Syyshortensia - syyskesän iltojen valonkantaja

Syyshortensiasta, paniculata 'Grandiflora', on moneksi, mutta yksi on varmaa: Ilman tätä kaunotarta, minulla ei olisi puutarhaa.  Syyshortensiani ovat jo yli kolmekymmentä vuotta vanhoja, mutta ne vain kasvavat ja kasvavat ja kukkivat pitkään joka vuosi elokuulta lumiin. Olen istuttanut vastapäätä etupihan syyshortensioita kuutamohortensian, mutta se on vielä pieni ja tänä vuonna ei avannut kukkiaan viime vuoden vertaisesti. Alapihalle, kaarisillan lähelle, olemme istuttaneet mustilanhortensian. Kun katsotte näitä kuvia, huomaatte kuvausvuosien eron ja sen miten paljon tämä upea pensas kasvaa vielä näin vanhanakin. Kuvausvuodet alkavat 2010 muistaakseni...

Etupiha on talon käyntikortti ja siinä meillä kasvaakin kaksi komeaa syyshortensiaa, kuutamohortensia sekä mm. pilvikirsikka. Mikäli tulee tänä vuonna hyvä ruska, otan kuvan tänä vuonna juuri tästä samasta kohdasta.

Tässä sama about vuotta aiemmin, sillä en näe pilvikirsikkaa...

Ja sama nyt. En meinannut saada hortensiaa millään mahtumaan kuvaan;-) Tässä on siis kaksi hortensiaa, toinen takana ja niiden muoto on sateenkaari. Toisen sisällä on pihavalo ja hortensioiden alle mahtuu korituoli. Marraskuulla, kun kuolleet kukat on leikattu pois, valaisemme nämä pensaat pienillä pehmeäsävyisillä, kirkkailla led-valoilla. Silloin näistä pensaista tulee konkreettisesti valonkantajia.

Syyshortensia on hämärtyvien iltojen valonkantaja myös luonnostaan! (Tapetti, joka ikkunasta näkyy on Boråsin Linné -mallistoa ja nimeltään Salainen puutarha.)

Ja tässä hortensioiden siimestä parvekkeelta kuvattuna. Oikealle jää nuori kuutamohortensia ja takana olevat mongolianvaahterat.

Hortensioiden vartija eli Hänen Majesteettinsa Applehill's Thora alias Olga. Etualalla nuori kuutamohortensia, joka kovilla helteillä siirrettiin japanilaiseen puutarhaan, sillä tästä ei ollut etupihalle. Jokin pensaan kasvutavassa...leveys, rentous...sopii paremmin talomme pohjoispuolelle.

tässä kuutamohortensian kukka, joka ei ole kunnolla auennut, mutta onneksi näitä on paljon. Olen kuutamohortensiassa aloittelija, mutta syyshortensiassa konkari. Tosin en tee näille valonkantajilleni muuta kuin leikkaan kuolleet kukinnot pois marraskuulla. Joskus harvoin innostun antamaan dodolannoitetta. Siltikin monet sanovat, että hortensiani ovat suurimpia, mitä ovat ikinä nähneet. Minä perustan vain niiden lumosta, valoisuudesta ja pitkästä, runsaasta syyskukinnasta, koolla ei niin väliä.

Syyshortensia pakkasen vierailun jälkeen. Tällöin otan muutamia oksia ja sidon ne yhteen. Kuivatan kuin yrtit kukinnot alaspäin ihan vain keittiön verhotangolla. Kun ne ovat kuivat, laitan maljakkoon ja siinä ne pysyvät kauniin vaaleanpunaisina aina huhtikuulle, jolloin onkin aika korvata hortensiat muscareilla.

Tässä Joanan erinomainen kuva syyshortensiasta. Kiitos kuvasta, Joana!

Välivaiheita matkalla kohti täyttä kukintaa.

Tässä Sarpun herkänkaunis hortensiakuva. Kiitos kuvasta, Sarppu!

Ja tässä näette vähän mittasuhteita eli syyshortensiat ja niiden palvoja.

Ja tässä näette, mihin pakkasen nappaamasta syyshortensiasta on: Kuva on tehty blogini arvontaan, kun puolen miljoonan kävijän raja ylittyi.

*****

Tässä rakkaat hortensiani viikon rankkasateiden painamina. Tässä on nyt kyllä tapahtunut muutakin, mutta se on vahvuudeksi: Jos katsotte aikaisempia kuvia, huomaatte, että hortensioiden edessä, auringon tulosuunnassa, seisoo valtava hopeakuusi. Sen me sydän väristen kaadatimme tänä keväänä, sillä en salli, en salli, että hortensiani eivät saa valoa. Näillä ihanuuksilla on siis nyt menossa murros. Sama koskee niitä vastapäätä olevaa kuutamohortensiaa, joka vasta nyt saa kunnolla valoa.

Kukintojen väri on jo näin lumoava, sillä yöt ovat olleet jo kylmiä. Näitä kohta leikkaan kimpuiksi, jotka kuivatan keittiön verhotangolla= syyshortensiakappa! Joskus loka-marraskuulla laitan ne sitten isoon maljakkoon, jossa ne ilahduttavat hyvin värinsä säilyttäen aina huhtikuun lopulle asti.

Hortensia on sisustuksellisin kukka ikinä! Odotan nyt pilvikirsikan vahvaa ruskaa ja sitten yritän saada nämä pensaat samaan kuvaan etupihan ei ollenkaan hillittykasvuisen pilvikirsikan kanssa.

Tässä minä ja tyttäremme koiruudet Taika ja Dina syyshortensioiden 'valossa' syyskuussa 2013.

Love
Leena Lumi

Leenan Lumin puutarhassa

PS. Mitenkään en voi olla lisäämättä hortensioiden viemänä tänne kuvia tämän vuoden terassihortensiasta, joka meni äidille:

Ja samassa yksilössä myös vihreitä kukkia:

Onko elämää ilman hortensioita♥

Tässä äidin hortensia heinäkuun alussa eli sama kukka tarjoaa jo kolmatta väriä. Aika mahtavaa! 

Yllä sama hortensia sisareni kuvaamana syyskuussa 2014! Nyt siis jo neljäs väri!
Tämän voi sitten istuttaa puutarhaan ja olen kuullut, että aika monella se sitten kukkii seuraavana suvena. Ja sitten palaamme otsikon mukaiseen kasviin eli syyshortensiaan:

Elokuu 2014 ja ensimmäinen kuvani iPadilla on tietty kuva syyshortensian vasta avautumassa olevasta kukasta: Kuin joku vedenalainen korallikasvi... 

Toinen otos taas on kuin helmiä, joista osa on revähtänyt auki. Koska suvi oli kuumin ja kuivin vuosikymmeniin, niin nyt sitten sataa senkin edestä, joten saas nähdä, mitä hortensiat tykkäävät.

Nyt tähän kohtaan tulee uusi välisoitto syyshortensiasta, sillä niin moni on hurmaantunut uutuuteen Hydrangea paniculata Vanille Fraise. Yllä oleva kuva täältä  Omani istutin eilen ja siitähän tulikin aikamoinen puutarhacase ja vähän jalat ilmassa eli ei järjenhäivääkään siirtää suurta, kukkivaa kuutamohortensiaa tähän aikaan vuodesta, mutta minkäs teet eli Voihan Vanille Fraise!

Omani on vasta nupuilla, joten on jännä nähdä, ehtiikö aueta. Ensiavuksi kuvanälkään tuli mm. yllä oleva Cherin kuva, joka on täältä Kiitos♥

Syyskuu 2015 ja miten valtavilta yli 35 vuotta vanhat syyshortensiat vasemmalla näyttävätkään ja miten pieneltä oikalla oleva viime syksynä istutettu Vanille Fraise! Oikean puolen mongolianvaahteroissa ei ole vielä yhtään ruskaa.

Tässä vanhukset  taustalla ja nuori Vanille Fraise edessä ennen punastusta.

Ja tässä ensimmäinen Vanillen hento punastus. Yöt eivät ole vielä olleet kylmiä, joten toivossa on vahvempaakin väriä. Katsotaan, toivotaan.

Koska lähdimme jo lokakuun alussa Keski-Euroopan kiertolaisiksi ja palaamme vasta kuun loppupuolella, minulta jäivät nyt omien hortensioideni parhaat punastukset näkemättä ja teille kuvaamatta. Tässä korvikkeena Cellen hotellimme Fraun puutarhan hortensioita.

Syyshortensia Wim's Red on 2016 siirtynyt etupihalle Vanillen tilalle. Kuvaan tätä nyt ahkerasti ja päätinkin tehdä Wim's Redistä oman tarinan Leena Lumin puutarhaan nimellä Wim's Red syyshortensia - hortensiavaihtelun kliimaksi Vanille on siirretty alapihalle, vähän edellä mainitusta kuutamohortensiasta ylemmäs ja vaikka suojaverkot loppuivat kesken, ja jänikset sen järsivät, pensas kukkii nyt upeasti. Taidan yrittää seurata näitä molempia, että nähdään, mitä värieroja tulee. Nyt tähän mennessä eroa on se, että Wim's Red on ainakin vielä jämäkämpi oksiltaan. Aika näyttää. Palataan!

Syksy 2017 ja vaikka edessä näkyykin viime syksyn istutus Wim's Red, takana valvovat valkein kasvoin 3,5 metriä korkeat ja yli 30 vuotta vanhat syyshortensiat, paniculata 'Grandiflora'. Ne punastuvat vasta ensimmäisten pakkasöiden myötä.

JENNIN RUNOHAASTE!

Tämän Hannen kauniin perhoskuvan myötä kerron, että Jenni on postannut runohaasteen. Osallistukaa kaikki! Ohjeet täältä

Tavallaan tunnen olevani oudosti jäävi, sillä olen jo kauan pitänyt runoblogia Lumikarpalo sekä myös tarjonnut osan runoista tässäkin blogissa. Ja klikatkaapa silloin tällöin oikean palkin unikkoa, mitä sieltä löytyykään: runo! Siellä on runo, joka nyt soi minussa kovimmin eli Erzsébet Tóthin Luultavasti odotan sinua kokoelmasta Aamut, hiukset hajallaan.

Runo on tunnetila. Se missä joku runo on toisen helmi, toiselle se ei soita mitään sielun kieliä. Tunnetilat ovat elämän aikaan ja tapahtumiin sidottuja. Joillekin runo ei ole keino löytää lyyristä hyväilyä, toinen tuntee olevansa vajaa ilman runoa. Minä kuulun viime mainituuihin. Perustin oman erillisen runoblogin, koska en halunnut liikaa rasittaa niitä lukijoita, jotka haluavat pääasiassa kirjoja. Mutta välillä vereni kiehuu ja pudottelen runoja tänne Lumi -blogin puolellekin. Siis suorastaan tyrkytän runoja;-) Musiikkiakin on sillloin tällöin, mutta yleensä soi joku niistä kappaleista, jotka olen kerännyt oikeaan palkkiin otsikon Play it again alle. Musiikki on minusta niin henkilökohtainen asia, että en halua yleensä sanoa mitään tositen musiikkivalintoihin, enkä odota kenenkään sanovan mitään minun musiikkiini. Hän kuuntelee, ken haluaa.

Katson olevani kuitenkin mukana Jennin haasteessa, sillä minultahan löytyy jostain aina runoa, hengitän runoa, juon runoa, en selviä ilman runoa... Olen aina ylitsevirrannut runoa. En ole ehtinyt laskea montako runoa on Lumikarpalossa, mutta eräänlainen laajahko kokoelma suosikkirunojani sekä kauniita kuvia. Se on hiljaisuuden blogi, jossa saa soida vain runo, ei edes musiikki. Se jää jälkeeni ja ne jotka rakastavat runoja vaeltavat siellä muistellen.

Olen täynnä runoja ja kirjoitan niitä myös itse. Omista runoistani en pidä enää kuin ehkä kolmesta. Laitan tähän tuon edellä linkitetyn runon lisäksi kaksi runoa, jotka soivat minussa aina:

 Vedessä palaa

Syöttinä veteen
kuvasi eteen
valuu hopea
polttava, nopea.

Näetkö ne kaksi
tulista kalaa.
Silmäsi syttyvät.
Vedessä palaa.

- Mirkka Rekola -
Runot 1954-1978 (WSOY 1979)

Vierge Moderne

En minä ole nainen. Olen neutri.
Olen lapsi, hovipoika ja rohkea päätös,
olen naurava häive helakanpunaista aurinkoa...
Olen kaikkien ahnaitten kalojen verkko,
olen malja kaikkien naisten kunniaksi,
olen askel kohti sattumaa ja perikatoa,
olen hyppy vapauteen ja omaan itseeni...
Olen veren kuiske miehen korvassa,
olen sielun vilu, lihan kaipuu ja kielto,
olen uusien paratiisien portinkilpi.
Olen liekki, etsivä ja röyhkeä.
Olen vesi, syvä mutta uskalias, polviin saakka,
olen tuli ja vesi rehellisessä yhteydessä, ilman ehtoja...

- Edith Södergran -
suomennos Pentti Saaritsa
Kohtaamisia (WSOY 1982)

ERO

He olivat sabotoineet toisiltaan rakkautensa sekä myös rakkauden kehenkään toiseen. Vuosikymmeniä kestävän rakkauden ja perheen.

Nämä kaksi lausetta ovat täydellinen ja tuskallinen tiivistelmä Annamari Marttisen uusimmasta kirjasta Ero (Tammi 2011), jossa Ellen, kolmen lapsen äiti haluaa erota miehestään Kimmosta, vaikka kummallakaan ei ole kuvioissa kolmatta osapuolta, ei petosta, ei salarakasta. Kirja vetää eron kokeneen lukijan ihan vereslihalle, sielun orvaskesi alkaa pilkottaa, sillä pelottavan koetuntuntuisesti Marttinen kerii auki Ellenin ja Kimmon kahdeksantoista vuotta kestänyttä avioliittoa sekä analysoi tapahtunutta Ellenin kautta ajatuksissa, teoissa, eroseminaarissa, vieraissa vuoteissa, yksinäisyyden hetkinä, jolloin hiljaisuus ja syyllisyys kilpailevat, kumpi satuttaa kovemmin.


Annamari Marttinen on niitä harvoja suomalaisia nykykirjailijoita, jotka luen aina. Hänessä on todenmakua ja uskallusta sanoa sekä kirjallinen lahjakkuus, joka on eittämätön. Edes dialogien puhekieliset tekstit eivät ärsytä, sillä Marttinen kyllä ehtii osoittaa, että äidinkieli, sana ja tunne ovat hallussa. Ihastuin jo hänen kirjaansa Kuu huoneessa, joka voisi ihan hyvin olla kenen tahansa todellisuutta, vaikka ikävien sattumusten seurauksena. Sitten tuli Mistä kevät alkaa, joka oli niin vaikuttava kertomus saman perheen eri sukupolvien naisista, että suosittelin sitä kaikille viitteellä: Älkää ikinä tulko tarinan Leilaksi! Marttisen esikoisromaanin Valkoista pitsiä, mustaa pitsiä luin kuin menneisyyteen kurkkien, mutta en nähnytkään siellä minua, vaan muita. Sitä en ollut kokenut, mutta tunsin heitä sieltä pitsien joukosta ja koin myötätuntoa ja ymmärrystä. Sen sijaan tämä Marttisen Ero on vertaistukea jokaiselle eronneelle, niin minulle kuin kelle tahansa avioeron kokeneelle. Erityisesti tämä osui ja upposi nyt, kun olen viimeisen vuoden elänyt hyvin lähellä parhaan ystäväni avioeroa. Hän ei lähde avioeroseminaariin, mutta ostan hänelle Marttisen kirjan ja luen sieltä ensilehdeltä tämän Søren Kirkegaardin viisauden:

Uskaltaminen tarkoittaa
että kadottaa hetkeksi varman pohjan.
Uskaltamatta jättäminen tarkoittaa,
että kadottaa itsensä.

Kirjan Ellen ja Kimmo ovat olleet avioliitossa kahdeksantoista vuotta ja lapsia on kolme sekä idyllinen, sininen puutalo ja kaikki hyvin ulospäin. Se vain, että se kaikki on kulissia, joissa kumpikaan ei enää tunne mitään, mutta ei osata erota, vaikka ei voida olla yhdessäkään. Toinen on kuin vieras. Silti Ellen on se, joka kirkkaammin tajuaa, että ’yksinäisyys yksin ei ollut mitään verrattuna yksinäisyyteen kaksin.’

Mikään ei ole enempää totta, vakuutan minä, avioeron kokenut. Vaan mistä ammentaa kirjailija Marttinen: omasta avioerostaan!

Elokuun Sara-lehdessä Annamari Marttinen kertoo jättäneensä taakseen parikymmentä vuotta kestäneen avioliiton. Päivi Ängeslevän ja Pauliina Susin jutussa Näinkö se rakkaus loppuu? Annamari toteaa:

Ero vaatii suurta rohkeutta hypätä tuntemattomaan, ottaa riski yksin jäämisestä. Jos on lapsiakin, eropäätös on hirvittävän kipeä. Kuka haluaisi nähdä oman lapsensa kärsivän? Mutta jos paha olo kasvaa niin suureksi, että vaarana on oman itsensä menettäminen, on ero ainoa vaihtoehto. Kahdesta pahasta on valittava toinen, pakotietä ei ole.

