HILJAINEN TYTTÖ

Metsästäjä, joka parhaillaan vaanii minua, ei varmasti näe syytä pelätä. Vaikutan tavalliselta keski-ikäiseltä naiselta, hiuksissani on jo harmaata, askeliani hidastavat väsymys ja kantamusteni paino, kassien joissa on viikon ruokaostokset. Kävelen samaa reittiä kuin aina tiistai-iltaisin. Käytyäni Beach Streetin kiinalaisessa ruokakaupassa käännyn Tyler Streetille ja kävelen sitä etelään kohti Tai Tung Villagea, hiljaista naapurustoani. Pidän pääni kumarassa ja hartiani kyyryssä, jotta minut nähdessään kaikki ajattelisivat: Siinä on uhri. Nainen, joka ei pane hanttiin. Nainen, jota ei tarvitse pelätä.

Olenko ollut ikinä niin hukassa oman mukavuusalueeni kanssa kuin lukiessani suosikkidekkariristini Tess Gerritsenin Hiljaista tyttöä (The Silent Girl, Otava 2011, suomennos Ilkka Rekiaro), jossa uhreista löytyy karvoja, jotka eivät ole ihmisestä eivätkä eläimestä, vaan jopa Lumimies on epäiltyjen listoilla! Kirja vei minut kiinalaisten legendojen ja ikiaikaisten taistelulajien maailmaan, sinne missä on apinakuningas, sapelisäkeitä, demoneita, jokihirviöitä, ninjasotureita ja harmaahanumaaneja…Siis tässä vaiheessa ajattelin, että kirjailija, joka on kirjoittanut viime vuoden parhaan dekkarin Jääkylmän, ei ole sama kuin Hiljaisen tytön tekijä. Jo kirjan ensilehti olisi voinut toimia minulle varoituksena:


”Sinun on houkuteltava hirviö esiin piilostaan”, sanoi Apina, ”mutta sinun pitää olla varma, että selviät taistelusta.”

Wu Cheng´en,


Apinakuningas: matka länteen, noin 1500-1582


Siis laitoin kirjan syrjään kesken luvun ja yritin aloittaa toista, sillä näin oudot otukset ja fantasia eivät ole ollenkaan minun juttuni. Vaan kuinkas sitten sattuikaan! Ennen puoliyötä kirja oli taas kädessäni ja hammasta purren päätin, että Gerritsenin kaltainen kirjoittaja ei tuota huonoa ja niinpä annoin mennä sisulla yli niiden sivujen joissa tutut rikosetsivämme Jane Rizzoli ja Barry Frost kumppaneineen pohtivat oudon otuksen arvoitusta. Mukana ovat myös oikeuslääkäri Maura Isles ja hänet lumisessa Wyoming -kirjassa Jääkylmä pelastanut Julian "Rotta" Perkins

Kirjan keskeinen rikos on jo vanha ja tapahtumapaikka on silloin ollut ravintola Red Phoenix, jossa poliisitutkinnan mukaan kiinalainen kokki surmasi useita henkilöitä sekä sen jälkeen itsensä. Eläkkeellä ole Bostonin poliisi Ingersoll ei kuitenkaan saa rauhaa asialta, vaan alkaa tutkia asiaa omin päin ja juuri ennen kuin tapahtuu jälleen jotain kohtalokasta, käy ilmi, että hän etsii tyttöjä. Monia tyttöjä on kadonnut vuosien saatossa, mutta kukaan ei ole ikinä osannut yhdistää katoamisia Red Phoenixiin ennen Ingersollia.

Myönnän, että Tess paljasti laatunsa saaden minut kiinniliimatuksi tarinaansa ja se tapahtui irlantilaisen mafiapomon lihatukussa koukussa heiluvien ruhojen keskellä. Juuri siinä ruhosekunnissa olin liimattu rikoskertomukseen, jossa minulle ennalta-arvattavaa oli vain yksi asia ja se on todella vähän näin monipuolisessa ja runsaasti polveilevia ja etnisiä väreitä omaavassa tapauksessa. Kirjan eittämättä kiinnostavain henkilö on Iris Fang, jonka tapasimme jo aloituskappaleessa, mutta otetaanpa vielä pieni tuntuma häneen:

Milloinkaan en ole tuntenut itseäni näin turvattomaksi. Aavistan, että tämän näytelmän seuraava näytös alkaa pian. Beach Streetin ja Kneeland Streetin kirkkaat valot himmenevät takanani. Kuljen nyt varjoissa ohi pimeiden ovien ja valaisemattomien kujien. Muovikassit kahisevat kävellessäni. Väsynyt leski kulkee omissa oloissaan. Mutta huomaan kaiken ympärilläni, aina kasvoilla tuntuvasta sumusta kasseista leviävän sipulien ja korianterinlehtien tuoksuun. Minulla ei ole saattajaa, ei suojelijaa. Tänä iltana olen yksin, olen maali joka odottaa ensimmäistä nuolta.

Rouva Fang ei todellakaan ole mikään alistuja, enemmänkin paljon valtiatar, mutta surullinen sellainen. Hän on myös kirjan kiinalaiset teemahelmat kokoon keräävä keskus, jonka avulla vähemmän munkki- ja ninjasotureistakin kiinnostunut lukija pääsee tarinan sisälle. Trillerin jatkumoa ja tavallisuutta edustaa nyt piipahtaminen Jane Rizzolin kotona, jonne italialaiseen tapaan kokoonnutaan Angela-äidin ruokapöytää aina kuin vain mahdollista. Tällä kertaa Janen veljet Frankie ja Mike eivät ole paikalla, kun Angela pudottaa pomminsa, jonka alkuperäinen syyllinen on Heitukan matkaan lähtenyt Frank Rizzoli. Nyt isännän tuolissa istuu Vince Korsak ja Angela nauttii saadessaan valmistaa ruokia kuin armeijalle ja tuhti Korsak nauttii Angelan antimista, kaikista niistä. Saamme nauraa italialaisille mammanpojille, jotka sekoavat äitinsä touhuista, mutta myös ihailla heidän äitinsä temperamenttia. Henkilöhahmojen intiimi ja kronologinen tarina on yksi vahva syy sille, miksi luemme tiettyjä dekkaristeja vuodesta toiseen.

Hiljainen tyttö on takuulla yksi erikoisimmista Tess Gerritsenin kirjoista. Se on kuin Chinatown, jossa mikään ei ole suoraviivaista, mikään ei ole sitä, miltä se näyttää. Kaikki on kuin kiinalaisen silkkiverhon läpi: Koskaan et näe selvästi, koskaan et näe kaikkea.

***

Tämän kirjan on lukenut lisäkseni ainakin Norkku  Kata.