Askeleet kosteassa asfaltissa. Lits, lits. Muistan, miltä
kuulosti, kun Claran hamsterinpoikaset paiskautuivat katuun. Kuului litsahdus,
lähes huomaamaton ääni. Pennut olivat karvattomia, vaaleita, vielä sokeita. Emo
ei näyttänyt välittävän, vaikka poikaset katosivat häkistä. Äidit eivät
useinkaan välitä. (Pimeys)
Vera Valan toinen trilleri yksityisetsivä Arianna Bellis –sarjaan,
Kosto ikuisessa kaupungissa (Gummerus 2013) jatkaa esikoisromaanin Kuolema sypressin varjossa tyylillä: Kirja on hienostunut dekkari, joka ei kovasti
pelota, mutta joka on varmasti mieleen aistikkaan tyylijännityksen ystäville. Arkea
ei paljon kohdata, sillä varakas Arianna liikkuu Rooman seurapiireissä, joissa
murhatkin tapahtuvat poskisuudelmien, espresson, kynsimanikyyrien ja
ikiaikaisten sukulaisuussuhteiden miljöössä. Onneksi tällä kertaa mukana
kuitenkin ovat alaluokasta kynsin ja hampain ponnistavat De Lison sisarukset
Santo ja Alessandra, joista viime mainittu pärjää omilla avuillaan, vaikkakin
katkerana. Lisäksi mukana on vallanhaluinen, keinoja kaihtamaton Marco:
Rikkaat olivat luoneet pelisäännöt, joihin alempien luokkien
oli sopeuduttava. Peli oli raakaa, yhtään virhettä ei annettu anteeksi.
Köyhyyden kierrettä ei saanut katkaista. Epätoivon oli periydyttävä
sukupolvelta toiselle. Kansa oli pidettävä sivistymättömänä, autuaassa
tietämättömyydessä, ettei kukaan ymmärtäisi vaihtaa valtaapitävää eliittiä
demokratian keinoin. Mutta Marco oli päättänyt jo kauan sitten, ettei hän
pelaisi muiden luomien pelisääntöjen mukaan. Hän oli luonut täysin omat
sääntönsä.
Ikuisen kaupungin yläluokallakin on omat kirouksensa ja
Valan uusimmassa Arianna saa toimeksiannon parlamentaarikko Anna Lucarellilta,
joka pelkää sisarpuolensa assyriologian apulaisprofessori Laura Lucarellin
olevan hengenvaarassa. Ariannan tutkimusten ja vyöryvien tapahtumien myötä
Laurasta selviää aivan apulaisprofessorille epätavallisia piirteitä kuten
pidätys anarkismista, rankkoja riitoja esimiehen kanssa, huumeisiin
sekaantumista sekä keskeytynyt raskaus.
Edellisen kirjansa tyyliin Vera Vala on miellyttävästi
lukijaystävällinen ja on otsikoinut luvut jännittävästi ja samalla selkeyttävästi.
Otsikoiden Laura, Anna, Donatella, Luca, Pimeys etc. alla lukija pääsee
osallisten pään sisälle ja voi alkaa arvuutella murhaajaa sekä saa samalla kiinnostavasti
havaita, miten pinnallista elämää nämä kauniit, rikkaat ja rohkeat elävät. Eniten
jännitystä peliin tuo ehdottomasti Pimeys:
Joskus yöllä kuulen niiden putoavan asfalttiin. Lits, lits.
Myös hamstereiden emo katosi. Muistan yhä värisevän ruumiin kädessäni, pehmeän
turkin alta hehkuneen lämmön. Se jäykistyi nopeasti. Outoa, kuinka...Ne
putosivat hiljaisina, lits, lits, samalla tavoin kuin askeleet iskevät
asfalttiin sateisena yönä.
Silmä silmästä, hammas hampaasta. Pyhä Maria, Jumalanäiti,
rukoile meidän syntiemme puolesta nyt ja kuolemamme hetkenä. Aamen. (Pimeys)
Pimeys on kirjan jännitys ja siinä Vala on onnistunut
rakentamaan piinaa, joka olisi ansainnut kerrankin nopeampaa toimintaa
vähemmällä puheella kohtauksessa, jossa Arianna ja Angelo ovat pelastamassa
erästä neitokaista vaarallisen paikan vankeudesta. Eikö olisi ollut kiire pois
paikasta, jonne M. oli palaamassa, eikö ollut kiire viedä R. sairaalaan…, mutta
ei voi mitään, kun sympaattinen, pursuava Angelo on mukana, puhetta riittää vaikka missä
ja mistä.
Valan kieli on hyvää, kirjan rakenne on erinomainen ja oli
hyvä veto tuoda mukaan myös heitä, joiden pitää tulla toimeen muutamalla
sadalla eurolla kuukaudessa. Näin saadaan rikottua yläluokkaisuuden tuoma
pinnallisuus ja kuvaan tulee rosoa. Tarjolla on myös erotiikkaa ja ruokaa.
Ensin mainitusta huolehtivat Arianna ja ulkoministeri Bartolomeo ja heitä
saamme myös kiittää spezzatinosta, tattirisotosta ja pastakastikkeesta
sahramilla. Kirjan loppukoukutus on vahva, vaikka onkin vain lyhyt kuiskaus,
mutta kuka kuiskaa?
Mitä tulee murhaajan arvaamiseen, olin itse aivan väärillä
jäljillä, mutta mikä onkaan vahvempi laatudekkarin merkki kuin jännitys loppuun
saakka. Joskus on niin paljon antoisampaa olla vaikka ymmärtämätön ja siitä
todistavat myös Bartolomeon sanat Ariannalle:
Sinä olet Suomi. Samaan aikaan villi ja puhdas, suora ja
kuitenkin salaperäinen. Vaatii muilta paljon ja itseltään vielä enemmän. Ja
juuri kun sitä luulee oppineensa suunnistamaan lumisessa maisemassa, revontulet
häikäisevät kauneudellaan ja mies ymmärtää, ettei ole ymmärtänyt mistään
mitään. Ja on siitä vielä onnellinen.
*****
Tästä kirjasta ovat kirjoittaneet lisäkseni ainakin Mari A Annika, Margit Kirsi, Annami, Jonna ja Maria
*****
Dekkarit Leena Lumissa