PUUTARHAMAAILMA 2012

Puutarhamaailma 2012 (Karisto) aloittaa uuden vuosikirjasarjan, joka avaa meille portin suomalaisiin kotipuutarhoihin. Tarjolla on niin lukuelämyksiä kuin asiantuntevaa apuakin. Usein elämys ja idea kohtaavat, sillä puutarha on itsessään paras opettaja: Yhteiselo puutarhan kanssa on kulkea yrityksen, innoituksen, erehdyksen ja intohimon polkuja.

Vuosikirjasarjan ensimmäisen kirjan tekoon on osallistunut neljätoista henkilöä ja kirjan on toimittanut Satu Laatikainen. Pääsemme kurkistamaan hyvin eri tavoin puutarhasta innostuneiden ihmisten vihermaailmaan aina ruusupuutarhoista puutarhakalujen nikkarointiin. Kuvat ovat puutarhureiden omia ellei toisin mainita. Ja nyt minä alan avata teille portteja muutamiin ihanuuksiin:

Sirkka-Liisa Ranta kertoo Puolivillin puutarhan kasvimuistoissa, millaista oli saada omistukseensa parikymmentä vuotta rauhassa villiintynyt puutarha, jossa keväällä kaikki ensin peittyi scillamattoihin ja sen jälkeen sinisiin ja valkoisiin lemmikkeihin. Kävi hyvin todistetuksi, että kasvit ovat näyttävimmillään suurina kasvustoina. Puutarhan uusi valtiatar halusi kuitenkin puutarhasta puolivillin eli ruttojuuri ja jopa muutamat puut saivat kyytiä. Heinä niitettiin ja pihaan alkoi löytyä polkuja, joiden väleissä kukkivat erisävyiset illakot, sinivioletit kurjenmiekat ja ukonkellot. Sirkka-Liisalla on myös into, kuten minulla (ne esikot alpeilta!), tuoda kasveja matkoilta. Vienan Karjalan muistona Sirkka-Liisan pihassa kukkivat punaoranssit sarjaliljat sekä Pohjois-Uralin pärskäjuuret. Alla olevassa viehättävässä kuvassa pärskäjuuri vasemmalla ja oikealla oleva vaaleanpunakukkainen kasvi on konnantatar.

Vanhan puutarhan hiekkakäytävät ovat umpeutuneet, eivätkä pitkät hameenhelmat enää hipaise kukkia, mutta siperianpihdat, vuorijalavat ja tuomipihlajat kuiskivat menneistä ajoista.

Ajan kuluminen saa näkyä, eikä joka pilarin tarvitse olla viimeisen päälle rapattu. Ajan patinaa ei voi ostaa, se syntyy vain vuosikymmenien vieriessä. Myös siksi vanhassa puutarhassa on hyvä istahtaa miettimään ennen kuin tekee siellä mitään peruuttamatonta. (Sirkka-Liisa)

Kainuun Givernyssä tapaamme Urho Kähkösen joka onkin ollut todellinen kauneuden arvostaja jo pikkupojasta. Kun muut pojat rassailivat mopojaan, Urho tilasi pihapiiriin vähillä rahoillaan kukkasipuleita samalla kun haaveili arboretumista ja istutti pihaan ryhmäruusuja. Kun muut kalastivat, Urho kantoi pihaan joelta kielon ja saniaisen juuria ja suunnitteli samalla japanilaista puutarhaa. Lopulta kotipaikka Pihlaja jäi kuitenkin vain kesäkäyttöön, kunnes tapahtui kohtalokas visiitti kotitilalle. Näin Urho kertoo:

Kun vein puolisoni 2000-luvun alussa ensimmäistä kertaa kotitilalleni, hän ensimmäisenä pihaan astuessaan totesi: ”Aivan ihana paikka, täällä olisi mukava asua!” Katselin hölmistyneenä ympärilleni – tämäkö ihana? Yhtä äkkiä näinkin pihan nuoruuteni silmin, ja kaikki haaveeni arboretumista ja ruusutarhasta palasivat. Hetki oli käänteentekevä, eikä se jälkeen mikään ollut entisellään.

