perjantai 25. tammikuuta 2013

Anna Kareninaa, runoja, mustikkaskonsseja...

Yritän nyt kerrankin olla lyhytsanainen;-)  Siis viikko on ollut sanoisinko tiheä, mutta en rasita teitä yksityiskohdilla. Sen verran nut kuitenkin, että ensi viikolla runsaan maisemista poissaolon vuoksi tulee ehkä vain yksi kirja, josta nautin jo nyt yön tunteina sekä eräs slaavilainen, helppo, mutta herkullinen ruokaohje. Toisaalta, mitä vain voi tapahtua, sillä ainahan se muutos ja/tai seikkailu odottaa nurkan takana.

Viikko oli silläkin tavalla erikoinen, että ilmestyi Paperilyhtyjä - Runoilijoiden antologia, josta Hannele Eväsoja sanoo näin:

"Tämä on tietääksemme ensimmäinen sosiaalisen median runoantologia." 

Aivan kuulen, miten historian siivet havisevat...

Ellette vielä ole käyneet katsomassa 13. filmatisointia Anna Kareninasta, menkää ihmeessä. Alussa järkytyin, sillä ohjaustyö oli aika erikoista, mutta siinä vaiheessa kun Anna ja Vronski tanssivat ensimmäinen huumavan valssinsa unohdin kaiken muun...Upea, upea elokuva ja jälleen Keira on niin antautunut esittämälleen roolihahmolle, että...
Sarppu blogista Tyrniä ja tyrskyjä yrittää tehdä minusta leipojaa, vaikka olen sielultani ruuanlaittaja. Nyt on menossa leipomusprojekti, jonka julkaisen, jos teos ja kuvat onnistuvat. Yrittänyttä ei laiteta ja perästä kuuluu. Ehkä.

Jos pakastimesi kaipaa vielä tyhjennystä, tarjoaa Sarppu tänään mustikkaisia skonsseja, josta yllä herkkumestarin kuva. Meillä mustikat ovat loppuneet jo viime viikolla, sillä satakuntalaisuus istuu sitkeässä ja minä aina sitä kuningatarkiisseliä...siis vadelmista ja mustikoista. 

Viikko oli sikälikin huimaava, että ehdin tehdä Matkalla huipulle, josta jo nyt tammikuussa saan etiäisiä, että kyseessä on vuoden ruokakirja.

Noin viikon päästä avaan blogini 4-vuotissynttäri&ystävänpäivä-arvonnan, joten kirjoja luvassa. Neljä vuotta! On kuin se olisi ollut eilen, kun R. huusi: "Leena, tule katsomaan, minä avasin sinulle blogin." Ja minä siihen: "Kuuna kullanvalkeana en moiseen ryhdy!" Härältä se 'ei' tulee niin liukkaasti, mutta siitä kuluu yleensä noin sekunnin tuhannesosa, kun kaikki on jo toisin. Ennen puoltayötä taisi olla jo jokunen teksti valmiina ja tässä sitä on menty jo vuosia usein täysiä päiviä tehden...

Nyt lähden lenkille, sillä herkkumestarin kokkailut aiheuttavat sen ongelman, että en suvella mahdu ihaniin mekkoihini ellen nyt sauvakävele ja hiihdä yhtä intohimoisesti kuin nautin kulinaarisia luomuksia.

Lumoavaa, lumista viikonloppua kaikille!

Love
Leena Lumi

Stand By Me

63 kommenttia:

  1. Jotenkin säkenöivä postaus Leena! Käyn ehdottomasti katsomassa Kareninan...kenties jo tänään, kun edessä on (taas, murrr) yksinäinen perjantai. Mulla on suomalaisia mustikoita ikävä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmi-Maaria, ihan tosi: Kiitos;-) Ainakin sekalainen.

      Huomaathan: Yksinäiset perjantait voivat olla joskus antoisia, siis joskus.

