keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Markku Envall: Jäät lähtevät


"Jos olisin valinnut toisin, kaikki olisi toisin. Kokemus voi kylmätä, karmaistakin. Siihen sisältyy pelko, pahimmillaan unenomainen varmuus, että on heittänyt hukkaan ainokaisen elämänsä.

Ääni sisälläni sanoi, että olin valinnut tuhoisasti. Olin soudellut hämäläisten järvien rantoja ja lukenut repuittain kirjoja.

En lähtenyt, koska olin köyhä ja saita. Jos minulla olisi ollut ylimääräistä rahaa, en olisi käyttänyt sitä matkoihin. Etsin turvallisuutta, keräsin rahaa asunnon ostamiseen. Pelkäsin lentämistä, ulkomaita ja vieraiden kielten puhumista. Olin lukutoukka ja sitäkin pahinta lajia: epäseurallinen ja kaikkiruokainen. Uskoin että totuus oli mustetta paperilla, en uskonut sen viihtyvän kaduilla ja toreilla, kirkoissa ja museoissa."

Markku Envallin teos Jäät lähtevät (WSOY 2004) tarttui mukaani jostain kirjamessuilta, koska kirjan kansi on kaunis ja takakansiteksti lupaa tarinassa kertomuksen virasta eläkkeelle jäävästä miehestä ja mitä hän sitten tekee uudella elämällään. Muistin heti kaikki suuriin ikäluokkiin kuuluvat ystäväni, pääosin miehiä, jotka ovat jäämässä eläkkeelle ja ajattelin, että tässä olisi juuri sopiva lahjakirja, piristysruiske henkilölle, joka aloittaa uutta elämän seikkailua. Suuria ikäluokkiahan on meillä noin 600 000 ja heihin lasketaan vuosina 1945-50 välillä syntyneet.

Valintani meni sekasortoisella tavalla pieleen. Teoksen Kirjamiehen elämässä ei ala mikään uusi seikkailu työn ikeestä vapauduttua. Tämä ei ole Päivi Kanniston kirja Elämäni nomadina. Tämä ei ole Julian Barnesin Kuin jokin päättyisi. Tämä ei ole Paul Austerin Talvipäiväkirja. Koin kirjaa lukiessa niin syviä melankolisia pudotuksia, että vähään aikaan en taida lukea suomalaista mieskirjailijaa. Päässäni soi vain miten lyhyt on Lapin kesä ja suomalaisen miehen elämä. Siis se oli tunnelmajälki, tuo kaiken nopea katoavuus. Tätä kirjaa en anna miehelleni luettavaksi, kun hän kesällä jää eläkkeelle. En hänelle, joka vuosi sitten juoksi ikäsarjansa maailman seitsemänneksi nopeimmaksi, en hänelle, joka hämäläisyydestään huolimatta on saanut tartuntaa vilkkaasta karjalaisesta virrastani…Tämän minä piilotan! Auta armias, jos R. omaksuisi kaiken tämän ja meidän kiertolaiselämämme pitkin Eurooppaa pysähtyisi tähän tarinaan. Olisin menettänyt kaiken sen, miksi olen jaksanut häntä odottaa vapaaherraksi.

"En lähtenyt; jos olisin lähtenyt, olisin elänyt toisen elämän. Väite on looginen, mutta ei mene tarpeeksi pitkälle. En lähtenyt, koska olin se joka ei lähde. Jos olisin lähtenyt, olisin ollut joku muu kuin olin. Voidakseen tulla toiseksi on alun perin oltava toinen."

