sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Leena Lumin kevätarvonta 2015!

Ystävänpäivän 6-vuotissynttärit vietettiin hiljaisuudessa, joten nyt alkaa synttäriarvonnan sijasta kevätarvonta, jolla samalla toivotamme tervetulleeksi maaliskuun, joka on lupauksia täynnä. Keski-Suomessa asumisen vuosiltamme en muista vastaavan varhaista kevättä: linnut lentävät parittain, pöntöissä on kovat asuntojen tarkastelut menossa, oravilla on ruskea pää ja tassut, jouluruusu kukkii etupihalla, sisääntulon laatat ovat lumettomat ja ihan kuin köynnöshortensiassa olisi jo turvonneet silmut. Yleensä se aloittaa huhtikuun alussa...Tarkoitus oli järjestää arvonta vasta viikon päästä, mutta koska saamme 20.-22.3. kotiimme ihastuttavan hoitokoiruuden, Lunan, on hoviväki silloin muissa puuhissa!
Arvonta alkaa nyt ja päättyy su 15.3. klo 12. jolloin Lumimies toimii entiseen tapaan onnettarena johonkin aikaan iltapäivästä. Palkintoja jaetaan viisi ja ne ovat kirjoja sekä Runotalon Sarin kymmenen voimakortin sarja, jonka esittelen alakuvissa. Vain yksi pakkauksen kortti on yllätys Sarilta, muut valitsin makuni mukaan. Tilasin itsellenikin saman sarjan ja niitä on kiva lähettää ystäville syntymäpäivinä tai muiden muistamisten yhteydessä. Itse käytän Sarin kortteja myös niin, että niistä kulloinkin tärkein 'töröttää' näkösällä kortin pidikkeessä, jotta muistaisin, mikä elämässä on tärkeää. Sarin nettikauppaan pääset tästä Kirjat ovat kertaalleen luettuja ja niin kunnossa, että käyvät vaikka lahjaksi ellei itse niistä kiinnostu. Nyt on just hyvä aika alkaa kerätä Välikaton Feetun yläkomeroon tulevan joulun lahjoja...
Kutakin esitellyistä voimakorteista on siis paketissa kolme ja kymmenes on Sarin yllätys. Juuri tämä kortti on nyt minulla esillä, sillä olenhan aina oma itseni. Oikeastaan en nyt tarvitsisi siis sitä muistutusta, mutta enpä astu polulta syrjään kun tätä katselen ja toisekseen tulevan kevään istutuskohteeni ovat erityisesti nämä rimpsuhelmaunikot, joilla jatkan nurmikon kadottamista. On muutakin uutta, mutta kerron niistä sitten tulevissa puutarhajutuissani.
Arvontaani saavat osallistua kirjautuneet lukijani tai sellaiseksi kirjautuvat. Ellet tiedä oletko jo lukijani, voit itse varmistaa asian kohdasta 'Lukijat'. Siinä on oikealla pienet neliöt, joita klikkaamalla lukijat tulevat näkyviin. Etsi sieltä itsesi ja osallistu samalla nimellä, mikä siellä näkyy, sillä kun voittajat on arvottu, minä varmistan lukijuuden enkä osaa tulkita, jos eri nimi kuin mikä arvontaan osallistumisessa. Anonyyminä ei voi osallistua. Ellei sinulla olle aktiivista blogia, ole ystävällinen ja jätä sähköpostiosoitteesi.

Palkintoja arvotaan viisi. Ensimmäiseksi tullut saa valita arvontalistalta ensin, toiseksi tullut toisena etc. Toivon osallistujien seuraavan arvonnan tulosta su 15.3. Mikäli joku voittajista ei ilmoittaudu ke 18.3. klo 12 mennessä, nostaa Lumimies uuden arvan. Näin jono ei seiso, vaan kaikki voittajat pääsevät valitsemaan ilman pidempää viivytystä.
Pidin tammikuun jatkettua joulua ja nettipaastoa, joten käytän seuraavat kaksi viikkoa uutuksien lukemiseen. Listalla jo olevat ja lukemani linkitän sitä myöten kun ehdin. Muistakaa, että käytössäni on kommenttivalvonta eli kommentit tulevat näkyviin kun olen koneella niitä vapauttamassa.

