Hän oli vasta viidenkymmenenkuuden – nuori mies omalla mittapuullaan. Mutta hän oli lukenut Newsweekistä, että hänen iässään leskeksi jääneiden terveys heikkeni väistämättä. Ehkä kello tosiaankin tikitti?
Jamie Lee Fordin Hotelli Panama (Hotel On The Corner Of Bitter And Sweet, Karisto 2011, suomennos Annukka Kolehmainen) kertoo vasta leskeksi jääneestä Henry Leestä, jonka eteen yllättäen aukeaa tulevaisuus täynnä elinikäodotetta, kiittämättömän pojan, Martyn arvostelua, päiviä, jolloin on aikaa kiillotella huonekasvien lehtiä, eikä ketään kenen kanssa kävellä viileinä syysiltoina Mon Hei –leipomoon yuet beng –porkkana kuukakuille. On vuosi 1986 Seattlessa ja Henryn tyhjyys alkaa vääjäämättä täyttyä muistoilla hänen kulkiessaan Hotelli Panaman ohitse ja nähdessään sen olevan myynnissä. Väistämätön aikamatka menneeseen alkaa kertoen meille herkän kauniin rakkaustarinan, jossa rodulla, perinteillä ja ennen kaikkea toisella maailmansodalla on vahva muistijälkensä.
Aikamatkaamme vuoteen 1942 ja kohtaamme 12 vuotiaan Henryn, jonka kiinalaiset vanhemmat puhuvat kantoninkiinaa, mutta kieltävät sen ehdottomasti Henryltä, jonka tulee puhua vain englantia, mitä taas vanhemmat eivät ymmärrä. Syntyy puhumattomuuden perhe, jossa lapsi ja vanhemmat kadottavat toisensa, eivätkä edes äidin pienet hellyydenosoitukset riitä rakentamaan siltaa vaativan isän ja herkän pojan välille. Yhdysvaltain sota Japanin kanssa ajaa myös perheen isän vihaamaan sokeasti kaikkea mikä vain viittaakaan Japaniin, joten jos hän tietäisi, että…
Hotelli Panama ei ole vain rakkaustarina, joka liikkuu menneisyyden varjoissa, Seattlen japanilaisten asuinalueen Nihonmachin alueella, vaan se on myös kertomus siitä, mitä Yhdysvaltain japanilaisille tehtiin sodan aikana koskien kokonaisia perheitä. Elämme aikaa, jolloin musta-jazz soi klubeilla, mutta ihonväri ja silmien muoto merkitsee ja rotuerottelulait vaikuttavat vaikkapa busseissa, sillä vielä ei ole vuosi 1955, jolloin Rosa Parks joulukuun ensimmäisenä päivänä kieltäytyy rohkeasti antamasta paikkaansa valkoiselle miehelle. Vielä ihonväri määrää seisomaan tai istumaan bussin bussin perällä ja kaikissa paikoissa ei voi asioida. Tämäkin koetaan Jamie Fordin esikoisteoksessa. Täytyy kuitenkin sanoa, että Ford onnistuu tarjomaaan minulle niitä tunnelmia, joita kaipasin Jean Kwokin kirjaan Käännöksiä. Fordin tyyli on kuin kauniin melankolian virta vailla epäuskottavaa liioittelua. Ikäviä tilanteita ei kärjistetä, mutta kaikki kerrotaan ja miten uskomaton näkökulma saadaankaan kahden isän vaikeaan suhteeseen omaan poikaansa. Saamme tarkkailla, miten Henry on tahtomattaan imenyt itseensä osan kovasta isästään, kunnes tulee joku, joka osaa valmistaa lohikäärmeenpartakaramelleja:
Henry oli syönyt lohikäärmeenpartakaramelleja viimeksi kauan ennen Ethelin sairastumista. Iskiessään hampaansa langanohuisiin sokerihaituviin, jotka oli kieputettu kookosrasva-seesaminsiementäytteen ympärille, hän huomasi Martyn hymyilevän ja nyökkäävän hyväksyvästi – kuin sanoakseen: ”Siinäs näet. Tiesin, että pitäisit hänestä.”
Tämä kirja on suvaitsevaisuuden kirja ja tätä tarvitaan taas kerran enemmän kuin koskaan. Olen niin sanomattoman iloinen, että saan lähettää tämän kauniin kirjan nyt nuorelle kirjabloggaajalle, joka takuulla pitää tästä. Jotenkin tässä on juuri sitä, mitä haluaisin ojentaa nuorille: Romantiikkaa, historiaa, todellisuutta, unelmia ja suvaitsevaisuutta, sekä uskoa siihen, että kun oikein toivoo jotakin, se toteutuu:
He seisoivat hymyilemässä toisilleen kuten olivat seisoneet joskus kauan sitten aidan vastakkaisilla puolilla.
”Oai deki te…” Keiko vaikeni.
”Ureshii desu”, Henry sanoi pehmeästi.
Stardust
*****
Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin Karoliina Kirjakirppu ja Sanna.
Mielettömän hieno kansi tässä kirjassa. Olet oikeassa, suvaitsevaisuuden tarve nostaa aina vaan päätänsä.
VastaaPoistaStardust soi kyllä todella kauniisti. Mukavaa vanhan ajan tunnelmaa =)
Ah taas kirja listaani;D Ja onnekas nuori kirjabloggaaja,joka varmasti osaa arvostaa lahjaasi:)
VastaaPoistaBirgitta, kansi muistuttaa aika paljon Käännöksiä kantta.
VastaaPoistaNyt sitä suvaitsevaisuutta Suomessa kysytään. On ihan kortilla.
Tuo levy mainitaan kirjassa, mutta oli vaikea löytää nopsasti parasta esitystä. (Minun teki mieli soittaa Over the Rainbow;-)
***
Jael, toivottavasti en aiheuta sinulle stressiä;-) Hän osaa arvostaa!
Tosiaan aika samanoloinen kansi kuin Käännöksiä-kirjassa! Sekin on minulta vielä lukematta, mutta pinossa odottelee jo vuoroaan... Tämän haluan myös ehdottomasti lukea jossain vaiheessa!
VastaaPoistaNaisen niska on kyllä aina hyvä kuvakulma ;-) Tai nainen yleensä =)
VastaaPoistaJo johan rupes taas lähtemään...
Panama on jo nimenä niin lämpöinen, että se ja tuo kuva saa varmasti monet kädet kurottelemaan sitä kaupassa.
Iiks, tulin tänne alas ajatellen että tuota kantta pitää kehua - ja kaikki ovat jo kehuneet... höh. No silti, ON hieno kansi, kutsuva, viehko. =)
VastaaPoistaZephyr, suosittelen!
VastaaPoista***
Birgitta, heti eka tulee mieleen Siri Hustvedtin Lumous.
No, tässä se Panama on Seattlessa oleva japanilaisen asumauinalueen keskeisin rakennus eli hotelli. Tästäkin taas tuli uutta tietoa: Kyllä lukeminen avartaa;-) Ihan tosi, en tiennyt, mitä ihan tavallisille japanilasille tehtiin Yhdysvalloissa sodan aikana.
Sulle tulee heti mieleen aurinko ja etelä, kun olet niin positiivinen tyyppi. Ei sinulle tarvitse sanoa kuin Tropicana -mehu, niin sä alat säteillä - luottavaisena;-)
Booksy, no, voit sinäkin silti...kehua. Japanilaisilla on synnynnäinen taju estetiikkaan, luulen minä. Katsoin oikein kannen tekijän ja ainakin sukunimi on Hitoshi. Just niin: Viehko!
VastaaPoistaMinullakin on tulossa tämä lukuun ennemmin tai myöhemmin. Lueskelin kirjasta paljon toissakesänä Jenkeissä, mm. juuri Seattlessa, ollessamme. Ihastuin jo sen englanninkieliseen nimeen, joka olisi kyllä ollut vaikea kääntää suomeksi (silti olen sitä mieltä, että Hotelli Panama on vähän tylsä ratkaisu). Kirja jäi kuitenkin silloin ostamatta ja nyt se sitten odottaa käännöksenä vuoroaan. :)
VastaaPoistaNyt mua vähän harmittaa, etten ottanutkaan tätä kun kävin kirjakaupassa tovi sitten vaihtamassa saamani kirjalahjan toiseen. Katselin tätä jo melkein vein kassalle, mutta muutinkin mieleni. No, kirjastosta joskus!
VastaaPoistaKiinnitin tähän huomiota heti keväällä nähdessäni Kariston syksyn uutuusluettelon. Osittain kiitos ihanan kannen, osittain siksi, että tämä on Kariston mielenkiintoiseksi osoittautunutta Lupaus-sarjaa. Sarjassa julkaistaan ulkomaisia esikoisromaaneja.
