sunnuntai 14. lokakuuta 2012

KATJA RINKINEN: SORMUSTIN JA SORKKARAUTA - 40 KÄSITYÖ- JA EKOHENKISTÄ PROJEKTIA PAROLAN ASEMALTA


Juuri kun olen alkanut saneerata vanhaa, käyttämätöntä tavaraa pois kodistani voidakseni saada sitä tilaa, jossa sielu rauhoittuu, ilmestyy Katja Rinkisen uusin kirja Sormustin ja sorkkarauta – 40 käsityö- ja ekohenkistä projektia Parolan asemalta (WSOY 2012). Katja on kekseliäs ja toimeenpaneva nainen, johon saimme tutustua jo kirjassa Vintagen viemää – 50 sisustusprojektia Parolan asemalta (WSOY 2011).  Vintagen jälkeen en pystynyt heittämään mitään pois, joten nyt taitaa sama meno jatkua, sillä vanhat teepaidatkin ovat tarpeeseen, uskokaa tai älkää. Ja tässä työkaluna on sitten virkkuukoukku. Teepaitakorin kauneimmat värit ovat lila ja pinkki, joten sitä väriä minulta löytyy.

Nyt Katja Rinkinen ja miehensä Tarmo Korhonen ovat remontoimassa ekologisessa hengessä Parolan aseman puistossa sijaitsevaa vanhaa vartiotupaa. Remontissa hyödynnetään ihan kaikki alkaen vanhojen kirjojen sivuista, joista tehdään uudet ja takuulla uniikit tapetit. Jokainen remontin yksityiskohta selostetaan sekä sanoin että kuvin niin perusteellisesti, että jopa minä onnistuisin saamaan aikaiseksi muutakin kädenjälkeä kuin puutarhaa.
Kuvassa näkyy vähän makuuhuonetta, jonka seinät on tapetoitu kirjansivuilla. Myös kirjan kauniissa kannessa näette tätä kirjallisuustapettia. Kierrätystalouden ensimmäinen sääntöhän on antaa uusi, kaunis elämä väsyneelle, vanhalle, kuluneelle, olla lisäämättä maailman jätevuorta ja rakentaa luontoa säästäen.
Yllä olevassa kuvassa näkyy sekä työkaluja että valmiita tuotteita, kun muodista pois menneet, vanhat nahkatakit ovat saaneet uuden elämän aina olkalaukuista pieniin tietokonesalkkuihin. Nyt tarvitaan ainakin sormustinta ja naskalia. Mitään ei heitetä pois, sillä vyölenkitkin hyödynnetään!

Ohjeita on neljäkymmentä, mutta hauskin on minusta väsynyt takki, josta syntyy kukkarahi.  Sellainen rahi, joka ’kukkii’, mutta jossa on tilaa lepuuttaa jalkojaan. Keneltä tahansa löytyy vintiltä vanhoja villakangastakkeja, joten ei maksa paljon. Minusta tässä kyllä pitää osata ommella…

Koska Katja on lasitaiteilija, saamme nähdä monenlaisia kierrätysmateriaalista valmistettuja valaisimia. Sateenvarjovalot vievät ihan cinemaattisiin tunnelmiin! Keittiössä kaikki purettiin melkein alkutekijöihinsä ja työn edetessä saatiin ihastella palasia menneen maailman tapeteista. Katja ja Tarmo valmistivat kaikki keittiön työtasot itse. Avohyllyjä tuli paljon, mikä onkin kätevän keittiön ominaisuus ja samalla kauniit esineet paitsi ovat helposti käsillä, myös saavat toimia sisustuselementteinä.
Kuvassa keittiön saareke, joka kutsuu kaikki luokseen. Siinä kokataan, seurustellaan, ollaan muuten vaan ja ihmetellään.  Työkaluina ainakin jiirisirkkeli, japaninsaha, porakone…eli kuulostaa hurjalta, mutta kun katsoo kuvaa voi vain todeta, että ’saareke oli vaivan väärti.’

Kirjan kuvat ovat Katjan ja Tarmon yhteistyötä ja ne vievät lukijaa yksityiskohtaisesti remonttien lävitse, mutta tarjoavat myös tunnelmahetkiä. Paperi on ihanan mattamaista ja on eduksi ekologiselle rakennus- ja sisustuskirjalle.

Kaunista turhuuttakaan ei ole unohdettu, vaan kirjasta saa ohjeen vaikka perhostauluun, jonka takia yksikään perhonen ei ole menettänyt henkeään ja näitä tauluja voi tehdä useita erikokoisia luomaan kotiin luonnontieteilijätunnelmaan. Tässäpä hyvä joululahjaidea vaikka kummilapselle tai perheen omalle pikkuluonnontutkijalle.
Kiiltokuva-astiat on helppo itse valmistaa koristamalla posliini- ja lasiastioita haluamillaan kuva-aiheilla.  Minusta nuo eläin- ja kasviaiheiset kulhot ovat suloisia!

Katja Rinkinen ei heitä mitään hukkaan, vaan ompelee vaikka moottoripyörän renkaista jotakin uutta. Ja tämä aate ottaa tulta, sillä onhan ekologisuus päivän trendi. Minäkin intouduin ohjeesta, jossa puuta harmaannutettiin. Luin ohjetta ääneen R:lle ja ihan vahingossa myös ääneen kuvittelin, miten meidänkin sisäovet karmeineen saisi hetkessä näyttämään kuin ikiaikaiselta, harmaalta, merimyrskyn rannalle heittämältä ajopuulta, jota aallot ja suolavesi ovat vuosisatoja hyväilleet…Olisittepa nähneet perheen Järjen ilmeen;-) No, yhtenä kauniina päivänä...,mutta ensin harjoittelen vaikka keittiön massiivipuuhyllyihin.

Koska kannan joulua sydämessäni kautta vuoden, en voi olla nyt mainitsematta, että tässä hyödyllinen ja kaunis lahja tee-se-itse -ystävälle. Suosittelen!

*****

Katjalla on muuten ihana blogi, jossa käyn usein saamassa innoitusta. Nyt hänellä on menossa arvonta, johon voit osallistua täällä

*****

Muut tekemäni sisustuskirjat Leena Lumissa löydät täältä

36 kommenttia:

  1. Mielenkiintoisen tuntuinen kirja, tuon kannattaisi hankkia siskolle joululahjaksi, jotta tällainen peukalo keskellä kämmentä -tyyppi saisi siitä nauttia. Minun oli pakko nauraa tuota teidän perheen Järjen ilmettä! :)

    Mukavaa sunnuntain jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helena, tämä menee kuin kuumille kiville: Minulla oli näitä kaksi ja toinen jo vietiin!

      Harkitsin vähän aikaa sopiiko se tähän, mutta saahan sitä nyt omaan blogiinsa totuuden kertoa. Minä olen inostuessani hämäläisen mieheni mielestä 'vähän vaarallinen'. Mitä siinä menettää, jos ensin kokeilen keittiön hylyyihin...

      Kiitos samoin sinulle! R. jatkaa kuusiaidan leikkausta ja minä lähden pesemään puutarhakaluja. Sitten suloisesti yhdessä haravoimme, kunnes palkitsemme itsemme grillatulla lohella ja Hasselbackan parmesaaniperunoilla.

      Helena, NYT on aika keskittyä joulumuistamisiin, sitten voi joulukuussa keskittyä tunnelman luomiseen sekä tunnelmointiin.

      Poista
  2. Tuollaisesta kekseliäisyydestä, taidosta ja osaamisesta minä haaveilen ja jopa niin pitkälle olen myös mennyt, että jotain pientä on toteutettu. Jos minulla olisi vielä se toinen koti maalla, niin sisustaisin sen juuri noin.
    Ihania oivalluksia, ne jäävät mieleen ja kukaties joskus jotain toteutuu. Mutta jotain puuttuu ja se on taito, se on rajoittava tekijä. Ja se toinen mutta on meillä myös, se järjen ääni.

    Mukavaa sunnuntaita.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arleena, sama täällä. Nämä Katjan kirjat ovat siitä mukavia, että meikäläinenkin pärjää näiden ideoiden toteutuksessa, paitsi ei tuossa remontissa kuin päällysmiehenä. Nyt haluasin patinoida kaiken.

