sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Cecilia Samartin: La Peregrina

Nainen veti henkeä, nojautui tuolin toiselle laidalle ja ummisti silmänsä. Viime aikoina jo pelkkä ajatteleminen oli vienyt kaikki voimat, eikä hän paheksunut mitään muuta niin paljon kuin heikkoutta. Ruumiinsa näivettymistä hän ei pystyisi estämään, mutta ainakaan hän ei antaisi periksi mielen heikkoudelle, mikä oli monen vanhuksen ja varsinkin naisen kohtalo. Tuo inhottava tila ei ollut hänen mielestään edes sairaus, vaan silkkaa luovuttamista – sellaisten typerysten valinta, joilla ei ollut riittävästi rohkeutta kohdata elämän raadollisia realiteetteja silmästä silmään. Hän oli vannonut säilyttävänsä järkensä katkeraan loppuun saakka silläkin uhalla, että joutuisi todistamaan hidasta kuihtumistaan. Silläkin uhalla, että se tarkoitti…

Cecilia Samartinin teos La Peregrina (La Pergrina, Bazar 2013, suomennos Ulla Lempinen) on itsenäinen jatko-osa menestysromaani Señor Peregrinolle. Kirja olikin hyvin vetävä meksikolaisessa taikauskoisuuden, mystiikan, intohimon ja mustan huumorin koosteessaan, niin vetävä, että tämä Peregrino-trilogian kakkososa olisi saanut ilmestyä heti ensimmäisen osan jälkeen. Nyt minulla oli alussa jonkin verran vaikeuksia muistaa Jamiletista muuta kuin hänen kantamansa traaginen ja suuri syntymämerkki, jonka tähden hän oli tullut Meksikosta Los Angelesiin saadakseen merkin leikatuksi pois. Toki muistin Jamiletin ja señorin henkisen yhteyden sekä Jamiletin Carmen-tädin, joka kantoi läskejään lähes hyökkäävällä raivolla, mutta kaikki muu oli haipunut liian monien sen jälkeen luettujen kirjojen virtaan. Hyvin näppärästi Samartin kuitenkin kutoo tarinan tarinaan eli saamme seurata sekä Jamiletin ja Señor Pergrinon että erään kolmannen henkilön, kuin kohtalokkaan pahattaren , maagista taistelua oikeudesta totuuteen ja mahdista joko paljastaa tai salata se. Samalla rinnakkaiskertomuksena kulkee tarina Espanjassa asuvasta nuoresta Rosasta, joka on oman syntymämerkkinsä kautta äidilleen pelkkää saastaa ja jota äiti sumeilematta pilkkaa ja pahoinpitelee heikon isän puolustusyrityksistä huolimatta. Äiti väittää, että jopa sisarten naimakaupat kaatuvat perheen vaiettuun häpeään ja niinpä Rosa tekee oman ratkaisunsa erään järkyttävän torikohtauksen seurauksena:

Astuin takaisin varjoihin katse edelleen siskoissani. Olisin halunnut juosta heidän luokseen, halata heitä ja sanoa, miten pahoillani olin tapahtuneesta. Ymmärsin kuitenkin, että oli vain yksi keino suojella heitä ja itseäni. Niin käänsin selkäni kaikelle sille, mikä oli minulle tässä maailmassa tuttua ja rakasta, ja juoksin yön syliin.

Seuraa hyvin taidokkaasti juonivetoinen tarina, josta ei yllätyskäänteitä puutu. Lihaisa Carmen, joka oli ensin vanhalle Señor Pergrinolle suorastaan vastenmielinen, synnyttää hänessä yllättäen toivoa ja melkein iloa. Lopulta outo pari lentää tapaamaan Carmenin äitiä eli Jamiletin isoäitiä Guadalajaraan ja niinpä hillitön ja himokas Carmen päätyy juomaan samppanjaa kymmenen kilometrin korkeuteen. Mikään ei enää pysäytä Señor Peregrinoa hänen päätettyään korjata erään hirvittävän neljäkymmentä vuotta vanhan erehdyksensä.

Aikamatkustaessamme Rosan Espanjaan, vietämme paljon aikaa pyhiinvaellusmatkalla Santiago de Compostellan tiellä. Koemme intohimoa, syvää rakastumista, petturuutta ja katkeraa vihaa. Tässä siis Samartin on vahvimmillaan, sillä hän taitaa synnynnäisesti erittäin taitavan juonenkuljetuksen ja myös yllätyskäänteet. Psykoterapeutin koulutus ja ehkä myös kirjailijan latinalaiset juuret tuovat tekstiin intohimoa, mystiikkaa ja kaunista herkkyyttä. Tämä on siis ehdottomasti kirja romantikoille! Se mikä kirjassa minua hieman vaivasi oli juuri hieman ylimakea romanttisuus. Minusta Señor Peregrino oli tummempi ja ehdottomasti enemmän minua, mutta juonikuviota ylistän. Kirjan kansilehden takakansitekstissä on lause: ”Elämässä on hetkiä, jolloin tärkeää ei ole ymmärtää vaan uskoa itseensä ja siihen, minkä tietää sydämessään oikeaksi.” Kaunista, mutta apua!, tämä kuulostaa Paulo Coelholta. Cecilia, Cecilia, seuraa omaa tähteäsi♥ Ripaus Véronique Ovaldén Mitä tiedän Vera Candidasta tai Roberto Bolañon Jääkenttää on lisäksi aina sahramia tarinalle. Pidän latinalaisesta kirjallisuudesta, mutta enemmän maagisen realismin musteeseen kuin uskonnollismystisen höpsötyksen mukafilosofiseen virtaan kastetulla kynällä kirjoitettuna. Ihana Cecilia Samartin on nyt mielestäni tienhaarassa ja sen tähden luen häneltä vielä Peregrino-trilogian viimeisenkin osan!


*****


Muut Samartinilta lukemani kirjat ovat Nora & Alicia ja Kaunis sydän

*****

La Peregrinan ovat lisäkseni lukeneet ainakin Jenni/Kirjakirppu  ja Katri

23 kommenttia:

  1. Tapasin Cecilia Samartinin viime viikolla Göteborgissa, hän tietää mistä kirjoittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ja Cecilia Samartin myös tehnyt pyhiinvaellusmatkan miehensä kanssa.
      Kuusi kirjaa, neljä ruattiks, nyt hän uskaltaa kutsua itseään kirjailijaksi.

      Poista
    2. Olen ollut yhteydessä häneen...Cecilia on todella viehättävä.

      Lueppa nyt sinäkin hänen kirjansa.

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Kuuntelin häntä lauantaina Turun kirjamessuilla, haastattelijana oli suurlähettilään puoliso. Varmasti hyvä kertoja, joten ajattelin tutustua häneen talvella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helena, Turun kirjamessut kuulostavat ihan seurapiiritapahtumalta;) Minä missasin syntymäkaupunkini messut tänä vuonna tämän remontin pahimman vaiheen takia. Suosittelen. Voisit lukea vaikka vaikka Peregrino-trilogian kaksi ensimmäistä osaa.

      Poista
  4. OI tätä silmäilin kesällä mutta painoa oli matkalaukussa jo sen verran etten voinut ostaa.Rakastin sitä Sr.Peregrino-kirjaa(kiitos sinun) enkä tiennytkään että siihen on tullut jatko-osa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rakas ystävä, lähetän tämän sinulle joululahjaksi♥ Hyvä kun tulit kommentoimaan ja kerrot, että pidit noin paljon;) Kirja siirtyy just nyt erääsen kaappiin, jonne ei ole lupa kurkistaa...ainakaan ennen joulua. Laitan sen tulemaan niin hyvissä ajoin, että varmasti ehtii.

      Kolmaskin on vielä tulossa. Ehkä sekin sitten sinulle, jos lupaat olla kiltti tyttö;)

      Poista
    2. OI sinä ihana! Ja minähän olen aina kiltti,no melkein;D

      Poista
    3. Ole hyvä vain. Tunnen sinut jo niin hyvin, että voin todeta, että olet melkein aina kiltti eli toden sanoit;)

      Poista
  5. Heh, minä olen kyllä niin romantikko kuin olla ja osaa, siksi tämä kirja taitaa ollakin niin just mulle :) Todella mielenkiintoista lukea (toivottavasti pian..!) kuinka hän tämän trilogian päättää, mitä yllätyksiä vielä luvassa.
    Ihanaa alkanutta viikkoa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jenni, niin minäkin, mutta...siinäkin on sävyeroja;) Esim. Anna Karenina menee päähäni kuin häkä...Olenkin varma, että pidät tästä. Samartinin juonikuvion rakentaminen on huikeaa ja siitä taisi olla vahva näyttö jo kirjassa Kaunis sydän.

      Minäkin haluan kokea, mitä Jamiletille tapahtuu ja saako hän onnensa.

      Kiitos samoin sinulle♥

      (Vinkkaa mulle, kun olet tämän tehnyt, niin tulen viivana. Olen välillä ihan kydistä pudonnut, kun on taas sata lasissa.)

      Poista
    2. Leena olen ehtinyt jo kirjan lukemaan: http://kirja-kirppu.blogspot.fi/2013/08/cecilia-samartin-la-peregrina.html
      Tunnustaudun ihan Samartinin faniksi! :)

      Poista
    3. Juu, tajusin just kun kävin sun sivuilla: Olinhan siellä jo kommentoinutkin;)

      Hieno fanitus-kohde!

