sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

UNTU JA SYDÄNTALVEN SALAISUUS

Aurinko oli kiivennyt jo korkealle, kun Naapuri tepasteli venytellen ulos kolostaan. Kivutessaan uunin päälle se mietti, maistuisiko mustikkatee tänään erityisen ihastuttavalta. Katsahtaessaan eteiseen Naapuri huomasi Untun nutun ja matkarepun kadonneen. Lattialle oli jätetty ruokakomeron avain ja lyhyt viesti. Viestissä Untu kertoi lähteneensä ja lahjoittavansa kaikki komerossa olevat herkulliset muikunpyrstöt ja puolukkapiiraat Naapurille. Tyytyväisenä piirasta mutustaen Naapuri istahti ikkunalle katselemaan autiota rantakalliota ja ihan hetken aikaa se tunsi huolen piston sydämessään.

Nora Surojeginin ja Pirkko-Liisa Surojeginin tunnelmallinen satu Untu ja sydäntalven salaisuus (Otava 2012) on valonkantaja kaikellaan: kuvitus, kertomus ja graafinen työ ovat niin mestarilliset, että ellen juuri nyt löydä sanoja, kerron ensin, että en yleensä lue yöaikaa lastenkirjoja, mutta tarinan Untusta luin yöllä. Jo hämärtyvät illat, lyhyt pimeän hetki ja joulu, jota kannan aina sydämessäni, loivat ympärilleni tilan, jossa olin täysillä Untu Willin matkassa kohti pohjoista etsimässä joulun valoa, talven valoa, kohtaamassa matkalla kaiken, mitä Untukin. Heinikossa suhisi, kun yhytimme Mäyrän syli täynnä omenoita. Nuotiolla Mäyrä tarjosi Untulle yösijaa, sillä syksyn yöt olivat jo kylmät. Nuotio sai myös Untun miettimään:


Hehkuisiko joulu yhtä kauniisti? Pidettiinkö sitä lyhdyssä vai oliko se jotakin niin suurta ja painavaa, ettei sitä voinut liikutella. Valaistakseen talven sen täytyi olla.

Aamulla matka jatkuu ja luvussa Hohtavia kauroja sekä yllättävä multakasa kohtaamme omahyväisen ja suurieleisen Kekri Kurmuujan. Onneksi Untu osaa puhutella sivistyneesti aloittaen: ’teidän ylhäisyytenne.’ Kuusi virstaa Kekrin jälkeen Untu seuraa metsämuppelien laulavaa valokulkuetta. Metsämuppelit ovat pieniä, pyöreäpäisiä olentoja, jotka kantavat keppien päissä kauniita lyhtyjään, jotka muistuttavat aika paljon lyhtykoison kukkia. Metsämuppelien kylässä pieni nahkalakkinen Untu, kohtaa haaveellisen Viko Varvasmielen, jonka mielestä joulu kuulostaa sellaiselta, että sen voisi ottaa kainaloon ja katsella vaikka kuuta. Joulusta enemmän voisi kertoa Hämyläinen, jos vain jaksaisi pysyä hereillä. Hämyläisten ja muppelien yhteiselo on yksi kirjan viehättävimpiä kertomuksia… Jos mietit, millainen Hämyläinen on, näet hänet kirjan kannessa.

Kautta pitkän ja raskaan matkaan pohjoiseen Untu laulaa. Hän laulaa löytäessään peikonkultaa ja tavatessaan lehtikeijuja. Metsän puut säestävät hyristen ja koko satu soi, välkehtii ja tanssii. Kirjassa on siis monen monta laulua niin rohkaisuksi vaellukselle kuin muuten vain iloksi.

Monen värisyttävän tapaamisen ja tapahtuman jälkeen, jälkeen kotoista mustikkateetä tarjoavien lumilonttien, soivia jäälyhtyjä keräävän Poukko Pannahisen, jälkeen vaaroista pahimman, Rautamadon, joka on vaaraksi vain ikävissä ajatuksissa vellovalle kulkijalle, kohtaamme avuliaat sudet ja lopulta nuotiolla harmaan ukon, joka tarjoaa karnikkateetä paljastaen samalla joulun salaisuuden. Sen suuren, josta syntyy talven valo. Joulun ukon tarina on uusi ja kaunis, se säteilee kirkkaammin kuin taivaan tulet, ketun hännän lumitanssista syntyneet.

