...IS BETTER NOW! THANK YOU FOR ALL SUPPORT YOU GAVE ME! YOU KNOW THAT THIS RED LADY MAKES ME SHINE.(I MADE THIS PICTURE YESTERDAY. I THINK SHE DOESN'T LOOK BAD AT ALL...)
perjantai 11. syyskuuta 2009
APPLEHILL'S THORA IS...
...IS BETTER NOW! THANK YOU FOR ALL SUPPORT YOU GAVE ME! YOU KNOW THAT THIS RED LADY MAKES ME SHINE.
DORA MAAR BY PABLO PICASSO
Menestynyt valokuvaaja ja taidemaalari Dora Maar oli Picasson seuralainen yhdeksän vuotta. Suhteen katkeamisen jälkeen Doralla oli mielenterveysongelmia. Picasson maalauksissa hän esiintyy usein itkevänä naisena.
PABLO PICASSO 1881 - 1973
Anna-lehti/37 kirjoitta, että maailmankuulusta espanjalaisesta taidemaalarista Pablo Picassosta saatetaan tehdä elokuva, jonka ensi-illaksi kaavaillaan vuotta 2012. Ja pääosaan kaavaillaan....Iltalehdestä (12.-13.9.) luin Picasson naisseikkailuista. Hurjin juttu minusta oli se, kun parikymppinen taideopiskelija Francoise Gilot alkoi seurustella kuusikymppisen Picasson kanssa 1943. Kymmenen vuoden suhteen aikana he saivat kaksi lasta, Clauden ja Paloman.
Gilot kirjoitti Carlton Laken kanssa kirjan Elämä Picasson kanssa (Otava 1964), jossa hän kertoo parin värikkäästä yhteiselämästä. Gilot lähti avioliitosta Picasson henkisen väkivallan ja uskottomuuden vuoksi.
Picasso yritti estää kirjan julkaisemisen ranskaksi, mutta ei onnistunut. Teoksesta tuli kansainvälinen bestseller. Kirja aiheutti välirikon, josta joutuivat Francoisen lisäksi kärsimään myös heidän lapsensa.
Picasso kosti ilkeällä tavalla.
Francoise oli mennyt naimisiin taidemaalari Luc Simonin kanssa. Picasso narrasi hänet eroamaan miehestään lupailemalla avioliittoa, joka takaisi Clauden ja Paloman perinnön. Picasso oli kuitenkin mennyt 1961 salaa naimisiin Jacqueline Roquen kanssa.
Picasson kerrotaan sanoneen: Nainen saa mieluummin kuolla kuin naida jonkun muun.
Niinpä! Neroille, hulluille ja vanhoille äijille suodaan ja sallitaan kaikki. (Onneksi Ranskaan tuli lakimuutos, joka takasi Picasson lapsille heidän perintönsä.) Suomessahan miehet ovat kautta aikojen tappaneet naisensa ennenkuin suoneet hänet toiselle, mistä todistavat niin rikostilastot kuin vanhat kotimaiset elokuvat: Ennen minä sinut tapan, kuin toiselle annan! on hyvin tuttu lause kotimaisissa elokuvissa.
Minusta muuten olisi ollut luonnollisempaa, että Picasso olisi ollut 20 vuotias taideopiskelija, joka nai 60 vuotiaan taiteilijattaren, sillä tunnettu tosiasiahan on että monet vitaaliset aikuiset naiset valitsevat mielellään itseään huomattavasti nuoremman miehen. Mutta mitä millään on väliä kun miehen taide on niin suurenmoisen myyvää!
torstai 10. syyskuuta 2009
KIRJOJEN KANSIKUVISTA...
Tässä upea esimerkki vaikuttavasta ja herkän kauniista kirjan kannesta. Oi!, jos kustantajat tietäisivät, mitä kirjan kannet merkitsevät lukijalle...Kuvassa Raili Mikkasen historiallinen romaani Meren ja ikävän kiertolaiset (Minerva, 2009).
OLGA
Kaunis on - Majesteetillinen,Ylväs Kuningatar Koirien.Metsiä ja vesiä rakastaa, telmiä niissä ja uida saa.
Omat ihmiset tiesivät opettaa, kuinka elämää pitää rakastaa!
Paikka kotisaaren puutarhassa, on Olgalle parasta maailmassa.
- Eve Rehn -
ANNA VIRUBOVA - KEISARINNAN HOVINEITI
Mikäli Ervard Radzinskin kirja Nikolai II:n elämästä herätti uteliaisuutta keisarinnan hovineitiä Anna Virubovaa (Anjaa) kohtaan, voi jatkoksi lukea hänen omat muistelmansa Anna Virubova – keisarinnan hovineiti (Otava, 1993), jotka on toimittanut Irmeli Viherjuuri.
Suomessa viimeiset vuosikymmenensä elänyt Anna Taneieff Virubova oli keisarinna Aleksandra Fjodorovnan hovineiti, hänen ystävänsä ja uskottunsa kahdentoista vuoden ajan. Kirjassaan Virubova kertoo hovin arjesta ja juhlista Pietarin upeissa palatseissa, matkoista Eurooppaan, kesänvietosta keisariperheen rakastamassa Suomen saaristossa ja luonnon kauniilla Krimillä.
Virubovan kirjassa on paljon täydentäviä ja läheisiä yksityiskohtia tsaariperheen elämästä, täydentäviä nimenomaan Radzinskin kirjaan verrattuna. Lapsista kerrotaan paljon enemmän ja luonnollisesti Annasta itsestään. Myös ilmiselvä jumalointi etenkin tsaaria, mutta myös keisarinnaa kohtaan tuodaan esille. Luettuaan molemmat kirjat, saa Annasta hyvin ristiriitaisen kuvan. Tuntuu kuin Radzinski hieman kärjistäisi Annan roolia etenkin Rasputinin suojelijana, mutta Anna itse saattaa puolestaan vähätellä osallisuuttaan Rasputinin saamaan valtaan hovissa tai on unohtanut tai ei asiaa koskaan täysin ymmärtänyt. Anna on kuitenkin saanut olla todellisella näköalapaikalla ja tapahtumien keskuksessa, kun puhutaan Venäjän vallankumouksesta ja viimeisen tsaariperheen elämästä. Ja hän oli loppuun asti uskollinen perheelle ja suorastaan henkensä uhalla.
Yhdessä kohden kirja on ylittämätön: Tuskin mistään löytyy viimeisestä tsaarista perheineen niin uskomattoman hyviä ja niin runsasta kuvamateriaalia kuin on Anna Virubovan kirjassa. Anna oli innokas kuvaaja, jonka kuvissa näkyy ns. kamerasilmä. Hyvä esimerkki on Annan Jaltan vuorella ottama kuva, jossa Aleksandra Fjodorovna kuvaa alla lepäävää kaupunkia. Kuvien tekninen laatu on hämmästyttävä ottaen huomioon ajankohdan, vuosisadan alun. Annan ilmiselvä taiteellisuus antaa myös kuville aivan oman sädekehänsä. On myös kiehtovaa nähdä tsaarillinen seurue ihan tavallisissa touhuissa: uimassa, tanssimassa laivan kannella, aamiaisella, pikkuruhtinattaret paljasjaloin ja polvet ruvella kesällä, soutelemassa, piknikillä rantahiekalla, keisarinna mystisen kauniina salongin nurkkauksen valonkajossa, perintöruhtinas lapsen kiharoissaan hymysuin, tsaari lapsineen rakentamassa lumilinnaa tai kaunis nuori nainen Tatjana Nikolajevna kotinsa parvekkeella Tsarskoje Selossa.
Juuri Virubovan kirjan kertomukset tsaariperheen lapsista ja kirjan uskomattomat lähes 200 valokuvaa, joista suurin osa on Virubovan itsensä ottamia saa kysymään yhä uudestaan: Miksi Jekaterinburg 17. päivä heinäkuuta 1918? Miksi?
Suomessa viimeiset vuosikymmenensä elänyt Anna Taneieff Virubova oli keisarinna Aleksandra Fjodorovnan hovineiti, hänen ystävänsä ja uskottunsa kahdentoista vuoden ajan. Kirjassaan Virubova kertoo hovin arjesta ja juhlista Pietarin upeissa palatseissa, matkoista Eurooppaan, kesänvietosta keisariperheen rakastamassa Suomen saaristossa ja luonnon kauniilla Krimillä.
Virubovan kirjassa on paljon täydentäviä ja läheisiä yksityiskohtia tsaariperheen elämästä, täydentäviä nimenomaan Radzinskin kirjaan verrattuna. Lapsista kerrotaan paljon enemmän ja luonnollisesti Annasta itsestään. Myös ilmiselvä jumalointi etenkin tsaaria, mutta myös keisarinnaa kohtaan tuodaan esille. Luettuaan molemmat kirjat, saa Annasta hyvin ristiriitaisen kuvan. Tuntuu kuin Radzinski hieman kärjistäisi Annan roolia etenkin Rasputinin suojelijana, mutta Anna itse saattaa puolestaan vähätellä osallisuuttaan Rasputinin saamaan valtaan hovissa tai on unohtanut tai ei asiaa koskaan täysin ymmärtänyt. Anna on kuitenkin saanut olla todellisella näköalapaikalla ja tapahtumien keskuksessa, kun puhutaan Venäjän vallankumouksesta ja viimeisen tsaariperheen elämästä. Ja hän oli loppuun asti uskollinen perheelle ja suorastaan henkensä uhalla.
Yhdessä kohden kirja on ylittämätön: Tuskin mistään löytyy viimeisestä tsaarista perheineen niin uskomattoman hyviä ja niin runsasta kuvamateriaalia kuin on Anna Virubovan kirjassa. Anna oli innokas kuvaaja, jonka kuvissa näkyy ns. kamerasilmä. Hyvä esimerkki on Annan Jaltan vuorella ottama kuva, jossa Aleksandra Fjodorovna kuvaa alla lepäävää kaupunkia. Kuvien tekninen laatu on hämmästyttävä ottaen huomioon ajankohdan, vuosisadan alun. Annan ilmiselvä taiteellisuus antaa myös kuville aivan oman sädekehänsä. On myös kiehtovaa nähdä tsaarillinen seurue ihan tavallisissa touhuissa: uimassa, tanssimassa laivan kannella, aamiaisella, pikkuruhtinattaret paljasjaloin ja polvet ruvella kesällä, soutelemassa, piknikillä rantahiekalla, keisarinna mystisen kauniina salongin nurkkauksen valonkajossa, perintöruhtinas lapsen kiharoissaan hymysuin, tsaari lapsineen rakentamassa lumilinnaa tai kaunis nuori nainen Tatjana Nikolajevna kotinsa parvekkeella Tsarskoje Selossa.
Juuri Virubovan kirjan kertomukset tsaariperheen lapsista ja kirjan uskomattomat lähes 200 valokuvaa, joista suurin osa on Virubovan itsensä ottamia saa kysymään yhä uudestaan: Miksi Jekaterinburg 17. päivä heinäkuuta 1918? Miksi?
keskiviikko 9. syyskuuta 2009
MEREN JA IKÄVÄN KIERTOLAISET
Mennyt maailma on täynnä uskomattomia tapahtumia, joista emme tiedä vielä mitään. Osa historiasta ei ole löytänyt kertojaansa ja osa historiasta halutaan vaieta kuoliaaksi. Raili Mikkasen historiallinen romaani Meren ja ikävän kiertolaiset (Minerva, 2009) kuuluu viime mainittuun ryhmään. Mikkanen tuo esille melkein mahdottomalta tuntuvan tapahtuman, joka liittyy myös Suomen historiaan, mutta ennen kaikkea Suomen suureen naapuriin, Venäjään. Ja mehän olemme tottuneet, että Venäjään liittyvistä vanhoista asioista pitää vaieta ja niin teki myös virallinen Suomi tämän tapahtuman aikoihin vuosina 1918-1921.
