VARJOMADONNA

”Vain tämä on selvää: runoutta ei saa tuhlata savukkeensytyttimiin; siitä on tehtävä puukko.”

Vahvan pohjoisen runoilijan Heli Slungan Varjomadonna (Minerva, 2009) uusin kokoelma on kuin mora, joka leikkaa päätä, lihaa, sielua mitään, ketään säästämättä. Slungan runoissa soi arktinen soundi: täällä puhutaan näin, täällä tehdään näin, tämä on pohjoisen tapa, sanotaan suoraan ja karkeastikin, kaunistelematta:

”Kunnanlääkäri määrää avioeromasennukseen Viagraa, mutta mistä vanha ja varaton mies saisi uuden vitun. Tapa jolla pohjoisessa hoidetaan asiat, ja toinen, köysi ja kuusi.”

Heli Slungan runot toivat minulle mieleen hippivuodet ja tavan rikkoa kaunistelematta kaikki mahdollisia normeja, tarpeen kaataa kaikki raja-aidat ja talloa nurmikoita, syöttää apinoita. Mutta myös niiden vuosien solidaarisuuden, jossa huomattiin kylmien asemahuoneiden miehet, tosin Slungan myötätunto kallistuu naisiin, mutta miehillä on heidän roolinsa, sillä miten nainen nyt ilman niitä…:

Olet pannut lapun luukulle: enää ei tuoretta miehenlihaa, teräviä cumshotteja tarjoilla.

Kaivan ryttyisiä seteleitä taskuistani,
lupaan sammaltaen prinsessan ja puoli valtakuntaa
voi rakas minä pienennän itseni vaikka
avaimenreiän tai neulansilmän kokoiseksi,
sanon mitä haluat kuulla
silitän tukkaa niin kuin äiti,
jaksan imeä tuntikausia kuten tiedät
mutta ei on ei on ei.
EI!
Siteeraat minua ivallisesti sankarittareksi.
En kysy miksi tuolle sievälle blondille
yhä tarjoillaan.

Menen kotiin,
kasvatan hampaat pilluuni.

Tässä se tuli! Tätä se on! Heli Slunga kertoi, mistä kana pissaa. Naiset ovat naisia ja ehdottomasti subjekteja. Naiset tulevat ja ottavat miehen, naiset tarvitsevat miehen karkeaa painoa ja ihanaa samettiterskaa ja kovaa kalua. Ja sitten joku uros kehtaa laittaa lapun luukulle ja pitää mennä kotiin ja kasvattaa hampaat pilluun. No ei tarvitse kuin tässä erinomaisessa runossa, sillä tuore miehenliha on uusiutuva luonnonvara!

Tästä runosta pidin eniten. Tämä on mun juttu! Siinä on enemmän, paljon enemmän kuin heti huomaakaan. Siinä on ikiaikainen tarina siitä, miten mies kuin mies odottaa palvontaa, palvontaa, palvontaa. Et saa, ellet palvo!

Minulla ei ole pienintäkään epäilystä siitä, että Heli Slungasta on tullut naisten lyyrinen, mutta kova ääni. Slungan nainen nussii, panee, kiroilee, imee, polvistuu, ompelee, juopuu, nauraa, nauttii, himoaa, rakastuu kolmessa sekunnissa, ajattelee Afrikkaa ja ikävöi. Puukko satuttaa, mutta myös hyväilee kuin pehmeät huulet terskan silkillä.

Varjomadonna herättää iättömät hipit, ravistelee nuoria naisia, hiukan pelästyttää miehiä, jotka haluavat naisten puhuvan kuiskaten. Varjomadonna ilahduttaa niin saada kuin antaa myös kantensa puolesta. Suvi Sievilä on osunut kymppiin Varjomadonnan kannessa!

Minä antaisin tämän kirjan riemulla Elämäni Miehelle!

Vain hullu olisi onneton punainen korkokenkä kaasupolkimella

rakastajia joka ilmansuunnassa sulaa tietä 140 km tunnissa.

Vain hullu olisi onneton kun on kevät ja on itse vielä kaunis,

ja lumen alta paljastuneissa kaupungeissa miehet kaduilla,

puolittainen erektio lahkeessa, lupaus ilosta.

UNFORGETTABLE!

http://www.youtube.com/watch?v=Uvux60fqNU8

MARILYN MONREON MONTA ELÄMÄÄ

Muistan aina Marilynin laulamassa Happy Birthday Mr. President ihailemalleni John F. Kennedylle Madison Square Gardenissa toukokuussa 1962. Ei, ei hän laulanut, hän eli laulun Jackille. Kukaan, joka on nähnyt esityksen, ei voi sitä unohtaa, ei halua sitä unohtaa.

Kaikilla meillä on mielipiteemme näyttelijä Marilyn Monroesta alias Norma Jean Bakerista ja kaikin mokomin pitäkäämme oma käsityksemme, sillä hyvin vähän saamme loppujen lopuksi totuutta naisesta monien kuuluisien elokuvien päätähtenä. Yksi totuus kuitenkin on: Hän kuoli elokuun 4. päivänä 1962 barbituraattien yliannostukseen, mutta lopullinen kuolinsyy ei selviä koskaan. Seuraavana vuonna murhattiin Yhdysvaltain presidentti John F. Kennedy.

Marilyn Monroesta on tehty niin monta elämänkertaa ja tutkielmaa, että kun sain käsiini Sarah Churchwellin Marilyn Monroen monta elämää (The Many Lives of Marilyn Monroe, Ajatus Kirjat, 2008) päätin hylätä kaiken hänestä lukemani, koska jokainen kirjoittaja kumoaa toisensa. Olisin ehkä helpommin lukenut tieteellisesti, mutta hellästi ’tähdistään’ kirjoittavan Donald Spoton kirjan, sillä Sarah paljastaa kaiken, kaiken. Kuitenkin: Hän on Marilynin puolella!, ja sitä jos mitä tämä seksin ikoniksi miesten rakentama edesmennyt lahjakkuus tarvitsee.

Marilyn Monroesta on tehty tuhansia aikakausi- ja sanomalehtiartikkeleita, kuusikymmentä täyspitkää elämänkertaa, yli neljäkymmentä elämänkerrallista dokumenttielokuvaa, osapuilleen kaksikymmentä näytelmää, yli kymmenen tieteellistä artikkelia, ainakin kymmenen romaania, kaksi akateemista erikoistutkielmaa, kaksi musikaalia, baletti, ooppera ja yksi Elton Johnin laulu: Candle in the Wind.

Monroen sinnikkäästä kulttuurisesta vähättelystä huolimatta kirjallisesti sivistyneet henkilöt ovat ajan myötä olleet entistäkin kiinnostuneempia hänestä. Marilyn oli myös avioliitossa kuuluisan näytelmäkirjailija Arthur Millerin kanssa. Häntä ovat kommentoineet Jean-Paul Sartre, joka sanoi Marilynin olevan upein elossa oleva näyttelijä; Saul Bellow puhui hänestä Playboy –lehden haastattelussa ja Vladimir Nabokov sanoi häntä häikäiseväksi.

Paljon on puhuttu Marilynin pikkutyttömäisestä äänestä ja hänen kuuluisasta kuiskauksestaan. Lopultakin Monroe kuiskasi pikkutyttömäisesti vain kahdessa vuonna 1953 tekemässään elokuvassa, Herrasmiehet pitävät vaaleaverisistä ja Kuinka miljonääri naidaan. Jopa Kesäleskessä, jossa Marilyn-persoona on täydellisimmillään, hänen äänensä on kimeä ja hilpeä ja kuvastaa roolin koomista huolettomuutta. Niagarassa, joka on hänen ainoa todellinen femme fatale –roolinsa, hän puhuu paljon matalammalla äänellä. Todellisuudessa emme tunne edes hänen ääntään, sillä kiinnostuneena Kennedyn –klaanista luin, että Jackien, tulevan presidentin puolison piti opetella puhumaan pikkutyttömäisesti, hieman kimeällä äänellä, koska muun miehet kokivat uhaksi ja matala ääni oli luokiteltu epänaiselliseksi!

Bussipysäkin Cherienä Marilyn teki yhden elämänsä rooleista ja myös kriitikot yhtyivät tähän varauksetta. Prinssi ja revyytyttö oli Monroen oman tuotantoyhtiön filmi ja se tehtiin Lontoossa. Oscar-palkittu kameramies Jack Cardiff kuvaili turhautumista Monroen unohtaessa vuorosanojaan, mutta antoi lopuksi epäsuoria kehuja: ”Hän ei ollut näyttelijä, hän oli nero.” Dame Sybil Thorndike oli jälkeenpäin auliimpi: ”Hän on meistä ainoa, joka todella tietää, miten kameran edessä näytellään.”

Piukat paikat on epäilyksettä kokonaisuudessaan paras elokuva, jossa Marilyn Monroe esiintyi: roolisuoritukset, käsikirjoitus ja ohjaus olivat kaikki huippuluokkaa.

Voimme lisätä faktoina, että Norma Jeanilla oli karu ja järkyttävä lapsuus ja hänet vihittiin ensimmäiseen avioliittonsa kaksi viikkoa sen jälkeen, kun hän oli täyttänyt 16 vuotta! Myöhemmin Marilynille tehtiin useita abortteja. Faktaa on myös, että kamera rakasti häntä ja hän oli kuin luotu elokuvaan. Se, jos roolihahmot eivät olleet hänen tasoaan, ei ollut Marilynin vaan käsikirjoittajan vika!

