Sofie Sarenbrant: Valheenpunoja

Sofie Sarenbrantia kutsutaan jo uusimman kirjan liepeessä pohjoismaisen rikoskirjallisuuden kuningattareksi. Hän loi rikostutkija Emma Sköldin, johon monet takuulla koukuttuivat eikä ihme: Emma on persoona, johon ei voi kyllästyä. Itse olen lukenut häneltä aikaisemmin Häpeänurkan. Kirjailija asuu Tukholman lähellä Brommassa ja sinne hän on sijoittanut myös Valheenpunojan. Tarinassa liikutaan paremman väen alueella, jossa ei osata edes kuvitella tapahtuvan mitään muuta kuin mitä varakkuuteen kuuluu. Ei ainakaan murhia!

Sofie Sarenbrantin Emma Sköld -sarjan Valheenpunojassa (Mytomanen, WSOY 2021, suomennos Helene Bützow) Bromman yhdyskunta joutuu ajattelemaan asuinalueensa turvaluokituksen ja ylellisen koskemattomuuden uusiksi. Kuntoradalta löytyy julmasti kuoliaaksi raadeltu poika. Vielä lapsi. Hän on Felix Rossi. Niin monien rakastama Felix. Hyväkäytöksinen ja urheilullinen. Lapsi, joka on vaiennut elämästään vanhemmilleen, joille oli kaikki kaikessa. Kun Emma kollegansa kanssa menee Rossin perheen kotiin toista kertaa, vanhemmat pystyvät jo kertomaan:

"Yritimme monta vuotta ennen kuin aloimme odottaa lasta", Jacqueline kertoo.

Emma tietää millaista raskauden odottaminen on. Onni, että hän ei onnistunut poikaystävänsä Hugon kanssa. Seuraava mies ei hänkään ollut varsinaisesti isäainesta, pikemminkin päinvastoin, kuten myöhemmin ilmeni. Mutta silloin Emma ei vielä tiennyt sitä. Hän näkee silmissään Ineksen kuvan ja ymmärtää, millainen lahja tyttö on, vaikka hänen isänsä olikin sekopää.

Giorgio jatkaa takellellen. "Kun saimme kuulla, että odotamme Felixiä, mustavalkoinen elämämme tuli taas täyteen väriä."

Ja nyt ilo on muuttunut syväksi pimeydeksi.

Valheenpunoja tuo esille montakin murhaajaehdokasta aina koulun urheiluvalmentajasta muualla asuvaan rähinäsakkiin. Kohta pohdittavana on kaksi murhaa. Felixin kaveri Lukas Carlson löytyy kuolleena. Emma Sköldin siskon Josefinin vetämä brommamammat -kuntopiirikin pui asiaa kauhistellen. Alkaa pohdinta, kuka on ollut kenenkin ystävä ja kuka ei oikein tullut toimeen muiden kanssa. Menetyksen kokeneita lohdutellaan ja pelätään samalla omien puolesta. Sosiaalisesta siskosta on Emmalle hyötyä ja tietty kuvio alkaa rakentua, vaikka ollaankin vielä hyvin kaukana ratkaisusta.

Tarinaan väriä tuovat pohjoismaiseen tyyliin ihmissuhteet. Erittäin kiinnostava on rikospoliisi Nylletin ja Sköldin suhde, edesmennyt sellainen, mutta vielä jotakin kipinöi. Nyllet syyttää kollegaansa Krilleä Emman kiinnostuksen katoamisesta, vaikka onkin itse vähän töpeksinyt. Krille on niin pahasti sekaisin ei vain Emmasta vaan myös siskostaan, että on välillä kuin työkyvytön. Onneksi Nyllet käy terapiassa ja saa itsensä rauhoittumaan Emman menetyksestä ja onhan heillä yhteinen lapsi, Elli, yksivuotias.

Valheenpunoja on erittäin pohjoismainen kaikkineen. Monet pitävät, että esiin tuodaan muutakin kuin rikostutkinta. Ja vaikka murhat ovat raakoja, niillä ei mässäillä eli tämä ei ole julmimmasta päästä. Monien epäiltyjen jälkeen uskomaton finaali lunastaa monien kehuman teoksen. Tämä on täysin kohden ystävääni, joka sanoi minulle odottavansa kovasti Valheenpunojaa. Lukijoita Sarenbrantille riittää. Eikä kukaan arvaa valheiden kutojaa etukäteen. Se on tärkeää tällaiselle trillerille, tarina- ja henkilövetoiselle!

*****

Dekkarit Leena Lumissa

Allie Reynolds: Hyytävä ystävyys

Mikä on tehokkaampaa kuin tragedia rajatussa tilassa tai pienellä näyttämöllä. Vaikka kyseessä on nyt kirja, sanon pieni näyttämö mielessäni suosikkini Viettelysten vaunu ja Kuka pelkää Virginia Woolfia? Näin myös siksi, että haluaisin nähdä tämän kirjan filmattuna. Taisin nähdäkin, sillä halusin aloittaa lukuvuoteni alpeista, joita kaipaan aina vain. Tarinassa olemme Ranskan alpeilla, likellä Le Rocherin kylää, mutta paljon korkeammalla. Seuranamme ovat maailman luokan lumilautailijat kymmenen vuotta sitten ja kutsukirjeiden saavuttua, nykyisyydessä. Sama paikka, eri aika ja yksi on joukosta poissa....pelko kouraisee tiukalla puristuksella ja vain hetkellinen puuterilumi vie ajatukset järkensä menettämisestä takaisin elämään.

Englantilaisen Allie Reynoldsin esikoisteos Hyytävä ystävyys (Shiver, MinervaCrime 2021, suomennos Maikki Soro) on fiktiota, mutta lumilautailutermistöineen faktaa, sillä Allie on entinen ammattiurheilija ja yksi Britannian parhaita freestyle-lumilautailijoita. Voisin lisätä, että eräästä toisesta lajista tietävänä, urheilukaveruus voi olla täynnä pahaa tahtoa kanssakilpailijaa kohtaan, etenkin jos tämä on voittajan vaara. Niin sanottu 'hymyilevä kuolema', jossa tahto poistaa kanssakilpailija maailmasta ajaa arvaamattomiin tekoihin.

Jotenkin en olisi uskonut, että lumilautailulle näin innostuisin, sillä kaikki kiinnosti termistöä myöten puhumattakaan niistä jäärinteistä, jotka kuulostivat surmanloukuilta.  Puuterilumilaskeminen on lajin kilpailijoille jälkiruokaa, jää on pääateria. Laji on kova, mutta sen tarjoamat endorfiinit vieläkin kovemmat. Kirjan ystäväryhmä on seitsemänhenkinen ja kymmenen vuotta sitten valmistautui juuri Le Rocherin alueella suuriin kisoihin. Harjoitteluviikkojen aikana syntyi sekä aitoa että petollista ystävyyttä, mutta jo takakansiteksti kertoo, että joukosta katosi yksi ja toinen halvaantui. Kadonnutta ei koskaan löydetty. Nyt yllättäen joukosta jäljellä olevat saavat kymmenen vuoden jälkeen kutsun samaan paikkaan. Lopulta kukaan ei tiedä kuka kutsut lähetti...

Hyytävä ystävyys on kiihkeä, kuten on voitontahtoisten lautailijoiden mieli. Lukijan henkeä salpaa, sillä kirja kantaa tarinassaan klassisten dekkarien hurmaa tajuta kuka teki mitäkin kuin myös nykyajan kovan kilpalajin yksityiskohtia. Nyt porukka jää jumiin hyvin korkealle, sillä hissi ei kulje alas, vaan on lukittu. Näyttämö pienenee. Onneksi on Panorama-talo, jossa voi asua ja säilyä ehkä hengissä, mutta miten kauan aikaa aikaa. Mitään henkilökuntaa ei talossa näy. Turistilaskettelijoita ei myöskään, sillä jäiset rinteet eivät heitä houkuta. 

Kertojana toimii brittiläinen Milla, joka on ollut yksi kovimmista lautailijoista ja kadonneen kilpailijan kovin vastus. Toinen toisillensa. Nyt on menossa eloonjäämiskilpailu monessa mielessä, sillä Milla alkaa tajuta, että....Hänen oma mottonsa, 'se ei pelaa, joka pelkää', alkaa käydä nyt todemmaksi kuin koskaan. Kukaan ei kuitenkaan tiedä, miten kauan he joutuvat ylhäällä olemaan. Odottamassa sitä hetkeä vuodesta, jolloin jäävirta tuo kadonneet ruumiit esiin. Eikä aika ole korjannut kilpailuviettiä edes tässä tragediassa, jossa heidän yhteytensä muuhun maailmaan on katkaistu. Yksi kuitenkin hymyilee aina voitonriemusta tai ellei kehtaa, hymyilee sisäänpäin ja ajattelee: Minä voitin!