Untu ja sydäntalven salaisuus on äidin ja tyttären huikean kaunis yhteistyö. Kuvittaja Pirkko-Liisa Surojeginin kuvat ovat maagiset! Niissä tuoksuu Äiti Maa, laho puu, syksyn lehdet, kostea yömetsä, kalevalainen luonto, lumikarpalot, lumi, joulun taika, mutta ennen kaikkea ikiaikainen satu, se satu, jota lapsen mieli rakentaa kiiltomadoista, käkkyräisistä puista, hämärän varjotanssista, revontulista. Pirkko-Liisa Surojeginin aikaisempia kuvitustöitä ovat mm. Suomen lasten Kalevala, Suomen lasten eläinsadut ja Suomen lasten hölmöläissadut. Freelancegraafikko Nora Surojegin vastaa Untu ja sydäntalven salaisuus kirjan tekstistä ja myös sen graafisesta suunnittelusta sekä taitosta. Häntä saamme kiittää lumilonteista, vanhasta merilokki Kuunarista, muppeleista ja monesta muusta. Olen niin myyty kirjan hahmoihin, että haluan suositella nöyrimmästi (tämän opin Untulta;-) kirjan tekijöille kokonaista Untu –sarjaa!

Viime vuonna blogini paras lastenkirja oli Raili Mikkasen Suomen lasten linnakirja, joka sai arvostetun Anni Swann –palkinnon. Jo vuosi sitten Railin kirjan elämystä teille tarjotessani ennustin kirjalle palkintoja. Nyt on vasta heinäkuu, mutta me joulua koko vuoden sydämissämme kantavat olemme uhkarohkeita ja sen sanon, että olen tunturipöllö ellei…Lumi minussa laulaa, että tästä kirjasta me vielä kuulemme.

Jotain on vielä kertomatta. Meillä nimittäin tapahtui kummia. Untu ja sydäntalven salaisuus hävisi! Myöskään miestäni en löytänyt mistään. Entisenä Viisikkojen lukijana otin esiin kaikki etsivän kykyni ja kuinkas sattuikaan: Meidän Perheen Järki löytyi Merin vanhan leikkimökin terassilta kädessään kadonnut kirja ja kasvoillaan haaveellinen ilme. Kuulin: ”Tämä kirja jää sitten meille.” Muut kysyvät lapsiltaan mielipidettä lastenkirjaan, minulle mielipiteen tarjosi järkevä mieheni, joka on niin ihastunut Untuun ja…

Seuraavan talven pimeimpänä yönä, juuri kun Untu ja Kuunari sytyttivät lyhtyjä, Naapuri asetteli keittiön pöydälle kaksi hopeapaperiin käärimäänsä piirasta, jotka se oli leiponut kaikkein makeimmista mustikoista. Kolossaan se harmitteli nuristen, kuinka hirmuisen hyvältä sen sydämessä silloin tuntui.

*****

Ja lisää Untusta täällä

keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

ROBERTO BOLAÑO: JÄÄKENTTÄ

”Olen haavoittuvainen rastas helvetin porteilla”, laulaa lihava Carmen vaeltaessaan Z:n kaduilla. ”Olen kello lumen keskellä, ding-dong”, kaikuu auringon jo laskettua hämärtyviltä kujilta. Samanaikaisesti Palacio Benvingutin kentältä alkaa kuulua Manuel de Fallan Tulitanssi ja vaalea nuori nainen luistelee kuin näkymättömille jumalille, nainen, jonka liikkeet väreilevät tilassa vielä kauan hänen lähdettyään, nainen, jonka nimi on Nuria ja joka tuoksuu vaniljalta, laventelilta ja surulliselta tuulelta…

Roberto Bolañon tarina Jääkenttä (La Pista De Hielo, Sammakko 2012, suomennos Einari Aaltonen) saattaa olla rikosromaani yhtä hyvin kuin kirja hullusta rakkaudesta, unelmien särkymisestä ja ihmisistä elämän kuilun reunalla. Minulle tämä on rikosromaani, joka kertoo älykkäästi kolmen kertojan toisiaan leikkaavilla tarinoilla samasta Z:n kaupungista, murhasta, rakkaudesta sekä kertojien itsensä osallisuudesta tapahtumiin. Bolañon lauseet viiltävät tajuntaa kuin luistinten terät Palacio Benvingutin jääkenttää. Tai ne ovat kuin rakastelu tuntemattoman kanssa hikisissä lakanoissa iltapäivän kuumimmalla hetkellä: hellä, outo, arveluttava, mutta ehdottoman kliimaksin tarjoava. Jälkeenpäin muistelet hämmästyneenä, mutta myönnät kohdanneesi verbaalista ylärekisteriä, hämmästyttävää intelligenttiyttä ja hellänkarheaa latinotempoa, etkä ole enää varma, olitko ollut Nuria Martin vai olitko vain lukenut hänestä…ainoa varma oli, että nautit joka hetkestä. Minä pidän Roberto Bolañon kirjassa kaikesta!