      Sama täällä, sama täällä, mutta kohta tulee uusi kevät, sitten uusi kesä ja yhtenä aamuna sitä herätessään tajuaa, että eletään jo mustikkakuuta.

      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  2. Ihana postaus ;). Minä olen ahne satakuntalainen ja vietän mustikka-aikaan metsässä useita tunteja, varmaan kymmeniä ja teen kyllä mustikoista yhtä jos toista. Ajatella 4 vuotta, ihan alusta saakka en ole seurannut blogiasi, mutta ei paljon toisinkaan. Me emme enää pärjäisi ilman tätä :). Arvontaa innolla odotellen. Ja olit Leena oikeassa saan pitää uuden arvonnan jo kohta kun edellinen päättyy, hih.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sarppu, kiitos. Mitäs me nyt ahneita, vain taloudellisia;-) Kuvittele, kun asuin siellä Luvian tasaisuudella, lähdin työpäivän jälkeenkin metsään eli pimeällä marjaan. Puolukka-aikaan poimin jo fikkarin avulla, onneksi oli seurana rakas noutajani.

      Aika kuluu nyt liian nopeasti...se ylivauhtia kiitävä pendoliinovisio elää minussa. Vain vierotusklinikka voi meidät pelastaa!

      Arvasin, arvasin!, minulle on tullut 'tatsia' näihin juttuihin. Jotain merellistä palkintoa sitten, kiitos;-)

      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
    2. PS. Tuo sinertävä verkkokuva on niin mahtava, että kai sitä voi mennä sitten samaa vauhtia samalla kuvallakin;-)

      Poista
  3. Kiinnostaisi kyllä minuakin tuo leffa! Olen maailman laiskin elokuvissa kävijä, odotan aina, että tulevat dvd:lle. Ehkä niin käy Annankin kanssa :)

    Hienoa, että ehdit ruokakirjan tehdä. Minäkin olen huojentunut kun nyt se yksi pois alta... Menin tilaamaan a.kappaleen eräästä lastenkirjasta ja se olikin aivan taaperoille suunnitta! Siinä sitä onkin miettimistä, miten teoksesta postaa.

    Ihanaa viikonloppua sinulle! Arvontaasi odotellessa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika K., ei mekään käyty elokuvissa, kun lapset olivat pieniä. Nyt käydään muuutaman kerran vuodessa,sillä tuhlaan filmeihin.

      Juu, mutta ensi viikolla voi olla hiljaisempaa. Ai se, mun täytyykin nyt kurkata, miten selvisit;-)

      Kiitos samoin sinulle♥ Se tulee...

      Poista
    2. Sininen mustikkaherkun kuva on houkuttava! Meillä on vielä mustikoita melkoisesti, vaikka eilenkin pakastimestani kaivoin muovikassillisen mustikkapussukoita ystäväni kainaloon kotiin vietäväksi. Täytyypä kokeilla Sarpun ohjetta. Kun olen nyt viikon veks, paistoin puolisolle kolme marjapiirakkaa eri marjoista, myös mustikasta. Minulla ei ole mitään tarkkaa ohjetta, kunhan välillä kokeilen piirakkapohjiin mitä milloinkin. Kaikki on tullut syötyä.
      Anna Kareninan haluaisin käydä katsomassa, joskus näin sen edellisen version ja luin myös kirjana.
      Kaunista viikonloppua Muuratsalon maisemiin.

      Poista
    3. Anja, minä muistan teidän kaikki runsaat sadot;-) Ja kun Prinssipuoliso oikein himoaa poimia...

      R. olisi onnellinen, jos minä alkaisin marjapiirakoita leipoa, mutta liika onni voi olla liikaa, joten taidan nyt opetella yhtä toista juttua.

      Minusta tuntuu, että sinä pitäisit Kareninasta.

      Kiitos samoin sinulle sinne jonnekin!