Erittäin jännittävä esikoistrilleri ja aiheesta joka voi kiinnostaa monia. Heitäkin, jotka eivät voittaneet!

*****

Dekkarit Leena Lumissa

Lumihiutaleiden pudotessa, metsäkauriin jälkiä seuratessa, hitaasti lukiessa...tajusin haluavani pitää hetken paussin...

Olen introvertti. Minulla on korkeat seurallisuuspiikit, mutta sitten tarvitsen ihan omaa aikaa ja hiljaisuutta. Lukemista, joskus jotain Netflix -sarjaa, vierellä muki kaakaota tai teetä. Kynttilöitä, pitkät, hitaat vielä jouluiset päivät, jonka mukaan kuusikin on kestävä jalokuusi. Olen niitä, joille nämä lyhyet päivät ovat tankkausta jaksamiseen. Sataa lunta. Metsäkauriiden jäljet lumessa ylitse kaarisillan johtavat kuuselle, jonka alle olemme vieneet omenalohkoja ja auringonkukan siemeniä. Oravat rouskuttavat saksanpähkinöitä ja linnut käyvät hasselkookoskakulla.  Onni on nyt kirja, lumisade ja hiljaisuus.

Yhdessä istuttamamme pitkä kuusiaita, jota Lumimies hellästi vaalii rajaa lehtomme itään. On muuten aika kova juttu sen muotoilu, mutta niin vimpan päälle tehty. Anoppi osti vävylleen lahjaksi akkukäyttöisen pensasleikkurin, joten hiukan helpotti, mutta nyt jo korkeimmat tikkaat käytössä. Tässä pensaassa asustaa runsas mustarastaspopulaatioomme, joista on suven öinä kaikille musiikillista iloa. Jos kiinnostaa, liittykää Matti Lavin vetämään Mustarastasyhdistykseen Facebookissa. Siellä on menossa Unni neidon uskomaton romanssi, sillä hänen elämänsä rakas ei palannutkaan. Ikä tai joku muu vei Oskun. Suostuuko Unni komealle nuorelle urokselle? Mustarastasruokavinkkimme olemme saaneet sekä biologi Mauri Leivolta että Matti Lavilta. Matilta tulivat rusinat. Mustarastas on maastasyöjä eikä sen nokka kestä jäätynyttä. Siksi vaellamme usein kuusiaidalle jo ennen omaa aamun herkkuamme suklaakahvia ja etenkin, jos takana on kova pakkasyö. Kun juttelen niille, ne lurittavat kivasti, ehkä jo tuntevat rusinan maun pikkusuissaan.

Kartiovalkokuusemme, ne kaikki yksitoista, kestävät lumen painon varsin hyvin ja näyttävät kivoilta. Vasta jos on paljon lunta ja tulee loskakelit, kevennän kuormaa.

Tässä se kakku, joka ei roskaa ja josta yläterassillamme syövät sovussa niin oravat kuin linnut. Kookos sulatetaan kattilaan, varo kiehumista. kakkuformuun ainakin hasselpähkinöitä, mutta myös auringonkukansiemeniä ja muita pähkinöitä. Sula neste kaadetaan päälle. Iso lautanen kuuman seoksen suojaksi ja laitan illasta ulos yläterassille pakkaseen. Noin pari tuntia ja kakku on valmis. Irrotetaan kuumentamalla pohjasta kuumalla hanavedellä eli otetaan käteen että pysyy ehjänä. Sitten vain takaisin ulos aamun iloksi eläimille.

Ensimmäinen ja toistaiseksi viimeisin selfieni jouluna 2018... Nuoret ostivat meille Espanjasta selfiekepin, mutta aikaa on kai vienyt joku muu kiinnostava...

Nuoret ovat nyt vauvan vanhempia. Suoisista suloisimman ikinä♥ Kuva muistaakseni joululta 2018...Kiva kun olivat täällä viikon ja oli paljon lunta♥ Tässä kuvassa nainen unohtaa, että hän ei muka ole isoäitiainesta:

Tapahtuu hämmästyttävä muodonmuutos! Niin uskomattomia vauvat ovat♥ Koska huomenna on muutenkin aikainen herätys, käymme teettämässä tästä pienen taulun, jonka näen somessa ollessani eli koneella istuessa. Minulla on iso harkinta myös somesta, sillä tämä vie liikaa aikaani. Olen kohta kolmetoista vuotta innostanut kaikkia lukemiseen, joten...

