tiistai 27. heinäkuuta 2021

Helka Sivonen: Kaunotee


 Olen ehkä joskus kertonut, että minulle tulee käsikirjoituksiakin. Tulee myös esikoiskirjoja ja jos aikaa on ollut, olen jopa lukenut ja vienyt blogiini. Joensuulainen psykologi ja luokanopettaja Helka Sivonen, on opettanut lapsia lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan aivan kuten sata vuotta sitten 15.4. kansakoulun opettajan tehtäväksi määrättiin. 

Koska aikani on nyt kortilla monesta syystä, Sivosen esikoiskirja jatkaa matkaa ystävälleni, opettajalle ja tyttäremme Merin kummitädille, joka saattaa löytää niin paljon samaistumispintaa, että hän kirjoittaa vierailijana kirjasta blogiini. Omaa blogia ei ole suostunut laittamaan...

Laitan tähän osan Kirjokannen kustantaman kirjan (2021) takakansitekstistä, kuten Helkan kanssa sovimme. Kansi ja ulkoasu ovat Jussi Virratvuorelta. 

Kaunotee on kertomuskokoelma opettajista rimpuilemassa ainaisessa muutoksessa. Avoin oppimisympäristö hämmentää. Alkaa etäopetus. Kaunokirjoituksesta tulee näppistaidot. Eläköityminen lähestyy. Konsultti levittää positiivisen pedagogiikan ilosanomaa. Lumeton talvi estää hiihtämisen. Puoliso jättää ja kollegaankin voi rakastua. Kyläkoulu lakkautetaan. Kaiken yllä leijuu tieto ilmaston lämpenemisestä. Miten siihen pitäisi suhtautua? Näistä ajankohtaisuuksista rakentuu samaistuttava kudelma.

Kertomusten otsikot ovat houkuttavia, kuten vaikka Lumipesä, Kaunotee, Taikatalvi, Pylväshaapa, Hiirenkorvat....

Kertomuksissa kansankynttilät ovat välillä yksinäisiä ja eksyksissä. Opettajat tekevät niitä samoja virheitä kuin kaikki ihmiset, vaikka pyrkivätkin työssään lapsille opettamaan kuinka maailmasta tulisi parempi.

Niinhän me kaikki sitä yritämme! Ja kaikki olemme hukassa nopeiden muutosten virrassa, mutta se on tätä päivää. Minulle kirjassa ei ole samaistumispintaa, sillä mieheni teki liike-elämässä kaksitoistatuntisia päiviä ja oli usein työmatkoilla jossain kaukana viikonkin ja meni siinä viikonloppujakin. Minä tein normityöaikaa, mutta kannoin töitä viikonlopuiksi kotiin ja kesälomani neljä viikkoa pätkin osiin. Keväällä varhain yksi viikko, suvella kaksi ja syksyllä yksi. Olen seurannut nykyistä koulumaailmaa Merin kummitädin opettajuuden sekä ystäväni koulukuraattorin viran kautta.  

Opettajilla on salattua vaikutusvaltaa. Itse olen ikionnellinen sekä keskikoulun että lukion äidinkielen opettajilleni, joiden ansiosta minusta tuli minä!

Hyvää kirjoitusmenestystä Sinulle Helka♥

4 kommenttia:

  1. Tämä vaikuttaa kiinnostavalta, kun itsekin olen opettaja. Tosin en niinkään alakoulun puolella kun aineenopettaja olen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anki, ihan sinulle sitten. Minun kappaleeni lähtee alakoulusta juuri eläkkeelle jääneelle ystävälleni tänään.

      ♥♥

      Poista
  2. Kiinnostava teos! Monia asioita olen minäkin ihmetellyt nykykoulussa, vaikkei kukaan läheinen enää koulua käykään. Esimerkiksi se, että tulevaisuudessa ei ole ihmisiä, jotka osaisivat kaunoa, paitsi jos käyvät erikoiskurssin. Ja historiantutkijallehan se on välttämätöntä. Ehkä monille muillekin tutkijoille. Uskomaton muutos! Ja toinen on tuo avoin oppimisympäristö. Herkkänä introverttina aivan kauhistuttaa koko ajatus! Kenen etu se oikein on? Kenen idea ja miksi? Huh sentään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thilda, ei kaunoa eikä kirjeitä!Koen introverttinä samoin♥ Onneksi en ole enää kummemmassa kuin korkeintaaa saksaan parantamassa jossain kurssilla. Olemme joltain sentään pelastuneet♥

      Poista