Jos haluat muistella viime kevään synttäriarvontaa, kurkkaa tänne

Yksi tapa kiittää teitä uskolliset ja uudet lukijani, ovat nämä arvonnat: Ilman teitä ei olisi Leena Lumia♥

Runotalon Sarin Voimakorttisetti

Anna Örnberg: Rouhea Maalaistyyli - Ideoi ja sisusta

Annika Christensen&Ulrica Otterling: Ruukkuputarha - Iloa ympäri vuoden  varattu!

John Williams: Stoner

Sandra Boart&Karolina Ehrenpil: Ripaus sokeria

Tommy Tønsberg ja Kenneth Ingebretsen: Hehkuvat sipulikukat - 250 kauneinta lajia

Ilona Pietiläinen: Unelmien piilopaikka - Sisustus- ja rakennusideoita kesäasumiseen 

Minna Mikkonen: Kivenkerääjät

William March: Komppania K

Paul Werner: Roman Polanski. Henkilökuva

Eva Fanqvist Skubla: Puutarhan ystävät ja viholliset - Hyötyeläinten ja tuholaisten luonnollinen tasapaino

Varpu Tavi&Anna Sillanpää: Koko naisen terveys  varattu!

Ulla Liukkonen, Helena Lylyharju, Kari Martiala:  Ajatusta arkiruokaan! Herkkuja helposti  

Peter Sandström: Valkea kuulas

Emma Hooper: Etta ja Otto ja Russel ja James  

Peter Cowie: Francis Ford Coppola

Silvia Avallone: Teräs

Else&Vesa Leivo: Tulppaanitarhan lumo

Kirsi Tuominen, Olavi Niemi: Maanpeitekasvit - Luo vihreä pihapiiri  varattu!

Suomen kauneimmat puutarhat, toimittanut Kirsi Tuominen 

Herman Koch: Lääkäri

Lisa Ballantyne: Syyllinen

Ruediger Schache: Sielunkumppani

Kari Martiala&Helena Lylyharju: Lapin makuja  varattu!

Nir Baram: Hyviä ihmisiä

Sinikka Piippo: Mielen ruokaa

Peter James: Kuolema leikkii tulella

Karin Slaughter: Yli rajan

Erik Axl Sund: Unissakulkija

Riku Cajander: Luontopiha - Ympäristöystävällinen piha ja puutarha

Ian McEwan: Vieraan turva

Paul Auster: Mielen maisemissa

Sonja Lumme: Kotipihan kasvihuone

Åsa Swanberg: Talven makuja

Ilona Pietiläinen: Hurmaava huvila - Huvilan rakennusta, kesäisiä sisustuksia, puutarhapuuhia

Riku Lumiaro, Juha Laaksonen, Mikko Lagerström: Luonnon kaunis pihapiiri

Anne Holt: Kuollut kulma  varattu!

Peter James: Kuoleman kello käy

Katariina Vuori, Jonna Pulkkinen: Kourallinen tabuja - Kertomuksia itsemurhista  (nid.)

Colm Tóibín: Äitejä ja poikia

Saila Routio: Kukkia sipuleista

Paul Auster: Sunset park

Ingrid&Pelle Holmberg: Herkkuja sienistä - Sieniruokia arkeen ja juhlaan

Kerstin Engstrand: Uusia ideoita puutarhaan - Pengerrykset, muurit ja altaat

Leena Luoto, Tiina Klemettilä, Heikki Luoto: Puutarhurin syksy ja talvi

Markku Envall: Jäät lähtevät

Yan Martel: Beatrice ja Vergilius

Ruediger Schache: Positiivisen vetovoiman salaisuus  


Patricia Cornwell: Paljaat luut

Sanna Töring: Trädgårds vinter


Iloista maalisarvontaa!

Love
Leena Lumi

Tämä on kevään syytä:

Quando, quando, quando

142 kommenttia:

  1. Mukaan arvontaan. Aurinkoista kevättä! :)

    VastaaPoista
  2. Nää sun arvonnat on kyllä niin kivoja! Paljo mielenkiintosia kirjoja.
    Katarooma ja laurakatarooma@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Hienoja kirjoja lista pullollaan ja tottakai olen mukana arvonnassa.
    Hyvää maaliskuun alkua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, en valita, mutta hyvää on kiva jakaa;) Olet mukana.

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  4. Mukaan arvontaan. Aurinkoisia kevätpäiviä!

    VastaaPoista
  5. Ilman muuta mukana ja Leena kiitos, että järkkäät. Näissä iso homma postikuluineen kaikkineen. <3

    Iloa päivään!

