torstai 16. elokuuta 2012

TANJA LINTULA:HUOMENNA RAKASTAN VÄHEMMÄN

Ja niin minä menin, ohi ruskean kissan ja vanhan naisen ja naukuvien käytävien, maailmojemme rajalle hilpeyttäni lihottamaan. Ja niin minä menin, läpi keltaseinäisten kerrosten, kantapäistäni lensivät korennonkeveät huomiset ja piirtelin mielessäni ovia ilmaan enkä katsonut lukkoja ollenkaan ja väritin valoa ikkunaan vaikka oli pimeää.

Tanja Lintulan esikoisteos Huomenna rakastan vähemmän (Moreeni 2012) on melkein kuin joku Aulikki Oksasen runo tai Ultra Bran laulu, sillä kieli soi ja soi, tulvii onnistuneita kielikuvia. Tällaiselle kauniin kielen palvojalle kuin minä, kirjan suurin anti on siinä, missä Lintula on huikein eli kielessä.

Miten minä olen koskaan voinut odottaa joltain niin paljon, niin pimein silmin.

Kerro minulle jokin hetki jota sinä pidit kauniina ja keveänä etkä ajatellut kuolemaa ollenkaan, ja minä kierrän vapisevat käteni sen hetken ympäri enkä päästä koskaan irti.

Lähden kävelemään Hemmon vierellä, marraskuun kylmä kasvoilla, silmien pohjissa muistojen reikäiset varjot.

Yllä olevien sitaattien hohtavassa valossa olen aika varma, että saamme Lintulalta joskus runokirjan! Ilman näitä kielitaivaan tähtiä, en olisi ehkä lukenut Huomenna rakastan vähemmän aiheen kiinnostavuudesta huolimatta. Kirjan tarina kertoo omanlaistaan tarinaa hullusta rakkaudesta, joka on kuuma aihe niin kauan kuin ihmiskunta on, mutta se miten Uula jäi vellomaan Sofian menetykseen, miten pitkäksi aikaa ja miten syvälle hän sinne jäi, ei ollut minusta lukuelämyksellistä. Toisaalta olen valmis myöntämään, että hänelle, joka on kokenut läheisen poistuvan viereltään itsemurhan ovesta, tämä kirja saattaa olla vahvaa vertaistukea. Ja uskokaa tai älkää, tässä kirjassa saa myös nauraa.

Sofia ja Uula ovat seurustelleet runsas viisi vuotta, kun Sofia tekee kauan harkitsemansa ratkaisun ja lopettaa itsensä. Tämän jälkeen Uula on aivan hukassa niin ajatustensa kuin jokapäiväisen elämänsä kanssa. Hän piirtää sarjakuvia, mutta työskentelee päivät valaisinliikkeessä, jossa työkaverina on Hemmo, tarinan arkiterapeutti ja huumorin varmistaja. Hän jakelee auliisti neuvojaan etenkin, kun Uula löytää ja pitää kiinni Kertusta, jota ei rakasta, mutta jota Kerttu rakastaa sataa. Kerttu on kuitenkin kuin joku pyörremyrsky, sillä hän on täysin hiljaisen Sofian vastakohta. Siinä missä Sofia rakasti hiljaisuutta, Norah Jonesia, kurpitsansiemen sämpylöitä ja hämärää, Kerttu on kuin oranssi tuli, joka ei ole hetkeään hiljaa eikä paikallaan. Tähänkin Hemmolla on lääke:

Naiset sekoittaa pään. Kato enemmän televisiota niin kyllä se siitä. Mitä enemmän tuijottaa televisiota, sitä vähemmän ehtii ajatella omiaan ja sen parempi.