Oman elämänsä tilittäjä Annamari Marttinen ei kuitenkaan katso olevansa, vain aiheensa hän ammentaa omakohtaisista kokemuksista, mutta kirjojen tapahtumat ja henkilöt ovat keksittyjä. Niin tai näin, niin hyvin todelta tuntuu moni asia. Yksi kirjan riipaisevimpia hetkiä on, kun Ellen, joka jahkailee uskaltamisensa kanssa, yrittää vielä kerran tuntea jotain ja painautuu Kimmoon takaapäin halaten:

Hän yritti keskittyä, tuntea jotakin. Että jokin kadoksissa ollut tulisi takaisin, auttaisi häntä, heitä. Kimmo tuntui lähellä hyvältä, lihakset olivat napakat, iho sileä ja lämmin, vatsakumpua ei ollut. Kaikki oli niin kuin piti, paremminkin. Mutta vaikka selkä oli kuinka leveä ja lihakset tuntuivat kämmenten alla, tunne ei tullut.

Vähitellen Ellen tajuaa, että hänen on tehtävä päätös ja kerrottava lapsille, sillä kumpaakaan asiaa Kimmo ei aio tehdä. Ja kun päätös on tehty ja kauniit kulissit rikottu, mikään, mikään ei enää saa kuvaa ehjäksi. Jäljellä on vain upottava syyllisyyden suo, jossa Ellen kuuntelee yhä uudelleen Chisun laulun sanoja ’Anna mun mennä, anna mun mennä, oven avaan, en henkeä saa, mun koti ei oo täällä. Mun koti ei oo täällä.’

Kimmo on järkyttävä tapaus, sillä paitsi, että hän ei hae eroa yhdessä, eikä myöskään suostu ottamaan edes puolikasta syyllisyydestä, hän oikein käärii syyllisyyden lähtiessään kauniiseen pakettiin ja jättää sen jälkeensä entiseen kotiinsa tietäen Ellenin tarttuvan pakettiin, leväyttävän sen auki ja heittävän syyllisyyden ylleen kuin viitan, jossa lukee punaisin kirjaimin: Minä sen tein. Minä olen syyllinen.

Kimmon järkyttävyys on hänen jähmeydessään, vastaantulemattomuudessaan, vaikenemisessaan. Suoraan sanottuna henkisessä julmuudessa! Hän myös kostaa käytöksellään jälkeenpäin, mutta onneksi ei lapsia vahingoittaen.

Ellen sen sijaan jakaa asioita naisystäviensä kanssa, eroseminaarissa sekä vieraissa vuoteissa mielettömästi peläten yksin jäämistä. Paljon virtaa syyllisyyttä ja levottomuutta, sillä aika ajoin Ellen itsekin kokee olevansa yksin syypää kaikkeen:

Tuhoaako mikään naaras pesäänsä juuri kun saa sen rakennettua? Mikään muu kuin hän?

Kaikella on kuitenkin aikansa ja kun vesi virtaa riittävän rivakasti eikä jää lammikoina haisemaan, alkavat pienet ilon purosetkin juosta ja voi löytyä niitä päiviä ja hetkiä, jolloin ei enää tunnu niin pahalta, että pitää käydä välillä vessassa oksentamassa vain koska pelko ja syyllisyys ovat niin suuret. Ja tulee niitä hetkiä, jolloin mikään ei tunnu niin hyvältä kuin yksin pärjääminen. Voi olla oma itsensä, ei kukaan muu ja aivan uusi levollisuus täynnä vihreitä toivon ituja valtaa mielen. Se levollisuus näkyy hohteena iholla ja tuikkeena silmissä, eikä siihen tarvita ketään muuta toista, vaan se tulee omasta itsestä, siitä joka kuitenkin on pärjääjä, hyvä äiti ja nainen, jolla on edessään monta upeaa, odottamatonta polkua täynnä elämää, ei pystyynkuolemista.

Annamari Marttinen on tyylikäs kirjoittaja, joka osaa tulla lukijansa iholle. Hän on aina kirjoissaan omalla sydämellään, täydesti itsenään, jota harjaantunut lukija osaa arvostaa. Häntä kiehtovat ihmisten roolit ja keskinäiset suhteet:

Minua kiinnostavat totuuden ja esitetyn suhde. Toisesta ei voi koskaan tietää aivan kaikkea. Ihmiset esittävät toista kuin ovat. Etsin totuutta kirjoittamalla.

Ja totuuden, ei yhtään sen vähempää, Marttinen tarjoaa kirjassaan Ero, jota suosittelen kaikille, sillä kukaan ei tiedä huomistaan.

***

Tämän kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin  Maria  Mari Susa ja Kirsi

LEENA LUMIN KIRJA-ARVONTA!

Koska 300 kirjautunutta lukijaa tuli täyteen, pidän nyt kirja-arvonnan, joka alkaa tänään ja päättyy su 4.9. klo 12. Tulokset julkaistaan su iltapäivänä ja onnettarena toimii vanhaan malliin Lumimies. Kiitos kaikille lukijoilleni!

Arvonnan säännöt ovat entiset ja kertaan ne nyt jälleen ensimmäisen arpalipun saa olemalla vakituinen lukijani tai sellaiseksi kirjautumalla. Toisen arpalipun saa linkittämällä arvontani. Linkittämisessä voitte oman makunne mukaan käyttää jompaa kumpaa tämän postauksen kuvista. Kuten aikaisemminkin, haluan palkita uskollisuutta!

Olkaa niin ystävälliset, että ilmoitatte nimenne, olkoon se sitten oma tai keksitty. Jos ilmoittautuu anonyyminä on poissa kisasta, sillä enhän silloin voi tehdä arpalippuja nimillä Anonyymi;-) Ilmoittakaa myös selvästi, oletteko mukana yhdellä vai kahdella arvalla, sillä minun on sitä melkein mahdotonta selvittää. Kiitos!

Kirjallisesti uteliaana luonteena, asetan tälle arvonnalle pienen tehtävän, joka toki on vapaaehtoinen. Pyydän kertomaan 1-3 SIELUkirjaanne. Sielukirjan määritelmä on kuin hiekkaan piirretty viiva, jonka jo seuraava aalto pyyhkii pois, mutta uskonpa teidän tajuavan, mistä on kyse. Minulle sielukirja on se, joka on piirtynyt sisääni ikuisesti, se ei ole ns. best seller -teos, mutta toki se sitäkin voi jollekin olla, se saattaa olla joku puhki luettu, josta ei ikinä luovu tai kirja, jonka on joskus kauan sitten lukenut, mutta tuo lukukokemus on kuin se olisi tapahtunut eilen. Siis kyseessä on nyt vahva, syvä syleily, joka tuntuu vatsan pohjassa asti. Jos näitä vastauksia tulee paljon, saatan ajalla sitten kerran ne listata ja tehdä niistä oman postauksenkin.

Palkinnot menevät niin, että laitan seuraavan kuvan alle mielettömästi kirjoja ja lista elää sitä mukaan kuin ehdin sitä tehdä. Voittaja saa ensin valita siitä kolme mieleisintään kirjaa, toiseksi tullut saa valita sen jälkeen kolme haluamaansa ja kolmanneksi tulleella on vielä runsaudenpulaa, kun hän valitsee myös kolme kirjaa, jotka haluaa itselleen. Mukana on minulle rakkaitakin kirjoja, mutta kun nyt emme Lumimiehen kanssa pystyneet päättämään, että tämän vihreän huoneen seinät vedetään kokonaan kirjahyllyille, en voi pitää kaikkia kirjoja. Toisaalta: Hyvä kirja on tehty kiertämään. Pidän ítselläni vain eräät tietyt kirjailijat, useimmat runokirjat ja todella vanhat kirjat, joista on aikomus tehdä postaus pian ja sitten taide- ja historiakirjat, joista en vain voi luopua.

Tiedoksi: Olen tänä iltana poissa syömässä Siinä Yhdessä Paikassa ja huomenna ehdimme torille ensimmäisen kerran koko suvena yhdessä, joten kommentit vapautuvat sitä myöten kun olen paikalla. Nyt heti tulevat vapautuvat siihen asti, kun ehdin ja muut sitten huomenaamulla, mutta onhan tässä aikaa runsas kaksi viikkoa. Iloista arvontaa Ihanaiset!

Anna Örnberg: Maalaisunelmia - Sisällä ja ulkona varattu!

Jean Kwok: Käännöksiä

Colm Tóibín: Brooklyn varattu!

Kate Morton: Paluu Rivertoniin varattu!

Annamari Marttinen: Ero

Johan Theorin: Verikallio

Sinikka Piippo: Elinvoimaa mausteista - Terveelliset maustekasvit ja niiden käyttö varattu!

Essi Tammimaa: Paljain käsin

Johanna Vireaho - Sari Tammikari: Onnellinen puutarhuri - Haaveile, ideoi, toteuta varattu!

Karin Finngaard, Gurdun Ullveit, Kari Renberg: Syksyn makuja

Carol Shields: Larryn juhlat (nid.)

