keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Kari Martiala, Helena Lylyharju: Kesäruokaa paratiisista - Havaijilaisia herkkuja kotikeittiöön

Ruokaihmisten matkatuliaiset ovat usein eri kuin vähemmän kulinaaristen: Ruskettuneen ihon ja paikallisten putiikkien tavaroiden sijasta he kantavat kotiinsa vähintäinkin osoitteet ja paljon kuvia matkansa parhaista ravintoloista. Intohimoisimmat laativat kartastoja, joihin on ruksattu maailman parhaat ruokapaikat, että varmasti löytyvät mahdollisella seuraavalla reissulla. Ruoka-ammattilaiset ovat ihan oma lukunsa, sillä he palaavat kotiin täynnä tietoa matkakohteen antimista, jonka sitten työstävät vaikka ruokakirjaksi meidän muiden iloksi ja nautinnoksi.

Ruokatoimittaja, valokuvaaja Kari Martialan ja ruokatoimittaja, keittiömestari Helena Lylyharjun Kesäruokaa paratiisista - Havaijilaisia herkkuja kotikeittiöön (Karisto 2015) syntyi parin Havaijin matkan seurauksena. Vuonna 2014 he vierailivat Havaijin Mauilla, josta toivat mukanaan paikallisia reseptejä, keittiömestarien sikäläisiä vinkkejä sekä monia uusia valmistustekniikoita. Nämä he sitten sovelsivat suomalaisiin keittiöihin sopiviksi, joten nyt meillä kaikilla on mahdollisuus nauttia Havaijin herkkuja suvikeittiömme piristyksenä. Kari kertoo:

Vierailimme paikallisilla maatiloilla ja ravintoloissa, tapasimme raaka-aineiden tuottajia, kauppiaita ja ravintoloitsijoita. Maistelimme kokkien erilaisia herkkuja niin perinteisissä kansanravintoloissa kuin huippuluokan kansainvälisissä hotelliravintoloissakin ja opimme paikallisia valmistustapoja, raaka-aineiden käyttöä sekä uusia makuaistia viekoittelevia makuja.

Kaikki tämän kirjan reseptien raaka-aineet on hankittu suomalaisista marketeista, ja niitä on saatavana ympäri vuoden. Opimme Mauilla esimerkiksi, miten hyvää, terveellistä ja ruoanlaittoon sopivaa on paikallinen macadimiapähkinäöljy, jota - kuten useimpia Mauilla tarjottavista hedelmistä ja vihanneksista - saa onneksi myös suomalaisista marketetista.

Tässä houkuttava Kampasimpukoita korealaiseen tapaan, joka muiden kirjan reseptien mukaan, on terveellistä ja kasvispainotteista, joten pastan, riisin ja perunan välttelijätkin kiittävät.

Paljon käytetään papaijaa, mangoa, avokadoa, ananansta, tomaattia, kesäkurpitsaa, kajottikurpitsaa, kevätsipulia, palsternakkaa, porkkanaa, paprikaa, kikhenettä ja papuja. Yrtteinä käytetään saaren omia sekoituksia, mutta myös timjamia, basilikaa ja lehtipersiljaa. Kalaa ja äyriäisiä syödään paljon, mutta liha ja kanakin ovat suosittuja.

Kymmenistä ihanista resepteistä valitisin nyt yhden alkupalan, yhden pääruoan ja tietysti sitten myös jälkiruoan. Ensin nautimme Kylmäsavulohta ananaksella:

2 ananasta
400 g kylmäsavulohta
400 g avokadoa
50 g porkkanaa
50 g palsteranakkaa
50 g kesäkurpitsaa
100 g erivärisiä paprikoita
50 g pähkinöitä (macadamia, cashew ym.)

Salaattikastike:

2 rkl sokeria
2 rkl sitruunamehua
2 tl ruskeaa sokeria
5 rkl macadamiapähkinäöljyä
hyppysellinen makusuolaa
muutama timjanin oksa

Laita panneulle hieman sokeria ja sulata se. Lisää pähkinät ja pyörittele niitä hetki sulassa sokerissa. Ota sivuun jäähtymään.

Puolita ananakset ja leikkaa alapuoli tasaiseksi, jotta ananas pysyy paikallaan.

Kuori avokadot, ota siemen pois ja leikkaa hedelmä siivuiksi.

Leikkaa kylmäsavulohi siivuiksi.

Kuori ja leikkaa porkkanat ja palsternakka suikaleiksi ja keitä muutama minuutti, jäähdytä kylmän veden alla ja valuta siivilässä.

Leikkaa paprikat ja kesäkurpitsa ohuiksi suikaleiksi.

Tee kastike sekoittamalla sitruunamehu, macadamiapähkinäöljy ja ruskea sokeri keskenään.

Laita anananksen päälle limittäin avokadosiivuja ja kylämsavulohisiivuja. Kokoa niiden viereen salaatti porkkanasta, palsternakasta, kesäkurpitsasta ja paprikasta. halutessasi voit kovertaa ananaksen puolikkaan ennen annoksen kokoamista. Laita silloin koverrettu hedelmäliha takaisin kuoreen.

Ripottele salaattiin salaatinkastiketta. Laita lopuksi pinnalle muutama karamellisoitu pähkinä.

Kruunaa annos makusuolalla sekä timjaminoksilla.

Muita alkuruokia ovat mm. Grillattu kesäinen antipasto, Hana Bay -perunasalaatti, Rapusalaatti, Punajuuricarpaccio (ihana!), Vuohenjustoleipäset...

Pääruoaksi nautimme Saaristolaiskalaa etelän tapaan:

600 g lohta
0,25 tl valkopippuria
2 rkl sojakastiketta
125 g munakoisoa
125 g vihreää parsaa
150 g ananasta
25 g voita
3 rkl sitruunan mehua
3 rkl limen mehua

Leikkaa lohi viipaleiksi.

Leikkaa vihreästä parsasta tyvestä sentti pois.

Leikkaa munakoiso viipaleiksi (3 mm) ja ananas lohkoiksi.

Purista sitruunan ja limen meht.

Laita munakoiso, parsat ja ananaslohkot pannulle voihin paistumaan.

Käännä muutaman minuutin kuluttua.

Kun ne ovat valmiit, siirrä sivuun odottamaan kalojen paistumista.

Paista lohen palat kuumalla pannulla kummaltakin puolelta ja mausta valkopippurilla ja soijakastikkeella.

Voitele uunivuoka ja laita pohjalle paistetut kasvikset ja lohen palat päälle.

Mausta sitruunan ja limen mehulla ja laita uuniin 150 asteeseen 10 minutiksi.

Tämä ruoka erityisen nam!, uskon minä. Keksin heti, että laitamme tätä juhannuksena grillissä. Valkopippurin vaihdamme sitruunapippuriin ja soijakastikkeen oliiviöljyyn. Lisäksi vaikka uutta perunaa tai perunasalaattia uusista perunoista. Kannattaa oppia rohkeasti soveltamaan ammatilaistenkin reseptejä oman maun mukaan!

Pääruoista löytyy mm. Grillifilee kasvispedillä, Hunajalohta ja inkiväärirelissiä, Kurpitsakeittoa Láhana, Akiran loimulohi-ramenkeitto, Nyhtöpossua havaijilaisessa BBQ-kastikkeessa, Sushit - neljä makua (Helenan sushikoulu!)...

Päärynäpuu meillä on vieläkin istuttamatta, mutta päärynöistä todella pidämme, joten nyt valitsin jälkiruoaksi Karilta ja Helenalta Päärynäunelman:

2 päärynää
2rkl suolatonta voita
0,5 dl sokeria
0,5 tl kanelia
2 tl vaniljasokeria
1 rkl päärynäbrandyä
2 tl raastettua sitruunan kuorta
2 tl raastettua limen kuorta
1 dl mascarponejuustoa
0,5 dl tomusokeria
jäätelöä

Leikkaa päärynät pitkittäin neljään osaan.

Laita ne uunivuokaan keskenään sekoittaen voin, sokerin mausteiden, kuoriraasteiden ja päärynäbrandyn kanssa.

Kypsennä 240 asteessa 15 minuuttia.

Laita päärynät jälkiruokalautaselle.

Vatkaa mascarponejuusto ja tomusokeri pehmeäksi vaahdoksi.

Kaada jäljelle jäänyt neste kastikkeeksi ja koristele annos mascarponevaahdolla.

Lisää annokseen vielä jäätelöpallo - kylmä ja lämmin yhdistyvät - ihanaa!

Muuta ihanaa jälkiruokaosastolla ovat mm. Ananas-mansikkaherkku, Granaattiomenaa ja pannacotta, Intialainen hedelmäsalaatti, Mangomousse, Kona coffee -juustokakku...

Tässä herkullisen raikkaassa ruokakirjassa on tarjolla myös lisukkeita ja juomia.  Lisukkeissa mm. houkuttava Inkiväärirelissi ja Seesamikurkkusalaatti. Juomissa mm. Mayojen kultainen kaakao, Mango-mansikkasmoothie ja Tropiikin suukko! Maistuis varmaan sinullekin...

Kirjat vahvuudet: Raikkaus: Paljon hedelmäisyyttä ja merenantimia, Karin erinomaiset kuvat, Helenan asiantuntemus ja tarkkuus, sovellettavuus ja se että raaka-aineita ei todellakaan tarvitse lähteä metsästämään Stockmannilta.

Lähden perjantaina lounaalle ystävän kanssa ja hän on kova kokkaamaan. Piti antaa kirja hänelle, mutta nyt en taida voidakaan päästää tästä irti, vaan Kesäruokaa paratiisista siirtyy omaan keittokirjahyllyyni.


*****

Ruokakirjat Leena Lumissa

18 kommenttia:

  1. Ihanan raikas ja erilainen keittokirja. Olen oikea keittokirjahamsteri ja tuo vaikuttaa kyllä hankkimisen arvoiselta.

    Ihanaa helatorstaita Leena <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiia,eikö vain. Toinen keittokirjahamsteri täällä;) Ruokakirjoja varten on tietty keittiörempan yhteydessä tehty oma hylly näille rakkaille kulinaarisille kirjoille. Voisin elää tällaisella hedelmät, kasvikset&meren antimet ruoalla.

      Kiitos samoin sinulle Tiia!<3

      Poista
  2. Jossakin vaiheessa hamstrasin tosi paljon keittokirjoja keittiön hyllyyn. Se tapahtui silloin, kun meillä vielä syötiin lihaa eli ennen vuotta 2008. Nyt olen myynyt paljon keittokirjoja pois, sillä suurin osa ruoasta tehdään meillä "ihan omasta päästä" tuunaten ja soveltaen ja kokeillen. Leivontakirjoja on nyt tullut ostettua lisää, kun leipomisessa on parempi noudattaa ohjeita tarkalleen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arkeilija, ehkä en pidäkään leipomisesta juuri siksi kun siinä viedään kuin luovuus, sillä pitää olla tosi tarkkana.Kokkaaminen on taas rentouttavaa taidetta, jossa voi varioida loputtomiin. Minä voin hyvin jatkaa tätä keräilyä, sillä en keräile kippoja ja kappoja, vain kirjoja, kukkia ja elämyksiä;)

      Kaunista helatorstaita lehteen puhkeavien puiden kera <3

      Poista
  3. Tosi herkullisia ruokia, ja kevyitä. Ananasalkupala on kaunis.

    Laiska kokki kuten minä laittaa noinkin isotöisiä ruokia vain isommalle porukalle.
    Huomenna on kyllä tulossa ruokavieraita, mutta heille on jo ateria suunniteltu ja aineet hankittu. Pistän kirjan nimen muistiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, minä joskus (usein) ajattelen, että ihmisen pitäisikin syödä kuin näin eli paljon kasviksia, hedelmiä ja kalaa & mereneläviä.Tuo alkupala on kuin taideteos. Meillä tulee varmaan sekin kokeiltua, mutta juhannuksena grilaamme tuota saaristolaiskalaa, sillä senhän voi ihan hyvin tehdä grillipannulla. Olemme nyt täysin taas grilliruokalinjalla ja on helppoa, sillä R. on liimaantunut kiinni grilliin;) Minä vähän noita salaatteja ja kattauksia sitten vain.

      Älä nyt: Kokkaaminen on rentouttavaa. Pidän oikeasti ja koska olet ope, niin neljä kymppiä oli aina aineista kotitalous (niin kauan kuin sitä oli), historia (meinasi tulla ammatiksi) ja ädinkieli ja ainekirjoitus.

      Miten minä näen sinut Havaijilla...Tämä on nyt etiäinen;)

      <3

      Poista
    2. Minä taas olin kömpelö kotitaloudessa. Meitä oli varmaan aina kolme toteuttamassa samaa helppoa ruokalajia ja toiset ehtivät ennen minua, jolloin minä jäin seisoskelemaan. Käsitöissä olin haka. Olen ihan ihmetellyt,miten minä olenkin osannut tehdä revinnäisliinoja ja pienenpienillä ristipistotontuilla korostellun joululiinan.

      Sinähän olet ollut oikein välkky oppilas. Siihen aikaan ei niin vain kymppejä annettu!

      Voi, kun tuo toteutuisi! Me - in Hawaii! ... Hoksaan, että haluan sinne. Jospa tämä sinun etiäisesi alkaa toimia minulle niin kuin esillä pidetyt aarrekartat eli alan toimia haaveen suuntaisesti. Nyt lähden katsomaan kartalta Havaijia. <3

      Poista
    3. Minä olin kömpelö pääasiassa matikoissa;) Tiedätkö, minäkin ihmettelen, miten olen pystynyt niihin käsitöihin...

      Ei annettukaan. Sain siitä kuulla sitten näiltä kymppejä antaneilta opettajilta, että 'tämä oli sitten ensimmäinen kerta kun...' Ja meidän piti kerätä vielä kasveja kahtena kesänä. Se oli hyvä, Olin innostunut ja keräsin tuplasti mitä piti. Ei tarvinnut opetella nimiä latinaksi, mutta minä opettelin. Sain siitä herbariosta 10+, mutta opettaja valitteli, että sellaista ei saa laittaa todistukseen...En ole vain puutarhaharrastaja, olen intohimoinen botanisti. Olin kolmen parhaan joukossa koko keskikoulun ja lukiossa sitten vähän villiinnyin kun vaihdoin Eurajoelta Poriin. Mutta oppikouluun piti silloin pyrkiä ja pääsin toiseksi parhaana, jäin yhden pisteen päähän parhaasta, matemaattisesta pojasta, siitä sain äiditlä kuulla, että 'mikset ollut paras'...Se oli sitä aika.Piti olla paras ja napakka.

      Jotenkin sinä kuulut sinne. Näen sinut siellä. Eräs tuttuni kertoi, että he olivat iltaisin beachilla ja saivat olla kahdestaan. Olen aina luullut, että siellä on hirväe turistiruuhka, jollaisia itse kammoan, mutta ei heillä ollut...Ja hiekka oli valkoista ja rannat siistejä. Ei uskoisi!

      Se meneekin niin: Jos ajattelet sitä, se toteutuu. Jos haluat sitä: Se toteutuu. Jos näet siitä unta sudenhetkellä ja sitten heräät ja muistat unesi Havaijista: Siitä tulee varmasti totta. Alitajuntakin voi alkaa kääntää kaikkea siihen suuntaan, vaikka itse miettisitkin jo muka muuta. Minä katsoin Perilliset ja oli viimeinen jakso - toistaiseksi. Kunpa sarjan tekijät kuulisivat, mitä rukoilen tänään...Kunpa tähti nyt lentäisi ja voisin toivoa...

      <3

      Poista
  4. ♥Hei Leena! Oi,mitä herkkuja täällä on tarjolla! Mukavaa Helatorstaita sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta Sinikka, tästä nyt mallia ottamaan;) Kiitos samoin sinulle<3

      Poista
  5. Kiinnostavia reseptejä ja kauniita kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unelma, eikö vain: Hedelmiä ja merenantimia: Voiko enempää toivoa<3

      Poista
  6. Ihanan värikkäitä ruokia! Monia voisi kokeillakin, sillä rakastan hedelmiä ja kalaa. Ananas sen sijaan on minulle ehkä vähiten mieluinen hedelmä, mutta sen voinee aina korvata jollain muulla.

    Heleää helatorstaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, eikö vain. Me aiomme kokeilla näitä, sillä pidän juuri tämän tyyppisestä ruoasta. Tuore ananas aiheutti minulle pari viikkoa sitten ystävälounaalla samanlaisen reaktion ja polttelun kuin kiivi...En muista ennen sellaista. Monta voi korvata muulla: Eli kokeilumieltä vain kehiin (lue: kokkaamiseen;)

      Kiitos samoin<3 Ihmettelen puutarhaa, ihmettelen elämää, aika valuuu johonkin ja kaiken aikaa tapahtuu monenmoista. Nyt alan kirjoittaa osanottorunoa, sillä ystäväni isä lähti eilen...kirjosiepot...

      Poista
  7. Onpas ihania herkkuja:) Voinkin kuvitella että ananasta löytyy useassa sieltäpäin kotoisin olevasta ohjeesta;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, just tällaista ruokaa voisi mieluusti syödä aina. Toki ananasta, mutta myös montaa, montaa muuta. Oma suosikkini on papaija, jolla onkin yllättäviä terveyttä edistäviä vaikutuksia. Piipon kirjoista oppii monenmoista;)

      Poista
  8. Voi, tämä olisi ihana kesäkeittiökirja! Fantastisia ohjeita, jotka houkuttavat kokeilemaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, sellaisena tätä nyt pidänkin. Jotain uutta: Kesäkeittiökin kaipaa vaihtelua.

      Poista