Onneksi Lintula on tuonut rankkaan aiheeseen mukaan huumoria, sillä muuten kirja olisi vajaalla kahdella sadalla sivullaan ollut jokseenkin puuduttava. Puuduttava siksi, että Uulan vellomiset itsesyytöksissä ja vanhojen muistelut sekä Sofian vertaamiset Kerttuun kiertyvät esiin uudelleen ja uudelleen. Tämä kirja olisi voinut olla tiivistämällä pieni timantti. Johan Bargumin kolmiodraama ja osin samaa itsetuhoaihetta käsittelevä, täydellinen Syyspurjehdus on vain satakaksikymmentä sivua.

Jotain lukijaa Kerttu voi alkaa ärsyttää, sillä onko oikeasti tuollaisia ihmisiä olemassa. Hänen pitää tuoda kerrostaloasuntoon pieni perhoskoira, hän tuo tanskandoggi Ulpukan, hän kutsuu vieraaksi pieneen asuntoon kaikki sukunsa melkein satavuotiaat ja esittelee jo parisuhdealbumia hänestä ja Uulasta, vaikka kunnon suhdetta ei edes ole, ja sitten hän tilaa oranssin sohvan, joka ei mahdu olohuoneeseen, vaan toinen puoli täyttää keittiön. Tapahtumasta saadaan hyvin näyttämöllinen kohtaus ja jopa Uula unohtaa hetkeksi itsesäälinsä

"Ei ole totta!" Kerttu huutaa ja juoksee ulko-ovelta kohti oranssia ilmestystä. "Eikö se mahtunut!"

Palautetaan se! (Kerttu)

Ei voi. Istu tähän nyt vain. Sohva mikä sohva. (Uula)

Minä inhoan sitä! (Kerttu)

Tervetuloa kerhoon. Kerho kokoontuu aina arki-iltaisin tällä sohvalla. (Uula)

"Minä en istu siihen ikinä" Kerttu sanoo ja kantaa retkituolin sohvan viereen ja istuu sen päälle.  "Myydään se."

Ei varmasti myydä. Tämä oli sinun unelmasohva ja se on vaan nyt kestettävä kun unelmat toteutuu.

Huomenna rakastan vähemmän on kirja marraskuisesta itsemurhasta hieman farssilla höystettynä. Sofian jälkeenjääneet viestit tuovat oranssiin tummia sävyjään ja Uula vain pohtii pohtimistaan ’miksi ei merkinnyt Sofialle niin paljon, että tämä olisi jaksanut elää.’ Sinänsä ymmärrettävä, mutta ihan turha ajatus, sillä jos joku on päättänyt lähteä, hän lähtee. Tanja Lintulalta kirja on vahva näyttö, joka antaa odottaa jatkossa vieläkin vahvempaa teosta. Huomenna rakastan vähemmän on ensimmäinen Moreenin kustantama kotimainen kaunokirjallinen teos.

Tästä aihepiiristä kiinnostuneet haluavat varmasti lukea myös Ann Heberleinin En tahdo kuolla, en vain jaksa elää ja Karin Johannissonin Melankolian huoneet – Alakulo, ahdistus ja apatia sisällämme. Suosittelen myös Lage Johanssonin pientä kirjaa Yritä ymmärtää, jossa mies kertoo vaimonsa depressiosta ja itsemurhasta. Kirjan lopussa lukija saa psykiatrin jälkisanat. Mutta tämä kirjaelämys päättyy nyt Uulan ajatuksiin

Minä odotan tulevia eilisiä, päiviä jolloin tämä päivä, nämä päivät, ovat pienentyneet ihmistä isommista ihmistä pienemmiksi. Aika kuluu, se kuluu koko ajan, ja juuri siksi minä jaksan, huomiset tulevista eilisistä täysiä.

*****

Tämän kirjan on lisäkseni lukenut ainakin Susa

18 kommenttia:

  1. Nyt aloin miettiä, että pitäisikö sittenkin lukea tämä. :) Kirja vaikuttaa kiinnostavalta ja olen (yleensä ;)) kauniin kielen ystävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, lue ihmeessä. Löydät takuulla jotain uutta näkökulmaa tähän. Ja tässä on monenlaista muutakin kuin mitä minä tohdin kertoa. Niin...se Makine;-)

      Poista
  2. Pitäisi melkein kokeilla, miltä tuntuu noin rankan aiheen ja kauniin kielen yhdistelmä. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villasukka kirjahyllyssä, suosittelen. Tämä ei kuitenkaan ole synkkä, ei masentava...