    Tiia

    tiia68@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiia, olet mukana. Ole hyvä <3 Sinähän sen tiedät, kun olet niin ahkerana: Miten jaksatkaan;)

      Kiitos samoin!

      Poista
  6. Oi että, mielenkiintoisia kirjoja olet taas laittanut arvontaan. Mukana ollaan! :)

    Mukavaa maaliskuuta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jenni, kiitos <3 Olet mukana.

      Kiitos samoin sinulle <3

      Poista
  7. Paljon kivoja kirjoja arvonnassa, ilman muuta mukana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivi, voi tulla lisääkin, jos ehdin;) Olet mukana.

      Poista
  8. Pakkohan on olla mukana taas. Aurinkoista kevättä.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Mukana ollaa taas ja aina ♥

    (ps. tsekkaapa nuo arvonta/ilmoittautumispäiväykset)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pepi, oi miten kiva kuulla: Olet mukana ♥

      (Tiedän, että tein ne aamulla väärin, mutta eivätkö nuo korjatut jutut nyt jo näy...Elin siis helmikuuta ennen lenkkiä;)

      Poista
    2. Oih, nyt löysin sen. Kiitos Pepi <3

      Poista
  10. Sarin voimakortit ovat ihastuttavia. Niin ovat muutkin kuvasi.:)j Tottakai arvontaan osallistun jälleen, mielenkiintoisia ja kauniita kirjoja olet valinnut arvontavoitoiksi.

    Ihanaa maaliskuun alkua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli, ne ovat niiiiin hurmaavia! Kiitos <3 Olet mukana.

      Kiitos samoin sinulle♥

      Poista
  11. Niin hyviä kirjoja taas tyrkyllä, että pakko osallistua arvontaan! :)

    Tuleehan blogin puolelle sitten kuvia tästä hoitolapsesta? :)
    Ihanaa alkavaa kevättä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anni, näin toivon;) Olet mukana.

      Tarkoitus on. Kyseessä ei ollutkaan spanieli, vaan perheen 10 kuukauden ikäinen lapsi, Luna-neito. Aloin katsos heti miettiä, että meillähän ei ole spanielille sopivia ruokakuppeja;) Onneksi meillä on täysi valmius aina vähintäin kahdelle koiralla. Arvaa, onko kivaa!

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  12. Oi, miten upeita palkintoja! Nuo voimakortit kuulostavat vastustamattomilta, ja niihin täytyy tutustua, vaikkei arpaonni suosisikaan. Mutta mukana arvonnassa siis olen. :)
    Ihanaa maaliskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna, kiitos <3 Minä olen niihin hyvin tykästynyt ja kun kuva ja lause kolahtavat, heti pitää tilata;) Olet mukana.

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  13. Onpas paljon mielenkiintoisia kirjoja. Mukana arvonnassa ilman muuta.

    VastaaPoista
  14. Onnittelut ihanalle Leena Lumille!
    Minulla on ollut vuosikausiin ensimmäinen talviloma ja myös nettipaastoa. Mikä voimaannuttava kokemus. Upea palkintolista taas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cheri, kiitos♥

      Se on tervettä itsekkyyttä. Taidan pitää tänä vuonna vielä toisenkin nettipaaston, sillä siinä kummasti palautuu.

      Kiitos! Olet mukana.

      Poista
  15. Ihanaa Leena, tätä onkin jo odoteltu! <3 Lukijalistalla näkyvä pikkukuvani on muuten häipynyt. Yritin vaihtaa kuvaa uudempaan, mutta blogger vain poisti vanhan, muttei millään suostu lisäämään uutta. Joten olen nyt hypähtänyt lukijalistallasi sinne loppupuolen kuvattomien joukkoon.

    Kevään tulo jo helmikuun loppupuolella on kyllä jo jotain huimaa. Kevätkukkien ituset alkavat nostaa päitään mullasta. En voi olla miettimättä, mitä tapahtuu, jos kovat pakkaset yllättävät. Toivotaan, että pienet kukkien alut selviävät...

    Ihanaa sunnuntaita sinulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, kiitos <3 Vuodet eivät ole siskoja keskenään;) Ihan tosi! Voi että, sun tähtesi ei näy...Uskon silti aina, että sinä kuitenkin tavalla tai toisella siellä loistat <3 Olet mukana.