      Poista
    4. Voi ei, miten mä aina onnistun näihin kommentteihin saamaan mukaan virheitä... Terkuin lukihäröinen :-)

      Poista
    5. Annika, uskon, että vertaiskärsimys auttaa: Arvaa kuka tekee virheitä juttujen otsikoihin ja sitten vain painaa nappia ja siellä se on...maailmalla, VÄÄRÄLLÄ OTSIKOLLA. Tässä sitä ollaan vielä silti hengissä;-)

      Poista
  4. Valovoimaa on ilmassa! Se on ihanaa!

    Aion mennä katsastamaan elokuvan, jahka paranen tästä romuskasta ja saan pahimman tammikuun työsuman alta pois. Sitten aion antaa tarinan viedä.

    Sinulle puolestaan suosittelen elokuvaksi Koskemattomia.

    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoinen kirahvi, sitä on! Kävelen nyt joka päivä paljon ja kohta hiihdän...voimaannun.

      Filmi oli minua, sillä paitsi, että pidän Tolstoin teoksesta, olen Keira Knightley-fani ja sitten suuren draaman ystävä.

      Koskemattomat on veijarikomedia..., josta olen lukenut monta arovstelua. Luultavasti se tulee ostolistalle, sillä viikonloput ovat nyt todella kiinni muutamista syistä.

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
    2. Oih, Koskemattomat on todella hyvä! Katso se, Leena. Tulee sekä ilo että suru ja juuri sopivissa määrin.

      Anna Karenina on suunnitelmissa täälläkin. Minäkin pidän Keirasta. ;)

      Uuh, viikonloppu tuli todellakin tarpeeseen, ehtiipä edes hetken seurailla, mitä blogeissa on tapahtunut ja myös lukea itse. Nyt on minulla menossa Jää.

      Ihanaa viikonloppua ja reippaita lenkkejä, Leena!

      Poista
    3. Suketus, taidan ostaa sen, sillä muutama viikko menee nyt muissa kuin elokuvissa. Katsomme mielellämme la iltaisin leffan. Ehkä vähän kuin espnajalaiselokuvassa Meri sisälläni...

      Olen aina pitänyt Tolstoin Anna Kareninasta ja Keira kuuluu harvojen suokkinäyttelijöideni huippuun.

      Ehdottomasti. Usko tai älä, en aio syttyä Jäälle. Minulle tulee siitä eitäisiä, että ei mitään uutta minulle. Kirjaetiäiseni ovat yleensä osuneet oikeaan. Toivottavasti sinä nautit sitten kaksin kerroin.Minulla on menossa yksi vanhempi kirja, joka on niin 'hot'.

      Kiitos samoin sinulle♥

      Poista
  5. Mmm,tekee mieli tuota mustikkaherkkua.Luin ,että tuossa elokuvassa tanssitaan paljon...
    Lumoavaa viikonloppua Leena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, niin minunkin.

      Sitäkin...,mutta ikuisesti mieleen jää se ensimäinen valssi...

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  6. Minä olen romanttinen pragmaatikko, jota Anna Kareninaa lukiessa alkoi ärsyttää se avuttomuus... ehkä olin liian nuori ja ehdoton. Pitäisi varmaan lukea uudelleen nyt vanhempana (ja viisaampana ?) ja tuo filmi kai pitäisi ehdottomasti nähdä ainakin tekotavan vuoksi.
    Isäntää en tätä saa kyllä katsomaan, mutta ehkä sisko lähtisi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna, ja sen lisäksi jokainen elokuva antaa Annasta kuitenkin omanlaisensa kuvan, sillä Keirasta jollain tavalla vain avuttomuus oli kaukana vaikka loppu olikin sama kuin Tolstoilla ja muutenkaan en häiriiintynyt siitä, että elokuva olisi liikaa poikennut alkuperäisestä lähteestään.

