Ranska Leena Lumissa!

Aloin ajatella blogini kirjoja maittain tässä joku aika sitten ja hämmästyin, miten olin saanut jonkin verran kokoon ranskalaisia teoksia ja osa niistä niin tärkeitä, että kantavat tarinaa. Tämän Alvar Aallon kotisaarellamme sijaitsevan huvilan kuvan alla tarjoan kollaaseissa muutamaa lukuun ottamatta ranskalaiset kirjani blogiajaltani. Samalla salaisuuden itsestäni, sillä olen heikkona ranskalaisiin elokuviin ja musiikkiin, vaikka en ole kieltä lukenutkaan. Ehkä parempikin näin. Kiitos ihanille kääntäjille♥ Meillä on muuten sekin outo juttu, että jos minä saan valita joululeffan se on Une conte de Noël.

Kirjat eivät ole kronologisessa järjestyksessä. Näette ne paremmin kun klikkaatte kuvaa suuremmaksi. Saatan sanoa jostakin kirjasta...jotakin.

Joka aamu kun tulen tähän toimisto/kirjastooni, näen ensimmäiseksi Camille Claudelin katseen. En voi ikinä unohtaa, miten kirja minuun vaikutti. En tietenkään voi tuon katseen alla unohtaa, mikä on naistaiteilijan kohtalo, jos hänen taitonsa uhmaa miehen kykyä olla parempi. Ja sitten Charles Baudelairen Pahan kukat. Onneksi Antti Nylen on tehnyt niistä upean käännöksen ja olen saanut olla häntä livestikin kuulemassa. 

Molemmat Pierre Lemaitret tässä ovat hyviä, mutta Näkemiin taivaassa on huomisen klassikko! Olen lukenut paljon Simone de Beauvoiria, mutta paljon ennen blogiani. Hyvä kun Erottamattomat edes. Baudelairen runot ovat enemmän. Diane Ducretin Diktaattorien naiset täytti joitain aukkoja natsiherrojen naisten henkilökuvissa. Kansi ei olisi voinut olla paremmin valittu. Kirja erittäin hyvä!

Saatoin aloittaa blogini Samarkandilla! Durasia olen lukenut enemmänkin ja Lemaitre jälleen♥

Delphine de Viganin Yötä ei voi vastustaa on yksi blogini parhaita teoksia ja kirjoittajan äidin järkyttävä elämäkerta. Varokaa mitä toivotte! Älkää ikinä toivoko äitiä tai isoäitiä, joka tekee spagaatin vielä seitsemänkymmenvuotiaana! Emmanuelle Pirotten kirja ei ole tässä ihan oikeassa kohdassa, mutta minulle se on. Pirotte on belgialainen, ranskaksi kirjoittava henkilö. Kirjan tapahtumat teoksessa Vielä tänään olemme elossa, sijoittuvat Rasnkan ja Belgian rajalle. Kirja on palkittu nimenomaan Ranskassa. Tätä lukiessa muistin Alexandre Dumasin Monte-Criston kreivin, joka oli ihan pakko lukea useasti! Vanessa Springoran Suostumus vetää hiljaiseksi samalla kun sydän huutaa lujaa.

Ranskalaiset tekevät Christiestäkin kiinnostavamman! Tässä dekkarikuningatarta ei säästellä, vaan kaikki kerrotaan miten se tapahtui. Agatha Christie Arvoituksellinen elämä. Muriel Barberyn Siilin eleganssi oli sekä bloggaajien että lukijoiden suosikki. Jos haluatte lukea jotain melkein rajan yli vievää, lukekaa molemmat Philippe Claudelin teokset.

 

Tässä on sekä kepeää, tragediaa: Nojoud!, että David Khayatin Syötkö riskiruokaa? Syöpälääkärin paljastuksia ruoan terveysvaikutuksista  Tästä kirjasta on nyt ollut kiinnostunut yli 40 500 lukijaa! 

Pierre Lemaitre: Kyykäärme (Le serpent mujuscule, MinervaCrime 2022, suomennos Kaila Holma)

Tässä nämä. Määrä olisi ollut paljon suurempi, jos olisin ottanut listalle kaikki ranskaksi kirjoitetut kirjat mukaan. Niitä on paljon. Ja siitä on kauan kun luin Victor Hugon Kurjat! Se oli joskus vuonna koivu ja tähti...Nyt on kuitenkin ranskalaiskirjailijoiden vuoro♥

Säätiedotus lupaa kylmenevää, mutta uskon, että vielä hetkeksi saamme palata syksyyn. Mikä voittaakaan pitkän, lumoavan syksyn♥ 

Ai miksikö en lukenut ranskaa, vain ostin mielettömästi teininä ranskankielistä musiikkia. Olisi ollut liian raskas kielitarjotin englanti, saksa, ruotsi ja vielä silloin käsittämätön pitkä fysiikka ja kemia. Tosin en ole edes varma, tarjosiko Porin Suomalainen Yhteiskoulu jo silloin muuta kuin pitkä matikkalinja ja reaali, jossa ranskaa ei ehkä olisi ollutkaan...Niin tai näin, kaikki meni hyvin päin!

Mukavaa tulevaa viikkoa kaikin kivoin maustein♥

Love

Leena Lumi

alempi kuva Paula Ritanen-Närhi

Myyrä Myyräläisen marraskuu on ...

Myyrä Myyräläinen miettii tovin ihmeissään, että mitä ihmettä hänen pitikään tehdä...Ympärillä rapisevia tammenlehtiä, syksyn kuivattamia, puista pois riisumia. Sitten hän muisti sen. Pian olisi saapumassa kirjekyyhky, joka voisi olla hänelle pikaiselle matkalle lähtö. Sitä ennen piti tietysti siivota, pakata, levätä, rauhoittua, innostua, olla valmis kaikkeen ihanaan uuteen.

Niinpä Myyrä Myyräläinen pisti toimeksi ja aikoi olla valmis, kun aika on. Kun kirjekyyhky saapuisi.

