perjantai 7. lokakuuta 2011

TERVEISIÄ ILONALTA JA VIIKONLOPPUA!

Tänään oli sitten serkusten visiitti Ilonan Sateenkaarentaa -myymälään. Jo sitä oli odotettukin! Vain naiset voivat lähteä klo 12 päivällä ja palata illalla klo 19 sisustuksen ääreltä. Minulla oli ilo tavata Ilona ja hän jopa uskalsi antaa minulle luvan laittaa ottamistamme kuvista mitä haluan ilman sensuuria. Luonollista on, että minun ja serkkuni otokset eivät ole samaa tasoa kuin Ilonan, joka on mielestäni loistava kuvaaja. Yrittäkää nyt vain kestää ja miettikää vaikka, mitä intohimon tunteja vietimme patinan, vanhan, raskaan, kepeän, roson ja hurmaavan äärellä.
Osa kuvissa näkyvistä tavaroista lähti mukaamme, mutta eräs sinne vielä jäi minua kaipaamaan...Ans kattoo lähteekö auto huomenna Äänekoskelle päin. Miehet eivät joskus ymmärrä, mikä hurma on oikein vanhassa....

Meillä on täällä kotona alkamassa nyt yöneuvottelut ja ellei mitään tapahdu, minä luen seuraavaa kirjaa vielä kauan. Katsoin klo 20 Siri Hustvedtin haastattelun televisiosta ja siinä käsiteltiin runsaasti kirjaa Vapiseva nainen. Minun piti laittaa teille siitä aamulla vinkki, mutta en ehtinyt.


Kuvat eräistä seinäkynttiläpidikkeistä, jotka olivat syvien merten ajopuuta, rautaa ja meren suolaa eivät onnistuneet, mutta voitte kuvitella ne. Kuin myös muutaman huikean valaisimen. Vaan Ilonapa olikin oivaltanut, että monen jouluhullun ajatukset pyörivät jo juhlista ihanimmassa, joten ostimme ensimmäiset joulukortit ja tapasimme ensimmäiset tontut:

Kiitos Ilona suurenmoisesta visiitistä♥ Kiitos Anne-serkku seurasta, jossa sain ymmärrystä sisustushimolleni, kuten kanssasi aina♥ Ja oikein suloista syysviikonloppua teille kaikille♥

Love
Leena Lumi

PS. Joulu ei voi koskaan alkaa liian aikaisin!

Volver, volver

32 kommenttia:

  1. Voi jospa oisin saanut olla mukana ;) Retki tuonne on ollut pitkään suunnitelmissa, mutta matkaa on sen verran että vilä toteutumatta! Toi joulu kommentti pitää kovastikin paikkansa ;D

    VastaaPoista
  2. Riitta, minullakaan ei ole kuin 60 kilometriä Ilonalle, mutta että kaikki sopii kaikille, onkin sitten jo oma juttunsa eli en ihan usein minäkään Sateenkaaren puotiin pääse. Naiset tarvitsevat suklaata ja sisustusta!

    Riitta, joulu on niiiin ihana juhla! Mitä jos voisit mennä Ilonallle juuri joulun alla, se olisi jotakin.

    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  3. Aivan ihanalta näyttää ja kuulostaa tuo kauppa! Ilonan sivutkin ovat hurmaavat! Ei ihmekään,että tuolta lähti tavaroita mukaan. Suloiset tontut!
    Ihanaa viikonloppua Leena!

    VastaaPoista
  4. Jael, kunpa asuisit likempänä!

    Tontuista tuli hyvä mieli, jo vähän jouluinen;-)

    Kiitos samoin sinulle!

    VastaaPoista
  5. Onneksi Ilonalla -ja monella muullakin- on nettikauppa ☺
    Pelastaa monesta pulasta, mutta täytyy sanoa, että tuolla olisi ihana poiketa...ihan jo Ilonan itsensä, ihanan kirjantekijän vuoksi!