Kolme miestä ristivalottavat samaa tarinaa. Remo, chileläinen melkein kirjailija, Gaspar, juureton meksikolainen runoilija sekä Enric, Z:n kaupungin pormestarin oikea käsi, lievästi sanottuna korruptoitunut poliitikko. Tavalla tai toisella he kaikki ovat yhteydessä taitoluistelija Nuria Martiniin, joka on pudotettu pois olympiajoukkueesta, mutta hulluimmin käy Enric Rosquellesin, joka

Ensimmäisen kerran sydämeni johdatti minua aivojeni sijaan, ja minä seurasin sitä kuuliaisesti ja riemuissani. Silloin oli muistaakseni kevät, enkä minä missään vaiheessa lakannut aavistelemasta, että kuljin kohti kuilua ja romahdusta, mutta en piitannut siitä.

Jääkentän pimennoissa heitä kuitenkin seuraa Gaspar Heredia:

Omaan maailmaansa uppoutunut nainen jatkoi luistelemista. Paksukainen puhui uudestaan, tällä kertaa pidemmän pätkän, ja takaperin luisteleva nainen vastasi lyhyellä lausahduksella, ikään kuin asia ei olisi kuulunut hänelle.

Remo Morán sen sijaan muistelee:


Hän rakasteli hiljaa, mutta kliimaksin lähestyessä hän alkoi aina puhua. Ongelmana ei ollut se, että Nuria puhui seksin aikana, vaan se, että hän jankkasi aina samoista asioista: murhasta ja luistelusta. Pahinta ei ollut se, että hän puhui samoista asioista, vaan se, että hän tartutti tapansa minuun, ja ennen pitkää me molemmat aloimme orgasmin lähestyessä tehdä tunnustuksia, puhkesimme pöyristyttäviin voihkinan säestämiin yksinpuheluihin jääkentästä ja…

Jääkenttä on Roberto Bolañon esikoisteos, jonka tapahtumat on sijoitettu pieneen Z:n rannikkokaupunkiin Costa Bravalle Barcelonan lähelle. Kertomus voisi olla se ikiaikainen tarina vanhan miehen himosta saada itselleen pala nuoruutta nuoren naisen kautta, mutta Jääkenttä on paljon enemmän tai oikeastaan se on kaikkea muuta. Se on lahjakkaan Bolañon mustan huumorin sävyttämä surumielinen kertomus, jossa jokaisen luvun otsikko on virkkeen alku ja jokaisen luvun loppu on ’durasmainen’ lopetus kolmeen pisteeseen, jotka jättävät kaiken kuin kesken, ilmaan leijumaan surulliseen tuuleen…


…tai lauluun joka kuuluu rannalta, tai runoon joka ei tuo lohtua…

tiistai 24. heinäkuuta 2012

Dekkarit Leena Lumissa



 1)    Ruth Rendell: Veden lumo

  2)    Julie Parsons: Tiimalasi  Tälle toivon blogisavuja...

  3)    Åsa Larsson: Kunnes vihasi asettuu

 4)   Karin Fossum: Harriet Krohnin murha

 5)    Anna Jansson: Hylynryöstäjä

 6)    Inger Frimansson: Kissa joka ei kuollut

 7)   Denise Mina: Suden hetki

 8)   Minette Walters: Häpeänaamio

 9)   Max Manner: K18

10)  Åke Edwardson: Winterin viimeinen talvi

 11)   Kjell Ola Dahl: Neljäs tekijä

 12)   Johan Theorin: Yömyrsky

 13)   Johan Theorin: Hämärän hetki

 14)   Leena Lehtolainen: Henkivartija

15)  Reginald Hill: Beulahin kukkulalla

16)  Karin Slaughter: Triptyykki

17)  Kate Mosse: Krypta

18)   Denise Mina: Kammio

19)  Andrea Maria Schenkel: Hiljainen kylä

20)  Andrea Maria Schenkel: Tapaus Kalteis

21)  Inger Frimansson: Parempi elämä

22)  Max Manner: 72h

23)  Denise Mina: Veripelto

24)  Patricia Cornwell: Valokeilassa – Kay Scarpettan tutkimuksia

25)  Daniëlle Hermans: Tulppaanimurhat

26)   Inger Frimansson: Rotanpyytäjä

27)   Karin Fossum: Jonas Eckel
28)  Peter James: Kuolema katsoo kohti   Vuoden 2011 toiseksi paras dekkari!

