maanantai 5. joulukuuta 2011

PIENET SUURET SUOMALAISET - MILLAISIA HE OLIVAT LAPSINA JA NUORINA?

Toiveuusinta suomalaisen itsenäisyyden kunniaksi!

Vauvana Gustaf oli rauhallinen ja hauska, mutta alkoi puhumaan opittuaan komennella ympäristöään niin kovalla äänellä, että se herätti ”vakavaa huolestumusta”. Poika itsenäistyi eikä pitänyt asioihinsa puuttumisesta.

Kerrankin Gustafin johtama joukko ajoi koulun pihalta isommat pojat kadulle lumipallosateella. Innoissaan pieni sotapäällikkö ei huomannut lähestynyttä hevosrekeä, kierähti hevosten jalkoihin ja sitten reen alle. Lumikinoksesta kömmittyään hän heitti vielä lumipallon vihollisen perään. Silminnäkijöille ylpeä Gustaf ilmoitti: ”Nimeni on Mannerheim ja minä olen ensimmäisen luokan kenraali.” Hän oli silloin ensimmäisellä luokalla.

Luin yömyöhään Markus Similän Pienet suuret suomalaiset - Millaisia he olivat lapsina ja nuorina? (Minerva 2009) ja olin aivan viehättynyt! Tätä kirjaa on odotettu. Yksiin kansiin on koottu kertomuksia suomalaisten merkkihenkilöiden lapsuudesta ja kuinkas nyt sattuikaan, henkilövalinnat ovat napakymppi. Ketä nyt ei kiinnostaisi tietää, kuinka villi marsalkka Mannerheim oli lapsena, miten käytös jo tuolloin kertoi tulevasta tiestä tsaarin ratsuväkikaartiin. Tai kuka ei haluaisi tietää, miten saattoi Juhani Ahosta, pietistisen lapsuuskodin vekarasta tulla suuri kirjailija, kun kotona sallitut lukemiset olivat vain Genoveva ja Turmiolan Tommi. Ja kukapa ei haluasi tietää, kuka suurnimistämme kasvoi täysin naisten hellimänä, josta saattoi syntyä osa herran tulevasta charmista:

Isän kuolema muutti kaiken. Leskeksi 27-vuotiaana jäänyt Maria Sibelius omisti koko loppuelämänsä lapsilleen, joista nuorin ei ollut vielä syntynyt. ”Äitini oli kodin hyvä enkeli”, Jean Sibelius kiittää. ”Tuntui siltä kuin hänen ainaisena ajatuksenaan olisi ollut, ettei hänen kärsimänsä menetys saa synkentää isättömien lapsuutta.” Perhe muutti äidinäidin, leskiruustinna Catharina Borgin taloon Hämeenlinnassa. Kesät vietettiin ruustinnan huvilalla Sääksmäellä tai Loviisassa, missä isän suvun taloa emännöi isänäiti Catharina Sibelius yhdessä tyttärensä Evelinan kanssa. Janne varttui siis naisten hellässä huomassa.

Kirja on taidolla tehty, sillä mikään kohta ei petä: kerronnan viehkeys vei minua, piirroskuvat liikuttivat ja ihastuttivat, vanhat valokuvat kiinnostivat ja olivat ennen näkemättömiä ja kullekin henkilölle oli annettu oma lukunsa täydelliseen tietokirjatyyliin: kunnon pää- ja väliotsikot, selkeä, kursiivilla kirjoitettu ingressi, itse kertomukset ja lopussa tietoisku, mihin nämä villit tai kovan kohtalon vekarat olivat ehtineet elämän tikkailla kivuta, mitä suuria saavutuksia, ikuisia merkkejä Suomen historiaan jättää. Myönnän, että kirja liikutti minut kyyneliin ja kyynelehtien kirjoitan nyt tätäkin…Siis kirja ei ole surullinen vaikka Aleksis Kiven kouluajan nälkä kauhistuttikin, kun kohta taas saat jo nauraa Minna Canthin ja miehensä lehtori Ferdinard Canthin yhteiskuvaa, jossa nuorella neidolla näkyy niin itsekäs ja uhmakas ilme, että ihme oli koko avioliitto! Minna kun ei olisi ollenkaan halunnut avioliittoon! Tässä kirjassa on nyt vain Se Jokin!

Mikäli Markus Similä, tunnettu kirjailija, lehtimies sekä radio- ja TV-toimittaja on teoksen henkilöt valinnut, on hän nero, sillä tästä kirjasta tulee ikihitti! Kirja kertoo seuraavien henkilöiden lapsuudesta, nuoruudesta ja myös saavutuksista myöhemmin: Aleksis Kivi, Jean Sibelius, Minna Canth, Paavo Nurmi, Juhani Aho, Oskar Merikanto, C.G.Mannerheim, Tauno Palo, Eino Leino, Tove Jansson ja Urho Kekkonen.

Tauno Palo oli järkyttävän komea jo hyvin varhain, eikä hänestä näkynyt lyhyt lapsuus, joka oli siihen aikaan työläisperheissä enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Mutta lahjakkuus lyö itsensä läpi vaikka kallion, mistä ehkä selvin esimerkki on Aleksis Kivi. Tauno Palon näyttelijänlahjat eivät voineet jäädä piiloon, sillä tähdeksi ei opiskella eikä tähteä voi tehdä: Tähdeksi synnytään.

Eino Leino on kansan sydämissä Suomen kansallisrunoilija. Siinä missä prinsessa Diana oli Sydänten Prinsessa, Eino Leino on Suomalaisen Sielun Tulkki. Pienelle Einolle koulunkäynti oli helppoa, vaikka hän käyttikin aikaansa enemmän kaunokirjalliseen lukemiseen kuin koulukirjoihin.