Faktaa on myös, että Marilyn oli miesten märkä uni riippumatta herrojen koulutuksesta tai sosiaalisesta asemasta. Marilynista tehtiin haluttavuuden ikoni ja patologisen femiinisyyden ikoni. Hän oli halu. Hän oli kuolema. Toisaalta miehet tekivät hänestä paketin, joka loputtomasti tarjoaa heille seksuaalista tyydytystä viis veisaten omasta nautinnosta. Siis miestentyydytyskone! Puhuttiinhan Marilynin olevan myös biseksuaali tai jopa frigidi, mutta mitäpä tuo nyt olisi herroja ohjaajia ja näytelmäkirjailijoita jarrutellut, sillä Marilynhan oli niin suojaton ja koko ajan huulet puoli avoinna ja muhkeat muodot suorastaan huusivat miestä/miehiä! Vai huusivatko kuitenkaan! Itse asiassa vaikutelma Marilynin helposta saatavuudesta suojeli heikon itsetunnon omaavia miehiä suorituspaineilta. Myös kaikki ristiriitainen tieto lisäsi miesten suojaa. Ja tuskin heistä kenestäkään olisikaan ollut Marilynin kumppaniksi. Marilynin epäonni oli elää 40- ja 50 –lukujen puritanismin ja tekohurskauden tyyssijassa, Amerikassa.

Jotain taikaa Monroessa on, sillä hän on vaikuttanut voimakkaasti sekä miehiin että naisiin. Viimeksi luin Marilynistä Siri Hustvedtin kirjassa Lumous (Otava, 2009), jossa päähenkilö Lily oli täysin Marilynin viemä. Hän ei ole ainoa nainen maailmassa, joka sitä on!

Churchwellin kirjan anti on se, että hän osaa todella kirjoittaa. Hän myös opettaa kirjallisuustiedettä, joten saamme taaskin nauttia tutkijan tarkkuudesta. Haittana on se, että kirja on liian runsas, liian antava mahtuakseen mihinkään raameihin. Kuvapuoli on hyvin niukka. Kannattaa kuitenkin katsoa kansikuvaa, joka on otettu muutama viikko ennen Marilynin kuolemaa. Katso häntä silmiin, niin näet naisen, joka on päättäväinen, rakastunut, lahjakas ja älykäs. Hän oli niin älykäs, että ymmärtäisi tänä päivänä elää ilman miehiä ja ryhtyä lesboksi!

Minä laitan nyt soimaan Marilynin levyn ja itken pieniä purosia…in memoriam Marilyn Monroe.

GIVING IS LIVING

http://www.plan.fi

LUMOUS - AUDREY HEPBURNIN ELÄMÄ

Rakastin lukea yhdysvaltalaisen filosofian tohtori Donald Spoton kirjaa Lumous – Audrey Hepburnin elämä (Enchanment: The Life of Audrey Hepburn, Ajatus Kirjat, 2009) ja syy on se, että Spoto on kuin magneettikuvauslaite: hän viipaloi Audreyn ja hänen elämänsä millin tarkasti taustoittaen ja kartoittaen pienimmätkin yksityiskohdat kuitenkin tähteään kunnioittaen, mutta voimatta olla paljastamatta enemmän kuin mitä ehkä haluaisikaan paljastaa.

Audrey Hepburn syntyi 4.5.1929 Belgiassa varakkaaseen englantilais-hollantilaiseen perheeseen. Hänen lapsuutensa oli kuitenkin täynnä varjoja, jotka saattavat selittää sen oudon surun tunnon, joka tarttui minuun lukiessani Spoton pilkun tarkasti ja hyvin kiinnostavasti esille tuomia aikuisen Audreyn elämän kuvioita.

Audreyn äiti oli Ella van Heemstra, paronitar, joka kasvatti tytärtään varsin tunteita osoittamattomasti ja opetti: ”Älä puhu paljon itsestäsi. Sinä et ole kiinnostava, vaan muut ovat tärkeämpiä.” Ella ja miehensä Joseph Ruston keräsivät rahaa natsimielisille englantilaisille ja jopa kävivät Münchenissä lounastamassa Hitlerin kanssa. Sitten isä hylkäsi perheen ja Ella lähti lapsineen asumaan isänsä luo Hollannin Arnheimiin. Aluksi sodan käsi ei tuntunut yltävän rauhaisaan paikkaan ja Audrey sai aloittaa jopa balettitunnit. Hän ei halunnut mitään niin kovasti kuin tulla ballerinaksi!

Joseph isä asui kuitenkin nyt Englannissa ja Ella päätti lähettää tyttärensä englantilaiseen sisäoppilaitokseen myös ehkä toivoen, että isä näin joskus tapaisi tytärtään. Näin englannin kielestä tuli yksi tärkeä Audreyn kieli. Kaikki muuttui kuitenkin ilman ennakkovaroitusta, kun natsit tunkeutuivat 10.5.1940 Alankomaihin. Nyt Audrey ei saanut puhua englantia vaan hänen piti äkkiä opetella sujuva hollanti.

Audrey kertoo: ”Puhuin hollantia kahdeksan kehitysvuoteni ajan. Äitini oli hollantilainen ja isäni englantilainen, mutta synnyin Belgiassa. Olen siis kuullut kotona englantia ja hollantia, kodin ulkopuolella ranskaa. Ei ole olemassa sellaista puhetapaa, jota voisin väsyneenä vain kuunnella rentoutuneesti, sillä korvani ei ole tottunut mihinkään tiettyyn puhemelodiaan. Minua on arvosteltu oudosta puhetavasta, sillä minulla ei ole varsinaista äidinkieltä.”

Juuri se, että Audrey vietti lapsuutensa monikielisessä ympäristössä, selittää hänen omalaatuisen äänenkäyttönsä: aikuisena hänen englannin ääntämiselleen oli tyypillistä sananloppujen hienostunut nieleminen, musiikin tavoin aaltoileva puhemelodia ja sanojensisäisten vokaalien venyttäminen. Hänen puhetapansa oli aivan omaa luokkaansa, eikä sitä voinut verrata mihinkään tunnettuun murteeseen. Kenenkään toisen ääntä ei voinut erehtyä luulemaan Audreyn ääneksi.

Sotavuodet Hollannissa olivat rankat ja käänsivät koko perheen myötätunnon ja tuen Hollannin vastarintaliikkeen puolelle. Audrey oli 174 senttiä pitkä ja painoi vain 41 kiloa. Hän näki juutalaisiin kohdistuvia julmuuksia ja jopa murhia. Hän luki Anne Frankin päiväkirjan ja koki elämänsä ensimmäisen depression.

Sodan päätyttyä perhe siirtyi Lontooseen ja Audrey jatkoi tanssiopintojaan vain saadakseen kuulla, että oli liian pitkä, lihaskunto oli heikko ja hän oli aloittanut liian myöhään. Pitkä, hoikka, hieman etäinen olemus ja tyyni arvokkuus olivat kuitenkin juuri muotikuvaajien unelmaa.

Donald Spoton kirjan mukana saamme kuitenkin seurata Audreyn uraa Hollywoodin yhdeksi kuuluisimmaksi näyttelijäksi. Muistamme varmasti elokuvat Loma Roomassa, Kaunis Sabrina, My Fair Lady, Nunnan tarina ja Aamiainen Tiffanylla. Viime mainittu elokuva teki Audreysta todellisen tyyli-ikonin, mutta itse hän tuntui pitävän tärkeimpänä roolinaan Sisar Luken roolia Nunnan tarinassa. Väitetään jopa, että Hepburnin Sisar Luken roolisuoritus on yksi elokuvahistorian upeimmista!

En voi olla mainitsematta erästä tragikoomista asiaa, joka kohtasi Hepburnin filmi filmin jälkeen. Audrey oli nuori ja näytti vielä ikäistään nuoremmalta, mutta hänen vastanäyttelijäkseen ei millään tunnuttu löytävän muuta kuin vanhoja miehiä. Huippu oli Arianen lemmentarina, johon pyydettiin Cary Grantia, mikä olisi vielä ollut suhteellista, sillä Grant oli hyvin ’säilynyt’. Hän kuitenkin kieltäytyi ja rooliin tuli Gary Cooper, 55 –vuotias känkkäränkkä näyttelijä, joka näytti ikäistään kymmenen vuotta vanhemmalta. Mitkään suodattimet eivät kätkeneet ensirakastaja Flannaganin elämän tyhjyyden katkeroittamaa ja holtittoman nautiskelun riuduttamaa vanhusolemusta. Bogartin kanssa oli ollut sama ongelma Kauniissa Sabrinassa, mutta silloin rakkauskohtaukset voitiin ottaa etäältä. Niinpä Cooper kuvattiin lähikuvissa täysvarjossa tai takaapäin tai harson läpi tai niin, että ensirakastaja oli osittain piilossa lavasteen, seinän, verhon tai oven takana!

Audrey Hepburnin yksityiselämä oli kaukana unelmasta. Sitä varjostivat avioerot, keskenmenot, depressiot, joita siihen aikaan kutsuttiin ’hermoromahduksiksi’. Audrey tupakoi paljon. Hän painoi välillä 36 kiloa ja se on todella vähän 174 sentin pituiselle naiselle. Lukiessani kirjaa sain jo puolessa välissä ylleni surun varjon, sillä Audrey oli niin hauras ja herkkä ja sensitiivinen, että oli pakko tajuta hänen kaipaavan jotain suurempaa ja merkityksellisempää.

