Smile
torstai 17. kesäkuuta 2010
keskiviikko 16. kesäkuuta 2010
JUHLA- JA ÄITIENPÄIVÄKOLLAASIT
Ylinnä juhlakollaasi ja alempana äitenpäiväkollaasi eli suosituksia 'für Frauen'. Näistä sen verran, että Siilin eleganssia on varmaan kommentoitu innokkaamin kuin mitään muuta kirjaa. Kommentit ovat olleet myös yllättävän perusteellisia. Taisi olla kirja yllätys muillekin kuin minulle! Liekkisydämestä sytyin ikuisesti Onervalle. Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville on viehättävä, mutta yllättäen syvällinen sisältäen yhden sotien aikaisen historian tragedian. Grace Kellyn elämänkerran kansi on yhtä viehkeä kuin oli itse Grace. Kirja on minulle jäävä, sillä Kelly on näyttelijäsuosikkejani ja haluan palata siihen uudelleen. Anna ja muut ystävämme on Sisko Ylimartimolta todellinen kultturiteko meille tyttökirjojen ystäville. Michelle Obama on todella kiinnostava kirja naisesta, joka on yllättävän maanläheinen ja ihastuttava ja kantaa samoja huolia kuin muutkin naiset. Naiset taiteen rajoilla on vuoden helmi, sillä jos joku ei tiedä, mitä antaa lahjaksi ystävälle, voi antaa tämän. Suomen naistaiteen pioneerit esittelyssä 1800 -luvulta. Ja mitkä kuvat! Ajan patinaa on suosikkini tämän vuoden harrastekirjoista. Elävältä haudatut ja Haudankaivajan tytär jatkavat elämäänsä nyt minun sielussani...
Tässä teille vähän lomalukemisvinkkejä ja käyttäkää reippaasti hakukonetta. Siis siihen kirjoitetaan kirjan nimi, sitten klikataan hakua ja se on siinä! Toki olen tehnyt runsaan vuoden aikana melkein 200 kirjaa, mutta nehän löytää sitten rollaamalla ja klikkaamalla kohtaa Vanhemmat tekstit, rollaamalla ja klikkaamalla...
UUSIA PARHAASTA PÄÄSTÄ
Ja ei voi mitään, mutta osa näistä esiintyy myös äitienpäiväsuosituskollaasissa sekä 100 000 yli juhlakollaasissa...
JA TÄSSÄ VIIME VUODEN SUOSIKKEJA
Jos haluat tietää näistä enemmän, laita kirjan nimi hakukoneeseen ja se on siinä!
PUUTARHAKIRJOJA
Löydät näiden puutarhakirjojen esittelyt kun laitat hakukoneeseen kirjan nimen ja sitten klikkaat hakua.
VALMU
kuva ja teksti Lena Anderson Maijan aakkoset (Majas Alfabet, Weilin&Göös 1984, suomennos Hannele Huovi)
IIRIS
kuva ja teksti Lena Anderson Maijan aakkoset (Majas Alfabet, Weilin&Göös 1984, suomennos Hannele Huovi)
RUISKUKKA
kuva ja teksti Lena Anderson Maijan aakkoset (Majas Alfabet, Weilin&Göös 1984, suomennos Hannele Huovi)
METSÄKURJENPOLVI
tiistai 15. kesäkuuta 2010
SODAN JALOISSA (DIE FLUCHT)
Sisso! Sain tänään viestin eräältä blogiystävältä asettua television ääreen klo 19.30 ja katsoa Teemalta minisarjaa Sodan jaloissa (Die Flucht). Tämä ystäväni ei muistanut usein mainostamaani Brothers&Sisters addiktiani ollenkaan, mutta niin siinä kävi, että katsoin sarjaa heti sataa. Pidin erityisesti sarjan naispääosan esittäjästä Maria Furtwängleristä, joka esittää kreivitär Lena Gräfiniä. Kesken sarjan koukutin puhelinsoitolla äitini ja unohdin katsoa sarjan jälkeen tulevan dokumentin Historia, joka tänään kertoi natsimiehityksen lopusta Tanskassa. Aloin kaivata kovasti omaa saksankieltäni, jota olen laiminlyönyt englannin takia. Tässä sarjassa ääntämys oli hyvin selkeää, eikä semmoista johon olen törmännyt etenkin Baijerissa...Kiitos vinkistä, Allu!
Die Flucht
PS. Minua kiinnostaa kaikki historia, mutta erityisesti tsaarien aika Venäjällä ja kansallissosialismi sekä myös Yhdysvaltojen historia ja politiikka.
PS2. Teemalta tulee muuten tuhoisan hyvää ohjelmaa, vaikka televisio-ohjelma ei käsissäni kulukaan. Kerran kävi niin, että huomasin sieltä alkavan draamasarjan Thomas Mannin perheestä. Se tuli samaan aikaan, samana päivänä kuin oli saksan kielen elvytystuntini. Lopetin opiskelun siihen paikkaan ja kerroin opettajalleni vielä syynkin;-) Opinhan ehkä saksaa siinäkin, mutta ennen kaikkea sain seurata todella kiinnostavan Mannin perheen kohtaloa.
PAKOLAINEN YLITTÄÄ JÄLKENSÄ
Prologi
Aksel Sandemosen läpimurtoteos Pakolainen ylittää jälkensä (En flyktning krysser sitt spor, Gummerus 1997, suomennos Rauno Ekholm) on sen luokan kokemus, että minulta meni aikaa tajuta, miten sen teille tarjoaisin. Kuten huomaatte aloitin julkaisemalla erikseen kuuluisan Janten lain, johon koko kirja perustuu. Uskon/toivon tämän helpottavan niitä lukijoita, joita kiinnostaa Sandemose, mutta jotka ehkä kavahtavat Sandemosen väkevää tekstiä, josta on turha turhaa sanaa etsiä. Sitä ei ole.
Myönnän, että jos tekisin kirjallisuuden opiskelujen lopputyötä, käyttäisin Sandemosea, mutta en teosta Pakolainen ylittää jälkensä vaan Kadonnut on vain unta. Minä en kerro syytä, mutta uskon teidän löytävän vastauksen kirjan luettuanne. Kerron kuitenkin, että jos minä olisin maailman Valtiatar, määräisin jokaisen aikuisen lukemaan Aksel Sandemosen kirjan Pakolainen ylittää jälkensä. Eikö tämä jo kerro jotain!
Sandemosen piiska sivaltaa! Sandemosen köyhyyskin on omaa luokkaansa. Nälkäkään ei ole varsinaisesti nälkää, vaan jotain puuttuu. Frankfurtin makkaran rituaalinen jako ison perheen kesken ja sen jälkeen syöminen ja sitten on tylsä olo, ainekset painavat raskaina vatsassa, pyörryttää, närästää…
Tai tehtaan aamumerkki, joka murtautui harmaisiin talviaamuihin kuin Helvetinkoiran ulvonta ja sen jälkeen tulivat puukenkien kopinat täsmällisesti kuin kellon lyönnit vuodesta toiseen…Tai hän näkee toisten poikien leikkivän ja olevan vapaita. Hän itse uurastaa työpaikalla kaksi tuntia ennen koulua ja neljä tuntia sen jälkeen…Tai: ”Isä sanoi, että hänen lastensa ei tarvitsisi lähteä ansaitsemaan kuusivuotiaina. Me saimme odottaa kun olimme yhdeksän.”
