maanantai 14. syyskuuta 2009

OMENANSIEMENTEN MAKU


Oih! Oih!, teitä, jos olette yhtään kuin minä, joka hullaannun jo syksyisestä omenoiden tuoksusta puutarhassa! Voi, teitä, jos teette nyt mainiona omanasyksynä joka toinen päivä omenahilloa ja kotinne tuoksuu omenilta ja kanelilta ja vaniljasokerilta, te olette täysin mennyttä lukijaa, kun saatte käsiinne Katharina Hagenan Omenansiementen maun (Der Geschmack von Apfelkernen, Minerva 2009). Oli suuri ilo minulle saada tämä kirja juuri nyt ja lukea se keskellä omenasoseen tuoksua, suussani keltakanelin suloinen maku…

Katharina Hagena on löytänyt kynäänsä kultaisen lumouksen, sillä kirjoittaa tällainen perhetarina, jossa eräs perheestä perii isoäitinsä talon ja alkaa sitten löytää suvun salattuja asioita, voi helposti lipsahtaa tavanomaiseksi sukutarinaksi, josta puuttuu kirpakkuus, mutta Katharinan kynässä on lumous ja musteessa maistuivat omenat. Niinpä maistoin tekstiä ja uskoin tunnistavani Boskopian ja Cox Orangen maut. Hiukan oli mukana myös valkeaa kuulasta…

Iris perii siis isoäitinsä Berthan talon, mutta sitä ennen hoitokodissa asuvalta vanhukselta on viimeisen kerran hälvennyt dementian sumu ympäriltä ja hän kohdista katseensa kirkkaasti ja lausuu selkeästi: ”Anna rakasti Boskopeja, Bertha Cox Orangeja.” Tämän lauseen, näiden omenoiden ympärille kiertyy tarina, joka saa, kiitos omenoiden ja oudosti käyttäytyvän omenapuun, ympärilleen suloisen mystiikan hunnun, ja sieltä ei alta voi pois tulla, sillä tarina imee mukaansa ja Hagena laittaa lukijan kaipaamaan rakastelua kukkivan omenapuun alla tai naku-uintia pienellä järvellä, mutta ehdottomasti niin, että Max on tulossa myös juuri silloin uimaan…

En pidä ällöttävän makeasta omenassa, en siis myöskään kirjassa, joten Hagenan kirja on minulle kuin tehty. Mikään ei ontunut! Tarinan henkilöt kirkastuvat nopeasti lukijalle, joten hän voi antaa omenanautinnon viedä. Ensin olivat sisarukset Anna ja Bertha ja kaksi miestä, mutta kun Anna rakasti Boskopia, hän myös rakasti miestä, joka rakastikin Berthaa ja koska Bertha rakasti Cox Orangea, häntä rakasti mies, joka…Ja silloin olivat omenapuut kukassa:


Mitä kylässä kuitenkin kerrottiin, ja minkä myös Rosmarie, Mira ja minä usein saimme kuulla, oli tarina Deelwatereiden hedelmäpuutarhassa kasvavasta vanhasta omenapuusta, joka eräänä lämpimänä kesäyönä oli alkanut kukkia ja joka seuraavana aamuna oli peittynyt valkeuteen kuin talvipakkasilla. Näillä ihmeellisillä kukilla ei kuitenkaan ollut tarpeeksi voimaa, vaan ne putosivat jo samana iltapäivänä hiljaa ja suurina hiutaleina maahan. Koko tilan väki seisoi kunnioittavana, epäluuloisena, ilahtuneena tai ainoastaan ihmetellen puun ympärillä.

Jotain oli tapahtunut ja se maistui Boskopilta ja karvasmantelilta ja Anna kuoli keuhkokuumeeseen neljä viikkoa omenapuun kukkimisen jälkeen! Elämä kuitenkin jatkuu ja Bertha avioituu Hinnerkin kanssa saaden hänen kanssaan kolme omenapuissa kiipeilevää tyttöä Harrietin, Ingan ja Christan, joiden kohtaloa vanha talo seuraa hiljaisena, mutta vankkana. Tyttöjen tarinat ovat kiinnostavat, mutta eniten minua kiehtoi Harrietin ja Friedrichin rakastuminen, joka tapahtui silloin, kun oli kukkia, seksiä, rauhaa, Intian-puuvillaisia paitoja ja leveälahkeisia housuja…Kaikki katosi, mutta Rosmarie tuli…

Iris on siis jo kolmatta polvea tarinassa ja Christan tytär. Saadessaan vanhan talon hän saa myös sen laajan puutarhan, talon kätkemät suvun salaisuudet, isoisä Hinnerkin sodanaikaisen menneisyyden, asianajaja Maxin ja omat nuoruusmuistonsa kesiltä isoäidin luona, jolloin olivat Iris, Mira ja Rosmarie, sekä tyttöjen perässä roikkuva nuorempi poitsu, Miran pikkuveli Max… ja kaiken yllä leijuu kypsyvien omenoiden elvyttävä, eroottinen tuoksu…

Ihmettelen syvästi, miten kirjan kanteen on löydetty juuri oikea vihreä, miten Hagena kypsyttää lukijaa kuin omenaa aina tuoksuvasta valkeasta kukasta omenasoseeseen, joka tuoksuu kanelilta ja johon murskataan joukkoon muutama omenansiemen ja miten tämä kirja löysi minut nyt, kun valmistan omenasosetta niin, että kirjaa lukiessa mennyt ja nykyisyys sekoittuvat kuin omenat sosemyllyssä, leningilleni on roiskahtanut keltakanelia ja hampaissani pureskelen omenansiementä vaistoten, että jopa hedelmäpuutarhassa voi vaania varjo…

Erinomaista Katharina Hagena! Kunpa olisin voinut tavata Teidät juuri nyt omenoiden viikolla, mutta kun…: Ihania omenoita putoaa puutarhassa ja minua ei mikään pidättele nyt…,mutta tiedän, että ymmärrätte, mitä tapahtuu, kun on kerran maistanut omenansiementen maun.