      Meilläkin auringonpuoleisen seinän kukkapenkistä nousee heti kun saamma yhden lämpimän aurinkoisen päivän. No, äidin pitkän ajan säätiedotus lupasi lämmintä kevättä ja kylmää kesää. Olen ottanut hallaharsot esille, eli kohta juoksen nitä illalla sille erityisaralle magnolialle jos luvataan kylmiä öitä ja kartiovalkokuuset huputan jos tulee kovin aurinkoista. Scillat, krookukset ja lumikellot kyllä selviävät ja ihanat jouluruusut.

      Kiitos samoin sinulle! <3

      Poista
  16. Olen aina silloin tällöin piipahtanut blogissasi. Nyt liityin vakilukijaksi ja osallistun arvontaan. Aurinkoista kevättä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuulevi, tervetuloa lukijakseni♥ Olet mukana.

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  17. Mielenkiintoisia kirjoja, mukaan arvontaan, kun taas välillä pääsin tänne. Melkein aina vaan tulee tuo läpyskä että sisältää haittaohjelman.Oikein hyvää maaliskuuta sinne saarelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummeli, olet mukana. Hitsi noita nettitaivaan ongelmia!

      Kiitos samoin sinulle&co♥

      Poista
  18. Mukana minäkin, ehdottomasti.

    Oikein ihanaa maaliskuuta ja kevättä sinulle! :)

    VastaaPoista
  19. Mukana jälleen :) Huikea lista kirjoja.

    VastaaPoista
  20. Ihana kuva ja mukana arvonnassa. Taidan lähteä vähäksi aikaa tuonne takapihalle, jossa taas jouluruusu kukkii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helena, kiitos <3 Olet mukana. Sinulla joka talvi tuo ihanuus!

      Poista
  21. Niin kauniita kuvia, uhkeita hempeitä hortensioita! Myöhästyneet synttärionnittelut ja niin mieluusti mukana. Listalla on useita jo nautittuja herkkuja ja sitten niitä, joihin toivoisin voivani tarttua.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marja-Liisa, kiitos <3 En ehkä voisi elää ilman hortensioita;) Kiitos <3 Olet mukana. No, aina voi antaa lahjaksi sellaisen, mitä on itse lukenut, mutta kivan kun löytyy uusiakin. Ostan joskus sellaisia, mistä en raaski itse luopua ihan vain arvontaani varten, kun haluan muidenkin lukevan jonkun tietyn kirjan;)

      Poista
  22. Houkuttelevan näköinen kirjalista. :) Osallistun arvontaan. Aurinkoa ja linnunlaulua kevääseesi. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marika, kiitos<3 Olet mukana. Kiitos samoin sinulle <3

      Poista
  23. Minäkin haluan mukaan arvontaan, olen lukijasi.

    VastaaPoista
  24. Voi miten mielenkiintoisia kirjoja, mukana arvonnassa ehdottomasti!

    VastaaPoista
  25. Mukana minäkin.
    Kevät on ihana vuodenaika <3
    Rakastan tätä lisääntyvää valoa, vaikka se kuinka paljastaisi pölyt ja likaiset ikkunat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maija, olet mukana.

      Kevät on toivoa <3

      Minä en kauheasti pidä valomyrskystä eli kuulun niihin, joiden elämä alkaa heinäkuun lempeistä illoista, mutta olen synytnyt toukokuussa ja myönnän, että onhan kevät seikkailu: Jokainen kevät puutarha yllättää tavalla tai toisella ja on hirveä into istuttaa kaikkea kaunista. Ikkunat: Käääk! Meillä on se ikävä juttu, että meitä on kaksi, jotka eivät tuosta hommasta yhtään välittäisi;)

      Poista
  26. Tietenkin osallistun arvontaan!

    Kevättalvi on aika ihmeellistä aikaa. Syys- ja talvisielun kaipaan kynttilöitä ja hohtavia hankia, mutta niin vain ostin tänään monenlaisia siemeniä ja osa minussa riemuitsee alkavasta keväästä.

    <3 sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, tietenkin olet mukana!

      Täytyyhän syysihmistenkin pysyä menossa mukana;) Minäkin olen lähdössä ystäväni kanssa perinteiselle siemenosto&lounastreffeille Viherlandiaan. Kerron sitten myöhemmin kaikki hurahdukseni. No, onhan kevät yllätyksiä täynnä, joka päivä jotain uutta...Laitoimme lisää linnunpönttöjä ja kova asuntojen valinta on nyt menossa.

