Charlie luki kohdan uudestaan. Kutsumattomia vieraita. Hän
ummisti silmänsä. Bettyn käsi, joka tarttuu kolkuttimeen, toinen joka puristaa
hänen kättään niin lujaa että sattuu. Oven raottuminen, anelu.
Haluan vain... meidän pitää...
Lähtekää ennen kuin soitan poliisit.
Meidän pitää puhua. Ole kiltti.
Lina Bengtsdotterin toinen trilleri Francesca (Francesca, Otava
2019, suomennos Sirkka-Liisa Sjöblom) jatkaa melkein siitä mihin jäimme
Annabellessä. Gullspångiin paluu Annabellen tapausta tutkittaessa herätti hänen mielessään muistoja,
joiden takia hän aloitti terapian ja lopulta lähti lomalle muutamaksi viikoksi
esimiehensä vahvasta suosituksesta. Vaikka Tukholman poliisin Charlie
(Charlene) Lager halusi ikiajoiksi olla palaamatta enää kotipitäjäänsä, hän
päättääkin lähteä juuri sinne pariksi viikoksi saatuaan motiivin tavata huonosti voiva ystävänsä
Susanne, neljän lapsen äiti, sekä luettuaan eräästä nuoren naisen katoamisesta
juuri Gullspångissa, mutta
Francesca Mild oli kadonnut johonkin aikaan lokakuun
kahdeksannen päivän vastaisena yönä vuonna 1989.
Miksi hän kuulee tästä vasta nyt? Ja Francescahan oli toinen
Gudhammarin tytöistä..., juuri hän, jonka Charlie näkee uudestaan ja uudestaan
unissaan
...hän muisti unen, juhlat Onnelassa, ison kokon talon
edessä. Sellaiset juhlat oli todella pidetty, hän oli nyt varma siitä. Entä
Francescan käynti? Charline, tule sanomaan hei Francescalle. Tule tervehtimään
Francesca Mildiä.
Mitä Francesca Mild teki luonasi Betty? Mitä teinityttö teki
juhlissasi?
Tutkijamme ei tajua, mihin ryhtyy, kun alkaa
toimittajaystävänsä Johanin kanssa avata salaa auki vanhaa juttua, Francesca
Mildin katoamista noin kolmekymmentä vuotta sitten. Mitään Charlie ei pelkää
enempää kuin tulla äitinsä Bettyn kaltaiseksi, naiseksi, jonka nimen
kuullessaan miehille tulee tietty ilme, naiseksi, joka makasi krapulassa
pimeässä monet kauniit ja vähemmän kauniit päivät. Bettyn takia Charlie käy
terapiassa ja itselääkitsee itseään miehillä, alkoholilla sekä monenlaisille
pillereillä onnistuen silti olemaan lupaavan rikostutkijan maineessa. Charlie
pelkää Onnelan muistoja, mutta on niitä ollut hyviäkin. Silti: Hän ei huomaa,
miten monessa muistuttaa biologista äitiään.
Betty oli niin täynnä vastakohtia ja ristiriitaisuuksia,
valoa ja pimeyttä, voimaa ja heikkoutta...
...ja miten kummallista, että juuri Annabellen äiti, Nora
Roos ja Betty olivat ystäviä, sillä...
Kesäyö ja Gudhammarin lehmuskuja sekä äidin anelut. Betty
Lager, kuka sinä olit, mihin sinä pystyit ja miksi juuri Gudhammar?
Charlie solahtaa pitäjänsä väkeen, joissa hän on kaikille
Bettyn tytär niin hyvässä kuin pahassa. Lina Bengtsdotter kuvaa Charlieta hänen
omassa maisemassaan mitään kaihtamatta, laatuskandidekkarin tyyliin, sekä
ymmärtäen että pakottaen näkemään elämän pimeän läpi. Kirjailija on päättänyt
viedä Charlien rajalle, jonnekin sinne, mistä näkee riittävän pitkälle ja
tarkasti. Charlien on luettava Francescan sumuisten muistiinmerkintöjen läpi
oman elämänsä risteyskohta.
Keijut ja enkelit
kiiruhtakaa
halla jo hiipii, on kuurassa maa.
Oi enkeli, vie minut sinne
vie minut rakkaani luo
vai toinenko jo hänen lempensä maljasta juo? (Vårt liv är vindfläkt, tuntemattoman runoilijan runo)
*****
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti