tiistai 13. maaliskuuta 2012

OLOHUONE PUUTARHASSA

Olohuone puutarhassa (Minerva 2012, suomennos Vuokko Metsälä) on kirja, jossa sen tekijät, Ulrika Grönlund, Peter Carlsson, Gunnar Nydrén ja Helena Åkesson Liedberg, ovat vierailleet kuudessatoista hyvin erilaisessa ja erikoisessa puutarhassa. Kirjan painotus on löytää olohuonemaisia keitaita ulos. Paikkoja, joissa voi viihtyä leväten, lukien, seurustellen, ruoasta nauttien ja jopa nukkuen ulkona. Rajat eli seinät on tarkoitus saada kasveista, jolloin ne voivat olla puksipuita, bambua tai vaikka huojuvia heiniä. Se mitä kaikki kaipaavat on katto, tila, jossa voi viihtyä myös sateella ja jonne voi huoletta unohtaa tyynyt, lyhdyt, lamput...Kirjan yleisilme on hyvin moderni, geometrista muotoilua on runsaasti, mutta myös värejä ja veden rauhoittavaa solinaa.

Kirjan kannessa oleva kuva on yksi suosikkini ja se kuuluu sisustaja Pernillan ja hänen miehensä Thomasin taloon.  Kautta linjan tässä talossa moderni ja vanha kulkevat rinnakkain. Jos katsotte tuota terassikuvaa,niin siinä pleksilasikatto pitää sateen ja kosteuden poissa, mutta rakenne on maisemoitu kiipelevillä kasveilla, jotka päästävät kuitenkin valon kauniisti läpi. Huomatkaa ulkotakka.
Japanilainen visio on rauhallisen harmoninen ja tämä olisi takuulla tyttäreni suosikki. Yhdestä puusta sahatun tammilevyn alla virtaa vesi hiljalleen pieneen lammikkoon.
Tämän miljöön omistajat halusivat hiljaisuutta ja rauhaa, kahisevia bambuja, solisevaa vettä ja teehuoneen. Tämä ihanuus sijaitsee keskellä viljapeltoja ja maanviljelijä, joka oli myynyt palan maata Anettelle ja Larsille, ajoi traktorinsa ojaan ohittaessaan vasta valmistuneen puutarhan ensimmäistä kertaa;-)
Tästä Salaisesta puutarhasta kirja kertoo näin: Suuri projekti vaati tekijänsä. Otettiin yhteyttä maisema-arkkitehti Ulf Nordfjelliin, ruotsalaiseen puutarhasuunnittelun maailmanmestariin, ja suunnitelmat vesipuutarhasta - Giardino Segretosta, salaisesta puutarhasta - alkoivat muotoutua.

Tässä puutarhassa kasvien määrä on tarkoin rajattu ja kelpuutettu on lähinnä lajeja, joilla on voimakas graafinen muoto ja rakenne. Puutarhasta löytyy kuitenkin peräti 10 000 kasvia, yli 80 lajia ruohoa ja perennoja. Lepotuolit laiturilla houkuttelevat sekä päivin että öin.

Anna ja Thomas halusivat välimerenhenkisen Talvipuutarhan, jossa kasvaa sitruuna-, olivii-, viikuna- ja appelsiinipuita.
Tilassa on talvea varten lattialämmitys ja takka. Talvipuutarhan valot voi sytyttä ja sammuttaa talosta käsin. Annan ja Thomasin mielestä talvipuutarha on kauneimmillaan talvella, kun talo on paksun lumikerroksen peittämä. Kun astuu lumikerroksien keskeltä sitruunapuiden keskelle, tulee melkein epätodellinen tunne...

Olohuone puutarhassa tarjoaa myös Pukisipuu ja buddha -puutarhan, Keitaan suurkaupungissa sekä Vihreän perinnön, josta viime mainittu on alunperin Ulla Molinin käden jälkeä. Molinia pidetään jopa henkilönä, joka on eniten vaikuttanut Ruotsin puutarhasuunnitteluun. Hänen on täytynyt olla todella erikoisen vaikuttava persoona, sillä puutarha sisältää melkein vain sinisiä ja valkoisia kukkia ja Ulla Molin leikkasi hortensioista kukat pois ennen kuin ne ehtivät kukkia!