Tässä puhuu kirjastovirastaan hyvin vastentahtoisesti eläkkeelle jäänyt mies. Hän jossittelee, mitä olisi voinut tehdä toisin. Miten olisi voinut elää ehkä jännittävämmän elämän. Missään vaiheessa en löydä tarinasta sitä mahdollisuutta, että Kirjamies ajattelisi: ’Vielä minä voin tehdä ihan mitä vain! Vielä voin vaihtaa maata, kotia, kulttuuria. Voin myydä kaiken pois ja lähteä kiertämään.’ Sitä levottoman tuhkimon lepatusta, mikä vieläkin väreilee Aila Meriluodon kirjassa Tältä kohtaa – Päiväkirja vuosilta 1975-2004, minä en löydä tästä kirjasta. En löydä mieletöntä elämänjanoa, en uskallusta hypätä pimeään löytääkseen sen, mitä ei aikanaan valinnut. En löydä järkipäätösten sijaan heittäytymistä hulvattomaan seikkailuun joten olen tämän teoksen kohderyhmänä väärä. Haluan syöttää apinoita, haluan talloa nurmikoita, haluan olla epänormi, haluan kuolla missä muussa tahansa, mutta en suomalaisessa vanhusten laitoksessa, haluan...

Jäät lähtevät kirjan numeroiduissa luvuissa Kirjamies kertoo lyhyissä pätkissä, mitä hän tekee ja miten hän kokee elämänsä eläkkeelle jäätyään. On vaimo Meri, kirjailija ja ovat pojantyttäret Stella ja  Gaia. On ympäristö, jota Kirjamies havainnoi kuin suurennuslasilla tehden oivaltavia ja hyvin paljastavia havaintojaan kanssaihmisistä. Läpi käydään myös paljon lukeneen ja kirjoittamista harrastavan miehen kirjallisia elämyksiä aina Leo Tolstoista Helvi Hämäläiseen ja monta muuta siltä väliltä. Lähimpänä omaa kiinnostustani kirjassa olikin kaikki, mikä liittyi kirjallisuuteen. Se taas miten Kirjamies vietti päiviään hoitaen lapsenlapsiaan, kohdatessaan naapureita, miettiessään vanhuutta, oli minulle vähiten kiinnostavaa. Ja eräänlaista kauhua koin kun luin:

"En kiellä vanhuutta. Opiskelen sitä kuin maata, johon tiedän matkustavani koskaan sieltä palaamatta. Haluan tietää siitä kaiken, estää sitä yllättämästä. Etukäteen vanhuutta voi katsella vanhemmissaan, mutta näin saatu kosketus jää ulkokohtaiseksi. Tulematta vanhaksi ei voi tietää, miltä vanhasta tuntuu."

Kun yllä olevaa lukee, kannattaa huomata, että kun Envall kirjoitti tämän kirjan, hän oli noin kuusikymmentävuotias. Ja ellei tämä ole omaelämänkerrallista, vaan puhdasta fiktiota, niin Kirjamies on vasta juuri jäänyt eläkkeelle. Ei siinä iässä olla vanhoja! Ellen olisi tiennyt tuota eläkkeelle jäämistä eli sitä ei olisi mainittu ollenkaan, olisin sanonut, että tässä elämää pohtii 80-vuotias taata, joka tietää kaikesta paljon, mutta on pikkuriikkisen omahyväinen, mikä näin korkeaan ikään ehtineelle sallittakoon. Onneksi Suomi on vapaa maa ja täällä saa olla vaikka kuinka nuori ja numerot eivät määritä ikää. Olen täysin samaa mieltä kuin eräs kuuluisa lastenkirjailija, jolta toimittajat kysyivät hänen 90-vuotispäivillään ’millaista on vanheta?’ ja vastaus oli: ”Vanheneminen on pelkästään paskamaista!” Minä en ikinä halua ’opiskella vanhuutta kuin maata, johon tiedän matkustavani…’, vaan haluan mieluummin virrata sataa, tulvia yli, kunnes...lumi, sade, janosi.

Ja sitten paras uutinen tästä kirjasta: Markku Envall todellakin osaa kirjoittaa. Juutuin hänen moniin upeisiin virkkeisiinsä, muihinkin kuin tuohon ’Opiskelen sitä kuin maata, johon tiedän matkustavani…’ Kun Kirjamies kohtaa naapurin rouvan, jonka mies on vakavasti sairas, hän ei ala udella, vaan mieluummin puhuu pikkuasioista antaen rouvan pitää tietyn ihmisarvoon kuuluvan etäisyytensä ja koskemattomuutensa: ”Olkoon hänen asiansa tiedossa mutta katveessa.”

Ja tässä Kirjamies paljastaa itsekin elämäntuskansa: ”Merin hyväksi yritän kieltää itseltäni katoavuuden tuskailun.”