Raili Mikkasen kirja perustu täysin tositapahtumiin, jotka hän sai tietää pietarilaiselta opettajalta, Olga Molkinalta. Molkinaan hän sai yhteyden Amerikan Punaisen Ristin kautta. Olgan vanhemmat olivat mukana kirjan pitkällä matkalla ja ehkäpä siksi kirjan päähenkilö on opettaja Olga Mäkinen.
Tarina alkaa vallankumouksen levottomaksi muuttuneesta Pietarista, josta päätetään viedä 800 lasta kesäleirille Uralin taakse. Mukaan lähtee parisataa aikuista ja yhtenä näistä opettaja Olga Mäkinen, joka kovasti kaipaa traagisesti kuollutta poikaansa Suloa. Lähtö on Pietarin Suomen asemalta, mutta toisin kuin yleensä, suuntana onkin nyt itä. Eivätpä tiedä lähtijät, että paluu tapahtuu Amerikan kautta ja vasta kahden ja puolen vuoden kuluttua!
Tarina on rankka, jos alkaa ajatella lapsia ja etenkin pienimpiä lapsia. Varsinkin Atlantin ylitys japanilaisaluksella on kuin jostain jännityskertomuksesta, mutta vanha hokema lasten sitkeydestä pitää jälleen paikkansa. Lapset ovat yllättävän sopeutuvia valtavasta koti-ikävästä ja vaikeista olosuhteista huolimatta. Kiitollisuus Amerikkaa kohtaan on luja, sillä ilman Amerikan Punaista Ristiä lapset olisivat kuolleet Siperiassa kylmään ja nälkään, kun oli todettu, että paluu Pietariin ei ole mahdollista. Kuitenkin juuri Amerikassa tapahtuu onnettomuus, joka pakottaa Olgan miettimään henkilökohtaista tragediaansa ja saa hänet tajuamaan, että toista voi puolustaa ulkopuolisilta, mutta ei omalta itseltään.
Karjalan kannaksella ollaan sekä ihan ennen lähtöä, mutta vielä enemmän palattua, kun joukko viipyy Halilan parantolassa, joka oli aikoinaan varattu vain keisariperheelle. Täällä Olga tutustuu Halilan työntekijään Mariin, jonka optimismi vaikeiden asioiden edessä antaa hänelle uskoa ja voimaa omaan onnettomuuteensa. Marin sulhanen on vapautettu henkitoreissa punaisten vankileiriltä ja tekee varmalta näyttävää kuolemaa, mutta Mari vain leikillisesti uhkailee miestä, että ’tiijä missä oisit, mut viel sie oot miu kans papi eessäki, siit sie et ennää pääse mihikää.’
Rauhallisesti kuuluu Raili Mikkasen kertojaääni, eikä hän anna Olgan poliittisessa arassa tilanteessa ottaa jyrkkää kantaa puoleen tai toiseen, sillä murhia ja julmuuksiahan tehtiin puolin ja toisin. Ei ollut syytöntä, ei viatonta kuin nämä 800 lasta, jotka pitää saada vaikka maailma kiertämällä takaisin hyvin puutteenalaiseen Pietariin, mutta siellähän olivat lasten omat kodit ja vanhemmat. Vanha hokema, että auttamalla toisia elämään, saat itse elämän, osoittautuu Olgan kohdalla todeksi ja Pietarilla on hänelle vielä yllätys. Mutta ensin lapset kotiin!
PS 1 Vieläkin vaietaan Suomen tapahtumista vuodelta 1918. Kaukainen sukulaiseni Kanadasta on jo vuosia käynyt Suomessa selvittämässä isoisänsä kohtaloa ja sitä kautta syytä, miksi hänen piti muuttaa aikanaan 2-vuotiaana pois Suomesta.
PS 2 Huomatkaa romaanin Meren ja ikävän kiertolaiset herkän kaunis kansi, joka on Päivi Veijalaisen taidonnäyte.
Raili Mikkasen kirja perustu täysin tositapahtumiin, jotka hän sai tietää pietarilaiselta opettajalta, Olga Molkinalta. Molkinaan hän sai yhteyden Amerikan Punaisen Ristin kautta. Olgan vanhemmat olivat mukana kirjan pitkällä matkalla ja ehkäpä siksi kirjan päähenkilö on opettaja Olga Mäkinen.
Tarina alkaa vallankumouksen levottomaksi muuttuneesta Pietarista, josta päätetään viedä 800 lasta kesäleirille Uralin taakse. Mukaan lähtee parisataa aikuista ja yhtenä näistä opettaja Olga Mäkinen, joka kovasti kaipaa traagisesti kuollutta poikaansa Suloa. Lähtö on Pietarin Suomen asemalta, mutta toisin kuin yleensä, suuntana onkin nyt itä. Eivätpä tiedä lähtijät, että paluu tapahtuu Amerikan kautta ja vasta kahden ja puolen vuoden kuluttua!
Tarina on rankka, jos alkaa ajatella lapsia ja etenkin pienimpiä lapsia. Varsinkin Atlantin ylitys japanilaisaluksella on kuin jostain jännityskertomuksesta, mutta vanha hokema lasten sitkeydestä pitää jälleen paikkansa. Lapset ovat yllättävän sopeutuvia valtavasta koti-ikävästä ja vaikeista olosuhteista huolimatta. Kiitollisuus Amerikkaa kohtaan on luja, sillä ilman Amerikan Punaista Ristiä lapset olisivat kuolleet Siperiassa kylmään ja nälkään, kun oli todettu, että paluu Pietariin ei ole mahdollista. Kuitenkin juuri Amerikassa tapahtuu onnettomuus, joka pakottaa Olgan miettimään henkilökohtaista tragediaansa ja saa hänet tajuamaan, että toista voi puolustaa ulkopuolisilta, mutta ei omalta itseltään.
Karjalan kannaksella ollaan sekä ihan ennen lähtöä, mutta vielä enemmän palattua, kun joukko viipyy Halilan parantolassa, joka oli aikoinaan varattu vain keisariperheelle. Täällä Olga tutustuu Halilan työntekijään Mariin, jonka optimismi vaikeiden asioiden edessä antaa hänelle uskoa ja voimaa omaan onnettomuuteensa. Marin sulhanen on vapautettu henkitoreissa punaisten vankileiriltä ja tekee varmalta näyttävää kuolemaa, mutta Mari vain leikillisesti uhkailee miestä, että ’tiijä missä oisit, mut viel sie oot miu kans papi eessäki, siit sie et ennää pääse mihikää.’
Rauhallisesti kuuluu Raili Mikkasen kertojaääni, eikä hän anna Olgan poliittisessa arassa tilanteessa ottaa jyrkkää kantaa puoleen tai toiseen, sillä murhia ja julmuuksiahan tehtiin puolin ja toisin. Ei ollut syytöntä, ei viatonta kuin nämä 800 lasta, jotka pitää saada vaikka maailma kiertämällä takaisin hyvin puutteenalaiseen Pietariin, mutta siellähän olivat lasten omat kodit ja vanhemmat. Vanha hokema, että auttamalla toisia elämään, saat itse elämän, osoittautuu Olgan kohdalla todeksi ja Pietarilla on hänelle vielä yllätys. Mutta ensin lapset kotiin!
PS 1 Vieläkin vaietaan Suomen tapahtumista vuodelta 1918. Kaukainen sukulaiseni Kanadasta on jo vuosia käynyt Suomessa selvittämässä isoisänsä kohtaloa ja sitä kautta syytä, miksi hänen piti muuttaa aikanaan 2-vuotiaana pois Suomesta.
PS 2 Huomatkaa romaanin Meren ja ikävän kiertolaiset herkän kaunis kansi, joka on Päivi Veijalaisen taidonnäyte.
SYYSHORTENSIA
Tämä syyshortensia ja toinen sen vieressä oleva, ovat puutarhani Syyysvaltiattaria. Hämärtyvässä illassa ne loistavat kuin kuu ja tähdet ja päivisin punastelevat viehkosti. Kun maltan, leikkaan muutamia oksia ja laitan kuivumaan alaspäin. Sen jälkeen maljakkoon ja roosat kukat kestävät aina maalis-huhtikuulle kauniina. Tämänkin roosan kaunottaren on kerran raskas, märkä lumi vienyt niin, että jouduin sahaamaan ihan tyngäksi koko pensaan. Pelkäsin pahinta, mutta mitä vielä: Vanha Kaunotar nousi upeana kuin Fenix-lintu tuhkasta!Pääjuttu syyshortensiaan löytyy täältä
HUPS!, SANOI TOIMITTAJA
Muistan nuorena toimittajana, että oli oikein harrastus etsiä lehdistä kirjoitusvirheitä, jotka muuttivat asian koomiseksi. Sain aamulla mieheltäni sähköpostillisen tällaisia hupaisia lehtijuttu- kömmähdyksiä ja traagisesta viikostamme huolimatta, hän sai minut nauramaan! Suomen Kuvalehdessä on oma sivu, jonne toimitus kerää näitä 'herkkupaloja' lukijoita piristääkseen.
Tässä teille päivän nauru:
Pahoinpitely aiheutti aivovamman ja vei työkyvyttömyyden.
(otsikko Länsi-Suomessa 4.10.)
Nainen kestää heikosti peräänajoa.
(otsikko Aamulehdessä 29.1.)
Keskon pääjohtaja selvinnee elokuussa.
(otsikko Aamupostissa 2.5.)
Presidentti selviää ehkä vasta ensi viikon lopulla.
(otsikko Helsingin Sanomissa 9.11.)
Paikallisjuna kulki aikataulussa. Veturinkuljettajaa epäillään junaliikennejuopumuksesta.
(otsikko Lapin Kansassa 9.5.)
Linja-autossa oli yli 50 ihmistä. Mukana oli myös kolme opettajaa.
(Helsingin sanomat 14.4.)
Oravan löytyminen ei vielä tarkoita sitä, että niitä pesisi lähistöllä. Se tarkoittaa vain, että kuollut yksilö on liikuskellut alueella.
(Savon Sanomat 2.7.)
Ne, jotka ovat päivittäin jutelleet vainajan kanssa selviävät tablettilääkityksellä.
(Savon Sanomat 7.1)
Jollei haudasta oteta yhteyttä, hautaa hoidetaan 25 vuotta veloituksetta.
(Turkulainen 28.8.)
Malmin hautausmaan liikenne yksisuuntainen.
(ilmoitus Helsingin Sanomissa 24.12.)
Vuodepotilaan syöminen voi olla hankalaa.
(otsikko Sydän-Satakunnassa 8.12.)
Hankasalmen terveyskeskuksen pitkäaikaispotilaat eivät jää syömättä.
(otsikko Hankasalmen Sanomissa 18.2.)
Naistohtorien osuus kaksinkertaistui Tampereella, enmmistö professorinpalleista pysyy silti miehillä vielä kauan.
