torstai 20. elokuuta 2015

Melonisalaatti - helppo ja herkullinen terassille ilta-aurinkoon

Tämä paratiisillinen elokuu saa nauttimaan. Eilen päätimme lähteä ajoissa kaupoille ja ostaa koko viikonlopun 'sisään', että saamme sitten vain viettää aikaa kotisaarellamme. Huomasimme, että melonit kuin melonit tuntuivat maksavan vain yhden euron kilo. Muistin heti salaatin, jota olin nauttinut Pöllöwaarissa ystäväni kanssa vain vähän aikaa sitten ja päätimme valmistaa ilta-aurinkoiselle terassillemme jättisatsin kahdelle.

hunajamelonia
vesimelonia
Cantaloupemelonia (ei kuvan salaatissa, mutta suosittelen, sillä todella hyvää)
katkaravun pyrstöjä
kirsikkatomaatteja
rucolaa
rapeaa salaattia

Melonit kuoritaan ja paloitellaan suupaloiksi. Rucola ja salaatti revitään. Kirsikkatomaatit puolitetaan. Joukkoon lisätään katkaravun pyrstöt. Kaikki sekoitetaan. Katkarapujen sijasta voi käyttää vaikka parmankinkkua, joka oli toinen vaihtoehto Pöllöwaarissakin. Huomatkaa, että tähän voi lisätä meloneja maun mukaan eli meillekin oli tulossa mukaan kolmas melonisortti, mutta sitten tajusimme, että ei mahdu, ei mahdu. Eikä eilen kyllä illalla hapankorput sängyssä rapistelleet...

Tarjotaan tuorean vaalean leivän tai patongin kera. Juomana vesi ja/tai viileä valkoviini, joka meillä oli nyt myyjän suosituksesta afrikkalainen.

Ihanaa kun terassimme on ilta-auringon puolella. Istuimme muutaman tunnin tämän kesäisen ruoan äärellä. Jälkiruoaksi oli vain tuoreita mansikoita. Tai ei mitään 'vai', sillä mansikka on sellainen terveysmarja, että siitä kiittävät sekä iho että vatsa ja moni muu.

Olen ihanasti pihalla, sillä tässä piti olla jotain muuta kuin tämä salaatti. Haluan nyt nauttia enkä stressaa yhtikäs mistään! Onko mitään yhtä ihmeellistä kuin on Suomen elokuu...Tapasimme eilen kaupoilla saarellamme asuvan amerikkalaisen, joka saa tänä viikonloppuna luokseen siskonsa ja veljensä: Hän oli niin onnessaan, että kaukana asuvat rakkaat saapuvat Suomen Tahitille juuri nyt.

Guten Appetit!

Leena Lumi

Ruokareseptit Leena Lumissa

PS. Ihan tähän kuulumaton asia, mutta vuoden parhaan tv-jutun palkinnon saa ainakin minulta Helsingin Sanomien Laura Frimanin kolumni Launtai-illan brittisarja on kansallinen turvapaikkamme:

"Se on aika lailla yksi ja sama, mitä ohjelmapaikalle sijoitetaan. Tuon viisikymmenminuutisen ajan suomalainen sielu imee nääntyneenä britti-idylliä sisäänsä ja kokee viimein olevansa siellä, missä pitäisi."

18 kommenttia:

  1. Herkullisen näköistä - nams;)
    Tuota samantyyppistä salaattia olen tehnyt juuri sillä parmankinkulla. Ja siihen salaattiin sopivat hyvin lisättäviksi myös mansikat;)
    Ja täysin samaa mieltä olen siitä, että tämä Suomen elokuu on ihmeellinen ja ihana - no, vähän tahtoo työnteko sen viettoa haitata - mutta onneksi vain vähän;)
    Ihanaa elokuun jatkoa, Leena <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lady of The Mess, kiitos.

      Ystäväni nautti tämän parmankinkulla. No sinä sen sanoit: Mietin eilen just niitä mansikoita, mutta ajatus ei mennyt läpi: Siis mansikat tomaattien sijastako? Oi, meillä on melonia ja mansikoita vielä, taidan tehdä tänään sen, kiitos<3

      Mie en nyt kykene mihinkään;) Olen iltamyöhään terassilla, alkuillasta ppuutarhan kastelu ja sitten...nauttimista.

      Kiitos samoin sinulle Lady!<3

      Poista
  2. Hyvältä näyttää ja kuulostaa! Jos ei pidä ravuista, niin nehän voi jättää pois tai korvata jollain muulla, esim. kanalla, eikös vaan?

    Katsoin ensin ilman lukulaseja, että onpas kuihtuneet kädet tuolla salaatin joukossa, ei ainakaan Leenan sievät kätöset. :D Sitten lasit päähän - ja tietysti siinä on ottimet, kuten kuuluukin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, kiitos. Ravintolassa sain jokiravunpyrstöjä. Kana olisi varmaan ihan yes ja R. ehdotti kylmäsavulohtakin.

      Oih, laitan käsieni selkämyksille joka ilta voidetta, joka lupaa:' Against age spots.' R. julmasti sen suomentaa, että 'haudanmerkkejä vastaan!' Kiitos. Kerrankin oli jotain kivaa ostettavaa ovelta ovelle myyjältä, kun ostin nuo norsuottimet about 10 vuotta sitten.

      <3

      Poista
  3. Onhan sinullakin parmankinkku vaihtoehtona katkakaravuille, kun nyt lukulasit päässä luen uudestaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, juu, Pöllöwaari tarjosi näillä vaihtoehdoilla ja ystäväni ottikin parmankinkulla. Minun tuli sitä ja hunajamelonia yhdellä viikonloppureissulla Gardalle nauttia vähän liikaa, joten nyt ravut maistuvat.

      (Minäkin yritän välllä lukea ilman lukulaseja, mutta koneella en sitten erota iitä ja ällää toisistaan. Joku sanoi, että jos jaksaa treenata, pääsee lukulaseista eroon. Ei muuten, mutta mulla on kolmet lukulasit ja aina ne ovat hukan teillä. Kerran löysin jääkaapista...Mahtaa olla silloin ollut hektinen päivä;)

      Poista
  4. Hih, Suomen Tahiti. Ihana vertaus! Tuli mieleen, että siellä te huijutte kaislahamosissa :-)
    Salaatti kuulostaa ihanalta! Siihen voisi sopia kaveriksi halloumi grillattuna, se on niin ihanaa, että tungen sitä melkein joka ateriaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila, Alvar Aallon huvila on meistä noin 500 metrin päässä. Hän vietti tällä saarella kesiään ja antoi tuon nimityksen ja olen kyllä jo aikaa sitten tajunnut miksi: Meren rannalla ei ikinä ollut niin kuuma kuin tällä Päijänteen saarella. No, mielikuvasi ei ole kovin kaukaa haettu, sillä joku hvin kevyt hameen retale liehuu päällä, ei muuta. Kiitos. Sopisi se. Eilen ei vain maistunut enempi ja kun oli vielä sitä uunituoeretta leipää ja paljon mansikoita. Kiitos vinkistä. Huomenna on grilliruokaa, mutta kohta syödään taas terassilla.

      Lumoavaa elokuun viikonloppua <3

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Irmastiina, hyvää, raikasta ja seongin mukaista <3

      Poista
  6. Nam, kevyttä, niin hyvää ja herkullisen näköistä!
    Elokuu on ♥

    Kauniita päiviä ja iltoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli, tätä kaikkea. Onneksi vielä jäi mansikoita ja meloneita, joten nyt tuunattuna;)

      Elokuu on ♥

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  7. Herkullista:) teen usein tähän aikaan vuodesta melonisalaatteja kun melonit ovat halpoja ja sesongissa mutta yleensä fetajuustolla.Elokuu on ihana silloin kun se on tuollainen kuin nyt ,minulla on hyvin muistissa elokuu 2002.Nautinnollisia hetkiä terassilla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, juu, näihin voi sekoittaa monenlaista makunsa mukaan. Tänään mansikoilla! Olenhan suositellut sinullekin Suomi-lomaa elokuussa: Nyt on kaikkea niin runsaasti ja edullista. suvi on kypsä ja kaunis, illat tunnelmallisemmat...Kiitos ja mukavaa viikonloppua sinulle <3

      Poista
  8. Jetsulleen ihan mielettömän hyvännäköinen salaatti Leena. <3

    kivaa iltaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiia, kiitos <3 Tänään nautittiin loput melonit kahdella sortilla: osa juustolla, osa mansikoilla Kyllä nyt kelpaa.

      Kiitos samoin<3

      Poista
  9. Nam!!
    Ja voi ihana tuo turvapaikkavertaus. Mekin taisimme vihdoin hurahtaa "uuteen" Midsomeriin- tosin väitän, että kuvauksessa tapahtuu tasaantumista ensimmäisien jaksojen jäljeen- siis palattiin turvalliseen rauhalliseen kuvaustyyliin, jossa saa hengähtää (ja olla turvassa :) )!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bleue, eikö vain;) Tuo la illan 19.40 sarja saakin olla vähän turvallinen. Siinä kohtaa en kaipaa Siltaa, sen aika ja paikka on muualla. Tuolla paikalla on tullut vain kaksi sarjaa, joihin emme tykästyneet, kaikki muut ovat maistuneet.

      Upeaa, elokuun tunnelmallista viikonloppua sinulle <3

      Poista