      Kiitos samoin <3

      Poista
  27. Mukana arvonnassa. Ihmettelen itsekseni, miksen lue paljon kirjoja, kun minulla on aikaakin. Istun nyt koneella, kun voisin olla lukemassa sohvalla. Ennen käsityön harrastuksen aloittamista olin nenä kirjassa joka päivä ja nyt harvakseltaan.

    Hyvää kevään odotusta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linnea, olet mukana. Samaa ihmettelen täällä minäkin;) Miksi aina, aina jumitun tähän, vaikka nyt on menossa romaani, josta teehetkellä totesin miehelleni, että 'hurmaava, hurmaavin aikoihin!' Minäkin haluaisin tehdä jotain neulomusta/kutomusta...

      Kiitos samoin sinulle! <3

      Poista
  28. Mukana ilman muuta - kirjoja ei vain voi olla liikaa!
    Riemullista lukulomaa sinulle, Leena <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lady of The Mess, olet mukana. Kirjoja, rakkautta ja kukkia ei tosiaankaan voi ikinä olla liikaa!

      Kiitos samoin sinulle ja ihanaa alkanutta maaliskuuta <3

      Poista
  29. Mukana ollaan! Aijai, olen niin onnellinen siitä, että viimein sai kääntää kalenterin maaliskuulle! Se on minulle kevätkuukausi ja onni siitä, että pimeys on selätetty. Tänään tuoksui ihan keväälle.<3 Aurinkoa ja kukkasia maaliskuuhusi Leena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa, olet mukana. Olihan se erittäin toiminnallisen kauden aloitus eli hyvästi laiskat, pitkät hämäränhyssyt ja tekosyyt olla tekemättä mitään;) Sinä odotat kevään tuoksua ja minä nuuhkin joka syystalvi, milloin tulee ensilumi. Usko tia älä, lumisateen voi nuuhkia etukäteen. Sen tuoksu on lumousta, viivyttelyä ja lumoa. No, puutarhahulluna tiedän olevani kohta taas kovassa vauhdissa. Aurinkoa odotetaankin, että saadaan ensimmäiset kevätkukkijat innostumaan. Kiitos samoin sinulle, Kaisa!

      Poista
  30. Valitsinkin jo kirjan :) Anne Holt..Kuollut kulma.. Minustakin kevät on kovin ajoissa! Ettei vaan kävisi huonosti kukkien aluille.. Tänä vuonna triplaan pionit ja ruusut!! Näin olen päättänyt :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgit, hvyin valittu, taitaa olla paras Holt ikinä;) Se on kaikkien mielestä ajoissa, mutta voiko tämä olla totta...Minulla on rajusti hallaharsot esillä. Ja minä triplaan digitalikset. Sormustinkukka on kranttu kanotar joka tietää, missä on kaunein, mutta nyt ensimmäistä kertaa istutan niitä siemenistä, esi-idätän ja laitan niitä 3000 neliön puutarhassa niin moneen paikkaan, että ei voi olla totta elleivät ne muutaman vuoden päästä peitä nurmikkoja. Haluan cottage gardenin! Minä triplaan myös kaikki pionounikot. Suosin puolivarjon kasveja, koska pidän puista, mutta etupihalla on just noille hennoille kaunottarille varattu oma paikkansa auringossa nyt. Pionit eivät pidä minusta, sillä ainoa vaihtelunhaluni tulee esille puutarhassa: saan sellaisia äkillisiä muutoskohtauksia, mutta vain puutarhassa ja pionit eivät kestä siirtelyä. Meillä on valtavasti pensasruusuja. Jaloruusut olen jo jättänyt taakseni, mutta tilalle on tullut ziljoona kärhöä. Nyt sinä ja minä teimme jo puutarhapäätöksiä ja kohta koetellaan sukkapuikolla maata, että 'eiö se routa voisi jo sulaa'.

      Olet mukana.

      Poista
  31. Hei, Ihana Arvonta, tahdon mukaan :) laitoin jo linkin blogiini.
    Kuulostaa ihanalta että linnut jo liikkuvat pareittain, täällä pohjolan perillä totesin oravien tekevän peräkkäin hurjia loikkia oksalta oksalle. Lunta on vielä uskomattoman paljon!
    Aurinkoista kevättä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos <3 Olet mukana. Ei tarvitse laittaa, mutta saat laittaa jos haluat. Minä voin sitten käydä syöttämässä sun sammakon. Kuvittele, se lähtee nannan perässä välillä lammen ulkopuolelle...

