tiistai 17. joulukuuta 2013

Paras joulun tavaralahja on aina kirja eli joululahjavinkkini ja mitä itse annan tänä vuonna lahjaksi

Niin kauan kuin muistan, olen pitänyt kirjaa joulun parhaana lahjana niin saada kuin antaa. Kun käärii kirjaa pakettiin, käärii samalla ajatuksia, joilla lähestyy ystäväänsä, jonka tuntee hyvin. Tietää, että juuri tästä hän ilahtuu. Tällöin toki läheisen maku on tiedossa ja itse menen niin pitkälle, että nykyisin tiedustelen toiveita vähän etukäteen: Kirja saa mieluusti olla ihan kohden eikä vähän sinne päin.
Tälläiselta näytti vielä vähän aikaa sitten 'kirjapakkaamossani' ja moni kirja on jo matkalla postissa. Olen periaatteessa sitä mieltä, että parasta mitä voi antaa on aika ja läsnäolo, käytännössä olen tänä vuonna kuitenkin käärinyt joulupaperiin huiman paljon kirjoja. Mutta olen antamassa myös aikaa, sillä olemme kutsuneet luoksemme ystäviä ja läheisiä, joten tuskin minulla on aikaa lukea ennen loppiaista;)
Kirja on Suomessa uutena kallis, mutta hyviä kirjoja, vanhempia ja aika uusiakin, löytää edullisesti mm. Kirjatoreilta. Muistakaa myös antikvariaatit, niistä voi löytää helmiä! Niitä on ympäri Suomen. Itse aloitan kirjahankinnat jouluksi jo tammikuulla, joten kustannukset tasaantuvat pitkin vuotta ja samalla voi tehdä huimia löytöjä. Paljastan nyt, mitä olen itse tänä vuonna käärinyt lahjapapereihin:

Riikka Pelon Jokapäiväinen elämämme, peräti kolmelle ystävälle, mutta kyseessä Suomen kirjallisuuden helmi, joka osuu kohdalle ehkä vain kerran elämässä

Edith Södergranin Kaikkiin neljään tuuleen, kahdelle ystävälleni, jotka osaavat tätä kirjaa arvostaa

Lionel Shriverin Kaksoisvirhe, tennistä harrastavalle ystävälle, joka kokenee kirjan kuten minä: vahvana aviolittoromaanina, jonka jälkimaku tosi pitkä

Sara Kokkosen  Rasavillejä ja romantikkoja - Rakkaat suomalaiset tyttökirjat annan ystävälleni joka on tyttökirjalukija sekä Martta Wendelin kuvien kerääjä. Tämä on tärkeä teos, joka kokoaa yhteen elettyä ja jaettua tyttökirjalukijuutta menneiltä vuosikymmeniltä tähän hetkeen.

JP Koskisen Ystäväni Rasputin kääriytyy historiasta pitävälle miehelle ja eräälle toiselle annoin jo Kauko Röyhkän ja Juha Metson teoksen Ville Haapasalo - "Et kuitenkaan usko...". Lumimies sai lukea kirjan siististi etukäteen ja niinpä hän on hauskuuttanut minua ihan mielettömillä jutuilla Haapasalon varhaisvuosista Venäjällä. Minä jaksan ihmetellä, että hän on siitä kaikesta selvinnyt...

Susan Sellersin Vanessa&Virginia kirjan saa runoutta ja kuvataidetta arvostava ystäväni, joka on myös anglofiili ja psykologisesta jännityksestä pitävä puolestaan löytää kuusen alta Lisa Ballantynen teoksen Syyllinen

Tässä muita suosituksia joulupakettiin ja huomatkaa, että jos kirja ei ole tänä vuonna ilmestynyt, se löytyy silti myynnistä: Ellei ole kirjakaupassa, tilaa adlibris tai mene Kirjatorille.

Ilona Pietiläinen: Lumoava joulu  Ilonan paras kirja!

Taina Vuohelainen, Marja Samuli, Arto Vuohelainen: Meillä on joulu Paras joulukirja ikinä ♥

Daphne Kalotay: Bolšoin perhonen  Lukuromaanin aatelia laatua arvostavalle!

Herman Koch: Illallinen ja/tai Lääkäri   Vahvojen makujen ystävälle!

Linn Ullman: Aarteemme kallis Tarina, joka ei jätä rauhaan...vahvojen ihmsisuhdedraamojen ystävälle
Anne Helttunen, Annamari Saure, Jari Suominen: Haltiakuusen alla - Suomalaisia kirjailijakoteja, kodin arvokirja, jonka kuvat ja tarinat saavat sielun värisemään..., sillä lahjakkuus lyö itsensä aina läpi materiasta viis. Unelmalahja sekä historiasta että kirjallisuudesta kiinnostuneelle.

Kate Morton: Paluu Rivertoniin, lukuromaanin aatelia laatua arvostavalle

Nora Surojegin, Pirkko-Liisa Surojegin: Untu ja sydäntalven salaisuus  ♥♥♥
Nora Surojegin, Pirkko-Liisa Surojegin: Pikkupöllö  Suloisin lastenkirja ikinä ♥

Anna Ahmatova - Valitut runot  Runohullun ilma, jota hengittää...

Tommy Tønsberg, Kenneth Ingebretsen: Hehkuvat sipulikukat - 250 kauneinta lajia  Puutarhaihmiset kantavat puutarhaa sydämessään kautta vuoden...
Pirjo Aaltonen, Anne Hämäläinen, Sanni Seppo: Anna Ahmatova Fontankan talossa  Unohtumaton!

Näitä Suosittelin AVAn kirjapiirissä

"Vaikka mitä tapahtuisi, on yksi, joka pysyy. Valtakunnat voivat romahtaa, joet voivat muuttaa virtaussuuntaansa, ja miehet voivat jättää, mutta tarinat eivät koskaan kuole. Joulu on tarinoiden aikaa. Onko parempaa lahjaa kuin kirja, joka kertoo joulun tarinan?"  

- Ulla Janhonen -

rakkaudesta kirjaan
Leena Lumi

PS. Käärin tänään vielä lahjapaperiin ja toimitin perille Hanne-Vibeke Holstin Mitä he toisilleen tekivät, joka on kiinnostava teos neljän sukupolven ja etenkin vahvojen naisten teoista ja niiden seurauksista. Kuningatarmehiläinen on aihe, jota ei voi lyhyesti selittää, se kannattaa lukea!

44 kommenttia:

  1. Ihan itse olen itselleni ostanut kolme kirjaa (ja yhden pitäisi vielä palautua lainasta) varmistaakseni että joulu menee niinkuin pitää, eli kirjan parissa. Vielä kun haen mozartinkuulia, niin kyl se siitä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pepi, saa mitä haluaa,kun ostaa itse. Kukapa muu minulle olisi keksinyt ostaa Anna Ahmatovan Valitut runot kuin minä itse;)

      Joulusi kuulostaa tosi nautinnolliselta!

      Poista
  2. Oi kun kauniita paketteja ja mitkä sisällöt!

    Lapsuudesta asti olen kirjalahjan/lahjoja saanut..Ja miten monta jouluyötä olen viettänyt lukemalla ja suklaata syöden:)

    Tunnelmallista joulun odotusta ja LUNTA ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli, no, kokonaisuus oli kuvaa ottaessa vielä aika sekainen, mutta nyt on paketit kunnossa. Kiitos.

      Näin minullakin aina. Jouluyössä on monenlaista taikaa...

      Kiitos samoin sinulle ja LUNTA ♥

      Poista
  3. On näissä sinun sivuissasi sitä jotakin. Itse pakkasin viime vuonna pojilleni ja heidän vaimolleen/ystävälleen paketin omasta hyllystä. Hyvin kelpasivat ja lie myös luettu. (Pöytäkirjan ulkopuolella - yritin myös vähän ohjailla). Jan Guillolta on ilmestynyt 1900-luvun alusta kertova kolmen romaanin sarja, kertoo Afrikasta, Norjasta, Saksasta, insinööritiedosta, taiteesta ja ihmisenä olemisen riemusta ja tuskasta. Liekö ehtinet...paksuja ovat, 2 ilmestynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reijo, kiitos. Minusta kirja on tehty kiertämään paitsi Erityiset, jotka on pakko omistaa 4-ever. Minä joskus mietin jotain kirjaa kauan ja sitten voinkin sen jo vuoden päästä kääriä lahjapakettiin. Sitten tulee tehtyä virhe ja koti onkin tyhjä ilman sielukirjaa ja tietysti se on sitten pakko löytää jostain takaisin, mutta ei sentään lahjansaajalta;)