Ja kun Meri on matkoilla, tuskailua toisen poissaolosta:

”Miksi nukahtaa, miksi noustakaan, kun kukaan ei ole sitä näkemässä?”

”Aavesärkyä siinä mitä ei ole: näkevää silmää ja kuulevaa korvaa.”

Jaan Envallin ajatukset tarpeesta saada viettää omaa erakkoaikaansa, jota minä kutsun luola-ajakseni. Jaan hänen tuntonsa siitä, miltä tuntuisi olla ihan yksin. Kukaan rakas ei rapisisi jossain päin taloa…Vain hänen katoavuuden tuskailunsa (vai onko se kyynisyyttä?), torjun, sillä sille minä en anna majaa, en lupaa. Se saa viivähtää vain lyhyen hetken, mutta ei saa asettua asumaan.

Olen aivan varma, että monelle tämä kirja on kaunis, uskomaton lukukokemus, jota se olisi ollut minullekin kauniilla melankolialla, sillä jota harrasti palvomani Mika Waltari, pienen liekin silti sielussa alati lepattaessa – ilkikurisesti.

*****

Oli tammikuu ja sadetta ja kylmää. Minä olin yksin ja pelkäsin yötä. Sen tähden sanoin, että hän saisi tulla luokseni, mutta että minulla oli vain yksi vuode. Ja jottei hän käsittäisi minua väärin lisäsin, että olen pyrkinyt jossakin määrin olemaan gentlemanni. Ja vielä ollakseni rehellinen sanoin, että minun ei ole koskaan täysin onnistunut olla sellainen. (Mika Waltari)

*****

”Suomessa on poikkeuksellisen suuret sodanjälkeiset ikäluokat, ja ne ovat pakkautuneet viiteen vuoteen, kun muualla ne saattavat jakautua 10-15 vuodelle. Huoltosuhteen valtava haaste on realisoitumassa. Kun me aletaan kuolla, niin arkut loppuu.” (Ismo Söderling, tutkija, Helsingin Sanomat 15.1.2013)

26 kommenttia:

  1. Olipa masentavaa luettavaa..;/

    Mutta kiitos, Leena, rehellisestä postauksesta!<3

    Hyvää ja antoisaa keskiviikkoa sinulle!<3333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aili, ainakin minulle. Ehkä monet ajattelevat paljonkin katoavaisuuttaan, mutta mihin rakoon siinä mahtuu sitten elämä.

      Näin minä tämän koin. Tosin kirjan laatua en kiellä, vain tunnetilan.

      Kiitos samoin sinulle♥

      Poista
  2. Mahtava postaus, Leena! :) Perustelit hyvin, miksi kirja ei sinuun kolahtanut (ne kuuluisat tempperamettierot!), ja toit samalla ilmi kirjan hyvät puolet (Envall kirjoittaa tosiaan kauniisti) ja sen, että jotkut saattaisivat tästä hyvinkin tykätä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria, osuit suoraan suoneen ja toivon todellakim, että muutkin näkevät näin, eivätkä kuvittele, että tämä arvio jäi Olgan poistumisen surun armoille. Sitä se ei ole, vaan olen aina ajatellut näin. Uskon, että monelle tämä on haluttu, kaunis ja laadukas kirja. Kiitos.

      Poista
  3. Minä kiinnostuin tästä ja lisään sen TBR-listaan. Vaikka ei itse vielä ole valmis heittämään lusikkaa nurkkaan ja kaikkia toiveitani ja unelmiani kaivoon enkä edes jäämässä eläkkeelle on mielenkiintoista lukea toisten ajatuksia asian tiimoilta, varsinkin jos ne ovat hyvin kirjoitettuja.

    Kiitos Leena esittelystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaana, eihän sitä lusikkaa tarvitse sinne ikinä heittää ja unelmissaan pitää aina roikkua, enkä minäkään ole suuria ikäluokkia, vaan R. jää suvella eläkkeelle...

      Luin tämän todellakin muita varten, muille ja lupaan, että herran tyyli on laadukas. Kunpa hän olisi valjastanut sen vaikka intohimolle ja seikkailulle tms.