Kirjan kertoja minä on Espen Arnakke, syntynyt 1899 köyhissä oloissa elävässä työläisperheessä, tanskalaisen isän ja norjalaisen äidin poika, kasvanut tanskalaisessa pikkukaupungissa, joka on nimetty Janteksi.
Kirja on myös kertomus murhasta, joka tapahtui Misery Harborissa. Eräs mies kaatui siellä, koska kaksi rakasti samaa naista. Siinä kohtasi kaksi Janten miestä, ja toinen tappoi toisen.
”Kaikki jättää jälkensä, suuret ja pienet jälkensä, ja elämä itse voi kaikota kuin kangastus, kaikki muuttuu, mikään ei pysy samana tunnista toiseen. Maailma muuttuu toiseksi kun räpäytät silmiäsi. Ehkä joku Jumala on ilmaissut itsensä huomenna, ja vain tänään on ilmeistä, ettei häntä ole. Totuus on kirjoitettu veteen, ja se mitä sanotaan oikeudenmukaisuudeksi on hyvien ihmisten painajainen. Koskaan ei mikään ole huomenna sama kuin tänään, ja on huomattava ero miehellä, joka kirjoittaa kirjaa sielullisessa usvassa ja rankkasateessa, ja miehellä, joka kauan jälkeenpäin kirjoittaa sitä uudelleen, - sen jälkeen kun verho on pudonnut sen Janten edestä, jota hän kerran kuvasi, ja joet ovat väsymättömästi virranneet kohti merta.”
Sandemosen kommentaaria Janten lakiin:
Poikkeavuus oli se mitä ei siedetty. Se synnytti sietämättömän sorron. Kaikki he purkivat vihaansa sortoa vastaan, ja kaikki he harjoittivat sortoa ja antoivat sorron kulkea perintönä vuosisatoja.
Jantelaisten ja Janten lain suhde on sellainen, että kaikki jantelaiset ovat lakimiehiä ja soveltavat lakia täydessä ankaruudessaan kaikkiin muihin paitsi itseensä.
Se joka on elänyt Janten lain alaisena ne viisitoista vuotta, jolloin hänen piti yrittää tulla ihmiseksi – mikä tarkoittaa oppia rakastamaan lähimmäistään – hän tuntee sen verisen painon ja hysteerisen vallanhalun.
Jumalani, miksi sinä kokoat uskoa? Etkö sinä pysty selviämään ilman meidän pyhitystämme? Etkö sinä sen sijaan voisi kerätä postimerkkejä? Veljeni, mitä sinä teet vallalla? Vallalla, jota et koskaan saa? Etkö voisi yrittää olla vähän ymmärtäväisempi kuin Herramme ja muistaa, ettei valtaa voi syödä?
Janten lailla ihmiset tappavat mahdollisuutensa, toisin sanoen kaikki mahdollisuudet rakkauteen ja rauhaan.
Espen Arnakke kertoo:
Jos meidän taholtamme kuului äännähdys tai vähemmänkin, Oline-tädin silmät osuivat meihin, ja äiti säikähti. Hän haukkui meitä, kun Oline oli mennyt. Paljon olisi ehkä vaipunut unohduksen yöhön eikä koskaan saanut niin inhottavaa väriä, minkä se myöhemmin sai, ellei tuota ilkeää ihmistä olisi ollut. Oliko hän paha? Mitä on pahuus? Mutta minä näin Olinen istuvan jäykkänä ja happamana huoneessa. Hän teki paljon sen hyväksi että lapsuuteni oli harmaa. Hän kosti toisessa paikassa sen, minkä itse oli kärsinyt toisessa. Eikö sen pitäisi olla pahuuden olemus? Kautta lapsuuden minä pelkäsin ja vihasin Oline-tätiä enemmän kuin ketään muuta ihmistä. Koskaan ei kukaan ole näyttänyt häijymmältä lapsen silmissä.
Kun näin nauravan pojan valkokankaalla, minä kauhistuin niiden seurausten painosta, joita pelkkä tuollaisen käytöksen oire aiheuttaisi minulle. Tiesin, että minua kidutettaisiin kunnes veri purskahtaisi kynsistäni. Sillä se paljastaisi kyvyn iloita, ja mitä pirun syytä minulla oli olla iloinen? En kai minä vain kuvitellut jotain? Ajatellut, että olin jotain? Et kai sinä vain naura meille?
Jos onnettomuus haluaa, että jantelaispoika jonakin päivänä, kun hän on kyllin vahva ja hänellä on tikari vyössään, seisoo vastakkain jonkin kanssa, mikä kokoaa spektriin kaikki lapsuudesta lähtevät säteet: silloin hän on tavannut Misery Harborinsa.
Kun kerran aikuisena olin Jantessa, menin jalkakäytävälle katsomaan kiveä. Mutta silloin jalat horjuivat allani ja lävitseni kulki hyytävänä kylmyytenä, että seisoin John Wakefieldin haudalla.
Ihminen tietää kaiken omasta lapsuudestaan, kun hän haluaa. Mutta hän ei halua tietää sitä. Meillä on muistoja, jotka ovat rumia ja joita uskomme olevan vain itsellämme: Minä olen ainutlaatuinen! Sitten näytellään uniikin osaa, mutta ei valitettavasti voida sanoa julki sitä mikä on perusteena, koska silloin tulee ainutlaatuisesta äkkiä ainutlaatuinen sika, ja silloin tyydytään mieluummin olemaan ainutlaatuinen eikä haluta olla maailman ainokaisin sika.
Jantessa nostetaan kyllä meteli viranomaisia ja koko koneistoa myöten, jos joku heittää rätin lähimmäisensä jalkakäytävälle. Mutta kun tapahtuu se mitä varten viranomaiset on hankittu, silloin tukkeutuvat suut.
Se on jantepelkoa. Juuri se saa aikaan, että mies voidaan lyödä maahan yhdellä lauseella: Luuletko ehkä, etten tiedä sinusta mitään?
Sanotaan, ettei meidän pidä askarella vanhojen asioiden parissa. Me olemme saaneet tehtäviä myöhemmin. Muu on vain ajan haaskaamista. Ne jotka sanovat näin ovat säädyllisiä ihmisiä, joiden kanssa voi olla samassa huoneessa. Minä en halua olla samassa huoneessa heidän kanssaan.
Nyt Jante on poissa ja vajonnut mereen, mutta niin me rakastamme paikkoja, joissa meidän on ollut paha olla. Ja minä tulin myöhemmin rakastamaan New Foundlandia, toista Satumaatani, Atlantin alastonta saarta, koska tragedia kohtasi täyttymyksensä siellä.
