maanantai 23. tammikuuta 2012

KUMMITÄTI

Oven vieressä, pinnatuolilla, istuu vielä yksi, johon kukaan heistä ei vilkaise. Jokainen pelkää, että se silmäys paljastaisi jotakin heistä, että tuo yksi katsoisi takaisin ja näkisi pohjaan asti. Heidän silmistään näkyisi, mitä he ajattelevat, vaikka eivät sitä ikinä lausuisi ääneen.

Siinä istuu tummanharmaaseen pukeutuneena nainen, syrjässä kuin hajamielisyyksissä kädestä laskettu tavara, kumolleen jäänyt astia, tarpeeton kapine, kasa tuhkaa, uunin arinalta kaavittu.

Kukaan ei katso Ansaan.


Ulla-Maija Paavilaisen Kummitäti (Otava 2011) on todenmakuinen kuvaus suomalaisen perheen vaikenemisesta, salatusta tapahtumasta, joka erottaa yhden perheenjäsenen, tässä tapauksessa Ansan, kolmeksikymmeneksiviideksi vuodeksi eroon sukulaisistaan. Vasta Ansan isän peruskirjoitustilaisuus saattaa perheen yhteen väkinäiseen tilaisuuteen, jossa sanoja on vaikea löytää ja katse kaihtaa katsetta. Tarkkailija on vainajan tytär Elina, joka havainnoi sekä lapsuudenkotiaan että muita läsnä olevia, etenkin tätiään Ansaa, johon vuodet eivät näytä jättäneen merkkejään. Lukija ei pääse heti perille, kuka on rikkonut ja ketä vastaan, mutta oudon helposti myötätuntoa riittää kirjan molemmille päähenkilöille, huimaa uraa tekevälle Elinalle, sekä Ansalle, joka näyttää jääneen elämässään huonommille korteille. Kummassakin on tunteita liikuttavia piirteitä ja Paavilainen kirjoittaa heistä hyvin todenmakuisella kielellä ja objektiivisuuteen pyrkien. Tämä voisi olla kenen tahansa tarina, mutta kirjailijan ääni on niin osuvaa, että hetkeäkään tarina ei maistu liian laimealta, vaan enemmänkin hyvinkin paljastavalta, mutta ilman suurieleisyyttä. Ansasta, ompelijasta saamme vaikenevan ihmisen tietoa ja hyvin pian arvaamme, että syrjästäkatsojan vuosissa elää kiinnostava ja traaginenkin henkilö, josta löytyy monia puolia:


Ansa tietää, ettei kukaan hänen eläkettään halua maksaa, eikä sillä summalla sitä paitsi eläisikään: kuolike olisi oikeampi nimitys. Siksi hän ompelee sormenpäät hellinä ja neulanpistoista kovettuneina, niin että jos joku niitä pitelisi, ei erottaisi, koskettaako nimetöntä vai kantapäätä.


Hän oli Ursula, suopursun tuoksu, tunnekuohu, äkillisesti nouseva verenpaine, sydämen jytke niin että se tuntui irtoavan rinnasta, kohoavan taivaalle, liikuttavan siipiään, liitelevän kuin leija; sateenkaaresta irronnut värikäs nauha.


Kummitäti kertoo uskottavasti kahden naisen toisiaan leikkaavasta kohtalosta, jossa kuva loppua kohden kirkastuu niin, että mikään ei ole sama kuin alun seepianvärisessä lapsuudenkodin tunnelmassa. Elinasta kovatahtisen uran pyörteissä Paavilainen tekee niin uskottavan, että mieleeni tuli väistämättä Helsingin Sanomien Mielipide (7.1.2012) Väsynyt uraohjus ei ole kunniaksi työnantajalleen, jossa nimimerkin takana kerrotaan, mitä upean uran kulisseissa piilottelee. Elinakin joutuu maksamaan menestyksestään kovan hinnan, sillä eräs hänen lähellään ei kestä. Tuskaa ei helpota edes Itsenäisyyspäivän linnan juhlat ja presidentin kättely, vaan on päästävä äkkiä kotiin, jonnekin pois.