      Menkää yhdessä katsomaan se leffa ja sen jälkeen syömään johonkin rentoon paikkaan. Me mentiin pizzalle, sillä tykkäämme puida leffoja heti tuoreeltaan - ja muuten, en ollut syönyt pizzaa vuoteen! Minua ei olisi ilman Perheen Järkeä saanut tähän leffaan, sillä siinä on kuitenkin niin paljon intohimoa, että haluan jakaa elämyksen hänen kanssaan.

      Tunnit olin katsomassa aikanaan ystävättäreni kanssa, mutta hänelle Julianne Moore näytteli liian uskottavasti masentunutta '50 -lvun kotirouvaa ja hän sai siitä painajaisia...

      Minuakin muuten kirjoissakin ärsyttää tietty avuttomuus. Olen muutaman kerran törmännyt siihen uusissa kirjoissa, jotka kertovat meidän ajastamme, mutta eri kulttuureista tulleista naisista. Osaan suhteuttaa naisen aseman aikakauteensa, mutta en naisen avuttomutta tähän päivään.Heikkous on minun!

      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
    2. Toivotaan, että tämä menee Mikkelissä vielä helmikuussa. Siellä meinaan nähdään siskon kanssa seuraavaksi :-)

      Minä en taida miestä tuonne edes haluta mukaan. Liikaa intohimoa ja romantiikkaa filmeissä kun laukaisee sellaisen ranskalaisen huumorin pakkoreaktion että sitä ei kestä kukaan...

      Poista
    3. Jyväskylässä monet filmit menevät niin nopeasti ohi, että ihmettelen suuresti, sillä onhan tämä yliopistokaupunki.

      Ihan tosi;-)

      Poista
  7. Kyllä kävisi minullekin, niin leffat, kirjavoitot, kun herkutkin. Olen leipomislakossa, että en söisi itse mitään ylimääräistä. Välillä kyllä täytyy lapsille leipoa, mutta se on aikamoista itsensä saattamista kiusaukseen.

    Olen ollut reissuleski koko viikon ja lasken minuutteja miehen kotiin paluuseen. Lentokone on laskeutunut jo kaksi tuntia sitten, mutta tähän aikaan illasta matka lentokentältä kotiin (30 km) voi viedä sellaiset 3 tuntia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mine, mun on nyt pakko leipoa. Sitä on puhuttu jo niin paljon, että nyt alkaa olla tosi kyseessä;-) Tämän jälkeen en sitten leivo. Laitan vain ihania ruokia.

      Minä olen ollut viikon reissuleski niin monta kertaa, että en osaa laskea. Muistan miten odotin koneen lentävän tästä yli ja että R. olisi pian kotona. Ja sitten ne kerrat kun maailman toiselta puolelta ei päässytkään kotiin silloin kun piti, koska yksi kone oli myöhässä etc. Siinä meni viikonloppu poikineen.

      Huh, onpa siellä ruuhkaa.

      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
    2. Kyllä on minullakin ollut tooooosi monta yksinäistä viikkoa ja viiknloppua. Tai ei nyt yksinäistä, mutta yksinhuoltajaista. Isojen lasten kanssa nämä menee jo helposti, mutta muistan kuinka hartaasti sitä odotettiin isiä pienten kanssa, että saisi apua arkirumbaan ja edes jonkun oman hetken...

      Poista
  8. (Antikvariaatti laivassa, taitaisi olla sinunkin mieleen)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannele, ehdottomasti! Dublinistakaan en nähnyt mitään, kun vietin koko ajan antivariaateissa. Pitää palata sinnekin...

      Poista
    2. (Dubliiniissa olin vain muutaman tunnin, olisin halunut nähdä vielä usemman kirjakaupan, mutta sain syödä ihanan simpukkaisen kalakeiton kirjojen keskellä :)

      Poista
    3. Hannele, me oltiin Galwayssa pari viikkoa ja vietettiin vain yksi päivä Dublinissa. Seuraavan kerran toisinpäin. Ah, simpukkaista kalakeittoa kirjojen keskellä: Kuulostaa 'mun Dublinilta'.