      Mainitsemasi kirjailija on minulle ihan outo. Nyt kun päätimme antaa lahjaksi sekä kirjoja että aikaa, kotona on hulabaloo kun ovet ovat auki. Oli pakko ottaa hidas, vanhanaikainen kirja, joka rauhoittaa iltaisin just sopivasti...olen siinä siis Skotlannissa. Öisin Skotlannissa;)

      Mukavia joulunaluspäiviä!

      Poista
    2. Kiitos samoin!

      Guillou on ruotsalainen toimittaja/kirjailija, joka tunnetaan omaelämänkerrallisesta kirjastaan Pahuus, Hamilton dekkareistaan (suosittuja Ruotsissa) ja Ristiretki trilogiastaan. Näistä on myös tehty elokuvia.

      Poista
    3. Eihän sinulla ole blogia? Sinulla voisi olla krjablogi, mutta kun linkitän sinua, saan vain jonkun sellaisen kuin google+? Never heard...

      Voi miten minä viisastunkaan! Veikkaan, että kohta koittaa hirmuinen dekkarinälkä.

      Kunpa saisin nähdä Pelon kirjan leffana...

      Poista
    4. Eihän minulla mokomalla blogia ole. Syksyllä eksyin vahingossa näille blogisivuille ja jäin sen verran koukkuun, että teki mieli jotain kommentoida. Siihen taas piti käyttää jotain systeemiä ja kun minulla on myös gmail-osoite, niin sitä kautta se sitten onnistui (google+)
      Täytyy vielä miettiä tätä bloggaamista. Täällä on niin hienoja sivuja, että hirvittää. Sinulla ja monella muulla. Toivottavasti kommentointi sallitaan.
      Onko minulle tulossa haaste?

      Poista
    5. Kiitos syksyn kirjallisista keskusteluista, Leena ja hyvää joulua!

      Poista
    6. Reijo, minä en ehdi muuta kuin tätä blogia, joka menee jotenkin vielä käsityskykyyni. Facessakin vain mainostan omat blogijuttuni, mutta aika ja kiinnostus ei riitä sinne enempää.

      Miten niin kommentointi sallitaan;) Se on enemmän kuin suotavaa.

      Minäkin aloitin sellaisella perussivustolla ja vedin sitä ensimmäiset vuodet. En olisi muuttanut ollenkaan mitään, mutta silloin google keksi tehdä jotain 'uudistuksia'...taas kerran. Oli pakko lähteä mukaan.

      On. Se on Siri Hustvedtin kirja Kaikki mitä rakastin. Ja ehkä en saisi sinua pohjustaa, mutta kerron, että kirja ei katso lukijansa sukupuolta. Eräs kustannusherra aloitti lukemaan KMRä illalla eikä pystynyt lopettamaan ennen aamua, jolloin kirja olikin luettu. R. lupasi myös lukea ko.kirjan. Ole hyvä vain ja tee kirjatilaus kirjastosta tai adlibrikseltä tai mistä ikinä halut.

      Kiitos samoin sinulle, Reijo ja oikein ihanaa joulua!

      Poista
  4. Hyvällä mallilla jouluvalmistelusi. Kyllä, kirjalahjat kuuluvat jouluun täälläkin. Annoin lapsille vihjeen mitä kirjoja isälleen hankkivat. Nyt kun on eläkeläinen, on alkanut taas lukemaan kuin nuorena, kiva. Itse kerroin myös toiveistani, saada Riikka Pelon kirja.

    Ahh, tätä kutkuttavaa tunnetta, joulun suloista lähestymistä. Ja viettää joulua ystävien kesken.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rita, kohtalaisen. Eilen oli Suuri Piparkkujen Paistopäivä;) Ehdottomasti parempi, että on mieluisaa. Meillä R:n kanssa nyt sama ja hän lukee nyt Rasputinin ja sitten Pelon suurenmoisen...Oi, sinä saat sen, sinä saat sen! Kerro sitten, mitä olit mieltä. Lue sitä ajalla. Nauttien. Hitaasti. Usein hidas nautinto on paras nautinto!

      Eikö vain...On ihanaa, kun vuosi vuodelta Joulun Taika vain vaikuttaa.

      Poista
  5. Minä ostin itselleni joulunaluskirjan, eli Elifin uusimman. Turkiksi lukeminen ei ole niin ihanaa, kun omalla kielellä, mutta menee paremman kielen puutteessa. Täytyy sanoa kielen, sillä kirjassa ja tarinassa ei todellakaan ole moittimista….

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mine, Elif on uskoakseni myös kiitettävää suomennosta, sillä jos köönnös tökkii sen huomaa tekstin laadussa, ei tarvitse osata vertailla jotain turkkia ja suomea. Edesmennyt kääntäjäystäväni sanoi aina, että 'koko sana kääntää pitäisi kieltää, kyseessä on tulkita kirjailijaa kuten hän on halunnut asian ilmaista.'

      Shafak tekee tasaisen varmaa laatua.

      Poista
  6. Tulinpas hyvälle tuulelle tästä postauksesta <3
    Minulla on lähipiirissäni aika vähän lukevia ihmisiä (jollei lukupiirityttösiäni lasketa, joiden kanssa annamme toisillemme omia vanhoja kirjojamme) , mutta silti usein annan edes jollekin lukemista lahjaksi. Tänä vuonna äiti toivoi Jaakko Selinin Jaakon matkassa, toivottavasti nauttii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anni, kiva kuulla;)

      No onneksi edes muutama, joille kirja kelpaa....Seliniä en ole lukenutkaan, mutta äitisi varmaan tietää, mitä toivoo.

      Poista
  7. Loistavia lahjavinkkejä! Aion muuten ostaa itselleni tuon Vanessan & Virginian. <3 Ja toivon Haruki Murakamin 1Q84:n kolmososaa, koska se on varmasti sellainen täydellinen uppoutumiskirja.

    Meillä on joulu on ihan huippu! Ja Haltiakuusi + Rasavillit. Olen hieman jäävi kommentoimaan niitä, siksi vain <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, hyvä ajatus. Minusta kirja on enemmän kuin hyvä. Koska kuvataiteetkin kiinnostavat, innostuin kovasti myös Vanessasta. Ja sisaruussuhde oli ilmiesen vahva, mutta siinäkin oli omat karikkonsa.

      Minä upputuisin mieluusti lumeen (lue: Lumiin)! Myös sinun Lumi-kokemus edessä, mutta huomenna, sillä olen ollut nyt kohta viisi tuntia koneella yhtä soittoa...

      Sehän on joulukirjojen kunkku! Haltiakuusi ja Rasavilli ovat loistavai joululahjoja: Molempia minulta on toivottu;) Juu, tiedän...

      Poista
  8. Olen jo pienestä pitäen saanut mummulta ja isältäni jouluksi kirjan Kaikki ovat vielä tallella. Sieltä kirjainnostukseni on varmasti peräisin. Nykyisin pyydän oikein nimeltä jonkun teoksen. Tänä jouluna se on Ilonan uusin kirja.
    Tänä jouluna aikuinen poikani pyysi lahjaksi Seppo Porvalin jaTapio Anttilan, Täyttä häkää. Kirja kertoo Kalevi "Häkä" Häkkisestä. Hyvä kirja täydellisestä sitoutumisesta johonkin.
    Listasi on hyvä, voisin valita tuonkin: Rasavillejä ja romantikkoja.
    Mukavaa joulun alusaikaa sinulle♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanne, sama täällä. Pidät takuulla Ilonan kirjasta.

      Häkkinenhän on vieläkin kovassa kunnossa. Mitähän miehesi pitäisi tuosta Ville Haapasalo -kirjasta...

      Minulta ystäväni pyysi Rasavillejä ja saa sen.

      Kiitos samoin sinulle ♥

      Poista
  9. Loistavia lahjavinkkejä! Itse annan joululahjoja lähinnä vain lapsille, ja heille (siis sekä omille että kummi-, sukulais- ja vähän ystävien lapsillekin) olen tänä vuonna käärinyt pakettiin eri kirjoka Astrid Lindgreniltä, mutta myös vähän tuoreempia lastenkirjoja.