      Poista
    2. Leena, tajusin vasta nyt kun luin aiempia postauksiasi, mistä olet joutunut luopumaan. Otan osaa suruusi!

      Poista
    3. Jaana, kiitos♥ Kaikki on nyt toisin...aamut ovat vaikeimmat. Kohta lähden lenkille, se on jo iso juttu. Tällä viikolla elokuviin katsomaan Anna Kareninaa, jossa pääosassa nyt Keira Knightley...Ja ensimmäinen kerta paluu taloon, jossa kukaan ei ole vastassa. Kodistakin tuli talo...

      Mutta: Tämän kirjan luin jo ennen Olgan lähtöä. Nyt olen pystynyt tarttumaan vain Joanne Harrisiin, joka taitaakin olla just kuin tilaustyö minulle - nyt.

      Poista
  4. Parasta on piilottaa tällaiset kirjat miehiltä, varsinkin jos tahtoo saada heidät liikkeelle :) Ihana postaus, välillä on mukavaa vain nauttia hienosta ilmaisusta vaikkei niin kirjailijan ajatusmaailmaan samaistuisikaan.

    Levon täyttämää viikon jatkoa, toivottavasti jo hiukan valostaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, nimenomaan niin. Ja heiltä täytyy myös sensuroida Hesarin kuolinilmoitukset etteivät ala verrata poislähteneiden syntymävuosia omiinsa. Minä luen ne sivut tarkkaan,s illä etsin uniikkeja runoja ja kultaisia löytyy joskus hautajaisvärssyistä.

      Miehissä on se outo Lapin kesän melankolia. Että mä en kestä kuunnella sitä laulua...

      Kirja on täynnä upeaa ilmaisua, mutta kertoisivatpa ne jostain muusta kuin katoavuuden tuskasta.

      Valostaa: Tänään yötä päivää palaneet valkoiset kynttilät ulkona vaihtuvat vaaleanpunaisiin, olen lähdössä lenkille ja sitten se Anna Karenina, ehkä ensi viikolla jo ratsastamaan...Hän ei kuitenkaan kärsinyt kipuja missään vaiheessa kiitos hyvien lääkkeiden ja lähtö oli kaunis ja rauhallinen.

      Poista
  5. Olipa masentavan oloinen kirja, sotiiko se sitä meidän karjalaista tempperamenttia vastaan vai mitä, mutta mulla jäisi lukematta.
    Vaikka olis kuinka kauniisti kurvailtua ja sompailtua teksitiä, mutta jos se on kuolemaa odottavaa, siihen valmistautumista ja elämässä jotenkin eteenpäin laahaavaa, niin lukemattahan jäisi.
    Uh, tulkoon kun tulee - kuolema siis - minähän en jää sitä odottelemaan tai siihen valmistautumaan, toivottavasti tulee "pyytämättä ja yllättäin" ihan puskista....
    Siihen asti mennään vauhdilla tai junnataan paikallaan :) - mikä parhaalta milloinkin tuntuu!

    Kenellehän tuo kirja on suunnattu???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pepi, niin kai se on, että tämä ei ole sun ja mun juttu.

      Voin lukea kuolemasta, vaikka siten kuin oli Vieraan lapsella, jossa hyvin, hyvin iäkäs Daphne, saatuaan elää uskomattoman elämän, lähti pois. Mutta ei heti elääkkelle jäätyä kukaan minun mielestäni terve ala heti ajatella kuolemaa. Sittenhän voi jäädä vaikka mitä paitsi.

      Minäkin haluan elää täysillä ja tulkoon kuolema puskista!

      Minulla on hirvittävä eliniänodote eli 99.9 vuotta, mutta kuka sitä kestää ellei saa elää täysillä...tai junnata kun huvittaa. Päasia, että se tulee itsestä, ei ympäristöstä ja sen kauheista ikänormeista.

