tiistai 27. maaliskuuta 2012

NAISEN SILMIN

Emma Lusina oli ylpeä sukumme vauvoista: ”Meillä on kovin kaunis pään malli”, hän huokaili ja tarkasteli suvun vastasyntyneitä, kuin olisi posliininukkien asiantuntija. Sitten hän antoi nuorelle äidille tarkat ohjeet siitä, miten lapsen päätä piti hoitaa, jotta malli säilyisi somana pikku munana. Tyyny oli tarkka juttu, sillä lapsi ei saanut nukkua samalla kyljellä vaan vauvaa piti käännellä kuin karitsaa vartaassa. Siten muodostuu kaunis pää! Kaupungilla hän oli näkevinään nelikulmaisia tai pitkulaispäisiä lapsia. Ei ole osattu käännellä.

Lähetin Emma Lusinalle terveisiä tarkastellessani kaljuani kylpyhuoneen peilistä. Onpa hyvä pään malli, kehuin. Ei ryppyjä, lommoja vaan täydellinen Fabergémuna!

Olen nauraen ja kyynelehtien lukenut Pirkko Arstilan kirjaa Naisen silmin (Minerva 2012) kulkien hänen kanssaan lävitse hänen rintasyöpänsä, poikansa menetyksen, kadonneen lapsenlapsen löytymisen, miehen tuoksun, äreät vanhat äijät, käsilaukkujen koot, ensirakkauden, sisustamisen, nivelrikon turhmaisuushoidon, Etelä-Mantereen ikijäätikön, jossa jäävuoret kelluvat unina usvasta…

Olisin niin halunnut olla mukana tämän kirjan tekemisessä niin, että minä olisin saanut keksiä jokaiselle tarinalle hulvattomat otsikot, sillä jokainen luku on niin Pirkkoa ja sanon tämän sillä varmuudella, jolla hänen sekä Antti Arstilan kirja Vahvaa elämää aikuinen nainen on kulkenut mukanani kuin talismani, josta olen ammentanut voimaa jo vuodesta 1988! Jossain Porin kaduilla meidän korkojemme jäljet ovat kulkeneet toistensa sivuitse ja olemme myös kirjoittaneet samaan satakuntalaiseen lehteen, vain eri vuosikymmeninä. Pirkko on kuin tuttu, vaikka ei oikeasti olekaan ja siksi tämäkin kirja oli minulle niin vahva ja piristävä kokemus, että haluaisin juuri nyt ojentaa teille jokaiselle yhden kappaleen tätä kirjaa, josta nyt tarjoilen teille vain muutamia kohtia ja aloitan siitä, mistä sitaattikin kertoi eli rintasyövästä, tuosta niin monen naisen suurimmasta pelosta.

Mitään kaihtamatta Pirkko kuvailee tuntojaan, kun ei jaksa mitään, menettää maku- ja hajuaistinsa sytostaattihoitojen takia. Mutta hän ei olisi Pirkko ellei asiasta löytyisi jotain muutakin kuin säälissä rypemistä. Ensinnäkin Emma Lusinan lupaama kaunis päänmuoto on totta. Toisekseen Pirkko muistelee kauniisti syöpään kuollutta isäänsä


Ajattelin isää paljon, hän on hyvä majakka tällä oudolla merellä.

Hän muisti myös, että isä kuihtui miltei läpinäkyväksi. Pirkko päättääkin, että hän syö etukäteen niin paljon, että moista ei hänelle tapahdu: rapsakat croissantit, suklaiden taivas ja kermaiset kastikkeet ovat nyt sallittua nautintoa. Tosin hän ei sitten heti laihtunutkaan, mutta moni ruoka lakkasi tyystin maistumasta, kuten kävi äidillenikin. Muistan kuin eilisen sen päivän, kun äitini söi koko päivänä vain puolikkaan prinssinakin. Siinä hetkessä itkin huhtikuisessa puutarhassa fasaanien ihmetellessä…Onneksi Pirkko löytää jäätelöt ja suklaan, joiden rasva kuin hyväilee suun limakalvoja ja vaikka uupumus tulee välillä kuin kuolema, niin ajatukset leikkivät

Yritin muistella kuuluisia hiuksettomia, historiallisia naisia. Löysin yhden: Mika Waltarin Sinuhessa oli Nefernefernefer, jonka suloista nahkaista päätä Sinuhe sai sormillaan hyväillä. Missä olisi minulle Sinuhe?