Mitchell G. Bard: Kristalliyö - Holokaustin alku silminnäkijöiden kertomana

Marianne Cederwall: Ajattelen sinua kuolemaasi saakka

Michael Cunningham: Säkenöivät päivät

Monique Wiemeyer: Nauti kodistasi varattu!

Arja Paasio: Unelmien huvimajat varattu!

Ellen Dyrop, Hanna Kristinsdóttir: Ajan patinaa (nid.)

Mari Jungstedt: Meren hiljaisuudessa

Jörn Donner: Isä ja poika

Claudie  Gallay: Tyrskyt

Ann Rosman: Majakkamestarin tytär (nid.)

Diane Setterfiled: Kolmastoista kertomus

Agneta Ullenius: Keittiöpuutarhurin käsikirja

Linda Olsson: Sonaatti Miriamille

Marie Hansson, Björn Hansson: Bambut ja koristeheinät - uusia ideoita puutarhaan

Paulo Coelho: Brida

Soili Soisalo - Eeva Voutilainen: Mustikka, ruis ja rypsi - Voimaruokaa Suomesta

Åke Edwardson: Joudu jo sieluni varattu!

Valerie Tong Cuong: Pariisissa sattumalta

Eeva Kilpi: Unta vain

Susan Fletcher: Noidan rippi varattu!

Sara Gruen: Vettä elefanteille varattu!

Nikolai Gogol: Kuolleet sielut

Åsa Larsson: Aurinkomyrsky

Max Frisch: Minä en ole Stiller

Jörn Donner: Vapauden vangit

Philip Roth: Jokamies

Elke Schmitter: Rouva Sartoris

J.D.Salinger: Sieppari ruispellossa

Solveig von Schoultz: Heijastus ikkunassa

Andrea Maria Schenkel: Bunkkeri

Fedor Dostojevski: Pelurit

Marie-Pierre Moine: Yrttikeittiö

Piia Posti: Talven jälkeen valo

P.D.James: Yksityispotilas varattu!

Kirsi Kostamo: Hyvän olon keittiö - Reseptejä ruoanlaittoon ja hyvinvointiin varattu!

Alyson Richman: Van Goghin viimeinen rakkaus

W.G.Sebald: Saturnuksen renkaat

Claudie Gallay: Rakkaus on saari

Eeva Kilpi: Tamara

Nerea Riesco: Ars Magica

David Foenkinos: Nainen, jonka nimi on Nathalie (nid.)

Majgull Axelsson: Huhtikuun noita

Isaac Bashevis Singer: Orja

Andrew Weaving: Kauneimmat klassikot - sisusta kotisi ajattomasti

Muriel Barbery: Kulinaristin kuolema

Knut Faldbakken: Miehen päiväkirja

Carol Shields: Pikkuseikkoja

Pekka Hämäläinen: Isä ja minä - Ainutlaatuinen ihmissuhde hyvässä ja pahassa

Majgull Axelsson: Kuiskausten talo

Jennifer Lee Carrell: Shakespearen salaisuus

Claas Triebel & Lino von Gartzen: Pikku Prinssin viimeinen lento - Mitä tapahtui Antoine de Saint-Exupérylle 31.7.1944

Mauri Kunnas: Koiramäki (kolmen kirjan yhteisnide)

Ruta Sepetys: Harmaata valoa

Ursula Karven: Helppoa joogaa aamusta iltaan

Aino Suhola: Luja ja urhoollinen sydän - Sylvi Kekkosen elämä

Maarit Enkovaara-Astraldi: Italian viettelykset

Inger Frimansson: Rotanpyytäjä

Paul Auster: Sunset Park

Pia Hall: Kausiruokaa kasviksista varattu!

Pia Juul: Hallandin Murha

Huomasin juuri, että 300 000 kävijän raja on ylittynyt, joten lisää yllätyksiä luvassa! Kiitos teille kaikille, jotka teitte tästä totta!

ne me quette pas

ELINVOIMAA MAUSTEISTA - TERVEELLISET MAUSTEKASVIT JA NIIDEN KÄYTTÖ

Tiedätkö että laventeli tyynnyttää tunteet ja yhdistää järjen ja tunteet? Tiedätkö että unettomuuteen auttavat kamomilla, anis ja laventeli? Tiedätkö että stressiä lievittävät salvia, laventeli, kamomilla ja sitruunamelissa? Tiedätkö että masennukseen tehoavat sitruunamelissa, salvia, fenkoli, timjami, meirami, minttu, rosmariini ja inkivääri?

Kasvitieteen professori Sinikka Piipon kirja Elinvoimaa mausteista – Terveelliset maustekasvit ja niiden käyttö (Minerva 2011) aiheuttaa minulle huimausta kuin olisin nauttinut liikaa sitruunaruohoa, sillä minun piti lukea tätä viikko ja vedinkin kirjan yhtä kyytiä ja olen nyt yhtä tietoa tulvillani ja ylitse virtaava, kuin olin Piipon aikaisemman teoksen Suomalaiset marjat kanssa. Siitähän on tullut minun terveysraamattuni!

Tässä kirjassa on selitetty kaikki, siis kaikki mitä eri mausteet vaikuttavat terveyteemme, mitä sairauksia ne estävät, miten niitä voi käyttää, missä niitä esiintyy tai miten niitä voi kasvattaa itse, mikä on turvallinen käyttömäärä, miten niitä voi säilöä ja mitä mahdollisia haittoja on niiden liikakäytöstä. Kirjassa esiintyy runsaasti faktaa 44 maustekasvista! Myös kuvapuoli on ansiokas ja kirjan lopusta löytyvät sanasto, hakemisto sekä kirjallisuutta aiheesta. Alussa on kuitenkin Mausteiden historiasta, joka alkaa jo sumerilaisten ajoista, noin 3000-2400 eKr. Kuningas Hammurabin lailla (noin 1800 eKr.) oli määräyksiä käytettävistä rohdoista, joita olivat sahrami, korianteri, kaneli, valkosipuli ja mintut. Hyvin varhaisina aikoina Intia oli…

Siis luin tuon historian todella kiinnostuneena, sillä muistin jo lukion historiasta ja taisi olla Grimbergin Kansojen historiassakin paljon mausteista ja jopa maustesodista. Mausteet olivat vaikeasti saatavia ja kalliita, joten ne kuuluivat pääosin yläluokalle. Piippo kertoo että:


Egyptiläiset käyttivät paljon aromaattisia aineita lääkinnässä ja kosmeettisissa voiteissa, parfyymeissa, öljyissä, ruoanlaitossa, desinfioinnissa ja etenkin palsamoinnissa.

Ja kreikkalaisten ja roomalaisten ajalta:


Mausteet olivat osana voiteissa, parfyymeissa, ihojauheissa, suitsukkeissa ja lääkeaineissa ja niillä oli suuri merkitys vastamyrkyissä, ihmelääkkeinä ja rakkausrohdoissa. Niitä lisättiin kylpyvesiin ja niillä saatiin valo lamppuihin. Ensimmäisinä eurooppalaisina roomalaiset käyttivät mausteita ruoanlaittoon.


Ja Suomesta:


Turun linnassa tiedetään jo 1549 kasvatetun piparjuurta, persiljaa, meiramia ja minttua. Myös Viipurin luostarissa tiedetään viljellyn Keski-Euroopassa tunnettuja lääke- ja maustekasveja.

Historian jälkeen putoamme huimaaviin tuoksuihin, maustesammioihin, mutta haluamme tietää, emme ylinauttia, joten ensin saamme lukea Mitä mausteet ovat ja sen jälkeen Mausteiden vaikuttavat aineet, joka onkin sitten jo suoraa sanaa terveydestä. Teksti vilisee semmoisia sanoja kuin linalooli, pulegoni, delta-3-kareeni, eudesmoli, antosyaaniini, tujoni, tymoli, apigeniini, katekiini…,mutta ei mitään hätää, sillä jokaisen tieteellisen sanan ja nimen takaa löytyy aivan tuttuja tuotteita kuten laakeri, kaakao, kumina, valkosipuli, kapris, kardemumma, mäkimeirami…Päätin hyvin lyhyen harkinnan jälkeen antaa teille selventävin esimerkein kuvan, mitä kirjasta löytyy edellä mainittujen asioiden lisäksi eli minusta se oleellisin. Toivon, että professori Piippo sallii yksinkertaistaa näin:

Rosmariini


Rosmariini mm. torjuu tulehduksia, ehkäisee munasarja- ja paksusuolisyöpää, ehkäisee sydän- ja verisuonisairauksia, alentaa rasva-arvoja, suojelee maksaa, saattaa ehkäistä 2-tyypin diabetesta, torjuu herpes-virusta.

Salvia


Salvia lievittää astmaa, on limaa irrottava, hillitsee hikoilua, pitää sydänsolut kunnossa, tukee henkistä tasapainoa, hoitaa ikeniä, lujittaa luustoa, torjuu tulehduksia, kuntouttaa maksaa ja saattaa ehkäistä 2-tyypin diabetestä.


Kardemumma


Torjuu suolistosyöpää, torjuu herpes simplex-virusta, antiseptinen, hoitaa kipuja ja tulehdusta, lievittää astmaa, limaa irrottava, rauhoittaa, virkistää, alentaa verenpainetta, alentaa LDL-kolestrolia, suojelee maksaa, parantaa aivojen toimintaa, suojelee silmiä ikärappeumalta, saattaa estää 2-tyypin diabetestä.

Kaakao ja kanelit


Kaakao ja kanelit ovat erittäin tehokkaita antioksidantteja, jotka estävät syöpää ja voivat myös ehkäistä liian korkean hormonitason haittoja (rinta- ja eturauhassyöpää), estävät allergioita, suojaavat sydäntä ja maksaa, auttavat kuukautiskipuihin, alentavat verensokeria ja torjuvat diabetesta.

Lisäksi kaneli auttaa ärtyneen paksusuolen oireyhtymässä sekä torjuu heliko-bakteeria.

Paprika


Suojaa ympäristömyrkyiltä, kasvattaa stressin sietoa, vaikuttaa luuston kasvuun sekä ihon ja limakalvojen terveyteen, estää harmaakaihia ja ehkäisee ennenaikaista vanhenemista.


Näin siis Sinikka Piippo esittelee kuvineen 44 maustetta ja mausteyrttiä!


Se mistä erityisesti pidin kautta kirjan ovat neliöidyt tietoiskut otsikolla Hyvä tietää. Tässä Hyvä tietää rosmariinista:

Muinaisessa Kreikassa opiskelijat pitivät rosmariiniseppeleitä, sillä kasvilla oli muistia parantava maine. Yrttiä käytettiin häissä ja hautajaisissa, ja se oli uskollisen rakkauden vertauskuva. Benediktiinimunkit toivat rosmariinin Eurooppaan 800-luvulla, ja sen viljely yleistyi etenkin luostareissa. Kihtiä ja puutuneiden jalkojen vaivoja hoidettiin 1500-luvulla unkarinvedellä (Aqua Reginae Hungariae, Unkarin kuningattaren vesi), jossa oli rosmariinia, minttua ja laventelia. Ranskan sairaaloissa poltettiin rosmariininoksia katajan kanssa huoneilman puhdistamiseksi vielä toisen maailmansodan aikana.


Ja pidin myös siitä, että kunkin kasvin kohdalla oli Varoituksia. Tässä esimerkki laventelista:

Alhaista verenpainetta sairastaville laventeli voi aiheuttaa lievää huimausta ja väsymystä. Suurina määrinä se on narkoottinen myrkky. Laventeli voi lisätä rauhoittavien lääkkeiden vaikutusta. Liiallisena se voi heikentää muistia. Laventelia ei suositella raskauden alkuvaiheessa. Linalooni ja linalyyliasetaatti voivat aiheuttaa kosketusallergiaa.

En voi mitään sille, että kirjasta tuli mieleen kaksi muistumaa, joista ainakaan toiselle ei saisi nauraa. Paprikahan on mielettömän terveellistä ja siitä löytyy Piipon kirjassa terveysvaikutuksia sivukaupalla. Paprikoiden tuliset lajithan ovat chilejä. Nekin ovat terveellisiä, mutta hyvin kohtuullisesti käytettyinä. Kerran eräs ystäväni päätti syödä chiliä oikein kunnolla, hän kokkasi siitä jotakin ja ennen kuin puoliyö koitti hän oli sairaalassa, sillä peräsuoli oli palanut…(en naura, en naura…;-) Toinen kerta oli se, kun pyysin hajamielistä miestäni tuomaan kaupasta tähtianiksia, joilla haluan koristella sekä glögit että talon joulun aikaan. Armaani tuli kotiin useamman nomparellipussin kanssa…


Sipuleita en voi ohittaa, sillä ei sitä reseptiä, johon en tuplaisi valko- ja keltasipulin määrää. Keskityn nyt kuitenkin himolajiini eli valkosipuliin, jonka on todettu vähentävän mm. peräsuoli-, paksusuoli-, maha-, rinta-, eturauhas-, ruokatorvi-, iho- ja aivosyöpien esiintymistä. Valkosipulissa oleva diallyydisulfidi estää leukemiaa in vitro. Se vähentää mahasyöpäriskiä puolella, peräsuolisyöpää jopa enemmän.

Pitkäaikaisessa käytössä valkosipulin uskotaan lievittävän masennusta, stressiä, hermostuneisuutta, auttavan väsymykseen, parantavan keskittymiskykyä ja nopeuttavan toipilaiden kuntoutumista. Valkosipuli myös alentaa verenpainetta, parantaa ääreisverenkiertoa ja aivojen verenkiertoa sekä hillitsee ikään liittyviä verisuonimuutoksia.


Kirjan luvussa Mausteiden ja mausteyrttien viljely, keruu, säilöntä ja käyttötavat, esitellään se hurmaava suomessa kehitetty Zenrow-pöytäpuutarha, joka on ihan pakko saada. Nyt antaudun mainokselle!

Kiitän professori Piippoa hyvin antavasta tietopaketista sekä hurmaavista kuvista! Suosittelen nyt isosti tätä teosta kaikille, jotka haluavat välttää ennenaikaisen kuoleman ja jotka haluavat myös ehkäistä monia, monia sairauksia sekä samalla nauttia herkullisesta ruuasta – kera mausteiden! Ja mikä uskomattominta: Vain gramma päivässä riittää.

TIEDOTUSTA KESKELLÄ VIIKKOA

Hei!

Päätin laittaa tähän kohtaan vähän tiedotusta, sillä ehkä minä en ole ainoa johon Heberleinin kirja on kolahtanut lujaa. Mitenkään ei liity tämä asia itsemurhaan tai sen riskiin, mutta haluan muistuttaa:

Yhtä luonnollista kuin tehdä avioehto ennen avioliittoa on tehdä hoitotahto ennen kuolemaa. Täältä löytyy minun: Hoitotahtoni/ My Last Will Asian hoitaminen on hieman vaikeaa sitten kun on liian huonossa kunnossa tai jo kuollut.

Aion pitää arvonnan heti kun lukijoita on 300 tai kävijöitä blogissani on ollut 300 000. Jännä nähdä, kumpi täyttyy ensin. Luvassa on mieletön kasa kirjoja, joista kolme arvan arpomaa saavat valita kolme mieleistään. Kisaan mukaan kelpuutetaan siis lukijakseni kirjautuneet ja muut ohjeet sitten kun aika on. Sen verran kuitenkin infoan, että alkaaa miettiä mikä tai mitkä kolme kirjaa voitte nimetä SIELUkirjoiksenne.

Huomenna saatte sitten kirjan, jonka avulla voitte ehkäistä ennenaikaista kuolemaa, mutta myös pelastua monilta vaivoilta ja säilyttää vitaalisutenne ja nuorekkuutenne KAUAN. Minä kuljen hiljempaa, siis kovasti yritän, sillä tapahtui unettomuutta ja vaikka mitä, kunnes tajusin ettei ihminen ole kone. Nyt haluankin haastaa teidät kaikki

- nukkumaan enemmän eli EI iltaisin koneella vaan tuutulullaa
- lenkille viitenä päivänä viikossa, kahtena saa olla vaikka yöpukupäivä;-)
- niskajumpat viitenä päivänä viikossa
- naura enemmän, stressaa vähemmän
- älä ryhdy toisten huolten kantajaksi eli valitse ystäväsi Valonkantajista

Merkkaan itselleni joka päivä kalenteriin punaisen plussan, kun olen tätä noudattanut ja sen jälkeen kun on sata plussaa, palkitsen itseni jollain tavalla. Nyt otan kyllä förskottia, sillä aion perjantaina lähteä Bessun kanssa Siihen Yhteen Paikkaan, jossa saa maailman parasta korvasienikeittoa, maailman parasta poroa (anteeksi kasvissyöjät!), maailman parasta tunnelmaa...Ja minusta tähän sopii nyt todella hyvin eräs Ailin runo:

Moniongelmaisen kriisipalveluksi
älä ikinä haksahda.
Törkytunkiona ja saostuskaivona
saat olla rakastettu sijaiskärsijä.
Omat ongelmansa hän kippaa ilomielin
sinun ristiksesi syytääkseen syyttömänä
yhä uusia ongelmia.

- Aili Nupponen -
Elämänpelto

Bis Morgen!

