Håkan Nesser: Elävät ja kuolleet Winsfordissa

Aikaisin aamulla, neljäs huhtikuuta mieheni raiskasi nuoren naisen göteborgilaisessa hotellissa. Naisen nimi oli Magdalena Svensson, hän oli kaksikymmentäkolmevuotias ja hän oli ollut hotellissa töissä vuodenvaihteesta lähtien. Hän teki rikosilmoituksen noin kolmen viikon miettimisajan jälkeen toinen toukokuuta.

Voi myös olla, että mieheni ei raiskannnut häntä. En voi tietää, koska en ollut paikalla.

Håkan Nesserin kaupunkisarjan jännitysromaani Elävät ja kuolleet Winsfordissa (Levande och döda i Winsford, Tammi 2018, suomennos Aleksi Milonoff) tarjoaa jo hyvin alussa mahdollisesti tapahtuneen rikoksen olematta trillerin focus, mutta hyvinkin se voi olla lukijalle kuin salakielinen merkki, miten tätä pariskuntaa ehkä voisi katsoa. Pinnallisesti he ovat etuoikeutettuja ja tunnettuja, kultakalalammikkolaisia. Martin Holinek on tunnettu keskustelija, kirjailija ja kirjallisuuden professori. Maria puolestaan on television uutisankkuri. Heillä on kaksi lasta ja koira. Heillä on toisensa...vai onko? Löytyykö kummankin menneisyydestä jotain niin noiria, että se vääjäämättä kuljettaa heitä kohti muita maita kuin pakottaen heidät kohtaamaan menneisyytensä salat. Kohun laannuttua he päättävät aloittaa alusta ja lähtevät ajamaan kohti Marokkoa pitkälle, epämääräisen pitkälle lomalle. Martin haluaa kuitekin heidän ajavan Puolan kautta, sillä hän haluaa tavata professori Soblewskin, joka oli ollut mukana Sámoksen ryhmässä ’70-luvulla, samassa jossa olivat olleet runoilija Tom Herold ja menestyskirjan kirjoittanut Bessie Hyatt, mutta ei Maria. Ryhmään oli kuulunut muitakin, mutta Martin ei koskaan kertonut Marialle tuosta ajasta oikeastaan mitään.

Maria puolestaan on kokenut suuria menetyksiä. Häneltä kuoli sisko auto-onnettomuuden uhrina, hän menetti rakkaan Rolfinsa kuolemalle samoin vanhempansa. Kaiken lisäksi hän sairastui, tyttären tultua maailmaan, synnytyksen jälkeiseen masennukseen ja joutui sairalaan. Maria katsoi kaiken aikaa, että tapahtuma oli leimannut hänen ja tyttären suhdetta koko heidän elämänsä ajan.

Kyse ei ollut siitä, ettenkö olisi pitänyt lapsestani. Kyse oli siitä, etten halunnut elää. En nähnyt missään valoa enkä merkitystä.

Sain monenlaista tukea ja lopulta myös terapeutin.

Olin laiminlyönyt elämääni, sain tietää. En ollut hoitanut sitä niin kuin elämää tulisi hoitaa, en ollut ottanut sitä tosissani.

Maria kokee, että kun lapset muuttivat kotoa heti täysikäisinä, he olivat olleet vain kuin hotellivieraita, vaikka hän olikin usein yökaudet miettinyt heitä ja uskonut rakastavansa heitä...

Håkan Nesser on psykologisen trillerin aatelinen. Kaikki edellä kirjoitettu on vain alkusoitto, josta kaikki alkaa. Nesser lämmittelee lukijaansa, vähän hämääkin, mutta kaiken tarkoituksena on lopulta saada lukija yllätetyksi ja voi totisesti! Vääryyttä kärsinyt Mariamme ajelee pitkin Eurooppaa koiransa Castorin kanssa ja miettii mieluisinta paikkaa aloittaa uusi elämä, vaikka enää hän ei ole kovin nuori. Missä hän on koskaan ollut onnellisin? Se oli yhtenä kesänä Cornwallissa ja niinpä Maria asettuu koirineen Winsfordin pikkukylään kuin olisi syntynyt aloittamaan elämän alusta. Kuin ikinä ei olisi tapahtunut mitään pahaa. Kuin kaikkeus olisivat nummet, meri ja sumu sekä hänen koiransa Castor. Maria tuntee järisyttävää oman elämän hallinnan tuomaa vahvuutta ja sulautuu pikkukylän menoon kuin olisi sinne syntynyt muistamatta kysyä, onko elämä luvannut uuden alun? Tuosta vainko hän saa alkaa olla se nainen, joka hän haluaa olla? Nainen ilman menneisyyden painolastia.

Nesser lainaa hieman itseltään, sillä tässä tarinassa on samaa paluuta nuoruuden kuohuviin vuosiin ja myös '70 -luvulla tehty matka Puolaan...Matka, joka muutti kaiken, kuin oli kirjassa Yksinäiset (De ensamma), joka on yksi Barbarotti –sarjan parhaita ellei suorastaan paras. Miksei kukaan varoita katsomasta taakse, aukomasta menneisyyden ovia, kiellä päästämästä tuhon tulvaa tähän hetkeen, joka olisi voinut olla niin hyvä? Ei tietenkään, sillä charmantti, pelottava Håkan Nesser haluaa meidän itse huomaavan jotain tärkeää. Joko peili heijastaa kuvasi väärin tai ei ole luvattu uusia alkuja tai sumu on niin sakea, että kaikki polut nummella ovat kadonneet ja jäljellä on vain eksyminen.

Kuka soittaa ovikelloa?

Kaikki olennainen on tapahtunut jo kauan sitten. Jos se edes oli niin olennaista, mutta onneksi meillä on mieli jolla voimme kuvitella yhtä ja toista.

...odotan iloisena, että saan nähdä Mark Brittonin ulkona – olen varma että hänellä on sylillinen ruusuja, ehkä pullo samppanjaa, ehkä molemmat...

Odotus, elämässä ei ole mitään sen suloisempaa.

Kuka soittaa ovikelloa?

*****

Dekkarit Leena Lumissa