Tästä seuraakin sitten huima tarina pariskunnan uudisraivaustoimista kivikkoryhmien kautta upeaan rosariumiin. Ja kaikki alkoi Urholla ensimmäisestä Helsingissä käynnistä, jolloin hän Yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa näki itseään kolme kertaa korkeamman perennan, marskinliljan. Tästä alkoi Urho-pojan matka kohti puutarhaa, joka on hänelle eskapistinen täyttymys kohti kadotettua ’Edeniä’.

Nämä unikot kukkivat Sari Kallion niityllä, josta hän kertoo luvussa Puutarha, joka oli ennen puutarha – puutarhan paluu Karhin koululle. Sari asuu vanhaa, kaunista puukoulua ja on tehnyt tyypillisestä, pelikenttämäisestä koulun pihasta rehevän puutarhan, johon kuuluu myös lehto, jossa sille ominaisia lehtokieloja, hiirenvirnoja, vuokkoja, kevätlinnunherneitä, ahomansikoita ja metsäkurjenpolvia. Puutarhaa rakentaessaan Sari on löytänyt unohdettuja kasveja, paenneita perennoja, piiloutuneita kiviä, kauniita harmaiksi patinoituneita kantoja sekä puiden ja pensaiden taimia. Sari tuumii, että kenties koululla asunut talonmies tai keittäjä oli istuttanut yrttejä, perinneperennoja, tammen, saarnin, vaahteroita ja pähkinäpensaita.

Puutarha pitää minut järjissäni, taivaanrannan maalari ja tämän hullun maailman harhailija kun olen. (Sari)

Puutarha se on mökinkin puutarha. Kirsti Ellilä osaa ottaa puutarhansa niin että pääsee usein zen-mielentilaan, jossa ei mietitä mennyttä eikä tulevaa, vaan ollaan hetkessä läsnä. Ilmeisen tuottoisaa, sillä Kirstin puutarha tuottaa yllättävää satoa: eestiläistä valkosipulia, ranskalaista rakuunaa, laventelia, minttua, timjamia, mäkimeiramia, lipstikkaa, isooppia, omenoita ja etenkin kesäkurpitsaa. Tämän kuvan nähtyäni ja luettuani Kirstin huimat reseptit eli mitä kesäkurpitsasta voi tehdä, annoin hänelle arvonimen Kurpitsakuningatar!

On tunnustettava, etteivät minun valkosipulini tosiaan kasva riveissä. Tosikot eivät ymmärrä puutarhaani, koska aikakauslehtien kuvat hyvin hoidetuista ja järjestelmällisistä kasvimaista ohjaavat heidän havaintojaan, eivätkä he tunnista hallitusti rappeutuvan puutarhan kauneutta. (Kirsti)

Ai miten kauniisti minulle soikaan tuo 'hallitusti rappeutuvan puutarhan kauneus.' Kirstin puutarhaa saamme seurata huhtikuusta syyskuuhun, jolloin kesämökki laitetaan talviteloille. Koska Kirstillä on sana ns. hallussa, hän saa vielä lopussa sanoa ’viimeisen sanan’.

Pionit ovat osa Anu Sysimetsän kolmekymmentä metriä pitkää kukkapenkkiä. Aluksi oli tarkoitus tulla aidanne, joka peittäisi näkyvyyttä tielle. Anu istutti tähtijasmiketta ja erilaisia syreeneitä. Kaikki ei mennytkään kuin unelmissa ja pensaat kasvoivat hitaammin kuin olisi toivottu, nurmikon leikkuu pensaiden ympäriltä oli hankalaa ja kaiken huipuksi pensaiden juuret piti kitkeä! Anu keksi tehdä pensaiden joukkoon perennapenkkejä, mutta ei kohopenkkeinä, vaan ihan omalla tyylillään. Tarina on monimuotoinen…Nyt kuitenkin betonikivillä rajattu rippipenkki toimii upeasti ja myös pensasvalikoima on laajentunut ja myös perennoissa löytyy: lupiineja, sormustinkukkia, pioneja, ritarinkannuksia, akileijoja, punahattua…Eniten Anun mieleen ovat pionit ja liekö niiden innoitusta, että rippipenkki taitaa saada jatkoa.

