Suvimaisema: lahdentyven, saunaranta ja...

Suvimaisema:

lahdentyven, saunaranta ja vene
ja helle, männikön tuoksu,
kukat, välkkyvät kalat,
lapsi, lapsia, lapset
ja vanha onnellinen kaiku.
Isä hei!

- Lauri Viita -

Sadepäivien lumoissa ristinummiruusua ja...

Tähän Vaatimattomuuden lumoojattareen emme kyllästy. Nyt kun on sadellut kuin tulvimalla, villiruusumme vain pitää siitä. Osa kukista on valtavan suuria ja kukintaa on kestänyt jo jonkin aikaa.

Katsoitpa ruusa mistä päin vain, aina se antaa parastaan.

Tätä on nyt jo jaettu ystävillekin ja eräs kirjailijamme löysi tätä ruusua koiralenkillään Vuosaaresta. Ristinummiruusu lienee selvinnyt: Lue koko tarina täältä

Muistatte tämän hupsuttelevan akileijan, todellisen suviyllätyksen. Nyt

se näyttää tältä! Hyvin elegantti ja vieressä on tulossa jatkoa...Tätä on siis vain yksi, joten pyynnöistä huolimatta, en voi vielä ainakaan jakaa siemeniä. Minulle oli kaiken kaikkiaan ihme, että siitä viime vuoden jännittävästä, mutta ei yhtään akileijan näköisestä, kehittyi tällainen. Tasan sama kasvi, sillä paikka on ainutlaatuisen helppo muistaa.

Nyt on todellinen kesäfiilis, sillä on satanut, mutta ollut lämmintä. Ollaan uitu. Ollaan vain oltu. Puutarha antaa parastaan ja ajan näyttää vain kissankello. Olemme lähdössä lounaalle cityyn, mutta palatessa noudamme ainekset kolmen melonin salaattiin ja illaksi mansikoita. Olen syvällä suosikkikirjailijani Oatesin teoksessa, kirjassa, jonka olen jo kauan aikonut lukea eli Blondin kanssa nyt mennään.

suviterveisin
Leena Lumi

Mustavalkokuvien tunnelmissa...

Facebookin puolella on kiertänyt mustavalkokuvahaaste, jossa pitää esittää vain kuva ilman mitään selitystä. Lumissa saan avata aiheita:) Kuvia pitää olla seitsemän. Ajattelin ne näin loma-ajan löysäilyssä tuoda myös tänne blogin puolelle. Aluksi ajattelin, että 'ainakaan kukat eivät voi olla mustavalkoisia', mutta niin vain tässä nyt koostekuvana on hyvinkin upea hortensia, jonka näette väreissä mm. täällä

Tässä Jyväskylän Liivi ja Sukka -liikkeen minulle Britanniasta tilaaman uimapuvun sovitusta. Lähdin heti kokeilemaan.

Ambergin kyyhkyset menossa nukkumaan lokakuussa 2015.

Meri ja Sami rantakalliolla Paraisten mökillä. Pidän paljon tästä kuvasta, jossa aistin jotain hippiaikaista...

Kissanviikset 3.3.2017, jolloin 33 vuotta ensikatseesta.

Äidin kanssa menossa Savonlinnan oopperaan nauttimaan Carmenista.

Sami ja pallo...Tämä Merin otos on minusta hyvä sekä väreissä että mustavalkona: Kuin kuvattava ei tietäisi häntä kuvattavan, on vain nuori mies ja pallo tässä hetkessä.

Ystäväni kanssa Pöllöwaarissa elokuussa 2015. Kalenterissa on jo uusi päivämäärä elokuun tapaamisellemme♥

mustavalkoterveisin
Leena Lumi

Ja facebookin filmitähtikuva kasvoistani uimapukukuvasta:

...näin me koukutumme someen aina vain...toisinaan se toki on elämän kepeyttä, mutta joskus tulee mieleen, että...

Valkoisesta puutarhasta yhdellä tipulla

Sattuneesta syystä kirjarintamalla on nyt hiljaista: Luin yhden hyvän ja sen saa julkaista vasta 20.7., aloitin eilen toista ja kun olin lukenut jonkin matkaa jopa Lumimiehelle ääneen erästä kohtausta, huomasin, että sen saa julkaista vasta elokuussa. Käännyin kirjaston puoleen, jossa muuten nyt kesäaikana ainakin palvelee ihan Ville Valon näköinen komistus, ja löysin tiiliskiven, jonka olen aikonut lukea jo kauan sitten eli nyt otan vapauden nauttia kirjastani hitaasti ja tarjoilen teille vaikka kukkia.

Vaatimaton kuupuutarhani alkoi aikanaan valkoisella lupiinilla ja onneksi se on viihtynyt ja lisännyt kukkiaan, vaikka hitaasti.

Sen sijaan toiseksi istutettu valkoinen akileija on nyt kadonnut monta vuotta upeasti kukittuaan tästä kohtaa, mutta muualla sitä on kiitettävän runsaasti.

Valkoinen Iris Sibirica onneksi on toipunut monista siirroistaan ja on nyt erityisvaalinnan kohteena. Mikäli alkusuvi olisi ollut normaalin lämmin, kuvassa näkyisi iiriksen takana valkoinen juhannusruusu, josta vasta nyt aukeavat ensimmäiset kukat.

Tässä lähistöllä kukkii myös yön kuningatar eli valkolehdokki, joka ei lisäänny, mutta onneksi ei vähenekään.

Sissinghurstin linnan valkoisen puutarhan tyyliin, pihallamme kasvaa nyt myös valkoista maitohorsmaa, jota aion siirtää kuupuutarhaani, johon samalla siirtyy juuri tältä paikalta 

valkovuokkoja eli minikuupuutarhani kukinta aikaistuu.

Tämä vuokkorykelmä vain lisääntyy kallion reunan kosteikossa, kuten toivon käyvän valkoiselle horsmallekin.

Kuupuutarhan alku oli tällainen. Edelleen tähän kohtaan alapuutarhaa tullaan tuon takana kukkivan valkoisen Holger Isabella syyreenin ohitse. Ja kuvassa oikealla kukkii nyt

valkoinen särkynyt sydän, jolle viime talvessa oli jotain rankkaa tai sitten kylmässä alkusuvessa, sillä ei mitään lisääntymistä, mutta onneksi ovat elossa!

Voitte olla varmat, että kun saan varjoliljat lisääntymään, raaskin siirtää niistä osan kuupuutarhaan. Olen kuullut jopa ihanan huhun, että varjoliljat lisääntyisivät itsestään...,mutta täsmäistutus on täsmäistutus. Sitä voin soveltaa mihin vain, paitsi en sormustinkukkaan, joka valitsee itse paikkansa. Eikä sille taitaisi olla riittävästi valoakaan kuupuutarhassa, jossa jättimäisten lehmusten katveessa on pärjättävä iltapäivästä iltaan valolla eli puolivarjossa.

Pidän valkoisista kukista erityisesti, mutta en voisi ajatella, että koko puutarha olisi valkoisia kukkia, vaikka mieheni väittääkin, että ostimme yli kolmekymmentä vuotta sitten valkoiset syreenit valkoisella talolla. Pidän paljon myös sinisistä ja vaaleanpunaisista kukista ja joskus joku vahva punainenkin on poweria. Valkoisia kukkia vain todella rakastan...

Kuin vartiosotilaat lupiinit vahtivat muistelulehtoa. Takana näkyy puistonpenkki ja siinä vieressä on ensimmäisen noutajamme hauta. Keväällä tässä pärskyy iloinen puro ohitse, toivon sen ilahduttavan tähtiin asti uskollista ystäväämme.

Lehtosinilatvaa voisin siirtää myös kuupuutarhaan valkoisena, mutta annan sen päättää itse. Sitä kasvaa meillä yltäkyllin, joten eiköhän eräänä päivänä...

Kun kaikki edellä mainitut kukat ovat jo lakanneet kukkimasta, jatkaa alueen vasemmalla puolella, vähän juhannusruusuusta talolle päin, mustilanhortensia.

Oikealla valkoista vahtia pitää kuutamohortensia, jonka siirsimme etupihalta pois jonain kuumana kesän päivänä. Hyvin se toipui ja sain tilalle paikan kokeilla muita hortensioita.

Melkein joka suvi olemme saaneet nähdä kirjosieppoperheen yhteenmenon, kuulla niiden laulun, nähdä pöntön varustamisen ja seurata sitten huolehtivan parin touhuja, kun poikaset ovat kuoriutuneet. Joka vuosi myös, kun vanhemmat ovat jo kyllääntyneet hommiinsa, on yksi poikasista halunnut jatkaa mukavaa peräkammarin pojan/tytön elämää täyshoidossa. Nyt tällä tyypillä olikin niin tomera sisko, että se tuuppasi mukavuudenhaluisen matkaan. Siihen se sitten räpisteli meidän ikkunan alle ja kuten ilmeestä voi huomata, kiitollisuus ei ole maailman palkka:) No, emo ruokki tätä siinä jonkin aikaa ja iltapäivän aikana oli lapsi kai jo toipunut järkytyksestään ja kadonnut vähintäinkin lehtomme saniaisten suojiin.

kuupuutarhaterveisin

Leena Lumi

Leena Lumin puutarhassa

Vihdoinkin juhannusruusut! Eikä kirvan kirvaa tänä suvena 2017.

Yli vuorokauden on satanut kuin tulva olisi tulossa, mutta nämä vain tykkäävät nyt.

Muissakaan ruusuissa ei ole kirvoja, joten nyt on sitten todellinen ruususuvi♥

Siis sillan kupeessa, valkoisen puutarhan osana...

Valkoisen puutarhan lähellä, aika tarkkaan keskellä lehtoa, tuoksuu jasmiini.

Peto on minun armaani, vaan peto hyvä, ei haavoita...

Peto on minun armaani, vaan peto hyvä,
ei haavoita silmänluontinsa syvä,
ei tahdo hän tappaa, kynsiä, purra,
vain hiipiä hiljaa ja kauniisti surra,
pään painaa olkahan lemmityn miehen,
elon siirtää kuin laskevan auringon tiehen,
hänet kiertää katseella hyväilevällä,
niin kärsimys-kirkkaalla, surun-kipeällä,
ja heittää maailman yli yön hunnun
ja tunteen ja rakkauden tunnun.

Peto on minun armaani, vaan peto arka,
hän askelta säikkyy, hän ääntä jo karkaa,
kun kutsut, hän pelkää, kun huudat hän lymyy
ja silmänsä lehvien halki vain hymyy,
hänet saada voi saaliiksi ahdistamalla,
kun vuori on eessä ja jyrkänne alla,
voit vangita hänet ja kotiisi kantaa,
mut silloin hän saattaa iskunkin antaa,
voi hyväillen hyökätä, suudellen purra
ja itse sun haavojasi haikeimmin surra.

Peto on minun armaani, vaan peto soma,
ei tahdo hän olla pyytäjän oma,
hän tahtovi tulla, kun hällä on mieli,
ei silloin kun kutsuu lempijän kieli,
jos väistyt, hän seuraa, jos hyökkäät, hän haihtuu,
jos etsit, hän elämän-murheeksi vaihtuu,
hänet parhaiten voitat, kun suot hänen mennä,
et itkuas näytä, et vastaansa ennä,
hän kärsiä tahtoo ja onneton olla
ja yöstänsä tummasta syliisi tulla.

- Eino Leino .
L. Onerva Eino Leino Toinen toisillemme (Otava 1986)
kuva Albert Edelfelt

Akileijan lumoissa!

Sydämeni kyllyydestä rakastan akileijoja. Ne saavat kasvaa missä ikinä haluavat. Tämä yllättäjä nousi päivänliljan lehtien sisältä kuten viime vuonnakin, mutta on nyt aivan erilainen

eli tässä sama kuva ja preciis sama paikka kuin suvella 2016. Yllättäjien sukua.

Kerään näitä kuvia viedäkseni aina vähän erilaisia akileijoja niiden tiedostoon Akileija on keijukukka

Maud Montgomery on kirjoittanut erääseen kirjaansa, että akileijat tuovat keijut puutarhaan.

Myönnän, että en erota meillä kasvavia lajikkeita ja sitä vaikeuttaa sekin, että toin aikanaan lehtoomme sekä japanin- että alppiakileijaa, joten risteymiä lienee.

Näitä kasvaa nyt kaikkialla kukkapenkeistä etupihan villikukkaniitylle.

Ja tässä sinistä puutarhaa kirsikkapuun ympärillä. Jatkan kuvaamista. Luulin nähneeni mustan akileijan, mutta kun oikein tarkasti katsoin se olikin vain hyvin tummansininen...

puutarhaterveisin
Leena Lumi

Leena Lumin puutarhassa

Tämä kuva on toisesta niistä siemenpusseista, jotka ostin tiistaina Viherlandiasta. Lord Nelson 'Winky Double Red White'. Päätin istuttaa heti oli kuun asento oikea tai väärä. Jestas kun avasin pussin, tajusin ostaneeni elämäni kalleimmat siemenet: Melkein euron kipale. Ja äiti taisi ostaa vähän enemmän. Ei voinut nähdä pussin sisälle, mikä minipussi siellä oli ja olisi oikeasti pitänyt laskea oliko siemeniä seitsemän vai kymmenen. Suurin odotuksin istutin♥ Miten tuo punavalkoisuus nyt niin houkuttaakin...(2019)

Mattias Edvardsson: Melkein tosi tarina

Olin syntymästäni saakka Janten lain leimaama ja yhtä omaperäinen kuin lyhtytolppa minkä tahansa ruotsalaisen pikkukaupungin nimettömällä torilla. Suurta kirjallisuutta? Henkilöitä jotka erottuvat joukosta? Sillä saralla minulla ei ollut yhtikäs mitään annettavaa.

Mattias Edvardssonin trilleri Melkein tosi tarina (En nästan sann historia, Like 2017, suomennosTiina Ohinmaa) osui minulle mitä suurimpaan dekkarinälkään, joten rikoin omaa lakiani ja annoin tarinan viedä aamukolmeen. Alussa ihmettelin, että miksi tätä, kirjoittamista ja valittamista kirjoittamisesta, sillä kirjan päähenkilö Zackarias Levin, Zack, kirjoittaa kirjaa kahdentoista vuoden takaisista tapahtumista samalla kun muuttaa äitinsä helmoihin asumaan ja synkistelee kuin koko maailma olisi jotain hänelle velkaa. Hän kiukuttelee äidilleen, hän ei ole kiitollinen mistään, hän on sellaista sarjaa, josta en niin syty etenkään kun masiskausien kanssa vaihtelevat ylettömät kirjailijuuteen liittyvät egoilut:

Menestyksen avain piili kokeellisuudessa. Loisin jotain ainutlaatuista, jotain upouutta, joka erottuisi kaikesta aiemmin kirjoitetusta. Pahin pelkoni oli tylsä ja toisteinen teksti. Tarinoilla jotka oli jo kerrottu, sanoilla jotka oli jo muotoiltu ei ollut olemassaolon oikeutta suuressa kirjallisuudessa. Minä murtautuisin ulos kaikista kehyksistä ja perinteistä.

Näin meidän ’suuri’ kirjailijamme, eikä edes ollut aineissa. No, miten sitten onnistuu kirja Syytön murhaaja, jonka on tarkoitus puhdistaa vankilasta vapautunut Adrian kuuluisan kirjailijan Leo Starkin murhasta, vaikka ruumista ei edes ollut vielä löytynyt. Se onnistuu erinomaisesti! Kirja kulkee vuosien 1995-1997 tapahtumissa ja Melkein tosi tarinassa saamme Syyttömän murhaajan väleihin vuotta 2008, jolloin vanha jengi on taas koossa ja alkaa paljastua yhtä ja toista. Myös sellaista, jonka takia aloin melkein pitää Zackista, sillä löysin hänen kipupisteensä ja niistä yksi oli Betty. Napakoin oli Zackin äiti, joka repäisi aikamiespoikansa maanpinnalle, kun tämä alkoi liikaa liidellä. Tilanne ei ollut Zackin luovalle työlle kaikkein otollisin, sillä sehän söi itsetuntoa:

Olin 32-vuotias ja täysin riippuvainen äidistäni. Rahat olivat loppu ja uskalsin tuskin ajatella ikkunallisten kirjekuorien pinoa, joka minua odotti jossakin Tukholmassa, tai viestien tulvaa, jonka entinen vuokraisäntäni oli jättänyt puhelinvastaajaani. Olin 32-vuotias orja, en päässyt edes ulos kylästä ilman äidin hyvää tahtoa.

Tämä on niin Zackin itsesäälistä liioittelua, että...kysehän on tietysti vain luvasta saada käyttää äidin autoa, joka hänelle kyllä suotiin, mutta marmatuksen kera. Niin, on vuosi 2008 ja jälleen he ovat koolla, Zack, Adrian, Betty ja Fredrik. Ja kun Zack on aloittanut kirjansa tapahtuu yllättävä löytö, joka toimii primus motorina Zackin kirjoittamiselle ja lukija saa huomata aikamatkustuksessa kahdentoista vuoden päähän, että ehkä Zack olikin vain estynyt, kipuileva ja kiltti poika verrattuna erääseen toiseen...