Jouluruusu lumessa kaunehin on....

Olen toistaiseksi hetken lomalla. Jos kommentoitte, kommentit näkyvät vasta, kun olen ne avannut. Nautitaan näistä lumen ihanista päivistä♥

Nyt kuville putoilee lunta,

nyt tauluissa on alkanut sataa

      ...siellä täällä leijui

hopeisia kiteitä,

      ...lumiset kirsikkatarhat...

-Saila Susiluoto -

puuterilumiterveisin

Leena Lumi

Tuetaan Tanjaa hänen työssään Eläinkoti Kuurassa!

Eläimet asustavat Kokemäellä Eläinsuojeluyhdistys Kuura ry:n hoivissa. Perustettu 2 vuotta sitten Tanja Kosken pitkäaikaisen haaveen pohjalta. Tanjalla on 25-30 vuoden rupeama eläinsuojelutyössä. Hänelle muuttaneet eläimet elävät täysin lajityypillisissä oloissa ja viettävät Kuurassa loppuelämänsä. Kaikki asukit ovat huonoista oloista pelastettuja. Yhdistyksen sivut:  www.esykuura.fi. Sieltä löytyy lisää tietoa heidän toiminnastaan. Nyt myynnissä on vuoden 2022 seinäkalenteri, jonka kaikki tuotto menee suoraan perille eläinten hyväksi. Yhdistys on voittoa tavoittelematon ja kaikki rahat menevät eläinten hoitoon mm. ruoka-, eläinlääkärikulut. Kalenteri maksaa 15,- euroa +postikulut. Tilata voi 044-2406 645 viestillä whatsApp tai s-posti esy.kuura@gmail.com.

Eläimet kiittävät♥

Juhli kanssani tätä lumista yötä kuin...

Juhli kanssani tätä lumista yötä

kuin viimeistä vuosipäiväämme.

Katso, tänään on palannut ensimmäinen - 

se timanttitalvemme.

Tsaarin talleilta nousee sumua,

Moika upposi pimeään.

Joku himmensi kuunvalon tahallaan -

mihin mahdamme mennäkään...

Kahden keisarihaudan väliin

on eksynyt puisto takkuinen,

ja vankilahoureesta nousseet lyhdyt

antavat hautajaisvalaistuksen.

Mars-kentän uhkaavat jäävuoret

ja Joutsenkanavan kristalli...

Kun sydämessä on pelko ja riemu,

mihin voisin verrata osaani?

Sinun äänesi lepattaa olallani

kuin ihmeiden lintu. Ja äkkiä

säde sytyttää eloon lumen tomun,

se hohtaa lämpöä.

- Anna Ahmatova -

suomennos Marja-Leena Mikkola

Anna Ahmatova Fontankan talossa

kuva Anne Hämäläinen

Uutta vuotta kohden!

Kuluva vuosi kääntyy kohden loppuaan sopivassa pakkasessa ja valkoisessa lumen ihmemaassa. Puutarhan puut ovat kuin juhlapuvuissaan valmiina uutta vuotta 2022 kohden. Kiitän kaikkia lukijoitani, kustantajia arvostelukappaleista ja hyvin isosti heitä, joilta olen saanut kuvitusapua. Lista on pitkä, mutta uutena joukkoon on tullut mm. Nea Siemann ja Facebookin Luontokuvaus -ryhmästä olen saanut huikeita kuvia. Yksi hauskimmista lienee ollut Vuosaari -ryhmästä Toivo Toivasen Isokoskeloelämää Vuosaaresta, jossa emo kuin kyllästyy lastiinsa ja räpyttelee itsensä irti, mutta yksi sinnikäs vain on ja pysyy kyydissä:

Koko sarja löytyy täältä  Ja kyllä lopussa emo sitten ottaa kyytiinsä muutkin...eli Happy End♥ Kiitos Toivo♥

Jussi Jääsaarelta sain luvan käyttää tätä hauskaa 'emo ja sen poikaset' -kuvaa, jossa on asennetta. Kiitos Jussi♥