      Otaksun, että Envallin ihailijoille, sillä hän on julkaissut paljon aforismikirjoja mm. tai sitten melankolisille suomalaisille miehille, jotka lypsävät tästä lisää kanssakärsimystä. Tässä oli paljon tavallista arkea eikä vain kuoleman, katoavuuden tuskaa, mutta minulle jäi päällimäiseksi tuo katoavaisuus. Elämähän on kuolemista, mutta kaikki aikanaan, nyt kaasu pohjaan ja välillä huovan alla kirjaa ja suklaata;-)

      Poista
  6. Ai R. jää eläkkeelle, teillähän alkaa aivan uusien mahdollisuuksien elämä - maailma on auki. Ei sinun tarvitse ainakaan sanoa kuten erittäin matkailuintoinen tuttavani, kun hänen kotielämää rakastava miehensä oli jäämässä eläkkeelle, että "minulta loppuu nyt elämä kun M. on aina kotona". HUH!
    paskeriville

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paskerville, näin minä sen näen: Lahja minulle, lahja meille, lupaus seikkailulle, mitä se sitten onkaan. Paljon erilaisia asioita, mutta ei ainakaan mitään tylsää;-)

      Toivottavasti tuttavasi ei sanonut tuota miehelleen...

      Ennustin jossain kommentissa viime vuoden puolella, että tästä vuodesta on tulossa isojen muutosten vuosi. Nyt on sitten kiva ajatella, että kohta saa tehdä kaikkia kivoja asioita yhdessä. Tehdä suunnitelmista totta. Elää unelmia todeksi, niin suuria kuin pieniä. Sitä samaa sinulle!

      Poista
  7. Olen lukenut yhden aforismikirjan Markku Envallilta (ja yhden runokirjan hänen vaimoltaan) ja hän kirjoittaa todellakin kauniisti. Mutta tuntuu että tämä kirja ei nappaa minulle.

    En tiedä onko tämän fiktiivisen kirjan taustalla omakohtaisuutta ja kuinka paljon. Tiedän, että Envall on saanut lapsia ns. vanhemmalla iällä itseään selkeästi nuoremman vaimon kanssa. Siihen(kin) nähtynä se (omakohtaisuus) tuntuisi aika surulliselta. Tosin mistäpä minä tiedän sen enempää heidän elämästään ja mikä sitä kommentoimaan, vaikka tietäisinkin. Ja enhän minä ole edes tätä kirjaa lukenut.

    En vastannutkaan aiemmin tuohon R:n eläkkeelle jäämiseen...Teillähän alkaa aivan uudenlainen elämä. Tai uudenlainen seikkailu. Hauskaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, no tämä oli sellainen pikavalinta;-) Hän on julkaissut paljon, mutta en ollut ikinä edes kuullut hänestä...

      Niinpä niin: Vanha mies ja nuorempi vaimo, niin tylsää ja tavallista. Tiede on todistanut,että tuo on ihan käsittämätöntä, sillä monet vanhat herrat ovat tosi uupuneita, kun heidän vaikka 50 -vuotiaat rouvansa ovat kuin toiselta planeetalta. Siis pitäisi olla toisinpäin. Olen nähnyt näitä vanhojen herrojen liittoja itseään paljon nuorempien naisten kanssa ja kuunnellut sitten 10 vuoden päästä rouvien valituksia ja kohta on seurannut ero...Minäkin tässä vastaan sinulle vain yleisesti, mutta sanonpa vain, että kun tätä luin jäin kaipaamaan Tommy Tabermannia ihan tosissani!

      Sanna, kun tämän viikon aikana on tapahtunut niin paljon. Opettelen nyt hengittämään after Olga ihan uudelleen. Pidimme jouluna piiiiktän loman, jona aikana teimme suuria päätöksiä, mutta Olgan lähtö oli silti yllätys, mikä hyvin näkyy minun viime torstain jutustani ja sen kuvista, jotka olin ottanut tiistaina. Tuo kuva jäi viimeiseksi.

      Odotukset ovat korkealla, mutta katsotaan nyt. Meilataan taas kohta, niin pysyt kartalla;-) Olen polttanut yötä päivää pihalyhdyissä kynttilöitä Olgan lähdettyä: Tänään valkoiset vaihtuivat vaaleanpunaisiin. Pääsin jo yksin lenkille. Sain syötyä, suunnittelen eteenpäin.