♥:lla Leena Lumi

PS. Jestas, nyt on 300 lukijaa! Avaan arvonnan pe aamuna, jos vielä silloin tuo 300, minun pitää tehdä kirjalista ja kuvakollaasi ja....Kaikki jotka rakastavat arvontoja, kiittäkää Norkkua, hän on 300. lukijani! Tervetuloa lukijakseni Norkku♥

Ann Heberlein: En tahdo kuolla, en vain jaksa elää

Olen istunut St. Larsin odotushuoneessa työttömänä, tarjoilijana, hoitoapulaisena, opiskelijana, väitöskirjan laatijana, vt. lehtorina, etiikan tohtorina, kirjailijana, kulttuurikeskustelijana ja -toimittajana. Olen istunut psykiatrian päivystyksen odotushuoneessa sinkkuna, avovaimona, vaimona, eronneena, raskaana, kahden lapsen äitinä ja kolmen lapsen äitinä.

Hahmoton vuodenaika ikkunan takana. Olen ollut täällä jouluna, uutenavuotena ja juhannuksena. Olen ollut täällä syksyllä, lumituiskussa ja vasta puhjenneessa keväässä. Minua ahdistaa jokaisena vuodenaikana. Minun ahdistukseni ei suosi eikä hyljeksi lunta, auringonpaistetta, sadetta eikä poutaa. Se iskee täydellä voimallaan, kun luulen olevani turvassa.

Ann Heberlein on kirjoittanut kirjan En tahdo kuolla, en vain jaksa elää (Jag ville inte dö, jag vill bara inte leva, Atena 2010, suomennos Ulla Lempinen), jossa hän mitään kaihtamatta, mitään kaunistelematta kertoo kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstään, psyykkisestä sairaudestaan, epätoivotusta seuralaisestaan jo kahdenkymmenen vuoden ajalta.

Muistan kun luin hänestä haastattelun jostain lehdestä. Kaunis, nuori teologian tohtori, etiikan tutkija ja kolmen lapsen äiti, joka ei halua kuolla, mutta ei jaksa elää. Kirjassaan hän valottaa elämäänsä, sairauttaan ja montaa siihen liittyvää kysymystä laajasti. Mukaan tulevat myös kysymys itsemurhan oikeutuksesta, Jumalasta, luovuuden ja hulluuden avioliitto ja ne monet, monet kuuluisuudet, joita on piiskannut eteenpäin ja/tai itsemurhaan pukeva ahdistus ja/tai luova masennus. Ja se lista on pitkä…

Kuten arvaattekin, kirja vetää sielun vereslihalle. Ann osaa kirjoittaa, mutta se ei ole tässä nyt relevanttia, vaan tuskan syvyys, se taakka, jonka monet joutuvat kantamaan, monet, joista osa päätyy valitsemaan helpotuksen, tien pois: itsemurhan. On hurjaa lukea, että itsemurha on 15-45 –vuotiaiden yleisin kuolinsyy ja suurimmassa vaarassa ovat juuri kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivät eli maanis-depressiIviiset. Nimenomaan tähän psyykkiseen sairauteen erikoistuneen professori Kay Redfield Jamisonin mukaan viidesosa kaikista maanis-depsessiivisistä kuolee itsemurhan kautta.

Anafranil. cipramil, zolofit, prozac, valium, stesolid, sobril, stilnoct, atarax, imovane, oxascand, litium ja topimax. Ann kertoo syöneensä paljon pillereitä, mutta hän myöntää, että ei olisi enää elossa ilman niitä. Ja lopultakaan hän ei halua kuolla, hän ei vain jaksa elää.

En tahdo kuolla, en vain jaksa elää. Aito apori, ratkaisematon filosofinen dilemma, ahdistava tilanne itsessään, jos unohdetaan että useimmiten oma ahdistukseni saa minut pitämään elämää arvottomana ja ajattelemaan että se pitäisi siksi lopettaa. Se sattuu liikaa. Joskus. Joskus se on vain sietämätöntä. Tämä arki. Tämä murhe. Tämä ruma elämä. Tämä latteus. Tämä typeryys. Kaikki mitä te ette ymmärrä. Anteeksi. se oli tarpeetonta. Anteeksi.

Annin ankkurit elämään ovat lääkkeet, lapset ja terapiat. Hän ei kestä oikeasti ajatella lapsiaan ilman häntä. Ann tuntee olevansa täysin epäonnistunut kaikessa paitsi äitinä. Hän tuntee olevansa taloudellinen katastrofi, sillä maanisina aikoinaan hän tuhlaa mielettömästi. Hän ostaa vailla harkintaa toisen talon, vaikka lasten pitkät kesälomat ovat hänelle kauhistus, koska lapset syövät kaikki ateriansa tällöin kotona ja se maksaa. Hän saattaa maanisena kautena pitää glögijuhlat kolmellekymmenelle hengelle, joissa kaiken pitää olla niin viimeisen päälle, että kaiken jälkeen kymmenien miljoonien kruunujen velat eivät loppua tule näkemään. Juuri oikeansävyiset savunharmaat kynttilät loistavat, talo pursuaa suklaata, satoja kanelipullia, glögiä, chévrepiirakkaa, paahdettuja pähkinöitä, stiltonia, itse leivottua leipää, briejuustoa, valtavia hedelmäasetelmia, uusia pöytäliinoja…iloinen puheensorina täyttää huoneet ja kaikki on täydellistäkin täydellisempää suureellisena iltana, jolloin maksamattomat laskut piilottelevat moraalifilosofian käsikirjojen takana.

Teen kaiken aina viimeisen päälle. Olen harvoin kohtuullinen. Yritän tosissani vastustaa itseäni, mutta se on vaikeaa. Erittäin vaikeaa. Ei, kohtuullinen en ole, mutta juhlia minä osaan järjestää.

Ihailen Heberleinin rohkeutta sanoa ja sitäkin, että hän kykenee analysoimaan omaa tuskaansa sekä suoraan että välillisesti kuuluisien filosofien ja vaikka Sylvia Plathin kautta. Myös jumaluus ja moraali ovat kirjailijaa kiinnostavia teemoja jo hänen koulutuksensakin kautta. Ann pitää kuitenkin, jaksaa vielä pitää, yllä fasadia, jossa jotkut pitävät häntä menestyjänä, mutta he eivät olekaan nähneet häntä käpertyneenä vessan lattialle sikiöasentoon kaikkea peläten, haluten kaikkea paeta ja ehkä he eivät ole ikinä kuulleet käsitteestä hymyilevä kuolema.

Minusta tämä oli satuttavinta:

Mietin onko maailmassa yhtä ainoaa ihmistä joka tietäisi, kuka olen. Mietin haluanko kenenkään tietävän, kuka olen. Sisimmässäni. Olenhan taitava valehtelemaan. Rakas Jumala. Olen niin uupunut.

Haluaisin suositella tätä kirjaa kaikille, mutta on aivan pakko varoittaa, että tiedossa on asioita, jotka kyseenalaistavat jopa sen, mikä on monille kaiken kantava voima: rakkauden. On myös todella rankkaa tuntea itsessään se tuska, jonka pian kolmekymmentäkahdeksan täyttävä nainen kokee, se varmuus, että hän varmasti tietää ainoastaan sen, ettei koskaan – koskaan – tule onnelliseksi. Ahdistus on uskollinen kumppani.

Dearest,

I want to tell you that you have given me complete happiness.
No one could have done more than you have done.
Please believe this. But I know that I shall never get over this:
And I am wasting your life. It is this madness.
Nothing anyone says can persuade me.
You can work, and you will much better without me.
You see I can’t write this even, which shows I am right.
All I want to say is that until this disease came on me
We were perfectly happy. It was all due to you.
No one could have been so good as you have been,
from the very first day till now. Everyone knows that.
V.
Will you destroy all my papers?

- Virginia Woolf -

***

Tämän kirjan ovat lukeneet lisäkseni ainakin Annika K  Sanna ja Aili

***

Kiitos Hannelen löydämme Ann Heberleinin myös täältä

*****

Osallistun tällä kirjalla Nooran Mieleni on rajaton -haasteeseen.

Kate Morton: Paluu Rivertoniin

Prologi


Kiinalaiset lyhdyt syttyvät, savukkeiden ja parfyymien tuoksu sekoittuu kesäiltaan, naisten pitkät helmet tarttuvat miesten puvun nappeihin, samppanjalaseja kannetaan, Emmeline tanssii shimmyä pinkissä puvussaan, naurua, puhetta, yö pimenee, sumu nousee järveltä…

Kate Mortonin Paluu Rivertoniin (The House at Riverton, Bazar 2011, suomennos Helinä Kangas) on niin paljon enemmän kuin luulinkaan. Alussa sain tuntuman, jossa pientä kliseemäisyyttä, paljon ennalta-arvattavuutta ja liikaa kepeyttä. Lopulta paikkansa piti vain ennalta-arvattavuus, jossa olen valitettavan hyvä. Se ei kuitenkaan lopulta haitannut lukukokemusta ollenkaan, vaan päinvastoin saatoin antaa kaiken keskittymiseni itse henkilöille ja heidän keskinäisille suhteilleen, joka syvensi tarinan makua niin, että olin välillä Hannah, välillä Grace, mutta en kuitenkaan Emmeline, ehkä sitten Robin Hunter…


Tarinan kertojana toimii hoivakodissa asuva Rivertonin kartanon entinen palvelija Grace Reeves. On vuosi 1999 ja Grace on saanut kirjeen nuorelta ohjaajalta Ursula Ryanilta, joka haluaa tehdä elokuvan Rivertonin elämästä ja siellä sattuneesta tragediasta ajalta, jolloin Grace palveli kartanossa. Hän pyytää Gracelta tapaamista asian tiimoilta ja näin vanha nainen lähtee vielä kerran Rivertoniin sekä muistellen että lopulta aivan konkreettisesti. Hän kohtaa uudelleen Hannahin, Emmelinen ja Davidin sekä heidän Leikkinsä, jota ei ollut ilman heitä kolmea. Grace näkee jälleen kulisseihin tehdyn lasten huoneen ja muistaa, miten hän näki sen ensi kerran saapuessaan Rivertoniin vuonna 1914:

Voin kuvailla huoneen, mutta pelkään että mikään kuvaus ei pysty välittämään sitä merkillistä viehätystä, jota se minussa herätti. Huone oli suorakaiteenmuotoinen, suuri ja synkkä, ja siitä henki arvokkuutta, jossa oli hienoinen laiminlyönnin tuntu. Siinä aisti luopumista, ikivanhan tarinan taikaa. Kuin se olisi nukkunut satavuotiasta unta. Ilma oli raskasta, paksua, kylmää ja pysähtynyttä, ja takan vieressä olevassa nukkekodissa päivällispöytä oli katettu juhlavieraille, jotka eivät koskaan saapuisi.

Grace saapuu kartanoon aikana, jolloin varakkaimmissa piireissä elettiin kahden kerroksen väkenä ja palvelijat saivat olla kiitollisia, että saivat palvella hienoa perhettä antaen näille viidestätoista punnasta vuodessa kaiken lojaalisuutensa ja jopa kiintymyksensä! Tyytyväinen palvelusväki oli kuitenkin myös palveltaville tärkeä asia ja omista pidettiin huolta. Palvelusväessä itsessään oli myös arvojärjestyksensä, omanarvontuntonsa ja keskinäinen kiintymyksensä, josta parhaassa tapauksessa nuori tyttö sai kodillista hoivaa vastineena ahkeruudesta ja uskollisuudesta.

Paluu Rivertoniin on brittiläistä tapainkuvausta ennen ensimmäistä maailmansotaa, mutta ennen kaikkea sotien väliseltä ajalta. Se on siskokirjakin, mutta se on myös elämää suurempaa rakkausdraamaa kerrottuna vanhan Gracen äänellä. Tästä tuli heti mieleeni vanha nainen Richard Masonin Muistojen huoneissa sekä vanha, invalidisoitunut balettitanssija Bolšoin perhosessa. Nämä kolme iäkästä naista, Joan, Nina ja Grace, kertovat muistojensa tarinaa, joka aukeaa utuisena, mutta hurmaavana muistojen viuhkana, menneeltä maailmalta tuoksahtavana, hieman surumielisenä, mutta ehdottomasti vaikuttavana, suorastaan järisyttävänä.

Gracen tarina kantaa sekä rakkautta, aikalaiskuvausta, valheita kuin myös murhaa, joten mistään tyhjänpäiväisen kepeästä ei ole kysymys. Kate Morton antaa Gracelle äänen, joka miellyttää, tempaa otteeseensa, vie liki, niin että tunnet puuterin tuoksun, silmät häikäistyvät auringon kilosta suihkulähteen vedestä, katsot Hannahia silmiin ja näet käsittämätöntä surumielisyyttä vilkkaassa, uskaliaassa nuoressa naisessa…Ja sitten oli se leikki, joka vaatii aina kolme. Leikki, jossa

kolmion kaksi pistettä, joita kolmas ei sitonut yhteen, olivat etääntyneet yhä kauemmaksi toisistaan. Kuminauha oli venynyt äärimmilleen. Se pongahti takaisin kasaan. Kaksi pistettä palasi voimalla…Aika pysähtyi.

Paluu Rivertoniin kirjan kansi on täydellinen! Sitä on myös Mortonin tarina. Hän saattaa Gracen Rivertoniin kolmasti: ensin 1914, sitten tulevat Lontoon vuodet ja paluu Rivertoniin 1924 sekä vielä kerran 1999, vähän ennen kuin Grace lopullisesti sulkee silmänsä eräs tietty seepianvärinen valokuva verkkokalvoillaan. Hänellä on nyt hyvä olla, sillä salaisuus, jota hän on kantanut kymmeniä vuosia, on ojennettu tyttären pojalle, tulevan kirjan kirjoittajalle.

Minulla on monta syytä pitää tästä kirjasta, ja uskon, että oleellinen on kerrottu, mutta salaisuudet säästän lukijoiden itse avattaviksi. Henkilökohtaisesti olen aina tuntenut kuuluvani sotien väliseen aikakauteen, missä on henkinen kotini, kuten kirjoitin jo Hurmion tyttärissä, jossa tein vaikka mitä villiä... Pidän historiasta, surumielisyydestä, tummasta, vaikeasta, rankasta, romanttisestakin. Paluu Rivertoniin edustaa tasokasta lukuromaaniheimoa, jossa goottilaista tummuutta: Menneisyys palaa riivaamaan nykyisyyttä, suvun salaisuuksien painolasti, torjutun nouseminen pintaan, riivattu talo, naisten eristäminen yhteiskunnallisesta toiminnasta ja päätöksenteosta, salaperäinen ja näkymätön, tunnustuksellinen kerronta ja toisiinsa upotetut tarinat…Näissä kaikissa Morton on kuin mestaripelaaja kotikentällään ja nautinto on lukijan!

Epilogi

Vanhan suihkulähteen luona liikkuu joku. Ikaros ja kolme merenneitoa näkevät hopeisen silkkileningin hohteen. Surumieliset tähdet hyväilevät naisen valkeaa ihoa, joka kuunvalossa maagisesti yhtyy leningin hopeaan. Nainen kumartuu lähteen ylle ja ojentaa kätensä tavoittamaan viimeistä heijastusta vedestä juuri ennen kuin pimeys laskeutuu…

*****

Paluu Rivertoniin - Kate Morton

*****

Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin  Irene  Satun luetut  Sanna Aletheia  Krista Miia Jaana, Kaisa Reetta,  Norkku Karoliina Maria Sonja  Katja/Lumiomena  ja Hurja Hassu Lukija

LUULTAVASTI ODOTAN SINUA

Alkukesän ruusut
tuovat sinut vielä kauan mieleeni,
ja siihen aikaan, kun kesä alkaa,
on erityinen tuoksujen ja tunteiden seos
jonka vain minä vaistoan,
se on minun sydänkemiaani: akasioiden suru -
jos olen surullinen, se johtuu akasioista. Kauan
sinä lähetät vielä rakkauden pieniä salamoita.
Joskus sinusta tulee auringonpaisteen tuuliratsastaja,
joskus sytyttelet joulukynttilöitä.
Ja joskus taas meloni on suolainen.
Ja sinä katsot minua vielä monta monituista kertaa.
En halua unohtaa enkä liioin muistaa.
On oleva tuhansia pikku hetkiä
jaettuna aaumunkoittoihin, päiviin, öihin,
orgioihin ja juhliin, työhön ja lepoon,
ikävään ja himoon, kaupunkeihin ja kyliin,
keväisiin, syksyihin, kesiin, uneen, valveeseen,
musiikkiin, hiljaisuuteen, auringonpaisteeseen, lumipyryyn,
niin että kaikkea riittäisi pitkiksi vuosiksi.
Miten paljon me leikimme ennen sitä!
Miten kauan odotimme toisiamme, annoimme odottaa toisiamme!
Kivuksi pingotettu himo.
Ja jokainen syleily oli ensimmäinen.
Vasta nyt tiedän sen, viimeisen syleilyn jälkeen.
Mutta jo silloin: jokin lamauttava etäisyys,
jokin suloinen vieraus, jokin pyörryttävä mahdottomuus.
Jo silloin, myös silmiesi edessä: poissaolossasi
niin kuin sylissäsi.
Muistojesi evankeliumissa, jo silloin.

- Erzsébet Tóth -
Aamut, hiukset hajallaan (WSOY 2011, suomennos Hannu Launonen ja Béla Jávorszky)
kuva Iines

Set Fire to the Rain

MINÄ & NELLY

Heräsin tänä aamuna klo 5.30, sillä halusimme saattaa kummipoikamme ensimmäisen luokan ensimmäiseen koulupäivään. En ole kuitenkaan ihan varma heräsinkö, sillä olen valvonut kaksi yötä unettomana. Soitin jo eilen äidille, että 'onko täysikuu?' Ei ole kuulemma vielä, mutta kohta on. Siis, aamuvarhain saavuimme serkun luo ja siellä olikin tämmöinen kisuyllätys. Koska minua ja kissoja ei yleensä mitenkään yhdistetä, saatte tässä nyt ihmetellä minua ja Nellyä. Nelly on aivan kuin siitä Whiskas-mainoksesta, harmaaraidallinen ja tassuissa ja päässä, sekä nöpönenässä on aivan pienet kuin aprikoosit suloläikät. Siis mitä hurmaavin neiti! 

Sara jo kävi komentamassa minut nukkumaan, sillä en muista mitä olen hänelle kertonut jostain Montgomeryn kirjasta...hänkään ei siis muista, koska kysyy;-) Olen nyt niin univajeessa, että aion ottaa löysin rantein sen hurmaavan tiiliskiven kanssa, jonka loput nautin hidastetusti viikonloppuna. Älkää ihmetelkö, jos on hiljaista. Nukun vain univajeet pois ja sitten käyn taas sataa!

Mukavaa viikonloppua kaikille! Minulla ei nyt soi, mutta saatan huomenna tai lauantaina laittaa teille molempiin blogeihini yhden hurmaavan kuvan ja runon.

Love
Leena & Nelly

SYKSYN MAKUJA

Näetkö jo mielessäsi kellarin hyllyt täynnä somia pikkelssi-, kurkku- ja marjahyytelöpurkkeja? Herääkö elokuussa sisäinen muumimammasi, joka haluaa höyrystää, pilkkoa, umpioida, hillota, säilöä, purkittaa loputtomasti syyskesän satoa? Näetkö luumupuusi luumut somissa purkeissa, joiden ympäri kiertää kaunis niininaru ja purkeissa tietysti vanhanaikaisella kaunokirjoituksella koristellut etiketit, joissa lukee Luumuhurmio tai Intohimolla luumuista? Jos näin on niin ihan sinua varten on hyödyllinen ja kaunis kirja Syksyn makuja (En Smak av Høst, Tammi 2011, suomennos Päivi Kivelä). Kirjan tekijät Kari Finngaard, Gudrun Ullveit sekä Kari Renberg ovat koonneet yhteen syysaromaattisen tietopaketin, jossa marjoista, sienistä, hedelmistä, vihanneksista ja yrteistä tehdään säilyviä herkkuja itselle tai lahjaksi annettavaksi. Yrttejä ja marjoja käytetään myös kirjan leivontaohjeissa kuten vaikka Karhunvatukkasarvissa. Syksyyn kuuluvat myös kauniit kranssit ja niihinkin voidaan hyödyntää syksyn satoa: kuivattuja sieniä, ruusunmarjoja ja omenoita. Hyvin näyttävä kranssi syntyy myös kävyistä, pihlajanmarjatertuista ja kuivatuista hedelmäviipaleista.

Tämä kirja on kuin sisko aikaisemmalle Metsän makuja, mutta kaikki ohjeet eri ja nyt myös löysin vihdoinkin mustaherukkahyytelön valmistusohjeen. Tämä herkullinen hyllyvä tumma hyytelö on minusta monen liha-aterian välttämätön lisuke, mutta se on usein kaupasta ostettuna liian kuivaa ja/tai kovaa. Kun luin ohjetta alkoi hieman hymyilyttää, sillä valmistus ei olekaan niin helppoa, sillä hiukankin väärä keittoaika suhteessa annoskokoon pilaa rakenteen. Ja kaiken huipuksi saman tekee liika ilmankosteus eli älä valmista mustaherukkahyytelöä sateella!

Kirjan kuvat ovat todella hurmaavat ja niissä leiskuvat kaikki syksyn vahvat värit. On isoja kuvia kuin keittiötauluja, mutta myös hyvin onnistuneita yksityiskohtia sekä upeita kollaaseja. Tekstiä ja ohjeita on juuri sopivasti niin, että niihin ei tukehdu ja osa on puhdasta tunnelmointia, jota syksyn ihminen kaipaakin. Marjoissa valmistetaan Kolmen tähden hilloa, Punaherukkahyytelöä, Talon omaa lakkalikööriä…Sienissä säilötään kantarelleja, valmistetaan Metsänmakuista sienipateeta ja kaiken aikaa saadaan hurjasti vinkkejä. Minä en ollut tajunnutkaan, että voisin valmistaa osan kuivatuista suppilovahveroista omaksi sienimausteekseen, jota sitten lisäisin ruokaan kuin ruokaan. Kauniissa lasipurkissa tällainen mauste on myös käypäinen pikkutuliainen.

Hedelmissä leivotaan Ranskalaishenkistä omenapiirakkaa ja luumuista valmistetaan Kanelilla maustettua luumuhilloa. Ah, mikä väri hillossa onkaan! Tämä sinetöi vielä yhden luumupuun istutuksen, sillä nykyään syömme kaikki luumut tuoreina, eikä riitä hilloihin. Vihanneksissa maistuu Inkiväärinmakuinen vihanneschutney, mutta me valmistamme tänään Provencelaista pastakastiketta:


2 kg kypsiä tomaatteja paloina
0,5 dl oliiviöljyä
100 g sipuleita silputtuna
100 g valkosipulinkynsiä silputtuna
1 mausteneilikka
1 laakerinlehti
tuoreita yrttejä maun mukaan:
0,5 nippua timjamia, basilikaa ja persiljaa
suolaa ja pippuria
pinnalle oliiviöljyä


Kuumenna öljy ja anna sipuli- ja valkosipulisilpun kiehua miedolla lämmöllä pehmeiksi, n. 10 minuuttia. Sekoita joukkoon tomaatit, mausteneilikka, laakerinlehti ja yrtit. Keitä miedolla lämmöllä kannen alla n. 45 minuuttia. Sekoita hyvin ja kuumenna taas kiehumispisteeseen. Mausta suolalla ja pippurilla. Kaada tomaattikastike steriileihin lasitölkkeihin. Kaada päälle tilkka oliiviöljyä ja sulje kannet tiiviisti. Ja tässä sitten purkitettuna sitä aurinkoa, josta Katri Vala: ”Punaiset tomaatit laulavat: on lihamme aurinko!”


Syksyn makuja monipuolisine ohjeineen on juuri tätä syyskesän juhlaa palvova, innoittava kirja, josta on moneen lähtöön ja ohjeet ovat helppoja, idearikkaita sekä myös terveellisiä.


”Hedelmäin juhla, kypsymisen huume…”

YÖT OVAT PIMEÄT JA RASKAAT. HEDELMÄT VARISEVAT, VARISEVAT. KUULETKO...

Yöt ovat pimeät ja raskaat.
Hedelmät varisevat, varisevat.
Kuuletko kumahdukset puutarhassa?
Maa soi kuin valtainen rumpu,
hiljaa soi luumunsinisessä yössä.

Hedelmissä palavat kesäpäivät,
omenain kuullossa vaaleat yöt!
Punaiset tomaatit laulavat:
on lihamme aurinko!
Hedelmäin juhla, kypsymisen huume.
Elovalkeat leimuavat.

Kuuletko kumahdukset puutarhassa?
Maa värisee kuin väkevä rumpu.

- Katri Vala -
Kootut runot (WSOY 1958)

YOU HAVE THE SWEETEST BLOG

Sain ihanan tunnustuksen blogista A Kiss From The Past! Kiitos♥ Olen tästä nyt erityisen ilahtunut, sillä tämä tunnustus ei pyydä kertomaan sataa asiaa itsestä tai muuta selliasta, joka veisi tuntikausia. Ei, tämän suloisen muffinin syön todella nopeasti!

Tähän kuuluu, että pitää kertoa oma lempiväri, suosikkiruoka sekä minne haluaisi nyt matkustaa. Ja sitten tämä ojennetaan monelle muulle blogille, joista pitää. Minä olen nyt huomannut, että tämä tunnustus on kiertänyt suurimmassa osassa niitä blogeja, joissa käyn, mutta ihan varuilta ojennan tämän Lumiomenalle, Karoliinalle, Erjalle, Joanalle, Ankille, Jennille, Lumikolle, Arleenalle, Jaelille, Allulle ja Susalle. Ojennus on kirjablogipainotteinen siitä syystä, että kirjabloggaajat ovat aika uutteria ja he, jos ketkä tarvitsevat välillä kevennystä. Itsekin vellon usein liian syvällä ja vähän vielä tosikkonakin, joten tällaiset muffinit nostavat ihmeesti blogikuntoa. Ja kuka nyt tuntee jääneensä ilman, saa vapaasti ja ilolla ottaa tästä. Olkaa hyvä, te kaikki!

1)  Väri on minulla turkoosi.

2)  Ruoka on korvasienikeitto.

3) Juuri nyt haluaisin matkustaa sinne, missä talot ovat hyvin, hyvin vanhoja, mutta asuttuja. Se olisi sitten varmaankin Venetsia, mutta se voisi olla myös Zürich.

turkoosi / kuva Absolutely white
vanha rakennus / kuva Petriina