Posti toi yllätyskirjan, jonka luettuani tajusin miten tärkeä tämä on. Puhumme joulumielestä ja joulurauhasta, mutta kuinka moni sotiamme kokematon osaa ajatella, miten konkreettista oli joulurauha sotien jälkeen 1940-luvun lopun Suomessa. Silloin se tuntui kaikessa, vaikka sotakorvauksia vielä maksettiinkin. Leikki-ikäisille lapsille asia saattaa jäädä hahmottomaksi aikuisen kertomana, mutta jos siitä kertovat vaikka nallet Tauno ja Nelli, viesti hivuttautuu kuin luonnostaan lapsenkin mieleen ilman sodan korostamista. Sotaa ei tarvinnut mainita, mutta rauha tunnettiin sitäkin vahvemmin ja etenkin joulun aikaan.
Seija Helanderin tekstittämä ja Anne Stoltin kuvittama Tauno ja Nelli joulurauhaa etsimässä (Avain 2020) kertoo harmaanuttuisista tontuista, joilla kaikilla oli omat tehtävänsä pihan eri rakennuksissa.
Hämärätontulla piti kiirettä, sillä hänen tehtäviinsä kuului tarkkailla taloa ja talon väkeä. Hän oli pirteä sillä oli herännyt vasta kaamokseen, jolloin hänen työnsä alkoi. Hänen yksi tehtävänsä oli valvoa joulun rauhaa ja niinpä hän kurkki ikkunoista sisään miten väki toimi ja käyttäytyi.
Perheen tytär Alma Akilina kyselee isoisältään Ukko Ohreilta joulusta ja rauhasta. Äiti toteaa väliin:
Rauhan jouluja jouduttiin kyllä vartomaan. Vai mitä sanot Nelli-nalle?
Nelli vain nyökytteli päätään, joka oli jo melkein irtoamaisillaan.
Tämä kuva toi mieleeni erään jutun tai toimittajan kommentin jossain lehdistä, joita luen. Isoisä, tämän aikuinen tytär ja tyttärentytär istuivat saman ruokapaikan viereisessä pöydässä. Isoisällä oli paljon kerrottavaa menneistä ajoista ja varmaan nykyisistäkin, mutta sitä emme saa koskaan tietää: Aikuinen tytär ja tyttären tytär somettivat niin kiihkeästi omiin älypuhelimiinsa, että isoisä vaikeni. Tämän kirjan 1940-lukua esittävässä kuvassa näemme vielä sitä sukupolvien vuorovaikutusta, joka olisi niin tärkeää etenkin lapsenlapsille. Ylisukupolvinen viestikapula miten ennen oli oltu ja eletty.
Isoisän jatkaessa tonttutarinoita, Hämärätonttu Harmaanuttu hiipii sisään ja huomaa seinällä joulukalenterin. Ensimmäinen luukku oli jo avattu ja sieltä oli ilmestynyt tonttu. Suurin toivein Hämärätonttu aukaisee toisen luukun, mutta
lennähtikin kyyhkynen, valkoinen kuin mielenrauha. Lintu kantoi nokassaan oliivipuun oksaa.
Taiteilija Picasso oli maalannut edelliskeväänä Pariisissa rauhankokouksen mainosjulisteeseen valkoisen kyyhkysen. Harmaanuttu oli kuullut Picasson kyyhkysestä Lehtitonttu Lörpöttelijältä...
Harmaanuutti livahteli pitkin taloa, sillä Nelli ja Tauno tuntuivat olevan kovasti liikkuvaisella tuulella. Riitaakin ehtivät keskenään rakentaa ja sitä taas pelästyi kyyhkynen ja lennähti navettaan.
Sillä aikaa Tauno ja Nelli etsivät kadonnutta kyyhkystä navetasta ja tallista, mutta eivät löytäneet.
Akilina alkaa leipoa äidin kanssa joulupiparkakkuja. Sillä aikaa Ukko Ohrei veistelee Akilinan iloksi yllätystä.
Miten Tauno ja Nelli saatiin sopuun? Mistä kyyhky löytyi vai löytyikö se? Tuliko taloon joulurauha?
Tauno ja Nelli -sarjassa ovat aiemmin ilmestyneet: Tauno ja Nelli evakkomatkalla, Tauno ja Nelli ja hirmuinen sanahiiri sekä Tauno ja Nelli kesäleirillä. Kirja on hengeltään samaa, vaikka eri aikakauden sarjaa kuin Karoliina Suoniemen Tehdaskaupungin lapset, joka oli minulle lukuvuoteni paras lasten kirja. Historiaa tuotuna esiin lasta kiinnostavalla tavalla. tietokirjat lapsille ovat tärkeitä!
*****