(otsikko Aamulehdessä 13.9.
Työkaverinsa rintoja kähminyt sai jättikorvauksen.
(otsikko Ilta-Sanomien lööpissä 5.2)
Kauppiaan sydän on lihatiskillä.
(otsikko Kauppalehdessä 23.2.)
Napatutkijat kotiin naistenpäiväksi.
(otsikko Karjalaisessa 8.3.)
Oppilaiden tasapuolinen kohtelu epäkohta peruskoulussa ja lukiossa.
(otsikko Itäväylässä 24.6.)
Äkillinen tulva vaikeutti autojen kulkua Vammalan Kävelykadulla.
(Tyrvään Sanomat 5.8.)
Kokenut metsästäjä ei huomannut vaimoaan ampuessaan tiheässä metsikössä riekkoa.
(Ilta-Sanomat 24.9.)
Lahdessa kuollut ampui poliiseja.
(otsikko Pohjalaisessa 4.8.)
Liian pienissä liiveissä rinnat pursuavat kupin reunan yli ja liukuvat ylöspäin selässä.
(Iltalehti Online 18.9.)
Myydään. 2 langatonta lankapuhelinta.
(ilmoitus Helsingin Sanomissa 8.9.)
Ikaalisten Ampujat panostaa nuoriin.
(otsikko Pohjois-Sataknnassa 16.6.)
Lääkäreille ohjeet lapsen pahoinpitelystä.
(otsikko Aamulehdessä 3.2.)
Väkivalta parisuhteessa on asia, jonka eteen kannattaa tehdä töitä.
(Vantaan Sanomat 229.)
Sairaankuljettajan arkeen kuuluu väkivallalla uhkaaminen eri muodoissaan.
(Pohjolan Sanomat 19.11.)
Lapsena minulla oli housut jalassa koko ajan, mutta kun pojat alkoivat tulla kuvaan mukaan, aloin kiinnittää huomiota ulkonäkööni.
(Helena Petäistö TV-maailmassa 37/2002)
Virkoja ei lakkauteta, vaan ne vähenevät luonnollisen poistuman kautta. Virkojen vähentymistä tapahtuu, sillä toista koulutoimenjohtajaa ei aiota täyttää, vaan lopettaa se.
(Hangon lehti 13.10.)
Tässä teille päivän nauru:
Pahoinpitely aiheutti aivovamman ja vei työkyvyttömyyden.
(otsikko Länsi-Suomessa 4.10.)
Nainen kestää heikosti peräänajoa.
(otsikko Aamulehdessä 29.1.)
Keskon pääjohtaja selvinnee elokuussa.
(otsikko Aamupostissa 2.5.)
Presidentti selviää ehkä vasta ensi viikon lopulla.
(otsikko Helsingin Sanomissa 9.11.)
Paikallisjuna kulki aikataulussa. Veturinkuljettajaa epäillään junaliikennejuopumuksesta.
(otsikko Lapin Kansassa 9.5.)
Linja-autossa oli yli 50 ihmistä. Mukana oli myös kolme opettajaa.
(Helsingin sanomat 14.4.)
Oravan löytyminen ei vielä tarkoita sitä, että niitä pesisi lähistöllä. Se tarkoittaa vain, että kuollut yksilö on liikuskellut alueella.
(Savon Sanomat 2.7.)
Ne, jotka ovat päivittäin jutelleet vainajan kanssa selviävät tablettilääkityksellä.
(Savon Sanomat 7.1)
Jollei haudasta oteta yhteyttä, hautaa hoidetaan 25 vuotta veloituksetta.
(Turkulainen 28.8.)
Malmin hautausmaan liikenne yksisuuntainen.
(ilmoitus Helsingin Sanomissa 24.12.)
Vuodepotilaan syöminen voi olla hankalaa.
(otsikko Sydän-Satakunnassa 8.12.)
Hankasalmen terveyskeskuksen pitkäaikaispotilaat eivät jää syömättä.
(otsikko Hankasalmen Sanomissa 18.2.)
Naistohtorien osuus kaksinkertaistui Tampereella, enmmistö professorinpalleista pysyy silti miehillä vielä kauan.
(otsikko Aamulehdessä 13.9.
Työkaverinsa rintoja kähminyt sai jättikorvauksen.
(otsikko Ilta-Sanomien lööpissä 5.2)
Kauppiaan sydän on lihatiskillä.
(otsikko Kauppalehdessä 23.2.)
Napatutkijat kotiin naistenpäiväksi.
(otsikko Karjalaisessa 8.3.)
Oppilaiden tasapuolinen kohtelu epäkohta peruskoulussa ja lukiossa.
(otsikko Itäväylässä 24.6.)
Äkillinen tulva vaikeutti autojen kulkua Vammalan Kävelykadulla.
(Tyrvään Sanomat 5.8.)
Kokenut metsästäjä ei huomannut vaimoaan ampuessaan tiheässä metsikössä riekkoa.
(Ilta-Sanomat 24.9.)
Lahdessa kuollut ampui poliiseja.
(otsikko Pohjalaisessa 4.8.)
Liian pienissä liiveissä rinnat pursuavat kupin reunan yli ja liukuvat ylöspäin selässä.
(Iltalehti Online 18.9.)
Myydään. 2 langatonta lankapuhelinta.
(ilmoitus Helsingin Sanomissa 8.9.)
Ikaalisten Ampujat panostaa nuoriin.
(otsikko Pohjois-Sataknnassa 16.6.)
Lääkäreille ohjeet lapsen pahoinpitelystä.
(otsikko Aamulehdessä 3.2.)
Väkivalta parisuhteessa on asia, jonka eteen kannattaa tehdä töitä.
(Vantaan Sanomat 229.)
Sairaankuljettajan arkeen kuuluu väkivallalla uhkaaminen eri muodoissaan.
(Pohjolan Sanomat 19.11.)
Lapsena minulla oli housut jalassa koko ajan, mutta kun pojat alkoivat tulla kuvaan mukaan, aloin kiinnittää huomiota ulkonäkööni.
(Helena Petäistö TV-maailmassa 37/2002)
Virkoja ei lakkauteta, vaan ne vähenevät luonnollisen poistuman kautta. Virkojen vähentymistä tapahtuu, sillä toista koulutoimenjohtajaa ei aiota täyttää, vaan lopettaa se.
(Hangon lehti 13.10.)
tiistai 8. syyskuuta 2009
KIRJAN KANSA
Omistan tämän kirjaelämyksen Jaelille Tel Aviviin toivossa päästä kerran Jerusalem-kierrokselle hänen kanssaan kuin myös toivossa huumaantua hänen Uskomattoman Keittiönsä hunajan ja appelsiinin tuoksusta - ehkäpä jopa saada nauttia makuelämyksistä!
Prologi
Hanna, Sarajevo, 1996
Käänsin pergamenttisivua ja huomasin yhtäkkiä tuijottavani kuvaa, joka oli aiheuttanut enemmän akateemista spekulointia kuin kaikki muut yhteensä. Se oli kohtaus kotielämästä. Juutalainen perhe – vaatetuksesta päätellen espanjalainen – istuu pesah-aterialla. Näemme rituaaliset ruuat, matsa-leivän muistona happamattomasta leivästä, jota heprealaiset leipoivat kiireessä Egyptistä pakenemisen aattona, lampaan reisiluun muistona juutalaisten verestä ovenpielissä, joka oli saanut Herran kulkemaan juutalaisten kotien ovien ohi. Isä on puoliksi pitkällään, kuten asiaan kuuluu, osoittaakseen olevansa vapaa mies eikä orja, ja maistaa viiniä kultapikarista samalla kun hänen pieni poikansa kohottaa kuppia hänen vieressään. Äiti istuu tyynenä hienossa puvussaan ja sen ajan jalokivin koristellussa päähineessä. Luultavasti kohtaus on muotokuva perheestä, joka haggadan tilasi. Mutta pöydässä on toinenkin, tummaihoinen nainen, joka on pukeutunut sahraminkeltaiseen kaapuun ja pitää kädessään matsa-leipää. Afrikkalaisnainen oli palvelijaksi liian hienosti pukeutunut ja osallistuu täysivaltaisena juutalaiseen uskonnolliseen tapahtumaan, joten hänen henkilöllisyytensä oli askarruttanut kirjan tutkijoita yli sata vuotta.
”Leshem ketivah haggadah shel Pesach”
Ha Lachma an’ya…Tämä on kurjuuden leipää…
Geraldine Brooksin kirja Kirjan kansa (People of the Book, Tammi, 2009) on monikerroksinen teos, joka kulkee eri aikajaksoissa ja eri maissa selvittäen juutalaisten haggadan arvoitusta. Kirja on hyvin hieno ja hyvin vanha. Erityiseksi sen tekee miniatyyrimäinen upea kuvitus, joka oli juutalaisille kirjoille täysin vierasta, sillä juutalainen uskonto puhtaimmillaan kielsi kuvien teon. Erikoiseksi kirjan tekee myös sen selviytyminen Espanjan Sevillasta 1480 luvulta näihin päiviin ja Sarajevoon. Prologin perhe on sefardi-juutalaisia istumassa pesah-aterialla, mutta kuten tiedämme sefardi-juutalaiset joutuivat myös pogromien uhriksi ja heidän kohtalonsa oli usein katolisen kirkon inkvisitio. Tai onnistunut pako. Usein edes kääntymys ei riittänyt vallassa olijoille, joten lähtö oli juutalaisten ainoa todellisuus. Omaisuuden mukana vienti oli kielletty ja mukaan otettiin siten vain tärkein: perhe ja pyhät kirjat. Juutalaiset ovat kirjan kansaa sanan varsinaisessa merkityksessä.
Kirjojen konservointiin erikoistunut Hanna Heath saa kutsun saapua sodan runtelemaan Sarajevoon kartoittamaan ikivanhan juutalaisen kirjoituskokoelman, haggadan, kuntoa. Intohimoisena tiedenaisena Hanna putoaa tutkimuksensa lumoihin täysin ja alkaa jäljittää 1400 –luvun pesah-aterialla istuvaa perhettä. Hänellä on kirjasta löytyneet todistusaineistot: kosher-viini, veri, suolakiteet, rasvatahra ja perhosen siipi. Näiden avulla kuljemme haggadan mukana eri vuosisadoille kohdaten niin loistoa kuin kurjuutta, niin intohimoa kuin syvää kylmyyttä. Saamme tuta inkvisition kivut, mutta myös sen uskomattoman voiman, jolla juutalainen kansa kuljettaa kirjaansa syvän uskonsa ja myös erään naisen nerokkuuden avulla. Saamme myös kohdata ihmeen, jossa uskonto ei merkitse enää kirjan suojelijaa, vaan hän on kuka tahansa meistä: muslimi, kristitty, juutalainen, portto, aikuinen, lapsi, rikas, köyhä…Ilman pienintäkään vaikeutta liikumme takaumasta toiseen, sillä kun olemme selvittäneet sulat ja ruusun Wienissä 1894, käyneet taas Sarajevossa ja myös Bostonissa, olemmekin jo löytämässä viinitahrojen salaisuutta Venetsiassa 1609.
