TORSTAINA NÄHDÄÄN, SINTTU

Tänään on torstai, maailman paras päivä. Elina menee ratsastamaan ja tapaa Sintun, joka viimein on parantunut. Se vain on kurjaa, että nyt kaikki muutkin haluavat ratsastaa Elinan lempiponilla.

Yhtäkkiä Sinttu on aivan pitelemätön. Osaako se käyttäytyä kunnolla, kun Siltakylän tallilla järjestetään ponikulkue? Elinalla on edessään myös ensimmäinen oma ratsastusnäytös…

Luin Lin Hallbergin ja Margareta Nordqvistin kirjaa Torstaina nähdään, Sinttu (Torsdagar med Sigge, Tammi, 2009) ihan tosimielellä. Kun on itse viettänyt kymmenen vuotta ponityttöelämää, tuntui kuin olisi jälleen ollut 12 vee.

Kirjassa Elina kuuluu tallin nuorimmaisiin ratsastajiin, jotka ovat aloittaneet vasta syksyllä, joten päitsien laittaminen tuottaa ongelmia, mutta isommat tallitytöt auttavat. Elinan ystävä Maikki putoaa Sintulla, mutta ratsastuksenopettaja Inka määrää heti selkään takaisin kertoen, että ’sitten vasta on oikea ratsastaja, kun on pudonnut sata kertaa.’

Inka haluaa, että tytöt vaihtelevat poneja, mikä ei ole ollenkaan Elinan mieleen, sillä hän on aivan hurmaantunut oikuttelevaan Sinttuun. Myös Elinan äidillä on ponityttötausta ja hän näyttää valokuvia Pontuksesta, joka oli rodultaan gotlanninruss ja varsinainen temperamenttitapaus. Äiti kulkeekin usein tallilla mukana ja auttaa myös tallin joulun valmisteluissa. Elina pääsee äidin kanssa ostoksille ja ostaa Sintulle kauniin paperisen jouluenkelin.

Kirjassa tuodaan esiin myös hauska hiihtoratsastus, josta kovasti aikanaan pidin itsekin. Siinä yksi ratsastaa ja toinen seisoo suksilla kädet mahdollisimman suorina ja pitää kiinni pitkästä liinasta, joka on erityisellä tavalla kiinnitetty ponin siloihin. Ja sitten mennään laukkaa niin että lumi pöllyää!

Lucianpäivänä tallilla järjestetään luciankulkue, jota saa johtaa Sintulla jo isoihin hevosiin siirtymässä oleva Anna. Annan jalat ovat hiukan liian pitkät jo poniratsastukseen, mutta kaikki kokevat tilanteen hyvästijättöisen kauneuden, kun Sintulla tähän asti ratsastanut Anna vetää kulkuetta kynttiläkruunu päässään. Sintulla on punainen satulahuopa ja korvien välissä pikkuruinen tonttulakki. Sinttu tuntuu suorastaan tanssivan lumessa ja ilmiselvästi nauttii joka hetkestä.

Päivän paras hetki Elinalle on kuitenkin istua Sintun pilttuussa ja saada kuulla tallityttö Jossulta: ”Sä oot oikein tyypillinen sinttulikka. Tajuutkos?”
Torstaina nähdään Sinttu on jokaisen ponitytön unelmakirja. Tarinassa on pientä opetusta, mutta se on kätketty kivasti, eikä hyppää tarinan sulouden päälle. Piirroskuvat ovat viehättävät ja kukaan ei voi olla ihastumatta pörröiseen Sinttuun.

Oi, elämäni unohtumattomimmat joulut: tallin joulut!

PS. Tämä kirja on oikeasti kauniin sininen. Yritämme kuvata tämän kannen itse ja postaan vaikka likemmä joulua uudelleen. Jostain syystä sininen muuttuu valmiissa kansissa joskus punaiseksi ja punainen siniseksi...