Torstai on toivoa täynnä, mutta Myyrä Myyräläinen on nyt niin tohkeissaan, että hän saman tien toivottaa hyvää viikonloppua kaikille ystävilleen ja alkaa puuhailla omia tärkeitä juttujaan. Eikä hän nyt tarkalleen osaa sanoa, milloin ehkä ryntää matkalleen. Jotain ihmeellistä on kuitenkin ilmassa. Jotain uutta ja ihanaa♥  

Voikaa hyvin♥ toivottaa Myyrä Myyräläinen

kuva Nea Siemann

Hjorth&Rosenfeldt: Vihan jäljet

On pelottavaa koukuttua sekopäiseen rikosprofiloijaan, joka hoitaa omaa traagista traumaansa vaihtamalla naista kuin paitaa ja hän vaihtoi paidan joka päivä. Kuka sellaista kestäisi. Vain hullu rakkaus pitää sisällään tuollaista. Naurua ja itkua sekaisin Bergmanin ollessa vauhdissa. Eikä vähiten silloin kun hän tajuaa olevansa aikuisen naisen isä ja tästä tulee vielä hänen pomonsa! Vanja on enemmän isän tytär kuin uskoisikaan, mutta ei ole traumaa hoidettavana ainakaan tuohon tyyliin. Sen sijaan hän on rakentanut hyvän parisuhteen ja siitä on tytär Amanda. Oi, meidän Sebastianimme on aivan myyty ja kesytetty. Hän etsii Amandalle parhaat liukumäet, pitää tarkan vaarin, että noudattaa Amandan vanhempien neuvoja ettei vain saa tapaamiskieltoa tyttärentyttäreensä. Hän viis veisaa siitä, että on kuin armosta terapeuttina asiakkaille, mutta ei murharyhmän sisällä. Häntä ei edes kiinnosta muu kuin Amandan juoksu hänen syliinsä, lapsen iloinen nauru ja se odottamaton rooli, jonka joku jossain on katsonut kuitenkin hänen ansaitsevan. Kaikki olisi ollut niin täydellistä ellei Karlshamnissa olisi alkanut uskomattomia sarjamurhia. Eikä sekään mitään vielä, mutta kun käärme alkaa liikehtiä, sitä ei voi tietää ja tajuta kukaan muu kuin Sebastian.

Hjorth&Rosenfeldtin Vihan jäljet (Som man sår, Otava 2021, suomennos Elina Lustig) jatkaa Sebastian Bergman -sarjaa ollen jo seitsemäs Bergmanista kertova teos. Olen lukenut Mies joka ei ollut murhaaja, Oppipoika, Tunturihauta, Mykkä tyttö, Hylätyt, mutta ellei paras ole Oppipoika, se paras on tässä nyt! Jos luette vain yhden dekkarin kuukaudessa, kesässä, vuodessa, lukekaa tämä! En yleensä jaksa kovasti kiinnostua pelkästään poliisin operatiivisista toimista kertovista sarjoista, mutta Sillan ja Wallanderin tekijät kirjoittavat kaiken niin kiinnostavasti. Arvatkaapa vain, olenko katsonut pariinkin kertaan molemmat. Voisinpa tähän täräyttää yhden esimerkin, mutta dekkareissa etenkin juonipaljastelija on sama kuin kuollut. Yritän välttää ennenaikaista juonipaljastuskuolemaa jopa tuomalla joskus joukkoon ripauksen harhautusta. Voisiko Vanjalla olla joku liian likeinen ystävä, vai vai pettääkö Billyn kaksosia odottava My miestään? Ja onko totta, että Sebastian ei enää vaihda uutta paitaa vaan käyttää samaa koko ajan ja on hirveän tyytyväinen parisuhteeseensa murharyhmän Ursulan kanssa. Unissa edelleen hyökyaalto tulee ja hänen otteensa tyttärestään irtoaa, mutta nyt hänellä on Vanja, Amanda ja Ursula. Kerran hän saa asiakkaakseen miehen, jolta katosi saman ikäinen tytär tsunamin uhrina...Hänestä tuleekin tavallaan Sebastianin terapeutti eli roolit kääntyvät, sillä ensimmäistä kertaa, Sebastian voi kertoa jollekin saman kokeneelle. Tähän asti hän on kärsinyt vaieten ja paitoja vaihtamalla.

Joku tai jotkut ampuvat nyt ihmisiä eikä yhteistä nimittäjää löydy. On vain lista nimiä ja niissä vedetty yli jo ammutut. Mikä näitä aivan erilaisia ihmisiä voi yhdistää. Mitä he ovat tehneet väärin ja ketä kohtaan, sillä selvästi kyse on kostosta. Jossain on vuosia muhinut niin suuri viha, että mikään ei sitä ole voinut estää nyt räjähtämästä. Joku tai jotkut ovat tarttuneet oman käden oikeuteen: He ovat tuomio, koska yhteiskunta ei tee mitään.

Millaisen mahdollisuuden oli saanut.

Mahdollisuuden täydelliseen rikokseen.

Käärme kuiskasi, että kyllä se kävisi päinsä, kyllä se onnistuisi. Houkutteli, kiihotti. Hänen oli tietenkin pakko pohtia sitä hieman, mutta nopeasti. Kaiken piti sujua nopeasti.

Käärme oli täysin hereillä. 

Kiemurteli, kuiski, hallitsi, vaati.

Käärme heittelehti edestakaisin. Valta täytti hänet.

Näemme Sebastianin heräävän ihanan isoisyyden tunnelmistaan. Hän vaistoaa, että se, mitä hän kerran näki, on kasvanut ja kasvanut ja sitä on tullut suuri, nälkäinen käärme. Näemme hänen vastentahtoisesti jättävän keittiön ikkunalaudalle hopeisen pikkutytön perhossormuksen. Hänen on pakko, sillä se mitä hän oli kerran vain aavistellut olikin tullut todeksi, eikä hän ollut kertonut kenellekään. Eihän hän voisi olla syyllinen aivan toisenlaiseen murha-aaltoon, kun yhdessäkin on jo tullut niin paljon uhreja vailla muuta nimittäjää kuin kosto. Tämä onkin ihan eri asia ja sille ei uskalla antautua kukaan muu kuin Sebastian Bergman. Hän myös tietää riskit, mutta erehtyykö hän? Laskeeko jotain väärin? Onko tämä kaste Sebastianimme kyyneleitä?

*****

*****

Dekkarit Leena Lumissa

Kaipauksen laulu

Olen valmis, odotan sinua,

hiljaa hymyillen eksyessäsi.

