Anne Holt: Tomussa ja tuhkassa

Hän tiesi naisen rutiinit paremmin kuin useimmat muut.

Se ei kuitenkaan ollut syynä siihen, miksi Jonas Abrahamsen oli kaikkien vuosien ajan seurannut Christel Bengtsonia turvallisen matkan päästä. Alussa, siitä alkaen kun oli nähnyt ensimmäisen vilauksen kahdeksanvuotiaasta tytöstä matkalla koulusta kotiin, hän ei ymmärtänyt, miksi hän jatkoi tarkkailemista. Jollain lailla pienen tytön näkeminen tarjosi hänelle hengähdystauon, se oli jotain muuta kuin iänikuinen, syyllisyyden täyttämä suru.

Vankilassa hän oli ikävöinyt Christeliä. Miettinyt, miten tyttö hänen näkemättään muuttui kasvaessaan ja vanhetessaan...Christelin näkeminen tavallaan toi Dinan lähemmäs häntä ja...

Anne Holtin Hanne Wilhelmsen –dekkari Tomussa ja tuhkassa (I støv og aske, Gummerus 2018, suomennos Outi Menna) on norjalaisen menestysdekkaristin vahvaa tarinaa: epäilyksiä, piinaa, kostoa ja surua. Pieni Dina kuolee liikenneonnettomuuden seurauksena ja hänen isänsä syyttää itseään siitä sen yhden kahvikupillisen verran, jonka joi tai oli juomatta, kun piti seurata Dinan touhuja pihalla. Jonas oli omistautunut koti-isä ja vaimo Anna palasi töihin. Dinan jälkeen kaikki hajosi kuin idylliä ja rakkautta ei olisikaan ollut. Tapahtuu lisää kuolemia ja lopulta Jonas saa syytteen. Hän joutuu vuosikausiksi vankilaan. Dina kuoli 2001, joten paljon myöhemmin, kun Jonas on jo vapautunut, tapaus päätyykin yllättäen ratkaisemattomia rikoksia tutkivan Henrik Holmen pöydälle. Hän on vakuuttunut Jonaksen syyttömyydestä ja yrittää saada itsepäisen mentorinsa Hanne Wilhelmsenin uskomaan, että Jonas tuomittiin syyttömänä. Hanne puolestaan on asialle liian kiireinen toisaalla, mutta kuten tunnettua: Kaksi erillistä rikosta voivat ristetä ennakoimattomasti. Lopulta Hanne ja Henrik tekevät tiiviisti yhteistyötä.

Anne Holt on ollut idolini etenkin Inger Johanne Vik –sarjoillaan. Hullaannuin ensimmäisestä Inger Johanne Vik -kirjasta aikanaan isosti ja otin yhteyttä kirjailijaan pyytäen ’kirjoita lisää Ingeristä, sekopäisestä profiloijasta, joka niin usein osuu oikeaan.’ Ja Anne vastasi kirjoittavansa! Niin sitten kun luin Kuollut kulma (Skyggedød), olin täydellisen myyty ja palasin Holtin lukijaksi. Kuollut kulma on yksi parhaita ikinä! Silti nyt luin tämän viimeisen Hanne Wilhelmsen –dekkarin, sillä Holt ei enää tämän jälkeen kirjoita Hannesta. Halusin nähdä mihin on tultu, halusin kokea Hannen finaalin ja kohtasinkin ihan eri Hannen kuin vuosia sitten. Siedettävämmän! Vahvan, mutta huumorintajuisen: Parisuhde, kokonainen perhe, oli tehnyt hänelle hyvää. Entäs sitten hänen työparinsa Henrik Holme:

Taivaanlahja Hannelle, kuten Wilhelsen itsekin toteaa. Sitten tapahtuu vielä, että...

Katoaa lapsi. Lapsi joka olisi voinut olla kuin Dina, mutta hänen nimensä oli toinen ja hän halusi kotiin. Nyt alkaa etsintä, jossa on oltava nopea, mutta huolellinen, sillä erehdykselle ei ole aikaa, ei tilaa.Toisaalla toiminta, toisaalla lamaannuttava suru. Hämmästyttävää kuka lopulta muistaa vanhan motiivin, sen ikiaikaisista kovimman eli koston. Mutta onko jo liian myöhäistä?

Yö kohta on, jo hiljenee maa.

On tonttulasten aika nukahtaa!

Kuu, kodittomallekin...

...valoas luo, lempeydelläs lohduta itkevää...

...anna kaikille paikka, jossa levähtää, katso ettei kukaan yksin jää.

*****

Dekkarit Leena Lumissa