    Rentoa viikonloppua, yritän itsekin saada viimein jollekin kirjalle vähän aikaa varastettua ☺

    VastaaPoista
  6. Olet oikeassa: Nettikauppa pelastaa. Minä tosin olen niitä, joka pystyn tilaamaan netin kautta vain kirjoja ja elokuvia, sisustuksen haluan kokeilla.

    Minäkin tapasin Ilonan tänään eka kerran, vaikka olemme kuin tunteneet jo vuosia. Hän on saanut vastavierailukutsun kotiimme, mutta päivämäärä on salainen;-)

    Kiitos samoin sinulle! Minäkin aion lukea ja toivottavasti pääsen myös ulkoilemaan.

    VastaaPoista
  7. Miltä kanavalta se Siri Hustvedt tuli? Haluan nähdä sen ja voisin katsoa tv-kaistan kautta, mutta en löytänyt sitä ohjelmasta.

    VastaaPoista
  8. Você quis dizer: Olá Lena, como sempre belas imagens! gostei dos vidros com doces... e dos móveis. Eu também curto arquitetura e mobiliário. Um abraço
    Hello Leena,
    beautiful images as always!
    I liked the glass with sweet ... and furniture. I also enjoy architecture and furniture.
    a hug

    VastaaPoista
  9. Ihana puoti! Juu, joulusta samaa mieltä..Ihanaa viikonloppua Sinulle!

    VastaaPoista
  10. Oih mikä paikka, en yhtään ihmettelisi vaikka autonnokka kaartaisikin vielä sinne suuntan. Paitna on parasta ja vanhat tavarat lumoavia. Kiitos kauniista kuvista, paikka täytyy pistää korvan taakse ehdottomasti. Nyt syksyistä viikonloppua ja nautinnollisia kirjahetkiä. Meillä täällä meinaa lakki lentää päästä, ihana myrskytuuli :).

    VastaaPoista
  11. Ihanalta näyttää!
    Harmi kun en tiennyt tästä vuosi sitten, jolloin jouduimme käymään Äänekoskella usein edesmenneen tädin asioita hoitelemassa. Olisi saanut niihin surullisiin matkoihin jotain iloakin.
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  12. Allu, se tuli FST5:lta, josta tulee usein hyviä kirjailijadokumentteja sekä haastatteluja. Se oli vain puolituntia, mutta meilasin siitä vielä iltamyöhällä Jaelille, sillä siinä oli ihastuttava, luminen Brooklyn, vapautunut kirjailijapariskunta, mutta myös filmi Sirin puheesta Austaraliassa tms. jolloin hän alkoi vapista. Se toi asian hirveän todelliseksi. Ja oli hauska nyanssi, kun haastattelija oli norjalainen ja he vaihtoivat välillä englannista norjaan. Ja kuvattu heidän kotonaan etc. Hirveän kiinnostavaa!

    Kaunista syysviikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  13. Hello Antonio, I suppose I've to begin Portuguese lessons...;-) Nice to read your language! I listen Portuguese and Spanish often, because I love fado music.

    Thank you, but these photos are not very high. I like only the first. I guess you too. I just love old furniture, buildings, towns, trees, paintings...and your colours.

    Have a nice weekend!

    VastaaPoista
  14. Voih, ihana puoti! Kyllä siellä kuluisi tunti jos toinenkin vain hypistellessä ja ihastellessa..

    VastaaPoista
  15. Riitta Sinikka, eikö vain! Mikä parasta: Joulu on vasta edessä ja etenkin sen odotus on hurmaa, joka kantaa läpi marraskuunkin. Kiitos samoin sinulle!

    VastaaPoista
  16. Sarppu, täällä oli edellisyö ja myös eilen aika myrsky, mutta ei niinkuin sielläpäin: Minä muistan sen, ikäni mä muistan;-) Äänekoskelle joulunalusostoksille!

    Kiitos samoin sinulle! Myös haravointia on ohjelmassa...

    VastaaPoista
  17. Minttuli, olen huomannut, että liikut paljon, joten joku kaunis kerta vaikka äiti-tytär -viikonloppuna;-)

    Kiitos samoin sinulle!