      Meillä ei enää lunta oksilla, mutta onhan tämä nyt erikoista täällä Keski-Suomessa, tämä on minusta aika pohjoista, kun olen itse länsirannkolta kotoisin. Sanoimme 30 vuotta sitten muuttavamme susirajalle, kun tänne muutimme;)

      Kiitos samoin♥

      Poista
  32. Moi.
    Mukana arvonnassa. Mukavaa sunnuntai-iltaa sinne Keski-Suomeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Merja, olet mukana. Kiitos samoin sinne länsirannikolle.

      Poista
  33. Mukana arvonnassa ehdottomasti :) Jouluruusut nupuillaan pihalla täälläkin! Leppoisaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoisiahiutaleita, olet mukana. Ne on nupuillaan sekä ilman lunta että lumen alla. Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  34. Mukana arvonnassa, tottakai! Ihanan keväisen kuuloista teillä siellä, meillä hanget korkeat nietokset edelleen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pirkko, olet mukana. Oudon keväistä;) No on meilläkin lunta penkoilla, mutta tiet ja pihakäytävät alkavat olla lumettomat ja kaiken aikaa sulaa...

      Poista
  35. Mikana jälleen kerran, tottakai. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaarina, olet mukana. Muistan sinun olleen mukana aina;)

      Poista
  36. Paljon onnea tänne ja ihanaa maaliskuun alkua sinulle !Tietenkin mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria, kiitos <3 Kiitos samoin sinulle! Olet mukana.

      Poista
  37. Jälleen mukana koettamassa onneani. Valinta tulisi olemaan haastava, ruoka ja puutarha.. Olen vanhastaan lukijasi. Myös täällä pohjoisessa tuntuu tulevan aikainen kevät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelaguu, olet mukana. Ei sitä ikinä tiedä. Siinähän ne mun pääaiheet ovatkin proosan ohella. Muistan. Välillä en muista kuin mitään, johtuu varmaan liiasta lukemisesta, mutta muistan helposti henkilöitä, jotka ovat olleet kauan mukana. Pikkuvat vain vaihtuvat. Kiva kuulla: Sehän on sitten myös pidempi suvi.

      Poista
  38. Täältäkin yksi innokas mukaan onnea koettamaan. Hauskaa kevään odottelua sinulle sinne. :) hippohiiri@gmail.com

    VastaaPoista
  39. Mukana jälleen. Hyvää kevättä sinulle. Maaliskuu jo maata näyttää meillä täällä etelässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piri, olet mukana. Kiitos samoin sinulle. Minusta välillä tuntuu, että olette jo paljon ohi esim. Keski-Suomen, mutta perässä tullaan.

      Maaliskuu maata näyttää, huhtikuu hullu kuu ja puolkuuta peipposesta, västäräkistä vähäsen. Jossain lastenkirjassa luki 'huhtikuu hullu kuu'...

      Poista
  40. Jos ei yritä, ei voi voittaa. Koitetaanpas siis taas, josko arpaonni tällä kertaa osuisi kohdalleni. Mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paluumuuttajatar, mun motto, se hiukan tylsempi niistä: Yrittänyttä ei laiteta. Olet mukana. Kiva olisi minustakin jos sinulle jo vihdoin sattuisi onni kohdalle. Tässä sitä on todellakin saanut huomata, että toiset ovat onnettaren (fortunan) suosikkeja, On muutamia henkilöitä, jotka ovat voittaneet useasti ja Pepi on heistä yksi. Hänen kannattaisi lotota tai pelata jotain uhkapeliä;) Olet mukana.

      Poista
  41. Mukana tietysti. Ihanaa maaliskuuta Leena!

    VastaaPoista
  42. Ilman muuta osallistun! Paljon kiinnostavia kirjoja listallasi.

    Joskin kiistämättä olen tässä itse juuri hieman tyhjentelemässä hyllyjä ylimääräisistä ja sellaisista, joista olen valmis luopumaan. (Mihin liittyen: jätin sinulle erään ehdotuksen blogiini Carpelaniin liittyen...)

    Mukavaa alkavaa viikkoa ja maaliskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuketus, olet tietenkin mukana! Kiitos <3

      Niinhän se menee, että kirjat vaihtuvat;) Lisää tulee ja sitten arvonnoissa jaetaan. Pidän tietyn kirjaston 4-ever. Oih, arvaan...tulne.