Myönnän: jäin Venetsiaan! Introibo ad altare Dei. Venetsiassa kärsin eniten, mutta ihmismielen syvin kiinnostaa minua kuin Venetsian kuuluisat rotat, kuppa tai haiseva vesi. Minä olin mukana Venetsian naamiaisyössä ja aitiopaikalta näin, mitä aiheuttaa ahneus ja pahuus, mutta näin myös mikä näkymätön käsi sai Vistorinin kirjoittamaan haggadaan inkvisition polttoroviolta pelastavat sanat: Gio. Domenico Vistorini. Minä olin ohut venetsialainen lasi joka säryin Vistorinin kädessä ja haggadalle putoava veripisara, mutta: Gio. Domenico Vistorini!
No, on siis aika kertoa, minkä olette jo huomanneetkin: Kirjan kansa on hengästyttävä seikkailu-, rakkaus- ja historiankertomus. Tämä kirja vei minua, salpasi henkeni niin tuskasta kuin intohimosta. Brooks on onnistunut täydellisesti unohtumattomassa juonen kuljetuksessa. Kertaakaan hän ei salli sinun unohtaa, missä mennään, kuka on kukin tai kuinka tärkeää on selvittää myös ruusun salaisuus. Harva, liian harva, onnistuu viemään näin monikerroksista kirjaa säilyttäen sen eheyden. Kyyneleet saavat vuotaa ja tuska saa karstoittaa ihosi ja mies saa lipoa sinua kuin kissa, mutta kirjailijan on pidettävä lukija otteessaan! Brooks pakotti minut myös pois Venetsiasta, sillä hän sanoi, että tarinan on saatava epilogi. Silmistäni tihkuu suru; vuotavat vesileilit, mutta minun on palattava Sevillaan eräälle pesah-aterialle. Sitä ennen tunnustan: toisen kerran elämässäni polvistun nyt kirjan edessä ja teen sen mitä suurinta intohimoa tuntien, sillä niin kauan kuin kirjoitetaan tällaisia kirjoja, kannattaa elää – intohimolla.
Epilogi
Valkoinen karva, Sevilla 1480
Sitten mieleeni juolahti lisätä oma itseni juhlaväen joukkoon. Olen tehnyt itselleni sahraminkeltaisen kaftaanin, koska se on yhä vain suosikkivärini, ja niin tehdessäni olenkin käyttänyt sahramin tyystin loppuun. Olen tyytyväinen kuvaan, tyytyväisempi kuin mihinkään muuhun tekemääni. Tuntui hyvältä allekirjoittaa se omalla nimelläni, jonka tohtori on palauttanut minulle. Käytin siihen viimeisen hienoista siveltimistäni, viimeisen niistä, joissa oli vain yksi karva.
Hanna, Sarajevo, 1996
Käänsin pergamenttisivua ja huomasin yhtäkkiä tuijottavani kuvaa, joka oli aiheuttanut enemmän akateemista spekulointia kuin kaikki muut yhteensä. Se oli kohtaus kotielämästä. Juutalainen perhe – vaatetuksesta päätellen espanjalainen – istuu pesah-aterialla. Näemme rituaaliset ruuat, matsa-leivän muistona happamattomasta leivästä, jota heprealaiset leipoivat kiireessä Egyptistä pakenemisen aattona, lampaan reisiluun muistona juutalaisten verestä ovenpielissä, joka oli saanut Herran kulkemaan juutalaisten kotien ovien ohi. Isä on puoliksi pitkällään, kuten asiaan kuuluu, osoittaakseen olevansa vapaa mies eikä orja, ja maistaa viiniä kultapikarista samalla kun hänen pieni poikansa kohottaa kuppia hänen vieressään. Äiti istuu tyynenä hienossa puvussaan ja sen ajan jalokivin koristellussa päähineessä. Luultavasti kohtaus on muotokuva perheestä, joka haggadan tilasi. Mutta pöydässä on toinenkin, tummaihoinen nainen, joka on pukeutunut sahraminkeltaiseen kaapuun ja pitää kädessään matsa-leipää. Afrikkalaisnainen oli palvelijaksi liian hienosti pukeutunut ja osallistuu täysivaltaisena juutalaiseen uskonnolliseen tapahtumaan, joten hänen henkilöllisyytensä oli askarruttanut kirjan tutkijoita yli sata vuotta.
”Leshem ketivah haggadah shel Pesach”
Ha Lachma an’ya…Tämä on kurjuuden leipää…
Geraldine Brooksin kirja Kirjan kansa (People of the Book, Tammi, 2009) on monikerroksinen teos, joka kulkee eri aikajaksoissa ja eri maissa selvittäen juutalaisten haggadan arvoitusta. Kirja on hyvin hieno ja hyvin vanha. Erityiseksi sen tekee miniatyyrimäinen upea kuvitus, joka oli juutalaisille kirjoille täysin vierasta, sillä juutalainen uskonto puhtaimmillaan kielsi kuvien teon. Erikoiseksi kirjan tekee myös sen selviytyminen Espanjan Sevillasta 1480 luvulta näihin päiviin ja Sarajevoon. Prologin perhe on sefardi-juutalaisia istumassa pesah-aterialla, mutta kuten tiedämme sefardi-juutalaiset joutuivat myös pogromien uhriksi ja heidän kohtalonsa oli usein katolisen kirkon inkvisitio. Tai onnistunut pako. Usein edes kääntymys ei riittänyt vallassa olijoille, joten lähtö oli juutalaisten ainoa todellisuus. Omaisuuden mukana vienti oli kielletty ja mukaan otettiin siten vain tärkein: perhe ja pyhät kirjat. Juutalaiset ovat kirjan kansaa sanan varsinaisessa merkityksessä.
Kirjojen konservointiin erikoistunut Hanna Heath saa kutsun saapua sodan runtelemaan Sarajevoon kartoittamaan ikivanhan juutalaisen kirjoituskokoelman, haggadan, kuntoa. Intohimoisena tiedenaisena Hanna putoaa tutkimuksensa lumoihin täysin ja alkaa jäljittää 1400 –luvun pesah-aterialla istuvaa perhettä. Hänellä on kirjasta löytyneet todistusaineistot: kosher-viini, veri, suolakiteet, rasvatahra ja perhosen siipi. Näiden avulla kuljemme haggadan mukana eri vuosisadoille kohdaten niin loistoa kuin kurjuutta, niin intohimoa kuin syvää kylmyyttä. Saamme tuta inkvisition kivut, mutta myös sen uskomattoman voiman, jolla juutalainen kansa kuljettaa kirjaansa syvän uskonsa ja myös erään naisen nerokkuuden avulla. Saamme myös kohdata ihmeen, jossa uskonto ei merkitse enää kirjan suojelijaa, vaan hän on kuka tahansa meistä: muslimi, kristitty, juutalainen, portto, aikuinen, lapsi, rikas, köyhä…Ilman pienintäkään vaikeutta liikumme takaumasta toiseen, sillä kun olemme selvittäneet sulat ja ruusun Wienissä 1894, käyneet taas Sarajevossa ja myös Bostonissa, olemmekin jo löytämässä viinitahrojen salaisuutta Venetsiassa 1609.
Myönnän: jäin Venetsiaan! Introibo ad altare Dei. Venetsiassa kärsin eniten, mutta ihmismielen syvin kiinnostaa minua kuin Venetsian kuuluisat rotat, kuppa tai haiseva vesi. Minä olin mukana Venetsian naamiaisyössä ja aitiopaikalta näin, mitä aiheuttaa ahneus ja pahuus, mutta näin myös mikä näkymätön käsi sai Vistorinin kirjoittamaan haggadaan inkvisition polttoroviolta pelastavat sanat: Gio. Domenico Vistorini. Minä olin ohut venetsialainen lasi joka säryin Vistorinin kädessä ja haggadalle putoava veripisara, mutta: Gio. Domenico Vistorini!
No, on siis aika kertoa, minkä olette jo huomanneetkin: Kirjan kansa on hengästyttävä seikkailu-, rakkaus- ja historiankertomus. Tämä kirja vei minua, salpasi henkeni niin tuskasta kuin intohimosta. Brooks on onnistunut täydellisesti unohtumattomassa juonen kuljetuksessa. Kertaakaan hän ei salli sinun unohtaa, missä mennään, kuka on kukin tai kuinka tärkeää on selvittää myös ruusun salaisuus. Harva, liian harva, onnistuu viemään näin monikerroksista kirjaa säilyttäen sen eheyden. Kyyneleet saavat vuotaa ja tuska saa karstoittaa ihosi ja mies saa lipoa sinua kuin kissa, mutta kirjailijan on pidettävä lukija otteessaan! Brooks pakotti minut myös pois Venetsiasta, sillä hän sanoi, että tarinan on saatava epilogi. Silmistäni tihkuu suru; vuotavat vesileilit, mutta minun on palattava Sevillaan eräälle pesah-aterialle. Sitä ennen tunnustan: toisen kerran elämässäni polvistun nyt kirjan edessä ja teen sen mitä suurinta intohimoa tuntien, sillä niin kauan kuin kirjoitetaan tällaisia kirjoja, kannattaa elää – intohimolla.
Epilogi
Valkoinen karva, Sevilla 1480
Sitten mieleeni juolahti lisätä oma itseni juhlaväen joukkoon. Olen tehnyt itselleni sahraminkeltaisen kaftaanin, koska se on yhä vain suosikkivärini, ja niin tehdessäni olenkin käyttänyt sahramin tyystin loppuun. Olen tyytyväinen kuvaan, tyytyväisempi kuin mihinkään muuhun tekemääni. Tuntui hyvältä allekirjoittaa se omalla nimelläni, jonka tohtori on palauttanut minulle. Käytin siihen viimeisen hienoista siveltimistäni, viimeisen niistä, joissa oli vain yksi karva.
AUTUMN: OLGA IN THE FOREST
Olga N., The Queen, Nappi, Napsu, Punaturkki, Meripihkasilmä, Applehill's Thora...
SYYSKUUN KAHDEKSAS
Tänään, tämä päivä oli täysi malja,tänään, tämä päivä oli suunnaton aalto,
tämä päivä oli koko maailma.
Tänään myrskyävä meri
kohotti meidät yhdellä suudelmalla
niin korkealle että salaman valo
sai meidät vapisemaan
ja me laskeuduimme, arastellen,
ja vajosimme syvyyteen toisistamme erkanematta.
Tänä päivänä ruumiimme avartuivat
ja kasvoivat maailman ääreen saakka
ja kiertyivät sulaen
yhdeksi ainoaksi vahapisaraksi
tai meteoriksi.
Sinun ja minun välille avautui uusi ovi
ja joku, vielä kasvoton,
odotti meitä sen takana.
- Pablo Neruda -
maanantai 7. syyskuuta 2009
PITKÄÄN KALLIOLTA MERTA KATSELIN...
Pitkään kalliolta merta katselin, kunnes puolivahingossa sen syleilyyn putosin.Ja heti huomasin, tajusin, että näin hellää syleilyä en tiennyt olevankaan,
en näin intohimoista kosketusta uskonut kokevani. Näin onnelliseksi en koskaan uskonut tulevani.
Sanotaan, että meriä on seitsemän ja ne kaikki tulisi seilata, mutta minä en näe kuin yhden,
sillä, kun oma meri on löytynyt, lakkaa muiden etsiminen ja tähystäminen,
koska tunnen, tiedän: Hän on se Meri, jota aina tulen rakastamaan.
from T to M
NEITSYT 22.8. - 22.9.
