perjantai 21. lokakuuta 2011

LINNUT LUMEN VALOSSA

Lupasin teille lunta lumoavassa muodossa ennen viikonloppua ja tässä sitä saatte upean kirjan myötä. Lintukuvauksen ammattilaiset Arto Juvonen, Tomi Muukkonen, Jari Peltomäki ja Markus Varesvuo ovat hyödyntäneet lumen valoa kuvakirjassaan Linnut lumen valossa (Tammi 2011). Kirja etenee kuva-aukeamin, joissa toinen toistaan yllättävämpiä kuvia linnuista tavalla tai toisella lumeen liittyen. Kirjan lopussa jokaisesta isosta kuvasta löytyy minikuva selostuksineen. Kirjan alkusanat Lisävaloa lumesta on kirjoittanut luontotoimittaja Veikko Neuvonen, jonka tekstin luettuaan ymmärtää hyvin, miksi tähän aikaan vuodesta on niin kova kaipuu lumeen:

Pohjoisten alueiden talvipäivät ovat lyhyitä ja vähävaloisia, lumettomaan aikaan vielä hämärämpiä. Lumipeite kirkastaa merkittävästi talvipäiviä, sillä se heijastaa enemmän auringon lyhytaaltoista säteilyä kuin paljas maa. Vastasatanut puhdas lumi heijastaa 80-90 prosenttia valonsäteilystä, kun lumeton maa suorastaan syö valoa ja heijastaa vain 10 prosenttia siitä. Heijastuskykynsä vuoksi puhdas lumipeite lähes kaksinkertaistaa lyhyiden talvipäivien valon määrän.

Käytin kirjan kuvia sisustukseni osana ja tässä teille muutama otos olohuoneestani:

Tässä Arto Juvosen kuvassa hiiripöllö huuruisena. Ja kuvaseloste:

Mereltä puhaltanut kostea tuuli oli kuorruttanut kaiken valkeaan vaippaan. Pöllön huurteella kuorrutettu väritys maastoutui mainiosti puiden valkeuteen.

Tässä Markus Varesvuon töyhtötiainen illan punerrusta vasten. Ja kuvaseloste:

Töyhtötiainen lyöttäytyy talvella usein tiaisten sekaparviin. Kun parvi löytää hyvän ruokinnan, palataan sille monta kertaa päivässä. Ruokintaa lähestyvän parven havaitsee usein ensimmäisenä juuri töyhtötiaisen pirteästä ääntelystä.

Voisinpa melkein sanoa, että tämä arvokas taideteos on yksi toivotuimpia lahjoja niin jouluna kuin  isoina merkkipäivinä. Tässä ikuista kauneuden muistoa hänelle, jolla on jo kaikkea. Toinen muistamisen arvoinen lahjakirja on Hannu Hautalan ja Tuomo-Juhani Tapion Ensilumi, jonka toivon aina löytyvän kirjakaupoista. Siis molemmat kirjat kantavat ajatonta kauneutta ja sytyttävät luonto- ja lintuihmisen lumenhehkuun.

Uskallan sanoa, että Linnut lumen valossa on vuoden 2011 kaunein kirja!

***

PS. Kirjan tekijät ylläpitävät lintukuvasivustoa, jonka kautta kuvia on julkaistu tuhansittain eri puolilla maailmaa kirjoissa ja johtavissa lintulehdissä.

***

Tästä kirjasta on lisäkseni kirjoittanut ainakin Anni M.

21 kommenttia:

  1. Leena, tämä tuli kuin tilauksesta, juuri pyydettiin suosittelemaan "talvikirjoja"!

    Kiitos tästä kauniista vinkistä!

    VastaaPoista
  2. Loistava lahja luontoihmiselle. Oikea nautinnollinen katselukirja. Leena, tämä lienee myös Sinulle mieluinen kirja. Sinulle, jolle lumi on tärkeä ja linnut myös.

    PS Tänään tuli MaalaisUnelma lehti, jossa lähestyvä joulu oli monimuotoisesti esillä.

    Leppoisaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Leena LumiNainen!

    Uskon sen, kun sanot: vuoden kaunein kirja!

    Ihanaa pyhänseutua sinulle!

    VastaaPoista
  4. Onpa kyllä tosiaan kaunis kirja! Kuten tiedät, rakastan lunta ja valokuvissa lumi on aina jotain ihmeellistä, satua, vaikkakin totta. Tuossa kirjassa kansikin on upea - toisin kuin Ensilumessa. Se on muuten niin hieno teos, mutta se kansi, se kansi...

    Lisävaloa lumesta, juuri niin!

    VastaaPoista
  5. Erja, ole hyvä. Tätä kelpaa suositella!

