”Meillä on enemmän autoja kuin lapsia!” isä ja äiti sanovat
joskus naureskellen, koska äiti tulee perheestä, jossa oli kuusi lasta ja yksi
ainoa auto! Hänen perheensä oli katolinen, mikä tarkoittaa sitä ettei
isoäidillä ollut oikeutta perhesuunnitteluun, ja niinpä hän sai lapsia kunnes
he joutuivat aivan puille paljaille, minkä jälkeen isoäiti lopetti. Isä taas on
saanut juutalaisen kasvatuksen, ja kun hän ja äiti rakastuivat, he päättivät
panna päärynän kahtia ja liittyivät protestanttiseen kirkkoon, joka salli
perhesunnittelun. Se tarkoittaa suurin piirtein, että vaimo syö pillereitä ja
mies voi naida niin paljon kuin haluaa panematta vauvaa vaimon vatsaan, siitä
syystä minä olen ainoa lapsi. Äiti haluaisi toisen lapsen jonain päivänä ja isä
sanoo että se ehkä käy vuoden tai parin päästä, mutta olkoon lasten lukumäärä
mikä tahansa meidän perheessä, minä en pelkää kilpailua. Jeesuksellakin oli
lauma veljiä eikä niistä kuule koskaan, ei voi verratakaan.
Nancy Hustonin Syntymämerkki (Lignes de faille, Gummerus
2007, suomennos Annikki Suni) on elämäni pisin kirjalaina ystävältä, se on myös
ennakkoluulojeni kruunu, sillä olen monena vuonna ollut aloittamassa teosta,
mutta olen epäluuloinen lapsikertojien suhteen, vaikka joitakin positiivisia
poikkeuksiakin muistan. Syntymämerkissä kaikki neljä kertojaa ovat
kuusivuotiaita!
Tarinan alkusoitto kuuluu sanomattakin Solille, joka vuonna
2004 on kuusivuotias ja hyvin, hyvin hemmoteltu poika. Äiti Tessa,
joka ei ole itse ylempää koulutusta saanut, valmentaa poikaansa suorastaan
vauvasta alkaen tulevaisuuden neroksi, mutta antaa samalla pojalleen periksi aivan
kaiken. Sol saa ronklata ruoan kanssa, Sol saa tehdä sitä sun tätä, eikä häntä
rangaista, Sol saa myös kuulla ihastuneita taputuksia jokaikisestä jopa
keskinkertaista alemmasta suorituksestaan. Isä Randall vastustaa moista
kasvatusta, mutta suostuu siihen perherauhan nimissä, joten Sol saa kaikessa
rauhassa jatkaa tulevaisuuttaan tulevana maailman johtajana. Sol on myös hyvin
tietoinen monista aikuisten asioista,mutta teeskentelee lapsellisempaa kuin onkaan
ja myös paljon kiltimpää, mistä kyllä lukijalle irtoaa runsaastikin tietoa.
Jo varhain käy selville,että Solin suku on varsin pieni,
mutta erikoinen. Kaikki asuvat hajallaan, kantavat omia muistosäkkejään,
kähjäävät niitä välillä, mutta odottavat oikeaa hetkeä tuoda kaiken esiin. Se tapahtuu, kun he kaikki lähtevät yhdessä Kanadasta,
Kaliforniasta, ties mistä, kohti isomummin, Erran eli Kristinan lapsuuden kotia
Saksassa. Ovien takana kuunteleva Sol tietää jo aika paljon, mutta ei
oleellisinta. Hän tietää Randallin äidin kirjoittaneen kohukirjan Tutumaan,
natsilapsi, hän tietää isoäidin istuvan rullatuolissa ja tietää, että isoäidillä
ei ole kovin hyvät suhteet kuuluisaan laulajaäitiinsä. Sen sijaan hän ei tiedä
mitään juutalaisuudestaan, ei sukunsa järkyttävistä menetyksistä, ei
holokaustista, eikä tietenkään Lebensbornista, jossa aloitettiin järkyttävä
saksalaistamisohjelma ryöväämällä kaksisataaviisikymmentä tuhatta lasta
Puolasta, Ukrainasta ja Baltian maista. Ennen kuin lapset sijoitettiin
arjalaisiin perheisiin, heidät oli luonnollisesti tarkasti mitattu kaikin
kohdin, silmien värin piti olla oikeanlainen ja pituuskin saattoi olla kortti
elämään, tosin saksalaisena. Solia eivät nämä asiat vielä kosketa, sillä hänen
ainoa vajaavutensa, vie nyt täysin kaiken energian, sillä
Minussa on yksi ainoa vika, syntymämerkki vasemmassa
ohimossa. Neljännesdollarin kokoinen, pyöreä ja koholla, tummanruskea ja
nukkainen. Vähäpätöinen vika, mutta ihmisen rumis on temppeli ja pieninkin vika
on poistettava Solomonin temppelistä, ja niinpä äiti on tilannut luomenpoiston
heinäkuulle. Isä on vähän sitä vastaan, mutta hän on silloin luultavasti jo
lähtenyt Irakiin.
Solin jälkeen kertojaksi vaihtuu hänen isänsä Randall, joka
viettää suhteellisen mukavaa lapsuutta Kanadassa. Isä on paljon kotona, sillä
hän on näytelmäkirjailija, mutta äiti kiertää ympäriinsä luennoimmassa jostakin
tärkeästä aiheesta...Äiti ei ole syntynyt juutalaiseksi, mutta hän halusi
välttämättä kääntyä juutalaisuuteen kun he avioituivat. Äidillä on nyt joku erityistärkeä aihe, sillä koko perhe on muuttamassa vuodeksi Israeliin, Haifaan. Isä Aron
suostuu pitkien, kovaäänisten keskustelujen jälkeen, sillä Sadien missio on
hänelle henki ja elämä. Haifassa kaikki sujuu ensin hyvin, mutta sitten...
Syntymämerkki on loistava kirja! Joskus facebookin
kirjallisuuden ryhmässä kysytään vinkkejä varhaisteinien luettavaksi ja tässä
nyt olisi loistava tarina, joka kattaa paitsi erään suvun salaisuuden, kertoo
myös lasten tietoisuuden kasvusta yllättävien asioiden kohdalla, tuo esiin
Palestiinan ja Israelin konfliktia sekä Irakin sotaa. Saamme tietää jotain
nukesta nimeltä Annabella, palestiinalaisesta Nuzhasta ja saksalaisesta
Gretasta, Berchtesgardenista sekä etenkin Lebensbornista, joka on mennyttä
historiaamme, oikeasti tapahtunutta, josta monikaan nuori ei taida olla
selvillä...Kirjan lapset jatkavat tarinaansa, joka on syyttelemätön, osin
hupaisakin, vaikka sanat pulppuavat historian synkästä elämänlähteestä. Grande finale
on huikea ja saamme jopa nauraa, vaikka emme voi olla varmoja kaikkien
hauskasta, sillä juuri silloin isomummi on kääntynyt selin, emmekä näe hänen
kasvojaan.
*****
Kiitos T.♥
Taas esittelit niin mielenkiintoisen kirjan Leena:)
VastaaPoistaJael, jotenkin otaksuin, että olet lukenut tämän...Kirjailija on muistaakseni Kanadasta, mutta asunut ikänsä kaiken Ranskassa (näin muistin varalta, tarkennus googlaamalla) ja hän kirjoitti tämän sekä ranskaksi että englanniksi.
Poista♥♥