Tämä kaunis penkki kunnioittamassa vanhaa puuta on Esko Kuokkasen nikkaroinnin tulosta. Tässä on ideaa! Voi levähtää puun varjossa. Saa suojaa auringolta ja puusta riippuen jopa sateelta. Penkkiä voi käyttää myös ruukkukasvin alustana ja siinä voi tehdä myös ruukutuksia. Esko kokosi penkin muutamaa ruuvia vaille valmiiksi sisätiloissa. Kirjassa on tarkat kahden sivun ohjeet penkin rakentamiseen, joten kuka tahansa topakka tästä selviää. Näen selvästi, miten Esko nyökkää myönnellen;-)

Siis Karisto alkaa nyt julkaista Puutarhamaailma -vuosikirjaa. Ensimmäinen on jo kaupoissa. Idea ei ole yhtään huono ja tilausta takuulla on, sillä trendit jylläävät puutarhoissakin. Ja puutarha on paljon muutakin kuin kasvit. Se on vaikka tuo Eskon tekemä penkki, se on kirjassa oleva Tanja Nieminen pergolaportti, se on Annis Ahosen puutarhaan tekemiä sekä kauniita että hyödyllisiä betonitöitä. Tietenkin se on myös Kirsi Luukkasen runsaasti satoa tarjoava kasvimaa sekä Merja Hollin huimaava perennapenkki tai Jaana Ohra-ahon kiinnostava puutarha, jossa rappuset ilman osoitetta sekä ruostetta ja kulunutta kauneutta. Se on myös rakkaiden koiriemme huomioon ottamista puutarhassa, kuten Tarja Smolanderilla tai Tanja Niemisen Kotoilijan ekologinen puutarha, jossa mm. huimaava koko sivun tietoisku Kotoilijan puutarha on ekologinen, kestävä ja aistillinen sekä ihana väriopas. Kirsti Kurosen hauska Nainen, joka rakensi pesän, jossa Kirsti itse omin käsin rakentaa aivan pikkuruisen mökin, Pääskysen. Ja se on talvea, kuten Ari-Pekka Huhdan upeissa kuvissa puutarhan talventöröttäjistä. Koska puutarhan luomisessa vain taivas on kattona, niin eiköhän se sama ole puutarhan vuosikirjan teossakin eli raja ei tule vastaan, kun vain löytyy meitä, jotka vuodesta toiseen lähdemme tähän huumaan…Minä tilasin tänään muuten mesimarjan taimia. Epäilen, että tästä tulee vieläkin hurjempi kärhösuvi kuin oli edellinen, sillä puutarha ilman kärhöjä on minulle kuin elämä ilman kirjoja.

Tämä on puutarhakirjan esittelyelämys ja halusin ihan kaikki mukaan vaikka vain nimellä ja muutamalla sanalla. Tämä on neljäntoista innokkaan projekti ja mikä huiminta: Kantta myöten puutarhaharrastajien! Kirjan upea kansi on maisemasuunnittelija Tanja Niemisen, joka siis ratkoo työkseen puutarhapulmia ideasta toteutukseen. Hänen osuutensa on kiinnostava, kuten kaikkien, joten löytäkää tämä monipuolinen kirja, jota suosittelen teille melkein kolmenkymmenen vuoden puutarhakirja- ja puutarhakokemuksella!

Todellisuudessa me emme hallitse maailmaa, emme edes omaa elämäämme. Mutta puutarhakasvien kanssa askarteleminen suo meille hetkeksi lohduttavan tunteen siitä kuin elämän hallitseminen olisi mahdollista. (Kirsti Ellilä)

***

Muut puutarhakirjat Leena Lumissa löydät täältä