Kun monta vuotta oli kulunut ja minä vähän aikaa asuin Jantessa, tuntui kuin särkevältä haavalta, ettei Agnesta ollut siellä. Minä kuljin kotiin läpi autioiden ja hiljaisten katujen, joilla omien askelteni ääni kaikui seinistä: Agnes ei ole täällä. Ja sitten joku seurasi minua hämärässä yössä halki Janten, Misery Harborin vainaja. Hänestä oli hauskaa kulkea tahdissa kanssani ja nauraa niskaani. Vesi pursui silmistäni kun marssimme niin eteenpäin, tahdikkaasti kuin kaksi sotilasta. Hänen kylmät huulensa koskettivat melkein korvaani, kun hän henkäisi minulle erään lauseen: ”Ei, Jack, Agnes ei ole täällä.”
Epilogi
Jantessa syyllinen ei koskaan joudu tuomituksi. Jantessa aikuiset voivat tehdä lapsille, mitä haluavat kenenkään puuttumatta asiaan. Jantelaiselle epäoikeudenmukaisuus on oikeudenmukaisuutta. Jantessa tyhmäkin on jotain, kun vain röyhkeyttä riittää tai syntyy oikeaan sukuun. Tyypillinen jantelainen on kova tekemään työtä, sillä pitää saada ahkeran maine. Hän on mukahurskas ja istuu pääsiäisenä ja jouluna kirkon etupenkissä. Kun hän täyttää pyöreitä kylän nimihenkilöt könyävät hänen luokseen vaasiensa ja maljakkojensa kanssa ja pitävät kehupuheitansa, mutta kukaan ei kysy, mitä teit pienelle pojallesi, missä on vaimosi tai mitkä ovat nuo jäljet käsissäsi. He eivät koskaan kysy, mistä tuo kaikki veri on peräisin! Jantesta pääsee harva pakoon, mutta häntä, jota on onnistanut ei takaisin näy! Jos olet vielä Jantessa, pakene henkesi edestä, sillä pako Jantesta kannattaa aina! Juokse!!!
JANTEN LAKI
1. Älä luule, että sinä olet jotain.
2. Älä luule, että olet yhtä paljon kuin me.
3. Älä luule, että olet viisaampi kuin me.
4. Älä kuvittele, että olet parempi kuin me.
5. Älä luule, että tiedät enemmän kuin me.
6. Älä luule, että olet enemmän kuin me.
7. Älä luule, että sinä kelpaat johonkin.
8. Älä naura meille.
9. Älä luule, että kukaan välittää sinusta.
10. Älä luule, että voit opettaa meille jotain.
- Aksel Sandemose -
Pakolainen ylittää jälkensä (Gummerus 1997)
kuva Iines
KADONNUT ON VAIN UNTA
Lintu on helpoin saalistaa soitimelta, niin myös ihminen.
”Merkillistä, miten harvat metsästäjät uskaltavat myöntää, että metsästys tietenkin on murhan korvike. Ehkä useimmat eivät uskalla nähdä sitä. Koskaan et tule niin hurmiollisen lähelle salamurhaa kuin soidinmetsästyksellä. Se suo sitä paitsi ylimääräisen lisän, koska surmaat miehen juuri kun hän lähestyy naistaan.”
Aksel Sandemose / Kadonnut on vain unta (Det svunde er en drøm, Gummerus, 1961)
Prologi
San Francisco, toukokuu 1944
Toissa päivänä etsin radiosta norjalaisen aseman ja kuulin, että Susanne Gundersen on kuollut saksalaisten vankeudessa.
Hänen sanottiin olleen runoilija Gunder Gundersenin vaimo.
Gunder sanoi minulle kerran: En saa rauhaa ennen kuin Susanne on kuollut.
Nyt Gunder on saanut rauhan.
Oli tarkoituksetonta, että minä elin edelleen kaiken sen jälkeen mitä oli tapahtunut, ja kun Susanne oli kuollut.
Levitän lakanan ylitsesi, Susanne.
Nyt sinä olet ollut pyövelin käsissä. Kukaan niistä, jotka rakastivat sinua, ei voi pyhiin vaeltaa haudallesi. Juuri nyt putosi tähti.
Aksel Sandemosen kirja Kadonnut on vain unta, on jälleen kerran käsissäni ja näyttää kerta kerralta hyvästijättöisemmältä. Kirja ei ole oma. Se kaivetaan minulle esille aika ajoin erään kaupungin erään kirjaston varastosta. Olen etsinyt antikvariaateista. Olen pyytänyt kustantajalta uutta painosta…ehkä joku jossain elämässä löytää tämän kirjan minulle omaksi…
Kerron tästä kirjasta nyt, kun sivut vielä ovat luettavissa. Huomenna ehkä uskon kirjan olleen vain kadonnutta unta.
Oslo 1940
Minä tulen kirjoittamaan vielä paljon Susannesta, siitä mikä sai minut rakastumaan häneen ja aiheutti sen, etten minä koskaan voi häntä unohtaa.
Tämä on kertomus myös Agneksesta. Se on ollut musta pohjavirta kaikessa mikä minulle myöhemmin tapahtui. Ilman tätä nuoruudenrakkautta minun veljeäni ei olisi tuomittu taposta yli kolmekymmentä vuotta myöhemmin.
Tämä on myös selonteko matkasta San Franciscosta Norjaan. Ja tämä on selonteko valurautapäistä, jotka riehuivat Norjassa ja saivat Saksan nimen löyhkäämään inhottavasti. Selonteko huhtikuun yhdeksännestä päivästä.
Aksel Sandemose on minulle kaikkein kiinnostavin kirjailija kaikilla tasoilla. Hänen naiskuvauksensa räjäyttävät tajunnan, hänen kykynsä nähdä tuska ja analysoida se, mutta myös pettää ja aiheuttaa itse tuskaa, hipoo ylimaallista. Hänen vihansa polttaa minut palohaavoille, joista ei selvitä. Hänen älynsä kiihottaa ja intohimonsa saa vereni kiehumaan.
Hänen kielensä on niin rikasta ettei yksikään sana ole turha. Mutta hän osaa myös vaikeuttaa tarinan kuljetusta pudottaakseen ehkä ansiottomat kyydistä. Hän pudottaa sinne tänne veret seisauttavia pommeja, viisauksia, joille en ole kirjallisuudessa löytänyt haastajaa.
Minä en lopeta hänen sanojensa juomista sateenkaaren tuollakaan puolen! Otan sinut Rakas Lukija mukaani, jos haluat kokea sandemolaisen vapaan pudotuksen. Lue ensin Felicia Venhaugista, jonka annoin sinulle vain hetki sitten. Lue hänestä, joka rakasti kahta ja jonka ihmissusi lopulta vei, niin sitten lähdemme kadonneen unen jäljille…
Aksel Sandemose palaa kirjassaan saksalaisten miehittämään entiseen kotimaahansa Norjaan. Kertojaääni on John Torsonin. Johnin viha, monen viha, on valtava, sillä liian monet norjalaiset pettivät oman maansa hyötyäkseen tilanteesta joko taloudellisesti ja/tai sosiaalisesti.
John lähtee tapaamaan nuoruuden rakkauttaan Agnesta ja löytääkin Susannen, joka on runoilija Gunder Gundrsenin puoliso. Vaikka Gunder onkin ehkä ainoa, jota John voi kutsua ystäväkseen, hän ottaa Susannen voimatta itselleen mitään. Hän tuhoaa samalla Gunderin, jolle Susanne oli elämän ainoa todellinen merkitys.
Gunderilla oli melkein aina mukanaan kehitysvammainen, aikuinen veljensä Tryggve. Ja luonnollisesti mukana oli Susanne ja toisinaan myös heidän yhteinen lapsensa Gullan.
Nämä voivat tuntua tavanomaisilta asioilta, mutta eivät sitä ole Sandemosen maailmassa, sillä kyky nähdä kulissit ja niiden taakse, kyky tajuta tragedia, siellä missä se on ja kyky haistaa tuho, mutta pystymättä pakoon siltä, se on Sandemosea.
Kadonnut on vain unta on kertomus kostosta, vihasta, rakkaudesta, tuhoutumisesta, maanpetoksesta, murhasta, Norjan saksalaismiehityksestä, mutta ennen kaikkea Johnista, joka etsii nuoruudenrakkauttaan ja törmääkin Susanneen.
”Rakkaus on älyllinen tapaaminen sen kanssa, jota kohtaan veresi kiehuu.”
Kuitenkin sitoutumisen pelko vaivasi kovasti nuorta Torsonia ja siksi hän oli lopulta aivan yksin ja kirjoittaa tarinaansa ’perinnöksi’ ainoalle pojalleen, jonka äiti ei ollut Susanne. John eli rakkauden, mutta karttoi avioliittoa.
”Minä olen kuullut onnellisista avioliitoista, mutta useimmissa tapauksissa vain toinen osapuolista on korostanut, että he olivat onnellisia.
Mahtaa olla monia, jotka haluaisivat erota, kun on ollut välttämätöntä suojata avioliitto niin ankarilla laeilla ja säädöksillä. Se, joka haluaa irrottautua, saa koko yhteiskunnan vastaansa. Meidän on pitänyt pyhittää avioliitto puuttuvan onnen takia. Lapsia varten tarkoitettuna laitoksena se on välttämätön. Avioliitto on välttämätön kuten niin monet muutkin asiat, sillä erotuksella vain, ettemme kirjoita runoja tullilaeista tai liikevaihtoveroista.”
”Ihmiset, jotka elävät varmasti välttämättömissä avioliitoissa, eivät ole koskaan onnellisia. Ensimmäisinä vuosina, kun heillä vielä on veressään se luonnon myrkytys, jota sanotaan rakkaudeksi ja joka ajaa meidät sielullisiin katakombeihin – onko se onnea? Onni on käsittääkseni samaa kuin rauha. Näen miten aviopuolisot vain ponnistuksin saattavat olla jotakuinkin kohteliaita toisilleen ja miten kumpikin heistä pitää kiinni oikeudestaan. Olen harvoin katsonut avioliittoa läheltä tuntematta raadon hajua.”
Mutta rakkautta, rakkautta ei kiellä Sandemosekaan:
”Älä koskaan sekoita itseäsi toisten suhteeseen! Jos tunnet jotakin sellaista olevan tapahtumassa, niin muista, että tahto voi aina tukahduttaa rakastumisen ennen kuin se juurtuu. Ja muista, että naista, joka kokonaan on kuulunut toiselle, häntä sinä et koskaan saa muuta kuin puoliksi. Menet naimisiin myös miehen kanssa ja tulet näkemään hänen varjonsa pöytäsi ääressä ja aviovuoteesi reunalla.”
”Kaikki johtuu elämästä, jonka kehä alkaa kiertyä umpeen: Ennen kuin on liian myöhäistä me haluamme saada nuoruutemme Agneksen, naisen, joka kärvensi meidät eliniäksemme mutta jota emme koskaan saaneet.
Minä en tiennyt, että matkustin Norjaan saattaakseni päätökseen vanhan rakkaustarinan, mutta niin tapahtui, minä koin sen uudelleen ja minä päätin sen.
Murha ja rakkaus ovat ainoita asioita, joista kannattaa kirjoittaa.
Varmasti. Huonosta rakastajasta tulee hyvä sotilas, ja välillä oleva on runoilija.”
Ja alhaalla kadulla saksalaiset marssivat ohi ja lauloivat: Wir fahren gegen Engelland.
Kiinnostunut Lukijani, sillä sitä sinä olet, jos olet vielä matkassani. Niin paljon sitaatteja. Niinpä. Minä pidän sitaateista, mutta en yleensä näin kovasti. Nyt ylirakastin sitaatteja, sillä miten minun sanani olisivat voineet soida osuvammin kuin Aksel Sandemosen! Uskon kuitenkin, että olen onnistunut hänen sanoillaan tavoittamaan sinut. Olen auttanut sinua löytämään kirjailija Aksel Sandemosen. Jostain syystä häntä on vaikea löytää. Minäkin ’tapasin’ hänet mutkan kautta eli luin Aila Meriluodosta ja hän mainitsi juuri tämän vaikuttavan kirjailijan. Kiitos Aila niin Sandemosesta kuin Rilkestä!
Sandemose ei ole pelkkiä elämääkin suurempia viisauksia, vaan jokaisessa kirjassa on suuri elämän tragedia ja juoni kulkee mukana ja matkan kolhut vain avartavat näkemystä. Henkilökuvaukset ovat myös ainutlaatuisia, mutta ’ovat voineet olla’. Eli niin veren, erotiikan, toden kuin unenmaku, on se pitkä jälkimaku, josta janoinen jää riippuvaiseksi kerran antauduttuaan Sandemoselle.
Meidän on varottava pinnanalaisia virtoja. Ne voivat johtaa harhaan ja saada uskomaan, että ne olivat todellista elämää, ja niin voi jatkua, kunnes jonakin aamuna löytää oman ruumiinsa rannalta.
kuva Henri de Toulouse-Lautrec
maanantai 14. kesäkuuta 2010
FELICIA VENHAUG ON 'ALTER EGONI'
Susa kysyy blogissaan Järjellä ja tunteella, mikä kirja olisit? Minä olen siihen jo vastannut, mutta sekin vastaus tuli tietty toisen alter egoni kautta eli olisin Aksel Sandemosen kirjan Ihmissusi (Varulven, Gummerus 1960) Felicia Venhaug. Toinen alter egoni on John Irvingin kirjan Leski vuoden verran (A Widow for One Year, Tammi 1998) Ruth Cole. Mutta tässä vähän Felicia Venhaugista:
Haluaisin olla Aksel Sandemosen teoksen Ihmissusi Felicia Venhaug! Hänen elämänsä oli täysi ja loppunsa mystinen. Hänessä yhdistyivät arkipäivä, salaperäisyys, ääneen lausumaton uhma, eroottisuus, kirjat, linnut, puutarha….Ja hän oli kahden miehen syvästi rakastama ja myös sai pitää molemmat rakkautensa, nuoruuden rakkautensa Erlingin ja aviomiehensä Janin, mutta maahinen vakoili mustasukkaisena ja vain odotti aikaansa…
”Hän laskeutui puutarhaan eikä ollut huomaavinaan miestä. Se näytti täysin luonnolliselta, jos ei suorastaan tiennyt, että hän oli nähnyt puutarhurin. Tultuaan kasvihuoneelle ja avatessaan sen oven hän katsahti puutarhaan. Tor Anderssenia ei näkynyt. Felicia hymähti. Maahinen ei hyödy mitään lorvailustaan.
Felicia alkoi kastella. Kulkiessaan edestakaisin ruiskuineen hän hätisti silloin tällöin tukaltaan peipposen. Hän teki sen hajamielisesti. Hän hymyili hiukan lakkaamatta ja hänen katseensa oli etäinen.
Silloin vuonna 1950, yli seitsemän vuotta sitten, maahinen ei ollut vielä tunkeutunut hänen elämäänsä - mutta tänäänhän Felician ei tarvinnut käydä vuoressa! Felicia oli tuntenut siihen halua aikaisin tänä aamuna, mutta sitten Erling olikin soittanut. Ritari Erling oli pelastanut hänet maahisen pauloista.
Kun hän oli tavannut Erlingin, se oli hänestä ollut heidän ensimmäinen suuri kohtaamisensa rakastavaisina. Heidän kohtauksestaan oli tullut ihmisten unelmia muistuttava, loistava elämys, jota kaikille ei koskaan suoda. Aikaisemmin oli ollut niin paljon häiritseviä tekijöitä, varsinkin sota oli koetellut häntä ankarasti - ja sitten ne ristiriidat, joita syntyy kun naisen on vaikea valita kahden rakastamansa miehen väliltä.
Felicia tahtoi harvinaisen kiihkeästi olla oma herransa. Hän ei halunnut elämäänsä leimaavan ja rouhivan päivittäisen raitiovaunumatkan, hän halusi omistaa oman rajoitetun alueensa yhdessä paikassa.
Hän oli aikoinaan iloinnut lukiessaan pisarasta, josta koko maailma kuvastuu, ja itse hän oli aina melkein vaistomaisesti rajoittanut elämänpiiriään - mutta hänestä tuntui, että hän oli saanut koko maailman kaupanpäällisiksi. Vieläkin hän otti joskus käsityön yläkertaan huoneeseensa ja viihtyi mainiosti istuessaan vuoteen laidalle käsityö sylissään ja kirja pöydän kulmalla.
Kerran Felicia oli sanonut, että hän olisi halunnut tavata kuusitoistavuotiaan Erlingin. Felicia ei koskaan jaksanut unohtaa, että rakkauden ensimmäistä aikaa hän ei ollut saanut kokea Erlingin kanssa, eikä koskaan saisikaan kokea sitä. Toinen oli saanut sen.
Hän ei kyennyt hillitsemään itsepintaista ylpeyttään eikä levottomuuttaan siitä, mitä Erling jättäisi sanomatta.
Hän ei liioin yrittänyt saada apua Janilta. Tapahtumaketju olisi voinut muuttua, mutta niin ei tapahtunut. Sillä ei tarvita paljoa muuttamaan sumussa kulkevan suuntaa. Mitään ei tapahtunut, ja Felicia kaatui.”
Huolimatta siitä tai ehkä sen tähden, että Ihmissusi vei Felicia Venhaugin, hän on minun alter egoni.
kuva Iines
PS. Tarkka lukijani Sanna Ahonen löysi tämän tekstini, luki Ihmissuden ja innostui maalaamaan kuvan Felicia Venhaugista. Sannan luvalla:
JA MITÄ MUUTA KULLEROIDEN VIIKOLLA...
Tänään ajattelin fyysisiä suoritteita;-) (lue: huushollia ja puutarhaa). Ja aikaisin nukkumaan sillä Alfauros nostaa minut huomenna ylös jo klo 6.30 nauttimaan molemmat aviisini ja Robertsin suklaakahvin, sillä aion katsoa Huomenta Suomi -ohjelman, jossa esiintyy kirjailija Max Manner. Se ohjelmahan alkaa jo yöllä eli jotain klo 5 tms., mutta Maxin osuus alkaa saamieni tietojen mukaan about klo 7. No, aamut eivät ole minun juttuni, mutta tämän kerran...
Vähän myöhemmin lähdenkin jo reippaasti Bessun kanssa Kodin Ykköseen, jossa taas kaikkea turhaa ja tarpeellista. Lounas siellä. Ja päivä päättyy suloisesti addiktisarjaani Brothers & Sisters.
Aloitan uutta romaania, joka ei ole nyt ihan uutuus, mutta yksi niistä, joita minulle on suositeltu about parikymmentä. Tällä viikolla tulee kuitenkin aivan uutuuskirjakin, joka on houkutteleva ja herkullinen. Sen lisäksi löysin kirjayllystäni Lena Andersonin herttaisen Maijan aakkoset (Majas Alfabet, Weilin&Göös 1987, suomennos Hannele Huovi), josta tarjoan muutaman kasvin kera Lenan runon. Eli näin mennee alkanut viikko, mutta nyt
Monday, Monday
Mukavaa, vahvaa viikkoa teille kaikille!
VIIKKO ALKAA NYT TÄLLÄ...
Rintasyövän tiedotuskampanjaa varten tehty "pinkki hanska" -tanssi (sairaalan henkilökunta esittää). Hanskojen tekijäfirma lahjoittaa tähän kampanjaan rahaa kun filmi on katsottu miljoona kertaa. Tavoitteesta puuttuu enää 10 000, joten laittakaa tämä kiertämään. Me tehdään tämä♥
sunnuntai 13. kesäkuuta 2010
JOS OLISIT KIRJA...
Susan kirjallisessa blogissa Järjellä ja tunteella, kysytäään: Jos olisit kirja, mikä kirja olisit...Mene ja kerro se täällä
kuva Susan blogista
HERRA J.P.PULKKINEN!
En tarvinnut edes pitkää psykologiaani, kun tajusin, mistä sinulla kiikastaa Neferneferneferisi kanssa! Katsot kuuluvasi puhdassydämisiin idealisteihin, joiden pitäisi saada suojelureservaatti minulta, joka lojun lootuksen kukkien keskellä lammessa samalla kun sinä riudut altaani reunalla. Sinä katsot kuuluvasi hyväuskoisiin huijattuihin, joihin kauneuteni ja lupaukseni eivät olisi saaneet vaikuttaa. Mutta sinähän olet ERITTÄIN vaikuttunut! Sinä kirjoitit minusta kokonaisen kolumnin ja jokaikisen rivin välistä vuoti syvä kaipaus kohdata oma Nefernefernefer.
Et ole kuitenkaan seikkailija. Et lähde vuodeksi Saharaan vain loihtiaksesi Neferneferneferin edes kangastukseksi aavikolle. Ei, sinä kätkeydyt ylemmyydentuntoisen paheksunnan taakse verratessasi minua mustan elokuvan Barbara Stanwyckiin. Mihin sinä unohdit elokuvan Postimies soittaa aina kahdesti? Elokuvan, joka pitää sisällään elokuvahistorian ehkä parhaimmaksi arvostetun rakastelukohtauksen. Siinä saavat limput kyytiä, kun Nicholsson teutaroi kiihkoissaan loistavan Jessica Langen kanssa. Siis Jessican, yhden aikamme Neferneferneferin.
J.P., sinä tihkut pyhää katkeruutta. Sinä menetit oman Neferneferneferisi toiselle, etkä toivu koskaan. Ennen helvetti jäätyy kuin sinä toivut minusta, sillä minä olen kaikkialla. Katsos, J.P., sinä et ollut riittävän kiinnostava. Sinuun sopii loistavasti Mika Waltarin sitaatti hänen laajasta ja loistavasta tuotannostaan: "Lopulta, kun hän vertasi Raoulia ja Oskaria, kallistui kaikki Oskarin eduksi, - Raoul oli niin kuin lämmin, haalea kylpy. Oskar, Oskar oli niin kuin pyörremyrsky, väkevä, valtava, tukehduttava. Ja oli paljon voitokkaampaa hallita pyörremyrskyä, saada se huohottamaan heikkouttaan ja rukoilemaan vavahtelevin käsin."
Minä olen kaikkialla J.P. Minä olen Pablo Nerudan Turkoosi, Tove Janssonin Tuittu, Postimiehen Jessica ja sinun ikuisesti ikävöimä Nefernfernefer. Minä olen voittoisa ja sinä olet minusta pääsemättömissä. Minulla on varaa olla armollinen ja siksi vastasin sinulle kätkeytymättä huntuni suojiin. Sinä sen sijaan pidät esivaatteestasi kiinni kuin peläten, että repäisen sen pois!
Sinuhe kirjoitti juuri minulle kirjeen: "Dear Nefernefernefer, kärpässieni poltti ruumistani ja noidankukan mehu nytkäytteli jäseniäni kaislaneitojen kahlatessa alastomina kuun paisteessa, tummassa vedessä nuorin, notkein vartaloin." Mitä ilmeisimmin hän haluaa tavata minut...
Nefernefernefer
Jade-lehti 9/2008
NEFERNEFERNEFER
Hyvä neiti, en tule toimeen kanssasi. Olet vuoroin äkäinen, vuoroin hunajainen, vaadit huomiota mutta suhtaudut siihen välinpitämättömästi. Maallista hyvää, mitä tahansa kiiltävää ja arvokasta imet ympärillesi. Lupaat paljon, mutta mitä vakuuttavampi on lupauksesi, sitä varmempaa on petoksesi. Sinua sietämättömämpää ihmistä ei ole kuin se mies, joka konttaa perässäsi anelemassa.
Nimesi on Nefernefernefer, tästä lähtien pelkkä N. Sinulla on toisiakin nimiä, tunnen virkasiskosi Arsinoen, Giulian ja Finen. Yhteistä teille syöjättärille on se, että löydytte Mika Waltarin tuotannosta, jota olen tämän juhlavuoden aikana lukenut. Epätoivon ja autuuden hetkeni ovat vaihdelleet kuin Sinuhella ja Turmsilla.
Elämä on elämää ja kirjat kirjoja. Oikeat ihmiset ovat lihaa, verta ja hermosoluja ja jos elossapysyminen ei ole heille ongelma, he säntäilevät keksimiensä päämäärien perässä. Kirjojen hahmot ovat ihmisen tekoa, niinpä heillä, toisin kuin oikeilla ihmisillä, on olemassaololleen jokin tarkoitus, niin kuin moottorin osalla. Se on luettavissa kirjasta. Jos ei ole, niin kirjailija on epäonnistunut. Mika Waltari oli sen luokan ammattilainen, että hän ei turhia hahmoja kirjoittanut. Hän oli, niin kuin eräs kirjailijakollega totesi, "tilauksiin vastaava kone".
HYVÄ N., OLEN MIETTINYT mihin tarpeeseen Waltari sinut ja hirviösiskosi loi. Mitä tarkoitusta te palvelette? Pitääkö teitä ylipäätään ajatella naisina, jos teidän toimenkuvanne on vain saada kirjan moottori toimimaan tietyllä teholla? Tarvitsiko Waltari vain sopivan houkutteen vetääkseen maton idealistisankareittensa jalkojen alta. Tiedän kyllä, että naisten käyttäminen tähän on kannattanut aina, siitä todistaa jo Raamattu.
En minä ahneutta ja ilkeyttä vastusta - tarinoissa. Kaltaisianne pirullisuuden ja ahneuden kuvajaisia löytyy erityisen paljon sellaisesta elokuvan tyylilajista kuin musta elokuva. Tämä jenkeistä toisen maailmansodan jälkeen maailmalle levinnyt rikoselokuvan suunta suosi kohtalokkaita naisia, joista tyypillisin esimerkki voisi olla Barbara Stanwyck elokuvassa Nainen ilman omaatuntoa, kehotan sinua tutustumaan häneen. Leffan suomenkielinen nimi osuu asian ytimeen. Stanwyckin esittämä Phyllis Dietrichson tapattaa rikkaan ja ikävän aviomiehensä vakuutusmyyjällä teeskentelemällä intohimoa. Mutta tiedä se, neiti N., että kaikille käy kehnosti.
TÄLLAISTEN NAISTEN touhuja seuraan mielelläni ja kevyin mielin. Femme fatalet yhdistävät seksin ja älyn ja jallittavat miehiä ja systeemiä kunnolla. Miksikö tulen toimeen heidän kanssaan, mutta en sinun kanssasi? Siksi että heidän uhrinsa eivät ole puhdassydämisiä idealisteja kuten sinun ja kollegoittesi uhrit Waltarin romaaneissa. He ovat ikäväluonteisia ja ahneita hekin. Saavat mitä ansaitsevat.
Se sama sota, joka tuotti mustan elokuvan, oli myös se joka muutti Waltarin ja synnytti sinut. Sinuhe valmistui sodan loppumetreillä, Waltarin myöhemmät romaanijärkäleet toistavat sen kuviota. USA:ssa naiset tulivat sodan aikana työelämään, he muuttuivat täysivaltaisiksi, epäilyttäviksi, pelottaviksi. Waltarille sota oli viattomuuden ja ihanteellisuuden tuhoa. Kun hyvä ihminen lyödään maahan, se tuntuu kipeältä. Se jää vaivaamaan. Kuin sukulaiselle tai hyvälle tutulle olisi käynyt huonosti. Mitä se meidän Sinuhe nyt tuolla lailla? Tiedä siis, neiti N., että sinulla on syytä olla mahtavat sponsorit, sillä minun, lukijan myötätuntoa et saa.
Mitä kohteliaimmin
J.P. Pulkkinen
(helsinkiläinen tuottaja ja kirjailija)
Jade-lehti/2008
72H
Vihreät valot, Jacobsson.
Kaikki alkaa.
Nyt.
Manner tekee täydellistä työtä. Hän ei erehdy kertaakaan. Ja se, mistä minä pidin, oli Annika toimijana, subjektina, ei passiivisena objektina. Manner osoittaa 2000-luvun tajua antaessaan Annika Malmin olla toiminnan primus motor ja laittamalla mahtavan Jacobssonin könyämään humalassa kommodorin univormussaan neljä kultaista nauhaansa hävityn taistelun häpeästä ja yliläikkyneestä viinasta liattuina ja pelin hävinneenä.
Kiintoisa oli vanhan Tukholman jengin yhteen palaaminen ja missä olosuhteissa! Lopulta kaikki koolla, melkein, sillä Rami on palannut Suomeen, mutta Kary, Nika eli Annika, Rai ja Julle…Minä niin haluaisin, että trilogian kolmannessa uusien kauhujen jälkeen kiima voittaisi kuoleman ja Karry ja Annika…
Max Mannerin kirjan tapahtumat liikkuvat Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Venäjälläkin, mutta se ei haitannut tahtia, sillä huomio kiinnittyy väistämättä henkilöihin. Ja nyt en voi olla vertaamatta entistä poliisia Annika Malmia Patricia Cornwellin Kay Scarpettaan, joka on minulle ilma jota hengitän. Se missä Kay on älyllisempi, Annika on raivoisampi ja molemmat hivelevät naislukijaa. Tämä kirja on kovuudestaan huolimatta myös kirja kaikille Scarpetta-faneille. Annika on suomalainen vastine Kaylle. Minä nautin joka hetkestä, vaikka välillä lakkasinkin hengittämästä. Pidin myös ihan tavallisesta poliisista Ismo Valamosta, joka olisi voinut saada isommankin roolin, sillä nyt porhot olivat lavalla ja sekä Porin että Turun poliisi taustalla. Ehkä vaatimaton Valamo saa vielä vuoronsa…
No, miksi Annika selvisi taas? Mikä tekee tästä pienestä naisesta niin tiukan vastuksen? Tämä:
Helvetin kusipää, Annika kirosi mielessään. Hän ei antaisi koskaan periksi.
72h on tiheä, täydellinen ja kova. Siitä ei löydy puutetta, se on täynnä imua. Manner tekee jopa klassisen aasinsillan, jota minä kutsun kultaiseksi sillaksi, sillä alussa on sen loppu ja toisinpäin. Mutta ihan lopussa Manner paljastuukin mieheksi, jolta voimme odottaa kirjaa vaikkapa hullusta rakkaudesta, sillä hän yltää suorastaan kissamaiseen lyyrisyyteen. Näin päättyvät parhaat dekkarit!
Elämäni elokuvat
Päätimme tehdä Lumiomenan kanssa tällaisen elokuvalistan eli kympin leffakärki elämässämme. Ne nyanssit, jotka minulta uupuvat, johtuvat siitä, että eräs Kirjailija on nyt täysin vienyt huomioni...
Suklaata iholla (Como agua para chocolate , 1992)Elämäni järisyttävin elokuvaelämys, josta olen laittanut lukuisia etsintäkuulutuksia. Etsin edelleen. Elokuva perustuu Laura Esquivelin romaaniin Pöytään ja vuoteeseen. Elokuvan ohjasi Esquivelin aviopuoliso Alfonso Arau. Elokuva on Latinalaisen Amerikan maagista realismia. Filmissä katsojaa viedään äärestä ääreen, ahdistuksesta ja groteskiudesta intohimoiseen rakkaustarinaan, jossa sekoittuvat ruoanlaitto ja kiima kutkuttavalla tavalla. Ken on tämän nähnyt, odottaa iäti revanssia! Katso!
Pääosissa Lumi Cavazos, Marco Leonardi, Mario Ivan Martinez sekä Regina Torne.
Ensirakkaus (Beautiful Thing, 1996)
Hettie MacDonaldin ohjaama brittiläinen ja rankka tarina kahdesta nuoresta pojasta, jotka rakastuvat toisiinsa ja jatko onkin rankkaa, sillä työväenluokkainen lähiö ei katso hyvällä nuorten suhdetta. Filmissä tekee upean ja rempseän roolityön toisen pojan äitinä näyttelijä Linda Henry. Taustalla Mama Cashin sykähdyttävä laulu.
Loisto (Shine)
Jos minulta kysyttäisiin ikimuistoisinta pääosasuoritusta, se olisi Geoffrey Rushin upea roolityö kovan onnen pianistin David Helfgottin elämästä kertovassa elokuvassa Loisto. Elämänkertafilminä hieno australialaisdraama kuuluu lajinsa huipulle. Geoffrey Rush sai Oscarin suorituksestaan Helfgottina. Katso!
Tunnit (Hours)
Elokuva, josta pitävät he, joille sanoo jotakin Virginia Woolf ja/tai, joiden suosikkeihin kuuluvat Meryl Streep, Julianne Moore ja Nicole Kidman. Perustuu Michael Cunninghamin kirjaan Tunnit, joka puolestaan kertoo tarinaa Woolfin luomasta Mrs. Dallowaysta. Kaikki tapahtuu yhden päivän aikana.
Vertigo
Alfred Hitchcock kuuluu suosikkiohjaani, joten tähän kohtaan unenomainen Vertigo. Kim Novak on filmissä melkein epätodellinen ja James Stewart tekee toisen vahvan pääroolin. Olisin voinut melkein yhtä hyvin laittaa tähän Takaikkunan (1953), jossa Grace Kelly on paitsi kaunein, tekee myös parhaimman roolityönsä. Vastaparina jälleen James Stewart.
Atonement
Hieno elokuva, joka ylistää Ian McEwanin kirjaa Sovitus (Atonement). Pääparina hurmaavat Keira Knightley ja James McEvoy.
Listan pitäisi elää, mutta tämä vain täällä pysyy. En voi vastustaa Jessica Langea enkä Jack Nicholssonia. Ohjaaja Matti Kassila on sanonut elokuvan leivontapöydän rakastelukohtausta parhaimmaksi, mitä hän on nähnyt.
Brokeback Mountain
Annie Proulxin novelliin perustuva elokuva, joka kertoo rodeoratsastaja Jack Twististä (Jake Gyllenhaal) sekä maatila-apulaisesta nimeltä Ennis Del Mar (Heath Ledger). Miehet tutustuvat kesällä 1963 karjanajossa Wyomingin Brokeback-vuorella. Elokuva kuvastaa rankasti sitä ennakkoluuloisuutta, jota kyseisellä alueella tunnetaan vieläkin homoja kohtaan. Ennen kuin sain tämän elokuvan luin Suomen Kuvalehdestä pitkän ja ansiokkaan haastattelun Proulxista ja hänen asumisestaan Wyomingissa sekä tietysti alueen ahdasmielisyydestä tietämättä mitenkään, että juuri aiheena oleva novelli tulee olemaan myöhemmin yksi elämäni elokuvista. Tässä filmissä ihastuin kuin pikkutyttö rodeoratsastaja Jake Gyllenhaaliin, mutta aikuinen nainen minussa oli vihainen sille, että tuota käsittämätöntä rakkauden vihaamista vieläkin tapahtuu ja se sallitaan.
Filmi oli neljän Golden Globen voittaja ja vei kolme Oscaria. Oscarit tulivat parhaasta ohjauksesta, josta vastasi Ang Lee, sekä parhaasta musiikista sekä parhaasta käsikirjoitussovituksesta.
Sylvia
Elokuva runoilija Sylvia Plathin elämästä. Pääosissa Gwyneth Paltrow Sylvia Plathina sekä Daniel Craig Ted Hughesina. Tästä olen kirjoittanut enemmän mm. Daniel Craigin kirjan arvostelussa sekä Sylvia Plathin runojen kohdalla.
Eräs joulutarina (Un conte de Noël)
Frances
Kertoo Frances Farmerin elämäntarinan. Pääosassa Jessica Lange. En ole toipunut vieläkään.
Tämän sain leffaystävältäni omaksi: Kiitos♥
Eilen illalla 30.7.2018 katsoimme Håkan Nesserin samannimisen kirjan pohjalta tehdyn elokuvan eli Kim Novak ei uinut Genesaretinjärvessä (Kim Novak badade aldrig i Genesarets sjö, 1998). Ohjaus Martin Asphaug. Aivan loistava!
lauantai 12. kesäkuuta 2010
ELÄMÄNI AAKKOSET
A on Amsterdam, mutta myös laajemmassa merkityksessä, sillä toinen alter egoni on Ruth Cole, joka löysi Amsterdamista sekä kuoleman että rakkauden. Kodissamme on myös huone nimeltä Amsterdam…
C on Concha Buika, espanjalainen laulaja, jota en kyllästy kuuntelemaan.
D on Dina, tyttäreni Merin hyvin vilkas kääpiövillakoira.
E on Edith Södergran eli suosikkirunoilijani.
F on faaraot, joihin kiinnostukseni sytytti Mika Waltari.
G on Galway, kaupunki Irlannissa, jonne palaan ja jonne on sijoitettu todella myyttinen kirja hyljenaisista, Regina McBriden Ennen sarastusta.
H on hellyys, himo ja hyväily.
I on intohimo, jota ilman elämä on pelkkää tyhjää.
J on suosikkikirjailijani John Irving, jonka haluaisin ehdottomasti tavata.
K on kummipoikani Karri, mutta myös kummityttöni Ghanasta.
L on lumi, joka on rakkainta puuterilumena ja ehkä myös tuleva sukunimeni – virallisesti. Nyt kirjoittajanimi.
M on tyttäreni Meri, joka nimessään tietysti kantaa myös rakkauttani suuriin, suolaisiin meriin.
N on kirjailija Nadeem Aslam, joka kirjallaan Elävältä haudatut muutti jotain minussa – pysyvästi.
O on ooppera, jonka loistavin nautintapaikka on Olavinlinna. Suven ehdoton huippukohta!
P on puutarha, josta olen onnistunut luomaan omannäköiseni.
Q on Queen eli Kuningatar Olga, novascotiannoutajamme, jonka hoviväkeä saamme armosta olla.
S on saari. Olen saari-ihminen ja asun saarella nyt ja toivottavasti aina.
T on tuuli, joka ’laukkaa varjotammallaan’. Rakastan tuulta ja jos Meri olisi saanut pikkusiskon hän olisi ollut Tuuli.
U on unelmat. Ilman unelmia ei ole mitään. Unelmat kantavat silloinkin, kun ei jaksaisi. ”Tarvitsemme täyttymättömiä toiveita, ehkä enemmänkin kuin todeksi tulleita, sillä ilman niitä meistä tulee sietämättömän pöyhkeitä, ahneita ja armottomia. Ilman niitä eivät pettymykset saa tilaisuutta opettaa meille ihmisyyttä. Ilman niitä emme oivalla olennaista.” Näin toteaa Sinikka Svärd kirjassa Kerron sinulle Unelmista (Minerva 2009).
V on varjot. Pidän varjoista ja siimeksistä. Pidän niiden salaperäisyydestä ja suojasta.
W on Mika Waltari. Ilman häntä minä en olisi minä. Hän on vaikuttanut minuun vahvimmin niinä vuosina kun omin sielu muotoutuu, etsii omia uriaan, aukoo uusia, mutta kaipaa vaikutteita ja johdatusta.
X on Xyzal, allergialääke, jota otan yhden päivässä toukokuusta elokuun lopulle, paitsi sadepäivinä tai poissa Suomen koivun siitepölystä tai heinien heilimöinnistä. Viime mainittua ei enää tapahdu, sillä minua ei saa Suomesta suvella pois kukaan eikä mikään!
Y on yökköset, jotka edustavat minulle sitä aikaa suvesta, jolloin en malta mennä nukkumaan, en edes lukemaan, sillä rakastan loppusuven pimeitä, lämpimiä yökkösöitä.
Å on kirjailija Åsa Larsson, jonka arktisiin jännityskirjoihin olen koukussa.
Ä on tietysti äitiys. En ole mikään ’kaikki lapset ovat niin ihania’ –tyyppi, mutta ilman äitiyden elämystä olisin tuntenut jääneeni jostain syvästi paitsi. Minulle asia ei ollut itsestäänselvyys, joten äitiydestä tuli sitäkin merkityksellisempi elämän osa.
Ö on Lena Andersonin runo: ”Öinen peili, lammen silmä, tuuli puussa nukkuu. Käki yön hämärässä onnen vuosia kukkuu. Öiset kirkkaat metsäntuoksut lammen yllä virtailee, talvikki yölampullaan sammalpolkua valaisee. Satu ja tosi yhteen sulaa – öisen hetken taika. Luonto vetää henkeä, on seisahtunut aika.”
perjantai 11. kesäkuuta 2010
AISTIEN ALAMAINEN
Minä olen sinun silmäsi
verkkokalvosi ripsesi
Minä olen sinun kielenpääsi
ja vesi sillä, minä nuuhkin sinussa
kätkettyjä niittyjä
Minä virtaan sinussa
näkymättömänä jokena
Minä olen aistit, sinä olet alamainen
Kun etsit omia kasvojasi, etsit
minua, kun etsit nimetöntä kadonnutta
etsit minua
Minä olen aistit
ja sinä olet niiden alamainen
Yhdessä olemme
täydellinen
Me olemme sileäkarvainen eläin
joka silittää itsensä näännyksiin,
me olemme peto,
meitä ei kesytä kukaan
Minä olen aistit ja sinä olet alamainen,
sinun on nuoltava
minut kiihkoon
jalkoja kielenpäätä
sielun pimeää puolta
kätkettyä niittyä
sinun on nuoltava,
oltava minun ehdoitta
Minä olen sinun kätesi,
kosketusten merkitys
ja yhdessä meidän on kavuttava
korkeille vuorille
nelinkontin, ihanat haavat sormissamme,
nuoltava ihanat veripisarat
nuuhkittava ihoa
ohutta kuin ilma
Me olemme sileäkarvainen eläin,
täydellinen ja kesyttämätön
Minä olen sinun veresi,
jokainen miljoonista soluista,
sinä purjehdit minua pitkin
merta kohti
Minä kihisen sinussa,
minä murisen ja nuolen,
minä huudan ja vaadin,
minä en anna rauhaa
Minä olen aistit
minä olen verkkokalvot ripset
kielenpäät,
niityt, joet,
minä olen peto ja veri
Minä hiivin sinussa
enkä jätä sinua rauhaan,
sinun on nuoltava minut
kiihkoon, polvillasi, ehdoitta
Minä olen se
jota sinä pelkäät
Minä olen se
jota ilman et voi olla
Minä olen se joka
juottaa sinulle
oman veresi, vie
sinut merelle
Minä olen aistit, sinä olet alamainen
Yhdessä olemme täydellinen
- Tommy Tabermann -
Eroottiset runot (Gummerus 2009)
kuva Gustav Klimt Danae
Volver, volver by Concha Buika
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)