    VastaaPoista
  18. Helmi-Maaria Pisara, meni todella monta tuntia;-)

    Mukavaa syysviikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  19. Kauniita esineitä. En ihmettele, että reissunne kesti kauan. Joulusta olen samaa mieltä. Pitää jo kohta aloittaa valmistelut.

    VastaaPoista
  20. Annika, Mika Waltarin sanoin voi todeta että 'välttämätöntä on kaunis turhuus ja suvaitsevaisuus.'

    Nyt meni iltamyöhään...

    Minä aloitin jo, sillä ostin eilen ensimmäisen joululahjan!

    Mukavaa syysviikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  21. Leena, pistäydypä kylässä! Siellä on sinulle jotakin... :)

    VastaaPoista
  22. Kiitos Leena-serkulle ymmärtävästä ja samanmielisestä seurasta sisustusreissulla. Ja joulu on vasta edessä - mitä kaikkia houkutuksia se taas sisustajalle tuokaan, huoh..

    VastaaPoista
  23. Nette, ole hyvä vain! Joulu tuo houkutuksia, mutta sen kaiken voi ottaa myös kannalta 'vähemmän on enemmän.' Pieniläkin ideoilla voi rakentaa huumaavan joulutunelman. Minulla se on tarkoittaa nykyään valkoisia amaryllyksiä....Yksi on jo kovasti nupullaan. Ja sitten paljon kynttilöitä!

    VastaaPoista
  24. Leena oli niin ihana nähdä, kiitos visiitistä ihanaiset naiset. Hassua tosiaan, että ollaan matkattu jo tovi samalla tiellä ja mutkiteltukin. Voisin istua kanssasi tuntikausia rupastelemassa ja sellainen visiittihän on luvassa.
    Ilona

    VastaaPoista
  25. Ilona, ilo oli meidän!

    Meillä ollaan sitten vähän pidempi kaava, mutta aion kyllä tulla uudestaan sitä ennen, sillä Bessu ei ole vielä käynyt sinulla ikinä...

    Huomaa oikean yläkulman kuva 'kruunun takaa'. Koristin kruunun keijunmekoilla. Ne näyttävät vieläkin hyviltä. Kunpa väri säilyisi!

    Suloista syysviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  26. Totta, joulu ei voi koskaan tulla liian aikaisin. Ehkä pääsen joskus tuonne kauppaan Minttulin kanssa. ;)

    VastaaPoista
  27. Katja, minä jo Minttulille suosittelin;-)

    Ostin pe ekan joululahjan, olen alkanut ottaa esille jo kaikkea kivaa ja arvaa mitä: Talo on täynnä pieniä kirkkaita led-valoja;-)

    VastaaPoista
  28. Ihanaa! Näyttää niin kauniilta.. Tuskin maltan odottaa. Tonttuja jo ;) kivaa, pian, pian saamme niitä jo laittaa. Ilkka osti jo jouluolutta (tosin vanhingossa):D
    Onko sun ensi viikko kiire, olen syyslomalla ja voisin piipahtaa saarilenkillä.

    VastaaPoista
  29. Anne, niin näyttää! Joko sovimme kuukauden;-)

    Ja minulla on talo täynnä led-valoja;-)

    Torstain sovin juuri, että olen silloin lounaalla M:n kanssa, sillä en halua laittaa ruokaa kun R on Kiinassa.

    Voit piipahtaa ja leivon kakunkin, mutta en laita viikkoon ruokaa, joten soitan, mitä voit tuoda tullessasi;-) Ensin tehdään lenkki!

    Perjantai olisi aika hyvä, sillä ke on epämäääräinen ja to siis olen poissa. Soitellaan!

    VastaaPoista
  30. Voi kun minäkin niin haluaisin käydä Ilonan luona, mun veli asuu (olen kait kertonut) Äänekoskella ja olen suunnitellut, että menisimme sinne yöksi pe ja lauantaina sitten voisin mennä Ilonaa moikkaamaan, mutta varmaan vasta marraskuussa, kun on jo joulua esillä.

    VastaaPoista
  31. Tuija, just silloin siellä on hienoa, kun on jo joulu kokonaan esillä.

    VastaaPoista