perjantai 19. marraskuuta 2021
Unelmia
tiistai 16. marraskuuta 2021
Kristiina Markkanen, Leena Virtanen: Wivi&Hanna
He olivat kuin toistensa vastakohdat, Wivi ja Hanna. Toinen oli kokenut jopa puutetta, mutta päässyt Tampereella kouluun ja siitä paljon eteenpäin hyvin arvosanoin. Wivi oli aina hyvin säästäväinen eli jotain piti olla säästössä. Toinen eli Hanna oli syntynyt yltäkylläiseen elämään, jossa kaikkea kiitos sahateollisuuden nousun, oli runsaasti. Monia tiloja, huviloita, juhlia, turkiksia, mitä kaikkea ihmismieli keksikään hamuta. Jos siihen syntyy, sillehän antautuu, koska se on luonnollista kuten oman tehtaan työväestön auttaminen. Wivi oli elegantti ja pidättyväinenkin, pieni ja hoikka. Hanna oli joskus frökynä, mutta useimmiten jossakin tilallaan, kuten Sulkulassa maatöissä. Hänellä oli karjaa ja kalastus oli hänen intohimonsa. Näiden kahden naisen kohtaaminen oli lopulta kuitenkin tapahtunut ja se kerta ei jäänyt viimeiseksi. Alkoi ihmeellinen suhde, josta riitti puhetta ja juoruja, mutta kukaan ei voi tietää miten se heillä kaksin oli. Ei kaikkea tarvitse tuoda framille. Salaisuuksiakin saa olla.
Kristiina Markkasen ja Leena Virtasen kaksoiselämäkerta Wivi&Hanna Arkkitehdin ja kauppaneuvoksen yhteiset vuodet (Atena 2021) on pikkutarkin tietokirja, jonka olen ikinä lukenut. Siis antavin aiheesta kiinnostuneelle. Asun Alvar Aallon huvilasaarella, mutta kotini oli liki Villa Mairean nurkkia, alueella, jossa myös Hannoja riitti, mutta ei näin itsenäisiä. Vapauden tehdä, mitä halutti, takasi naimattomuus alkaen 25 ikävuodesta alkaen. Siihen asti naisen tahto ja vaikka perintö, olivat miehen vallan alaisia. Mihin tässä miestä tarvittiin, kun
Wivi valmistui Tanpereen suomalaisesta tyttökoulusta 1891! Wivi kuvassa takana. Kuva: Anni Kupiainen
Wivi oli luokkansa parhaita oppilaita toisin kuin tuleva kumppaninsa Hanna Jyväskylässä. Hyvin pian Wivi teki jotain ajalle tavatonta, joka myöhemmin ratkaisi paljon: Hän jatkoi opiskelua Tampereen teollisuuskoulun rakennusosastolla, ainoana naisena kolmentoista miehen rinnalla. Tästä tuli se jokin ratkaiseva, että työmiehet ja insinöörit eivät voineet ikinä huijata matemaattista arkkitehtiä isoilla työmailla. Lopulta Wivistä tuli vuosikurssinsa priimus ja arkkitehtiopinnot ja lukuisat suuret rakennuskohteet odottivat edessä.
Kuvassa Wivin perhe Ville veljen kuvaamana 1893 (KeMu) Kuvassa äiti Mathilda, jonka kanssa Wivi oli loppuun asti hyvin läheinen, Emil-veli, Aina, Wivi ja Wivin vieressä luultavasti Villen puoliso Alma.
En edes yritä kuvata Wivin rakennuskohteita, ja ne on tarkasti löydettävissä kirjan lopusta. Opiskeluaika Helsingissä toi luettavakseni minusta herkän tapauksen Wivistä miesten keskellä opiskelemassa:
Kun Lars Sonck sai kuulla voittaneensa ensimmäisen tärkeän arkkitehtuuripalkintonsa, Turun Mikaelinkirkon suunnittelun, hänen kerrotaan polvistuneen Wivin edessä ja kätkeneen onnen kyynelistä kastuneet kasvonsa Wivin hameenhelmoihin.
Entäs sitten Hanna, tässä kuvattuna kolmevuotiaana Helsingissä Anna Snellmanin Ateljeessa. (KeMu, Snellman's Fotografi Atelier).