Yksinäisyyksien alhosta

astut vastaan suurta onnea

minun käteni löytäessäsi.

Vaellan kanssasi arjessa,

neuvon sinua ymmärtämään,

on oma arvonsa kaikessa

ja jokaisessa kukkasessa,

kevään ihanan näkemään.

Rainer Maria Rilke Loulle 31.5.1897

Suomennos Eve Rehn

Vuoden 2021 Kauneimmat Kirjan Kannet Leena Lumissa ja Arvonnan Voittajat!

Vuoden 2021 Kauneimmat Kirjan Kannet Leena Lumissa on jälleen valittu. Te äänestitte kauneimmaksi kanneksi Ilona Pietiläisen Tummuvien iltojen taikaa 8 äänellä, toiseksi Janne Huuskosen Täydellinen päivä 5 äänellä, kolmanneksi Kate Quinnin Ruusukoodi 5 äänellä eli tasapeli Huuskosen kirjan kanssa! Neljänneksi valitsitte Katri Valan Katri Vala Kulkuri&näkijä 4 äänellä ja viidenneksi Koko Hubaran Bechi 2 äänellä.

Palkintoja luvattiin jakaa kolme, mutta nyt jaankin bonuksena neljännen. Lumimies toimi onnettarena kuten monta kertaa ennenkin. Voittajat valitsevat palkintonsa täältä Ensin valitsee voittaja, sitten toiseksi tullut etc. Valitun palkinnon kohdalle laitan 'varattu.' Toivon voittajien ottavan yhteyttä ja antavan ensisijaisen valintansa sekä toisen vaihtoehdon, jos oma suosikki onkin mennyt. Samalla ilmoitatte minulle postitusosoitteen. Minun s-postini on leenalumi@gmaill.com

Onnetar suosi tällä kertaa seuraavia:

Marja-Liisa

Sanna

Birgitta

Ripranie

Onnea voittajille♥ Kiitos kaikille osallistujille♥

Yhteystietojanne odotellen...

Leena Lumi

Täällä voitte muistella viime vuoden valintoja.

Muutos arvonta-aikaan!

Perinteinen Valitse Vuoden Kaunein Kansi -kisan arvonta-aika onkin su eli arvonta päättyy klo 12 sunnuntaina 24.10. Huomenna on muuten aivan liian kiireistä ja voi olla muillakin. Johonkin aikaan sunnuntai-iltapäivästä Lumimies toimii onnettarena.

Mukavaa viikonloppua♥

Leena Lumi

kuva Nea Siemann

Kuka hän olikaan, joka sanoi "ei yhtään muumimukia enää ja...."

 Kuka hän olikaan, joka sanoi "ei yhtään muumimukia enää ja antoi mukit kahta Iltapurjehdusta lukuun ottamatta tyttärelleen?" En minä ainakaan, enhän...Niin sitä sitten tuli Nuku hyvin mukit molemmille.

Ja mitä tämä joku tuntematon olento tekikään viime kevättalvena, kun Tykkylumi laukaisi kohtauksen.

Takalla näkyy olevan Wrendalen mukit kettu ja orava.

Kaikkein ihanin tähän asti Wrendalelta ovat minusta Rakastuneet pöllöt!

Once Snowy Day taitaa mennä kuusen alle...

Winter Mice menee eräälle  joka kohta syntyy...

Omat talvihiireni ovat vaikka yrttikäytössä. Pesemme muuten Wrendalen mukit käsin varmuuden vuoksi.

Ilona Pietiläinen on keksinyt laittaa oravamukiin kynttilän hienolla kukka-asetelmalla.

terveiset mukimaanikon ihmeellisestä maailmasta♥

Leena Lumi

Ympäri saarta kiertävä kaislikko on...

Ympäri saarta

kiertävä kaislikko on

tiheä aita

jonka seassa tuhat

tietä kuljettaa kotiin.

Pääsky piiloutuu

talvipäivänseisauksen

aikoihin naisen

kaulakuoppaan johon se 

laskee valon lepäämään.

Valo on kaiken 

aikaa liikkeessä: aamuin

se nousee ylös

ja iltaisin laskeutuu.

Pimeys on pysyvää.

Taivas räjäyttää 

väripaletin kirjon

mustalle yölle.

Ripustan revontulet

koristamaan kotini.

Tilhien parvi

tienvarren pihlajissa.

Minä tarjoan

punertavat marjani

huulillesi kun tulet.

-  Eija Aromaa -

Tankapyöräilijän talvi (ntamo 2014)

Kallio. Tankoja (ntamo 2013)

*****

Runokirjat Leena Lumissa

Gladioluksia lokakuulla

Sain Meriltä kaksi pussia gladioluksen sipuleita, toisen valkoisia ja toisen punaisia. Hän oli maksanut niistä vain 2,50 Lohjalla per pussi. Kussakin pussissa oli 10 sipulia. Meri oli juuri omansa istuttanut kun olimme heillä rempassa. Minä myöhästyin hänestä pari viikkoa. Merillä aukenivat muutamat pari viikkoa ennen. No, kuvittelin miten upeilta ne punaiset miekkaliljat näyttäisivät valkoista talon päätyä vasten. Ei tullut yhtäkään, mutta lehteä kasvoivat niin kovasti, että olin laittanut kaikille tueksi bambukepit. Alapihalle istutin valkoisia sekä Merin krookuskiven viereen että penkkiin. Niistä odotin paljon vähemmän kuin punaisista. Kun saavuimme viimeksi Lohjalta, huomasimme valkoisen kukinnon ja siinä vielä jopa ylöspäin tulossa olevia nupullaan.

Tässä yhden kameran kokeilu, mutta kyllä nuput näkyvät. Sen sijaan takana ei näytä hedelmäpuutarhalta, vaikka siellä on nuoria luumu- ja päärynäpuita. Ovat jo pudottaneet lehtensä.

Tässä yksi ihan nupullaan oleva, mutta ehtinee aueta. En tiedä gladioluksista paljoakaan, mutta kuulemma pitäisi nostaa maasta ja sitten säilyttää kuivassa etc. Ei me siihen nyt kaikkien remonttien ja vauvojen keskellä ryhdytä, jos yksi pussi maksaa 2,50!  Kolme valkoista olisin kuvannut yhteen kuvaan, mutta vain yksi on kunnolla auki. Lisäksi Merin krookuskivellä aukeaa myös yksi.

Ensi vuonna uusiksi; sillä on tämä sen väärti. Olen ostanut gladioluskimppuja kaupasta, mutta nyt on omasta takaa, Jo yksi oksa voi olla hyvinkin näyttävä.

Gladiolusterveisin 

Leena Lumi

Leena Lumin puutarhassa

Leila Tuure: Elämä kerrassaan

Miriam Ruusvirta oli raivoissaan. Hänen suuret unelmansa lasten suhteen oli murskattu! Ensin petti Markus, joka salaa livisti jääkäriksi ja kuoli jossain Liettuassa, missä lie sekin paikka. Kaarlo oli nainut lihavan Rosan, joka oli sikiämisen kuningatar ja sai ihan itsensä näköisiä lihavia lapsia. Kaiken huipennus oli kuopuksen, äidin kultatukan, Laurin petos! Meni ja hiipi salaa jonkun porilaisen Penttilän flikan kanssa salaa kirkkoherran virastoon, ihan kuin olisivat arvanneet tehneensä vääryyden häntä kohden. Lauri tiesi, miten kovasti hän oli suunnitellut suuria häitä pääkaupungin tyyliin ja halunnut näyttää Porin maatuskoille suuren maailman tyyliä. Kaikki oli pilalla. Ja kun Syne kihlautui Gustavinsa kanssa, eivät hekään halunneet kuin pienet juhlat vain perhepiirissä. Ainoa joka oli aina ollut hänen mielensä mukaan oli rakas, edesmennyt oma pappa, joka hemmotteli häntä kaikin tavoin ja oli tavattomasti vastaan Miriamin naimishalua jonkun porilaisen Aron Ruusvirran kanssa. Toki Mirian sai tahtonsa läpi tälläkin kertaa.

Leila Tuuren Elämä kerrassaan (Sunkirja 2021, kansi Teijo Laaksonen) vie meidät niihin hetkiin, mihin Tuulentuojat jättivät. Jäin niin odottamaan kultatukan ja Penttilän tyttären suhteen kehittymistä ja hyvinhän se kaikki meni. Tosin Miriam ei osannut puhua mitään Allidan isän kanssa, mutta äiti, Thyra vaikutti tyylikkäämmältä edes ja osasi keskustella. Onneksi edes Allidan eno oli lapsettomana kouluttanut Allidan toimittajaksi. Mirjamin puheissa tietysti ulkomaan toimittajaksi, sillä Porissa piti olla tarkka etteivät pää kenossa juoruilevat ja moni itsekin alemmista perheistä ylempiin luokkaretken tehnyt vain alkanut mutristella suutaan ja vähätellä hänen Laurinsa valintaa. Hyvin pian nuori pari asettui asumaan Miriamin omistamaan asuntoon Helsinkiin. 

Poliittinen tilanne oli maailmalla muuttumassa 1930 -luvulla ja Saksa alkoi näyttää pelikorttejaan. Allida ja Lauri näkivät Saksassa omin silmin mihin maata viedään. Tämä iski kapulaa Laurin ja hänen veljensä Gustavin väliin, jolle "Saksan tie on Suomenkin tie". Hän viis veisasi siitä, mihin kohden rodullista puhtautta tai sen puutetta saksalaiset asettivat pienen Suomen kansan. Lauri mietti, että

ihan samaa löpinää, jota ruotsalaiset olivat vielä vajaat sata vuotta sitten todistelleet kummallisin perustein. Maatiaiskansaa, jolla ei ollut omaa kulttuuria, ja kaikki se vähä mitä oli, oli varastettu kehittyneimmiltä kansoilta - siis ruotsalaisilta. Lauri ei herrakansaan halunnut kuulua! Herrakansalla ei ollut kädenjälkeä, vaan saappaanjälki, joka oli kädenjälkeä paljon pahempi.

Mitähän olisi Lauri sanonut siihen, että Saksan tuleva kuuluisuus Göring meni avioliittoon ruotsittaren kanssa ja yhdessä he toivat sitten Saksaan tuliaisina rotuopin! Ja Ruotsista käytiin mittailemassa suomalaisten kalloja niin aikuisilta kuin lapsilta...(Tapio Tamminen, Kansankodin pimeämpi puoli).

Sitten tapahtui Miriamin järkytyksistä suurin. Apteekkia vetävä tarmokas Synnöve tytär halusi erota Gystavistaan kaiken Horst Wesselin ja Sieg Heil-karjahdusten uuvuttamana. Gustav myös oli kaikki illat IKL -riennoissaan. Tuskin perhe häntä enää tunsi. Hyvä, että Miriam ei saanut sydänkohtausta. Millään muotoa hän ei sallinut avoeroa. Heidän suvussaan ei erottu! 

Jotain kuitenkin muuttui. Miriam teetätti upeita vaatteita kraatarillaan Helsingissä. Hän halusi loistaa kuin kolibri. Lapsenlapsista hän ei niin perustanut ja onnekseen oli saanut Aron Ruusvirrasta miehen, joka enimmäkseen nautti hänen värikkyydestään ja elävyydestään, jossa ei ollut typerää nyreyttä ja ahdasmielisyyttä, kunhan vain kauniin perään oli. Siltikin....Miriam tunsi itsensä nuoreksi eikä voinut sietää sanaa 'nuorekas'. Hänhän oli nuori! Silti kun hän sairastui vuoteenomaksi, hän haalistui kuin kaunein ruusu ja muut pelästyivät.  Kilvan suvun miehet kävivät häntä kauniiksi kehumassa ja lopulta ruusu puhkesi uuteen kukintoon.

Leila Tuure on mestarikoukuttaja, sillä odotan kirjalle jo kolmatta osaa. Jäätiin vuoteen 1939 ja jokainen historiaa tunteva tietää, että silloin alkoi tapahtua. Kaiken pelon ja ennakoinnin keskellä kuitenkin porilaiset elivät elämäänsä. Marraskuussa kaupunki oli harmaa ja loskainen, luistelusta ei voinut kuin unelmoida. Synnöven tytär on kaunis kuin kedon kukkanen ja jo lukiossa. Hän lähtee oikeisiin lottiin. Aron Ruusvirta ei tajua ajanjuoksua. Miten se näin nopeasti? Kun perheen rakas huushollerska ostaa oman asunnon Tähtikadulta, ovat maailman kirjat sekaisin. Kotihengetär kuitenkin huolehtii uuden apulaisen koulutuksesta ja paljastaa parhaat niksinsä. Ukot edelleen suuntavat Klubille, mutta meno ei ole enää entisenlaista. Mieluummin jäisi kotiin kuin lähtisi Otavaan, Tirraan tai edes Klubille!