    Tuon Anna Ahmatova Fontankan talossa -kirjan suunnittelen ostavani itselleni, mutta vasta joulun jälkeen.

    Lumoavaa joulunaikaa, Leena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria, kiitos. Well...me emme anna R:n kanssa tosillemme lahjoja, mutta omille aikuisille lapsillemme kylläkin, myös heidän koiruuksilleen sekä minulla on tyttöystäviä, jotka vuosi vuoden jälkeen haluavat, että vaihdamme lahjat;) Kummipoika tietty on etuoikeutettu lahjojen saaja. Meidän Merin ikisuosikki oli just Astrid indgren ja sitten taisivatkin jo tulla Potterit...

      Anna Ahmatova Fontankan talossa lienee jo nyt myynnissä edullisesti. Se saattaa olla maailman kaunein kirja. Ja siäsltö korreloi ulkoasuun, mutta on ajanhenki muistaen silti tragediaa.

      Kiitos samoin sinulle, Maria!

      Poista
  10. Upeita kirjoja ja hyviä vinkkejä kerrassaan.
    Monta mieluista kirjaa ♥
    Hyvää keskiviikkoa Leena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seijastiina, kiitos.

      Kiva kuulla.

      Kiitos samoin sinulle, Seijastiina ♥

      Poista
  11. Kirjat ovat parhain joululahja!
    Itse ostin muutaman kirjan, äidille keittokirjan, poikaystävälle sarjakuvia ja itselleni Ystäväni Rasputin jota luen parhaillaan. Ja tietysti toivon muutamaa kirjaa, Peloa ja Westöä.
    Ihanaa Leena, kohta se joulu on! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jenni, ehdottomasti.

      Peloa et voi ohittaa;) R. lukee nyt ensin Rasputinin ja sitten Jokapäiväinen elämämme: Jännä nähdä onko Lumimies toinen Sarkola!

      Ihan kohta, ihan kohta...,mutta nautitaan nyt näistäkin päivistä matkalla kohti Jouluaattoa ja Jouluyötä ♥ Minusta jouluyössä on aivan erityistä taikaa...

      Poista
  12. Jo lapsuuskodissa kirjat lahjojen ykkösen oöi, ja merkkipäivinäm ne vähät mitä ostettiin, oli kirjoja. Viime vuosiin asti näin on ollut, mutta nyt läheiset tietävät tämän tilanteeni ja hienotunteisesti sitten jättäneet ostamatta.
    Sydänlämpöinen kiitos sinulle Leena, sait kyllä yllätettyä minut ihan täydellisesti! Olin kovin iloinen!
    Sinne saarellenne teille oikein hyvää joulun aikaa! Joulun taika löytyy vaikka ei oksi luntakaan, nyt on kovin mustaa maassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummeli, kirjat olivat ennen vähän kuin arvolahjoja. Siinä mielessä kirja on menettänyt asemiaan eli on muuttunut osaksi pikakelautuvaa elämää. Ymmärrän..., mutta onhan kukat ja Himmun silmät, joista saa iloa.

      Ole hyvä ♥ Ehkä yllätämme toisemme vielä molemmin puolin ensi toukokuulla. Kiitos samoin teille! Joulun taika löytyy silti. Ellei putoa taivaalta lunta, niin ihmeellinen joulun rauha putoaa kuitenkin ja minäkin ja varmaan sinäkin, koet sen yhtä suurena armona kuin hellän lumisateen.

      Ei niin suurta pimeyttä, että ei sinne valo loistaisi: Valkoinen jouluruusu kovasti viihtyy näillä ilmoilla suuriruhtinattaren haudalla...

      Poista
  13. Kiitos Leena hienosta kirjalistasta! Riikka Pelon kirja on jo paketissa kälylleni, tiedän, että hän iloitsee siitä! Tuo on mainio tapa, kun jo tammikuussa alat keräillä kirjoja lahjaksi, otanta oppia siitä. Tänään ja huomenna vielä jouluostoksille menossa ja myös myös kirjakauppaan! Kirja on loistava lahja, kun se on ajatuksella ostettu!
    Hyvää joulun odotusta ja lumia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuulia, ole hyvä ja kiitos. Kälylläsi on hyvä maku;)

      Minulla on makkarissa yksi yläkaappi ihan sitä varten, että kerään niitä kirjoja pitkin vuotta sinne.Muutenhan ne minun luovassa kirjakaaoksessani katoaisivat. Olen tehnyt uskomattoman edullisia ja laadukkaita löytöjä yhden ABC:n Kirjatorilla, matkalla täältä Hesaan, taitaa olla kyseessä ns. Heinola-Pohjoinen ja sama on myös Lahden alapuolella. Hyvin uusiakin ihan eri hintaan kuin missään muualla.