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  43. Myöhästyneet onnittelut 6-vuotiaalle ja ihanaa kevättä! Arvonnassa tietenkin mukana, kun näin hyviä kirjoja, jälleen kerran :)

    VastaaPoista
  44. Myöhästyneet syntymäpäiväonnittelut upealle blogillesi. Aivan ihania kirjoja.
    Mukavaa kevään odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Klaara, kiitos <3 Vain parasta lukijoilleni! Olet mukana.

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  45. Minäkin tietysti mukaan :) Ja onnittelut näin jälkikäteen ♥

    VastaaPoista
  46. Mukana ilman muuta:) Kiitoksia Leena että jaksat aina.. Valoisaa maaliskuuta Sinulle ja rakkaillesi♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustis, olet mukana. Vielä, vielä jaksan ja onhan missioni levittää lukemisen autuutta, joten tämä luettavan jakaminen istuu siihen hyvin.

      Kiitos samoin sinulle&co♥

      Poista
  47. Mukana arvonnassa. Aurinkoista kevättä ♥

    VastaaPoista
  48. Oi, kuinka ihania palkintoja! Lukijana mukana tietenkin :-)
    Valoisaa maaliskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuitiina, vain parasta lukijoilleni! Olet mukana.

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  49. Mukana ollaan tässä kevätsateen maaliskuussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irene, olet mukana. Tosiaankin: Hurmaava, kostea sadepäivä, ihan kuin olisi jo huhtikuu...

      Poista
  50. Ihania kirjoja - ilmoittaudun mukaan arvontaan! Mukavaa kevän odotusta:)

    VastaaPoista
  51. Olen mukana. Ihania kirjahoukutuksia ja runsaasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sari, olet mukana. Eikö vain;) Ja miten hurmaavia kortteja!

      <3

      Poista
  52. Haluaisin nyt "ensikertalaisena" osallistua kilpailuun.Olen seurannut blogiasi ystäväni Jaelin kautta. Minä olen suuri lukemisen ja kirjojen ystävä - ollut aina. Mikään ei voita sitä tunnelmaa ja taikaa lukiessasi hyvän kirjan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anneli, huomasithan liittyä lukijakseni...Jos niin olet mukana. Ystäväsi Jael on myös minun ystäväni ja hän tulee luoksemme tänne paratiisisaarelle taas tulevana kesänä. Olen jakanut osan kirjoista Jaelille, joita hän on vienyt Tel Avivin suomalaiseen kirjastoon, jota tosin nyt ei enää taida olla.

      Mikään ei voita hyvän tarinan taikaa.

      Poista
    2. tuota..mitenhän minä liityn lukijaksesi..??

      Poista
    3. Voi Anneli, olen tosi, tosi huono neuvomaan mitään teknistä ja oma supporttini on tällä viikolla kiireinen urheilunsa ja meidän puun kaatojen kanssa. Jael on hyvä tekniikassa, kysy jos hän auttaisi sinua. Toivotaan parasta.

      Poista
  53. Minäkin mukaan. Ladut jo jäisiä, tänään kuitenkin kaverin kanssa kympillä ja huomenna ahvenia mökin rannasta. Kevättä, kevättä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reijo, olet mukana. Sinä tarmokas! Ahvenpottia...voisi tehdä vaikka savivuoassa, hauduttaa uunissa pitkään, kaikki ruodot pehmenevät pois.

      Kevättä monin tavoin...<3

      Poista
  54. Tosi hienoja palkintoja! Mukana ollaan. :)
    sopeutuja(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  55. Mukaan upeaan arvontaan. Nautinnollisia lukuhetkiä!

    VastaaPoista
  56. Lämmin kiitos blogista. Mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  57. En nyt osallistu arvontaan, mutta haluan onnitella näin jälkikäteen ja toivottavaa aurinkoista kevättä sinulle! :)

    VastaaPoista
  58. Hei Leena. Jospa nyt sitten onnistaa..eli osallistun arvontaan :)

    VastaaPoista
  59. Osallistun!:) Mulla onkin ollut tällä Lumissa hyvä onni, toisin kuin arvonnoissa yleensä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, tottakai osallistut! No niinhän se menee, että toiset ovat onnettaren suosikkeja...Muutamat aina muistavat sanoa 'että jos tällä kerralla vihdoinkin onnistaisi'. Siihen minä, että 'näiden vuosien aikana on saanut huomata, että lukijoissani on noin 5-7 henkilöä, joista eräs on voittanut jo kolme kertaa.' Tämän takia jännitän arvontaa itsekin, sillä olen aina ajatellut, että voiko tuollainen arpaonni olla oikeasti olemassa;)