      Sepä siinä. Ystävälläni on kuivan maan mummonmökki kaupunkiasunnon lisäksi ja kun sinne astuu, astuu suoraan 50-luvulle. Mökissä voisi toteuttaa harmaan hirren ja talonpoikais huonekalujen tunnelmia. Minullakin on yksi päästä vedettävä sänky, about 100 vuotta vanha, sekä toinen sivustavedettävä. Vain toinen näistä voi olla esillä ja sekin takkahuoneessa, ei sopisi yläkertaamme. Valitettavasti.

      Meidän Järjen ääntä nyt pelottaa, etten vain toteuta aiettani. En tajua, miksi hän ei näe sitä mahdollisuutena...;-)

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  3. Muakin alkoi naurattaa kun kuvittelin episodin Suunnittelija ja Järki ja harmaantuvat oven karmit :DD
    ONNEKSI just nyt ei ole tuo kirja käsillä, tiedä mitä tapahtuisi mun tämän päivän projektille....yllätyssellaiselle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pepi, ne ovet ovat aikansa lapsia, eli massiivimäntyiset peiliovet. Niistä suurin osa on kannettu varastoon, vain vessojen ja makkarien ovet ovat paikoillaan, mutta ne karmit, kun R. ei ole saanut toimeksi tehdä niille mitään.

      Hyvä sun on siellä nauraa, kun saat huseerata vapaasti;-)

      Täytyy tulla katsomaan, mitä sä nyt olet keksinyt tehdä...

      Poista
    2. Projekti on työn alla :)
      Taitaa tulla vasta arvontatulosten jälkeen...tai mistä sitä tietää kuinka vauhdikas mä olen....

      Poista
    3. Juu, kävin kurkkaamassa ja ei siellä vielä mitään uutta. On ihan tottunut, että joka päivä sinä jotain keksit: Miten jaksat!

      Hemmetti!, kun pesin niitä raskaampia puutarhakaluja, niksahti taas selkä. R. edelleen kuusiaitaansa palvomassa. Tulisi nyt grillaaman lohta. Mää meen sänkyyn lukemaan ja illalla hemmottelen itseäni jätskillä ja lakoilla.

      Käyn varmaan vielä illasta, joten pistä vaan töpinäksi! Vitsivitsivitsi!

      Poista
  4. Kun en missään nimessä enään viitsi alkaa näitä vanhoja romujani muuttamaan uuteen uskoon, olkoot entisellään, jos nyt ei ovenkarmit ihan vielä ole vanhaa harmaata niin kai ne sitten itsekseen joksus muuttuu. Mutta tuo Parolan asema sinänsä on kiinnostava, Viimeksi kun siellä olen käynyt se oli vielä asemarakennuksena matkustajien käytössä. Siellä ennenvanhaan usein junaan menin ja jäinpä junasta poiskin siellä. Siskoni asui siinä lähellä kymmeniä vuosia ja sitä kautta tuli tutuksi Parola minullekkin.

    Sitten aika muuttui ja oma auto oli kulkuneuvona siellä käydessä. Nyt ei ole enään siskoakaan siellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummeli, sinä tiedät Parolasta minua enemmän. Minulle tuttuja olivat matkat junalla mammalaan Keuruulle ja niinpä Haapamäen, Petäjäveden ja Keuruun asemat olivat tuttuja. Nyt yhden näistä omistaa ystäväni sisar eli se on kokonaan asuntona.

      Katsotaan nyt päästäänkö täällä mutoksiin. Lukijoissani on kuitenkin runsaasti innokkaita remontoijasisustajia, jotka ovat käteviä käsistään, innokkaita ja idearikkaita.

      Poista
  5. Luin kirjan kertaistumalta kuin jännityskertomuksen. Vintagen viemää oli suosikkini ja tästä teoksesta tuli heti sellainen. Paljon asiaa, ohjeita ja upeita kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cheri, sama täällä. Vintagen viemää en unohda ikinä sen upean kannen takia. Tosin tämänkin kansi on kaunis.

      Kyllä saa ohjeita, kuka osaa tehdä. Niitä remontteja en minä, enkä mieluusti ompele, mutta kaikki patinan tekeminen, virkkaus etc. se on kova juttu mullekin.