*****

Tämän kirjan on lisäkseni lukenut ainakin Sanna/Luettua

22 kommenttia:

  1. Kuulostaapa sellaiselta kirjalta,jota haluaisin lukea.Kiitos Leena tutustuttamisesta tähän kirjailijaan/kirjaan.

    VastaaPoista
  2. Jael, tämä on kuin sinulle tehty, tämä Omenansiementen maku. Ja ole hyvä vain, tämä on minulle pelkkä ilo! Aloitan nyt viidennen omenahillosatsin...ehkä joudumme ottamaan käyttöön kolmannen pakastimen...

    VastaaPoista
  3. Kirja vaikuttaa siltä, että se on IHAN PAKKO lukea, olis vaan enemmän aikaa. Mun toi pakastin pitää jo semmoista melua et olis varmaan pitänyt sulattaa jo ajat sitte, mut toivottavasti ei sentään hajoo (on tällä hetkellä täynnä syksyn satoa ja valmiita ruoka-annoksi). Olis harmi, jos omenaherkut pilaantuis.

    VastaaPoista
  4. Leena, hienoa, että onnistuin koukuttamaan sinut;-) Huomaatko, kommentoit nyt ensimmäistä kertaa jotain kirjaa blogissani. Lue tämä, et kadu!

    Hagena ke Hesassa, mutta en pääse Olgan takia...

    VastaaPoista
  5. Siemenet ovat väkeviä... vaikka sisältävät elämää.

    VastaaPoista
  6. Huomasin, olen nuorempana lukenut myös paljon, mut jostain syystä enää ei tuu luettua, kun pari kirjaa vuodessa.Ehkä mulla on liian monta rautaa tulessa yhtä aikaa. Nytkin käyn töissä, opiskelen, toimin myyntikonsulttina ja kotiakin pitäi ehtiä hoitamaan, mut pitäis kai sitä aikaa jäädä vielä rentoutumiseenkin.;)

    VastaaPoista
  7. Hannele, kirjassakin siemeniä murskattiin vain muutama yhteen isoon omenasoseeseen. Aloitan muuten taas...soseen tai hillon valmistamisen;-)

    Leena, ymmärrän hyvin, ettet nyt ehdi...minähän olen AINA ryöstänyt tuon lukuajan yöstä, myös silloin kun piti aamulla nousta klo 6. Sitä en suosittele.

    Kysys Jukalta, mitä minä sanoin siitä Jaguarista;-)

    VastaaPoista
  8. minulla pakasteessa ollut omenansiemenet vuosikausia, niitä istuttanutkin, vaikka tiedän, että samoja omppuja ei tule.

    VastaaPoista
  9. Kunpa minäkin osaisin kirjoitta samoin sukujutuista...

    VastaaPoista
  10. Hannele, siis itävätkö ne?

    Tuure, sinä osaat ja suvussasi on tarinaa. Huom. Gerda!!!

    VastaaPoista
  11. Laitoin siihen kuvan, nyt on kypsä linkittämiseen :)

    VastaaPoista
  12. Tuure, laita mulle meiliin sun linkki www-jotain ja sitten Gerdan kuva. Ehkä haluat, että se luetaan sun blogissa. Jos haluat, että minun blogissa julkaistaan sinun nimellä, kaikki käy. Meilaan myöh. Kerron sitten.

    VastaaPoista
  13. Tämän kirjan minä haluan lukea.
    Lupasit minulle purkillisen omenasosetta. Otan sen riemumielin vastaan ja luen kirjan syödessäni rapeita lettuja valmistamasi soseen kanssa. Mikä näutinto! <3

    Kiitos etukäteen!

    VastaaPoista
  14. Tämäkin minun pitäisi lukea. Mutta laitan lukulistalle. Joskus sitten..

    VastaaPoista
  15. Mulla sama filmien kanssa, joita aina tarjoilet niin hienosti uusia...

    VastaaPoista
  16. tämä täytyy lukea!!! Kiitos tästä tarjoilusta.

    VastaaPoista
  17. Nyt luin kokonaan ja huolella ja huomasin poitsun siellä! Ontuva vertauskuva, muuten on mitä mahtavin teksti! Runoilijuuden ohella olet kirjailijuus.

    VastaaPoista
  18. Tuure, äläs nyt, Max ON kirjan Poitsu! Mitä sinä oikein luulet...;-)

    Kiitos kiitoksista, teit samasta kirjasta täysin vertaisen. Luen sen illalla Reimalle ääneen!

    Toivottavasti saan aina kunniavieraan kutsun kirjojesi julkistamistilaisuuksiin!

    VastaaPoista
  19. Kiitos etukäteen!

    Juu, meilissä sitten kai...

    VastaaPoista