      Poista
  60. Mukana arvonnassa! Hyvää kevättä! :)

    VastaaPoista
  61. Löysin blogiisi Runotalon sivulta,
    blogisi tuntuu niin kivalta,
    joten liityinpä lukijaksi,
    muuttuisiko tämä arpaonneksi,
    se nähtäväksi jää,
    toivon sinulle iloa, valoa, tätä kaikkea - elämää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ritva, tervetuloa lukijakseni♥ Tämä on kirjablogi, mutta löytyy täältä muutakin, kuten vaikka puutarhaa, ruokia, luontoa, runoja ja yleistä höpinää;)

      Olet mukana.

      Kiitos samoin kaikkea sinulle, Ritva!

      Poista
  62. Tietysti mukana ihanassa kevätarvonnassa!
    Ulkona tuoksuu jo kevät...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pioni, tietysti olet mukana!

      Tuoksuu ja lorisee, tein jo polun helmiorapihlajalle...;)

      Poista
  63. Leena, mielelläni tulen mukaan arvontaan. Nyt en ehtinyt katsoa, oliko arvottavien listalla historiallisia kirjoja tai elämänkertoja. Dekkareita en jaksa lukea. Juuri luin Heidi Köngäksen Dora Doran ja ihastuin siihen niin, että vieläkin tarina kulkee pään sisällä. Tuo taikuri -hahmo oli huippu keksintö mukaan. Se oli kuin koko sodan irvikuva, mielettömyys, leikki, josta tuli totta ja joka ei lopulta ollut enää leikkiä. Uhh...en osaa kuvata tuntojani paremmin. Köngäksen teksti oli sotilassaappaiden marssirummutusta Brandenburgin portilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Beate, olet mukana. On siellä joku elämäkerta. Olisiko peräti Polanskin ja Coppolan...Hyviä ihmisiä on historiaa, mutta fiktiivisesti. Lumimies lukee nyt sitä ja pitää paljon. Ei mikään kesy juttu ja herätti ilmestyessään kohun. Minun pitäisi ehtiä myös lukea Dora, sillä pidin Vieraasta miehestä niin paljon. Tuota sodan ja kahden itsevaltiaan irvikuvaa on juuri kirjassa Hyviä ihmisiä. Baramin kirjassa olemme sekä Brandenburgin portilla että Pietarissa. Kahden ihmisen tarina ja sitten ne kutoutuvat yhteen.

      Poista
  64. Mukana arvonnassa minäkin! Ihanaa kevättä sinulle!

    VastaaPoista
  65. Ihanaa! Osallistun arvontaan <3
    Mukavia lukuhetkiä sinulle -vaikkakin tälle lauantai-illalle aivan jotain muuta kivaa ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta, olet mukana!

      Huomenta <3 Uusi päivä alkanut ja sunnuntaihan on viikon toiseksi paras päivä ellei se ole perjantai. Tänään leivarin lämmitystä, puusavottaa, ja lohta uunissa. Taidan jopa ottaa haravan esille, sillä muutama pälvi jo houkuttaa ja niistä nousee kohta scilloja sekä esikoita. Ihanaa sunnuntaita <3

      Poista
  66. Mukana tietysti <3 Täällä ollaan, vaikkakin harvakseltaan. Sain nimittäin työpaikan, ja en ole täysin sisäistänyt, kuinka yhdistän työn, kodin, lapset, kirjat, blogin... mutta kyllä tämä tästä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, olet mukana <3 Huomasinkin facessa tai jossain, että olet siirtynyt työelämään. Siinäpä sulle miettimistä. Muistan itse millaista oli kun oli vauva, koira, ura ja talon rakentaminen. Asioilla on tapana järjestyä!

      Poista
  67. Kiva arvonta, olen mukana! Viimeksi arvonnastasi voitin Katherine Pancolin ja jäin koukkuun, luin koko Mimmit-trilogian sitten putkeen :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila, olet mukana. Ihan tosi;) Tässäkin joukossa on varmaan pari kirjaa, joihin voisit koukuttua. Hooperilta esim. ilmestyi nyt vasta esikoinen, joten lisää saanemme odottaa.

      Poista