      Poista
  6. Minulla tämä odottaa yöpöydällä, joten oikeaan aikaan arviosi tuli, kiitos:) Olen pitänyt kaikista aiemmista Samartinin kirjoista, joten luulenpa viihtyväni tämän parissa oikein hyvin (romantikko taidan edelleen olla)
    Kaunis päivä, toivottavasti sielläkin ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli, ole hyvä. Minä en kovasti JÄLKIKÄTEEN ajateltuna pitänyt Nora&Alicia -kirjasta. Olen muuten huomannut, että yön yli nukkuminen ei aina riitä...puoli vuotta tai vuosi tuo jo uutta vihadetta jälkimakuun, jos sitä on ollenkaan. Siis liika tieto vie joskus fiktiivisestä kirjasta iloa ja minulla tämä koskee juuri historiaa, josta oli tulla ammattini. Nyt pääsisin sitä lukemaan ilman pääsykoetta, sillä Jyväskylä uudisti sääntönsä, mutta en jaksa sitä sotahistoriaa enää. Taidehistoria olisikin eri juttu.

      Uskon, että pidät. Olen varmaan kirjoittanut jotain eilen väärin, sillä olenhan romanttikko, mutta minulla on siinä sellainen näkymätön raja, jossa romantiikka muuttuu melkein siirapiksi. Olen hyvin vähän tuonut blogiini ylitöromanttisia kirjoja, jos ollenkaan, eikä tämä nyt vain sitä ole, mutta...

      Siis paras juoni Samartinilta ikinä, joten luen kolmannenkin osan. Ja pidinhän nimenomaan eniten Señor Peregrinosta, joten aion toki seurata Jamiletin kohtaloa edelleenkin.

      Täällä on päivä kuin paratiisi. Mikä vahinko, että pitää lähteä kaupunkiin asioille, mutta paistaahan se aurinko pikkukaupunkimme kadillakin.

      Vahvaa alkanutta viikkoa sinulle♥

      Poista
    2. PS. Ehkä ongelmallinen suhteeni Coelhon tuotantoon puskee tesktissäni läpi: Pahoittelen;) Pidän kolmesta Coelhon teoksesta ja muista en.

      Poista
  7. Taidanpa minäkin vielä Jamiletin seuraan liittyä, kunhan ilmestyy. Eksyin ykkösosan perään erään blogin perusteella ja kakkonen piti sitten laittaa varaukseen. Tapahtuiko itse Senorille kakkososassa pientä voipumista? Sinulla oli innostava kuvaus tuosta kirjasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reijo, hyvä sinä! Minä sanoisin, että Señor suorastaan elpyi kakkosessa;) Eihän vain juttuni antanut väärinymmärrystä...Dekkarien kohdalla voin kirjoittaa vähän jopa hämäystä, mutta en muuten. Kiitos. Kaunista alkanutta viikkoa sinulle!

      Poista
  8. Ei ollenkaan väärinymmärrystä, olin jo kakkosenkin lukenut ja lopussa olisin kyllä Senorille antanut vähän potkua. Kaunista viikkoa myös sinulle ja remontin keskelle tsemppiä. Ollaan vaimon kanssa mökillä putkiremonttia paossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Señor on herrasmies;) Toisaalta kun tietää, kenen kanssa ja alistamana hän vietti vuosikymmeniä niin...En ymmärtänyt, että olit tämänkin jo lukenut, joten ymmärrykseni ei liitele nyt kovinkaan korkeissa sfääreissä, anteeksi. Toivokaamme, että Señor otaa ohjat käsiinsä kolmannessa osassa. Minä pidän kovasti Señorista, mutta hän on tosiaankin hieman liiankiltti, vaan taitaa nyt maksaa ja olla maksanut hintaa 40 vuoden takaisesta, nuoren atehdystä töppäyksestään.

      Kiitos samoin! Täällä ei nyt kovin miellyttävää, mutta sain R:n suostumaan breikkiin viikonlopuksi ja lähdemme länsirannikolle merituuliin. Nautitaan kuitenkin vielä kun lehti on puussa ja värit huikeat.

      Poista
  9. Minähän en ole romantikko sitten yhtään, mutta jokin tässä säväytti, että voisin tätä rouvaa vaikka lukea, latinalaisuus ja mystiikka, voisin kuvitella että viihtyisin. Maybe. =D Ja ainakin tässä kirjassa on kaunis kansi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irene, minä olen, mutta en yltiösti, Joku Anna Karenina on mun kova juttu.

      Latinalaisuus ja mystiikka, maaqginen realismi kuin elokuvassa Suklaata iholla, Como aqua para chocolate...

      Kansi on kaunis kuten on tarinakin. Samartinin kirjat ovat kaikki kauniita kaikellaan.

      Poista