      (Ruotsini niin huonoa, että en OSAA tilata sitä kirjaa...Se on vielä niin edullinenkin, mutta raha-asioita en ala tomittaa ruotsiksi. Lukisin kyllä sen kirjan ja luenhan ruotsalaisia sisustuslehiäkin.)

      Poista
    4. Sinähän tilaat sen täältä, suomeksi, "omasta" kaupastasi:

      http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=912711970X

      Poista
    5. Hannele, no just ja just ehdin, kun on niin paljon muutakin...Kirja on tilattu, mutta en yleensä käytä nettikauppaoja, jotka pyytävät puhelinnumeron, sillä siinä kulkee mun yksityisyyden raja.

      Poista
    6. Voi sinua, puhelimeenhan tulee TEKSTIviesti, että kirja on perillä! Niin kätevää; heti pääsen sen kirjan hakemaan töistä tullessa kotimatkalla. Ruattissa ilmainen postimaksukin, jos malttaa odottaa pari päivää.

      Poista
    7. Minulle tuodaan kirjat ja muutkin paketit kotiin ovelle. Tosi kätevää lähteä täältä äärimmäiseltä saarelta postiin...,mutta nyt se on tilattu ja pakko keskittyä johonkin, mikä ei taida ihan onnistua...

      Poista
    8. Ja CDON.COMilta tulevat ilmoitukset filmien saapumisesta sähköpostilleni, jota käytän. En pidä puhelintani auki, en ikinä soita kuin äidille kerran viikossa. Puhelin on vain joku omituinen härpäke, joka häiritsee elämää, jos sen pitää auki.

      Poista
    9. Voit laittaa ristin, että ei tule edes ilmoituksia eikä mainoksia tarjouksista sähköpostiin (kukaan ei soita). Pienet paketit saamme ovelle, isot saamme hakea, siitä tulee TEKSTIviesti kätevästi puhelimeen.

      (Kyllä minä haluan pitää yhteyden TEKSTIviesteillä mieheeni, ystäviini ja lapsiini. Tosi kätevää, kun voi lukea silloin kun itselle sopii)

      Poista
    10. Ristit on laitettu.

      Kukin käyttä niitä yhteydenpitovälineitä, jotka itselle parhaiten soveltuvat. Minulla ykkönen on henkilökohtainen tapaaminen ja kakkonen sähköposti.

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Arleena, kiitos samoin! Sauvakävely säilyttää ryhdin.

      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  10. oh that cake looks so yummy and delicious and wow she will be beautiful in the movie!
    kiss,mary
    http://www.maryloucinnamon.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mary Lou, and it's so delicious, but bad thing to my curves;-) She really is♥

      Have a nice weekend!

      (Ich glaube, dass wir im Mai nach Salzburg reisen...)

      Poista
  11. Tuo kirja ja Mustikkaiset skonssit voisi olla must yhdistelmä pakkasviikonloulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kikka, sehän on luksusta ja sitä pitää aina elämässä ripaus olla.

      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  12. Ajattele, että tosiaankin neljä vuotta on siitä kun aloitit tämän blogin. Minulla tulee keväällä tämän oman julkisblogin kanssa 3 täyteen ja ihmeen nopeasti aika kuluu bloggaillessa =)

    Tuo mustikkaskonssi näyttää herkulliselta. Minulla on vielä riittävästi mustikkaa, josta tehdä kokeiluversio. Päätin eilen viikon sikamaiseen päänsärkyyn ja tänään anivarhain herätessäni totesin onnellisena, että tänään en tee mitään muuta kuin mistä itse pidän. Pelkkää omaan napaan tuijottamista ja toivottavasti hymistelyä. Ulos täytyy minunkin mennä, sillä en ole tämän työrupeaman takia ottanut laisinkaan järkevää liikuntaa mukaan, päin vastoin olen lannistunut (en tiedä mikä kumma minua onkin riivannut) sohvalle ja nukahtanut tai tuijotellut sumein silmin telkkaria.