Kummitäti on ensimmäinen lukemani kirja Ulla-Maija Paavilaiselta, mutta ei viimeinen, sillä luin vetävää ja viihdyttävää tekstiä, josta mieleeni tulivat mm. Annamari Marttinen (Mistä kevät alkaa, Kuu huoneessa, Ero…), Pirjo Rissanen (Äitienpäivä) ja Marja Björk (Puuma). Kaikki kotimaisia kirjailijoita, joiden kirjat ovat minulle kuin ’talon viiniä’ eli sitä takuuvarmaa, joka ei takuulla petä, jos ei ihan tajununvievästi yllätäkkään. Mitään heikkoutta en Kummitädistä osaa mainita ja onhan Paavilainen kokenut tekstin suoltaja: toimittaja sekä tehnyt aikaisemmin kirjat Sinulle luotu, Sokerisiskot, Äkkilähtö ja Kylmä kamari. Kyllä tähänkin kirjaan rosoa löytyy, sillä Ansa on persoonana niin omaa luokkaansa, lukija saa pitkään ihmetellä kuka on kirjan Kummitäti ja eräs iltapuku:

on päiväkirja, muistelmateos, värssy, rehellisin mahdollinen tarina, täynnä revittyjä ja umpeutuneita haavoja, yhtä aikaa ristiäismekko ja kuolinpaita. Se on valmis, se on raadeltu, ja se on arvista koottu.

18 kommenttia:

  1. Moi Leena!

    Mielenkiintoinen esittely romaanista.<3

    Oikein hyvää viikon alkua sinulle, Leena-IhaNainen.<3

    VastaaPoista
  2. Moi Aili!

    Kiitos!

    Kiitos samoin sinulle, Aili-IhaNainen ja terveisiä tykkylumisesta metsästä♥

    VastaaPoista
  3. Kiinnostuin tosi paljon nyt kyllä tästä kirjasta, kiitos!

    VastaaPoista
  4. Oikein hyvää alkanutta viikkoa,Leena!!

    VastaaPoista
  5. Tarina jonka vosin lukea. Mukavaa alkanutta viikkoa Leena!

    VastaaPoista
  6. Oiskohan se tämä...tulin katseleen täältä mitä seuraavaksi lukisin itse "iltasatuna"...

    VastaaPoista
  7. Kuulostaa todella luettavalta! Kiitos esittelystä.

    VastaaPoista
  8. Nina, jaan kyllä ihan räätälöityjä suosituksia, mutta minun täytyy vielä vähän tutustua sinuun ennen kuin olemme niin pitkällä.

    Käyn vähän sinulla tänään tutustumassa enemmän...

    Huomenna tulee myös yksi kiinnostava...

    ***

    Jael, anteeksi, ei ollut tarkoitus ohittaa sinua. Minä huomaan sinut kuitenkin aina!

    Huomenna taitaa tulla tarina sinulle.

    Kiitos samoin!

    ***

    Kikka, minä pidin. Ole hyvä ja mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  9. Kiinnostuin Susan tavoin myös tästä kirjasta. Erityisen kovasti kiinnostuin edellisestä arvioimastasi Syyspurjehduksesta, se on pakko saada! Kunpa pian tulisi kirjastosta viesti, että kirja on noudettavissa...

    VastaaPoista
  10. En ole tähän mennessä koskenut Paavilaisen teoksiin, sillä olen ehkä ajatellut niiden olevan turhan kevyttä tavaraa tarpeisiini. En siis vähättele viihdekirjallisuutta, mutta minulle se on harvoin sopivaa luettavaa. No, tässä nyt tuli selväksi, että ilmeisesti Paavilainen ei sitten kuitenkaan ole mikään viihdekirjailija, vaan jotain ihan muuta. Tässä voisi olla aineksia. Kiitos siis vinkistä!

    VastaaPoista
  11. Tuulia, Syyspurjehdus on must! Siitä sinä pidät.

    Minulla on tapana tehdä näitä kotimaisia naiskirjailijoita vastapainona sille, että kotimaani on vahvasti maailmankirjallisuus eli teen enemmän käännöskirjoja. Viihdyn mainitsemieni naiskirjailijoiden seurassa hyvin ja he kaikki kirjoittavat erittäin hyvää suomea ja tarinat eivät ole tylsiä. Minä oikein pelkään tylsyyttä! En tiedä, pitäisitkö sinä tästä...en tunne sinua vielä niin hyvin;-)

    ***

    Suketus, niinhän minäkin ajattelin kun luin ensimmäisen Marrtisen, mutta siitä tulikin oikein lukijoiden kommenttisuosikki. Se oli Kuu huoneessa ja kerto tilanteesta, jossa avioliitto menee hiukan huonosti, sisäisesti on paha olo ja sitten aletaan hakea apua luontaistuottteista ja viikonloppukursseista ja sitten tilillä onkin yhtäkkiä vain 8 markkaa tai euroa ja kaikki muutkin asiat entistä huonommin.

