torstai 29. syyskuuta 2022

Édouard Louis: Naisen taistelut ja muodonmuutokset

Ensimmäisestä avioliitosta syntynyt poika löytää äidistään valokuvan, jossa tämä on noin parikymppinen. Poika lukee äitiään kuin kirjaa, mutta tulkitsee lapsena vielä väärin. Hän näkee ne unelmat, joihin äiti vielä uskoi, vaikka kaikki olosuhteet antoivat ymmärtää muuta. Äiti oli elämän alimmalla portaalla syntyen köyhään kotiin. Hän puhui alaluokkaisesti ja oli muutoinkin rahvaanomainen, mutta hänellä oli unelmia, joihin hän uskoi, vaikka oma poikakin lapsena häpesi äitiään. Poika sai käydä koulua, mutta voidakseen elää, piti olla mies. Molemmat äidin valinnat olivat rankkoja virheitä, jotka tekivät äidin ja sitä myötä koko perheen elämästä helvetin. Huonoissa olosuhteissa kukaan ei voi näyttää parastaan, vaan aviomieskin huutaa vaimoaan kantturaksi muiden kuullen. Kaikesta huolimatta tämä kirja on kuin lämmin syleily äidin ja pojan välillä. Huonoistakin lähtökohdista voi kasvaa rakkaus.

Édouard Louisin romaani Naisen taistelut ja muodonmuutokset (Combats et métamorphoses d'une femme, Tammi 2022, suomennos Lotta Toivanen) ammentaa köyhyydestä, häpeästä ja erillisyydestä. Luokkajaon alas painamanakin kaunis, satuttava, mutta lopulta lohduttavakin tarina siitä millaista on kouluttamattoman naisen elämä miltei kaikkien eristämänä. Se on tylsää kuten naisilla vastaavissa tilanteissa naisilla yleensäkin. Naisten keskeistä solidaarisuutta ei tässä löydy, joten äiti elää kaksikymmentä vuotta toisten kynnysmattona vain voidakseen säilyä hengissä. Hän sulkee itsensä unelmiltaan lastensa vuoksi. Poika taas kun kävi jo lukiota, ryhtyy luokkaloikkariksi ja tavallaan antaa ylemmyytensä kasvaa lisäpainoksi äitinsä päälle.

Kun olin lapsi, me häpesimme yhdessä - kotiamme, köyhyyttämme. Nyt minä häpesin sinua, sinun takiasi.
         Häpeämme erkanivat toisistaan.

Pojan muutettua opiskelija-asuntoon, hän alkoi ajatella, että äiti voisikin vielä tarttua parempaan elämään jättämällä häntä likaviemäriin mukanaan vetävän ukkonsa. Alkoi painostus, että äiti saisi toimeksi.

Etääntyminen oli lähentänyt meitä.

Lähentymisemme ei pelkästään muuttanut äidin tulevaisuutta, se muokkasi myös yhteistä menneisyyttämme.

Äiti panee tuulemaan ja kumpikin elää omaa elämäänsä. Tosin äiti lähestyy poikaansa, sillä hänkin muuttaa Pariisiin. Kun he vihdoin tapaavat, niin poika....

Louis kirjoittaa kirkasta kieltä, mutta antaa lukijan löytää sen hellyyden, jonka minä löysin tästä tarinasta. Luin Louisia nyt ensimmäisen kerran ja olen vaikuttunut. Tämä kirja on pieni timantti, jossa runsaalla sadalla sivulla ja muutamalla mustavalkokuvalla, koetaan iso muodonmuutos, sekä löydetään äiti-poika -kiintymys. Unelmat, joista äiti oli niin kauan unelmoinut, alkoivat tapahtua.

" Näetkö, olen ihan eri ihminen! Aito pariisitar nykyään." Minä hymyilin: "Totta. Totta puhut, olet Pariisin kuningatar."

4 kommenttia:

  1. Minulla tämä odottaa noudettavana varauksena. Mielenkiintoista lukea. Käsittääkseni Ei enää Eddy ja Väkivallan historia ovat tosi rankkoja. Luin aiemmin Kuka tappoi isäni, joka on syytös Ranskan presidenttejä kohtaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anki, jätin ne väliin, sillä olen huomannut, että kaikki väkivalta tuntuu nyt mielessä. Johtuu varmaan Ukrainan sodasta. Tämä on juuri oikeasuhteinen, oikeastaan tuli mieleen Lucy Berlin. Lue ihmeessä. Viikonloppua♥

      Poista
  2. Taas niin kiehtova kirja Leena ❤️

    VastaaPoista