Virginia Woolf: Mrs. Dalloway

Monet naiset ovat lukeneet Michael Cunninghamin kirjan Tunnit. Vielä useammat ovat otaksuttavasti nähneet siitä tehdyn samannimisen elokuvan, jota tähdittivät upeat Nicole Kidman, Meryl Streep sekä Julianne Moore. Mutta kuka muistaa, ketä esitti Nicole Kidman? Ja mihin kirjaan perustui Cunninghamin teos?

Filmi alkaa rankasti, sillä kirjailija Virginia Woolfia esittävä Nicole K. kävelee kivipainot taskussaan heti alussa hyiseen veteen tehden itsemurhan kuten Woolfkin teki oikeassa elämässä. Mutta ennen kuolemaansa Woolf ehti uudistaa kirjoittamisen rakennetta ja kirjoittaa mm. Mrs. Dallowayn, johon elokuva Tunnit perustuu.

Mrs. Dallowayn (SEVEN 2003, suomennos Kyllikki Hämäläinen) olen kirjaimellisesti lukenut 'hiirenkorville', sillä Virginia ei jätä minua rauhaan. Woolfin kieli on erikoisen kaunista ja vivahderikasta heijastaen poiskiitävää hetkeä, käsin koskemattomissa olevaa tunnelmaa. Woolf oli modernisti ja kokeellisen kirjallisuuden uranuurtaja, jonka kotona kokoontui ennen ensimmäistä maailmansotaa Bloomsburyn ryhmäksi kutsuttu joukko kirjoittamisen tyylin uudistavia kirjailijoita. Yksi Woolfin tunnetuimmista teoksista on juuri Mrs. Dalloway. Itse asiassa Mrs. Dalloway loi Woolfin maineen perustan.


Mrs. Dallowayssa päähenkilön, seurapiirirouva Clarissa Dallowayn elämää tarkastellaan yhden ainoan päivän ajan. Tuohon yhteen päivään, jona rouva on syventynyt juhlien järjestelyyn, on kuitenkin saatu mahtumaan kokonainen elämä ja runsaasti pinnanalaista, näkymätöntä tapahtumaa. Rivien välit tihkuvat Woolfin tajunnanvirtatekniikalla hänen omaa taisteluaan masennusta vastaan. Luodessaan mielisairaan Septimus Warren Smithin hahmon, Woolf yrittää ottaa niskalenkin omasta pelostaan, halusta kuolla. Mutta kun Septimus kuolee, kirjan kutsut jatkuvat ja Woolfin taianomainen kieli jatkaa virtaamistaan...

"Mrs. Dalloway sanoi itse ostavansa kukat. Lucylla oli muutenkin ylin kyllin työtä sinä päivänä, Rumpelmayerin miehet tulisivat ottamaan ovet saranoiltaan. Ja sitä paitsi, Clarissa Dalloway ajatteli, mikä aamu - raikas kuin rannalla leikkiviä lapsia varten luotu."

Irma Rantavaara kertoo Mrs. Dallowayn johdannossa:

Hän oli yliherkkä, mutta samalla kova, kuningatarmainen, käskevä aristokraatti, joka piti yllä välimatkaa toisiin ihmisiin. Hänessä oli jatkuva itse-erittelyn tarve ja sisäinen levottomuus, josta hän yritti paeta jonkinlaisen mystiikan avulla:


Kaikki täyttää omaa tarkoitustaan ja saa sillä tavoin salaperäistä symbolista merkittävyyttä. Varsinkin Mrs. Dalloway-romaanissa tämä ajatus on keskeinen.


Tiedämme, että kirjailijattaren hermot olivat jo Mrs. Dallowayn kirjoittamiseen mennessä pettäneet kolme kertaa johtaen itsemurhayrityksiin. Neljäs ja viimeinen hermoluhistumisen pelko ajoi hänet lopulta hukuttautumaan v. 1941.

Vaan yhä Virginia Woolfin kieli luomoaa yhä uusia ja taas uusia lukijoita...ja he ihmettelevät: Mitä tämä on? Musiikkia? Mystiikkaa? Salaisuutta? Jotain uutta?

Virginia Woolf ei kuole koskaan!

*****

Tämän kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin Kaisa Reetta Maisku/Täysien sivujen nautinto  Aletheia ja Laura/Lukuisa