Mää niin tykkään tästä kirjasta, jossa murre ja paikannimet ovat tutut. Lukiota käyvä Ainokin pitää kiinni sanoista 'mää' ja 'sää', vaikka Miriam parhaansa tekee. Ja Tuuren teksti soljuu kuin vesi Kokemäenjoessa suviaikaan. Oi, lukekaa, sillä kerroin vain masaliisan murusten verran. Teos on sekä lämminhenkinen että yllättävän tarkkanäköinen niin hyvässä kuin pahassa. Itse koin kauheaa nostalgiaa...Viimeksi katselin Porin harmaita katuja ja viiletin tuulitunneleissa ja mietin, mitä jos? Ystäväporukka olisi jo valmiina ja Lumimies saisi urheilla mun sanomatta sanaakaan vastaan. Kävisin Suomen parhaassa teatterissa ystävättärieni kanssa ja sen jälkeen valittuun ravintolaan syömään! Ja Ratsulassa brunssilla ja sieltä vaatteita, jotka käyttäisin loppuun kuten tapani on.

Kirja on yli neljäsataa sivua, joten vahva suositus! Tarina nostaa kyyneleet silmiin jopa porilaiselt. Seki mussa o porilaist, ei luvialaist, et helpost e muitte nähre poraa. Mut kummas enempi juure, Pori karuil vai Luvia savipelloil.

Miriam tuli, meni, liehui, liverteli, suunnitteli ja iloitsi. Aamuisin Aron kuvitteli ruokasalin olevan täpötäynnä lentäviä, sinisen ja punaisenkirjavia papukaijoja. Miriamin aamutakin liehuessa edestakaisin hänen silmiensä edessä ennen kuin rouva ehti asettua paikalleen kahvipöytään.

Perheen kirkkain liekki, Aronin aurinko, kuu ja tähdet.

Valitse Vuoden 2021 Kauneimmat Kirjan Kannet Leena Lumissa ja Arvonta!

Nyt on ehkä paras aika valita lukuvuoteni 2021 kauneimmat/parhaat kannet. Ilmassa on sellaisia väreitä, että ajamme piankin kohti Lohjaa koirien hoviväeksi, kun nuoremme ovat noutamassa vauvaa. Jos nyt kävisi niin, että vauva ilahduttaisi tämän arvonnan aikana, pääsen hyvinkin vastaamaan, mutta en valintoja postittamaan eli ne tulevat kun ehtivät kotiuduttuamme.

Arvonta alkaa nyt ja päättyy su 24.10. klo 12. Johonkin aikaan iltapäivästä Lumimies toimii onnettarena. Palkintoja on jaossa kolme. Lahjakortti Suomalaiseen kirjakauppaan ja kirjoja. Kirjat ovat siististi yhteen tai kahteen kertaan luettuja.

Osallistua voivat lukijoikseni kirjautuneet. Jos et ole varma, kurkista kohdasta Lukijat, löydätkö itsesi ja millä nimellä. Ellet ole kirjautunut, voit sen vielä tehdä eikä se maksa mitään. Arvontaan osallistutaan vain blogissa Leena Lumi. Vinkit arvontaan entiseen tapaan facebookissa, jotta halukkaat saavat tiedon.

Voittaja valitsee ensin, sitten toiseksi tullut etc. Anna kommenttikenttään vain sen yhden kirjan nimi, jonka kannesta pidät eniten. Klikkaa kuvaa suuremmaksi niin näet kirjan nimen. Joulu lähestyy ja tässä olisi kivaa kuusen alle. Muista ilmoittaa kommenttikentässä myös nimesi, s-postisi tai aktiivinen blogisi. Nimettömät jäävät arvonnan ulkopuolelle. Jos jotain kysyttävää, minut tavoittaa leenalumi@gmail.com Tällainen arvonta on tapa muistuttaa kustantajille, että kannella on merkitystä.

Ilmoittakaa valintanne kirjan nimellä. Kiitos♥

Iloista arvontamieltä♥

30 euron lahjakortti Suomalaiseen Kirjakauppaan  varattu!

Camilla Grebe: Veteen piirretty viiva

Carin Gerhardsen: Tuhkimotytöt

Venla Hiidensalo: Suruttomat

Minna Maijala: Katri Vala Kulkuri&näkijä  varattu!

Anna Ekberg: Vaarallinen nainen

Philip Roth: Mieheni oli kommunisti

Kristina Ohlsson: Korkein tarjous kuolemasta

Sanna Tahvanainen: Kirsikoita lumessa

Simone de Beauvoir: Erottamattomat

Janne Huuskonen: Täydellinen päivä

Jerry Hopkins: Kesytön Jim Morrison Legendan elämä 1943-1971

Sofie Sarenbrant: Häpeänurkka

Mattias Edvardsson: Hyvät naapurit

Ilona Pietiläinen: Olisipa aina joulu

Ilona Pietiläinen: Tummuvien iltojen taikaa    varattu!

Katja Kaukonen: Saari, jonne linnut lentävät kuolemaan

Andreas Slätt&Karlsson-Dahlénin perhe: Kevinin kuolema

Jane Harper: Luonnonvoimat Viisi lähtee, vain neljä palaa

Håkan Nesser: Koston Jumalatar

Joyce Carol Oates: Elämäni rottana

Lisa Jewell: Kaikista synkimmät salaisuudet

Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet

Anna Jansson: Katoavat jäljet

Antti Tuomainen: Jäniskerroin

David Grossman: Kun Nina sai tietää

Lisa Vintage: Ennen kuin olimme sinun

Nina Honkanen: Pohjakosketus

Stina Jackson: Erämaa

Karoliina Suoniemi: Ameriikan lapset Suomalaisten elämää Amerikassa

Ian McEwan: Kaltaiseni koneet

Karen Cleveland: Totuuden tuolla puolen

Lisa Jewell: Joka askel jonka otat  varattu!