    Opettelin kännykällä lukemaan blogejasi, joten olen loppuviikon junamatkat katsonut mitä sinulle kuuluu, mutta kommentointi on kännyllä sen verran vielä haastavaa, että palaan tänään kommenttilaatikoihin.

    Sinulla on erilainen lauantai menossa, joten toivon siihen paljon hyviä lumikeleissä ulkoiluja auringonvalossa. Ja illalle kaikkea hyvää, rentoa, intohimoista sekä maukasta.

    Voi hyvin ystäväiseni ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta, vieläköhän me kirjoitellaan blogiin jossain palvelukodissa;-)

      Ilmeisesti olit migreenissä. Ikääntymisen ainoa hyvä puoli on se, että ainakaan minä en enää saa migreenikohtausta kuin about kerran vuodessa. Tosin en aio ikääntyä, sillä otan mallia Todella upeeta sarjan Patsysta ja aion unohtaa syntymäaikanikin;-) Minuakin on riivannut vaikka mikä, mutta nyt sain itseäni niskasta kiinni ja käyn joka päivä sauvakävelyllä, menen lujaa ja hyvässä ryhdissä. Kohta alan hiihtää...jääaurinkomurtomaahiihtoa. You too!

      Pääasia, että kuulen sun olevan siellä jossakin...

      No tänään on kyllä sisustus-, urheilu- ja ruokakauppaa, mutta huomenna lenkille. Ensi viikkokin olisi kuntoilua, mutta kaikkina päivinä paitsi maanantaina jotain erikoista.

      Lähde sinäkin lenkille. Se torjuu myös migreeniä. Ja kaikkea muutakin päänsärkyä.

      Kiitos samoin sinulle, Sunny♥

      Poista
    2. Itse poimitut mustikat ja niistä valmistetut herkut on suorastaan kulinarista nautintoa.
      Herkku on ehdottimasti kokeilimisen arvoinen, sanon minä joka masu pulleana istuu tässä nyt. Siis en raskaana vaan juuri nauttineena herkkuja ja joka koskaan ei kieltäydy herkuista:)
      Tosiaan, tätä ajankulua, kiitos muistutuksesta blogisi lähestyy pian 4-vuotis synttäreitä, lämpimät Onnittelut jo näin hiven etuajassa. Aloin miettimään kuinkahan on minunkin laitani...kuukauden kuluttua tulee 5-vuotta, ei, kyllä! Näin se vaan on, totista totta. Alunperin oli tarkoitukseni olla vuoden eli neljä vuodenaikaa...niin se vaan on, että teissä blogiystävissä on vetovoimaa! Kiitos Sinun Leena<3

      Poista
    3. Sirkka, mikä voittaa suomalaisen mustikan. Jo professori Rautavaara kirjoitti, että se parantaa monta sairautta ja se on koettu meidänkin perheessä, jossa 16 vuotta oli joka päivä jotain mustikasta. Minäkään en kiletäydy herkuista: Elämä on siihen liian lyhyt;-)

      Kiitos. Aika kuluu, tuskin perässä pysymme, vauhti kiihtyy...VIISI VUOTTA! Minä juuri tänään R:lle sanoin, että elämämässäni kaikki on mennyt viisivuotisperiodeissa, että näinköhän käy blogin kanssakin. Nyt en vielä näe itseäni ilman tätä, mutta huomisesta en tiedä. Kiitos samoin sinulle♥ Kuka täällä nyt enää yksin pakertaisi, mutta alussa tein sitäkin ja olin ihan tyytyväinen...

      Poista
    4. Ei ollut migreeniä, mä olen tehnyt liikaa töitä liian tiukalla aikataululla ja mun kädet on niin kipeät, että tekis mieli ottaa kirves ja leikata molemmat kädet irti. En vieläkään pysty kunnolla kirjoittamaan tai käsittelemään näppäimiä, hiirtä tai oikein mitään. Molemmat kädet paskana. Aaarg, arvaat että ärsyttää.