Hanna syntyi tinkimättömän liikemiehen Johan Parviaisen kolmantena lapsena, ainoana tyttönä. He asuivat Jyväskylän Kauppakadulla. Äiti Maria oli kodin ihminen, konservatiivinen ja uskonnollinen. Kuolleista ei saa puhua pahaa, sanotaan, mutta Wivi on paljastanut hyvinkin rohkeasti, miten äiti kuin söi Hannan itsetuntoa sanomalla vaikka, ettei 'kehtaisi' mennä päiväsaikaan ulos kun on noin tukeva ja muuta kaikkea ikävää. Hanna todellakin oli arka valokuvista ja ulkonäöstään, mikä tulee kirjassa esille. Ja sitten ne vesiklosetin rappuset, jotka Wivi suunnitteli...,mitähän Maria silloin sanoi? Selvää lienee, että kun Wivi varasi Älylästä tontit kaksi ja kolme ja naiset löysivät toisissaan ehkä erilaisuudesta johtuen kumppanin, tätä ei Hannan äiti hyvällä katsonut. Ei moitita enää. Antaa kirjan kertoa, miten oli Hannan elämä ennen kuin Wivi oli siinä täysillä mukana.
Wivi piirsi mieluiten seisten, mikä lopulta melkein vei häneltä polvet. Tässä kuitenkin työpöytänsä takana. Wille Lönnin kuva vuodelta 1918 (KeMu)
Ei ole aikomustakaan kirjoittaa Markkasen ja Virtasen kirjaa uusiksi, mutta kerronpa hiukan mitä on teoksessa saataville. Ensinnäkin kirja on jaettu lukuihin, jotka ovat kiinnostavat: Heitä ei pysäytä mikään, Unelmien aika, Matkat ja Vauhti hiipuu. Koska itse asun Jyväskylän saarella Muuratsalossa, jonka Parviaiset aikanaan myös hankkivat omistukseensa, olen jyvällä, vaikka Länsirannikolta kotoisin. Parviaisten saha rakentui pääsaarelle Säynätsaloon, mutta Muuratsaloon nousun myötä rakentui kodikkaita asuntoja, joista kuuluisin lienee Haikan alue. Kaikessa on Wivin kädenjälki ja tehtaan johdon tahto parantaa työläisten asemaa. Olen myös lukenut Pirkko Soinisen kirjan Valosta rakentuvat huoneet, josta pidin kovasti. Tämä toinen kirja on tarkkaa faktaa ja vähän rohkeampi, Pirkon kirja lempeämpi, fiktiivinen, lyyrisempi, mutta tosiasiat kohdillaan! Kirjat ovat kuin sisarukset, joista toinen on taitava matematiikassa ja toinen kasvattaa niitä omenapuita silti kohdaten todellisuuden.
Tämä kuva kantaa surua, vaikka ilolta näyttääkin. Ensinnäkin Hanna Parviainen oli lapseton ja naimaton. Hänen veljensä, jotka olivat olleet tehtaan johdossa isän kuoltua, menehtyivät ja jäljellä oli vain lääkäriksi lukenut Walter. Walter päättää kuitenkin asettua johtoon vailla kosketuspintaa sahateollisuuteen ja sen työväkeen. Hänkin kuolee nuorena ja jäljellä on Valter, jonka kummitäti Hanna on. Valter on aloittanut suomenkielen opinnot, sillä perheen kotikielenä on ollut saksa. Vain kolmevuotiaana Valter jää isättömäksi ja muuttaa äitinsä kanssa ulkomaille. Tähän kulminoituu erään Hannan hyvin tunteneen eli Kaarina Vaherin käsitys, että 'tuo rikas nainen olisi ollut ilman Wiviä hyvin yksinäinen.'
Nyt Hanna ottaa tehtaan johdon. Hänen hyvä ystävänsä Armas Lindgren saa rakentaa Säynätsalon kirkon ja monta uudistusta tapahtuu. Äitiensä kuoltua molemmat naiset kuin vapautuvat, vaikka Wivin suhde äitiinsä olikin hyvin lämmin, hän aina asui tämän kanssa. Naiset oppivat nauttimaan elämästä ja taitaa Wivin työ vähän seuranpidosta kaveta. Hän on kuitenkin niin onnellinen Hannan saamasta hyvästä ja he keksivät alkaa matkustella pitkin Eurooppaa. Joka kevät ja joka syksy eri kylpylöihin ja tilaapa Hanna hienon autonkin Amerikasta. Luku, jonka otsikkona on Säynätsalon Thelma ja Louise Euroopassa on loistava! Miten valitettavaa, että Wivin matkaviestit ovat niin lakonisia eikä niissä mainita oikeastaan kuin paikat ja sää. Vähän eri kuin minun Syysmatka -kertomukseni, jossa upposin sinne lehmäojaankin ja kunpa tietäisitte, mitä tapahtui...Wivi oli hieman pidättyvä ja ehkä katsoi, ettei kaikki kuulu kaikille. Hanna oli sitten toista maata. Hän ei huomannut laman alkaneen ja alkoi tapahtua yhtä jännittävää kuin dekkarissa, kun Hannan erään ystävän poika sekaantuu Hannan omistuksiin ja rahoihin tämän ollessa pitkällä ulkomaan kiertueella. Lopulta olemme tilanteessa, jossa Hannan on luovuttava koko tehtaan omistuksesta. Hanna menehtyy jo 12.2.1938 sydänlihasrappeumaan. Wivi elää 94 -vuotiaaksi ja ehtii antaa monta haastatteluakin, joissa ei kaihda sanomasta, miten oli ollut.
Kaksoiselämäkerrassa on mielettömästi kuvia. Hanna vain on aina vähän syrjäytyvä eikä ainakaan nauravainen. Tämä lyhyt selostus tiheästä ja antavasta teoksesta saa loppua iloiseen Hannaan. Hanna aivan rakasti muuten kalastamista! Kuvassa Hanna on onnellisena veneessä Muuratjärven rannalla joskus 1920 -luvulla. (KeMu). Ja muistakaa: kirjan lopussa on lähdeluettelot. Kirjan naiset ovat avanneet ovia heidän jälkeensä tulleille naisille, joten kiitos Wivi&Hanna♥
*****
lauantai 13. marraskuuta 2021
Tunnelmallista isänpäivää kaikille isille ja heidän perheilleen!
Tunnelmallista isänpäivää kaikille isille ja heidän perheilleen♥ Edesmenneet isämme sädehtivät elämämme tähtinä. Suru haalistuu, ikävä ei milloinkaan. Isä rakas, kaikki taivaan tähdet sinä♥
Leena
torstai 11. marraskuuta 2021
Isälle kirjoja vai....mitä?
Isänpäivä lähestyy ja vietämme sitä kukin tavoillamme tai keksimme uusia. Ostin omalle isälleni melkein aina kirjan. Jonkun elämäkerran. Tarjoilen muutaman uudemman ehdokkaan sekä hieman vanhemman, joka voi hyvinkin löytyä vielä kirjakaupasta. Kuvan Harry Potter -kakku on Sari Kalliomäen tekemä ja kuvaama.
Janne Huuskosen Täydellinen päivä on enemmän mitä voisi olettaa takakansitekstin perusteella.
Benedict Wellsin Yksinäisyyden jälkeen on raikas yllätys.
Peter Jamesin uusin Roy Grace sarjan teos Kuolemaan jätetty jatkaa vahvaa tarinaa ja lopussa on yllättävä finaali. (Olen lukenut, mutta en ole tätä viimeisintä ehtinyt postaamaan...)
Olen lukenut kaikki Roy Grace -kirjat Jamesilta eikä määrä mahtunut tähän kollaasiin, sillä uusin tarina on jo seitsemästoista! Sarjan aloitti Kuoleman kanssa ei kujeilla ja sen ken on lukenut, ei hevin unohda, kuinka pienestä kaikki voi olla kiinni.
Alex Schulmanin Polta nämä kirjeet on vahva suositus!
Håkan Nesserin takuu laatua Koston jumalatar.
Minttu Hapulin Emil on yksi vuoden yllättäjistä ja maistuu varmaan isillekin.
Venla Hiidensalon Suruttomat pitäisi kaikkien lukea...
Mattias Edvardssonin Hyvät naapurit ja saman kirjailijan
Aivan tavallinen perhe ovat napakymppejä!
Kristiina Markkasen&Leena Virtasen Wivi&Hanna on tietokirja kahdesta vaikuttavasta naisesta. Luen tätä itse nyt yhden muun kirjan kanssa, jota taas ei pitänyt lukea ennen joulua eli putosin suureen lukuromaanin. Alaskassa on jotain vetoa sillä
Kristin Hannahin Alaskan taivaan alla vie myöhäisinä tunteina. Tarvitsen myös hiukan etäisyyttä
Pirkko Soinisen teokseen Valosta rakentuvat huoneet, jossa esitellään yhtä Suomen ensimmäisistä naisarkkitehdeista sekä hänen ystäväänsä kauppaneuvos Hanna Parviaista.
Hjorth&Rosenfeldtin uusin Sebastian Bergman -dekkari Vihan jäljet on ihan huippua eli tämä dekkareista pitävälle isälle.