Liane Moriarty: Sulje silmäsi ja laske kymmeneen

Alex Schulman: Eloonjääneet

Leila Tuure: Elämä kerrassaan

Siri Hustvedt: Muistoja tulevaisuudesta

Emma Rous: Täydelliset vieraat

Raili Mikkanen: Hilja Yksi maailman ensimmäisistä

Anne Hakulinen-Laila Nevakivi: Lapsen oma perhoskirja

Aileen Wuornos&Christopher Berry-Dee: Monster Amerikansuomalaisen sarjamurhaajan tosi tarina

Kerro se tarina, kokoa tapahtumat yhteen, kertaa niitä. Sillä lailla ne pysyvät hengissä. Muuten kudos rispaantuu langoiksi, jotka linnut poimivat pesäntekotarpeiksi. Toista, tai tarina hajoaa, eikä miehet kuninkaan, ei kuninkaamme ratsutkaan...Toista, ja pitele palasia varovasti, muuten tapahtumat leviävät kuin marmorikuulat puulattialle.

Ann-Marie MacDonald Linnuntietä

Love

Leena Lumi

PS. Muistattehan, että minulla on kommenttivalvonta, joten kommentit näkyvät, kun olen koneella.

PPS. Täällä voitte muistella viime vuotta

PPPS. Minna Maijalan Katri Vala ehti mukaan arvontaan!

Älä puhu pelottavasta kohtalosta, älä pohjoisen...

Älä puhu pelottavasta kohtalosta,

älä pohjoisen ikävästä suunnattomasta.

Nyt juhlimme ensi kertaa yhdessä, 

ja ero on tämän juhlamme nimenä.

Mitä siitä, jos emme kohtaa aamua,

jos kuu ei päittemme yllä vaella;

tänään tahdon sinulle ojentaa

lahjat, joista ei kuunaan kuultukaan:

kuvajaiseni illalla veden kalvossa,

ennen kuin virta on nukahtanut,

väsyneen katseen, joka ei nostanut

pudonnutta tähteä taivaalle,

kaiun äänestä, joka on nuutunut,

mutta on joskus ollut tuoreen kesäinen -

niin että voisit värisemättä kuulla

varisten juoruilun ympäri Moskovaa,

ja sateesta kostea päivä lokakuulla

olisi ihanampi toukokuun kastetta.

Muistathan minut, kalleimpani,

ainakin ensilumen tuloon asti.

- Anna Ahmatova -

Anna Ahmatova Valitut runot (Toimittanut ja suomentanut Marja-Leena Mikkola, Tammi 2008)

Luvialla pitkä viikonloppu ja mennen tullen Ikeassa, upea neulepusero, Winter Mice ja...

Perjantai-iltana saavuimme Luvialle. Heti kuvasin ruskaa kotikylässäni, mutta vahinko, että edullinen pokkarikamera oli jäänyt kotiin...Otin mm. sen meidän etupihan ruskakuvan vanhalla pokkarilla ja värit tulivat paremmin esiin.

Olin tietysti matkalla isän haudalle, jonne vein sellaisen syklaamiasetelman, jossa kodinonnen oksia ja sitä hopeista, mitä se nyt olikaan...Vaistomaisesti käyn myös ohi liian varhain lähteneiden ystävieni haudat.

Kello oli jo paljon, mutta olimme syöneet Ikeassa ja myös vähän miettineet, mitä jouluksi? Äiti tiesi, että viivymme, joten ei mitään hätää. Juhlistimme äidin syntymäpäivää etukäteen kolmistaan jo samana iltana, mutta paketin äiti avaa vasta tämän kuun lopun synttärinä. Sen sijaan maistelimme salaisen reseptimme kirsikkalikööriä, joka sai nyt nimen äitini mukaan. Joka kerta hänelle oma pieni pullo piiloon joulun ajaksi ja sitten satokauden arvostelu erikseen mukana. Vielä olemme pystyneet yllättämään maun paranemisella joka kerta ja tänä vuonna oli taas uusi osanen mukana, joten jäljitys on vaikeaa. Jouluna olemme kutsutut pienen vauvan ensimmäiseen jouluun vaaleanpunaiseen satavuotiaaseen taloon, mutta seuraava joulun viettänemme Luvialla. Kuvia on vähän, sillä sovimme, että nyt ei stressata niillä, vaan touhutaan muuta.

Olimme lauantaina jo kello 11 Ratsulan brunssilla. Paikka oli tyyliltään uudistunut. Kivannäköistä. Skoolasimme myös brunssilla kuoharit äidin tämän kuun synttäreille. Vastapäätä sisareni annokset ja hän niistä nauttimassa. Tietenkin äiti jaksoi tulla mukaan mikä oli tosi kivaa. 

Syömisen jälkeen ja vähän vaatteita katseltuamme, lähdimme piipahtamaan Porin Pieneen Kynttilä ja Savipajaan Sieltä tuli hankittua Babelle Winter Mice -muki Wrendalelta, saman firman kortteja ja oma joululahjani:

Once Snowy Day♥

Tästä Pienestä Onnenpuodista löytyy kaikkea hirmu suloista! Serveteistä Wrendalen kaikkiin mahdollisiin tuotteisiin.

Babelle ostin jotain kivaa, koska ei varma, millä vuosikymmenellä hän saa oman mukinsa omaan pikkukätöseen, mutta en halua paljastaa kaikkea. En tietenkään!

Lauantai-iltapäivän vietin lapsuudenystäväni Tuula-Marjan eli Tipsun kanssa. Oli niin kiva rupatella ja aluksi mukana olivat myös Tipsun kuopus Anni kumppaninsa Timon kanssa. Reimakin sai kahvia juodakseen, mutta sitten hän lähti road tripille entisille kotikulmilleen, jonne oli aikanaan rakentanut täystiilitalon. Mitä lienee mies miettinyt?