Matti Lavin Facebookissa ylläpitämään Mustarastas -ryhmään palannen myöhemmin, sillä siellä on nyt uusi uros kosimassa Unnia. Unni palasi kaikkien vuosien jälkeen ilman Oskuaan ja nyt on menossa jotain ihan uutta. Matin jutut ovat kuin tarinaa ja ehkä pääsemme niistä vielä nauttimaan. Kiitos Matti♥

Kiitos Ilona Pietiläiselle yli kymmenen vuoden yhteistyöstä♥

Jaelille meni onneksi joulukortti tämän vuoden puolella. Lähetin sen kuukautta ennen...eräästä kirjalähtetyksestä oppineena. Kölnin paketti meni viidessä päivässä!

Kiitos Eeva♥ Ilman sinua ei olisi tänä vuonna ajettu Luvialle ja useamman kerran Lohjalle♥♥ Sinä tiedät mitä täällä on tärkeää eikä mun tarvitse edes sanoa. Toivottavasti maistuvat sekä Ruusukoodi että kirsikkaliköörimme, jota valmistamme vain jouluksi! Kiitos just siitä kukasta, jota tämä joulukoti oli paitsi, kun oli niin paljon muuta. Halit♥

Ja kiitos tietysti langolleni Pekka Mäkiselle, jonka on mm. alun tundraurpiaiskuva♥ Sekä tämä joutsenkuva, joka on kuin yhtä rytmiä Eija Aromaan runon kanssa. Runo kirjasta Tankapyöräilijän talvi (ntamo):

Tulet kuin valo

yhtä aikaa joutsenten 

kanssa luokseni.

Tarjoan illallisen

sulaa merta lasissani.

Nea Siemannin vauvaoravakuva on niin liikuttava, että tuli mieleeni, eräs vanhempi kuva...

Meri ihan pienoisena sylissäni ja minä äidin onnea täynnä....

Tässä lankoni Pekka Mäkisen kuvaamana. Those were the days...

Ja tässä me ja Reiman sylissä tyttäremme vauva ihan just melkein kotiin tulleena. Olimme näet koirien hoviväkenä. Joulua vietämme vielä viikon nuutista....

Vietimme jouluaattona 36 -vuotishääpäivää. Tässä kuvassa olemme palaamassa kolmen viikon Itävallan reissulta syksyllä 2015 aavistamatta, että kuukausi Itävallassa ei toteudukaan ihan kohta taas...Lukijani tietävät mitä tapahtui 2016 ja sitten tuli korona. Onneksi Itävalta ja Slovakian jännittävä Tatra -vuoristo eivät katoa minnekään.

Kyllä me tästä vielä ohi ajamme...Oli se sitten syksy tai magnoliakevät.

Tämän Johanna Lehtisen kuvaaman kauniin luvialaiskodin, oman kotipitäjäni Luvian, tunnelman ääressä, kerron, että yritän jäädä vähän lomalle. Tarkoitus on lukea, mutta myös tehdä muuta kuin somettaa. Ystävänpäivänä 2022 tulee blogia jo kolmetoista vuotta. Kukapa olisi uskonut, kun annoin vain pikkusormen...

Harjukaupunki, Jyväskylä, on Suomen Salzburg! Olen ehdottomasti pikkukaupunkilainen, joka tykkää asua saaressa♥

Luen nyt lumilautailijoista Ranskan alpeilla ja voi miten kiinnostavaa. Meneeköhän juoni vallan ohi, sillä kukaan ei ole kertonut minulle tuon jännittävän lajin nyansseista. Ja nyt menossa ovat mukana maailman parhaat laskijat, tosin fiktiivisesti, mutta asiatiedot faktaa.

Taikatalvea suosittelen♥

Myös HS:n Teemassa on kiinnostava aihe eli Ranska.

Tehkää oraville ja linnuille pähkinäkookoskakkuja: Ei tule roskia eikä ruoka lopu kesken.

Nauttikaa lumesta ja sitten vaikka...

takkatulen ääreen lukemaan♥

Hyggeily on niin parhautta♥ 

Toivotan hyvää tulevaa vuotta 2022, paljon unelmia ja rakkautta♥ 

Love

Leena Lumi

Historia de un Amor

Jouluna vanhassa vaaleanpunaisessa talossa

 Vielä Lohjalla vaaleanpunaisen talon tunnelmissa.