Runoista pitävälle isälle vaikkapa Leena Kellosalon Tulikärpäsiä Tammelan yllä.
Tässäpä perheen lukijat. Dina on tyttären, mutta vähän meidänkin....♥ Myönnän, että Lumimies lukee pitkälti jo samat kirjat kuin minä. Hän on ollut hyvin vaikuttunut Pierre Lemaitren kirjasta Näkemiin taivaassa, Mark Sullivanin Palavan taivaan alla sekä Emmanuelle Pirotten Vielä tänään olemme elossa. Hänellä tosin on riittänyt sanottavaa moneen muuhunkin teokseen, mutta nämä hän kehystäisi seinälle! Nyt kaikki on toisin, sillä hän kirjoittaa sukunsa erästä aikakautta, jossa salaisuudet aukaistaan. Odotamme myös tyttäremme äidiksi tuloa näin isänpäivän likellä...Sami saisi varsinaisen isänpäivälahjan ja isoisä samoin. Tässäpä tätä kirjapuolta ja lisää löytyy, kun blogeissa kollaa.
Hyvää ja herkullista isänpäiväviikonloppua kaikille ♥
tiistai 9. marraskuuta 2021
Tunnelmia Merin babyshowereista!
Merin ystävä Tuuli tältä samalta saarelta eli vauvasta asti tunteneet, järjesti ystävälleen babyshowerin. Kuvassa juhlan päähenkilö kakulla. Meri♥
Tuleva vauva, joka kohta putkahtaa maailmaan, on poika♥ Meitä täällä kotisaarella jännittää kaikki. Olemme valmiustilassa lähtemään tarvittaessa hoviväeksi koirille, joten löydämme puhtaat vaatteemme lähinnä matkalaukuista. Huikean kakun on Tuuli tuonut♥
Tuulin ja Tiian hieno kattaus.
Lapsuuden ystävien nauru!
Meri niin muodokkaana...ystävänsä Tiian kanssa. Vähän tulee meillä täällä ruudun takana haikea olo, sillä vastahan Meri syntyi! Silloin oli -30 astetta ja olin varma, länsirannikolta tulleena, että emme pääse kotiin...
Ensimmäinen kuva Meristämme, 1 vrk♥♥
Meri ja Sami♥ Tulevan prinssin hoviväki. Tuleva ukki sanoi pullan turvonneen hyvin:) Rakkaus♥
Merin instasivuilta löytyy vielä jokunen lisäkuva. Tämä karuselli alkaa kohta pyöriä soittaen tervetulomusiikkia uudelle perheenjäsenelle. Sängyssä on pupu, jossa on hämärävalo ja rauhoittavia luontoääniä...Onnea tulevaan♥
sunnuntai 7. marraskuuta 2021
Ranska Leena Lumissa!
Aloin ajatella blogini kirjoja maittain tässä joku aika sitten ja hämmästyin, miten olin saanut jonkin verran kokoon ranskalaisia teoksia ja osa niistä niin tärkeitä, että kantavat tarinaa. Tämän Alvar Aallon kotisaarellamme sijaitsevan huvilan kuvan alla tarjoan kollaaseissa muutamaa lukuun ottamatta ranskalaiset kirjani blogiajaltani. Samalla salaisuuden itsestäni, sillä olen heikkona ranskalaisiin elokuviin ja musiikkiin, vaikka en ole kieltä lukenutkaan. Ehkä parempikin näin. Kiitos ihanille kääntäjille♥ Meillä on muuten sekin outo juttu, että jos minä saan valita joululeffan se on Une conte de Noël.
Joka aamu kun tulen tähän toimisto/kirjastooni, näen ensimmäiseksi Camille Claudelin katseen. En voi ikinä unohtaa, miten kirja minuun vaikutti. En tietenkään voi tuon katseen alla unohtaa, mikä on naistaiteilijan kohtalo, jos hänen taitonsa uhmaa miehen kykyä olla parempi. Ja sitten Charles Baudelairen Pahan kukat. Onneksi Antti Nylen on tehnyt niistä upean käännöksen ja olen saanut olla häntä livestikin kuulemassa.
Tässä on sekä kepeää, tragediaa: Nojoud!, että David Khayatin Syötkö riskiruokaa? Syöpälääkärin paljastuksia ruoan terveysvaikutuksista Tästä kirjasta on nyt ollut kiinnostunut yli 40 500 lukijaa!
keskiviikko 3. marraskuuta 2021
Myyrä Myyräläisen marraskuu on ...