Kirjan ansioista mainitsin jo Donald Spoton tarkkuuden, hän kirjoittaa kuin tiedemies. Teksti on kuitenkin kuin seikkailukertomusta, sillä hän tarjoaa lukijalle koko värikkään Hollywoodin kuuluisasta ohjaaja Fred Zinnemannista jumalaiseen Grace Kellyyn. Kirjan lopussa on täydellinen viiteluettelo ja sen jälkeen vielä nimihakemisto.

58 –vuotiaana Audrey halusi elämäänsä jonkin uuden ja syvemmän tarkoituksen. Hän antoi nimensä ja maineensa Unicefin käyttöön. Audrey Hepburnista tuli 1988 Unicefin hyväntahdonlähettiläs. Hän matkusti Itä-Afrikkaan, Etiopiaan, Guatemalaan, Salvadoriin ja Meksikoon. Vietnamin ja Thaimaan slummit tulivat hänelle tutuiksi eikä hän suinkaan matkustanut ykkösluokassa, vaan sotilaskoneissa istuen riisisäkkien päällä.

Varjo väistyy, näen valon, näen Audreyn viimeinkin toteuttavan ominta sisintään. Näen hänet Somaliassa vuonna 1992 pitämässä sylissään kuolevaa lasta ja kuulen hänen sanansa: ”Antaminen merkitsee elämistä. Jos ei enää halua antaa, ei ole enää mitään, minkä vuoksi elää.”

SCRIPTOR

Kirjallisuusklubi Prinsipatus Litterae on Helsingin kirjamessuilla 22.-25.10.2009 edustamassa lehteään Scriptoria Suomen Nuorisokirjailijoiden osastolla joka päivä klo 12.15-13.00. Prinsipatus Litterae klubiin kuuluvat myös Tuure-Erik Niemi ja Lauri Linna:

Elegia sulkeutuneista kaupoista

seitsemän kuutamoa myöhemmin

kiertelin taloa, talloin ruusuja/ ikkunasta kajasti valo, mutta kuka minä olen astumaan sisään?

minulla on vain kimppu voikukkia

minulla on nykyään niin paljon aikaa unohtaa/ milloin kukkaupat sulkeutuvat

olen heikko liekki

minut voi puhaltaa

sammuksiin

jos tahtoo

talo oli rakennettu kadun A ja polun B risteykseen

kiertelin sitä/ kannoin kukkia

sinä aikana oli ovi ehditty muurata umpeen

- Lauri Linna -

Kahvila (toinen yritys) eli häivähdys suomalaisuudesta teen pinnalla

Toinen yritys on hätäinen kakku./ Sitä myydään halvalla hinnalla kivijalan kahvilassa./ Se on kuin suomalainen luonne - se kahvila -/ remuaa ja riemastuttaa. /Ujouden ulkoaan ajaa ja lähdeisyyden luokseen kerää!

Se on suomalainen se.

Miksi yritämme olla muita kuin itsemme./ Miksi viljelemme ujoa?/ Miksi kaljua kaljamahaa ellei kirveitä heittelevää käppänää?/ Miksemme vain olisi itsenämme./ Jos vaikka sisimmässä olisimme kuin kahvila,/ kivijalan kahville pyhitetty huone.

Pidämmehän kahvista sentään./ Se on yrityksen alku.

- Tuure-Eerik Niemi -

HELSINGIN KIRJAMESSUT 22.- 25.10.2009

Helsingissä järjestetään kirjamessut ajalla 22.-25.10.2009. Messujen takia tulen postaamaan uutuuskirjoja uudestaan sekä tuomaan esille muutakin aiheeseen liittyvää. Lähemmin katso http://www.helsinginkirjamessut.fi

TO ILONA WITH LOVE FROM LEENA

Ilona, I want to give my Power Picture and my Power Poem to You:

ROAD MAP

Jotka tulevat suorinta tietä,

saapuvat tyhjin taskuin.

Jotka ovat kolunneet kaikki polut,

tulevat säihkyvin silmin,

polvet ruvella, outoja hedelmiä

hauraassa säkissään.

Niin se ystäväni on, niin se on,

että eksymättä et löydä perille.

- Tommy Tabermann -

Veren sokeri (Gummerus)

kuva Pekka Mäkinen

MENISINKÖ OIKEALLE VAI KÄÄNTYISINKÖ...

"Menisinkö oikealle vai kääntyisinkö vasemmalle, juoksisinko vai hiljentäisinkö? Mietin kaikkea elämääni vaikuttavia asioita mutten koskaan rakastaisinko vai jättäisinkö rakastamatta."

- Ilona Pietiläinen -

MAKE YOUR DREAMS TRUE BY ILONA

"Olen kirjoittanut kauan ja tunteella, olen rakentanut niitä pilvilinnoja ja niin moni niistä on sortunut. Antaisinko sen uskooni vaikuttaa? En, koska mitä meille silloin jää kun unelmiin lakataan uskomasta.

Niin aina kun suuntaan katseeni eteenpäin, en tiedä onnistunko, en myöskään pelkää, että epäonnistun, koska elän."

ILONA ILONAMME

täältä löydät Ilonan: http://www.sateenkaarentaa.fi

SATEENKAAREN TAA

Paljon kyynelehtimistä ja naurua, aimo ropaus sisukkuutta joka taipuu, mutta ei taitu, iso vimma kirjoittaa ja vielä isompi vimma luoda kaunista, rakkaus vanhaan, kuluneeseen ja ruosteiseen, elämän kivijalkana oma perhe ja usko olemiseen isän prinsessana, tätä kaikkea satojen kynttilöiden valossa ja mukana punaturkkinen novascotiannoutaja Neiti Neilikka, siitä on Ilona tehty.

Edessäni on Ilona Pietiläisen kirja Sateenkaaren Taa. Omakustanne, koska kustantajat eivät tajunneet mikä on naisten jano ja arjen ilo: kauneus. Ilonalla on oma puoti, joka ylistää sisustuksessa kodikkuutta sekä vanhaa ja kulunutta, osin antiikkia, osin ei. Puoti, Sateenkaaren taa –talo avattiin 10.3.2007. Ja siitä Ilona näin:

Tänään 10.3.2007 minä, Sateenkaaren taa –talo, avaan oveni sepposen selälleen ja toivotan lämpimästi tervetulleeksi Teidät, kuin nuorena ja minulla on uusi ihana elämä. Minua on katsottu ihaillen jo ennen remonttia. Ne sanoivat että vain tänne voi päättyä sateenkaari, kuin aarre nukkuen talviuntaan”. Katso minua tarkkaan, tunnet sen. Minulla on sielu ja kun minun uunini lämpenee, kutsun sinut luokseni niin talvipäivän pakkasiin, kuin kesän ruusuntuoksuisiin päiviin ja sinä saat minut elämän…niin jatkuu minun, ei vain talon, vaan sen sielun tarina.

Ilonan Sateenkaarentaa –yritys alkoi autotallista. Monet maahantuojat eivät uskoneet hankkeeseen, vaan sulkivat ovensa, vaan sisukas Ilona jatkoi puurtamista johtotähtenään vahva usko omaan ideaan. Tämä on selvästi Unelmiin Uskojan tarina. Tämä tarina ei muutu todeksi hänelle, jolle kuukausipalkka ja mammona on elämän tärkein juttu. Tämä on idealismin ja ahkeruuden valssia, jossa turvatulla elämällä ei ole mitään tekemistä, sillä tässä vie naista Hurmiovalssi.

Helmikuun pimeät illat Ilona pakersi autotallissaan, kuunteli välillä hiljaisuutta ja elämänsä tuntoja, joi kupillisen kahvia, mutta koko ajan teki unelmastaan totta. Maalin pöly nousi taivaalle ja siinä tyttö maalasi unelmaansa, jotta kaikki saivat nähdä pilvilinnan rakentuvan käsin tunnusteltavaksi. Suurena apuna oma mies, joka katsoi samaan tähteen ja oli kätevä käsistään, repi pinkopahvia 1949 rakennetun talon seinistä, auttoi tuomaan esille talon oman ihon.

En murehdi mitä tekisin, en mieti ”mitä jos”. En usko, että kompastun ja niin taas menen nurin polvet naarmuilla ja hieman itkenkin. Ja taas aamulla kaarran oikealle ja huokaisen kun olen päässyt tien päähän vain uskomalla pystyssä pysymiseen.

Tällaisia kirjoittaa kirjassaan Sateenkaaren taa Ilona Pietiläinen. Nainen, joka haluaa luoda kaunista ja kodikasta. Hän joka haluaa rakentaa kodin, jonka kauneus on elämän jättämissä jäljissä. Elämän sivellin piirtää niin meitä ihmisiä kuin esineitä ja eletyn elämän jäljen pitää saada näkyä. Muu on epäaitoa!

Sanan rappioromantiikka kohdalla hätkähdin, sillä rakastan sanaa rappio. Sehän on minun ajatus: rappiomaja puutarhassa, rappiorappuset talon päädyssä, rappio sitä ja tätä. Rappio ja Ruoste ovat kauneuden ammattilaisia, kun vain saa siihen ensin herätyksen! Tunnen sielusiskoutta Ilonaan ja se ei johdu kokonaan Neiti Neilikasta, vaikka minut tunnetaankin yhden novascotialaisen Nöyrimpänä Hoviväkenä, vaan se juontuu tuosta rappion tajusta, vimmasta tehdä unelmasta totta ja hypätä pimeään, halusta kirjoittaa ja ymmärryksestä kuunnella hiljaisuutta.

Kun kirjoitan sataa hiljaa ensi lumi maahan ja jäljet katoaa. Tähdet tummuu taivaalle ja kääriydyn kotiin. Minä olen aina haaveillut kirjoittamisesta vaikken sitä taitaisikaan. Nyt minulla on siis yksi unelma toteutunut ja on ihanaa, että jaat sen kanssani.

