Kun täytin kahdeksantoista, perin 321 374 dollaria,
kaikilta niiltä hyväntahtoisilta murheellisen tarinani lukeneilta
maailmanparantajilta, joiden ’sydän oli läpättänyt säälistä’ minua kohtaan.
Aina kun kuulen tuon ilmauksen, mitä tapahtuu usein, kuvittelen mielessäni
meheviä piirrossydämiä joilla on linnunsiivet ja jotka lentävät läpättäen kohti
jotakin monista lapsuudenkotimurjuistani, itseni pikkutyttönä ikkunassa
vilkuttamassa ja sieppaamassa kirkasvärisiä sydämiä kiinni samalla kun
vihreitä seteleitä satelee päälleni, ’kiitos, kiitos, tosi paljon!’
Gillian Flynnin viimeksi suomennetun kirjan Paha paikka
(Dark Places, WSOY 2014, suomennos Maria Lyytinen) luin ihan sen tähden, että
Flynn koukutti ensimmäisellä Flynniltä suomennetulla eli Kiltillä tytöllä. Kiltistä tytöstä kirjoitin, että ’yleensä olen hyvin
varma siitä, pidänkö jostain kirjasta tai en, mutta Kiltin tytön kohdalla olen
pakotettu odottamaan ajan armon valaisevan ajatukseni. Jos kiinostavuus on
kirjan merkittävin kriteeri, Kiltti tyttö on kuumassa sarjassa.’ Ja kuten
muistanette Kiltti tyttö tuli luokseni kutsumatta, mutta teki minusta niin
selvää koukkulihaa, että Pahan paikan pyysin jo arvostelukappaleena ja sain mitä
tilasin: Kiinnostavan dekkarin, joka ei hetkeksikään irrottanut otettaan, vaan
kirjaa vain luki heinäkuun yö ikkunan takana pimeten. En usko, että voisin
tuntea ketään, joka ei Pahan paikan luettuaan lukisi myös Kiltin tytön. Se on
mahdotonta, sillä Gillian Flynn on peto rakentamaan tarinaa, jossa
henkilöhahmot eivät olisi sairaan kiinnostavia. Painotus sanalla sairaan.
Paha paikka kertoo perhesurmasta, josta pakoon selviää vain
seitsemänvuotias Libby Day. Tapahtumapaikka on maatila Kansasin Kinnakeessa ja
uhrit ovat perheen äiti Patty Day sekä Libbyn kaksi sisarta Michelle ja Debby.
Murhista syytetään satanismiin sekaantunutta perheen esikoista Beniä, joka
saakin Libbyn lausunnon perusteella teosta elinkautisen. Sitä voisi luulla,
että Libby Day on säälittävä uhri, mutta hän on kaikkea muuta ja on äärimmäisen
vihainen, kun suuren yleisön hänelle lahjoittamat rahat alkavat loppua ja
etenkin siitä, että alkaa ilmaantua mielipiteitä, joissa painotetaan Benin
syyttömyyttä ja osoitetaan syyttävästi Libbyä, joka on tuominnut veljensä
elinkautiseen. Libby haluaisi kaiken jatkuvan kuten ennenkin eli:
Mitään ikävää ei saa sattua URHEALLE BABY DAYLLE, EKSYNEELLE
PIKKUTYTÖLLE, säälittävälle punapäiselle setsemänvuotiaalle, jolla on suuret
siniset silmät, ainoalle, joka selvisi PREERIAN VERILÖYLYSTÄ, KANSASIN
JOUKKOMURHASTA, MAATILAN SAATANANPALVONTASURMISTA. Äitini, kaksi isosiskoani,
Ben lahtasi heidät kaikki. Minä olin ainoana eloonjääneenä ilmiantanut hänet
murhista. Minä olin se söpö pikkuinen, joka saattoi saatananpalvojaveljensä
oikeuden eteen. Olin isosti otsikoissa. Equirer-lehti pani itkuisen kuvani
etuvisulleen ja otsikoi jutun VIATTOMUUDEN PERIKUVA.
Rahapulassaan ja etenkin, koska ei halua tehdä mitään töitä, Libby
alkaa rahasta tutkia vanhaa surmaa ja mitä todella tapahtui ja mitä hän
oikeasti muistaa tuosta yöstä. Libby on kahdessa aikatasosssa kulkevan tarinan
kertoja nykyhetkessä, mutta kahta tammikuun päivää 1985 kertovat perheen äiti
Patty Day sekä poika Ben Day. Surmayö on tammikuun 3. päivä 1985, mutta hyvin
kiinostavaa on seurata edeltävää päivää, joka rakentaa seuraavan vuorokauden
tuhoa. Dekkarissa on aina kiinnostavaa olla alusta asti murhaajan pään sisällä,
mutta vähintäin yhtä kiinnostavaa on olla jonkun murhassa kuolleen hetkissä
ennen kuin hän aavistaakaan, mitä voi tapahtua. Patty Day on omalla tavallaan
sitkeä yksinhuoltajaäiti, jonka maailmalla luuhaava aviomiesretale on vain
lisärasite. Patty rakastaa lapsiaan ja lapsetkin riitelystä huolimatta
toisiaan. Perheeltä ei siis puutu rakkautta, mutta köyhyys on rankka ja sen
Flynn kuvailee niin pienissä yksityiskohdissa kuin vaikkapa 2. tammikuuta 1985
klo 15.10 näin:
Ben mietti, että siitä näki eron useimpien ihmisten välillä.
Ei siitä, että ’minä olen koiraihmisiä’ tai ’minä olen kissaihmisiä’ tai ’minä
kannatan Chiefsejä’ ja ’minä olen Broncosien kannattaja’. Eron huomasi siitä,
välittikö ihminen kahdenkymmenenviiden sentin kolikoista. Hänelle neljä
sellaista olivat yhteensä dollari. Kasalla neljännesdollarin kolikoita sai
lounaan. Sillä määrällä neljännesdollarin kolikoita, jonka ne pikkupaskiaiset
olivat sinä päivänä nakelleet ikkunasta, olisi voinut ostaa jo puoliparia
farkkuja.
...Diondra tiesi, että hän haali tämän jämäkolikoita. Hän
tunsi olevansa kuin tyttö, jonka mekon tuuli oli juuri lehauttanut korviin. Ja hän mietti, mitä se kertoi Diondrasta, että tyttö näki poikaystävänsä raapivan
kokoon autoon siroteltuja kolikoita eikä sanonut siitä mitään, tarkoittiko se,
että Diondra oli mukava? Vai häijy?
Paha paikka on minulta kuumin pitkän kuuman kesän dekkarisuositukseni.
Lupaan myös Flynnin jälleen kirjoittavan ulos sen, mitä monet eivät edes tohdi
ajatella eli ärhäkkää menoa niin seksissä kuin surmissa, mutta sellaisilla
henkilöhahmoilla, että saamme mukaan myös psykologista syvyyttä. Kuka ei voisi
olla pitämättä Patty Daysta, oi kuka?
*****
*****
Tämän kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin Rita Irene Sonja Annika Anu Kirjasähkökäyrä Lukutuulia
*****
Tämän kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin Rita Irene Sonja Annika Anu Kirjasähkökäyrä Lukutuulia
*****