Saanen esitellä Arvidin ja Torildin: kaksi onnettoman
raivokasta ihmistä, jotka ihmettelevät, miksi menivät naimisiin kaksikymmentä
vuotta sitten heti lukion jälkeen, miksi he jatkoivat avioliittoaan sen jälkeen
kun Arvid rakastui Karoline-nimiseen tyttöön kuusitoista vuotta sitten ja miksi
he ovat naimisissa yhä tänäkin päivänä, kun kaikki, mikä on jäljellä, on selvää
vihaa, selvää pelkoa, selvää halveksuntaa, selvää epätoivoa.
Linn Ullmanin esikoisteos Ennen unta (Før du sovner, WSOY
1999, suomennos Tarja Teva) saapui luokseni lahjana lukijaltani: Kiitos Sanna!
Lienee kiveen hakattu, että ennen helvetti jäätyy kuin minä jätän
lukematta Ullmanin kirjoja, mutta
myönnän, että hänen esikoisensa vaati paljon tunteja yksin aurinkoisella
terassilla sulattelemassa. Hetken
mietin, että en kirjoita tästä mitään, tämä on ’mun ikioma salaisuus, että
tästäkin pidän’, vaikka kirja sattui kuin joku menetys tai
sairaus sekä myös ärsytti. Olen rauhoittunut. Hiukan. Pääsin ajatuksesta, että Ullmann on
panostanut esikoiseensa sietämättömän runsaasti ’kikkailua’ saadakseen huomiota.
Ensivaikutelma on huomionhakuisuus. Kuin rasittava lapsi joka hakee väkisin
huomiota, kun se ei hänelle muuten lankea. Päivät kirkastivat Ennen unta minulle,
sukukuvat eheytyivät. Asiaa auttoi ajan
lisäksi Ullmanin loistava loppuratkaisu, joka väistämättä kaartui kohti...ja
olen äärettömän iloinen, että saan omistaa tämän kirjan, joka alkaa yhdellä
eniten rakastamistani Rilken runoista, nyt ei edesmenneen ystäväni Eve Rehnin
(ent.Kuismin) suomentamana, vaan Anna-Maija Raittilan.
Ennen unta on hyvin ärsyttävän, nuoren Karin Blomin kertomus
sekä itsestään että omasta perheestään. Karin kuin maalaa perhekuvan, jossa hän
painottaa asioita mielensä mukaan, kertoo siekailematta sisarestaan Juliesta
mitä mieleen tulee, saa hänen häissään päähänsä valita, että vie sänkyyn kenet
huvittaa ja myös vastaanpyristelevät ja
varatut herrat, ivailee toisten avioliittoja, käyttäytyy miten huvittaa, tämä
Karinimme, joka ei kauneudessa vedä vertoja sisarelleen Julielle, mutta mikä
pahinta, hänen äitinsä Anni on vastustamattomin nainen, mitä on koskaan nähty,
hänestä Zlatko Dragovic sanoi tummalla äänellään englanniksi murtaen: ”Your
mother in that light, can you see. Look at your mother. Karin! Julie! Look at your mother! Her eyes, my
good, her eyes. Have you ever seen such eyes?” Annikin oli sitä mieltä,
että hän oli niin uskomaton, että ei ollut melkein tosikaan. No, hirveän ihana
perhe, sillä Karin uhkaili lapsena tappaa äitinsä koiran, sanoi jo tehneensä
sen, ja sai Annin niin suunniltaan, että tämä kuiskasi:
Karin, rakastan sinua, koska olen äitisi, mutta en pidä
sinusta mitenkään erityisemmin.
Siitä hetkestä Karin oppii selviytymisen keinon ja se on
valehtelu. Hänestä tulee mitä taitavin valehtelija, joten voimme vain miettiä,
onko mikään totta mitä hän kertoo. Epäluotettavin kertoja ikinä.
Epämiellyttävin lapsi ikinä, joka kasvaa kirjan myötä ja perheestään
epävakaasti välähdyksiä, sirpaleita tarjoten suhteellisen ehjäksi aikuiseksi.
Kirjan alku ja loppu ovat hänen aikuisuutensa sinetti ja siinä Ullmann teki
hienon yllätysvedon!
Karinilla on kuitenkin jotain, mitä ei ole Annilla eikä
Juliella, hän osaa laulaa. Kun hän laulaa, hän kuin loitsee kenet ikinä haluaa,
hän saa mitä haluaa laulullaan. Karin myös kuuntelee, kun Julie kertoo
avioliittonsa vaikeuksista ja miten vaikeaa on, kun on lapsi, Sander, kun Julie
vain haluaisi nukkua ja
en voi, en tiedä miten, anna minun olla. Joka aamu, ja ajattelen
kaikkea mitä voin sanoa jotta säästyisin nousemiselta. Jotta ei tarvitsisi tehdä
aamiaista. ei saattaa Sanderia päiväkotiin, mennä töihin, kohdata ihmisiä.