VastaaPoistaKirjoitit kirjasta niin kiinnostavasti, että kunhan tapaan sen kirjastossa, se lähtee heti mukanani kotiin.
Ooh miten upea kansi! <3 Ja ooh miten upean kuuloinen kirja! <3 En ole tiennytkään että tämmöinen kirja on ilmestynyt, mutta lukulistalle meni että heilahti! :)
VastaaPoistaOlen ihan hurahtanut Japaniin ja kaikkeen siihen liittyvään. <3 Kun sain kävellä Kioton ikivanhoilla pikkuruisilla kujilla paperilyhtyjen luodessa lämmintä valoaan teehuoneiden ja ryokanien edustoille, olin seitsemännessä taivaassa. <3
Kuulostaa taas sellaiselta, että tahdon lukea. Suomessakäyntikirjanhankkimislistani senkus pitenee :)
VastaaPoistaMinäkin tykkäsin tästä kovasti ja näin jälkeenpäin ajateltuna tämä oli todella mieleenpainuva kirja! Hienosti kirjoitettu ja kiitos linkityksestä, Leena:)
VastaaPoistaKaroliina, minä yritin suomentaa myös nimeä, mutta ei onnistunut. Siltikin mukana olisi voinut olla edes 'bitter and sweet', joka olisi kuvannut enemmän kirjan tunnelmia. Minusta tämä kirja on Lupaus;-)
VastaaPoista***
Susa, minä tarvitsin tätä juuri nyt. Outoa miten kirjailijan tempo ja tyyli vaikuttaa lukijaan: Olen henkisesti kuin uusi! Ja luin tätä nauttien ja hitaasti.
Lukutoukka, tämä kirjailija on lupaus! Unohdin mainita tuon Lupaus-sarjan, mutta puhuin kuitenkin esikoisesta. Olen varma, että saamme Jamie Fordia lisää. Sitä odotan. Tässä on viehätystä, jota on melkein vaikea sanoiksi laittaa.
VastaaPoista***
Sara, no nyt osui ja upposi: Japani on niitä harvoja Euroopan ulkopuolisia kohteita, jonne olen aina halunnut. Lumimies ramppaa Kiinassa ja kehuu siellä montaa, mutta en minä sinne...Myös tyttäremme Meri on hulluna kaikkeen japanilaiseen.
Aivan näen sinut Kioton kaduilla...No, tämä kertoo Yhdysvalloista, mutta kirjan henki on japanilais-kiinalainen.
***
Helmi-Maaria, olen pahoillani;-) Jaeliltakin pitää koko ajan pyytää anteeksi, mutta hyvitän lukemisella, koska hän ohjaa sitten kirjat edelleen Israelin suomalaiseen pikkukirjastoon eli saan levittää lukemisen autuutta sekä nuorille kirjabloggaajille että ulkosuomalaisille. Jätän itsellleni vain muutaman kirjan vuodessa.
***
Sanna, ole hyvä. Tämä oli minusta todella viehättävä ja pidin niin Fordin 'äänestä'.
Tämä on niitä kirjoja, jotka jo odottavat hyllyssäni lukuvuoroaan. Kirja vaikuttaa kiinnostavalta, sellaiselta sopivalta älykkäältä kirjalliselta välipalalta, jonka luen mielelläni.
VastaaPoistaKiinnostavaa seurata, mitä kaikkea Kariston Lupaus-sarjassa tullaan julkaisemaan.
Katja, tämä osui minulle nyt täydelliseen ajoitukseen, sillä ennen kirjamessuja olisi ollut väärä aika. Tämä antoi enemmän kuin odotinkaan. Kauheasti en osannut pitää tätä älyllisenä, mutta sitäkin enemmän mielettömän kauniina kertomuksena sekä rakkaudesta että suuresta vääryydestä kirjoitettuna kuin kuulisin lohdullista laulua. Fordin tyylissä on jotain sanoin selittämätöntä..., joka osuu suoraan sydämeen.
VastaaPoistaNiin, tämän kirjan valitsin kannen ja kustantajan tietojen perusteella ja tällä kertaa kustantajan tiedot olivat yksi yhteen minun mielipiteeni kanssa.
Ellet ehdi ennen joulua, tämä on myös joulun ajaksi sopiva kirja, sillä sulle on pakko sanoa, että ei rankka ja oikea loppu.