      Me tulimme juuri ja nyt päätin, että lahjat ovat tässä. Huomenna ulos lounaalle ja etsimään unelmaista jouluruusua. Sitä ennen R. noutaa kuusen.

      Kirjan antamisessa pitääkin olla just ajatusta, että ei anna kenelle vain mitä vain. Se on koko homman juju. Tosin tällä hetkellä voisin antaa kaikille Pelon uutukaisen, mutta just ja just saan itseni hillittyä;)

      Kiitos samoin sinulle ja ehdottomasti lumen toiveissa!

      Poista
    2. Sinullakin on hyvä maku, sillä luet just Pelon uutukaista;)

      Poista
  14. Tämä blogisi on todella kiinnostava. Minäkin luen paljon, joka päivä. Olen kirjaston suurkuluttaja. Uusia kirjoja en enää itselleni hanki, mutta jos joku toinen hankkii, en pane vastaan. Minäkin ostan usein kirjoja kirpputorilta, joka on lähellä kotiamme. Mainitset lukemisen arvoisina paljon niitä kirjoja, joista minäkin olen pitänyt, mutta on täällä paljon uusiakin vinkkejä. Ne ovat aina tervetulleita. En ole vielä kolunnut blogiasi läpi. Jossakin täällä saatat mainita Anne B. Ragden Berliininpoppelit-trilogian (Berliininpoppelit, Erakkoravut, Vihreät niityt), mutta jos et tunne, niin suosittelen. - Hyvää joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Donna, kiitos, kiva kuulla. Niin minäkin...öisin. Kirjastot ovat suomalaisen lukemisen selkäranka. No, minä kerään vanhoja, joitain hyvin vanhoja kirjoja, Joskus. Sitten on sielukirjat ja niistä en voi luopua. Taide- ja runokirjat, en voi hylätä niitä. Mutta suuren osan kirjoista laitan eteenpäin lahjoina ja lukijoilleni arvonnoissa. Palkintoja olisi enemmän kuin 3-5 elleivät Suomen postimaksut olisi niin sikakalliit. Sioista pääsemmekin sitten Anne B. agden aivan loistavaan trilogiaan. Luin tietysti ne kaikki ja pidin ihan sikana!

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
    2. Sikakivaa, että meillä on sama maku A. Ragden suuntaan! En minäkään runokirjoista luovu enkä mielelläni muistakaan. Kirjahan on jo niin kaunis esineenäkin, todella esteettinen.

      Poista
    3. Minustakin se on sikakivaa! Sen tietää, mikä on oma sielukirja ja siitä pitää kiinni. Parhaimat kirjat luetaan uudestaan ja uudestaan.

      Kirja ei katoa ikinä ja yksi syy on juuri sen kauneus.

      Poista
  15. Kyllä sinulta saa huippuhyviä lahjoja, ei voi muuta sanoa =) Listasi on niin hyvä ja kun tietää, että olet ajatuksella lahjan valinnut, niin sellainen on ilo saada (kokemuksen syvällä rintaäänellä tämän totean!)

    Minäkin laittelen jouluksi kirjapaketteja ja elokuvia ja musiikkia. Ehkä sitä on helpointa antaa juuri niitä asioita, joista itse nauttii.

    Saan Pelon kirjan lainaan työpaikaltani, huippuhyvä juttu. Ja joululahjatoive on jo ilmoitettu siipalle, joten varmasti joulunaikaan saan lukea upeaa tekstiä.