Melkein tosi tarina toimii erittäin hyvin. Nyt kun on muotia kuljettaa kahta rinnakkaista aikajaksoa romaaneissa, Edvardsson onnistuu upeasti. Takaumat erottuvat kuin neonvalo pimeässä Zackarias Levinin Syyttömän murhaajan luvuista. Ennalta-arvattavuuden kirous ei osunut nyt kohdalleni eli jännitys säilyi loppuun asti ja jotenkin vain...tämä on mitä täydellisin kesädekkari.

Illalla menimme Nytorgetille, lähelle lainaamaani kämppää. Ilta jatkui pitkään ja hilpeänä ja melkein kuin ennen vanhaan, paitsi paremmin. Suljimme kuluneen vuoden hakasulkeisiin ja painoimme deleteä. Oli uutta puhuttavaa, edessämme avautui vielä taivaltamattomia päiviä, uusi aika täytettäväksi elämällä, uusi totuus kirjoitettavaksi.

*****

Tästä ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin Annika/Rakkaudesta kirjoihin ja Mai/Kirjasähkökäyrä

*****

Dekkarit Leena Lumissa

Juhannuksen jälkihehkua

Juhannus 2017 jää muistiin paitsi elämäni sateisimpana myös hauskimpana aikuisiällä. Nuoret koirineen viipyivät viisi päivää ja niihin päiviin mahtui monenlaista...

Lumimies ja vävypoika Sami korjasivat huonosti vetävän takan kuntoon. Sitä kesti osa aatosta ja melu oli hirmuinen. Me tytöt viihdyttiin kera koiruuksien ulkona nauttimassa tyttöjutuista ja kuohuvasta.

Sitten miehet grillasivat sekä täytetyt herkkusienet että

grillipihvit ja marinoidut veneperunat. Tomaattisalsan sentään tein minä:) Herkkusienet muuten tekivät nuoret, joten osallistuivat hyvin remonttiin, aaton ruokailuun ja vielä myöhempiinkin juttuihin. Aika hyvin mentiin juhannusruokia tahtiin.

Miehet eivät oikein tykkää, että aletaan kuvata ruokia, koska ne jäähtyvät. Kiireimmän kaupalla sain kuvattua yhden herkkusienisatsin. Erittäin hyviä minusta olivat mustapippurijuustolla täytetyt. Sadekuuron takia liinatkin vaihtuivat tiheään, mutta sisupusseina olimme kaikki ateriat ulkoruokinnassa paitsi sitä, kun kokeilimme miten takassa nyt paistuvat makkarat parinkymmenen vuoden jälkeen. Hyvin paistuivat ja maistuivat.

Oravat yläterassin toisessa päässä ja me toisessa. Hieman Dina ja Taika niitä hämmensivät, mutta nopeasti tottuivat. Huomatkaa, miten köynnöshortensia nousee jälleen kukkimaan terassin seinien yli.

Sen lehtien suojassa uskaltaa Pikkupikkukin tulla pähkinöille.

Tässä kuvassa ovat mukana sekä pieni villakoira Dina että sheltti Taika, mutta just kun onnistuin kuvaamaan, Dina alkoi touhuta muuta, eikä näy kuvassa. No, koiruudet ovat tulossa meille elokuussa pitkälle lomalle, joten kuvataan silloin molemmat. Kuten kuvan oikeasta reunasta huomaatte, unelmani köynnöshortensiaan peittyvästä kivitalosta alkaa toteutua.

Apen ja vävyn hyvin ansaitut drinkit, joiden nimi voisi minusta olla Midnight Sun värin puolesta. Nuorten drinkkitarjoilu on oikeasti San Fransisco ja maistuu suvelle. Huomatkaa sateenvarjot ja kierrepillit:)

Äiti ja tytär♥

Koko poppoo! Lumimieskin saa pidellä selfiekeppiä....:)

Juhannuskukkakimppu omasta lehdosta. Kiitos sateiden syyreenitkin pistivät parastaan ikinä

Isabellansyreeni Holger, valkoinen, ympäröi molempia terassejamme ja

kalliolla kulleroita tulvillaan. Keltakurjenmiekat vasta aloittelevat.

Sami ja Taika...ihanat!

Tänä juhannuksena rankkasadekuuroista viis, sillä sauna oli lämmin koko ajan, ei tarvinnut kastella, sillä koko puutarha aivan ryöppysi kukkamerenä, kaikilla oli reipasta mieltä ulkoruokintaan, kun vietimme kotisaarellamme rentoa, lämminhenkistä mittumaaria. Tämä muistojen kirjaan...

kiitollisena
Leena Lumi