LUMIPISARA

Kaikkien rajujen hyväilyjen muistot
ovat pudonneet päivien taa.

Mutta kerran
suutelit hiljaa otsaani
lähtiessäsi luotani
lempeässä lumisateessa.
Ja ympärillämme oli valkoinen hellyys
niin ihana, niin itkettävä.

Sen hetken muisto
puhkeaa sinisinä iltoina
kuin hiljainen kukka
täynnä särkyvää tuoksua,
ja sydämeni täyttää
vain värisevä hyvyys.

- Katri Vala -
Kootut runot (WSOY)

...SO STEEP THAT YOU CAN USE THERE...

ropes, which are very useful when you come down in that rocky, icy ground. Behind the trees you can see Päijänne lake.

TODAY I CLIMBED INTO THE MOUNTAIN...

and then I came back very carefully along the icy, steep slope...

ENSILUMI/ FIRST SNOW

Lumella on niin paljon erilaisia nimiä, että tuskin rakkaimmallakaan lapsella. Niin tärkeä se on, sekä ihmisille että etenkin luonnolle. Lumi suojaa kasveja ja monia metsän eläimiä.

Kukapa ei tuntisi nuoskaa, vitiä, räntää, sohjoa, pyryä ja tykkyä. Luetteloa voisi jatkaa vaikka kuinka; niin rakas lumi on ihmiselle.

On se antanut nimensä myös tutulle satuhahmolle, Lumikille.

Lumi syntyy jääkiteistä kylmissä sadepilvissä yläilmoissa. Lämpötila voi olla jopa 40 miinusastetta.

Sanotaan, että kahta samanlaista hiutaletta ei ole. Ne ovat kuin ihmiskasvot, itse kullakin omansa. Niistä lapset tekevät enkelinsä, talviset linnansa ja lumipallonsa.

Taivas tarjoaa tämän riemun, taivas, ja yksin se.

Olen nyt valinnut vuoden kauneimmaksi kirjaksi luontokuvaaja Hannu Hautalan ja toimittaja Tuomo-Juhani Tapion Ensilumen (Minerva, 2009). Toivon, että minua ei pidetä jäävinä nimeni takia ;-) Kirjan alkusanat, kuvatekstit ja loppuyhteenveto ovat myös englannin ja venäjän kielellä.

I have now chosen the most beutiful book of this year nature photographer Hannu Hautala’s and editor Tuomo-Juhani Tapio’s book First Snow (Minerva, 2009). I hope they aren’t think I’m disqualified because of my name;-) The book is in Finnish but has a foreword, captions and summary in English and Russian.

Tässä myös joulun suosituin lahjakirja hänelle, jolla on jo kaikkea. Kauneutta ja luontoa ei voi koskaan olla liikaa! Kirja vaeltaa lumessa järkyttävän kauniin kuvin, joita teksti myötäilee. Kuvat vievät, teksti taipuu. Koemme hiiren hypyt hangella, joutsenten lähdön, taivaan tulet, lumen synnyn, tilhen hutikan, Olga-neidin lumen, lumienkelin ja monta muuta lumen ihmettä. Linnut ovat edustettuna kuukkelista töyhtötiaiseen ja mitä kuvia! Jos vanha kameramme tottelee laitan myöhemmin täältä kuvan tai kaksi. Likemmä joulua sitten…

Vuoden kauneimmaksi kirjaksi valitusta on ikävä mitään valittaa, mutta vaikka tilhi ja pihlajanmarjat ovat kauniita, niin kanneksi olisi ehkä kannattanut valita kuva, jossa kuuraiset heinät. Haluan tuollaisen seinän! 

Tai: kuva, jossa karpaloita lumessa. Viimemainittu kuva olisi palvonut valkealla pohjallaan lumen taikaa. Minua on aina kiehtonut valkea lumi ja sen päällä, kuin sydänverenä punaiset, hekumalliset, ylikypsät karpalot, jotka vain odottavat nauttijaansa…ah!, tästä minulle jättimäinen joululiina isolle pöydälle...

Ensilumen aikaan voi kokea myös sinisen hetken. Se syntyy heti auringonlaskun jälkeen ja värjää koko maiseman niin syvällä sinisellä, että sellaiseen ei pysty paraskaan maalarimestari.

Revontuletkin alkavat rätistä ja kulkea taivaalla. Ne eivät viihdy kesäajassa, taivaan villit ja huojuvat liekit.

With the first snows comes the magical blue moment immediately after sunset that paints the whole of the landscape a shade of blue so deep that not even the best artist could copy it.

The Northern Lights begin to sizzle and dance across the sky. Summer is not for them – these wild, leaping heavenly flames.

Minä teen joka talvi lumienkeleitä ja lumiukkoja. Lumi on suuri ihme kaikille!

I make every winter snow angels and snowmen. Snow is the great miracle for everybody!

ENSI LUMI

Olin unohtanut valkeuden
katsellessani syksyn raskaita värejä
ja eräänä aamuna oli valkeus edessäni.

Seisoin hiljaisena hämmästyksestä.
Kasvoilleni hajosi lempeä hiutale
viileäksi tuoksuksi,
ja valkean maiseman rauha
soi sieluuni kuin juoma.

Ikäänkuin Jumala olisi elämänkirjastaan
kääntänyt piiloon
syksyn verellä ja kullalla kirjoitetun lehden
ja avannut suuren valkean aukean,
jolle talviauringon kalpealla säteellä
kirjoitetaan lauluja,
jotka ovat viileitä ja kauniita
ja lumitähden muotoisia.

- Katri Vala -
Kootut runot (WSOY)

ENSI LUMEN AIKAAN

Yli kaupungin valkolunta
putos illassa - muistaa voin...
Oli kulkumme niinkuin unta,
kävi samettianturoin
ohi häämöttävien lyhtyin
vitihiutalekarkeloon...
Hävisimme pois, kädet yhtyin,
kujas kuiskailevaan pimentoon.

Sai vaatteemme valkoisen villan -
karitsoita me, lapsia vain!
Yli murheiden loi lumi sillan,
sinut tunsin ma taas omanain.
Sydän sydämen aavisti, arvas,
sanat kömpelöt tarpeen ei -
tomu arkien harmaja, karvas
katos sieluista, sen viti vei.

Pihan verhosi hohtava raiti,
vanu pehmoinen vaahterapuun!
Lumottuina me seisoimme, vaiti -
sanatonna suu tapas suun...
Lumen allamme ihana pielus -
sydän sille jos nukkunut ois
kera sun lumenkuultavan sielus
unen iäisen onneen pois!

- Kaarlo Sarkia -
Kootut runot (WSOY)

Tommy Hellsten: Pysähdy, olet jo perillä

Olen ammatiltani terapeutti, kirjailija, mentori ja luennoitsija. Olen jonkinlainen ammatti-ihmettelijä. Ihmettelen työkseni tätä ihmisenä olemista, miksi toimimme niin ja tunnemme näin. Yksi uteliaisuuteni kohde on luonnollisesti minä itse.

Näin esittelee itsensä Tommy Hellsten kirjassaan Pysähdy, olet jo perillä/12 oivalluksen polku (Minerva, 2009). Luin kirjan hyvin nopeasti, vaikka etsin koko ajan levollisuutta ja hitautta. Samaa levollisuutta on kirjassa etsimässä Tommy, joka on kokenut nuorena, että hän on olemassa vain suorittamisen ja menestymisen kautta, Tommy joka on ollut vakavasti työuupunut, Tommy, jonka isä oli alkoholisti ja äiti teki itsemurhan, Tommy, joka on itse käynyt terapiassa parisenkymmentä vuotta. Tommy, joka on oiva esimerkki siitä, että vain itse syviin vesiin hukkunut, pirstaleiksi särkynyt, on kykenevä auttamaan toista vajoamasta samaan pohjaimuun.

Tommyn pelastus oli Utön saarella asunut isoäiti Agnes, jonka ympärillä leijui aina vahva läsnä olon tunne. Kun hän perkasi kampeloita, hän perkasi kampeloita. Hän ei perannut kampeloita mahdollisimman nopeasti päästäkseen käsiksi verkkoihin, vaan hän perkasi kampeloita. Oli läsnä siinä hetkessä mikä oli. Hän ei tuntenut kiirettä. Kiirettä, joka on sitä, että on aina väärässä paikassa väärään aikaan.

Miksikö luin kirjan niin nopeasti? Siksi, että olen Levoton Tuhkimo, joka janoaa levollisuutta niin, että tämä kirjakin piti juoda nopeasti. Miksen voinut juoda sitä hitaasti! Oi, miksi en!

Nyt ainakin tiedän, että matka on pitkä ja vaivalloinen, mutta ehdottomasti kannattaa kiivetä vuorille ja siirtyä saarelta saarelle, se on pelastuksen kartta. Haluan mennä vuorille kuuntelemaan susia ja vain maata siellä tähtien suudeltavana. Haluan aina olla veden ympäröimä, sillä vielä ei ole sitä löydetty, kuka ei vedestä rauhoittuisi. Haluan myös katsella takkatulta, sillä tuleen katsominen hävittää aikeet, tarpeen olla tehokas ja saada jotakin aikaan. Tehokkuus haihtuu savuna ilmaan, sielu rauhoittuu ja on ihmeen hyvä vain olla. Tulessa on taikaa!

