maanantai 24. lokakuuta 2011

NUKU RUUSU, NUKU RUUSUN UNTA

Hei!

Tämä kauniisti siivilöityvän valon kuva on Marialta Baijerista. Hänet löydät täältä. Pidän tästä kuvasta, joka on kuin se kuuluisa tunneli, jonka päässä loistaa toivon valo, mutta tämä on kauniimpi. Metsä on sitä aina.
Ja tässä alkaa talviunille ruusu, jonka sain Puutarhaneuvokselta. Sitä on Suomessa vain kaksi: Yksi hänellä ja toinen minulla. Olen kehoituksesta peittänyt aran kaunottaren, että olisi edes toivoa. Tämä on testaus, jolla selvitetään, pärjääkö ruusu täällä harjukaupungin saarella. Toinen kasvaa mantereella. Suojasin myös ei niin kauniilla kehikolla sekä lumitöiden että jänisten varalta. Kerron vasta ensi keväänä, mistä ruusu tulee etc., jos Puutarhaneuvos sallii;-)

Käyntikortitkin sitten tulivat juuri sopivasti ennen kirjamessuja. Vaikka olenkin hulluna pinkkiin, niin näiden korttien pohja on lumenvalkoinen. Ne on kuvattu punaisella sisustslautasella, muuta selitystä en tuohon punertavaan sävyyn löydä. Parempiakin lumikuvia olisi ollut, mutta niissä oli aina koiria, joten niistä olisi voinut luulla, että pidän koirablogia...Nimeni muuttuu virallisesti Lumiksi, mutta ei vielä tänä vuonna, kuten olen luvannut. Nyt on niin paljon kaikkea muuta kiirettä.

Ja Lauralla on täällä synttäriarvonta, jonka aika umpetuu tänään keskiyöllä!

 Perjantai-iltana en kuku koneella, vaan olen varhain tuutulullaa, sillä la aamuna hyvin varhain lähden Bessun kanssa kohti Helsinkiä ja kirjamessuja. Yllä oleva kuva on kooste viime vuoden messuilta. Saas nähdä, mitä tänä vuonna tapahtuu ja keitä tapaamme.

Kohta lykkään pari isoa kulhoa kaalilaatikkoa uuniin ja lähden haravoimaan. Muuten en tee paljon muuta kuin luen. Olisi tarkoitus saada vielä ainakin yksi kirja tehtyä ennen viikonloppua...

Voikaa hyvin ja mukavaa viikkoa teille kaikille!

Love
Leena

PS. Vilkaisin äsken tilastoja ja eniten luettuja ovat tietenkin nyt Vuoden 2011 Kauneimmat Kirjan kannet, Illan tullen, Onni onnettomuudessa ja Linnut lumen valossa, mutta mitä ihmettä, Marilyn Monroen monta elämää on vieläkin luetuimmissa!

Haun sanoja ovat olleet Leena lumi, Marilyn Monroe, eroottinen runo, munakoiso, pimppi, kartiovalkokuusi, eroottiset runot, Grace Kelly,  jos sinä olet omenapuu tahdon minä olla omena sekä köynnöshortensia. Tästä voisi päätellä että pidän filmitähtipainotteista eroottista munakoisokeittiötä, jossa luetaan ahkerasti Tommy Tabermannin runoja! Kaikki varmaan muistavat, että pimppi kuuluu Loreto-tädille ja on yksi hauska Juan Manuel de Pradan kertomus kirjasta Pimpit.

23 kommenttia:

  1. Kivat käyntikortit! Omani tulevat kenties jo tällä viikolla, vaan kellepä minä niitä nyt jakelen, kun en tule messuillekaan ;) No, kaikelle aikansa ja paikkansa ja omat kirjalliset käyntikortit ovat kyllä kivat olla.

    VastaaPoista
  2. Susa, kiitos. En ehtinyt niitä paljon miettiä, siinä kahden kirjan puristuksissa, jossain välissä...

    Tulee uusia lähtöjä!

    VastaaPoista
  3. Kauniita kuvia tuossa Marian blogissa. Ja ruususi nukkuu ruususen unta ja toivottavasti herää pirteänä ja elinvoimaisena.,
    Kivat käyntikortit Leena! Harmi kun asun näin kaukana messuista...

    VastaaPoista
  4. Ihana kuva tosiaan tuo valo tunnelin päässä !
    Mukavia haravointi hetkiä :)
    Kiva kun vinkkasit arvoonnasta, mulla meinas kiireen (itse tehdyn) takia ohi !

    VastaaPoista
  5. Jael, Marian kuvat kuin runoja...

    Ruusu on iso epävarmuustekijä, sillä sen kotimaa on kaukana.

    Melkein sellaiset kuin halusin;-)

    Olenhan sanonut, että muuta Hesaan. Nytkin saisit emännöidä minua ja Bessua ja tietysti tulisit kanssamme messuille.

    VastaaPoista
  6. Riitta, eikö olekin. Voi yhtyä kehuun, kun ei oma.

    Haravointia riittää ellei limisade armahda.

    Niin...tämä kiire, mistä se tulee...omasta itsestä kai.

    VastaaPoista
  7. Kortit ovat hienot - voi sentään, kun lapset kasvavat ja pääsen enemmän messuille ym., pitää varmaan hommata itsellekin ;).

    Mukavaa viikkoa Leena!

    VastaaPoista
  8. Hienot käyntikortit! Minä olen ihan ihmeissäni, kun keltainen Peace-ruusuni tekee vielä mahdottoman suuria kukkia ja Kiss me on kasvattanut monta monta nuppua... milloin minä raaskin laittaa ne talviunille? :D Ajattelin viimein aloittaa haravoinnin, oikeastaan haluaisin vaihtaa verhot, mutta first things first. Keltaisella ruusulla on muuten romanttinen tarina, josta varmaan tykkäisit, kerron sen joskus!

    VastaaPoista
  9. Amma, ihan tavallisia, minusta, mutta kiitos.

    Siinäpä se. Muistan kun minulla oli vielä jaloruusuja, niin ne halusivat kukkia vielä lumestakin. Tämä nyt saatu on pensasruusu, mutta tosikokeilu.

    Pelakuutkin ovat parhaimmillaan, kun callunat on jo myyty kaupasta loppuun. Pakko oli ottaa pelakuut sisälle, kun ulos ei mahtunut pöydille enää. Siis ulkona on nyt callunat etc. Ellei niitä nyt osta, jää ilman.

    Minä oikeesti pidän haravoimisesta, mutta nyt ei olisi aikaa. Ennen vaihdoin aina talviverhot, jouluverhot etc. Nyt on läpi vuoden semmoista jännää valklista, kuin intianpuuvillaa (hippietimes!) pitkät verhot kaikkialla, paitsi keittiössä burgundia ja takkahuoneessa turkoosia.

    Kerro se ruusun tarina blogissasi. Kasvitarinat ovat kiehtovia. Niihin voi liittyä ihan mitä vain!

    VastaaPoista
  10. Maria, ei ollut tarkoitus ohittaa sinua...

    Nimenomaan: Kun lapset ovat isompia alkaa olla aika tehdä 'omia juttuja'. Minä olen nyt elänyt sitä vahvasti muutaman vuoden ja koko ajan tuntuu, että nurkan takana odottaa uusi 'juttu' (lue: seikkailu).

    Kiitos samoin sinulle!

    VastaaPoista
  11. Oman näköisesi käyntikortti, hieno!
    Kirjamessut, onko ne ens viikonlopulla?

    VastaaPoista
  12. Rita, kiva, että pidät.

    Ne alkavat torstaina, mutta en minä en tietenkään pääse kuin vasta lauantaina. Sekin on sentään jotain ja illalla on jotain kivaa bonusta.

    VastaaPoista
  13. Jee, vaihdellaan käyntikortteja viikonloppuna! :) Ja metsä on aina kaunein.

    VastaaPoista
  14. Oikein kivat käyntikortit. Olen menossa perjantaina Helsinkiin, jos aikaa ja voimia riittää, poikkeamme Kirjamessuille.

    Hyvin olet suojannut ja kauniisti peitellyt ruusuntaimen. Toivotaan, että selviää talven yli.

    Mukavaa viikkoa, Leena!

    VastaaPoista
  15. Karoliina, niin me teemme. Mikä harmi etten ehtinyt hankkia sitä yhtä pinkkiä käyntikorttikoteloa...Täytyy lainata miheltä musta. Jee!!!

    ***

    Marjatta, oikein mukavaa kirjamessupäivää. Siellä esiintyy perjantai-iltana Marja-Leena Virtanen. Tai ip. Se oli klo 17.30, jos oikein muistan. Minä tapaan hänet sitten lauantaina.

    Minä halusin miellyttää sekä Puutarhaneuvosta sekä ruusua;-)

    Kiitos samoin, Marjatta!

    VastaaPoista
  16. Kauniit käyntikortit. Kuva, jossa valonsäteet heijastuvat, on täynnä taikaa.
    Oikein hyvää tätä viikkoa ja tulevaa viikonloppua ♥

    VastaaPoista
  17. Minttuli, kiitos.

    Se kuva on vähän kuin meillä täällä saaren eteläkärjessä eräs ikikuusikko, jonka lähellä Lullinvuoren luolastot. Ne ovat ihan matkailunähtävyys ja sinne tehdään myös opastettuja retkiä. Minä en vain osaa kuvata noin.

    Kiitos samoin! Minusta tuntuu, että meillä tulee olemaan ihana launtaipäivä ja ilta.

    VastaaPoista
  18. No, itsekin olen tuolloin pääkaupungissa! Ainakin Akateemisessa pitää saada käydä haistella, ihanaa!

    VastaaPoista
  19. Rita, minua voi koettaa tavoitella puhelimella, jos tulet kirjamessuille. Voitais tavata kahvilassa. Siellä minulla pruukaa olla vastaanotto;-)

    VastaaPoista
  20. Kirjamessuille ei tiivis aikatauluni riitä, harmi. Akateemisessä Kirjakaupassa aion kyllä käydä! Mainio kahvila sielläkin...

    VastaaPoista
  21. Jaa, messut on näemmä ihan lähellä ja pienoinen mahdollisuus olisi ehtiä sinne lauantaina...

    Tuo suojasi ruusulle on kaunis ja toivottavasti onnistunut. Odotellen siis ensi kevättä, jolloin sen silmut taas pääsevät aukeamaan =)

    VastaaPoista
  22. Birgitta, ehkä tapaamme...

    Tein kuten Puutarhaneivos kehoitti. Ruusuparka on niin pienoinen ruikku.

    VastaaPoista