Vauvan ensimmäinen joulu♥

Tässä suloisista suloisin vauvatonttumme♥♥

 Kauriita luonnossa, kauriita lumisadevalossa♥

Hiirulaisia kranssissa...

Ulko-oven kranssi...ehkä joku näätäeläin.

Herkkua ja kystä kyllin eli syöty on!

Lumiukko tutusti seurailee joulun touhuja...

Ulkona riihitonttu hiippailee katsomassa, että pihapiirissä kaikki on hyvin...kuten on tehnyt jo sata vuotta vaaleanpunaisen talon pihapiirissä.

Kaikki hyvin on♥

Leena Lumi&muut joululaiset

Hyvää joulua kaikille!

Toivotan  hyvää joulua lukijoilleni. Toivotan hyvää joulua laivoille merillä. Toivotan hyvää joulua yksinäisille ja unohdetuille. Toivotan hyvää joulua kaikille maailman ihmisille. Toivotan hyvää joulua kaikille maailman eläimille. Toivotan hyvää joulua heille, jotka tekevät pyyteetöntä työtä eläinten hyväksi. Toivotan hyvää joulua vaivaishiirille ja maailman kuninkaille. Toivotan hyvää joulua sairaille. Toivotan hyvää joulua meille kaikille, että joulun rauha saisi laskeutua yllemme kuin lumen valo ja tähtihuimaus...Let it snow, Let it snow...

"Lumi: pimeän maan ainoa valo."

"Viivy, odota, näe näkevin silmin tähtien puhkeaminen, tähtihuimaus."

- Bo Carpelan -
suomennos Caj Westerberg

rakkaudesta jouluun
Leena Lumi

enkelikuva Hannele Salmela

Driving Home For Christmas

Chestnuts Are Roasting On An Open Fire

Walking in the Air

Last Christmas

O Holy Night

Joulupöytään!

 Mikä muu kokoaa perheet niin yhteen kuin joulu ja jouluinen pöytä. Siinä jaetaan vuoden kuulumisia, muistellaan menneitä, luodaan uusia muistoja, kerrotaan tarinoita. Joku pöydästä on jäänyt pois, joku on tullut lisää. Pääasia, että perhe kokoontuu hektisessä elämässämme kerrankin yhteen vailla kiirettä. Joulut ovat armo ja rakkaus♥ 

Edesmenneen anoppini ohje lanttulaatikkoon on niin herkullinen, että vävy valmistaa tätä nyt suuremman porukan jouluun kahdesta kilosta valmissosetta. Mehän Samin kanssa teimme tästä selvää aikaisemmissa jouluissa. Sekin oli erilainen joulu, mutta omista valinnoista lähtevä iloinen kaikkine välipäivän menoineen. Tähän ohje löytyy Ruokareseptit Leena Lumissa

Graavisiikatartar, mäti-smetana ja mummonkurkut on mainio alkuruoka.

Yrttiset, valkosipulisilkat valmistan tänäkin vuonna itse tai ainakin yritän ehtiä....

Hänelle, joka oikeasti haluaa päästä helpolla Lohilaatikko - herkullinen, helppo, tuunattu

Hedelmäinen manchengosalaatti mahtuu hyvin monen päivän pituiseen jouluun! Rakastan salaatteja ja jos menemme ulos syömään, voin jopa varmistaa, että saan puolet lautasesta salaattia.

Vaniljaista kirsikkalikööriä, josta niin kaikki ovat pitäneet. Vain äiti saa kokonaisen pullon ja se onkin hieno eli Tapio Wirkkalan suunnittelema ja jouluinen. Tämä sinänsä käy jälkiruoasta, sillä ehkäistään myös itsensä ähkyyn syöntiä. Myönnän, että viimeiset pullotukset tehtiin vasta edellispäivänä, mutta äidille veimme jo hänen omansa, joka Tapio Wirkkalan hienossa pullossa.

Alaskakakkuun en kykene vieläkään vaikka niin sen tekisin tyttärelleni hänen syntymäpäivänään...

Kovasti kyllä yritin, mutta siitä tulikin sitten aivan hurjan hauskaa!

Synttärisankari itse sai tähtisädetikut loistamaan kauneimmin♥

Tätä joulua en unohda! Enkä niitä muitakaan...

makuterveisin

Leena Lumi

Ja emmehän unohda lintuja...

pöytä-ja lintulautakuvat Ilona Pietiläinen Olisipa aina joulu!