Ennen unta piirtää perhekuvan joka liikkuu
kolmekymmentäluvun New Yorkista yhdeksänkymmentäluvun Osloon. Jo perhekuva New Yorkista on outo: Siinä legendaarinen
Rikard Blom ja häen kaksi naistaan, vaimo June ja sitten vielä Junen sisko
Selma ja heidän edessään kaksi pikkutyttöä Anni ja Else. Naiset ovat
päärooleissa, mutta miehiä tulee ja menee. Ihmisiä katoaa. Annin mieskin, hänen
tyttöjensä isä lähtee, mutta ihan likelle vain, kymennen vuotta on hänelle
tarpeeksi. Lohduttomuus voisi vallata sukukudelman, sillä liian moni kulkee
kohti yksinäisyyttä, mutta Linnin piikikäs kynä on esikoisessa niin terävä,
että suvun monet hulluudet ja etenkin ikivanha, ilkeä, tupakoiva, riitelevä
Selma-täti pyyhkivät rätillä surumieltä!
Miten minusta tuli Linn Ullmannin lukija, alkoi ehdottomasti
kirjasta Aarteemme kallis, joka oli lukuvuoteni 2012 neljänneksi paras kirja. Silloinkin koin lukevani aivoliittoromaania,
kuten nytkin, mutta kirjoitin näin:
Myönnän kyynelehtineeni kirjaa lukiessa. Jokin satutti. Ehkä
roson kauneus. Olen herkkänä avioliittoromaaneille ja sitäkin tässä on.
Kuitenkin kirjan ja ehkä lukijankin juhlakalu on seitsemänkymmentäviisivuotiasjuhliinsa
ryyppäämällä valmistautuva Jenny Brodal, joka iästään huolimatta on upea
ilmestys.
Siis mehiläiskuningatar Jenny, joka oli äitinä yhtä
kyseenalainen kuin Ennen unta tarinan Anni!
Kun olen luonasi on myös avioliittoromaani, jossa
lukija saa seurata Stellan ja Martinin syväjäädytettyä avioliittoa ja joutuu
kuulemaan sen kumisevaa tyhjyyttä. Kirja on putoamisten kirja ja jo kirja-arviooni
kirjoitin, että
Mietin jo ottavani pitkälle syyslomalle mukaan Ullmanin
esikoisteoksen Ennen unta, mutta en voi. Luen sen joskus myöhemmin, sillä Linn
kirjoittaa tavalla, jolle olen liian altis. Hän kirjoittaa suoraan mieleeni.
Myöhemmin tulikin sitten ennemmin...Ullmanin tyylissä on jotain häijyä, jotain tahallista halua
satuttaa, saada lukija kavahtamaan, töytäistä lukija mahdollisuuteen, että ’tällaista
paskaa tämä elämä on.’
No, tässä sitä ollaan: En voinut
vastustaa taaskaan Ullmanin houkutusta, vaikka en selviäsi hänestä ollenkaan ellei hän joka kerta kehräisi verkkoonsa jotain kaunista ja julman kyynisessä Kun olen luonasi teoksessa se oli: Amanda, jonka nimi tarkoittaa: se jota tulee rakastaa.
Nyt kun kolme Ullmanin teosta on
luettu, on suosikkini edelleen Aarteemme kallis, joka sai minut kirjoittamaan
näinkin:
Linn on kirjoittajana lahjakkuus, jolla jännittävä, suorastaan
trillerimäinen juoni kietoutu sumun sanoihin. Tämäkin teos on sekä proosaa,
trilleriä että runoa. Linn on kirjoittanut sumulla, joka aamulla onkin jo kiveä
tai valkoinen kukka Mailandin puutarhassa. Jostain tulee tuoksu: L’Air du
Temps. Ja on joulukuu.
Ennen unta tarinan mehikäiskuningatar haluaa olla Anni,
mutta kukapa tietää, Selman kauneudesta ja viettelevyydestä elää suorastaan
legenda, joka on yhtä vahva kuin oli hänen kiukkunsa. Vielä viimeisenä elinpäivänään
hän oli raivopäinen, hapan ja vaativa. Hän haukkui mielestään tyhmän
kirjakauppiaan, yhden Norjan suurimman lehden päätoimittajan, hän haukkui hallituksen korkea-arvoisen
jäsenen sekä haukkui koko suvun soittamalla kaikille vuoronperään keskellä
yötä. Omissa hautajaisissaankan hän ei voi vaieta, vaan tuuppii Karinia
kipeästi kylkeen ja valittaa ettei Rikard ollutkaan häntä vastassa
tuonpuoleisessa kaiken lupaava hymy huulillaan. Ja kun pappi rukoilee, Karin
tuntee äkkiä kiihkeiden nuorten huulien kuiskaavan korvaansa:
*****
Osallistun tällä kirjalla Kirjallinen retki pohjoismaihin -haasteeseen
Kiinnostava teksti. Minulla on tämä norjaksi ja aloitinkin kerran, mutta jäi kesken, kun en oikein meinanut pysyä kyydissä mukana. Kirjoituksestasi löydän nyt syitä siihen, miksi tämä ei taida olla helpoimmasta päästä. Kyllä tämän aika varmaan vielä joskus tulee.
VastaaPoistaOmppu, kiitos <3 Norjaksi iiik! No takuulla ei helpoimmasta päästä, minusta tämä on haastavin Ullmannin kirjoista, tähän asti lukemistani. Mutta kuulemma hän onnistui tällä esikosiellaan kohauttamaan oli se sitten tarkoituksellista tai ei. Tosaalta Linnin kaksi muutakaan eivät ole kesyjä ja ehkä siksi häntä luenkin.
PoistaOlisikohan pitänyt lukea tämä uudestaan?;) Luin tämän (kirjastosta) tosi kauan aikaa sitten ja mä en muista mitään! Paitsi! olihan se tässä kirjassa, että Karin(?) meni hyvin hyvin hyvin kuumaan kylpyyn? Iso aihe, kertomus kattaa 30-luvulta 90-luvulle ja mä muistan jotain näin triviaalia.;)
VastaaPoistaEn yleensä innostu kamalasti hääkuvista sun muista, mutta tästä kannesta tykkään.
Sun kirjoitus on todella hyvä!
Sanna, ehkä...;) Karin tosiaankin meni tässä tosi kuumaan kylpyyn, mutta vaati sinne seuraa, joka oli vastahankaan. Sinä muuistat sen siksi, että siinä kuvattiin ne burgundinpuaniset samettiverhot samalla sivulla. Se oli aikamoisen visuaalinen juttu.
PoistaKansi on ihana ja kuva oli otettava itse, sillä tämän pokkariversioa alentaa kuvan upeutta. Tosin ei meillläkään nuo värit menneet ihan kohdilleen, mutta parempi näin.
Kiitos!<3
Linn Ullmann on suuri rakkauteni! Hänen kirjansa ovat niin parhautta, ja ostan heti aina uuden, jotta minulla on ne vieressä, hyllyssä...
VastaaPoistaJoululainen, tässä meillä on kyllä sitten hyvin sama maku <3
PoistaTäälläkin yksi, jonka suurten kirjailijarakkauksien joukkoon Linn Ullmann kuuluu. <3 Tämä Ennen unta on huima kirja, minusta jollain tapaa Ullmannia parhaimmillaan ja samalla raivostuttavimmillaan. :) Luin tämän jokunen vuosi sitten Nizzassa, ja jo kirjan kansi tuo mieleeni lukuolosuhteet, jotka olivat juuri tälle kirjalle äärettömän sopivat: Eräänä iltana ulkona oli raivoisa syysmyrsky, ja istuin hämyisässä bistrossa raivoavan meren rannalla nauttimassa hyvästä viinistä ja tästä Ullmannin romaanista.
VastaaPoistaHieno kirjoitus jälleen kerran, Leenaseni! <3
Sara, meitä on yllättävän monta...keitähän vielä...<3 Hyvin sanottu, sillä sitä tämä on: raivostuttava ja suorastaan pakahduttava. Hyvä sun on: Minä en ehdi saamaan reissuleni kirjaa, jonka halusin. Ja hyvä, että luin tämän kotona, sillä Ullmann vaikuttaa minuun aina tietyllä tavalla...saa kaipaamaan enemmän omaa oloa, luolanainen aikaa. Huimaa, minkä lukumuiston sait<3 Oma paras lukumuistoni reissusta liittyy kirjaan Larryn juhlat ja mietinkin, että koska en ole sitä postannut, otanko sen mukaan. Toki ainon reissussa kerrata saksaa, kerta en nyt ole ehtinyt, mutta joku Shieldsin teos nyt aina menisi.
PoistaKiitos <3
Leena, voi miten ihanasti kirjoitit tästä! <3
VastaaPoistaEnnen unta - kirja on yksityiskohtiensa puolesta minulla kuin unennäköä - en muista teoksesta kuin tunnelman ja Karinin - nyt kun sinä herättelit hänet muistini syövereistä...
<3
Kaisa Reetta, kiitos <3
PoistaMelkein kaikki unhoittuu, hyvätkin kirjat, mutta välähdyksiä, sirpaleita, hipaisuja niitä jää meihin kuitenkin. Sanna muisti kuuman kylvyn, sinä tunnelman ja Karinin, jota onkin hiukan vaikea unohtaa ja...
<3