Nyt teidän on jo täytynyt hoksata, että Hellsten tietää, mistä kirjoittaa. Näistä asioista, mistä hän kirjassaan kertoo, voisi ajatella, että ne ovat itsestäänselvyyksiä, vaan kun ne eivät sitä ole! Tämä kirja on viimeinen varoituskello olla hukkaamatta omaa itseään markkinatorilla, sillä mitä muuta meidän vöyhkäämisemme on kuin markkinatorilla pellenä pelehtimistä ja ikuista menemistä, ettemme vain joutuisi kohtaamaan omaa itseämme, sitä minää, joka sisällämme asustaa. Tämä on inhaa tekstiä, mutta hei!, tämä on sitä mitä me kutsumme elämäksi:

Levollisuuden ja identiteetin puute kuuluvat yhteen. Ne selittävät toisiaan. Kun ihmiseltä puuttuu identiteetti, hän alkaa kuumeisesti etsiä sitä. Identiteettiä yritetään kyhätä lomamatkoilla, kesämökeillä, joissa on mikro, sähkösauna ja valtavan kokoinen terassi. Mökille, joka ei enää ole mökki vaan huvila, mennään citymaasturilla, jossa on niin paljon hevosvoimia, että sillä liikkuisi jo valtamerialus. Citymaasturilla ajetaan pontevasti oikeanmerkkiset aurinkolasit päässä. Ajettaessa vastataan, ei enää puhelimeen, vaan communikaattoriin, sovitaan seuraavasta golf-matkasta ja varataan liput näytelmään, joka on pakko katsoa, koska muuten ei pysy työpaikan intelligensseissä keskusteluissa mukana. Identiteettiä etsitään olan takaa, mutta turhaan, sillä se ei ole meidän ulkopuolellamme. Se on meidän sisäpuolellamme.

Käännä kasvosi itsesi puoleen
Tässä kirjassa on 12 rappua levollisuuteen, joista ensimmäisessä noustaan vuorelle ja viimeisessä suostutaan luotavaksi. On hirveän helppo huomata, että Tommy Hellsten tietää omakohtaisuuden kautta, mistä hän puhuu. Paikka, jossa ollaan paljon on Jurmon saari, josta olen blogissani tarjonnut teille Sandy Pimenoffin Iurima Ultima –teoksen. En ole vielä päässyt tälle Suomen kauimmaiselle saarelle, mutta toivoa on. Jurmossa Tommy käy sekä yksinään että vaimoineen. Jouluna on mukana myös tytär sulhasensa kanssa. Hellsten suorastaan kehottaa ihmisiä olemaan myös yksin. Minä sain luvusta Käännä kasvosi itsesi puoleen siunauksen viikon erakkoretriiteilleni, jotka ovat minulle suorastaan hengissä pysymisen ehto.

Kaikki eivät kuitenkaan uskalla olla kahden itsensä kanssa. Monilla on niin kiire, että he eivät mahdu omaan kalenteriinsa. Monet seisovat elämänsä oven takana koputtamassa päästäkseen sisälle. Arkemme on siis niin aikataulutettua ja ylivirikkeistettyä, ettemme mahdu enää omaan elämäämme! Mutta on myös heitä, jotka tarvitsevat humua ja kiirettä voidakseen olla kohtaamatta itseään. Ei haluta kohdata muistoja ja niihin liittyviä tunnejälkiä. Ne on suljettu visusti tuhannen salvan taakse.


Uskalla ulos rooleista

Ruotsalaisen ja suomalaisen palvelukulttuurin välillä on eroja. Kun Ruotsissa menee kunnan rakennustarkastajille hakemaan rakennuslupaa, virkamies yrittää selvittää, miten sen saisi. Suomessa tuntuu joskus siltä, että virkamies tekee kaikkensa, jotta asiasta tulisi mahdollisimman hankala. Näin hän tekee itseään tärkeäksi ja pönkittää asemaansa. Tapahtuman keskipisteessä ei olekaan asiakas vaan virkamies. Suomenkielisestä sanasta ”virkamies” puuttuukin sana palvelu, kuten se on ruotsinkielisessä ”tjänsteman”-sanassa, palvelumies. Virkamies on ihmistä varten, eikä ihminen virkamiestä varten.

Lehmäksi laitumelle

Tommy Hellsten tiesi jo varoa suorittamista ja työuupumusta, mutta niin vain kävi, että hän taas kerran putosi täydelliseen uupumukseen. Sitä lähdettiin moottoripyörällä pakoon lomalle. Laitumella oli lehmiä, raukeita lehmiä märehtimässä ja olemassa omissa maailmoissaan. Yhtäkkiä uupunut terapeuttimme oli lehmille niin kateellinen, että halusi niiden joukkoon, halusi lehmäksi. Kaipasi joutilaisuutta vailla aikataulua enemmän kuin mitään muuta elämässään.

Hellstenin mukaan nykyajan ihminen on työnarkomaani, joka ei osaa olla tekemättä töitä. Hän mittaa arvonsa sillä mitä tekee. Työnarkomaani samastuu saavutuksiinsa ja rakentaa identiteettinsä niiden varaan. Hän on Human Doing.

Yhteistyössä väistämättömän kanssa
Tommya ja hänen vaimoaan odotti täydellinen ja kaivattu neljän viikon loma. He lähtivät ensin moottoripyörällä Etelä-Ruotsiin, mutta jo Kehä kolmosella alkoi sade. Se jatkui perille asti ja siitäkin eteenpäin. Myös pyörä hajosi. Piti olla mökissä, kun ulkopuolella alkoi tulvia. Viikkokausia mökissä ja sitten toisessa. Kotimatkalla poikkesivat syömään pizzat, jotka maistuivat oudoilta. Ruokamyrkytys, joka kesti 1,5 viikkoa! Sitä seurasi flunssa…, mutta jo aikoja sitten Hellstenit olivat alkaneet tehdä yhteistyötä väistämättömän kanssa, hankkineet mahtavan kasan kirjoja ja loikoilivat sängyssä huopien suojissa kerrankin vailla mitään kiirettä. Todellisuuden myötäily on viisautta!

Suostun luotavaksi

Olemisen kautta löydän luovuuteni, sen tiedän. Luovuus tarvitsee tilaa, väljyyttä, tyhjyyttä. Mitään uutta ei voi syntyä, ennen kuin syntyy tyhjä paikka, jonne se voi tulla. Tänä vuonna teen levollisuudesta päätavoitteeni. Tahdon sitä ja sitoudun siihen.

Minä myös, sillä olen jo aikaa sitten tajunnut, että tämä on kaikki niin pinnallista ja turhuuden turhuutta vain. Putoaako taivas, jos en tee mitään viikkoon? Irtoaako sinun pääsi, jos jäät kolmeksi päiväksi vatupassiin kuuntelemaan unelmiasi? Ellei opi tarttumaan hetkeen ei elä. Selviää vain hengissä.

Kampelat ovat perattavissa vain nyt!

PLEASE FORGIVE ME BY BRYAN ADAMS

http://www.wat.tv/video/bryan-adams-please-forgive-me-1ia8b_1hsu5_.html

NÄRHI

Olen hulluna oikulliseen närheeni. Hän on hyvin arka ja on vienyt kauan saada hänet hyväksymään ison lintulautani tarjoilut. Hänelle ei kelpaa kuin pähkinät! Hänen äänensä ja sielunsa ovat pimeimmästä korvesta, mutta ah!, hänen siipipeilinsä sini on vienyt minulta järjen. Viisi vuotta olen tätä oikkupussia hemmotellut ja viime vuonna tuli erävoitto, sillä hän toi kumppanin mukanaan koko talven ajan syömäpuuhiin. Hän on herrasmies, vaikka ei uskoisi, sillä hän antaa mitä ilmeisimmän naisystävänsä ruokailla ensin ja sen aikaa tämä epäluuloinen tyyppi vartioi daaminsa ruokarauhaa. Minua hän taitaa vahtia kuin peto! Mitään kiitollisuutta hän ei osoita! Yksi lysti: Hän ruokailee jo nyt laudallani ja vasta on lokakuu;-) Minä hymyilen - sisäänpäin.
kuva Pekka Mäkinen

BROILERIN KOIPIA RIISIPEDILLÄ

Yleensä en enää käytä useinkaan ruoanvalmistuksessa broilerinkoipia, sillä hinta/laatu-suhde on huono. Enempi luuta ja muuta kuin lihaa. MUTTA vaikka olen epämatemaattinen henkilö, ymmärrän, että jos kilohinta on 1,39 euroa, minä teen niistä aterian. Tässä siis teille ruoka, joka on Helppo, Edullinen ja Herkullinen. Ostin muuten kaksi pakettia, joten ehkä saatte tästä ensi viikolla toisenkin version.

3 dl riisiä hyvin huuhdeltuna ja valutettuna
3-4 broilerin koipea (marinoituna)
iso prk ananasrenkaita
n. 8 ltr lihalientä
Parmesan raastetta

Huuhdeltu riisi levitetään uunivuoan pohjalle ja päälle asetetaan maustetut koivet. Lihaliemi kaadetaan päälle sekä ananaspurkin mehu. Päälle ripotellaan Parmesan raastetta. Teosta kypsytellään uunissa kannen alla 1, 5 tuntia 200 asteessa.

Kun ruoka muhiutuu, joudat mennä vaikka haravoimaan...

Lisukkeena vain ananasrenkaat paloiteltuna ja rapeaan jääsalattiin sekoitettuna.

Guten Appetit!

LES FEUILLES MORTES BY LAURA FYGI

http://www.youtube.com/watch?v=ZCToiC9GJsQ

RUSKA

by Leena Ruoste

KARTIOKUUSIA JA RAPPION RAPPUSIA

UNIQUE: CONCHA BUIKA!