Kun Pirkko sairastuu syöpään, jotkut yrittävät jopa syyllistää, mikä on varmaan hyvin tavallista etenkin jos ihminen on eloisa ja ei ole osallistunut vaivojen valitteluun. Luultavasti syy oli sama kuin minulla melanoomassani, mutta tätähän ei moni usko, että stressi ja/tai tuska voi laukaista syövän. Kuten minulle sen sanoi hoitava lääkärini, niin kävi myös Pirkolle:

”Mistä sinä sen sait? jotkut kysyivät. ”Mistä minä sen tietäisin?” vastasin. Lääkärini tunsi minut hyvin vuosien takaa. Hänen mielestään olin joutunut kestämään niin paljon tuskaa, ettei kehoni pystynyt kaikkea käsittelemään. Jostakin sen tuskan on tultava ulos.


Pirkon iso menetys oli pojan kuolema. Kaikki, kaikki muistuttaa Akista, kuten Siri Hustvedtin kirjassa Kaikki mitä rakastin, kun perheen poika kuolee ja


isä, taidehistorioitsija, purskahtaa itkuun kesken luentonsa nähdessään vesilasin. Hänen poikansa yöpöydällä oli aina vesilasi.

Pirkolle syttyy kuitenkin kirkas tuikku pimeän tunnelin toiseen päähän sillä hän löytää poikansa pojan, kadonneen lapsen, joka viskaa mummonsa surukuorman alta huikeaan iloon.

Naisen silmin on kirja, joka on täynnä elämän mukanaan tuomaa viisautta, joka ei tärkeile, ei pakota, ei uhkaile, vaan juttelee naiselta naiselle kuin istuttaisiin vieretyksin suvisessa puutarhassa parhaan ystävän kanssa, jolle voi kertoa ihan kaiken niin surut kuin seksiasiatkin. Pirkko istuu nyt minua vastapäätä ja meillä on pöydällä viileää chablista ja katkarapusalaattia. Pori on jo käsitelty kuin myös suru ja syöpä. Siinä me istumme Pirkon kanssa ja meillä on molemmilla yllämme t-paidat, joissa lukee: I love Lupins ja Pirkko kertoo:

Sitten tuli kylään ilonpilaaja, sellainen viherihminen, joka sanoo, että voikukka on tärkeä, hyödyllinen, terveellinen, lehtiä voi syödä, juuresta tehdä kahvinkorviketta ja värjätä vaatteita. Voikukkia pitää ymmärtää. Hölynpölyä, minun pihallani voikukista ei tehdä liito-oravia.


Sitten erehdyn kehumaan lupiinien villiä rehevyyttä. Vaarallinen aihe – lehdissä rähistään jatkuvasti lupiinien oikeudesta elää Suomessa. Kiihkeys osoittaa rasismin syvyyden. Emme halua maahanmuuttajia, emme edes maahanmuuttajakasveja. Suomessa saa kasvaa vain alkuperältään suomalaisia kasveja. Jotkut rotuoppienkannattajat soittavat ilmiantoja poliisille, että naapurin pihalla kasvaa nyt ”niitä”.

Nauramme hulluina keskellä lupiinimerta ja kaadamme lisää chablista.

Oi, naurunkyyneliä pyyhkien kerron teille, että olkaa naiset turhamaisia, sillä Pirkon kirjassa todistetaan, miten turhamaisuus parantaa jopa nivelrikon ja ajatukset voivat vanhentaa enemmän kuin selluliitti, ientulehdus, osteoporoosi, syöpä, kihti ja kolotukset. Aivot pitävät kaikesta uudesta ja siihen sopivat hyvin kirjat, elokuvat, uudet ruoat, uudet ihmiset, uudet tavat…

Kun kaksi näin vilkasta kohtaa, ei meinaa tulla loppua, mutta en mitenkään saata olla muistuttamatta, että kirjassa on aivan mainio luku äreistä äijistä, joille minä tuikkaisin testosteronipiikkiä kankkuun, mutta Pirkko suosittaa jättämään änkyrät kiukuttelemaan yksin eli naisen ei kannata jäädä uhrautumaan ellei mies hae hoitoa. Puhutaan pahoista akoista, mutta:


Onneksi pahat akat ovat katoava laji. Naiset hakevat apua vaihdevuosioireisiin ja mielenterveysongelmiin. Vuosien myötä osaamme avata vielä uusia ikkunoita. Mutta äreä, onneton mies sulkeutuu luolaansa kuin ”kuoleva peto”.

Äreistä miehistä pääsemme nuoriin miehiin ja siihen, miten tuoksu, miehen tuoksu vaikuttaa siihen, kuka meitä vetää puoleensa. Muistelemme myös ensirakkauksia ja sitä miten Pirkko Anni Polvan sankarittarien ja minä Vihervaaran Annan innoittamana, annoimme nuorille miehille ’litsareita’. Kaavan mukaan miehen piti sen jälkeen haluta temperamenttisen kaunottaren kanssa naimisiin, mutta minä unohdin, että kädessäni oli ratsupiiska ja Pirkko lätkäisi väärää poikaa, sillä sankari ällistyi niin, että moksautti takaisin…

Naiset muistakaa kehua nainen päivässä, suitsuttakaa tähtisadetta ystävänne ylle kertomalla, miten kaunis ja hurmaava hän on. Nyt on kohta julma huhtikuu, joten voitte ilahduttaa parasta ystävää viemällä hänet ulos syömään ja /tai ojentamalla hänelle hauskan ja oivallisia neuvoja pursuvan Naisen silmin kirjan. Tällä kirjalla voitte sitten muistaa myös äitiä toukokuussa.

Pirkko, mitähän Emma Lusina sanoisi, jos noutaisin kellarista toisen valkoviinin? Ilta on vielä nuori ja meidänhän pitää vielä sopia, kummalle matkalle lähdemme, keskelle jäävuoria vai valitsemmeko terapeuttiset, suorastaan eroottiset junat ja nousemme Orient Expressiin…

Aivan selvästi kuupuutarhani, joka sai alkunsa valkoisesta lupiinista ja valkoisesta akileijasta, hymyilee.

24 kommenttia:

  1. Olipas kaunis ja tunteikas postaus. :)

    En varmaan tartu tähän kirjaan, syöpä tuntuu vielä liian kipeältä aiheelta kun hautasimme ukin viime keväänä. Takanaan hänellä oli pitkä taistelu syöpää vastaan.

    Vaikka tietää, että ihminen on jo vanha ja että lähtö tulee kuitenkin jo korkeintaan muutaman vuoden sisällä, oli raskasta katsella toisen kärsimystä. Ja odottaa, vaikka ei saisi. Ja pidellä äitiä kädestä ja lukea adressit. Syöpä on lähimmäistenkin sairaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noora, tämä on iloinen kirja syövästä huolimatta. Minulla oli viime viikolla ultra, joten rintasyöpäaihe kosketti eniten. Ja Pirkon matkat.

      Oman isovanhemman tai vanhemman kärsimyksen seuraaminen on kuin keitettäisiin elävältä. Isäni ei kuollut syöpään, mutta en olisi ikinä voinut uskoa/kuvitella, että viimeiset viikot voivat olla niin rankat. Siksi tein itselleni hoitotahdon, jonka julkaisin myös blogisssani.

      Äitini selvisi syövästä ja voi nyt vahvasti.

      Kiitos!

      Poista
  2. Hienosti kirjoitit tästä kirjasta, joka jo odottaa pöydälläni lukemista. Jostakin syystä (hmh, mistähän...) olen kuitenkin lykännyt siihen tarttumista, mutta teen sen kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marja-Leena, ellei kirja olisi nyt pöydälläsi, olisit sen minulta saanut! Näin ajattelin.

      Tämä on kuin pelastusrengas ja paljon, paljon muutakin kuin surua ja sairautta. Ja eikö olekin kiva lukea, miten lujaa Pirkolla on mennyt sairauden JÄLKEEN.

      Minusta tämä kirja antaa poweria!

      Poista
  3. En tiedä tulenko Arstilan kirjaa lukemaan, mutta sinun kirjoituksesi siitä luin ilolla ja hyvillä mielin rankoista aiheista huolimatta.

    P.S.Minäkään en ymmärrä miksi lupiineja mollataan, ihania, reheviä, värikkäitä kukkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaana, kiitos! Silloin pitää just yrittää saada jostain iloa, kun on rankkaa.

      Usko tai älä, minunkin päätä vielä muotoiltiin ja äitini mielestä minulla oli hirveät hörökorvat, joten ne teipattiin esim. valokuviin ja välillä yölläkin. Jos jaksat klikata tuon Vihervaaran Annan niin siellä minä - kaljuna. Jos on rusetti, se on teipillä kiinni. En muista nyt mikä kuva sinne meni.

      Minä rrrrrrakastan lupiineja. Se on komea kuin marskinlilja, mutta paljon vaatimattomampi.

      Poista
  4. Varmasti tulen tämän kirjan lukemaan, eikä syy ole vähiten tämä postaus...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irmastiina, kiitos! Saat nauraa kyynelten lävitse, mutta lopulta on kuin olisit nuortunut vuosia.

      Poista
  5. Kirjoitat niin valloittavasti kaikista kirjoista, että lukulistani alkaa olla metrien pituinen.