    Marttiselta on muuten aika vahva, jos haluat kokeilla, Mistä kevät alkaa. Se kertoo kolmen sukupolven naisista ja keskellä oleva opettajaäiti on sellainen esimerkki, että häneksi älkäämme ikinä tulko!

    Ymrrän hyvin, sillä minäkin pidän vahvoista ja vieläkin vahvemmista. Kun lukee Shafakin Kirottu Istanbul tai Shamsien Kartanpiirtäjän tai Ketun kätilön, miten sen jälkeen enää mikään maistuisi miltään. Mutta: Minäkin tarvitsen kevennykseni, olen todennut, kun nyt kolme vuotta olen painanut yli 100 kirjaa vuodessa. En ole siltikään lukenut vieläkään yhtään painoskuningatar Hirvisaarta enkä edes Kaari Utriota. Heille on oma lukijakuntansa. Minun äitini ei jätä yhtään Hirvisaarta väliin.

    Huomenna tulee jotain joka voi sopia sinulle paremmin;-)

    Tämä Paavilainen sopii sellaiselle, joka pitää tietystä pienieleisyyydestä, hiljaisuuden vaietuista asioista ja ihmisten välisistä suhteista, perheen salaisuuksista. Silleen tavallista, että tämä voisi olla tapahtunut tietysti meillekin...

    VastaaPoista
  12. Voi kun olen iloinen että luit tämän ja pidit! <3 Luin viime vuonna tätä edeltävän Paavilaisen kirjan Kylmä kamari, joka kertoo samoista henkilöistä - siis Ansasta ja tämän perheestä - ja pidin kovasti! ( http://psrakastankirjoja.blogspot.com/2011/05/ulla-maija-paavilainen-kylma-kamari.html ) Lue Leena sekin jossain kohtaa jos ehdit!

    VastaaPoista
  13. Kiva kuulla, että Paavilaisella on tällainenkin kirja. Oma suhteeni ko. kirjailijaan on vasta yhden kirjan varassa. Kuuntelin taannoin äänikirjana tuon Sinulle luodun, enkä pitänyt siitä lainkaan! Lukijana oli Kaija Kärkinen, josta en kovasti pitänyt, ja tarina oli, no, minusta luotaantyöntävä. Mutta olen hankkinut Sokerisiskot, jonka olen ajatellut jossakin vaiheessa lukea, ja tämä esittelemäsi vaikuttaa ihan kiinnostavalta myös.

    VastaaPoista
  14. Sara, ole hyvä vain♥

    No, minä sitten vähän liian myöhään tajusin, että olisi pitänyt lukea tuo Kylmä kamari ensin. Tajusinkin tätä lukiessa lukevani jatko-osaa. Kirjastosta...suvella. Sinne menee paljon, mitä en nyt ehdi.

    ***

    Kirsi, minä nimenomaan olisin halunnut lukea Sokerisiskot. Millään en muista, mikä siihen yritykseen tuli väliin. Luen mielelläni siskokirjoja sekä avioliittoromaaneja. Viime mainituista puheenollen, et ikinä arvaa, mitä luen nyt;-), luulin liekkien jo näkyvän lukijoilleni...

    No tämä kirja ei todellakaan ole yhtään luotaantyöntävä. Enemmänkin selliasta joka voisi olla kenen tahansa tarina, sillä Suomi on täynnä näitä vaikenevia sukuja, joissa kaneetaan vihaa ja kaunaa vuosikymmeniä. Siinä olemme hyviä!

    VastaaPoista
  15. Aloitin tämän juuri. Mukavaa lukea välilä kotimaista kirjailijaakin taas :)

    VastaaPoista
  16. Anne, eikö tunnukin heti kuin tutulta...ja on helppoa.

    VastaaPoista