keskiviikko 7. joulukuuta 2011

TUULTEN RIISUMA

Minne me jätimme Helin Hiljaisissa tuulissa? Jäikö hän siihen huoneeseen, jossa valkoiset verhot, kuivien ruusujen ja rakastelun tuoksu, siihen kauniiseen runoon, jossa lopulta kuitenkin kyyneleet:


Valkoiset lakanat,/ jonkun kauan sitten ompelemat pitsit./ Kauniit./ Avoin ikkuna,/ keveän, niin valkoisen hetken suoma/ rauha kosketti silloin./ Muistin./ Hiljainen sydän,/ kykenevä muistoihin./ Täysi tuska siitä, mitä oli,/ mitä enää ei ole./ Kyyneleet.

Ei se niin mennyt. Me jätimme hänet meren kalliolle seisomaan päin myrskytuulta vahvana ja uhmakkaana. Siellä hän seisoi ja kirjoitti tähtiin: Sinä särjit sydämeni kerran./ Koska rakastan sinua,/ annan sinulle mahdollisuuden/ särkeä sen uudelleen.

Nyt kuulen kuitenkin, miten tähdet särkyvät helähtäen ja Heli Vilmi puhuu uusimmassa kirjassaan Tuulten riisuma (Books on Demand 2011) tummalla äänellä surusta, pettymyksestä ja kaipauksesta, siitä, miltä tuntuu rakkauden jälkeen…

Valvon ja katson tähtiä./ Ne eivät halua puhua minulle tänään,/ eivät huomenna, / eivät ehkä enää koskaan./ Minun tähtitaivaani on sammumassa,/ sydämeni lakkaa hiljaa sykkimästä,/ vereni virtaamasta./ Pimeys sulkee minut pian hellään syleilyynsä.

Tuulten riisumassa on jälleen Helin omaa loistavaa kuvitusta, pääosin mustavalkoista. Mitään esipuhetta runoihin ei ole ja sitä minä toivon, sillä nainen runojen takana voisi kertoa, mistä hän ammentaa, ovatko runot omakohtaisia, omalta iholta revittyjä suikaleita vai puhdasta inspiraatiota, vailla omakoettua surunvisvaa. Minä itse rakastan runoja yhtä paljon kuin kaihdan niiden arvostelua. Runo on tunnetila ja koskea toisen tunnetilaan on liian intiimiä, se on melkein tabu. No, jos jotain sanoisin, niin sen, että Helin runot ovat jo toisen kokoelman perusteella kuin hengähdyksiä, haahkan untuvia tuulessa, suolaveden pisaroita, meren kyyneliä iholla. Tämä Tuulten riisuma on Hiljaisia tuulia tummempi ja särkyneet tähdet peittävät tutut kalliot. Kuitenkin, ihan jossain lienee vielä pieni kajo…vai voittaako ikirouta kuitenkin:

On olemassa toinen,/ niin koskettavan samanlainen/ ja täydellisen erilainen.


Näen sen hänen silmissään,/ hänen käsissään.


Hän on osa minua, /osa häntä.


Ja minä rakastan häntä/ enemmän kuin itse elämää.

Ulkona sataa jäähileitä, /syöksyvät läpi seinän.


Pienet punaiset ruusut/ tapetissa jäätyvät, / verhoissa jääpuikkoja./


Sydäntä ympäröi kuuran kerros,/ mikäpä ikiroudan sulattaisi.

9 kommenttia:

  1. Miten kauniisti, herkästi kirjoitat
    .."koskea toisen tunnetilaan,on liian intiimiä.."
    .."haahkan untuvia tuulessa"
    .."meren kyyneliä iholla.."

    Olen jo monta runokirjaa ostanut sinun sanojesi takia!!

    Minulla on "Hiljaisia tuulia".
    Se kirja on niin kaunis kansisivuilta alkaen.
    Minä ajattelen, että jos elämässä on kohdannut kohdannut suuren surun/menetyksen, pystyy sanoillaan , kuvillaan koskettamaan toisen syvintä..

    kiitos leena!

    VastaaPoista
  2. Hanne, kiitos!

    Älä osta Tuulten riisumaa, sillä näin enneunen, että saat sen joululahjaksi.

    Muutoin voit kyllä jatkaa kirjojen ostamista suositusteni mukaan;-) Sinähän olet ostanut muitakin ja aina olen räätälöinyt sinulle vielä oman vakuutuksen, että onko kirja sinun juttusi vai ei.

    Nyt on pakko muistuttaa:

    Lionel Shriver: Jonnekin pois
    Julie Orringer: Näkymätön silta
    Marja-Leena Virtanen: Kirjeitä kiven alle
    Katja Kettu: Kätilö
    Kate Morton: Paluu Rivertoniin

    VastaaPoista
  3. Ihon alle menevää tekstiä, väreet kulkee selkäpiitä pitkin. Olisi todella mielenkiintoista tietää mistä nämä tekstit kumpuavat. Kiitos tästä.Torstai on toivoa täynnä. Viikonloppua odotellen Bessu

    VastaaPoista
  4. Minäkin haluaisin tietää Helistä jotain. Ehkä hän kirjoittaa seuraavaan kirjaansa pitkän esipuheen runojensa synnystä.

    Juuri niin. Alan tehdä jo valmisteluja tänään - tietysti. Tunnethan minut;-)

    VastaaPoista
  5. Kiitos, Leena <3, kyllä kauniisti kirjoitat! Mutta en minä osaa itsestäni kertoa muuta kuin sanat tulevat tajunnan virtana, syvältä sydämestä. Koettuna tämä suru, eläen sitä. Muistoista, tästä hetkestä ja toiveista. Sitä minun sanani ovat :).

    VastaaPoista
  6. ps. Kirjamessuillahan lupasin tehdä ja Ylen radiohaastattelussakin, kolmannen. Lupaan kirjoittaa siihen sivukaupalla tarinaa itsestäni. Olkoon se sitten sovelias lopetus kirjoittamiselle :).

    VastaaPoista
  7. Heli, ymmärrän ja tiedän. Se vaan, että mistä minä kirjoitan sitten, kun pitää esitellä toisen syvimpiä tuntoja, joka on mielestäni runo. Proosasta voi kirjoittaa mitä vain. Minusta runo on runo, se on itsessään ja siihen kajoaminen on kuin...luvatonta.

    Kiva kuulla! Me jäämme odottamaan.

    Oikein mukavaa joulunalusaikaa sinulle!

    VastaaPoista
  8. Oi kiitos ihana Leena!

    En osta, uskon uniisi!

    Luen juuri "Kirjeitä..", varauksessa "Kätilö"..
    ja muut kuulostavat juuri mun kirjoilta..
    Kiitos sinulle ihanainen♥

    VastaaPoista
  9. Hanne, ihana Hanne, sinä jos kuka, tarvitse Helin runokirjan;-)

    Ikinä uneni eivät ole pettäneet, eikä usko unihin!

    Jännä kuulla, mitä olet mieltä 'Kirjeistä' ja sitten Kätilöstä...Oikein jännittää!

    Ole hyvä sinä Kaunosielu, Tulisydän!

    VastaaPoista