      No opin kyllä tästä kerrasta taas, mutta kyllä pitää ihmisen joskus mennä todella taantumaan, jotta taas tajuaa miten työpaikalla ei kannata tappaa itseään tavallisen tunnollisuuden vuoksi.

      Poista
    5. Birgitta, sun käsille4 kävi, kuten mun selällä. Opetus oli kova. Sitä kun vain on sellainen, että ei usko ennen kuin joutuu toisen autettavaksi, eikä pääsee liikkuman mihinkään. En aio kokea toiste. Ainakaan omaa syytäni.

      Voi paremmin!

      Poista
  13. Mustikkaiset skonssit kuulostavat ihanalta! Niitä ja hyvää teetä. Juon aina aamuisin kahvia, mutta iltapäivällä teetä.

    Olisi ihana nähdä Anna Karenina, mutta kuten esim. Annika, en pääse kovin usein elokuviin. Yksin toki voisin mennä, mutta en osaa. Miehen kanssa en pääse, koska lastenhoitajat (isovanhemmat) ovat kaukana. Odottelen siis dvd-julkaisua, vaikka Anna Karenina lie parhaimmillaan juuri valkokankaalla.

    Ihanaa lauantai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, ja kuvittele vaikka vanhanajan vaniljakastikkeen kanssa. Minulla ihan sama: Vain aamulla kahvia ja sen jälkeen ihan iltaan asti teetä. Voin nauttia kaksi KoKon isoa kuppia teetä ihan helposti, mutta aloitan jo klo 16, about. Tee on maailman ainoa juoma, joka sekä virkistää että rauhoittaa.

      Ymmärrän. Meillä oli niin usein sama. Minusta kuule tuntuu, että haluat kokea tämän J:n kanssa. Minäkin ostan tämän DVD:nä sillä haluan katsoa myös Merin kanssa etc. Iso kangas oli eduksi etenkin tanssiaiskohtauksissa, mutta kyllä se kotonakin katsottuna on ihana.

      Kiitos samoin! Suljen kohta koneen, sillä lupasin sen R:lle;-)

      Poista
  14. Härän EI ja kaksosen KYLLÄ - ne taitaa tulla molemmat yhtä liukkaasti ☺☺
    Ja kumpaakin mietitään sitten...

    Ihanaa viikonloppua. Toivon...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pepi, näin olen ymmärtänyt;-)

      Kiitos samoin! Minäkin toivon...

      Poista
  15. Minä keitän kaurapuuroa ja laitan sekaan sulaneita mustikoita. Mustikat tutkimusten mukaan estävät sepelvaltimosairautta. Mutta kyllä oikein mustikkainen leivonnainen olisi ihanaa!

    Anna Karenina uusin versio kiinnostaa. Minulla ei ole kuitenkaan perinteisen romanttista käsitystä Annan ja Vronskin suhteesta, koska uskon Vronskin olleen aika pinnallinen naistenmies. Anna rakasti, mutta joutui pettymään.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rita, R. myös niin. Ja laittaa ihan mitä tahansa marjahilloa, jos on omat marjat jo loppu. Nyt on niin paljon omenasosetta, että käyttää sitä.

      Naisethan oikein himoavat noita 'vronskeja', ainkain mikäli on kirjoihin uskominen ja kyllä sitä näkee joskus lievestikin. Anna rakasti ja himosi, eli vahvasti, mutta maksoi siitä kalliin hinnan.

      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  16. Pääsenköhän maistamaan, nam ja vaniljajäätelöä. Mustikat ovat taivaallisia ja saaressa niitä on aina vaikkakin vaikeassa maastossa. Et leipuri? Sun tiikerikakku, joka T:n mielestä ja minunkin ihan parasta, piparit jne. Tuo leffa pitäisi kyllä nähdä. Suloista sunnuntaita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anne, et tätä, mutta olen juuri tekemässä yhtä muuta juttua, josta yritän säästää aimo palan sinulle. Se säilyy, kun pidän oikein kylmässä, mutta en jäädytä. Kuolet nauruun, kun tajuat, mihin minä, antileipuri, olen ryhtynyt. Kaikki on Sarpun syytä;-)

      No, niitä tiikerikakkuja teen vaikka silmät ummessa ja ne piparit muuten ei ole sitten Paraisten, vaan edesmenneen anopin ohjeella.