    Pirkko Arstila on aina ollut idolini. Pakko saada tämä kirja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Risa, kiitos;-) Hanki nyt vaan tämäkin kirja...otaksun, että kaksi seuraavaa, eivät ole ihan sinun juttujasi.

      Mies toi tänään Apu -lehden, koska siinä on kannessa kuva Pirkosta ja juttua luvassa otsikolla 'Suru ei enää tukahduta.' Pirkko on sisukas ja hirvittävän pirteä, energinen, hurmaava.

      Poista
  6. No voi hälsvetti, nyt Arstilasta viis (vaikka saitkin kirjan kuulostamaan aivan mahtavalta)! Nimittäin, bongasin tekstistä varsin tutun nimen (en ole kylläkään lukenut yhtään ko. kirjaa, nimi kolahti/kolahtaa muuten) seurasin linkkiä - ja mitä minä löysinkään! Aivan mieletön tarina Leenasta !! Suorastaan ahmin tekstiä ja ihmettelin ja hymyilin ja ihailin ja... Olet sinä vaan mahtava nainen :) Ollut jo tytöstä asti. Vilpitön ihailuni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina, sana mieletön (lue: hulvaton, pitelemätön). Olen sataa varma, että muutama mahtava nainen, sisko ja sen sisko, ovat myös varsin energisiä. Sitähän tämä on: Koko ajan olla ylitse tulviva virta.

      Miten ihmeessä sinä jaksat aukaista kaikki linkit;-)

      Kiitos!

      Poista
  7. Voisin hyvinkin lukea tämän kirjan,vaikka tuossa käsitelläänkin syöpää. Hän on vahva nainen,kun on selvinnyt tuollaisista kolhuista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jale, joka kolmas meistä sairastuu johonkin syöpään...

      Tämä on oikeasti hauska kirja. Eihän iloisia raitoja erota ellei ole joukossa myös tummia.

      Suosittelen!

      Poista
  8. En muista, olenko kommentoinut saman jutun aikaisemmin, mutta tästä sinun blogistasi tulee aina hyvälle mielelle. Tämä on kaikin puolin kaunis blogi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sorvatar, kiitos! Mitenkään et voi liian montaa kertaa tätä asiaa sanoa;-)

      Kiitos tähtisateesta♥

      Poista
  9. Jäin tänne ajatuksissani pyörimään, niin rankka tarina ja lupiineilla sen voima kaunistui!
    Ilona

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilona, eikö lupiineissa olekin outoa voimaa sekä vaatimattomuden lumoa. Ne paitsi parantavat maaperää, missä saavat kasvaa, myös tuovat iloa niitä suosivalle.

      Lumoa viikkoosi!

      Poista
  10. Kävin nyt lukemassa linkin ja kokonaisen elämäntarinan. Meidän täytyy olla suunnilleen samaa vuosikertaa, koska kaikki nuo asiat ovat olleet minunkin nuoruutta ja lapsuutta.

    Sinä vain näytät ja tunnut paljon paljon nuoremmalta kuin minä, joka alan tosissaan mummoutua. Voi että. Kun olet näin valtavan taitava kirjoittamaan, niin kyllä olisi kiva lukea sinun kirjoittamasi kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Risa, jos näkisit minut nyt...;-) Siis paljasta tässä nyt pienesti, että se mun povli ei ole vieläkään kunnossa. Siis se joka jotenkin kiertyi kun tein sillä lumisadeviikolla lumitöitä miehen reissussa ollessa monena päivänä tunteja...

      Niin minulle aina sanotaan, mutta kiitos: Se on aina yhtä ihanaa kuulla♥ Ei ole kuvankäsitellyohjelmaa edes...,mutta suvun geenit ovat tällaiset. Äiti, 84 vee, menee aika lujaa, mutta juuri nyt minä olen kyllä raihnaampi kuin hän tämän polveni kanssa. Pelkään ortopedejä, enkä semmoiselle mene muuta kuin tajuttomana. Siis sinnittelen, kunnes...

      Syön mielettömästi vitamiineja ja muutenkin syön aika hyvin. Olen kyllä perso suklaalle, mutta tämän päivän Taloussanomissa oli oikein tutkijan suulla, että nainen laihtuu suklaasta, välttää sydäntaudit ja mitä kaikkea. Edes sanaa 'tumma' ei mainittu jutussa suklaan yhteydessä. Ilmankos joka terveyskirjassa lukee, että kaakao ehkäisee sitä ja sitä...