Neitsyt on palvelun merkki; otat herkästi vastuun ja teet suunnattoman määrän työtä ajattelematta juuri lainkaan itseäsi tai palkkiota. Viihdyt paremmin tosiasioiden ja tilastojen parissa kuin tunteiden maailmassa, mutta pystyt kuitenkin syvästi ymmärtämään toisia ja olet onnellisin voidessasi auttaa muita. Koska olet luotettava, perheesi ja lähimmät ystäväsi voivat olla varmoja siitä, että pyrit tunnontarkasti auttamaan heitä kaikin mahdollisin tavoin.
Neitsyen merkissä syntyneenä sinulla on sangen herkkä ajattelukyky – teet tarkkoja havaintoja ja osaat eritellä asioita. Näet asiat selvästi ja tarkasti ja olet nero huomaamaan kaikessa pieniä virheitä. Pyrit täydellisyyteen niin kiihkeän pikkutarkasti, että jos tapaat jotakin mikä ei täytä vaatimuksiasi eikä ole riittävän erinomaista, sinun on kerta kaikkiaan muutettava sitä. Sinun olisi kuitenkin käsitettävä, että harvat ihmiset kykenevät tai edes haluavat kyetä ymmärtämään tinkimätöntä ja erittelevää luonnettasi. Et saa aikaan yhteistoimintaa etkä ystävyyssuhteita, jos olet liian kärkäs arvostelemaan tai moittimaan.
Arvostat terveellisiä elintapoja ja siisteyttä. Ne ovat ihailtavia ominaisuuksia, ellet anna niiden tulla suorastaan pakkomielteiksi. Toisista on epämiellyttävää, jos arvostelet heidän ruokavaliotaan tai saatat heidät noloon asemaan huomauttamalla kaapin päällä olevasta tomuhiukkasesta.
Raha-asioissa olet järkevä ja taloudellinen ja haluat pitää muutaman euron piilossa odottamatonta tarvetta varten. Joskus sinäkin saatat mahtailla, mutta kerskailusi kohde on luultavasti hyödyllinen vaikkakin kallis esine. Ne Neitsyet joilla on esteettistä makua suosivat usein harvinaisia kirjoja ja taide-esineitä.
Neitsyet ovat pikemmin älyllisiä kuin tunteellisia ja heidän synnynnäinen pidättyvyytensä estää heitä ilmaisemasta todellisia tunteitaan. Heillä on hyvin ihanteellinen käsitys kodista ja perheestä, mutta he ovat enemmän käytännöllisiä kuin romanttisia ja helliä suhteessa läheisiinsä. He saattavat olla melko valikoivia aviopuolison suhteen, mikä johtuu osaltaan myös siitä, että he vaativat aina täydellisyyttä ja ovat liian arvostelevia jopa pikkuasioissa.
Neitsyt –ihmisenä olet älykäs ja hyvä keskustelija, vaikka sinulla onkin taipumus liioitella asioiden yksityiskohtia. Sinun olisi pidettävä arvostelusi ulkokohtaisena ja asiallisena paljastamatta ihmisten pikkuvirheitä, jotka vain sinun terävä ja erittelevä älysi on havainnut.
Neitsyestä heijastuu usein hänen merkkinsä kaksinaisuus: hän voi olla erinomainen älyniekka, filosofi ja tiedemies – toisaalta hän on käytännöllinen ja järkevä. Tätä yhdistelmää on vaikea voittaa, mikäli Neitsyt toimii tarkoituksenmukaisesti ja uutterasti.
Toisten on usein vaikea ymmärtää Neitsyen luonnetta; vastuuntuntosi ja halusi palvella muita näyttää usein sopivan huonosti yhteen sinulle luontaisen tosiasioiden kylmän arvioinnin ja ihmisten tunteettoman arvostelun kanssa. Vaikuttaa aivan siltä, kuin ajatuksesi olisivat jotenkin erillään tunne-elämästäsi.
Vaikka suhtaudut joustavasti hankaliin tilanteisiin ja selviät nopeasti vaikeuksista, sinusta tuntuu usein, että jännittyneisyys ja hermostuneisuus ovat jonkin perussairauden oireita ja yrität parannuskeinoa toisensa jälkeen, kun ehkä tarvitsisit ainoastaan elämäntahdin muutosta. Jokin harrastus tai muu virkistysmuoto auttaa sinua saavuttamaan kaipaamasi henkisen ja fyysisen tasapainon.
Koska olet syntynyt Neitsyen merkissä, sinulla on useita merkittäviä ominaisuuksia. Kykenet tarkkailemaan itseäsi selvästi ja kiihkottomasti. Sinun olisi yritettävä päästä liiallisesta arvostelunhalustasi ja ahdasmielisistä piirteistäsi.
Neitsyiden olisi etsittävä itselleen puoliso, jonka luonteenlaatu sopii yhteen heidän luonteensa kanssa; tällöin heillä on suuremmat mahdollisuudet viettää sopusointuista ja onnellista yhteiselämää.
Neitsyen merkissä syntyneenä sinulla on sangen herkkä ajattelukyky – teet tarkkoja havaintoja ja osaat eritellä asioita. Näet asiat selvästi ja tarkasti ja olet nero huomaamaan kaikessa pieniä virheitä. Pyrit täydellisyyteen niin kiihkeän pikkutarkasti, että jos tapaat jotakin mikä ei täytä vaatimuksiasi eikä ole riittävän erinomaista, sinun on kerta kaikkiaan muutettava sitä. Sinun olisi kuitenkin käsitettävä, että harvat ihmiset kykenevät tai edes haluavat kyetä ymmärtämään tinkimätöntä ja erittelevää luonnettasi. Et saa aikaan yhteistoimintaa etkä ystävyyssuhteita, jos olet liian kärkäs arvostelemaan tai moittimaan.
Arvostat terveellisiä elintapoja ja siisteyttä. Ne ovat ihailtavia ominaisuuksia, ellet anna niiden tulla suorastaan pakkomielteiksi. Toisista on epämiellyttävää, jos arvostelet heidän ruokavaliotaan tai saatat heidät noloon asemaan huomauttamalla kaapin päällä olevasta tomuhiukkasesta.
Raha-asioissa olet järkevä ja taloudellinen ja haluat pitää muutaman euron piilossa odottamatonta tarvetta varten. Joskus sinäkin saatat mahtailla, mutta kerskailusi kohde on luultavasti hyödyllinen vaikkakin kallis esine. Ne Neitsyet joilla on esteettistä makua suosivat usein harvinaisia kirjoja ja taide-esineitä.
Neitsyet ovat pikemmin älyllisiä kuin tunteellisia ja heidän synnynnäinen pidättyvyytensä estää heitä ilmaisemasta todellisia tunteitaan. Heillä on hyvin ihanteellinen käsitys kodista ja perheestä, mutta he ovat enemmän käytännöllisiä kuin romanttisia ja helliä suhteessa läheisiinsä. He saattavat olla melko valikoivia aviopuolison suhteen, mikä johtuu osaltaan myös siitä, että he vaativat aina täydellisyyttä ja ovat liian arvostelevia jopa pikkuasioissa.
Neitsyt –ihmisenä olet älykäs ja hyvä keskustelija, vaikka sinulla onkin taipumus liioitella asioiden yksityiskohtia. Sinun olisi pidettävä arvostelusi ulkokohtaisena ja asiallisena paljastamatta ihmisten pikkuvirheitä, jotka vain sinun terävä ja erittelevä älysi on havainnut.
Neitsyestä heijastuu usein hänen merkkinsä kaksinaisuus: hän voi olla erinomainen älyniekka, filosofi ja tiedemies – toisaalta hän on käytännöllinen ja järkevä. Tätä yhdistelmää on vaikea voittaa, mikäli Neitsyt toimii tarkoituksenmukaisesti ja uutterasti.
Toisten on usein vaikea ymmärtää Neitsyen luonnetta; vastuuntuntosi ja halusi palvella muita näyttää usein sopivan huonosti yhteen sinulle luontaisen tosiasioiden kylmän arvioinnin ja ihmisten tunteettoman arvostelun kanssa. Vaikuttaa aivan siltä, kuin ajatuksesi olisivat jotenkin erillään tunne-elämästäsi.
Vaikka suhtaudut joustavasti hankaliin tilanteisiin ja selviät nopeasti vaikeuksista, sinusta tuntuu usein, että jännittyneisyys ja hermostuneisuus ovat jonkin perussairauden oireita ja yrität parannuskeinoa toisensa jälkeen, kun ehkä tarvitsisit ainoastaan elämäntahdin muutosta. Jokin harrastus tai muu virkistysmuoto auttaa sinua saavuttamaan kaipaamasi henkisen ja fyysisen tasapainon.
Koska olet syntynyt Neitsyen merkissä, sinulla on useita merkittäviä ominaisuuksia. Kykenet tarkkailemaan itseäsi selvästi ja kiihkottomasti. Sinun olisi yritettävä päästä liiallisesta arvostelunhalustasi ja ahdasmielisistä piirteistäsi.
Neitsyiden olisi etsittävä itselleen puoliso, jonka luonteenlaatu sopii yhteen heidän luonteensa kanssa; tällöin heillä on suuremmat mahdollisuudet viettää sopusointuista ja onnellista yhteiselämää.
sunnuntai 6. syyskuuta 2009
SWEET NEW YEAR!
Rakastan omenoita! Jälleen on sose jäähtymässä...;-) Parin viikon kuluttua on juutalainen uusi vuosi ja silloin kastellaan omenanpaloja hunajassa jatoivotetaan: Sweet New Year!
SUNNUNTAI EI OLE ENÄÄ ANKEA
Sunnuntai ei enää ole ankea. Kun olet sinä.Elämä ei enää ole muualla. Kun olet sinä.
Olen vihdoin kotona. Kun olet sinä.
- Maija Tumppila -
lauantai 5. syyskuuta 2009
TWO UNIQUES: SUZANNE AND YYTERI BY NIGHT
Lumoavaa viikonloppua kaikille! Nyt on hieman hektinen viikonloppu, mutta ehkä tämä Leena Ruosteen ottama valokuva ja iki-ihana biisi vievät lopulta minutkin rauhan satamaan...perjantai 4. syyskuuta 2009
TÄNÄ AAMUNA OLISI HYVÄ...
Tänä aamuna olisi hyvä syntyä merenvaahdosta, uida mustekalojen kanssa,rintani kelluisivat kuin meduusat, olisin tahraton ja kimaltava.
Poimisit meritähtiä, helmiä hiuksistani.
Nuolisit sylini suolan.
Mutta minä olen aallokko
sihisevää sähköä, lihansyöjäkasveja,
vieraita elämänmuotoja,
minä olen vesi
joka nousee yötä pitkin silmiisi.
- Heli Slunga -
TÄHTI
Näitkö tähden lentävän?
Sen tie värisee vielä sinessä.
Sydämeni on valoisa ja kuuma;
hengästynyt tähti on pudonnut sinne.
Olen värisevä kaari kätesi alla,
vuorilla kaikuva riemuhuuto,
nauru, onnellinen nyyhkytys.
Näkijän autuain kasvoin,
ihanasti hymyillen
kuuntelet, rakastettuni,
suurta kohinaa yössä:
huumauksen mahtava virta vyöryy
tuoksuviin, villeihin metsiin.
- Katri Vala -
Sen tie värisee vielä sinessä.
Sydämeni on valoisa ja kuuma;
hengästynyt tähti on pudonnut sinne.