Innokas fengshui-puutarhuri löytää kirjasta kauniisti maisemaan istutetun hiljaisen puutarhan, jossa kaikessa on ajateltu luonnon läheisyttä, rauhaa ja hiljentymistä. Pyökkimetsiköstä kuuluu lintujen viserrys ja vesi näkyy laiturirakenteiden ansiosta koko ajan.
Kirjan lopussa esitellään Valon taikaa ja voinkin nyt paljastaa, että luultavampaa kuin kannen kuvan toteutuminen, meillä on saada tämä! Siis kattona iso parvekkeemme, joka on koko talon pituudelta, pergolan seinät ovat jo tulossa ja enää puuttuu, että rakentuu takka, pation kivilattia vaihdetaan puulattiaan ja ranskalaiset ovet takkahuoneesta tähän tilaan.

Tämä kirja ei ole ominta minua ollenkaan, sillä olen luonnonmukaisen, mutta en luonnonvaraisen ison puutarhan vaalijatar. Ja minä en ikinä leikkaisi hortensioiden kukkia pois sallimatta niiden kukkia...Ajattelin kuitenkin tarjota jotain, joka saattaa jollekin muulle olla se 'iso juttu'. Kaikesta huolimatta tämä kirja jää omakseni tuon viimeisen kuvan takia. Kun se unelma on tullut todeksi, ojennan kirjan graafisia puutarhoja ja kaikkea japanilaista rakastavalle tyttärelleni. Tätyy kyllä tunnustaa, että minäkin pidän tuosta japanilaisesta miljööstä...

Vapaa-aajn viettoa taivasalla viihtyisästi 16 upealla tavalla eli Olohuone puutarhassa, voi tarjota sinullekin aivan uuden puutarhaunelman!

*****

Muut puutarhakirjat Leena Lumissa löydät täältä

35 kommenttia:

  1. Tuo kirja pitää yrittää kirjastosta löytää...:)

    VastaaPoista
  2. Irmastiina, takuulla erilainen puutarhakirja!

    VastaaPoista
  3. En taida edes kirjaa tarvita, meillä kun on paratiisissamme istumapaikat joka ilmansuuntaan, sateella istutaan katon alla, livat tuolit kirjojen lukemista varten, joskus istun kirsikkapuun alla siinä penkissä, tai ryömin nelin kontin metsämansikoita popsien... Eilen ja tänään istuin keittiön rappusilla kahvikupin kanssa ja nautin ihanasta kevätauringosta :)

    VastaaPoista
  4. Hannele, minäkin ajattelin, että en enää tilaa puutarhalehteä, mutta niin vain tilasin;-)

    Olen lukenut suurimman osan puutarhakirjoista, mutta omistan vain Ihanat kärhöt, Tulppaanitarhan lumon ja nyt tämän. Olen jakanut lukijoilleni.

    Minulla juuri kahvi tuossa odottaa elin lähden nyt lumipuutarhaan kahville.

    VastaaPoista
  5. P.S.
    Ulla Molin on suuri idoliini ja käynyt hänen ihanassa puutarhassaan kolme kertaa, täytyy tarkistaa nuo hortensian kukat hänen kirjoistaan... (tällä kirjalla ei ole paljon tekemistä Ulla Molinin kanssa).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paitsi, että tässä kirjassa esitellään hänen puutarhaansa kahdeksalla sivulla. Luvun nimi on Vihreä perintö. Uudet omistajat ovat Christina ja Hans, jotka 'kertovat pitävänsä huolta tästä vihreästä mestariluomuksesta, josta pian tulee kulttuurimuistomerkki.' Hänen koko talonsa ja ne muutokset, jotka hän siihen teetti, siis Molin, on kerrottu jutussa. Molin olisi täyttänyt tänä vuonna 101 vuotta. Onneksi hän salli sentään iiristen ja ruusujen kukkia...

      Poista
  6. Voi ihanuus, kesä! Mikset ole jo täällä! Toisaalta: mikään ei ole niin kivaa kuin odottaminen ja haaveilu :)

    Kiitos tästä vinkistä!