      Hauskaa on vihdoinkin saada R. mulle♥

      Poista
  8. Heippa! Olen takaisin kuvioissa ja kahlailen tässä blogeja läpi. En millään jaksa selata vajaan kuukauden postauksia, joten olen varmaan jäänyt paljosta paitsi, mutta onpa mukavaa palata lukemaan omin äänin kirjoitettuja postauksia kirjoista. Envallia en ole tainnut lukea, mutta taisinpa kiinnostua, jos hän kerran osaa kirjoittaa. Kieli kun on meikäläiselle tärkeintä! Tosin nykyään myös tarina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei!

      Toivottavasti sinulla oli iiiiihanaa. Kaikenlaista on tapahtunut...laitan meiliä.
      En minäkään ennen. Tämä kirja vain tarttui mukaan kirjamessuilta kai vuosi sitten. Kieli on just sun juttu, siksi minä liian usein näenkin sinusta unta runoilijana, mutta kyllä sinä huumaavasti osaat 'soudellakin'! Odotan tarinoitasi. Nomadi-kirja lähtee sinulle, kun R. saa sen luettua. Hänellä aikaa lukea vain illan myöhätunnit. Kuten jostain oudosta syystä minullakin...en tajua.

      Innostavaa tammikuuta sinulle!

      Poista
  9. Voisiko tässä yhtenä suuriin ikäluokkiin kuuluvan todeta ja vetää johtopäätöksen, että miesten kannattaisi keskityä kirjoittamaan trillereitä romanttisista sankareista?

    Kelpaa minulle.

    Mutta oleellinen asia: kirjoituksesi on hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyösti, sinä sen sanoit;-) Jos ajattelee vaikka Pasi Ilmari Jääskeläisen kirjaa Harjukaupungin salakäytävät taikka Hautalan Unikoiraa, niin pitää olla jotain niin hemmetin kiinnostavaa, että siinä ei nainen nukahda, jos siis haluaa naisia lukijoikseen. Mutta: Olen usein sanonut, että vain kahdesta kannattaa kirjoitta eli rakkaudesta ja kuolemasta. Ei siis kuoleman pitkitetystä odottamisesta. Murha ja/tai intohimo. Erilaista intohimoa oli kirjassa Reunalla ja se on suomalaisen miehen kirja, joka tuli minulle kutsumatta. Ihme jos se ei leviä muualle rajojemme yli...

      En halua loukata suuria ikäluokkia enkä ketään, mutta eikö ole muka enää täyttä, vahvaa elämää eläkkeellä. Sitähän voi tehdä vaikka mitä, jos terveyttä riittää. Sairaus on taas asia, jolle ei mahda mitään, mutta tarvitseekö senkään ojan yli hypätä ennen kuin se on kohdalla. Voisinhan minäkin sitten alkaa tässä vain mennä vatupassiin ja alkaa odottaa rintasyöpää tms., mutta kun jotenkin ei vain tule mieleenkään.

      Kiitos♥ Taisit sitten tajuta, mitä ajan takaa;-)

      Poista
  10. Eräs naispuolinen ystäväni, joka on ollut vanhuuseläkkeellä nyt jo kolme vuotta, sanoi juuri jokin aika sitten minulle, ettei tässä enää muuta kuin kuolemaa odotellaan. Luulen, että tämä on aika monen eläkkeelle jäävän mielessä ja on ihan normaalia. Kaikki eivät ehkä sano sitä ääneen, mutta jossain syvällä ajatus kuitenkin on.

    Lisäksi kun nyt vouhotetaan suurista ikäluokista ja ollaan huolissaan, minne kaikki mummot ja ukot pannaan ja kuka niitä hoitaa ja miten kalliiksi ne tulevatkaan nuoremmille, niin eipä se vanhemman ihmisen mieltä paljon ylennä.

    En varmaan kuitenkaan jaksaisi minäkään lukea kirjaa, josta ei saisi yhtään virtaa tai lohtua. Mieluummin lukisin vaikka "Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Risa, aavistan, että moni vähintäinkin ajattelee noin. Moni sanookin, mutta minä en ota sitä elämää vastaan. Se ei ole mun juttu. Enkä ikinä anna sen tapahtua R:lle!

