tiistai 18. tammikuuta 2011

NORA & ALICIA

On parempi jäädä tähän ja maata hienolla valkoisella hiekalla, tuijottaa tuntien ajan ylös majesteettisiin palmuihin. Niin me teemme. Palmut huojuvat merituulessa ja minä vaipuisin uneen, ellei serkkuni Alician suu kävisi lakkaamatta. Hän on vain vajaan vuoden minua vanhempi. Itse asiassa kolmetoista päivää vuodesta ehdimme olla täsmälleen yhtä vanhoja, mutta jostakin syystä hän näyttää silmissäni vanhemmalta ja viisaammalta. Ehkä se johtuu siitä, että hän on niin varma mielipiteissään. Hän pitää ehdottomasti mangojäätelöstä kookosjäätelöä enemmän. Hänen lempinumeronsa on yhdeksän, sillä se on meidän senhetkinen ikämme, ja jos yhdeksän olisi henkilö, se olisi lumoava nainen. Minä taas en osaa valita mangon ja kookoksen välillä, ja jos mukaan otetaan vielä papaija, hämmennyn täysin.

Uusimmassa romaanissaan Nora & Alicia (Broken Paradise, Bazaar 2010, suomennos Tiina Sjelvgren) Cecilia Samartin kirjoittaa siitä, minkä itse tuntee perheensä kokemusten kautta: Kuuban vallankumouksesta ja paosta Castron sotilashallinnon alta. Samartin on syntynyt 1961 Kuuban Havannassa. Kuuban vallankumous 1959 syrjäytti Batistan ja nosti Castron ensin maan pääministeriksi ja vuonna 1976 presidentiksi. Faktan ja fiktion kautta Samartin vie meidät paratiisisaaren rannalle ja 1950 –luvulle. Näemme hiljaa tuulessa leyhyvien palmunoksien alla kaksi pientä tyttöä, joista vanhempi Alicia on vaaleaihoinen ja toinen tyttö Nora on tumma ja selvästi vilkasta Aliciaa vakavampi. Tytöt ovat serkukset ja toistensa parhaat ystävät eikä heidän elämässään ole huolen häivää. He ovat varakkaan suvun ja tiiviin perheyhteisön ympäröimät ja eihän heitä voi uhata mikään vaara, eihän? Ei ikinä kotimaassa Kuubassa, ei rakkaassa Havannassa, ei isovanhempien suuressa talossa Varaderossa, jossa ikkunat avautuivat merelle ja elämän suurin huoli on, miten oppia uimaan. Tosin sitäkään huolta ei oikeasti ole, sillä isoisä, abuela, on koko Havannan paras uimari ja opettaisi heidät varmasti uimaan.

Cecilia Samartinin Nora & Alicia on kirja syvästä ystävyydestä, serkkujen ystävyydestä. Jo omistus on Kaikille serkuksille. Nämä serkukset kokevat Castron valtaannousun, sen tuoman luottamuksen uuteen huomiseen kuin myös luottamuksen äkillisen menetyksen. Noran vanhemmat ovat realisteja ja päättävät hakea perheelle viisumeita muuttaakseen pysyvästi Yhdysvaltoihin, mutta Alician isä Carlos uskoo tilanteen olevan ohimenevä, olojen vakiintuvan ja paranevan. Serkukset joutuvat eroon, mutta heidän kiinteä yhteytensä säilyy muistoissa ja kirjeenvaihdossa, jonka kautta he voivat olla osa toistensa täydellisesti erilaista elämää. Noran elämän yltäkylläisyys korostuu Alician kurjistumisen myötä, kunnes lopulta tilanne ajautuu niin rankaksi, että Noran on uhmattava vanhempiaan ja matkustettava turistina Havannaan Alician luokse ja jätettävä Jeremy, joka:’ Nora, ¿te puedo pesar?’ Ja jolle Nora:’ Kyllä. Sinulle vastaus on aina kyllä.’