Myyrä Myyräläinen miettii tovin ihmeissään, että mitä ihmettä hänen pitikään tehdä...Ympärillä rapisevia tammenlehtiä, syksyn kuivattamia, puista pois riisumia. Sitten hän muisti sen. Pian olisi saapumassa kirjekyyhky, joka voisi olla hänelle pikaiselle matkalle lähtö. Sitä ennen piti tietysti siivota, pakata, levätä, rauhoittua, innostua, olla valmis kaikkeen ihanaan uuteen.
Niinpä Myyrä Myyräläinen pisti toimeksi ja aikoi olla valmis, kun aika on. Kun kirjekyyhky saapuisi.
Torstai on toivoa täynnä, mutta Myyrä Myyräläinen on nyt niin tohkeissaan, että hän saman tien toivottaa hyvää viikonloppua kaikille ystävilleen ja alkaa puuhailla omia tärkeitä juttujaan. Eikä hän nyt tarkalleen osaa sanoa, milloin ehkä ryntää matkalleen. Jotain ihmeellistä on kuitenkin ilmassa. Jotain uutta ja ihanaa♥
Voikaa hyvin♥ toivottaa Myyrä Myyräläinen
kuva Nea Siemann
maanantai 1. marraskuuta 2021
Hjorth&Rosenfeldt: Vihan jäljet
On pelottavaa koukuttua sekopäiseen rikosprofiloijaan, joka hoitaa omaa traagista traumaansa vaihtamalla naista kuin paitaa ja hän vaihtoi paidan joka päivä. Kuka sellaista kestäisi. Vain hullu rakkaus pitää sisällään tuollaista. Naurua ja itkua sekaisin Bergmanin ollessa vauhdissa. Eikä vähiten silloin kun hän tajuaa olevansa aikuisen naisen isä ja tästä tulee vielä hänen pomonsa! Vanja on enemmän isän tytär kuin uskoisikaan, mutta ei ole traumaa hoidettavana ainakaan tuohon tyyliin. Sen sijaan hän on rakentanut hyvän parisuhteen ja siitä on tytär Amanda. Oi, meidän Sebastianimme on aivan myyty ja kesytetty. Hän etsii Amandalle parhaat liukumäet, pitää tarkan vaarin, että noudattaa Amandan vanhempien neuvoja ettei vain saa tapaamiskieltoa tyttärentyttäreensä. Hän viis veisaa siitä, että on kuin armosta terapeuttina asiakkaille, mutta ei murharyhmän sisällä. Häntä ei edes kiinnosta muu kuin Amandan juoksu hänen syliinsä, lapsen iloinen nauru ja se odottamaton rooli, jonka joku jossain on katsonut kuitenkin hänen ansaitsevan. Kaikki olisi ollut niin täydellistä ellei Karlshamnissa olisi alkanut uskomattomia sarjamurhia. Eikä sekään mitään vielä, mutta kun käärme alkaa liikehtiä, sitä ei voi tietää ja tajuta kukaan muu kuin Sebastian.
Hjorth&Rosenfeldtin Vihan jäljet (Som man sår, Otava 2021, suomennos Elina Lustig) jatkaa Sebastian Bergman -sarjaa ollen jo seitsemäs Bergmanista kertova teos. Olen lukenut Mies joka ei ollut murhaaja, Oppipoika, Tunturihauta, Mykkä tyttö, Hylätyt, mutta ellei paras ole Oppipoika, se paras on tässä nyt! Jos luette vain yhden dekkarin kuukaudessa, kesässä, vuodessa, lukekaa tämä! En yleensä jaksa kovasti kiinnostua pelkästään poliisin operatiivisista toimista kertovista sarjoista, mutta Sillan ja Wallanderin tekijät kirjoittavat kaiken niin kiinnostavasti. Arvatkaapa vain, olenko katsonut pariinkin kertaan molemmat. Voisinpa tähän täräyttää yhden esimerkin, mutta dekkareissa etenkin juonipaljastelija on sama kuin kuollut. Yritän välttää ennenaikaista juonipaljastuskuolemaa jopa tuomalla joskus joukkoon ripauksen harhautusta. Voisiko Vanjalla olla joku liian likeinen ystävä, vai vai pettääkö Billyn kaksosia odottava My miestään? Ja onko totta, että Sebastian ei enää vaihda uutta paitaa vaan käyttää samaa koko ajan ja on hirveän tyytyväinen parisuhteeseensa murharyhmän Ursulan kanssa. Unissa edelleen hyökyaalto tulee ja hänen otteensa tyttärestään irtoaa, mutta nyt hänellä on Vanja, Amanda ja Ursula. Kerran hän saa asiakkaakseen miehen, jolta katosi saman ikäinen tytär tsunamin uhrina...Hänestä tuleekin tavallaan Sebastianin terapeutti eli roolit kääntyvät, sillä ensimmäistä kertaa, Sebastian voi kertoa jollekin saman kokeneelle. Tähän asti hän on kärsinyt vaieten ja paitoja vaihtamalla.