      Poista
  6. Kiva toi sanomalehtiseinä, kunhan ei nyt laita kuolinilmoitussivua.☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Allu, mitä sää ny: Niistä löytyy parhaat runot;-)

      Mietin just tuota, että mahtaisko niitä alkaa laittaa silleen, että vähän valitsisi tekstiä...

      Poista
  7. Kierrätys on hieno juttu ja tässä sitä normaalia kiertokulkua, jota soisi myös meille tuhlaajille ihan elämäntavaksi. Paperointi näillä kirjan sivuilla ei ole ihan uusi keksintö, jos ajatellaan miten ennen hyödynnettiin sanomalehdet samalla tavalla ja sitä käytettiin myös lämpöeristeenä, tosin kallisarvoiset lehdet kyllä säilytettiinkin koska kaikesta oli pula. Kiva juttu Leena:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustis, no varmaan meidän sukupolvi on tuhlareita, mutta minä en tunnusta syyllisyyttäni vaikka en pystykään olemaan Katja Rinkinen;-) Ukso tai älä, minä käytän monet vaatteet loppuun. Ne rakkaimmat. Perusmustakotelomekko menee ainakin 15 vuotta, samoin hyvä neule. Yksiä Italiasta ostettuja kenkiä käytin 18 vuotta ja kun vein ne suutarille viidettä kertaa, hän hymyili ja totesi, että 'Leena, tämä on näille kengille viimeinen kerta'. Tuhlausta voi tulla 'hutiostoksista'. Nytkin on muutamat kengät, joiden huippukorkeista koroista ei polveni pidä...Polven syy siis.

      Olohuoneen kahvipöytä on löytynyt äitini roskalavalta monessa osassa ja yksi jalka hänen pikkukoiransa pureskelemana.R. vähän hankasi ja liimasi, minä sitten lakkkasin monta kertaa. Nyt siitä voi peilata itsensä ja pöytää on yritetty jopa ostaa minulta, sillä sen malli on kaunis ja se on kolmejalkainen...

      Auts!, miksi mä puolustaudun...no jostain on varmaan huono omatunto, en nyt heti vain keksi, että mistä, sillä ruokaakaan en pysty heittämään pois.

      Kiitos!

      Poista
  8. Ihanaa! En ole askarteluihminen minäkään -poikieni harmiksi- mutta tällainen vanhan kierrättäminen kiinnostaa. Tämä vaikuttaa juuri sellaiselta kirjalta, jota on kiva ihan vain katsella. Tuossa Vintage-kirjassa oli kyllä tätäkin kauniimmat kannet :)

    (huh huh, kaksi työpäivää putkeen ja kotihommat päälle - puhki olen)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, just kuin minä;-) Jaksan silti innokkaasti yrittää...

      Vintagen kansi oli niin voimakas. Tämä on enempi pastelli.

      (Mitä sää ny olet tehnyt: Sun piti levätä!)

      Poista
    2. Menee aina vähän ryppäänä nää mun "bisnekset", tänään vielä, ja sitten ei ihan heti ole kutsuja tiedossa :)

      Aloitin eilen tuon Jää-teoksen, joka on nyt saanut blogihuomiota. Pelkäsin vähän että onkohan se tylsä mutta ei!

      Kaunista päivää sinulle - täällä sataa...

      Poista
    3. Ai, sulla oli sitä...

      Katja oli kovasti pitänyt Jäästä. Minulta se oli mennyt kokonaan ohi. Syksystä tuli hektisempi kuin osasin odottaakaan.

      Kiitos samoin! Täälläkin on satanut joka päivä, mutta onneksi on ollut myös kuivaa - välillä. Vain noin puolet syystöistä on saatu tehtyä...;-)

      Poista
  9. Tuo kirja kyllä vaikuttaa mielenkiintoiselle, pitäisiköhän vinkata tontuille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari, tiesin, että tämä kiinnostaa sinua;-) Vinkkaa vaan. Ja kohta tulee Ilonan Talven taikaa...

      Poista
  10. Leena, tämäkin siirtyy hankitalistalle, varmasti sellainen pakkosaada-kirja.
    Ilona

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilona, tottakai. Sinähän olet paitsi tunnelmien luoja ja hyvä kuvaaja, myös kädentaitaja ja tässä on ehkä sinullekin ihan uusia juttuja.

      Poista
  11. Ihana, ihana, ihana...
    tarvitsen juuri tuota...
    ideoita..
    ajattelin heittää melkein kaiken pois ens elokuussa, kun pääsen eläkkeelle...
    ehkä jotain sentään voisinkin jättää..
    Voi hyvin Leena♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanne, sinähän olet hurjana;-) Minäkin aina päätän saneerata, mutta sitten taphtuu jotain, mikä kääntää ajatukset.

      Kiitos ja kiitos samoin sinulle♥

      Poista
  12. Oh! Kiitos tästä! Minua kiinnostaisi alkaa sisustaa kotiamme hyväksikäyttämällä vanhoja juttuja. Tuota kirjaa tosin voisi lukea ihan vain pelkästään selaamisen ilon vuoksi, vaikuttaa siltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmi-Maaria, vanhoissa tavaroissa on sielua! Olen entisessä elämässäni viettänyt viikonloput huutokaupoissa, joten intohimossa vanhohin huonekaluihin löytyy. Vanhoille kirjoille on myös oma hyllykkönsä, joka on ties miten vanha ja joulupöydässä on aina käytössä kaadin, joka on yli sata vuotta vanha. Muulloin en uskalla antaa sitä käyttöön.

      Aloita nyt, kun vanhaa saa, eikä ole kaikki vanha ha hyvä kovin tyyristä.

      Tämä on tietysti myös selailu ja fiilistelykirja.

      Poista
  13. Minulla on se edellinen kirja. Mutta ei kirpputoreja eikä sitä vanhaa tavaraa josta luoda jotakin uutta. Eikä tiloja eikä aikaakaan. Eniten kai huolestuttaa se mielikuvituksen puute. Katjalle on ehkä annettu minunkin osuuteni siitä lajista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mine, mutta tulee toisia aikoja, toisia elämiä. Ehkä sinulla Suomessa sitten on mahdollisuus tähän kaikkeen.

      Kai meillä nyt on mielikuvitusta, mutta ei juuri itsetekemiseen. Niin paljon innostuin, että saan Meriltä hänen hylkäämän pöydän ja kokeilen siihen tuota harmaannuttamista. Kuvittele nyt pöytää, joka on kuin meren rannalta löytynyt ajopuu...

      Poista
  14. Katjan edellinen kirja oli todella upea ja uskon, että tämä on samaa luokkaa.
    Vanhoja nahkatakkeja olen säilyttänyt, tarkoituksena hyödyntää jossain. Nyt taitaisi löytyä hyviä ohjeita.

    Jostain ulkolaisesta blogista bongasin ohjeen tuollaiseen puun vanhentamiseen. Etikkaa ja teräsvillaa...
    En tiedä oliko samoja aineita, mutta kauniin harmaata lautaa tuli:)

    Mitenkä Ilonan tilaisuus meni?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanne, me kaikki varmaan muistamme sen Vintagen.

      Me olemme säilyttäneet vanhat nahkatakit ruusupensaiden hoitotakkkeina. Kun pitää sukeltaa pensaan sisälle leikkaamaan kuivia oksia pois, nahkatakki on oiva apu suojaamaan ihoa ja vaatteita.

      Just se ohje.

      Siis se on vasta marraskuulla. Minua odottaa siellä yksi ihanuus, jonka Rikka tilasi tänään...

      Poista
  15. Sorry, olenkin katsonut kuukauden väärin, se Ilonan tapaaminen onkin vasta ensi kuussa:)

    VastaaPoista
  16. Hanne, ei mitään 'sorry', miten voi muistaa tositen menoja, kun omissakin on täysi työ.

    VastaaPoista
  17. Kyllä ne harmaat ovet vielä tulevat taloon =) Hitaasti hyvää tulee (toimii yleensä miehiin).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta, etenkin hämäläisiin miehiin. R. aina säikähtää, kun minä elän niin nopeasti;-) Soitin jo Merille siitä pöydästä ja he eivät sitä enää tarvitse. Se on massiivipuuta, joten vedän siitä kaikki upeat lakat pois ja teen siitä ajopuun harmaata...

      Poista