    ***

    Marjatta, minä olen luontoihminen, joten pidän tästä niin...ja olen myös lintujen ja oravien hoviväkeä.

    Minulle tuli lehti, jonka nimi on Joulu maalla.

    Kiitos samoin sinulle!

    VastaaPoista
  6. Aili!

    Minä sanon aina toden sanan ja sinä tiedät sen. On hyvä, että heti uskot;-) Osta miehellesi joululahjaksi. Yllätä!

    Kiitos samoin sinulle!

    ***

    Katja, tämä kirja olisi niin sinua...Ensilumiin on valittu väärä kansi. Siihen olisi pitänyt laittaa ne Hautalan lumikarpalot.

    Siis ihan käsittämätöntä, miten paljon lumi vaikuttaa valoon. Mutta huomaahan sen. Kun nyt menee pihalle ilalla, on pihavalaisimista huolimatta pimeää, kun lumi saapuu, ei tarvita kuin sen ihmeellinen valo.

    VastaaPoista
  7. Oi miten ihana. Vuoden kaunein, kyllä ehdottomasti!

    VastaaPoista
  8. Minttuli, samaa mieltä.

    Jos teillä nyt sattuu olemaan ystäviä, jotka täyttävät pyöreitä, niin...

    VastaaPoista
  9. Luin meidän paikallislehdestä Juvosen Arton haastattelun tämän kirjan syntymisestä. Arto on sinnikäs ja uuttera lintujen kuvaaja, harrastanut jo vuosia. Muistan, kun oltiin samassa duunipaikassa, miten innokas hän oli jo silloin nuorempana. Säällä kuin säällä hän on seuraamassa lintuja. Hän on kirjoittanut joskus lehteen tarinoita kuvausretkistään ja lintuhavainnoistaan.
    Varmasti on kauniita kuvia, jos kirjan nimi sen kertoo.

    VastaaPoista
  10. Onpa tosiaan upea kansikuva ja ilmeisesti yhtä ihana koko kirja. Tiedän jo, kuka sen saa joululahjaksi. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  11. Anja, hyvä, että tulit kommentoimaan. Heti kun aloit puhua Artosta, muistin, mikä minulta unohtui tuosta jutusta. Pitää lisätä se sinne. Arto nimittäin on vastaava webmaster näiden herra lintukuvaajien www-sivustolla.

    Lintukuvaus vaatii intohimoa. Tiedän sen siitä, että sisareni mies kuvaa karhujen lisäksi lintuja. Ei siinä säätä katsota ja tuhansia otoksia voidaan ottaa ennen kuin löytyy se timantti. Meidän seinillä on suurennettuja lintukuvia kuin olisi menossa pysyvä lintukuvanäyttely.

    Kirjassa on kaikki mennyt nappiin aina nimeä myöten eli täysin samaa mieltä.

    VastaaPoista
  12. Töyhtis kuvassa on ainakin maailman kaunein väritys ja tunnelma. Pakkasenkin voi suorastaan tuntea kuvan välityksellä.

    VastaaPoista
  13. Risa, aivan autuaallinen teos!

    Saan etiäisiä ja sain juuri yhden: Yksi kirja tätä lumisten lintujen lumoa menee henkilölle, joka pitää blogia, jolla on kolme nimeä;-) Ole hyvä.

    ***

    Riitta Sinikka, kiitos!

    VastaaPoista
  14. Anne, pakkasen voi tuntea melkein kuin siinä sinun siltakuvassasi, joka on unohtumaton...

    Töyhtis on ikisuosikkini ja hömppis on myös aika soma.

    VastaaPoista
  15. Kaunis, suloinen kirja, itselle tai toiselle. Iloa, pysähtymistä, lintujen maailmaan. Linnut ovat viestintuojia!
    Ehkä tykkään kovin.
    ihanaa viikonloppua sulle=)

    VastaaPoista
  16. Hanne, linnut ovat niin paljon. Viattomia onnenkantajia, puutarhurin apulaisia, harmaan päivän ilo, kuvauksellisia, lunta, tuulta, alkukesän soittoa.

    Tykkäät sinä.

    Voisit joskus lukea Aksel Sandemosen kirjan Ihmissusi. Felicia Venhaug piti kovasti sekä linnuistaan että pikkupuutarhastaan ja tarina on mystinen.

    Kiitos samoin sinulle! Seuraan koko ajan kuviasi. Sellisti on jo muuallekin lähtemssä etc.

    VastaaPoista
  17. Leena ...


    Kiitos linkistä. En tiennyt, että tuommoisiakin sivuja on olemassa.

    Kaunista....

    VastaaPoista
  18. Tillman...

    Ole hyvä. En minäkään tiennyt ennen tätä kirjaa.

    Huikaisevaa...

    VastaaPoista