29)  Anne Holt: Kasvoton tuomio

30)  Karin Salughter: Pelon huone

31)   Karin Fossum: Varoitus

32)   Risto Juhani: Salatuimpaan saakka

33)   P.D.James: Yksityispotilas

34)   Tess Gerritsen: Jääkylmä    Vuoden 2010 paras dekkari!

35)    Leena Lehtolainen: Minne tytöt kadonneet

36)    Denise Mina: Viimeinen hengenveto

37)  Mary Higgins Clark: Murha sydämellä

38)  Julie Parsons: Mielin kielin

39)   Kjell Ola Dahl: Musta enkeli
40)   Hjorth&Rosenfeldt: Mies joka ei ollut murhaaja  Katso tästä tehty filmi!

41)   Liza Marklund: Postikorttimurhat

42)   Peter James: Kuoleman kanssa ei kujeilla

43)   Denise Mina: Yksin yössä

44)   Ann Rosman: Majakkamestarin tytär

45)   Camilla Läckberg: Merenneito    Vuoden 2011 paras dekkari!

46)    Inger Frimanson: Pahaa pelkäämättä

47)   Johan Theorin: Verikallio


48)   Minette Walters: Kuvanveistäjä  Best 4-ever!!!

49)   Max Manner: 13.huone

50)   Andrea Maria Schenkel: Bunkkeri

51)  Mary Higgins Clark: Perinnön varjo

52)  Åke Edwardson: Joudu jo sieluni

53)  Karin Slaughter: Kivun jäljet

54)  Pia Juul: Hallandin murha

55)  Simon Beckett: Multiin kätketyt

56)   Tess Gerritsen: Hiljainen tyttö
57)   Hjorth&Rosenfeldt: Oppipoika  Vuoden 2012 toiseksi paras dekkari!

58)   Peter James: Kuolema ei riitä

59)  Ann Rosman: Noitavasara

60)  Rosamund Lupton: Sisar

61)  Peter James: Kuolema peittää jäljet

62)  Denise Mina: Ampiaiskesä

  63)  Joy Fielding: Henkeäsalpaava

64)  Karin Slaughter: Pettävä hiljaisuus



65)  Åsa Larsson: Uhrilahja   Vuoden 2012 paras dekkari!