Tipsulta sain tilaamani norjlalaisen villapaidan Léttlopin, joka olisin teillä nyt ylläni esitellyt, mutta kun on kylmää ja sadetta, vietän villasukkapäivää oloasussa ja meikittä. Lupaan näyttää tämän ylläni viimeistään ensi lumilla, ehkä jo talviomenoiden päivänä, jolloin kerään hirmuisesti omenoita kellariin makeutumaan ja kypsymään. Siinä jutellessamme niitä näitä ja muistellessamme , uuttakin suunnitellessa, Tipsu kutoi loppuun yhden monista ylläreistä, joita olen jouluksi Lohjan perhejouluun tilannut. Muutama lähtee ulkomaillekin. Tämä salaisuus nyt pidetään yli joulun. Kiitos Tipsu♥

Pitäkää lapsuudenystävistä kii, sillä elämä on lyhyt....Kivampi tavata eläessä. Nyt haikeana jo muutamien haudoilla. Enemmän kuin muutamien...

Sunnuntaina kokoonnuimme koko Luvian perheemme kanssa äidille syömään Reiman valmistamaa uunilohta, josta äiti pitää eniten. Jaakko oli tehnyt lohelle tartar -kastikkeen. Sunnuntai olikin sitten perheen aikaa. 

Tätä ette ole minusta ennen nähneet. Lukulasit päällä, että näkee hinnat, ilme aivan tyhjä eli olen tosi uupunut, vain uupunut. Yleensä minua ei nähdä ikinä suupielet alaspäin eikä nytkään, mutta ilme kertoo, että kotiin ja pian. Sain siskolta etukäteen joululahjaksi aika upean korin, jossa voi säilyttää vaikka terassityynyjä, mutta tämä menee nyt meillä minun talviomenaprojektiini. Lähetän Luvian joululahjat likempänä joulua. Tämän kuvan perusteella ette minua tunnista! Sanon aina lukijoilleni privaattiviesteissä, että ota hihasta kii, jos tullaan vastatuksin. (Käytän maskia, otin vain kuvaan pois.)

Tässä teidän Leena Lumi! Tälle voi tulla juttelemaan eikä uupumuksesta tietoakaan, vaikka aina olen noussut kaikkiin juniin ja niihinkin, jotka eivät ole asemalta lähteneet. Teille sopivia kuvia löytyy ihan tältäkin vuodelta, mutta nyt on juuri näiden syyshortensioiden aika! 'grandiflorat' eivät petä ikinä. Koirahauvelit meillä jos heidän hoviväkensä reissussa. Ensi vuonna taidamme jäädä Lohjan päähän näitä hoitamaan. Ja vappuna olemme kuulemma lupautuneet tulevan vauvan ja koiruuksien hoitajiksi...

Taas Ikean kassalla, mutta nyt Tampereella. Viimeksi Espoossa.

No niin ja nyt ajomatka kotiin vielä. Kuvitelkaa tulemme tänne vielä kerran ennen joulua! Nyt aion lukea ja lukea sekä alkaa täyttää tuota koria talviomenoilla. Kääräisen ne kuivikkeeseen kuten aikoinaan kaupassa isän alaisena. Kellarin täyttää ihana tuoksu. Tuossa punaisessa laatikossa on jotain edullista ja ihanaa...Niitä oli menomatkalla ostettu jo yksi itselle, mutta aloin suunnitella, miten kiva nuorten on tulla vauvan kanssa kotiin, kun otamme heidät vastaan muutamin tervetulotoivotuksin, joista Merikin tietää vain tämän Strålan.

Kivaa viikon jatkoa. Minä uppoudun nyt toiseen aikakauteen, toisiin maailmoihin, mutta jos huomenna on hyvä keli, ehkä niitä omenoita, sillä ainakaan lumen alle ne eivät saa jäädä. Ei tuoksu vielä lumi...,mutta kohta, kohta.

Leena Lumi&kurre

 Niin, niitä kuorellisia kauppoihin odotamme.

MINNE AAMUT MENEVÄT

Vihreä aamu lankeaa alas puista,

puiden lehtien läpi, linnut pudottavat laulunsa

puiden lehtien läpi.

Aamut putoavat, linnut, laulut,

sateet satavat:; pilvet, taivaan paimentolaiset

hajoavat tuuleen.

Vuodenajat kääntyvät, syksy

kulkee korjuuvaunuilla ohi

läpi hiljaisten laaksojen.

Talvi avaa vaippansa, peittää peltojen ruudut.

- Eeva-Liisa Manner -

Niin  vaihtuivat vuoden ajat (Tammi, 1964)

Andreas Slätt&Karlsson-Dahlènin perhe: Kevinin kuolema

Teres Hjalmarsson istui vesirajassa poikansa eloton ruumis sylissään ja yritti ymmärtää, mitä oli tapahtunut, mitä oli tapahtunut. Oli leppeä elokuun ilta ja hänen elämänsä pahin hetki. Kaikkein käsittämättömin. Hetki, jota ei toivoisi pahimmalle vihamiehelleenkään. Hän istui maassa kuollut poika sylissään silitellen tämän hiuksia ja painaen tätä rintaansa vasten. Hän tuuditti poikaa pystymättä uskomaan, että kaikki oli ohi.

Kaikki oli ohi.

Andreas Slättin&Karlsson-Dahlènin perheen kirjoittama Kevinin kuolema (Berättelssen om Kevinfallet, Atena 2021, suomennos Christine Thorel) on kertomus helvetistä, johon tavalliset ihmiset ja lapset voivat joutua vääristellyn poliisi- ja sosiaalitoimen yhdistäessä voimansa. Miten on mahdollista, että elokuussa 1998, kun ihminen on jo käynyt kuussa, yksi tutkinnanjohtaja, Rolf Sandberg, päättää merkitä Kevinin parhaan ystävän, viisivuotiaan Robinin ja tämän vain kaksi vuotta vanhemman veljen Christianin Kevinin murhaajiksi! Olen sanaton, olen järkyttynyt ja samalla mieleni surussa kulkee Vilja Erikan järkyttävä elämä ja kuolema. Hirmuisinta tässä on se, että ihmisten mielletään luottavan juuri näihin virkavallan edustajiin, poliisiin ja sosiaalitoimeen. Kyllä se voisi olla mahdollista, jos näiden elinten toiminta olisi täysin läpinäkyvää eivätkä he saisi vedota vaitiolovelvollisuuteen. Mihin voimme enää luottaa, jos emme viranomaisiin, joiden kuuluisi olla ihmisten elämän helpottajia, ei sen tuhoajia.

