torstai 8. lokakuuta 2009

K18

Sinä olet kaunis, ja minä tiedän missä sinä asut.

Suomen Turku on monin tavoin pelottava kaupunki. Siellä voi kuolla huumorintajun puutteeseen tai sen ylitarjontaan. Siellä voi joutua tapetuksi ja silvotuksi ja löytää itsensä vain muutamana osana jätepussista Hirvensalosta. Ruissalon pitsihuviloiden terasseilla saatat nauttia viiniä ja ihailla maisemaa, kun seuraavassa hetkessä saat taistella henkesi edestä sarjamurhaajaa vastaan. Kaikkein vaarallisinta on mennä Turun pääkirjastoon Linnakadulle ja lainata sieltä kirja, sillä joskus kukaan ei enää löydä sinua, mutta lainaamasi kirja löydetään ja sen välistä löytyy lappu

Sinä olet kaunis, ja minä tiedän missä sinä asut.


Ja ihan kaikkein vaarallisinta Turussa on tilata kotipizza

Sen kädessä oli punainen jääkiekkokassi.
Se seisoi sateessa, katseli häntä, eikä sanonut sanaakaan.
Anna tempaisi oven kiinni.
Ennen kuin lukon kieli oli lähelläkään pesäänsä, se sai jalkansa väliin.
Oven liike pysähtyi kuin seinään.
Anna tarttui kaksin käsin kahvaan ja veti kaikin voimin.
Se teki samoin. Se tarttui molemmin käsin oven reunaan ja tempaisi.
Se seisoi ulkona sateessa ja katsoi häntä mykkänä kuin aave.


Max Mannerin kirja K18 (Minerva, 2009) tekee uskomattomasta uskottavan: Suomen Turusta, kuumuutta huokuvasta Turusta tulee sarjamurhaajan temmellyskenttä. Lähdin hyvin ennakkoluuloisena lukemaan psykologista suomalaista dekkaria, sillä olenhan lukenut kaikki maailman kuuluisimpien psykologisten dekkarikuningattarien teokset. Kukaan mies ei kirjoita kuin toimintaa, eikä osaa asettua murhaajan nahkoihin, mikä on lukijalle kaikkein herkullisinta: päästä heti murhaajan pään sisälle. Ensimmäisen ennakkoluuloni Max Manner osoitti vääräksi, sillä kyllä minua pelotti olla yksin kotona ja lukea K18:sta! Toisen ennakkoluuloni hän kumosi vain osittain: saimme hetken viivähtää murhaajan mielessä, mutta vain hetken. Sen sijaan Manner kuljetti tarinaa niin hyytävästi ja juonikkaasti, että koko ajan pelotti ja kertaakaan en edes voinut kuvitella arvaavani loppuratkaisua. Ja et arvaa sinäkään!


Tämä oli elämäni kolmas koskaan lukemani suomalainen dekkari, mutta ei viimeinen, sillä Max Manner aloitti K18 –dekkarillaan Annika Malm-trilogiansa ja Annika on niin ristiriitainen nainen, että hänen seuraansa ei voi hylätä. Tätä ennen Max manner on julkaissut kaksi komisario Anna Mäen tutkimuksista kertovaa kirjaa, Revanssin ja Demi-Secin. Ja tässä kohtaa en voi olla tekemättä yhtä vertailua Anne Holtiin. Annella oli ensin rikostutkijana kirjoissaan Hanne Wilhelmsen, mutta vähitellen sekasortoinen profiloija Johanne Vik sai yhä enemmän jalansijaa. Innostuin Johannesta niin, että meilasin Holtille: Pidä Johanne kuvioissa! Nyt toivon tämän viestin saavuttavan Maxin: Pidä älykäs raivotar Annika Malm kuvioissa, niin naislukijat löytävät sinun kirjasi!

Eniten pelkään suomalaisten kirjailijoiden heikkoa kykyä dialogiin. Olin tuntevinani siitä lieviä väreitä aivan K18 dekkarin alussa, mutta ruumiiden hajussa kaikki korjaantuu: Luin poskiani purren miten Manner kuljetti dialogia Annika Mäen mennessä komisario Erosen valtakuntaan katsomaan yhtä kuolleista. Hurriganes soi, Remu pani parastaan ja dialogi toimi!

Max Manner kertoo kirjassaan K18 kolmesta naisesta, mutta putoaa itse stereotyyppiseen ajatteluun dialogissa, jonka Anna Mäki käy väsyneenä ja ärtyneenä patologi Camilla Luseniuksen kanssa. Camilla nimittäin arvelee ensin Annan huonotuulisuutta kuukautisista johtuvaksi ja kun syy ei ole niissä, niin seuraavaksi Manner kirjoittaa Luseniuksen ehdottamaan miehen puutetta! No, minä pystyin ohittamaan hymyillen tämän, sillä tästä lähin Max Manner saa seurustella luomansa arvaamattoman raivottaren Annika Malmin kanssa, joten vastaavaa en taatusti tule enää häneltä lukemaan.

Max Manner kertoo kolmesta silvotusta uhrista, joista yksi on kultainen noutaja ja kaksi ovat kauniita naisia. Ensimmäisen uhriin on tussilla kirjoitettu K18 ja oman merkkinsä kirjoittaa murhaaja seuraaviinkin. Ikinä et arvaa loppuratkaisua ja se on erinomaisen dekkarin tärkeä tunniste.

Sinä olet kaunis, ja minä tiedän missä sinä asut.

Ja jossain soi Nightwishin Bye Bye Beautiful

Did you ever hear what I told you?
Did you ever read what I wrote you?
Did you ever listen to what we played?
Did you ever let in what the words said?
Did we get this far just to feel your hate…



1 kommentti:

  1. Pikkuveljeni meni naimisiin tuolla Turun linnan kappelissa..

    VastaaPoista