      Sunnuntai on ihana leffapäivä!

      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  17. Hei Leena, tuo elokuva on ihan must!
    Keira on niin upea, että ihan häikäsee:)

    Olen itsekin kuolannut noiden Sarpun leipomustan edessä. Ihania ne tyrnistä tehdyt herkutkin varmaan ovat ja miten vitamiinirikas marja. Lisäksi saamme edelleen nauttia Räpsöön ihanista merimaisemista.

    Mukavaa alkanutta viikkoa, missä kuljetkin!
    Minä täällä mökillä tuskailen tätä blogini näkyvyyttä edelleen, niin että höyry nousee korvista. Kaivattaisiin lisää älliä:)
    Hanne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanne, ehdottomasti.
      Ja miten muuntuvainen hän osaa olla...kauneuden lisäksi.

      Sarpulla on sellainen draivi, että en perässä pysy;-) Me taidetaan käydä suvella Reposaaressa samalla kun teemme jokasuvisen Yyterin reissumme. Sinä onnellinen, jolla siellä 'omat maisemat'.

      Kiitos samoin sinulle! Tänään vielä kotona, huomenna jossain, ke vieras, to Porvoossa ja pe...

      Oi, mun täytyykin pyytää R:ä lukemaan se teidän juttu niistä tekniikan ongelmista...Meillä oli muuten siinä yksi iso ja uskomaton sitä ennen: Matkalta oli kaapeli poikka ja Elisa ei uskonut;-) Siinä meni kauan aikaa ja nyt on tämä toinen ongelma...

      Poista
  18. Kävin katsomassa Anna Kareninan pikkuisessa elokuvateatterissamme Maarianhaminassa pari viikkoa sitten. Alku vaikutti sekavalta, mutta kun pääsi jyvälle filmistä, niin siitä NAUTTI! Mitkä lavastukset, musiikki ja KAIKKI, niin ihanaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Krisse, samat tuntemukset täällä ja kun se ensimmäinen yhteinen valssi, niin sitten olin jo ihan myyty.

      Mukavaa viikon jatkoa ja tervetuloa lukijakseni!

      Poista
  19. Anna KArenina nähty. Upea! Ehkä siksi kun tiesin mitä tuleman piti, mua ei häirinnyt yhtään, ei edes alussa, se teatterihomma. Se imasi heti mukaansa. Nautin niistä alun nopeista kohtauksista ja siirtymistä. Ensimmäinen tanssi oli wau. Jos kranttu täällä vähän nurisee, niin Vronksyksi olisin valinnut jonkun toisen ja herkkiin korviini hieman koski se englantilainen tapa ääntää kauniita venäläisiä nimiä..;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, mitä minä sanoin;-) Niin, halusin varoittaa ettei kukaan vain kävele teatterista ulos sen alun takia.

      Vronskin näyttelijävalinta oli outo, en edes tiedä, kuka häntä esittää, mutta siihen tottui.

      Kielestä sanoi samaa venäjää täydellisestip puhuva ystäväni, että sitä amerikan-englantia hän ei kestä. Venäjällä kaikki nimet lausutaan kauniimmin. Kun venäläinen eversti sanoi nimeni monta kertaa äitini syntymäkodissa Valkjärvellä, melkein pyörryin ja kun sitten katsoin Brothers&Sisters (mun favorite!) niin siinä Lena äännettii 'Lina'. Rumaa!

      Pääasia, että pidit!

      Poista
    2. Ja mukavaa viikon jatkoa sinulle♥

      Poista