      Minulla on joku juttukin aiheesta, se on tässä http://leenalumi.blogspot.com/2010/10/kirjoitin-1382009-mista-virta-saa.html

      Risa, ei sun tartte mummoutua ellet halua! Voin auttaa sinua stailaaman itseäsi. Olen antanut muutamille lukijoilleni meilissä vitamkin, hivenaine, liikunta ja muita vinkkejä, eikä maksa mitään;-)

      Minusta on kyllä outoa, kun naisen pitäisi olla niin iätön, mutta miehet saavat olla mitä haluavat...Monet naiset pitävät tärkeimpänä asianaan painoa ja suorastaan näkevät nälkää. Minä en siihen pysty, sillä haluan nauttia elämästä, sen lyhyen aikaa mitä täällä ollaan.

      Tiedätkö, vielä muutama vuosi sitten kirjan kirjoittaminen oli minulle kaikki kaikessa. Nyt se on haihtunut jonnekin...Vain runoistani tai puutarhastani kirjoitan, jos kustantaja ilmestyy. Minulla on hyvä aihe jonka aion tarjota vielä tänä vuonna parille tutulle kirjailijalle, katsotaan nappaako...

      Puutarhani on kolmessa tasossa ja vaikeita rinteitä.Tänään kurottauduin yhteen jyrkkään rinteeseen putsaamaan ruskeita lehtiä pois sinivuokkojen päältä ja polvi ihan selvästi muljahti. Tämä on kuin jokin painajainen, joka ei halua päättyä.

      Risa, sulle oikein paljon vahvaa itsetuntoa kehiin ja hemmottele itseäsi oikein ylitsevuotavasti♥

      Poista
  11. Upea postaus sinulta taasen. Hyvä, että ihmiset kirjoittaa vaikeammistakin asioista, ne ovat osa elämää ja niiden kanssa eletään.

    Suloista viikonjatkoa sinulle =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta, kiitos!

      Nimenomaan. Kyllä verataukärsimys sekä selviytymistarinat auttavat.

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  12. Hei leena, täällä minä kirjoittelen sinulle kyyneleet silmissä. Onneksi ovat onnen kyyneleitä, sillä nauroin niin tuota sinun linkkisi kirjoituksia, mitä kaikkea olet lapsuudessasi touhunnut, mahtavaa. Nyt on kyllä pakko kysyä, minä vuonna kirjoitit, sillä luokkakuvassasi oli monia tuttuja ja minäkin kävin vellilää ja Jorma oli kanssa yhtä aikaa siellä.

    Kuuntelin tänään Novalta Pirkko Arstilaa ja ajattelin, että on pakko hankkia tuo hänen kirjoittama kirja. Se aikaisempi kirja jo onkin. Hän on niin positiivinen ja iloa pursuva ihminen, että moni voisi ottaa oppia:)

    Harmi, mitenkä olet telonut tuon polvesi. Jos et halua ortopedille, niin mene ainakin Kalevalaiselle jäsenkorjaajalle. Itse olen saanut avun juuri tästä hoitomuodosta.

    Mukavaa keskiviikkoiltaa Sinulle♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanne, ihan selävsti tunnistit minut tuosta luokkakuvasta: äitini vihasi tuota maailman lyhintä hametta. Kirjoitin vuonna -73. Jorma oli mielestäni vuoden lukiossa kanssani yhtäaikaa, mutta hänellä oli joku viivästys ja syy taisi olla selkäleikkaus tms. Hän kulki aina upeasti pukeutuneena viitan helmat liehuen.

      Jos sinulla on se aikaisempi kirja, elä se todeksi. Esim. se niskajumppa siinä kirjassa on minulla joka päivä ja on siinä monta, monta muutakin juttua.

      Hän on hauskasti hulvaton, ei mikään piukkapipo.

      Juu, olin jo lapsena ihan mahdoton!

      Minä pelkään ortopedejä, niksauttajia, fysioterapeutteja etc. Meilasin eilen mun gynelle, että kuolen tähän. Nyt on menossa glugosamiini ja itseni sääliminen. En uskalla syödä mitään, kun en voi käydä lenkillä, paitsi huomenna menen kyllä Viherlandiaan syömään. Mutta herkkuja en.

      Muistatko sen viikon, kun ensin oli ne kovat pakkaset, silloin ei voinut yhtään käydä ulkona ainakaan täällä, sen jälkeen tuli se ihana lumisadeviikko ja R. oli reissussa, miten hän aina onkin poissa, kun sataa lunta, ja minä tein lumipolkuja intoa täynnä monta päivää KUUSI kertaa päivässä ja yölläkin. Siinä kun työntimellä tekee tulee joku kierto jalkaan ja mun oikea polvi on aina ollut kronkeli, mutta tämä on jo liikaa....

      Mukavaa loppuviikkoa Sinulle♥

      Poista