    VastaaPoista
  7. Saattaisi olla mielenkiintoinen vilkaistava :)
    Lillassa on vielä niin paljon lunta, etten ole uhrannut ajatustakaan vielä puutarhalle.....tai no, olen ihan vähän :D

    Posti toi h u r m a a v a n kirjan, ehdin pikaisesti lueskella hetken, mutta tiedän hyvin kuinka tämä ilta sujuu :DD

    Kiitos, Leena, kun raaskit näistä tällaisista ihanuuksista luopua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pepi, sinä taakuulla löytisit jotain sovellettavaa.

      Se kirja on hurmaava. Pakko myöntää, että vei muutaman päivän ennen kuin pystyin päättämään, laitanko sen arvontaan vai en;-) Pidän niin niistä puuterinsävyistä ja olen yhden parhaista kuvistani ottanut sen kirjan vuoteesta. Muistat varmaan sen kuvan, johon ripustin ne helmet etc.

      Ole hyvä vain ja nauti täysillä!

      Poista
  8. Ei kuulosta minun puutarhakirjaltani, tai sitten olen vaan niin järkyttynyt! Mennä nyt leikkaamaan.....
    Tuosta systerin kirjasta puolestaan voisi olla vaikka vähän kade :)
    Eikun kirjakauppaan!

    ps. tänään on Uuden Uljaan Elämän toinen päivä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina, niin sitä pitää! Minä luin 'väärää' kirjaa, kun piti alkaa Uusi Uljas Elämä, mutta kunhan saan tämän ulos, heti kun olen tokeeenutnut, se alkaa. Liian järkyttävä kirja voi olla pieni hidaste.

      No juu, ei minukaan, mutta ehkä meidän Merin...Minä rakastan hortensioita ja muitakin kukkia, joten...Tiina, aivan hurmaavia puutarhakirjoja on tulossa. Luulin ensin, että se kivinen portti on sun Namusta;-)

      Poista
  9. Piti vielä sanomani, että edellistä koskeva kommenttisi kulkee mukanani lompuukissa. Ihan vaan muistutuksena ja hengennostattajana ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä hyvä! Minua eivät kiinnosta oman eivätkä muiden sukujen sukukokoukset, joten kun mies on Nokialla, saan tutustua puutarhaasi - tai menemme jonnekin syömään herkullista ja lihottavaa ruokaa ja keskutelemme...

      R. tuli juuri Tampereelta ja arvaa vaan, toiko mustaamakkaraa;-)

      Poista
  10. Tuo viljapeltopaikka on mieletön. Miten jollekin on tullut mieleen rakentaa tuollainen paikka. Kyllä ihmismieli on jännittävä. Pihattomana olen innostunut kaikista tällaisista jutuista. Jos saisin pienen oman saarekkeen, oman puutarhan tähän tilaani, olisin Niiin Niiin iloinen.

    Ehkä helpompi on saada jokin lomapaikka, eli se puutarha, johon saa sen olohuoneen ;-)

    VastaaPoista
  11. (Tiedän, Ulla Molinin puutarha on ainoa kulttuurimerkitty puutarha Ruotsissa, tilasin nyt tuon kirjan kirjastosta... Masentavaa jos Ulla Moliinista jää mieleen vain leikatut hortensiat.... Mimulla on myös kaikki Ulla Molinin kirjoittamat kirjat kirjahyllyssäni. Ja puutarhassani on luumuLEHTO hänen esikuvien mukaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, tämän kirjan kahdeksan Molin-sivun perusteella jäi mieleen niin. En voi jotenkin edes ajatella ihmistä, joka leikkaa hortensian kukat pois ennen kuin ne kukkivat, koska se on esteettisempää. Hortensiat ovat niin kauniita ja ne kukkivat todella kauan. Mutta luumuletho kuulostaa hienolta. Mekin aiomme keväällä istuttaa vielä yhden luumupuun...

      Poista
  12. Ulla Molinin puutarha on hyvin pieni, muistaakseni 600 m², hänen luumujehto: http://bp2.blogger.com/_WwCxSpQsio0/SE_BuwWa34I/AAAAAAAALrA/P2Q4VvHr9oY/s1600-h/7993plommonMolin.jpg

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Talosta katsottuna kauimpana on rakastettu, kuuluisa luumupuulehto, missä puiden lehvästöt heilahtelevat lemmikkimaton yllä. Ulkotiloja on useita, voimakkaanvärisiä kukkia sitä vastoin vähemmän. Periaatteessa täällä on vain sinisiä ja valkoisia kukkia, ja kun hortensiat kukkivat, Ulla Molin leikkasi useimmat pois, sillä hänen mielestään ne olivat rahvaanomaisia. Hän oli lahjomaton esteetikko."

      Poista
  13. Hitsi, kirjoitin pitkän pätkän ja sitten padista loppui akku, sin män....
    Nyt siis vain lyhyesti :)
    Voi kun olisikn ollut se kivikaari Namusta, huolisin heti oitis!

    Arvaas vaan olisinko minä(kin) mieluummin sukujuhlissa vai Namussa! Itse asiassa, en olisi missään niin mieluusti kuin edellä mainitussa :) Joten, uskon, että aika must juttu on justustelu herkullisen ja lihottavan ruuan kera Namussa!

    Tuo mustis (eli synkkä) olikin hyvä vinkki huomisesta ruuasta perheen miehille! Itse tyydyn johonkin ihan muuhun toistaiseksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina, tekniikka tappaa meidät ennen kuin elinikäodotteemme täyttyy.

      Mietin miksei tommosta voisi tehdä. Kuvasin yhden sellaisen kotipitäjässäni Luvialla ja härnään sillä vähän R:a.

      Sulla on joku dieetti menossa;-) Me syötiin kaikki mustista, myös vanha koiruutemme. Olga oikein rakastaa mustista.

      Poista
    2. Siitä on hyvä lähteä liikkeelle, niin kuvasta kuin dieetistä :)

      Poista
    3. Nimenomaan: Jotain kivaa pitää olla tähtäimessä - aina!

      Poista
  14. Birgitta, jos kovasti haluat sitä puutarhaa, varmasti sen saat! Yritän nähdä siitä asiasta sinua varten enneunen...

    VastaaPoista
  15. Ulla Molin kirjoittaa omassa kirjassaan: Hortensia "Och som den växer. Men jag låter blpmmorna sitta kvar, klipper inte en enda. Inte ens till bedjande "torris"-älskare. Så blev blommorna bruna"

    Ulla Molin ei leikkaa YHTÄÄN ainoaa hortensian kukkaa ja kirjassa kuva talvi-ruskeista hortensiakukista....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannele, no mistähän tämän kirjan tekijät ovat tiedon ottaneet ja he vielä olivat vieraina siellä Molinin kodissa...uusia omistajia tapaamassa.

      Kiitos tiedosta!

      Poista
  16. (minäkin olen nämä omistajat tavannut, entisenkin rouvan)

    Tällä kirjalla ei ole mitään tekemistä Ulla Molinin kanssa... kohta tulee kirja kirjastosta.

    VastaaPoista
  17. (Moliinin kodista on vain kuoret jäljellä, täysin moderniksi laitettu komeine kylpyhuoneineen ja keittiöineen, täm uusu omistaja. Jokainen saa tehdä mitä itse haluaa puutarhassaan... Myös tällaisessa Kulttuuri-merkityssä puutarhassa, mutta täällä on oltava varovaisempi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molinin puutarha oli kirjassa vain yksi kuudestatoista muiden joukossa. Eihän siitä saanut siinä edes mitään kokonaisuutta, kun pääaihe oli se olohuone puutarhassa.

      Poista
  18. Unelma, tämä on aika moderni, mutta toisille tämä on juuri sitä, mitä he odottavat.

    Seuraavan puutarhakirjan yhteydessä taidan esitellä kasvin, josta ainakaan minä en ollut kuullutkaan.

    Minulle tuli puutarhamainoslehti, jossa myytiin mesimarjan taimia! Lapsuuteni suosikkimarja. mahtaisko menestyä ja tuottaa satoa ruukuissa...

    VastaaPoista
  19. minulla on mesimarja, tarvitsee sekä tytön että pojan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä, tilaanko tuolta oudolta puutarhalta, sillä tuskin koskaan tilaan postitse taimia. Yritän nyt saada oman luottopuutarhamyyjäni Viherlandiasta kiinni ja kysyn, voiko hän toimittaa minulle taimet. Lehdessä ei sanottu, että tämä menee kuin tyrni eli poika ja tyttö...

      Poista