Valojen sammuttua hän ahmi kirjoja salaa oven raosta tulevasta hämystä ja aamuisin ennen muiden heräämistä. Nuori mies paukutteli silloin Walter Scottin ja Dumasin historialliset romaanit ja Topeliuksen Välskärin kertomukset. Myös runouteen hän tutustui oppilaskirjaston valikoimasta, jossa oli tuolloin 450 kirjaa.

Tämäkin kolahti, sillä minä luin talvella taskulampun valossa peiton alla venäläiset klassikot ja suvella ison vaahteran oksien piilossa Välskärin kertomukset. En mitään kuullut, kun minua huudettiin, sillä olinhan ihan muualla…välskärin seikkailuissa.

Mutta ah! Janne, tuo meidän kansallissäveltäjämme, joka ensin vain rakasti näyttelemistä, kunnes viulu vei nuoren miehen. Kova oli kuitenkin opiskelujen alku, sillä äidinäiti ei olisi antanut mitään ymmärtämystä, jos olisi poika posetiivariksi ryhtynyt, niinpä aloitti Janne opintonsa yliopiston lakitieteellisessä tiedekunnassa, jotta perhe ei pettyisi. Hän kuitenkin kirjoittautui myös ylimääräiseksi oppilaaksi musiikkiopistoon, jossa opiskeli viulunsoittoa ja musiikin teoriaa. Ja seuraamukset me tiedämme: hänestä tuli maailmalla tunnetuin suomalainen säveltäjä, joka sai taiteilijanimensä 1860-luvulla Havannassa kuolleelta merikapteenilta!

Minulle Suomen kansallislaulu on Finlandia, jonka soittamisen venäläiset yrittivät kaikin tavoin kieltää sorron vuosina. Suomalaiset kuitenkin janosivat kuulla juuri Finlandiaa, jolle sitten keksittiinkin peitenimi. Konserttisalit olivat täynnä ja venäläisiä tarkkailijoita jaksoi hämmästyttää, että aina tietyn kappaleen jälkeen suomalaiset nousivat seisomaan…

Kiitos Janne Finlandiasta ja Valse Tristestä, maailman kauneimmasta ja surumieleisimmästä valssista, jonka siivittämänä Susanna Rahkamo ja Petri Kokko luistelivat kultaa. Kiitos Markus Similä ja Minerva, että annoitte meille mahdollisuuden mennä rakastamiemme taiteilijoiden ja muiden suuruuksien lastenhuoneisiin ja leikkitanhuville: Kultamitali tuli!

9 kommenttia:

  1. Minä myös pidän tästä kirjasta kovin. Sibelius ja Mannerheim, niin ajankohtaiset tähän aikaan, kiehtoivat eniten.
    Hyvää itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
  2. Suuruuksista on aina mielenkiintoista lukea. Kuulin joskus, että Mannerheim oli varsinainen hulivili ihan aikuisiän kynnykselle saakka vai olikohan jopa ihan parikymppisenäkin. Ja kyllä, minultakin suurkiitos "Jannelle"! Eino Leino on niin ikään oikea sielujen tulkki :) Oikein viihtyisää itsenäisyyspäivää toivottelen. Minä raukka myyn leipää, kun Suomi juhlii, mutta illalla sentään aion tekaista pannukakkua Suomen kunniaksi!

    VastaaPoista
  3. Tätä kirjaa lukisi mielellään!

    VastaaPoista
  4. Minttuli, sama täällä.

    Kiitos samoin sinulle!

    ***

    Helmi-Maaria, hän taisi olla;-)

    Minusta sinun leivänmyynnissäsi on jotain erityistä...pieni leipäpuoti tai pieni suklaapuoti: Tarinan saa molemmista. Kuuntele: Saan myydä LEIPÄÄ. Leipä on vertauskuvallista elämisen avaimeen, kuin synonyymi ravinnolle. Ja saksalainen leipä sekä näyttää että maistuu hyvältä.

    Kaunista itsenäisyyspäivää sinulle!

    ***

    Jael, tämä on aika hauskakin.

    Kaunista itsenäisyyspäivää sinulle!

    VastaaPoista
  5. Täytyypä tätä katsoa kirjastosta! On kiinnostavaa sukeltaa historiallisten henkilöiden lapsuuteen.

    Hyvää Itsenäisyyspäivää Leena!

    VastaaPoista
  6. tätä olen minäkin pyöritellyt usein käsissäni :) :)
    sibelius on ollut pienenä ihan kiva poika, vanhempi sibelius seteli nimittäin aiheutti mulle painajaisia pienenä :S :D

    VastaaPoista
  7. Sara, minäkin olen kiinnostunut siitä, mitkä ovat lähtökohdat. Alkeksis Kiven kohdalla tuli väistämättä mieleen juuri tuo, että kovinkaan olosuhde ei estä todellista lahjakkuutta, mutta koska olemme kaikki yksilöitä, toisille se sen takuulla tekee.

    Kiitos samoin sinulle!

    ***

    Akiss, olisit tästä pitänyt ja sivuilla leijuvat menneen maailman tuulet, juuri ne tietyt.

    Voi sinua;-) Minä en sentään rahan kuvaa pelännyt, mutta Prisessa Ruususen paha haltijatar sai minut lapsena niin pelon valtaan, että satu kiellettiin minulta muutamaksi vuodeksi. Se ilmestyi vielä sarjakuvana jossain sen ajan lehdessä ja lehtikin piilotettiin minulta.

    VastaaPoista
  8. Tämä kirja on hyvä joululahja monelle suomalaiselle, myös ehkä ja toivottavasti minulle:)

    VastaaPoista
  9. Hanne, kiitos! Tästä ovat monet pitäneet.

    VastaaPoista