Rakas Nora,

nälkä on koko ajan pahempi. Monista on tullut nälkiintyneitä haukkoja, jotka käyttävät jokaisen tilaisuuden häikäilemättä hyväkseen saadakseen jotakin syötävää. Koetan vältellä kaikkein epätoivoisimpia – ja ennen kaikkea koetan olla muuttumatta sellaiseksi itse. Epätoivo leviää yön pimeydessä kuin tauti ja tekee pesän ihmisten sydämeen. Sen alle musertuu kaikkein kunniallisin inhimillisyys, ja kun se on saanut ihmisen valtaansa, sen voi haistaa hänestä kuin iljettävän lian, joka peittää Havannan kapeita kujia. Tuo lika virtaa kaduille ja kerääntyy viemäreihin. Ja jos ei ole varuillaan, siihen voi vahingossa astua ja kuljettaa sen kengänpohjissaan mukanaan kotiin.


Minä lähden vielä täältä. Lupaan sinulle kaikella sillä rakkaudella ja voimalla, joka minulla on sydämessäni, että vaikka tyttäreni ei voisi koskaan omin silmin nähdä majesteettisia palmuja tai omien kasvojensa kauneutta, hän tulee tietämään, mitä on vapaus.


Alicia


Tunnistan Noran ja Alician tarinassa Cecilian äänen. Se on vain syvempi ja satuttavampi kuin Señor Peregrinossa. Nyt ei naureta Carmenille, joka kantaa ylväästi läskejään ja saa kohtauksiaan. Nyt sukelletaan syvälle, sinne missä hait uivat, sinne, missä pimeys syö valon. Isä Aurinkoisen urkintasysteemi on uinut merien ylitse Kuubaan ja kuka vain voi kavaltaa kenet vain. Lapset ilmiantavat omia vanhempiaan ja vanhemmat omia lapsiaan. Vallankumous luo omat loisensa ja usein syö omat lapsensa, mutta kaikesta huolimatta ihmiset löytävät käsittämätöntä sitkeyttä jatkaa. Ilo voi olla vaikka pala porsaanpaistia mustasta pörssistä, se pala siannahkaa, joka sitruunalla ja valkosipulilla maustettuna vartaassa paistuessaan tuo kyyneleet silmiin. Gastronominen vastavallankumous Castroa vastaan!

Nora saapuu Havannaan kuin vieraaseen maahan. Hän kohtaa lapsuuden tuulen, lämmön, palmut, meren, hiekan, mutta kaikki muu on toisin. Myös Alicia, jolla on nyt pieni tytär Lucinda. Ilokseen Nora kuitenkin tapaa myös perheen monivuotisen palvelijan Beban, jonka vahvuus auttaa Noraa kohtaamaan aivan uskomattomat tapahtumat ja tekemään, mitä hänen tulee tehdä. Samartin soittaa tummaa yön musiikkia, tarjoaa vahvaa viiniä, mutta kutoo myös rakkauden ja herkkyyden seittiä, jonka turvin lukija kestää kovimmankin myrskyn joutumatta haiden saaliiksi.


Minä luin tätä kirjaa sekä Samartinin ihailijana kuin myös historian harrastajana. Luin tätä kunnioittaen Noran ja Alician kaiken voittavaa ystävyyttä sekä nauttien matkasta muistoihin, myös niihin kipeisiin. Olen vahvojen, mutta hienovireisten makujen ystävä ja humalassa Cecilian viinistä…


”Mennään!” Alicia huutaa. Me ponkaisemme seisomaan ja juoksemme niin nopeasti kuin ikinä pääsemme ja jätämme jälkeemme vanan hienojakoiseen valkoiseen hiekkaan.

*****

Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin  Heidi H  Katri  Sara  Maija NaakkuLinnea, Hanna ja Katja.

12 kommenttia:

  1. Kuten tiedä, en nyt vielä voinut tätä lukea. Olen lukemassa kirjaa parhaillaan ja pidän kovasti Samartininin kyvystä kirjoittaa ja kuljettaa tarinaa. Kiehtova kirja, jota pohtii lukutaukojenkin aikana.

    VastaaPoista
  2. Lumiomena, tiedän kyllä;-) Voisimme kommentoida ristiin, kun olet tämän tehnyt.

    VastaaPoista
  3. Kummallakohan Samartinin kirjalla aloittaisin hänen tuotantoonsa tutustumisen?

    VastaaPoista
  4. Susa, ota ensin Señor Peregrino.

    Minusta kirjat ovat hyvin erilaiset tunneilmastoltaan, vaikka Cecilian herkkävaisoinen ja taitava kuvaus kuljettaa kumpaakin koskettavasti. Señor Peregrino saa sinut myös hymyilemään, jopa nauramaan. Nora & Alicia soittaa sinussa vähän muita tuntoja, mutta lupaan kauniin lopun.

    VastaaPoista
  5. Tämä on just sellainen kirja ,jonka haluan lukea!Kuten se aiempikin Samartinin kirja.Kiitos esittelystä Leena,tämä pistetään ehdottomasti korvan taakse!

    VastaaPoista
  6. Jael, minä tiedän, että nämä ovat kirjoja juuri sinulle. Hanki nyt se Señor Peregrino ensin...,multa voisit saada, jos lupaat olla oikein kiltti ja alat maalaamaan, tämän Noran & Alician. Yksi ystävä lukee sen ensin. Siis jos kelpaa nidottu ja suomenkielinen. Siveltimet esiin nainen;-) Voisit maalata uudestaan sen tumman alastoman naisen, joka nukkuu vaikkei nuku...

    VastaaPoista
  7. Minä aloitin kirjailijan tuotantoon tutustumisen juuri tämän kirjan kautta ja olen todella vaikuttunut. En pääse kirjan maailmasta oikein edes eroon ja en ole pystynyt kunnolla edes nukkumaan. Huikaiseva tarina.

    VastaaPoista
  8. Hanna, molemmat erinomaisia. Minähän olen ihan Cecilia-fani;-)

    Olet siis jo tehnyt tämän...tulenpa katsomaan.

    VastaaPoista
  9. Leena Nyt vasta näin tämän kommenttisi ,olin netin ulottuvilta poiss melkein täyden vuorokauden (retkellä,josta vielä postaan)Oih,olisi ihana saada tuo kirja,ja kyllä olen aikeissa alkaa maalaamaan taas kunhan sieltä vaan tulisi jotain,siis inspistä,Uudet välineetkin on hankittu sitä varten,joten pakko melkein saada jotain aikaiseksi!

    VastaaPoista
  10. Jael, selvä. Saat kirjan, kun eräs ystäväni on sen ensin lukenut.

    Ihanaa, että alat maalaamaan. Ja hieno se talon kuva tänään. Ja muista ne raput ja ikkunat etc.

    VastaaPoista
  11. Tämä oli juuri kuin Cecilia Samartinin kirja! Jotenkin kirjan koko maailma ja tunnelma välittyvät tekstistäsi. Kirjan värikkyys, verevyys, surullisuus ja mukaansatempaisevuus.

    Hauskaa, että molemmat nostimme esille gastronomisen vallankumouksen. Possupaisti oli niin kuvaava kohta ja ruokaan liittyy niin paljon symbloleita.

    Ja totta on, että tämä kirja on kuin viini. Jälkimaku ainakin on pitkä.

    VastaaPoista
  12. Minun oli ihan pakko tarttua tuohon possupaistiin! Se toi muuten mieleen Shafferin Kirjallisen piirin perunakuoripaistoksen ystäville. Se kohta.

    Siis huomasit mun surun. Minä koin paljon niin. Tässä kirjassa. Surua. Ja merellä odotti uskomaton uhraus...

    Tätä kirjaa on oikein sopiva verrata viiniin. Vahvaan, tummaan viiniin pitkällä jälkimaulla.

    VastaaPoista