Concha Buika's new CD will come out 20.10. Now you can have a little taste about her future album El Ultimo Trago here http://www.appelsiinipuunalla.blogspot.com and Volver, volver here http://www.youtube.com/watch?v=beKk6eyfZOE

A LITTLE ABOUT THE NEXT WEEK

Next week we'll have the big book happening in Helsinki beginning form Thursday to Sunday. Iwill tell you more on Monday, but before that you'll get the new book, which will help you to manige with so called life. We're lacking of time, we're rushing from other place to the other, we aren't present even with our best friends, cos we are waiting for some 'very important' call or we are thinking the next rushing...Is that polite? Is that healthy? How long we can continue this? I will stop that and instead to climb into the mountins...Which will be your choice?

...AND THIS? I GOT THE GREAT LAUGH!

Jael pushed me over the line with her super fine colour collages;-)

LADIES, DO YOU REMEMBER THIS;-)

THIS OLD BOOK SELF FOR THE OLD BOOKS...

is also from the skip, but I didn't want to restore it: sometimes the touch of life is the most beuatiful.

THIS TABLE UNDER THE PLANTS I FOUND...

from the skip and then I varnished it.

WHILE I'M READING SOMETHING USEFUL FOR YOU...

you can imagine, you are in this picture. This is my soul landscape. I lived in the westside coast 25 years, but now in the middle of the Finland almost as long time. This picture isn't though from my seaside village, but from http://www.hannelesparadise.blogspot.com/

and very romantic Mysteriet by Lisa Nilsson and Aki Sirkesalohttp://www.youtube.com/watch?v=GIMfmFoLnmY&feature=related

I PROMISED TO PLAY THIS TO UTE, BUT...

http://www.youtube.com/watch?v=FnytJEXow6w

...enjoy everybody! This is the best music in the whole world! Miénteme bien...

DAAMIT ARVIOIVAT VIINEJÄ

...ja osaavat niistä myös nauttia.

POROA KANTARELLIKASTIKKEELLA

...ja minulle porofilee palsternakkaperunalla ja kantarellikastikkeella.

TUIRE JA ETANAT

Tuirelle maistuivat etanat...

DAAMIEN KUUKAUDEN RAVINTOLA

Meitä on vaihtelevan kokoinen joukko naisia, jotka käymme yhdessä syömässä jossain lähiseudun ravintolassa kerran kuukaudessa. Tällä kertaa valintamme oli Jyväskylän Harjun Vesilinna http://www.vesilinna-restaurant.fi

Kuvassa jonkun alkupalat, ei minun, sillä minulla oli suppilovahverokeitto. Mitähän tämä olikaan...

DREAM A LITTLE DREAM BY LAURA FYGI

http://www.youtube.com/watch?v=i5yVO5nifEA

PIENET SUURET SUOMALAISET/ MILLAISIA HE OLIVAT LAPSINA JA NUORINA?

Vauvana Gustaf oli rauhallinen ja hauska, mutta alkoi puhumaan opittuaan komennella ympäristöään niin kovalla äänellä, että se herätti ”vakavaa huolestumusta”. Poika itsenäistyi eikä pitänyt asioihinsa puuttumisesta.

Kerrankin Gustafin johtama joukko ajoi koulun pihalta isommat pojat kadulle lumipallosateella. Innoissaan pieni sotapäällikkö ei huomannut lähestynyttä hevosrekeä, kierähti hevosten jalkoihin ja sitten reen alle. Lumikinoksesta kömmittyään hän heitti vielä lumipallon vihollisen perään. Silminnäkijöille ylpeä Gustaf ilmoitti: ”Nimeni on Mannerheim ja minä olen ensimmäisen luokan kenraali.” Hän oli silloin ensimmäisellä luokalla.

Luin yömyöhään Markus Similän Pienet suuret suomalaiset/ Millaisia he olivat lapsina ja nuorina? (Minerva, 2009) ja olin AIVAN VIEHÄTTYNYT! Tätä kirjaa on odotettu. Yksiin kansiin on koottu kertomuksia suomalaisten merkkihenkilöiden lapsuudesta ja kuinkas nyt sattuikaan, henkilövalinnat ovat napakymppi. Ketä nyt ei kiinnostaisi tietää, kuinka villi marsalkka Mannerheim oli lapsena, miten käytös jo tuolloin kertoi tulevasta tiestä tsaarin ratsuväkikaartiin. Tai kuka ei haluaisi tietää, miten saattoi Juhani Ahosta, pietistisen lapsuuskodin vekarasta tulla suuri kirjailija, kun kotona sallitut lukemiset olivat vain Genoveva ja Turmiolan Tommi. Ja kukapa ei haluasi tietää, kuka suurnimistämme kasvoi täysin naisten hellimänä, josta saattoi syntyä osa herran tulevasta charmista:

Isän kuolema muutti kaiken. Leskeksi 27-vuotiaana jäänyt Maria Sibelius omisti koko loppuelämänsä lapsilleen, joista nuorin ei ollut vielä syntynyt. ”Äitini oli kodin hyvä enkeli”, Jean Sibelius kiittää. ”Tuntui siltä kuin hänen ainaisena ajatuksenaan olisi ollut, ettei hänen kärsimänsä menetys saa synkentää isättömien lapsuutta.” Perhe muutti äidinäidin, leskiruustinna Catharina Borgin taloon Hämeenlinnassa. Kesät vietettiin ruustinnan huvilalla Sääksmäellä tai Loviisassa, missä isän suvun taloa emännöi isänäiti Catharina Sibelius yhdessä tyttärensä Evelinan kanssa. Janne varttui siis naisten hellässä huomassa.

Kirja on taidolla tehty, sillä mikään kohta ei petä: kerronnan viehkeys vei minua, piirroskuvat liikuttivat ja ihastuttivat, vanhat valokuvat kiinnostivat ja olivat ennen näkemättömiä ja kullekin henkilölle oli annettu oma lukunsa täydelliseen tietokirjatyyliin: kunnon pää- ja väliotsikot, selkeä, kursiivilla kirjoitettu ingressi, itse kertomukset ja lopussa tietoisku, mihin nämä villit tai kovan kohtalon vekarat olivat ehtineet elämän tikkailla kivuta, mitä suuria saavutuksia, ikuisia merkkejä Suomen historiaan jättää. Myönnän, että kirja liikutti minut kyyneliin ja kyynelehtien kirjoitan nyt tätäkin…Siis kirja ei ole surullinen vaikka Aleksis Kiven kouluajan nälkä kauhistuttikin, kun kohta taas saat jo nauraa Minnan ja miehensä lehtori Ferdinard Canthin yhteiskuvaa, jossa nuorella neidolla näkyy niin uhmakas ilme, että ihme oli koko avioliitto! Minna kun ei olisi ollenkaan halunnut avioliittoon! Tässä kirjassa on nyt vain Se Jokin!

Mikäli Markus Similä, tunnettu kirjailija, lehtimies sekä radio- ja TV-toimittaja on teoksen henkilöt valinnut, on hän nero, sillä tästä kirjasta tulee isänpäivä- ja joululahjahitti. Kirja kertoo seuraavien henkilöiden lapsuudesta, nuoruudesta ja myös myöhemmistä saavutuksista: Aleksis Kivi, Jean Sibelius, Minna Canth, Paavo Nurmi, Juhani Aho, Oskar Merikanto, C.G.Mannerheim, Tauno Palo, Eino Leino, Tove Jansson ja Urho Kekkonen.

Tauno Palo oli järkyttävän komea jo hyvin varhain, eikä hänestä näkynyt lyhyt lapsuus, joka oli siihen aikaan työläisperheissä enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Mutta lahjakkuus lyö itsensä läpi vaikka kallion, mistä ehkä selvin esimerkki on Aleksis Kivi. Tauno Palon näyttelijänlahjat eivät voineet jäädä piiloon, sillä tähdeksi ei opiskella eikä tähteä voi tehdä: Tähdeksi synnytään.

Eino Leino on kansan sydämissä Suomen kansallisrunoilija. Siinä missä prinsessa Diana oli Sydänten Prinsessa, Eino Leino on Suomalaisen Sielun tulkki. Pienelle Einolle koulunkäynti oli helppoa, vaikka hän käyttikin aikaansa enemmän kaunokirjalliseen lukemiseen kuin koulukirjoihin.

Valojen sammuttua hän ahmi kirjoja salaa oven raosta tulevasta hämystä ja aamuisin ennen muiden heräämistä. Nuori mies paukutteli silloin Walter Scottin ja Dumasin historialliset romaanit ja Topeliuksen Välskärin kertomukset. Myös runouteen hän tutustui oppilaskirjaston valikoimasta, jossa oli tuolloin 450 kirjaa.

Tämäkin kolahti, sillä minä luin talvet taskulampun valossa peiton alla venäläisiä klassikoita ja suvella ison vaahteran oksien piilossa Välskärin kertomuksia...ja Dumasia. En mitään kuullut, kun minua huudettiin, sillä olinhan ihan muualla... seikkailuissa.

Mutta ah!, Janne, tuo meidän kansallissäveltäjämme, joka ensin vain rakasti näyttelemistä, kunnes viulu vei nuoren miehen. Kova oli kuitenkin opiskelujen alku, sillä äidinäiti ei olisi antanut mitään ymmärtämystä, jos olisi poika posetiivariksi ryhtynyt, niinpä aloitti Janne opintonsa yliopiston lakitieteellisessä tiedekunnassa, jotta perhe ei pettyisi. Hän kuitenkin kirjoittautui myös ylimääräiseksi oppilaaksi musiikkiopistoon, jossa opiskeli viulunsoittoa ja musiikin teoriaa. Ja seuraamukset me tiedämme: hänestä tuli maailmalla tunnetuin suomalainen säveltäjä, joka sai taiteilijanimensä 1860-luvulla Havannassa kuolleelta merikapteenilta!

Minulle Suomen kansallislaulu on Finlandia, jonka soittamisen venäläiset yrittivät kaikin tavoin kieltää sorron vuosina. Suomalaiset kuitenkin janosivat kuulla juuri Finlandiaa, jolle sitten keksittiinkin peitenimi. Konserttisalit olivat täynnä ja venäläisiä tarkkailijoita jaksoi hämmästyttää, että aina tietyn kappaleen jälkeen suomalaiset nousivat seisomaan…

Kiitos Janne Finlandiasta ja Valse Tristestä, maailman kauneimmasta ja surumieleisimmästä valssista, jonka siivittämänä Susanna Rahkamo ja Petri Kokko luistelivat kultaa. Kiitos Markus Similä ja Minerva, että annoitte meille mahdollisuuden mennä rakastamiemme taiteilijoiden ja muiden suuruuksien lastenhuoneisiin ja leikkitanhuville. Kultamitali tuli!

LUMOUS

Kuvataiteilija Edward Shapiro on tullut Websteriin ja sijoittunut maalamaan hotelliin, jonka ikkunasta on suora näkymä 19 vuotiaan Lily Dahlin asuntoon. Lily on tarjoilija paikallisessa kuppilassa ja haaveilee näyttelijän urasta. Ei, ei, ei! Webster ei yritä herättää tytön huomiota, vaan tyttö hänen, ja paneekin toimeksi, kun on ensin nähnyt miehen maalaamassa iltakausia oopperan soidessa taustalla.

Hän katsoi miestä vaikka tämän kasvot jäivätkin varjoon ja avasi hitaasti puseronsa napit. Sitten hän heitti puseron lattialle, hiveli sormillaan alastonta olkapäätään ja puri alahuultaan niin että se kääntyi kokonaan sisäänpäin. Ihanaa, hän ajatteli ja avasi katkaistut farkkunsa. Hän kääntyi sivuttain ja kiemurteli ulos tiukoista shortseista. Jäykkä kangas liukui alas pakaroita ja se tuntemus yhdessä sen tiedon kanssa, että mies katseli häntä, sai hänet tuntemaan itsensä joksikin toiseksi – tytöksi joka innostuu juhlissa strippaamaan, tytöksi joka ei ikinä ajattele kuolemaa ja joka häpeämättä keinuttaisi lanteitaan ja vääntelehtisi musiikin tahdissa…

Kirjassaan Lumous (The Enchantment of Lily Dahl, Otava, 2009) Siri Hustvedt tuo heti alussa esiin naisen alkukantaisen himon saada paljastua miehelle muka tiedostamatta tekoaan. Aivan sama kuvio tulee esille Aksel Sandemosen Ihmissudessa, jossa Felicia Venhaug hoitelee kasvihuonettaan alasti peipposet hiuksillaan ja teeskennellen, että ihmissusi ei tirkistele lintujen lentoaukosta. Mutta siinä missä Ihmissudessa tästä asiasta tulee kaiken primus motor, on Lilyn esitys vain tarinan viehättävä episodi, joka kuitenkin avaa Lilylle suoran valtatien Edwardin syliin, sillä taiteilija vastaa soittamalla dueton oopperasta Don Giovanni.

Tätä kirjaa ei voi olla näkemättä elokuvana. Kaikki me olemme nähneet näitä amerikkalaisia pikkukaupunkeja kuppiloineen, jotka tihkuvat rasvaista ruokaa ja donitseja. Ja asukkaat ovat toinen toistaan oudoimpia aivan kuin sisäsiittoisuuden tuotoksia. Minulla alkoi Don Giovannin päälle soida Twin Peaksin tunnari ja olin valmis melkein kaikkeen, paitsi en siihen, mitä sitten tapahtui. Hustvedtin tyyli on ottaa lukija mukaan, pitää häntä kädestä kiinni, ei tuupata pois kyydistä, joten ehdin myös nauttia hänen loistavasta tekstistään, juonen yhtään nautiskelusta kärsimättä.

Vaikkei hän oikeasti haistanutkaan puita, ohdakkeita eikä kuusamaa, hän muisti haistaneensa niiden tuoksun, ja hän muisti miten sudenmarja kukki varhain keväällä metsänotkelmissa ja leinikit niityillä ja miten heinäsirkat loikkivat, kun hän kahlasi heinikon halki. Hän muisti miten oli astunut purosta sääret täynnä mustia iilimatoja ja miten hän oli juossut kotiin uskaltamatta katsoa jalkoihinsa, ja hän kuvitteli tajuavansa nyt Martinin kartan ja hänen tuli ikävä kotia, sitä taloa jossa oli asunut vanhempiensa kanssa lapsena ennen isän sairastumista syöpään, ennen Ideal Cafeta, ennen Edia ja Mabelia, ja hän kaipasi kaikkea muistamaansa, silkkiyrttiä ja lehmänläjiä ja puroa.

Ehkä sitä olisi toivonut, että Siri olisi kirjoittanutkin vain iilimadoista ja silkkiyrtistä, mutta sehän ei ole mahdollista pohjoisen eristyneissä pikkukaupungeissa. Sitä kulkee Lilyn mukana näytelmäharjoituksissa ja naureskelee isoa könsikästä Martinia, joka on Seitti, kaikista keijuista kaikkein paras. Sitä ihastelee 79 vuotiasta Mabelia, joka kirjoittaa elämästään kirjaa ja joka on aina halunnut elää vain Vaarallisen, Upean ja Tuskaisan elämän. Sitä antaa Hustvedtille anteeksi, että Shapirosta on tehty kuin sivupersoona, vaikka hänessä olisi ainekset kaikkeen, mutta Sirihän vasta harjoitteli Billiä varten…

Tähän kohtaan piti tulla vielä yksi tekstinäyte, mutta säästän sen omakoettuun lukukokemukseen. Se on kappale, jonka luettuani ajattelin: tämä kirja pitää tarjota lopusta alkuun. Joskus Loppu on Alku! Mutta jos näin olisi käynyt Lilyn ja Edin tapaamisenkin olisi pitänyt olla vasta lopussa…ihan mahdollista, mutta Lily oli malttamaton.

Mutta kuka ja miksi on kaivertanut omaan lihaansa nimen ’Lily’.

Ehkä Mabel on oikeassa kehottaessaan Lily Dahlia muuttamaan New Yorkiin, sillä:”New York on maailman paras ja maailman pahin kaupunki.”

SIRI HUSTVEDT 1955 -

Siri Hustvedt on ehkä kirjailija, jolta voidaan tällä hetkellä odottaa enemmän kuin keltään toiselta. Norjalaistaustainen Siri on paitsi kirjailija, myös kirjallisuustieteiden tohtori ja taidekriitikko. Kiinnostus ja tietämys taiteesta näkyy ja tuntuu hänen teoksissaan vetovoimaisella tavalla. Kirjasta Kaikki mitä rakastin (What I loved, Otava, 2008) en kyennyt kirjoittamaan sanaakaan ennen kuin olin lukenut kirjan kahdesti. Ensimmäinen kerta meni hoikan, tumman, erikoisen Billin lumoissa. Istuin hurmiossa rantakivellä ja katselin, miten hänen kalpea vartalonsa laskeutui veteen ja savukkeen tuoksu leijaili tyköni jopa hänen uidessa…

Samana vuonna ilmestyi suomeksi myös The Sorrows of an american nimellä Amerikkalainen elegia (Otava). Luin kirjan, mutta jätin sen muhimaan, enkä tuonut blogiini. Syy on aivan suoraan kirjassa Kaikki mitä rakastin. Jos Amerikkalainen elegia olisi ollut jonkun toisen toinen kirja, mutta koska se oli Sirin teos, olin pakotettu jääväämään itseni, sillä kaikki minussa soi vielä yhdelle aikakautemme upeimmista teoksista, joka on Kaikki mitä rakastin.

Nyt on vettä ja etenkin kirjoja virrannut, joten tartuin Siri Hustvedtin varhaisempaan työhön, Lumoukseen (The Enchantment of Lily Dahl, Otava, 2009), jonka hän on kirjoittanut jo 1996, mutta suomennos saatu siis vasta tänä vuonna!

Lumouksessa näkyy Siri Hustvedtin ylimaallinen kyky viedä tarinaa ja myös kyky yllättää lukijansa. Kirjasta löydämme myös hahmon tulevalle Billille…tästä kuitenkin enemmän omassa jutussaan.

Siri Husvedt asuu New Yorkissa Brooklynissa kirjailijamiehensä Paul Austerin kanssa. Olisin toiveikkaampi, jos hän asuisi New Yorkissa Brooklynissa liikemies Henry Obaman kanssa, sillä kahden lahjakkaan taiteilijan liitot eivät ole historian valossa kestäneet molempien menestystä kovinkaan usein ilman, että jomman kumman ura kärsii. Toivon, että pelkoni on turha ja toivotan huikeinta mahdollista kirjailijan uraa Sirille, joka saa minut iltaisin nukahtamaan mustakarhujen huhuiluun…

TAHTO TAHTOJEN/ DER GROSSE WILLE

Omistan tämän kirjaelämyksen Tuurelle, joka on jäänyt suloisesti Rilken runojen 'vangiksi'. Kirjan kansikuvan sijasta tässä on nyt Juha-Pekka Ikäheimon kuva runoon Syyspäivä.

Herra, on aika. Oli kesä suurenmoinen.
Peitä varjoihin aurinkokellot
ja valloilleen päästä tuuli toinen.

Herr: es ist Zeit. Der Sommer war sehr gross.
Leg deinen Schatten auf die Sonnenuhren,
und auf den Fluren lass die Winde los.

Syyspäivä on ehkä Rainer Maria Rilken tunnetuin runo. Rilken tuotantoa on tähän asti käännetty suomeksi hyvin vähän, mutta jouduttuani täysin löytämieni muutamien käännösten lumoamaksi, tutustuinkin yllättäen kääntäjä, runoilija Eve Kuisminiin (nyk. Rehn), joka lahjoitti minulle vuonna 2004 tekemänsä kirjan Tahto tahtojen (Der grosse Wille). Kirja on loistava valikoima Rilken runoja sekä suomeksi että alkuperäkielellä saksaksi. Kirjan kuvituksen on tehnyt Juha-Pekka Ikäheimo tummin, voimakkain, vaikuttavin valokuvin.

Ken on kerrankin kohdannut Rilken maagisen rytmin, jää ilolla hänen runojensa 'vangiksi'. Rainer Maria Rilke oli henkistyneen, miltei mystisen lyriikan ja muodoltaan viimeiseen asti hiotun runon taitaja. Tahto tahtojen on valikoima Rilken aiemmin suomentamattomista esinerunoista, eläimiä, kasveja tai esineitä, joiden kautta avautuu synkänkauniita panoraamoja rakkauteen, menetykseen, kaipaukseen ja tuskaan.

Pantteri on runo, jossa Eve Kuisminin käännöstyö läkähdyttää, suorastaan ahdistaa. Mitenkä hän on saattanutkaan tavoittaa häkkiinsä vangitun pantterin henkisen kuoleman: "Taukomatta se kulkee ohitse tankojen,/ silmät niin väsyneinä - katse häilyen/ kuin olisi olemassa vain tuhat tankoa/ ja takaa tangon tuhannen puuttuisi maailma./ Pantteri on kirjan nimiruno ja niinpä toisessa säkeessä: "Askeleet vahvat, notkeat - käyntinsä pehmeää,/ kun pienimmistä pienintä se kiertää ympyrää./ Kuin tanssisi voimaa antain ympäri keskiön sen,/ jonka sisällä puudutettuna viruu Tahto tahtojen." Ja viimeistä säettä kirjoitan kyynelin: "Joskus avautuu äänettömästi verho pupillin,/ tuon tuokion aikana kuva sisään pääseekin./ Kiirii jäsenten läpi aavistus valppaudesta, eloisasta,/ kunnes se - sydämen kohdalla - lakkaa olemasta./
Ei ole sattumaa, että Eve ylittää jopa itsensä pakahduttavassa Pantterissa, sillä asuessaan Saksassa, hän sai Rilken runojen saksalaisen runokokoelman lahjaksi saatesanoin, 'ettei ole mitään kauniimpaa kuin "Syyspäivä" ja "Rakkauslaulu", mutta Even sydämeen jäikin lähtemätön raapaisu Pantterin kynnestä, sillä Eve ei voinut unohtaa Rilken syvää ymmärrystä upeaa vangittua eläintä kohtaan.

Kirjassa Tahto tahtojen teitä odottaa kaksikymmentäkaksi koskettavaa runoa, kokonainen pieni maailmankaikkeus. Minä jäin kuitenkin kaipaamaan käännöstä Rilken Schlaflied -runosta, joka kirjasta uupuu. Eve kuitenkin käänsi sen minulle 'lahjaksi' ja hänen luvallaan tekin saatte nyt nauttia siitä: Jos tämä katoaisi?/ Olisitko unta vailla, / ellen lehmuksen latvan lailla/ enää kuiskuttaisi,/ellen vierellä valvoisi/ ja herkimmillä sanoillani/ käsivarsiasi, rintojasi/ - kaikkea sinussa palvoisi,/ ellen ympäröisi sinua/ ja kannustaisi kukoistamaan/ kuin kesäistä puutarhaa/ -tulvillaan tähtianista, melissaa?/

Einmal, wenn ich dich verlier,/ wirst du schlafen können,/ ohne dass ich wie eine Lindenkrone mich verflürste über dir?
Ohne dass ich hier wache und Worte,/ beinah wie Augenlider,/ auf deine Brüste,/ auf deine Glieder niederlege, / auf deinen Mund.
Ohne dass ich dich Verschliess/ und dich allein mit Deinem lasse/ wie einen Garten mit einer Masse von Melissen und Stern-Anis.

TUNNELMAA PIMEÄÄN

Tässä minun helppo keinoni ottaa ilo irti pimeästä vuodenajasta. Laitan sinne tänne pimeän ajan valaisimia, joiden suunnittelu on vapaata ja villiä. Käytän 40 sisälampun sarjoja ja tungen niitä kirkkaisiin maljakoihin ja annan palaa marraskuulta maaliskuun lopulle. Tässä on kaksi sarjaa yhdessä eli 80 pikkulamppua. Tämän piironkin päällä hieman hienostellaan ja lamput ovatkin Aallon isossa maljakossa, jonka olen ostanut ihan iiriksiä varten.

Parissa huoneessa laitan noita valosarjoja ikkunalaudalle ja niiden joukossa saavat omassa rauhassaan olla kukat, valokuvat, meren rannan kivet etc. Toki niitä voi myös vapaasti ripustella roikkumaan vaikka peilin kulmaan, mutta minä olen tyytynyt toistaiseksi näihin maljakoihin ja ikkunalautoihin. Pääasia, että valot ovat kirkkaat, jolloin käyvät omasuunnittelemasta valaisimesta, eivtkä ole siis esim. ennenaikaiset jouluvalot. Tekee kivan tunnelman, jos peili takana, kuten on tässä kuvassa.

MINÄ JA KIRJAHYLLYNI/ I AND MY BOOK-SELF

Facebookista poimin tämän minulle lähetetyn tehtävän, jossa pitää vastata annettuihin kysymyksiin oman kirjahyllyn kirjojen nimillä. Kaikki voivat tehdä saman omassa blogissaan. Tämä on hauska.

Oletko mies vai nainen?/Are you a man or a woman?/ Mrs. Dalloway (Virginia Woolf)

Kuvaile itseäsi./Describe yourself./ Portobellon noita/ A bruxa de Portobello (Paul Coelho)

Mitä elämä sinulle merkitsee?/What does the life is meaning to you?/ Kaikki mitä rakastin/ What I loved (Siri Hustvedt)

Kuinka voit? /How are you?/Omenansiementen maku/ Der Geschmack von Apfelkernen (Katharina Hagena)

Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi./Describe the place you are living/ Kuiskausten talo/ Slumpvandring (Majgull Axelsson)

Mihin haluaisit matkustaa?/Where would you like to travel?/ Huvila meren rannalla/ Boken om San Michele (Axel Munthe)

Kuvaile parasta ystävääsi./Describe your best friend./ Sinuhe egyptiläinen (Mika Waltari)

Mikä on lempivärisi?/What's your favourite colour?/ Veren sokeri (Tommy Tabermann)

Millainen sää on nyt?/How is the weather now?/ Yömyrsky/ Nattfåk (Johan Theorin)

Mikä on mielestäsi paras vuorokaudenaika?/Which is the best time in the day?/ Yö kuuluu minulle/ Nighttime is My Time (Mary Higgins Clark)

Jos elämäsi olisi tv-ohjelma, mikä sen nimi olisi?/If your life would be the TV-programme, what would be it's name?/ Ihmisusi / Varulven (Aksel Sandemose)

Millainen parisuhteesi? /How is your couple relationship like?/Lähellä/ Nära (Tito Colliander)

Mitä pelkäät?/What are you afraid?/ Luonas en ollutkaan (Leena Lehtolainen)

Päivän mietelause?/The moto of the day?/ Kadonnut on vain unta/ Det svunde er en drøm (Aksel Sandemose)

Minkä neuvon haluaisit antaa? Rakasta hellästi/ The Joy of Sex (Alex Comfort)

Miten haluaisit kuolla?/How would you like to die?/ Merta ja hiekkaa (Kahlil Gibran)

ONCE EARLY IN THE MORNING...

...the most beautiful swans in the dawn...
The picture by Pekka Mäkinen.

JUSU VIE, VAAHTERA VIKISEE

Sisareni Merjan ja hänen miehensä Pekan koira Jusu on todella innostunut ruskasta.
Kuva Pekka Mäkinen.

THE FROSTY ROSE

TÄHTIKEINU

Keinu heilahda kultainen
pitkin yöllistä Linnunrataa!
Usmat tähtien ylhäisten
unhon valkeaa vihmaa sataa...

Näin en silmäisi loistavan
koskaan nähnyt, mun armahani:
heräät paareilta kuoleman
tähtikeinuun mun rinnallani.

Keinu heilahda taivainen
pitkin hiljaista Linnunrataa!
Usmat yöllisen korkeuden
unhon valkeaa härmää sataa...

Katso, armahin, kimmeltää
tuolla sininen aamutähti!
Vuos jo miljoonas vierähtää,
illan tähdestä tie kun lähti.

Keinu, heilahda hiljemmin
hiilenmustalla taivahalla!
Armas, muistatko kyynelin
keinun vaahterapuiden alla - ?

- Lauri Viljanen -
Kootut runot (WSOY)

YESTERDAY I PLANTED ONE MORE THIS ORANGE 'LYHTYKOISO'