Olen värisevä kaari kätesi alla,
vuorilla kaikuva riemuhuuto,
nauru, onnellinen nyyhkytys.
Näkijän autuain kasvoin,
ihanasti hymyillen
kuuntelet, rakastettuni,
suurta kohinaa yössä:
huumauksen mahtava virta vyöryy
tuoksuviin, villeihin metsiin.
- Katri Vala -
RIEMU
Kuulitko, armaani,tuuli kulki laulaen helisevästi
aivan poskiemme välitse!
Sen riemu ei ole suurempi kuin meidän.
Laula minulle laulu merestä,
joka hengittää suurten tähtien alla,
sillä pelkään silmieni palavan,
jos niitä yhä suutelet.
Kun sinä laulat
näen rakkautemme meren,
jossa ajelehdimme,
tähtien kuvajaiset värisevät jäsenillämme.
Tuhat vuottako jo liu'uimme näin
vaikko vain tähden sammumishetken?
- Katri Vala -
HURMION TYTTÄRET
Katri Vala: ”Mitä on tämä sanoihin ja toisten runoihin ja romaaneihin vihkiytyminen, saman suuren yhteisen virran tunnustaminen ja tajuaminen? Kirousta vai siunausta?”
Ja minä vastaan taakse vuosikymmenten: Kati, se on taivas ja helvetti! Ja se on sitä etenkin nyt, kun olen kaksi vuorokautta elänyt runoilijoiden Katri Vala ja Elina Vaara ’ihon alla’. Olen tanssinut kiihottavaa shimmyä, polttanut Klubi 7:ää, katsonut Yrjö Jylhää syvälle tummiin silmiin, Olavi Paavolaisen kanssa olen kylpenyt alasti puutarhalammessa, olen kirjoittanut ’tulessa’, olen matkustanut Pariisiin kokemaan atmosfääriä, olen itämaisesti pukeutuneena tanssinut suitsukkeiden innoittamana haaremitanssia, olen pettänyt Tähtikeinun kirjoittajaa, olen kieltolaista viis nauttinut hurmaavaa madeiraa ja liian monta punssia, olen kirjoittanut ja saanut rakkauskirjeitä, olen kadehtinut ja ollut kadehdittu, sillä olen ollut sekä Kati (Katri Vala) kuin myös Keke (Elina Vaara), mutta ennen kaikkea olen saanut olla mukana Tulenkantajissa, suudella Waltarin kanssa ja elää ’20 –luku, jolle olisin kuulunut – oikeasti.
Ja kaikki tämä syy on Sadun! Tämä ihana nainen, Satu Koskimies on tehnyt minulle, teille, runon viemille kirjan Hurmion tyttäret (Tammi, 2009), jonka jälkeen hukkuu hurmioon ja minulle tämä vain syventää runon virtaa, sillä nyt täytyy löytää lisää suomalaisten runoilijoiden koottuja runoja…
Tehän muistatte, että aloin jokin aika sitten esitellä teille Katri Valan runoja ja sitten tein esittelyn myös Katrista itsestään. Tämä oli kuin kohtalon sormi, kun Hurmion tyttäret saapuivat luokseni. Kirja alkaa tyttöjen kiihkeästä nuoruudesta, joka on fantasiaa täynnä. Tällöin he ovat vielä Karin (Kati) ja Kerttu (Keke). Heti ensi sivuilta tajusin, että myös Satu Koskimies on ollut siellä, siinä nuoruuden ihmemaassa, jossa luettiin Välskärin kertomuksia ja sitten tehtiin näyttämöverhot vanhoista lakanoista ja näyteltiin Välskäri. Siellä olin minäkin, mutta rooliani en enää muista. Satu ehkä muistaa omansa…Me kirjoitimme päiväkirjaa, kuviteltiin henkilöitä, aloitettiin ruutuviholle monet romaanit, mutta ennen kaikkea me olimme päättäneet: meistä tulee kirjailijoita. Kun Elina Vaara (Keke) kirjoitti ylioppilaaksi, hänellä kävi tuuri, sillä aiheena oli runous! Sama tapahtui minulle! Ja molemmat saimme tietysti laudaturit…., miten mahtoi olla Sadun laita?
Satu Koskimies on kirjoittanut vahvan, eletyn tuntuisen romaanin runoilijoista Elina Vaara ja Katri Vala. Hän käytti metodia, jonka olen kohdannut ja josta olen erityisesti pitänyt Bo Carpelanin Axelissa ja Ernst Brunnerin Edithissä, eli kuvitellut tositietojen pohjalle maailman, joka on ollut mahdollista tapahtua. Hän on ollut siellä, sillä kuulen aivan selvästi minulle tutumman Katin äänen kautta koko kirjan! Satu itse kertoo:
”Tulenkantajien hurmioitunut aika, 1920-luku, innosti minua eläytymään hetkiin, tapahtumiin ja tunteisiin, joiden tiedän tai kuvittelen olevan ajan runouden kasvumaata. Kuuntelin Katrin ja Elinan ajatusääntä, kyselin, mistä lähteistä runo syntyi ja puhkesi kukkaan, ja minkälaista tuolloin oli olla runoilija – etenkin jos hän oli nainen. Kuvittelin kuulevani, mitä he vastasivat. Heidän ajatuspuheensa avasi uusia ovia runoilijattarien salakamareihin.”
Kirjaa eläessä kuulin kolmannenkin äänen ja se oli Satu Koskimiehen ääni. Mikä eläytymiskyky! Tätä ei synny ilman kirjoittajan omaa paloa ja hurmiota! Pidin kirjassa kaikesta, mutta tällaisetkin lauseet jäivät mieleeni: ”Hulluus antoi meille viisuminsa. Meitä ei pidätetty yhdelläkään raja-asemalla.” Ja: ”Onhan meillä runoilijan rohkeutemme. Mainio kultainen kulkulupa, kun tarkemmin mietin.”
Kirjan kansi ja painoasu tukevat menneen maailman henkeä. Romaanin lukuihin jaottelu tapahtuu vuosilukuina, mutta aina mukana on myös naisrunoilijoidemme kulloisetkin nimet ja mikä tärkeintä, aina myös aikakauden hurmio, kuten vaikkapa alkaa 1924 ja nuorten taiteilijattariemme nimet ovat nyt Kati ja Keke, niin tunnelmiin vie: ” Voi häntä, jolle nykyisyys ei riitä! Hän vaatii myöskin ajan mennehen ja poimii niin kuin polttoyrtit siitä jok’ ainoon lemmittynsä askelen.”
Satu jatkaa: ”Katri vala ja Elina Vaara kasvoivat lyyrikoiksi elämäniloiseksikin mainitun 20-luvun aikana. Kun 30-luku alkoi, Elina solmi jo toisen neljästä avioliitostaan, Katri ensimmäisen, ja ainoansa. Hurmion täyttämät unelmavuodet olivat ohitse. Edessä odottivat vielä aavistamattomina niin henkilökohtaisen elämän kuin Suomen ja Euroopan kohtalonvaiheet. Tulivat toiset ajat. Tuli talouslama. Tulivat sodat.
Mutta jäljelle jäivät runot.”
Satu Koskimiehen Hurmion tyttäret on täydellinen kirja!
Ah!, nyt minun tuli niin outo olo ja tunnen, että onkin yö ja koristetupakka avaa kannaksella valkoisen teriönsä levittäen päihdyttävää tuoksuaan…laskeudun lammen veteen ja annan miljoonien tähtien suudella kuumaa alastomuuttani…olen hurmiossa.
Ja minä vastaan taakse vuosikymmenten: Kati, se on taivas ja helvetti! Ja se on sitä etenkin nyt, kun olen kaksi vuorokautta elänyt runoilijoiden Katri Vala ja Elina Vaara ’ihon alla’. Olen tanssinut kiihottavaa shimmyä, polttanut Klubi 7:ää, katsonut Yrjö Jylhää syvälle tummiin silmiin, Olavi Paavolaisen kanssa olen kylpenyt alasti puutarhalammessa, olen kirjoittanut ’tulessa’, olen matkustanut Pariisiin kokemaan atmosfääriä, olen itämaisesti pukeutuneena tanssinut suitsukkeiden innoittamana haaremitanssia, olen pettänyt Tähtikeinun kirjoittajaa, olen kieltolaista viis nauttinut hurmaavaa madeiraa ja liian monta punssia, olen kirjoittanut ja saanut rakkauskirjeitä, olen kadehtinut ja ollut kadehdittu, sillä olen ollut sekä Kati (Katri Vala) kuin myös Keke (Elina Vaara), mutta ennen kaikkea olen saanut olla mukana Tulenkantajissa, suudella Waltarin kanssa ja elää ’20 –luku, jolle olisin kuulunut – oikeasti.
Ja kaikki tämä syy on Sadun! Tämä ihana nainen, Satu Koskimies on tehnyt minulle, teille, runon viemille kirjan Hurmion tyttäret (Tammi, 2009), jonka jälkeen hukkuu hurmioon ja minulle tämä vain syventää runon virtaa, sillä nyt täytyy löytää lisää suomalaisten runoilijoiden koottuja runoja…
Tehän muistatte, että aloin jokin aika sitten esitellä teille Katri Valan runoja ja sitten tein esittelyn myös Katrista itsestään. Tämä oli kuin kohtalon sormi, kun Hurmion tyttäret saapuivat luokseni. Kirja alkaa tyttöjen kiihkeästä nuoruudesta, joka on fantasiaa täynnä. Tällöin he ovat vielä Karin (Kati) ja Kerttu (Keke). Heti ensi sivuilta tajusin, että myös Satu Koskimies on ollut siellä, siinä nuoruuden ihmemaassa, jossa luettiin Välskärin kertomuksia ja sitten tehtiin näyttämöverhot vanhoista lakanoista ja näyteltiin Välskäri. Siellä olin minäkin, mutta rooliani en enää muista. Satu ehkä muistaa omansa…Me kirjoitimme päiväkirjaa, kuviteltiin henkilöitä, aloitettiin ruutuviholle monet romaanit, mutta ennen kaikkea me olimme päättäneet: meistä tulee kirjailijoita. Kun Elina Vaara (Keke) kirjoitti ylioppilaaksi, hänellä kävi tuuri, sillä aiheena oli runous! Sama tapahtui minulle! Ja molemmat saimme tietysti laudaturit…., miten mahtoi olla Sadun laita?
Satu Koskimies on kirjoittanut vahvan, eletyn tuntuisen romaanin runoilijoista Elina Vaara ja Katri Vala. Hän käytti metodia, jonka olen kohdannut ja josta olen erityisesti pitänyt Bo Carpelanin Axelissa ja Ernst Brunnerin Edithissä, eli kuvitellut tositietojen pohjalle maailman, joka on ollut mahdollista tapahtua. Hän on ollut siellä, sillä kuulen aivan selvästi minulle tutumman Katin äänen kautta koko kirjan! Satu itse kertoo:
”Tulenkantajien hurmioitunut aika, 1920-luku, innosti minua eläytymään hetkiin, tapahtumiin ja tunteisiin, joiden tiedän tai kuvittelen olevan ajan runouden kasvumaata. Kuuntelin Katrin ja Elinan ajatusääntä, kyselin, mistä lähteistä runo syntyi ja puhkesi kukkaan, ja minkälaista tuolloin oli olla runoilija – etenkin jos hän oli nainen. Kuvittelin kuulevani, mitä he vastasivat. Heidän ajatuspuheensa avasi uusia ovia runoilijattarien salakamareihin.”