      Arvaa vaan, mitä ajattelen tuosta kirjoittelusta! Mieheni kuuluu suuriin ikäluokkiin ja on tehnyt työtä 47 vuotta eli opiskelikin työn ohessa aikanaan. Päivät ovat olleet pitkiä ja monet viikonloput työmatkoilla. Tämän päivän 30-40 -vuotiaat eivät enää uhraa ykistyiselämänsä kuten suuret ikäluokat ovat tehneet. Vapaa-aikaakin on aina varjostanut työn velvoite, mutta huraa!, nyt se kohta ohi on. Kun minä sain esikoiseni, oli jo pitkät äityslomat, mutta koska työni oli vaativaa ja minua tuurasi vain esimieheni, jolla omat muut alueensa, painuin töihin 5 kuukauden loman jälkeen. Vein siis vauvan perhepäivähoitoon. Nykyiset äidit pitävät kolme vuotta vapaata ja sitten käyvät töissä ja sitten tuleekin jo sisko tai veli, joten näin saadaan lapset hoidettua kaikkia hyödyttäen kotona. Kaikille se ei ole ollut koskaan mahdollista. Sen sanon, että suuret ikäluokat ovat eläkkeensä ansainneet ja itse maksaneet, joten nuoremmilta vain kunniotusta ja kiitollisuutta niille, jotka tämän maan ovat maailmalle vieneet. Isovanhempamme tai vanhempamme lnastivat itsenäisyyden ja seuraava sukupolvi rakensi sen kaiken tieto-taidon, mikä meillä nyt on ja mistä olemme maailmalla kuuluisia.

      Risa, et sinä tätä luekaan! Mieti sitä ongelmaa, kun vanhainkoteihin yritetään alkaa kärrätä sukupolvea,joka syötti apinoita, talloi nurmikoita, valtasi vanhan, made love, not war ja joi punaviiniä aamunkoittoon. Et voi nähdä heitä siellä säyseinä vaipoissa käänneltävinä, vaan saamme aikaan ihan uudenlaisen vanhusongelman, josta kirjoitellaan paljon. Siihen on vielä onneksi aikaa, mutta minä ainakin olen ihan valmiina silloin nousemaan vielä kerran barrikadeille. Kannattaa alkaa suunnitella yhteisöjä, joissa samanhenkiset asuvat yhdessä, mutta tietysti omat huoneet etc. ja sitten se yhteisö palkkaa avukseen hoitajia, jotka valitaan tarkalla seulalla. Sinne boheemien , villien, tottelemattomien, luovien vanhusten joukkoon ei niin vain tullakaan komentelemaan, vaan duuniin, jossa työnantaja eli palvelujen saajat määräävät, miten mennään.

      Juu, karataan vain ikkunoista ja lähdetään avoautoajelulle - kauas. Ja öisin käydään naku-uinneilla ja aamuisin nukutaan pitkään, illat kukutaan terasseilla ja iltapäivisin...no, silloin voi vaikka lukea tai tehdä mitä kivaa mieleen pälähtää. Minä kyllä keksin uusia juttuja, sillä ideat eivät lopu.

      Sun hiihtokuva: Nyt haenkin sukset esille. Täällä on nyt loistoladut saaren ympäri.

      Poista
    2. Ihanaa Leena, tulin niin hyvälle tuulelle kirjoituksestasi. Villit ja vapaat vanhukset, just noin!

      Ja otan osaa vielä hieman myöhästyneenä suruusi.

      Poista
    3. Risa, hyvä juttu sitten. Tässä ei ruveta nyt mitään kuolemaa odottelemaan vaan eletään jokainen päivä, jokainen hetki sataa ja se sataa voi tarkoittaa vaikka kirjan ja suklaan kannsa huovan alla tai sitten pirun lujaa hiihtoladulla.

      Kiitos♥

      Poista
  11. Tämä kirja taitaa jäädä minulta lukematta. Arvioisi siitä oli kuitenkin (jälleen kerran) nautittavaa luettavaa! Kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa, minulle tämä vain alleviivasi sitä alakuloa, jota usein näen ihmisistä läpi...Kurjaa!

      Kiitos.

      Poista