Joku tai jotkut ampuvat nyt ihmisiä eikä yhteistä nimittäjää löydy. On vain lista nimiä ja niissä vedetty yli jo ammutut. Mikä näitä aivan erilaisia ihmisiä voi yhdistää. Mitä he ovat tehneet väärin ja ketä kohtaan, sillä selvästi kyse on kostosta. Jossain on vuosia muhinut niin suuri viha, että mikään ei sitä ole voinut estää nyt räjähtämästä. Joku tai jotkut ovat tarttuneet oman käden oikeuteen: He ovat tuomio, koska yhteiskunta ei tee mitään.
Millaisen mahdollisuuden oli saanut.
Mahdollisuuden täydelliseen rikokseen.
Käärme kuiskasi, että kyllä se kävisi päinsä, kyllä se onnistuisi. Houkutteli, kiihotti. Hänen oli tietenkin pakko pohtia sitä hieman, mutta nopeasti. Kaiken piti sujua nopeasti.
Käärme oli täysin hereillä.
Kiemurteli, kuiski, hallitsi, vaati.
Käärme heittelehti edestakaisin. Valta täytti hänet.
Näemme Sebastianin heräävän ihanan isoisyyden tunnelmistaan. Hän vaistoaa, että se, mitä hän kerran näki, on kasvanut ja kasvanut ja sitä on tullut suuri, nälkäinen käärme. Näemme hänen vastentahtoisesti jättävän keittiön ikkunalaudalle hopeisen pikkutytön perhossormuksen. Hänen on pakko, sillä se mitä hän oli kerran vain aavistellut olikin tullut todeksi, eikä hän ollut kertonut kenellekään. Eihän hän voisi olla syyllinen aivan toisenlaiseen murha-aaltoon, kun yhdessäkin on jo tullut niin paljon uhreja vailla muuta nimittäjää kuin kosto. Tämä onkin ihan eri asia ja sille ei uskalla antautua kukaan muu kuin Sebastian Bergman. Hän myös tietää riskit, mutta erehtyykö hän? Laskeeko jotain väärin? Onko tämä kaste Sebastianimme kyyneleitä?
*****
*****perjantai 29. lokakuuta 2021
Kaipauksen laulu
sunnuntai 24. lokakuuta 2021
Vuoden 2021 Kauneimmat Kirjan Kannet Leena Lumissa ja Arvonnan Voittajat!
Vuoden 2021 Kauneimmat Kirjan Kannet Leena Lumissa on jälleen valittu. Te äänestitte kauneimmaksi kanneksi Ilona Pietiläisen Tummuvien iltojen taikaa 8 äänellä, toiseksi Janne Huuskosen Täydellinen päivä 5 äänellä, kolmanneksi Kate Quinnin Ruusukoodi 5 äänellä eli tasapeli Huuskosen kirjan kanssa! Neljänneksi valitsitte Katri Valan Katri Vala Kulkuri&näkijä 4 äänellä ja viidenneksi Koko Hubaran Bechi 2 äänellä.
Palkintoja luvattiin jakaa kolme, mutta nyt jaankin bonuksena neljännen. Lumimies toimi onnettarena kuten monta kertaa ennenkin. Voittajat valitsevat palkintonsa täältä Ensin valitsee voittaja, sitten toiseksi tullut etc. Valitun palkinnon kohdalle laitan 'varattu.' Toivon voittajien ottavan yhteyttä ja antavan ensisijaisen valintansa sekä toisen vaihtoehdon, jos oma suosikki onkin mennyt. Samalla ilmoitatte minulle postitusosoitteen. Minun s-postini on leenalumi@gmaill.com
Onnetar suosi tällä kertaa seuraavia:
Marja-Liisa
Sanna
Birgitta
Ripranie
Onnea voittajille♥ Kiitos kaikille osallistujille♥
Yhteystietojanne odotellen...
Leena Lumi
Täällä voitte muistella viime vuoden valintoja.