    Mahtavia joulunaluspäiviä teille ♥
    Kiitos kortista ♥ ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta, tämän vuoden kirjasato oli suurenmoinen. Kiitos, mutta sinun olisi kuulunut saada myös Kaikkiin neljään tuuleen. Pyydä se lahjaksi Isotontulta;)

      No juu, tuo pyhä kolmiyhteys: kirjat, leffat ja musiikki. Musiikkia en enää osta muille, sillä silloin täytyy todellakin tuntea toinen nahkanurinpäinkin, mutta leffojen ja kirjojen suhteen olen aika haka. Minun tämän vuoden joulustani puuttuu Rusasen kirkkokonsertti, kun meillä oli se remppavöyhötys ja R. sitten ei muistanut...

      Pelo on huimaa, mutta sinä, juuri sinä, pitäisi takuulla myös kirjasta Vanessa&Virginia. Haluan muuten sitten kuulla sinulta, mitä tykkäsit Pelon kirjasta, joten varaudu tekemään minulle lyhyt, eloisa analyysi.

      Kiitos samoin sinulle ♥

      Kiitos samoin ♥ ♥

      Poista
  16. Kylläpä olet ollut ahkera :) Itse tuskin maltan odottaa jouluaattoa ja Pelon kirjaa, tiedän, että kultani on sen minulle hankkinut (joka joulu perinteisesti Finlandia-palkintovoittajan kirja)...
    Itse olen laittanut matkalle Rimmisen Hipan, Parvelan Maukan ja Väykän satukirjan ja ihanimman kirjan ikinä Eowyn Iveyn Lumilapsen, suosittelen sitä sinulle lämpimästi luettavaksi. Lisäksi jouluarpajaisistani lähti matkalle kuusi kirjaa...vielä hankin upean valokuvakirjan omalle kullalleni...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, ehkä kyseenalainen juttu, sillä en saa lukurintamalla mitään aikaiseksi tällä hektellä.

      Pelon kirja on ensimmäinen F-voittaja, jota rrrrakastan! Sinulle on tulossa mahtava lukujuhla.

      Tuo Lumilapsi kummitteli minulla jonkin aikaa, mutta eikös se ollut fantasiaa. Fantasia ei ole minulle mukavaa ja haluan nauttia kun luen. Miksi tekisi mitään epämukavaa ellei ole pakko. Lumilapsen kansi ja nimi vetivät minua, mutta...minulla on vielä lukematta Pamukin Lumikin. Ja nytkin luen lumista kirjaa, vaikka nimessä ei suoraan lumi-sanaa olekaan. Tuota sanaa, joka on jossain valittu Suomen kielen kauneimmaksi.

      Valokuvakirja kuulostaa upealta...Me emme Lumimiehen kanssa lahjo toisiamme, mutta hän lukee nyt jouluna Rasputinin ja aloittaa sitten Pelon teoksen. Haluan nähdä, onko rakkaani maku yhtä hyvä kuin Sarkolan.

      Poista
  17. Minäkin nykyään ostan lähinnä vain pyydettyjä kirjoja, mutta eräälle vanhemmalle lukutoukalle ostan aina jotain yllättävää, koska hän sitä toivoo. Kovasti on jokaista hänelle ostamaani kirjaa kehunut, joten melko nappiin on mennyt ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katri, mutta ehkä tiedät jotain vanhemmasta lukutoukasta ja osaat hänet yllättää toivotulla tavalla;) Jatka samaan malliin vain. Minä osaan yllättää Lumiehen mennen tullen;)

      Poista
  18. Kirja on tosiaan lahjoista arvokkain ja niitä henkilökohtaisimpia. Sitä voi kapsahtaa katajaankin, jos ei tunne ihmistä hyvin. Mutta on aivan mahtavaa antaa kirja täsmälahjana, tai saada itse kirja, jonka tietää osuneen maaliinsa jo ennen kuin kirjan aloittaa.

    Ihania kirjoja! Shriverin kirja on minun suosikkini kirjailijalta, kirja joka on sellainen, että se vaatii tuntemusta vastaanottajalta. Jäi hyllyyni, sillä luulen sen lukevani joskus uudelleenkin.

    Ihanaa joulun odotusta sinne sinulle, Leena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoinen Kirahvi, just molempia näitä. Saaja pitää tuntea. Sitä saa paljon itse jo siitä, kun kuvittelee toisen iloa ja hämmästystä teoksen annista.

      Kaksoisvirhe jäi myös minulle, sillä luen sen uudelleen. Onnistuin löytämään vielä yhden kappaleen myös ystävälle lahjaksi.

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista