perjantai 1. huhtikuuta 2011

RAHKAPULLIA VIIKONLOPUKSI

Kerran mieheni halusi yllättää minut todellisella kahvilalla täällä Sisä-Suomessa ja niinpä hän vei minut Joutsaan Kahvila Karoliinan Kahvimyllyyn, jossa leivonnaiset ovat näyttäviä ja muhkeita kuin Saksassa. Ja syntisen herkullisia! Paikan omistaa kondiittorimestari Pirjo Soilu, joka hankki ammattitaitonsa 15 Saksan vuotensa aikana.

Kodin Kuvalehdessä numero 6, Marja Samulin jutussa Maan mainiot pullaleipurit kerrotaan, miten Pirjo sitten palasi synnyinseudulleen Joutsaan ja ryhtyi pitämään kahvilaa Nelostien varrella keskellä ei mitään. Vuosien aikana huomasin, että kun erään firman herrat olivat sielläpäin työmatkalla, he kummasti aina jämähtivät Joutsaan. No, siihen sain sitten perusteellisen elämyskokemuksen eräänä toukokuun lauantaina. Astuessani Karoliinan Kahvimyllyyn luulin olevani keväisellä Saksan matkalla, en Joutsassa. Jo vastaan tulvehtivat tuoksut sekoittivat pään ja mikä ilmapiiri, mikä interiööri ja mitkä vastustamattomat konditoriatuotteet. Koska rrrrrrakastan Apfelstrudelia, vaikka sen nimi ei ollut tuo Karoliinan Kahvimyllyssä, niin kyllä minä herkkuni tunnen. Nautin sen hitaasti kera mahtavan ison kahvin ja kaikkialla tuntui viipyilevä tunnelma, kenelläkään ei ollut kiire minnekään ja vastajauhetun kahvin sekä kanelin tuoksu hyväili aisteja saaden aikaan miltei satumaisen tunnelman.


Pirjo Solun keittiössä pullataikina valmistetaan täysmaitoon ja voihin ja alustetaan käsin. Viimeisimpien terveystutkijoiden mukaan tämä on juuri niin kuin terveellistä onkin eli olemme palaamassa juurillemme ilman mitään kevyttuotteita ja/tai lisäaineita.


Koska on viikonloppu tulossa ja sain kiinni valokuvaaja Sami Revon, joka antoi minulle luvan käyttää ottamaansa rahkapullakuvaa, päätinkin tarjota teille nyt pullareseptin, koska en itse leivo muuta kuin niitä iänikuisia tiikerikakkuja ja koska en tiedä mitään niin herkullista kuin rahkan ja vaniljan taivainen liitto. Suomen ehkä parhaat rahkapullat, olkaa hyvä!


12-15 kpl

5 dl täysmaitoa
30 g hiivaa
2 dl sokeria
1 muna
1 rkl kardemummaa
1 tl suolaa
9-11 dl vehnäjauhoja
100 g voisulaa


Rahkatäyte


2,5 dl kuohukermaa
500 g maitorahkaa
¾ dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 munaa
50 g vaniljakreemijauhetta
1 rkl maissitärkkelystä


Voiteluun muna
Koristeluun
raesokeria tai sulatettua suklaata


Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja lisää murennettu hiiva, sokeri, muna, kardemumma ja suola. Sekoita vispilällä, kunnes sokeri ja suola ovat liuenneet.


Alusta sekaan jauhot käsin pikkuhiljaa vaivaten ja lisää alustuksen loppuvaiheessa rasva.


Vaivaa taikinaa voimakkaasti käsin 10-15 minuuttia, että saat taikinaan riittävän sitkon.


Kohota taikinaa lämpimässä, vedottomassa paikassa liinalla peitettynä noin ½ tuntia tai kunnes se on kohonnut kaksinkertaiseksi.

Valmista taikinan kohotessa täyte. Vaahdota kerma ja sekoita kaikki täyteaineet yhteen.


Kumoa kohonnut taikina jauhotetulle leivinpöydälle ja vaivaa siitä ilmat pois.


Muotoile taikinasta pitkä pötkö ja jaa se 12-15 tasakokoiseksi palaksi. Pyörittele paloista pöytää vasten palloja ja laita ne leivinpaperin päälle uunipellille nousemaan.


Kun pallot ovat nousseet hetken, paina ne keskeltä litteiksi esimerkiksi juomalasin pohjalla. Voitele reunat huolellisesti munalla.


Pane rahkatäyte pursotinpussiin ja pursota täyte kohtalaisen reiän läpi kierteeksi painaumaan. Täytettä saa olla reilusti, jopa kaksi kierrettä.


Paista 200 asteessa uunin keskitasolla. Isommat pullat kypsyvät noin 25 minuuttia ja pienemmät 15-20 minuuttia.

Vinkki! Keväisen maun saat lisäämällä täytteeseen 1 tl sitruunan raastettua kuorta, 50 g mantelirouhetta ja 1 rkl sitruunamehua. Rahkatäytteen keskelle voit myös lisätä lusikallisen paistonkestävää hilloa. Pinnan voi koristella paiston jälkeen parilla tuoreella marjalla tai hedelmälohkolla ja vielä kiillottaa sipaisulla hyytelösokeria.


Guten Appetit!

kuva Sami Repo

26 kommenttia:

  1. Jos en olisi loukannut tuota kättäni, saattaisin jo tänä viikonloppuna kokeilla näitä herkkupullia! Pulla & rahka..siinä vasta taivaallisen hyvä kombinaatio!

    Täällä kun oli silloin aikanaan vielä vanhassa asemarakennuksessa Karoliinan kahvimyllyn kahvila, kävin pari kertaa nauttimassa teen kera julmetun isot ja syntisen herkulliset kakkupalat ;)

    VastaaPoista
  2. Pullahiiri täällä katsoo kuvaa ja lukee tekstiä herkkumielellä. Karoliinan kahvimyllyn ohi on tullut ajettua useamman kerran matkalla Ouluun. Tämän vinkin jälkeen täytyy myös varmaan pysähtyä! Tuo uusi tielinjaus, joka ilmeisesti kohta myös valmistuu, vaikuttaa juuri siellä Joutsan tiennoilla. Kahvimylly saa kenties paremman liittymän?!

    Herrrkullista viikonloppua!!

    VastaaPoista
  3. Hyviä ovat, siis rahkapullat yleensäkin, ja nämä varmaan erityisesti.
    Teen usein rahkapullaa pääsiäiseksi, mutta joskus muulloinkin kun satun hoksaamaan.

    VastaaPoista
  4. Kuinkas sattuikaan, eilen juuri leivoin rahkapullia ja voita on minunkin taikinassani. Ja pullissani on lisäksi persikkaa.
    Karoliinan kahvimyllyyn emme vielä ole pysähtyneet, mutta viimeistään kesällä pitää kyllä mennä, kun tuota reittiä nykyisin enimmäkseen ajellaan etelään päin. Sen verran houkuttelevasti kuvailit sen paikan viehätyksen. Hyviä kirjamessuja sinne Jyväskylään

    VastaaPoista
  5. Susa, siellä minäkin. Sovimme ystävien kanssa sinne treffit useasti ja sen päivän motto oli: "Sitten ei lounasta tarvita!"

    Paranemisiin♥

    Anne, valitettavasti minustakin on tullut pullahiiri. Ja valitettavasti mieheni osaa leipoa pullaa. Minulla ei siis mitään toivoa niistä limen vihreistä farkuista.

    Seuraavalla kerralla et aja ohi, sillä suosittelen todellakin kokeilemaan ja ota kamera mukaan!

    Kiitos samoin Sinulle!

    Soolis, meillä oli jo lapsuuden kodissa rahkaleivonnaiset kovassa huudossa. Siitäkö olen niin mieltynyt rahkaan. Sinä osaat leipoa, joten kokeile.

    VastaaPoista
  6. Minttuli, nyt minun pitää lisätä tuo ohjeen vinkki, jossa mainitaan nuo hedelmät;-)

    Ehdottomasti sinne ja kameran kanssa! Kauniit tapetit seinillä, hurmaavia vanhoja esineitä ja ainakin meidän siellä käydessä oli kauniit liinat pöydillä, mistä pidän. Valikoima on niin huikea, että kotiin kannattaa ostaa myös.

    VastaaPoista
  7. Ohoo, minähän voisin vaikka kokeilla näitä, kun olen nykyään pullataitoinenkin. ;)

    Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  8. Ilse, eikö vain...tee mieli. Alas nyt sitten leipoa;-)

    Ole hyvä!

    VastaaPoista
  9. Rahkapullaa parempaa en tiedä!

    (Oletko käynyt maailman suurimman rahtilaivan kirjastossa... poika näytti. Todella merimaisema.)

    VastaaPoista
  10. Rahkapullat ovat suurta herkkuani. Ajattelin tänään leipoa sitruuna-marenkipiirakkaa (leivon joka perjantai), mutta mietin, että pitäisikö sittenkin leipoa rahkapullia... Minttulin vinkin mukaan olen jo vuosien ajan laittanut pulliin mukaan persikkaviipaleen, mutta toisinaan leivon ilman persinkkaakin.

    Ja aina, aina!, leivon käyttäen oikeaa voita. Olen sitä mieltä, että muuten voi yrittää syödä kevyesti, mutta leivonnaisissa tai juhlahetkissä ei säästellä. Maku on aivan erilainen. :)

    Ihania kirjamessuja. Ja nyyh tätä flunssaa, kun en pääse.

    VastaaPoista
  11. Hannele, semmoista ei taida olla!

    (En ole käynyt edes maailman suurimmassa rahtilaivassa sen kirjastosta puhumattakaan. Kuulostaa minun unelmalta.

    Mutta rahtilaivalla matkustaminen on meidän juttu. Kokeiltu on.)

    Katja, jos katsot tuota kuvaa tarkasti, siinä on päällä persikkaa ja se kyllä sopii kovasti minunkin makuuni.

    Sinulle ei siis tule Suomen Kuvalehti. Siinä oli muutama viikko sitten ISO artikkeli terveellisestä ruoasta. Nyt on taphtunut se,että Suomen tutkijat ja lääkärit ovat kaikki ihan eri mieltä siitä mikä on terveellistä. Luettuani jutun tulin tulokseen, että voi ja sokeri olisi parempaa kuin keinotekoiset makeutusaineet ja öljyt. Yksi lääkäri tms. sanoi laittavansa rypsiöljyä vain ruohonleikkuukoneeseensa. Mutta ME emme rypsiöljystä luovu, mutta emme paista siinä mitään. Laiton jutun äidilleni, joka on aina ollut sitä mieltä että voi ja sokeri ja kerma on parasta, mitä on. Hän on 83 vee, katsoo kaikki tv-ohjelmat, lukee kaikki lehdet ja kirjoja päälle, myllää puutarhansa ympäri joka suvi, käy risteilyillä siskojensa kanssa, lähtee nyt 19. kerran kotiseudulleen Valkjärvelle, kävelee päivässä useita kilometrejä etc.etc.

    Kiitos Katja♥ Yritetään ensi syksynä taas siellä päässä...Olin niin odottanut meidän iltaamme...Nyyyyh, sanon minäkin.

    VastaaPoista
  12. Ihana, legendaarinen Karoliinan Kahvimylly! Harmittelin kovasti, kun se poistui Vanhalta Asemalta ja Joutsan suunnalla ei tule kovasti liikuttua, mutta kesällä sitten ehkä enemmän. Piipahdin tuossa Stuttgartissa helmikuussa ja kyllähän ne paikalliset kakkukahvilat ovatkin vertaansa vailla.. Apfelstrudel ja Schwarzwaldin kakku.. NAMNAMNAM!!

    VastaaPoista
  13. Teresita, juuri niin. Joutsa on minullekin outo suunta. Sinne pitää oikein lähtemällä lähteä.

    Minä pystyn hyvin saamaan viisi lisäkiloa kolmen viikon Saksa-Itävalta -matkalla. M.O.T.

    Apfelstrudel mit Vanille Eis...♥

    VastaaPoista
  14. Pääsiäiseksi, juuri sopivasti ! Namnam, kuulostaa todella herkulliselta. Näitä on pakko ( yrittää ) tehdä !

    Mukavaa viikonloppua, Leena !

    VastaaPoista
  15. Petriina, juuri niin. Pitää kai anoa Päämiestä leipomaan;-)

    Sanon aina, että 'yrittänyttä ei laiteta'. Luota siihen;-)

    Kiitos samoin Sinulle!

    VastaaPoista
  16. Minä tänään autokuskini fysioterapian jälkeen syömään Schwarzwälder Kirschiä, kun ei näillä käpälillä nyt leivota mitään rahkapullia.

    VastaaPoista
  17. Tätäpä pitää kokeilla kunhan tulisi niitä ohjelmattomia rauhallisia viikonloppuja taas meidänkin asuntoon.. :)

    Olen samaa mieltä Katjan kanssa siitä että leipomisessa ei tingitä; eihän siitä leivonnaisesta tule hyvä jos ruvetaan laskeskelemaan jotain kaloreita. Ja eihän esimerkiksi bebeleivoksia voisi ollenkaan tehdä jos näin!

    VastaaPoista
  18. Allu, ei sinulla siellä herkkujen ihmemaassa ole mitään tarvetta leipoa. Missään ei ole niin houkuttelevia kahviloita, leivonnaisia ja erinomaista kahvia.

    Mukavaa viikonloppua, Allu!

    Linnea, minäkin odotan niitä viikonloppuja, jolloin ei mitään ohjelmaa. Mitääntekemättömyydestä on tullut autuutta...


    Mitäs luulet, että minä laitan tiikerikakkuun, jonka ohje on edesmenneeltä anopilta: voita!

    VastaaPoista
  19. Oikein vesi herahti kielelle ja tunsin kanelin ja kardemumman sekä tuoreen pullan tuoksun! Tuhat kertaa on ajettu Karoliinan Kahvimyllyn ohi eikä kertaakaan poljettu jarrua! Nyt seuraavalla kerralla kurvataan pihaan. En arvannutkaan, mistä on jääty paitsi...

    VastaaPoista
  20. Anja,että oikein ohi ajettu;-) Nyt teille tulee tästä lähin elämys, kun tulette tännepäin: Joka kerta pyssäätte siinä ja nautitte. Aikaa tuntuu pysähtyneen ja suussa maistuvat jumalaiset herkut. Ostatte myös mökille mukaan syömistä iltateelel, niin sun ei tartte heti alkaa laittamaan mitään.

    Parempi myöhään kuin ei miloinkaan!

    VastaaPoista
  21. Pullat näyttävät todella herkullisilta! Nappasin ohjeen talteen sitä hetkeä varten, kun tekee mieli tehdä pullaa.

    VastaaPoista
  22. Absolutely white ja minä liimasin kopion ohjeesta reseptivihkooni toivossa, että Päämies löytää aikaa näitä leipoa;-)

    Lohduttakaamme itseämme sillä, että rahka on terveellistä ja pullan kalorit eivät ole mitään johonkin viineriin verrattuna.

    VastaaPoista
  23. Miten sattuikaan, tein rahkapiirakan ja kun aineita jäi, pyöräytin vielä vähän rahkapulliakin, juhlan kunmniaksi.
    Hyvää pääsiäisen aikaa sinne saarellenne.

    VastaaPoista
  24. Mummeli, ah, onko mikään niin hyvää kuin rahkapiirakka! Äidilla on aina meidän sinne mennessä rahkapiirakkaa. Ja oikeastaan kaikki rahkajutut ovat hyviä;-)

    Kiitos samoin sinulle & co!

    VastaaPoista
  25. Moikka, kuinka paljon tuo 50g vaniljakreemijauhetta oikein on? kohta alkaa leipominen! namnam.

    VastaaPoista
  26. Hei, minä en leivo kuin tiikerikakkua - joskus. Olen enempi ruoanlaittaja. Onpa vaikeaa...mitähän mahtaa olla teelusikka, tai jos koittaisit mitata sitä dl-mitalla, jos osaat muuntaa nesteen kiinteäksi...;-)

    Laitan näitä leivonnaisia lukijoideni iloksi - toivottavasti en nyt sitten harmiksi.

    Tsemppiä lopputulemaan!

    VastaaPoista