      En tajua, miksi minulle tuli yhtäkkiä ihan Tytti Parras -olo;-)

      Poista
  3. Kirjassa on tosi tärkeä aihe, mutta ennen kaikkea tämä jäi kiinnostamaan kauniin kielen takia. Ainakin nuo alussa olevat sitaatit ovat upeita! Etenkin tämä: "Kerro minulle jokin hetki jota sinä pidit kauniina ja keveänä etkä ajatellut kuolemaa ollenkaan, ja minä kierrän vapisevat käteni sen hetken ympäri enkä päästä koskaan irti."

    Menee siis luettavien listalle, muttei ihan kärkipäähän, kun siellä kärkipäässä on kovasti tungosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna Elina, minä luin näitä lauseita itselleni ääneen ja niitä hienoja on kirjassa paljon.

      Tämä tuli minulle kysymättä ja tiesin tekeväni tämän per heti. Nyt siirryn ihan muuhun...

      Poista
  4. Kirja olisi kiinnostanut muutenkin, mutta kaunis kiele vielä plussaa. Menee lukulistalle ehdottomasti.

    VastaaPoista
  5. Unohdit Arto Paasilinnan Hurmaava joukkoitsemurha, parempi kirja kuin miltä kuulostaa....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannele, sinä olet jo toinen kuukauden aikana, kun on minulle tuota Paasilinnan kirjaa suositellut. Pitäisi ehtiä ottaa se kirjastosta...Kyllä minä uskon, että se on hyvä;-)

      Poista
  6. Hullu rakkaus on sellainen aihe,joka aina kiinnostaa,joten tämän kirja kuulostaa mielenkiintoiselta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, se kiinnostaa kaikkia aina.

      Luit muuten juuri siitä yhden muodon eli Ian McEwanin Ikuisen rakkauden, sepä vasta olikin sitkeää rakkautta.

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Hyvä esikoinen! Ja mitä upeita virkkeitä, kuin runoa.

      Poista
  8. Kaunista kerrontaa, kuullostaa ääneen luettuna aivan mahtavalta. Aihe ei vain ole minua, joten jään odottamaan ehkä sitä runokirjaa, jota enteilit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta, sehän siinä on, että sitä melkein kuin etukäteen tietää, mikä on se 'oma kirja'.

      Ne runot tulivat lomasi aikana ja en osaa sanoa, ovatko nämä sinun juttusi, mutta erotiikkaa on paljon http://leenalumi.blogspot.fi/2012/08/charles-baudelaire-pahan-kukat.html

      Poista
  9. Huh, olihan kirja. Varsin raskas mutta soljuva kerronta ja kaunis kieli kevensivät lukemista. Tämä oli taas yksi esimerkki siitä kuinka moninainen ihmismieli on ja kuinka ketään ei voi väkisin pitää hengissä. Ihminen on aina loppupelissä itse vastuussa ja saa myös itse päättää. Toki on hyvä ja aiheellista että laadukasta hoitoa on saatavilla ja ihmiset sinne pääsevät mutta näinkin välillä käy, oikeassakin elämässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anne, hyvä kirja. Minua rasitti vain se Uulan vellominen ja jossittelu...Uula, kuten monet ihmiset, katsoi olevansa kaiken keskus ja syy, mutta kyllä sillä joka haluaa lähteä on vähän isommat aiheet.

      Kaikkia itsemurhia ei voida koskaan estää, sillä osa lähtijöistä on ihan täyspäisiä ja osaavat myös tehdä sen niin, että kukaaan ei osaa aavistaa, eikä pääse väliin.

      Poista