Kirjaa eläessä kuulin kolmannenkin äänen ja se oli Satu Koskimiehen ääni. Mikä eläytymiskyky! Tätä ei synny ilman kirjoittajan omaa paloa ja hurmiota! Pidin kirjassa kaikesta, mutta tällaisetkin lauseet jäivät mieleeni: ”Hulluus antoi meille viisuminsa. Meitä ei pidätetty yhdelläkään raja-asemalla.” Ja: ”Onhan meillä runoilijan rohkeutemme. Mainio kultainen kulkulupa, kun tarkemmin mietin.”
Kirjan kansi ja painoasu tukevat menneen maailman henkeä. Romaanin lukuihin jaottelu tapahtuu vuosilukuina, mutta aina mukana on myös naisrunoilijoidemme kulloisetkin nimet ja mikä tärkeintä, aina myös aikakauden hurmio, kuten vaikkapa alkaa 1924 ja nuorten taiteilijattariemme nimet ovat nyt Kati ja Keke, niin tunnelmiin vie: ” Voi häntä, jolle nykyisyys ei riitä! Hän vaatii myöskin ajan mennehen ja poimii niin kuin polttoyrtit siitä jok’ ainoon lemmittynsä askelen.”
Satu jatkaa: ”Katri vala ja Elina Vaara kasvoivat lyyrikoiksi elämäniloiseksikin mainitun 20-luvun aikana. Kun 30-luku alkoi, Elina solmi jo toisen neljästä avioliitostaan, Katri ensimmäisen, ja ainoansa. Hurmion täyttämät unelmavuodet olivat ohitse. Edessä odottivat vielä aavistamattomina niin henkilökohtaisen elämän kuin Suomen ja Euroopan kohtalonvaiheet. Tulivat toiset ajat. Tuli talouslama. Tulivat sodat.
Mutta jäljelle jäivät runot.”
Satu Koskimiehen Hurmion tyttäret on täydellinen kirja!
Ah!, nyt minun tuli niin outo olo ja tunnen, että onkin yö ja koristetupakka avaa kannaksella valkoisen teriönsä levittäen päihdyttävää tuoksuaan…laskeudun lammen veteen ja annan miljoonien tähtien suudella kuumaa alastomuuttani…olen hurmiossa.
torstai 3. syyskuuta 2009
AN OLDFASHIONED, HOMEMADE APPLEJAM
Pihapuun omenia, vaikka pudokkaita, sitruunan mehua, tilkka vettä, kanelitankoja, sokeria ja vaniljasokeria maun mukaan.Pese omenat, kuori ja viipaloi rankaan asti. Laita omenalohkot kattilaan yhdessä sitruunamehun kanssa estämään niiden tummuminen. Laita sekaan myös muutamia kanelitankoja. Kypsennä omenia kannella peitettynä uunissa 175 asteessa noin pari tuntia. Poista kanelitangot. Soseuta pehmeät omenat vispilällä. Lisää valmiiseen soseeseen sokeria maun mukaan, lisää myös vaniljasokeria. Soseen voit pakastaa sopivan kokoisissa annosrasioissa. Kun tuot soseen tarjolle, sulata se, laita kauniiseen kulhoon ja tökkää mukaan muutama kanelitanko.
Lahjavinkki: Kaunis lasipurkki täyteen sosetta ja pari kanelitankoa sinne makua ja näköä antamaan.
JA MINÄ OLISIN/AND I SHOULD BE: JESSICA LANGE
Jessicaan ihastuin nähdessäni kauan sitten elokuvan Postimies soittaa aina kahdesti. Hän teki siinä rajat ylittävän roolityön ja koko tuo elokuva on jo nyt klassikko. Ohjaaja Taavi Kassila on sanonut, että se elokuvan kohtaus, jossa Jessica ja Jack (Nicholsson) rakastelevat, niin että limput saavat kyytiä on elokuvataiteen paras rakastelukohtaus. Jessica on upea nainen, joka ratsastaa, pitää ulkoilmaelämästä, harrastaa puutarhan hoitoa, rakastaa noutajia ja palvoo Jakeaan.RAKKAUTENI KOHDE OLISI/MY LOVE WOULD BE: JAKE GYLLENHAAL
Ja tässä mies, jonka kanssa ratsastan Kalliovuorilla. Olen mukana tässäkin kuvassa, mutta stailasin itseni pois, koska esiinnyn seuraavassa ja tämä oli nyt Jaken 'ruutu'. Ihastuin häneen elokuvassa Brokeback Mountain, jossa olin mukana valvomassa yhteisten ratsujemme olosuhteita. Mikäkö hänessä on se jokin? En kerro!PARAS YSTÄVÄNI OLISI/ MY BEST FRIEND WOULD BE:SELA WARD
Tässä nainen, jota jumaloidaan maailman kauneimpana yli 40 vuotiaana näyttelijänä. Katsoin ja pidin hänestä sarjassa Vielä kerran (Once and again), niin paljon, että katsoin sarjan kahteen kertaan. Hänessä mikään ei ärsytä. Hän vaikuttaa amerikkalaiseksi näyttelijäksi uskomattoman lähestyttävältä ja luontevalta. Hänessä on uskoakseni myös huumorintajua, luotettavuutta ja älyä, jotka ovat tärkeitä asioita parhaassa ystävässä.ÄITINI OLISI/MY MOTHER WOULD BE: SALLY FIELD
Tässä tämä sydämellinen minidynamiitti. Olisin tarjonnut hänestä nauravan kuvan, mutta netin suojaukset estivät (eivätkö ne tajua, että tämä on mainontaa?). Ihastuin Sallyyn jo Teho-osastossa, jossa hän esitti yhden päähenkilön eli Abbyn äitiä. Nyt liimaan itseni takkahuoneen punaiselle sohvalle joka tiistai klo 20, kun tulee ihana Brothers&Sisters. Perheen persoonallista äitiä esittää Sally, joka enimmäkseen nauraa, hiukan sekoilee (jäi mm. vähän aikaa sitten kiinni marin polttamisesta;-), järjestää kaikkien asiat, mutta pieteetillä ja sietää paljon. By the way: Ostin sitten elämäni ensimmäisen TV-sarjan eli ensimmäisen tuotantokauden Brothers&Sistersiä. En tiedä, mikä sarjassa on niin ihanaa, mutta ainakin Sally ja sitten se, että perheessä on veljiä: Olen ihan pikkutytöstä kaivannut isoveljeä. Ja mikään sarjassa ei ärsytä!VIHOLLISENI OLISI/ MY ENEMY COULD BE: DEMI MOORE
En tiedä, mikä hänessä tökkii, joten vihollinen on voimakas sana, mutta leikin nyt, että juuri hän olisi hyvä näyttelemään vihollistani. Soitin oikein tyttärelleni ja kysyin, että 'kuka on se näyttelijä, jota en voi sietää?' Vastaus: Demi MooreVIIKON KEVENNYS
Sooloilijan blogissa oli kehoitus tarttua haasteeseen, jossa pitää kertoa ketkä näyttelijät esittäisivät erinäisiä rooleja, jos elämästäni tehtäisiin elokuva. Sooloilijallahan on kiinnostava elokuvablogi, jossa tulee käytyä usein.
Toivon, että arvoisat herralukijani eivät nyt yhtään nyrpistelisi nenäänsä ja tuhahtelisi, että 'noita naisten juttuja', sillä arvon herratkin eläisivät pidempään ihanassa seurassamme, jos leikkisivät enemmän. Jos minä jotain muutakin muistan Tommy Tabermannin tapaamisesta kuin kunnon moiskut poskille ja tiukan syliotteen, niin muistan hänen sanoneen vastauksena yhteen kysymykseeni, jossa olin vähän leikkinyt kuuluisan runoilijan runolla, että: "Minä pidän leikkimisestä!" Sain siis luvan leikkiä hänen runollaankin. Teki mieli kyllä pörhöttää hänen kiharoitaankin, mutta sain itseni pysymään joten kuten ruodussa. Ottakaa mallia miehet!
Tehtävän annossa kysytään: 1) kuka esittäisi minua 2) kuka olisi rakkauteni kohde 3) kuka esittäisi parasta ystävääni 4) ketkä olisivat vanhempani/tai kuka olisi äitini/isäni ja 5) kuka olisi pahin viholliseni
Nyt kaikki muutkin sitten jatkamaan tätä hassutusta, tulkaa mukaan!
Toivon, että arvoisat herralukijani eivät nyt yhtään nyrpistelisi nenäänsä ja tuhahtelisi, että 'noita naisten juttuja', sillä arvon herratkin eläisivät pidempään ihanassa seurassamme, jos leikkisivät enemmän. Jos minä jotain muutakin muistan Tommy Tabermannin tapaamisesta kuin kunnon moiskut poskille ja tiukan syliotteen, niin muistan hänen sanoneen vastauksena yhteen kysymykseeni, jossa olin vähän leikkinyt kuuluisan runoilijan runolla, että: "Minä pidän leikkimisestä!" Sain siis luvan leikkiä hänen runollaankin. Teki mieli kyllä pörhöttää hänen kiharoitaankin, mutta sain itseni pysymään joten kuten ruodussa. Ottakaa mallia miehet!
Tehtävän annossa kysytään: 1) kuka esittäisi minua 2) kuka olisi rakkauteni kohde 3) kuka esittäisi parasta ystävääni 4) ketkä olisivat vanhempani/tai kuka olisi äitini/isäni ja 5) kuka olisi pahin viholliseni
Nyt kaikki muutkin sitten jatkamaan tätä hassutusta, tulkaa mukaan!
ANNAMARI MARTTINEN 1960 -
Annamari Marttiselta on ilmestynyt neljä romaania: Valkoista pitsiä, mustaa pitsiä, Mistä kevät alkaa, Veljeni vartija ja Kuu huoneessa.Minä pidin niin kovasti kirjan Kuu huoneessa uskottavasta tarinasta, joka oli kirjoitettu kiitettävällä verbaliikalla, että tarjoan teille myös hänen varhempia kirjojaan, kunhan ne ensin käsiini saan.
KUU HUONEESSA
Annamari Marttisen neljäs romaani Kuu huoneessa (Tammi, 2009) on eletynoloinen nykypäivän selviytymistarina, johon monen on varmaan helppo samaistua. Ylimieliset saattavat naureskella kirjan Katjan ratkaisuja, mutta heiltä tekisi mieli kysyä, oletko koskaan kokenut oloa, jossa tuntuu kuin putoaisit syvään kuiluun? Oletko koskaan mennyt pankkiautomaatille ja yrittänyt nostaa rahaa ja rahan sijasta saatkin kuitin, että tilisi on 17 euroa miinuksella? Oletko koskaan ollut yliopistossakin opiskellut nuori nainen täynnä huumaavaa tulevaisuuden uskoa ja sitten löydätkin itsesi kotoa kahden lapsen äitinä ja ainoa seurapiirisi ovat taloyhtiön hiekkalaatikon ympärillä lapsiaan vahtivat muut äidit? Oletko koskaan ollut kotiäiti, joka odottaa miestään kotiin kuin kuuta taivaalle, vaan kun hän tulee, ei paratiisi tapahdukaan, vaan koet entistä syvemmän pohjaimun?
Marttisen romaani yllätti minut. En ollut aiemmin lukenut Annamarin kirjoja ja muutenkin luen eniten koko maailmaa järisyttäviä kirjoja, joista tulee ikiklassikkoja. Kuu huoneessa tuli minulle kuin vahingossa…, mutta luinkin sen kahdelta makuulta (=yön tietyt tunnit) ja Katjan tarina tarttui minuun kuin kärpänen tarttui kärpäspaperiin mammalan navetassa. Menin täysillä mukaan siihen käsittämättömään, jolla Katja yrittää pelastaa itsensä. Varmasti olen kokenut tästä osan alta kolmekymppisenä, vaikka olinkin tiukasti työelämässä. Varmasti oli helppo ymmärtää Katjaa, koska olen aina heikompien puolesta vahvempia vastaan. Olin sataa Katjan puolella ja Marttisen teksti oli niin sujuvaa ettei tarvinnut tuntea myötähäpeää kirjoittajan takia, vaan saattoi heittäytyä tarinan vietäväksi. Epäsoljuva teksti, esimerkiksi kankeat dialogit, pysäyttävät keskittymisen tarinaan, tai jopa pilaavat koko jutun. Kankea dialogi on muuten suomalaisten kirjailijoiden helmasynti, mutta en tiedä miksi! Annamari Marttiselle ei tätä syntiä voi taakaksi lukea ja ilo on lukijan.
Katja saa ystävältään Sadulta lehtiä, jotka kertovat, mikä auvo ja pelastus ihmiselle koittaa, kun hän löytää luontaisen ravinnon ihmeen. Katja lukee:
Vain ihminen syö kuumennettua ruokaa, eläimet eivät sitä tee. Jos haluat saavuttaa henkisen ja fyysisen terveyden, elävä ravinto on vastaus. Elävällä ravinnolla on tietoisuutta laajentava vaikutus, löydät vastauksen siihen, mikä on ihminen, mikä maailmankaikkeus. Väsymys kaikkoaa. Kaikkein parasta olisi syödä ruoka suoraan puutarhasta, koska silloin siinä on läsnä prana. Versojen idätys tapahtuu kätevästi esimerkiksi keittiön kattilakaapissa, koska et tarvitse enää koskaan kattiloita ja paistinpannuja.
Tästä alkaa Katjan tie ryhmään, jossa rahastetaan paljon. Silmän iiriksistä näkee koko ihmisen terveyden, joten iridologilla pitää käydä, vehnäjauhot häipyvät perheestä samoin kaikki sokeri, koska yksi ryhmän ’asiantuntija’ huomaa Katjan sairastava hiivasyndroomaa. Kaikki amalgaamipaikat pitää vaihtaa muovipaikkoihin vaikka velkarahalla. Ja kaikkia ryhmän jäseniä pitää aina halata kiusallisen kauan ja sitten maataan selällään kiviä otsalla ja vatsan päällä ja ties missä. Ruoka häipyy perheen kaapeista ja tilalle tulevat itujen idätysastiat, pitää ostaa laventeli- ja kukkatippoja ja pitää lähteä kalliille viikonloppukurssille Verson voiman kartanoon. Ja tärkeintä on uskoa enkeleihin ja oppaisiin. Ja yksi opas on nimeltään Erkka…
Mutta miten ihmeessä tähän oikein tultiin? Suuren väsymyksen ja turhautumisen kautta. Katjasta tuntui ettei hän ollut enää muuta kuin toisten jälkien siivooja. Mikään ei kiinnostanut. Vanhempi lapsikin alkoi olla murrosikäinen ja aiheutti raastavaa huolta alkaessaan olla iltaisin poissa kotoa. Katja ei paljoakaan puhu miehensä Tapion kanssa. Tapio onkin tarinassa kuin sivusivuroolissa eli ei paljon ollenkaan. Rahat ovat tiukoilla, mutta siitä huolimatta Katja ostaa melkein kaiken luontaistuotekaupasta, vaikka esimerkiksi jo yksi luomuhillopurkki maksaa kymmenen kertaa enemmän kuin tavallinen kaupan lettuhillo. Mutta eihän enää ole lettujakaan, ainakaan sellaisia, mitä muu perhe söisi, sillä lapset alkavat vieroa syystä kotiruokailua samoin aviomies.
Mutta mitä millään on väliä sillä onhan enkelit ja Erkka sekä kuu huoneessa!
Vai onko sittenkin väliä?
***
Tämän kirjan on lisäkseni lukenut ainakin Jum-Jum
Marttisen romaani yllätti minut. En ollut aiemmin lukenut Annamarin kirjoja ja muutenkin luen eniten koko maailmaa järisyttäviä kirjoja, joista tulee ikiklassikkoja. Kuu huoneessa tuli minulle kuin vahingossa…, mutta luinkin sen kahdelta makuulta (=yön tietyt tunnit) ja Katjan tarina tarttui minuun kuin kärpänen tarttui kärpäspaperiin mammalan navetassa. Menin täysillä mukaan siihen käsittämättömään, jolla Katja yrittää pelastaa itsensä. Varmasti olen kokenut tästä osan alta kolmekymppisenä, vaikka olinkin tiukasti työelämässä. Varmasti oli helppo ymmärtää Katjaa, koska olen aina heikompien puolesta vahvempia vastaan. Olin sataa Katjan puolella ja Marttisen teksti oli niin sujuvaa ettei tarvinnut tuntea myötähäpeää kirjoittajan takia, vaan saattoi heittäytyä tarinan vietäväksi. Epäsoljuva teksti, esimerkiksi kankeat dialogit, pysäyttävät keskittymisen tarinaan, tai jopa pilaavat koko jutun. Kankea dialogi on muuten suomalaisten kirjailijoiden helmasynti, mutta en tiedä miksi! Annamari Marttiselle ei tätä syntiä voi taakaksi lukea ja ilo on lukijan.
Katja saa ystävältään Sadulta lehtiä, jotka kertovat, mikä auvo ja pelastus ihmiselle koittaa, kun hän löytää luontaisen ravinnon ihmeen. Katja lukee:
Vain ihminen syö kuumennettua ruokaa, eläimet eivät sitä tee. Jos haluat saavuttaa henkisen ja fyysisen terveyden, elävä ravinto on vastaus. Elävällä ravinnolla on tietoisuutta laajentava vaikutus, löydät vastauksen siihen, mikä on ihminen, mikä maailmankaikkeus. Väsymys kaikkoaa. Kaikkein parasta olisi syödä ruoka suoraan puutarhasta, koska silloin siinä on läsnä prana. Versojen idätys tapahtuu kätevästi esimerkiksi keittiön kattilakaapissa, koska et tarvitse enää koskaan kattiloita ja paistinpannuja.
Tästä alkaa Katjan tie ryhmään, jossa rahastetaan paljon. Silmän iiriksistä näkee koko ihmisen terveyden, joten iridologilla pitää käydä, vehnäjauhot häipyvät perheestä samoin kaikki sokeri, koska yksi ryhmän ’asiantuntija’ huomaa Katjan sairastava hiivasyndroomaa. Kaikki amalgaamipaikat pitää vaihtaa muovipaikkoihin vaikka velkarahalla. Ja kaikkia ryhmän jäseniä pitää aina halata kiusallisen kauan ja sitten maataan selällään kiviä otsalla ja vatsan päällä ja ties missä. Ruoka häipyy perheen kaapeista ja tilalle tulevat itujen idätysastiat, pitää ostaa laventeli- ja kukkatippoja ja pitää lähteä kalliille viikonloppukurssille Verson voiman kartanoon. Ja tärkeintä on uskoa enkeleihin ja oppaisiin. Ja yksi opas on nimeltään Erkka…
Mutta miten ihmeessä tähän oikein tultiin? Suuren väsymyksen ja turhautumisen kautta. Katjasta tuntui ettei hän ollut enää muuta kuin toisten jälkien siivooja. Mikään ei kiinnostanut. Vanhempi lapsikin alkoi olla murrosikäinen ja aiheutti raastavaa huolta alkaessaan olla iltaisin poissa kotoa. Katja ei paljoakaan puhu miehensä Tapion kanssa. Tapio onkin tarinassa kuin sivusivuroolissa eli ei paljon ollenkaan. Rahat ovat tiukoilla, mutta siitä huolimatta Katja ostaa melkein kaiken luontaistuotekaupasta, vaikka esimerkiksi jo yksi luomuhillopurkki maksaa kymmenen kertaa enemmän kuin tavallinen kaupan lettuhillo. Mutta eihän enää ole lettujakaan, ainakaan sellaisia, mitä muu perhe söisi, sillä lapset alkavat vieroa syystä kotiruokailua samoin aviomies.
Mutta mitä millään on väliä sillä onhan enkelit ja Erkka sekä kuu huoneessa!
Vai onko sittenkin väliä?
***
Tämän kirjan on lisäkseni lukenut ainakin Jum-Jum
keskiviikko 2. syyskuuta 2009
VALKOPOSKIHANHIA MUUTTOMATKALLA
Nämä valkoposkihanhet ovat matkalla etelään. Nyt he tosin viivähtävät pari viikkoa Raumalla lepäämässä ja jatkavat sitten matkaansa. Tuli mieleen aivan iki-ihana Peukaloisen retket, joka kertoi Martti-hanhen seikkailuista. Kuvan lähetti raumalainen Leena Ruoste.tiistai 1. syyskuuta 2009
IINEKSEN SYKSYÄ
Menkää katsomaan Iineksen kuvablogia, siellä kohtaatte monta hämmästyttävää asiaa kameran linssin läpi nähtynä. Ihan ammattilaistasoa ellei enemmänkin...MY MOTTO IS FROM OSCAR WILDE...
Very friendly S. told me today, that my motto is from Oscar Wilde. Ruth Rendell didn't tell that in her book The Water's Lovely..., but though, this is so effective: "We're all in the gutter, but some of us are looking at the stars."MINÄ HYMYILEN, SILLÄ EN SAATA OLLA...
Minä hymyilen, sillä en saata olla hymyilemättä.Tämä ei ole vain huulten hymyä,
sillä tämä hymy karkaa aina silmiini saakka,
säihkyy sieltä niin, että kaikki kysyvät:
Mitä ihanaa sinulle on tapahtunut?
Hymyni saa poskipääni hehkumaan
lanteeni keinumaan,
paljastaa niskani suudelmillesi.
Nyt kaikki arvaavat:
Sinä eilen minussa. Minä eilen sinussa.
Rakkauden kemiaa. Hellyyden matematiikkaa.
Syyskuu!
- Leena Lumi -
MUISTATKO KERRAN SYYSKUUSSA?
Teinirakas, sanot ja hymyilet läpi vuosikymmenten.Käteni tutusti vyötärösi ympärillä kuin silloin joskus.
Syyskuun yö ympärillämme kylmänä vaippana,
vaan ei hätää:
Lämmitämme toisiamme.
Vesi on märkää ja mustaa,
eikä hellyyttä kukaan enää pelkää,
vaan kosken lämpimin, hellin huulin sinua poskeen.
Kuiskaamme viimeiset sanat ja lähden,
mutta palaan ja kerran vielä:
Huudamme 'hei' ja 'hei'.
Ja siinä sinä seisot, kuin olet aina seisonut:
odottamassa minua.
Missään ei koske.
Ei satu ollenkaan.
Näin on hyvä.
- Leena Lumi -
http://www.youtube.com/watch?v=VR1bCGUVh1s
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)