66)   Camilla Läckberg: Majakanvartija

67)   Vera Vala: Kuolema sypressin varjossa

68)  Patricia Cornwell: Punainen usva


69)  Tess Gerritsen: Eloonjäänyt


70)  Peter James: Kuolema ei käy kauppaa


71)  Rosamund Lupton: Mitä Jäljelle jää


72)  Jørgen Brekke: Uneton


73)  Peter James: Kuolema kulkee kannoilla


74)  Olle Lönnaeus: Menneisyyden hinta 


75)  Vera Vala: Kosto ikuisessa kaupungissa 


76)  Karin Slaughter: Yli rajan 

77)  Camilla Läckberg: Enkelintekijä


78)  Gillian Flynn: Kiltti tyttö


79)  Peter James: Kuoleman koura on kylmä


80)  Johan Theorin: Sankta Psykon kasvatit


81)  Hjorth&Rosenfeldt: Tunturihauta

82)  Anne Holt: Kuollut kulma


83)  Hans-Ludwig Kröber: Murha


84)  Lene Kaaberbøl & Agnete Friis: Poika matkalaukussa


85)  Scott Turow: Identtiset


86)  Ferdinand von Schirach: Syyllisyys


87)  Harlan Coben: Lupaa ja vaikene


88)  Erik Axl Sund: Varistyttö


89)  Peter James: Kuolema kulkee kulisseisssa


90)  Erik Axl Sund: Unissakulkija



91)  Karin Slaughter: Rikollinen 

92)  Gillian Flynn: Paha paikka


93.  Lars Pettersson: Koutokeino, kylmä kosto


94.  Peter James: Kuoleman kello käy


95.  Inger Frimansson: Hyvää yötä, rakkaani

96.  Inger Frimansson: Varjo vedessä


97.  Erik Axl Sund: Varjojen huone

98.  Lene Kaaberbøl&Agnete Friis: Hiljainen, huomaamaton murha


99.  Peter James: Kuolema leikkii tulella


100.  Gillian Flynn: Teräviä esineitä


101. Hjorth&Rosenfeldt: Mykkä tyttö


102. Karin Slaughter: Näkymätön


103.  Lene KaaberbølAgnete Friis: Satakielen kuolema 


104.  Peter James: Kuolema merkitsee omansa 


105.  Antti Tuomainen: Kaivos (Like 2015)  Paras kotimainen dekkari ikinä!


106.  Anna Lihammer: Kun pimeys peittää maan 



107.  Mari Jungstedt: Joka yksin kulkee 



108.  Rosamund Lupton: Hiljaisuuten hävinneet



109.  Peter James: Rikoksen merkit. Roy Gracen ensimmäinen tapaus ja muita tarinoita



110.  Hjorth&Rosenfeldt: Hylätyt (De underkändä, Otava 2016, suomennos Jaana Nikula)



111.  Håkan Nesser: Carmine Streetin sokeat (Maskarna på Carmine Street, Tammi 2016, suomennos Aleksi Milonoff)



112.  Håkan Nesser: Sukujuhlat (Människä utan hund, Tammi 2011, suomennos Saara Villa)



113.  S.K.Tremayne: Jääkaksoset (The Ice Twins, Otava 2016, suomennos Oona Nyström)



114.  Håkan Nesser: Yksinäiset (De Ensamma, Tammi 2014, suomennos Päivi Kivelä)



115.  Stefan Tegenfalk: Pianonvirittäjä (Pianostämmaren, Bazar 2016, suomennos Laura Beck)



116.  Peter James: Kuolemaan asti sinun (Love You Dead, Minerva Crime, suomennos Maikki Soro)
117.  Antti Tuomainen: Mies joka kuoli (Like 2016)



118.  Thomas Rydahl: Erakko (Eremitten, MinervaCrime 2016, suomennos Salla Korpela) jatkuu...



119.  Karin Slaughter: Kahlittu (The Kept Woman, HarperCrime 2016, suomennos Päivi Paju)



120.  Shari Lapena: Hyvä naapuri (The Couple Next Door, Otava 2017, suomennos Oona Nyström)



121.  Clare Mackintosh: Annoin sinun mennä (I Let You Go, Gummerus 2017, suomennos Päivi Pouttu-Deliére)

Nyt lukemani dekkarit siirtyvät yhden kuvan alle oikeaan palkkiini, josta voi klikkaamalla löytää kiinnostavaa jännitystä ilman, että tarvitsee 'kollata' koko kirjastoani lävitse.

trilleriterveisin
Leena Lumi

PS. Vaikka tämä ei nyt ihan tähän dekkarikirjasto kohtaan kuulukaan, niin kerron, että elän suurta murrosta jännitysromaanien suhteen. Olen jo hylännyt ainakin viisi dekkaristia, joita olen tähän asti lukenut, sillä he eivät enää erottuneet toisistaan, tai heidän tasonsa ei pitänyt tai kirjoissa oli liikaa höttöä eli henkilöitä, jotka sotkivat keskittymistä. Paljastan myös, että en pidä dekkareista, jotka harrastavat yhteiskunnallista paatosta, en halua lukea huumejuttuja ja mitä vähemmän poliisityöskentelyä, sitä parempi. Psykologiset dekkarit ovat minun juttuni ja niistä maailman paras on Minette Waltersin Kuvanveistäjä.

Mikä vahinko, että en ehdi tuoda kaikkein eniten minuun vaikuttaneita dekkaristeja blogiini. Haluasin tarjota teille kaikki Ruth Rendellin, Colin Dexterin, Minette Waltersin ja myös Patricia Highsmithin jännitysromaanit. Myös P.D.Jamesin alkupään kirjat ovat dekkaritaivaan huippua. Saatan palata tähän aiheeseen, sillä vellon nyt aiheen keskeneräisyyden ja hyvästijättöjen kaihossa...siis jätän hyvästit P.D.Jamesille, naiselle, jota olen palvonut niin, että olen matkannut täältä harjukaupugin äärimmäiseltä saarelta Helsinkiin Kirjojen yöhön vain saadakseni häneltä signeerauksen kirjaan Totuus ja toiveet (Devices and Desiders, Otava 1990, suomennos Seppo Loponen).