On järkyttävää, että syyttäjä voi ohittaa selvän alibin! Christian ja Robin olivat vanhempineen kalastamassa ystäväperheensä kanssa. Miten ihmeessä rikoskomisario Rolf Sandberg sai muut poliisit uskomaan määräyksiään, olemaan mainitsematta selvää todistetta, joka oli bensakuitti. Toinen järkytys on, että mikään ei yhdistänyt poikia, pikkupoikia, parhaan ystävänsä murhaan, ei edes DNA. Ja kolmanneksi, kun alueella tapahtuu uusi teko myöhemmin, poliisitoimi ei halua yhdistää mitenkään teon tehnyttä vanhempaa poikaa Kevinin tapaukseen!

Pojista ja heidän perheistään tulee hylkyjä, joilla ei ole enää oikeutta asua Dottevikissä. Heille haetaan erikoisasunto muualta. He asuvat alakerrassa ja valvoja yläkerrassa. Näin jatkuu kunnes he saavat muodollisesti alkaa asua omassa uudessa kodissaan muualla taas. Silloin kotiin tulee noin vuoden ajan valvoja joka päivä kello 10 ja lähtee illalla kello kahdeksan. Jokaista sanaa kuunnellaan ja vanhempia kielletään puhumasta asiasta poikien kanssa.

Se mitä on tapahtunut tätä ennen, on vaikeinta. Se on laitonta. Pientä lasta kuulustellaan ja kovistellaan viikkoja, kuukausia monia tunteja päivässä ilman kummankaan vanhemman läsnäoloa. Jopa eräs vähemmässä asemassa oleva poliisi tulee välillä keskeyttämään, sillä lasten kunto alkaa todella heiketä. Perhe ei uskalla tai ymmärrä hankkia asianajajaa. Jos he vastustelevat, heitä uhataan poikien erottamisella toisistaan ja lähettämisellä kasvatuskoteihin jonnekin kauas. Poikien isä Weine tekee uupumustaan virheen ja luottaa hetken poliisiin. Hän menee kuten on käsketty, kertomaan poikien sanomisia, mutta lapset ovat niin sekaisin ettei mikään heidän sanomastaan ole enää todellista. Murha on pitkissä kuulusteluissa ajettu heidän sisäänsä. Sitten romahtaa Weine…Yksi kerrallaan joku poikien aikuisista putoaa paitsi eivät isovanhemmat Monica ja Inge.

On jäätävää lukea, miten Christian ajetaan niin uuvuksiin, että hän makaa sikiöasennossa huutaen äitiään. Nyt Sandberg on saanut pakotetun tunnustuksen, joka on vain loppuun ajetun pikkupojan hätähuuto päästä kotiin.

Siltä varalta, että joku kuvittelisi minulla olevan jotain yleisesti poliisia vastaan, ei pidä paikkaansa. Minä jopa hain poliisikouluun, mutta peruin sen, kun sain kuulla naisten joutuvan vain paperihommiin ja lastensuojeluun. Tyttäremme edesmennyt kummisetä oli poliisi ja lapsuuden ystäväni isä oli poliisi, joten sitä kautta sain kerran leikkiessämme käteeni käsiraudat eikä me saatukaan niitä auki…Valitsin aivan muun tien eli kirjoittamisen ja henkilöstörekrytoinnin. Halusin tämän lasinkirkkaaksi, sillä minulla itselläni ei ole ollut mitään polisia vastaan ja toivoisinkin heidän määräänsä lisättävän, ei vähennettävän. Sen sijaan haluan sosiaalitoimesta täysin läpinäkyvän etenkin kun kyseessä ovat lapset!

Kevinin kuolema on 321 sivuinen ja hyvin tehty. Tietokirjailija Andreas Slätt on tehnyt vaikuttavaa tekstiä järkyttävästä tapauksesta ja poikien sekä perheiden kahdenkymmenen vuoden piinasta yhdessä perheiden kanssa. Siis kaikkien poikien perheiden kanssa, myös Kevinin.

Sanon usein, että totuus ei pala tulessakaan ja niinhän se on. Tosin sitä ennen Suomessa kidutetaan Vilja Erikaa ja lopulta surmataan kymmeniä ja kymmeniä kidutusjälkiä pikkulapsen ihollaan. Ja sitä ennen murtui moni Kevinin tapauksessa. Onneksi on olemassa ihmeitä ja sellainen oli kaiken jälkeen eräs mies Norlannista:

Jotakuinkin niihin aikoihin Robinin ja koko perheen elämä oli muuttumassa heidän tietämättään. Itsepintainen norlantilainen ylilääkäri oli onnistunut saamaan yhteyden erääseen toimittajaan ja saanut tämän käymään läpi Kevinin tapauksen sisältämät lasten kuulustelut vuodelta 1998.

Hänen nimensä oli Rickard L.Sjöberg, ja hän yritti saada toimittaja Dan Josefssonia kiinni. Josefsson vaikuttuu, sillä media oli hämmästellyt ja kauhistellut tapausta ensi sumun hälvettyä. Toimittaja otti yhteyttä perheisiin ja pitkien neuvonpitojen jälkeen luottamus löytyi ja päätettiin tehdä kolmiosainen dokumentti. Sitä tehdessä kävi ilmi, että perhettä oli kuulusteltu 73 kertaa mukaan lukien järkyttävät käynnit rikospaikalla. Kun The Kevin Case -dokumentti julkaistiin moni raivostui lasten ja perheiden puolesta. Sen sijaan sosiaalitoimi vaikeni ja lasten kuulusteluissa mukana ollut psykologi ei tullut oikeudenistuntoon, jossa…Myös Rolf Sandberg katsoi edelleen tehneensä kaiken oikein. Annika, joka oli selvinnyt omalla tavallaan valitsemalla uuden ammatin hevosten parissa säilyttääkseen mielenterveytensä, oli vahvin. Nyt hän alkoi kirjata ylös omia tekojaan ja putoaa häpeän ja järkytyksen sekaiseen posttraumaattiseen stressiin. Hän muistaa, miten oli käskenyt Christianin vain jatkaa kiltisti kuulusteluissa vaikka lapsi oli aivan lopussa.

Mä katsoin kun Christian makasi melkein apaattisena sikiöasennossa laiturilla rekonstruktion aikana ja lopulta vastasi kuulustelijalle: ”Ei voi tietää mitään, jos ei ole nähnyt mitään."