Minun on pakko sanoa, ettei kirjojen rankkuus haittaa minua ollenkaan. :) Esim. Oatesin kirjat (Kosto: rakkaustarina sekä Haudankaivajan tytär, joista jälkimmäinen ei niin rankka olllutkaan), Sade lankeaa, Tuhat loistavaa aurinkoa tai Oksasen Puhdistus ovat kaikki olleet mielestäni tosi hyviä. Mie olen "yllättävän" rankka lukija. En ole mitään kirjaa jättänyt kesken rankkuuden vuoksi, enemmän minua häiritsee sellainen ylisöpöys.
VastaaPoistaMutta tässä sitäkään vaaraa ei varmasti ole.
:)
Katja, ehkä meidän yhteinen historiamme on niin pitkä, että muistan aina Elävältä haudattuihin saakka. Minä en ikinä toipunut siitä, kun Aslasmin kieli ja itkevät lumikurjet eivät purreet sinuun. Tosin myönnän, että kirja olisi ilman sitä upeaa kieltä tappanut minut, mutta se jäikin sieluuni tatuoituna ja lmikurkien kyynelillä kasteltuna.
VastaaPoistaOlen täysin samaa mieltä, että Oatesin Kosto - Rakkaustarina oli jotenkin kovempi, mutta siltikään en voisi katsoa Haudanakaivajan tyttärestä tehtyä elokuvaa. Kestän lukea aika monenlaista, mutta en katsoa filminä.
Sovitaan sitten niin, että sinäkin olet rankan tekstin lukija ja minulla on oma polkuni tyttökirjoihin ja herttaisuuksiin.
Miten haluaisinkaan kirjalle Sade lankeaa enemmän blogisavuja!
Vaeltakaamme kirjojen meressä ja lumessa kantaen mukanamme kaikkia niitä kirjoja, jotka itse koemme elämyksiksi!
♥
Elävältä haudatut ei ollut minulle epämieluisa siksi, että se olisi ollut liian rankka, vaan odotin kirjalta liikaa ja luin sitä vääränä ajankohtana. Ja sen kielessä oli jotain "liikaa" minun makuuni, vaikka pidänkin kauniista kielestä. Mutta ei se sen rankempi ollut kuin moni muukaan lukemani kirjan.
VastaaPoistaJa niistä herttaisuuksista... Niin, tyttökirjat lie niitä ja Carol Shields, minun mielestäni jopa John Irving on herttainen. ;)
Sade lankeaa on tärkeä kirja. Sen soisi kyllä jokaisen lukevan.
Katja, lukemisajankohta ratkaisee yllättävän paljon. Ja myös se, minkä kirjan on lukenut juuri ennen. Kätilön jälkeen ei minulle olisi oivempaa voinut tulla kuin pieni paussi, runoja yms. ja sitten Hotelli Panama, joka on jos ei nyt herttainen, niin viehättävä.
VastaaPoistaAfganistanin naisten asema, joka vahvasti tuli esille Aslamin kirjassa, heikottaa minua, joten minulle se on ehkä kastissa rankinta- tällä hetkellä.
Hauskaa ajatella Irvingiä herttaisena;-) No, hän on sitäkin.
Iso kysmysmerkki, miksi Sade lankeaa ei tullut isommaksi hitiksi, sillä siinä oli todella potentiaalia ja sen minä katsoisin myös filminä, vaikka hiukseni syttyisivät tuleen ja iilimadot takertuisivat ihooni.
On varmasti aina pienestä kiinni, miksi joku kirja saa valtavasti blogisavuja ja joku toinen sen ansaitseva jää niitä vaille. Sade lankeaa pitää sisällään niin tärkeän teeman, että ihan senkin vuoksi kirjan saattaminen mahdollismaan laajan yleisön tietoon olisi hienoa.
VastaaPoistaIrvinghän on pohjimmiltaan hyvinkin herttainen: vaikka kansien väliin mahtuu monenlaista, tulee hänen kirjojensa jälkeen aina sellainen olo, että maailma on hiukkasen parempi paikka. :)
Katja, Minnahan sytytti isot blogisavut Meriharakoille ja löysin sitä kautta yhden sielukirjani, jonka nyt sain blogiystävältä kovakantisena. Voisin yrittää herätellä tuota Sade lankeaa sopivassa rakosessa.
VastaaPoistaMinusta tuntuu ihan samalta;-)