Onnetar (lue: Lumimies) on puhunut ja Leena Lumi -blogin 2-vuotissynttäriarvonnan voittajat ovat: Tuuletar, Sariw, Allu, Lauren, Peikkoneito, Ruiskaunokki, Marja-Leena ja Rita. Onnea voittajille♥
Kirjat lähtevät heti, kun saan tietää voittajien osoitteet. Allun ja Ritan osoitteet tiedän, muiden en, joten ilmoittautukaa sähköpostilleni, jonka löydätte profiilistani. Kiitos! Arpoja oli niin paljon, että aamulla pelästyin kun kaikki eivät enää näkyneet kommenttikohdassa. Piti huomata klikata uudemmat! Alla skooli, jossa arpaliput.
Kiitos lämmin kaikille osallistujille! Tämä ystävänpäivän kirjameri ei kuitenkaan tähän lopu, sillä haluan palkita kaksi henkilöä kuin alleviivatakseni, että blogimaailma on täynnä ihania ihmisiä ja loistavia kuvaajia. Kaksi kuvaa on viimeisen vuoden aikana erityisesti vaikuttanut minuun ja toinen on tämä
Kuvan on ottanut Anne blogista Koti 3:lle. Tämä kuva räjäytti tajuntani ja sai mm. toimia itsenäisyyspäivänä juhlistamassa sen päivän postaustani. Annelle lähtee kiitokseksi ja kannustukseksi kirja 20 valoisaa ja viihtyisää kotia Skandianaviasta. Kiitos Anne♥ Ja toinen erityinen kuva on tämä
Kuvan on ottanut Unelma blogista Mamman maailma, joka antoi minun käyttää sitä jopa Leena Lumi kirjastokuvana, jossa en tietenkään voi linkittää kuin kirjastoani. Sovin Unelman kanssa, millä kirjalla häntä muistan. Meillä on hänen kanssaan kiintoisa vaihdantatalous, josta voin kertoa joskus, kunhan saan häneltä ensin luvan. Ja kaikki alkoi...
Minulla on blogimaailmassa paljon loistavia kuvaajia, joita muistan runsaasti linkittämällä tuoden heitä näin kaikkien tietoisuuteen. Valokuvaus on upea harrastus, mutta toiset ovat siinä parempia kuin toiset ja joskus vain aika ei riitä. Onneksi blogilandia on ystävien yhteisö, jossa hyvän annetaan kiertää. Teen pienen ystävänpäiväpostauksen erikseen varmaan jo tänään, sillä huomenna paras ystäväni Bessu saapuu jo ennen puoltapäivää, joten...kiitos juhlasta, jonka syy sai alkunsa 14.2.2009, kun Lumimies päätti yllättää minut perustamalla nimiini blogin kysymättä siihen ollenkaan halukkuuttani. No, minä vastasin: En mää ainakaan! Hän on vannonut hakkauttavansa nämä sanat hautakiveeni ja etenkin sen tähden, että ennen kuin oli keskiyö ystävänpäivänä 2009, minä olin jo täydessä vauhdissa;-)
The Winner Takes It All
Hei!
Siitä lähtien kun näin tämän kuvan Sarin puutarhat -blogissa, olen uneksinut tästä. Olen kyllä jo tiedostanut oman rajallisuuteni saada omaan puutarhaani tätä näkyä, joten tyydyn vain näkemään unia Lumikuningattaresta. Lisää tästä ja monesta muusta hurmaavasta kasvista löydätte täältä
Sarin puutarhat on nyt myös oikeassa palkissani, josta pääsette suoraan hakemaan apua, kun multasormet alkavat kutista tai tulee joku ongelma tai haluatte vain levätä Kuupuutarhan lumossa...
Tänään ei tietenkään voinut olla tavallinen perjantai, sillä törmäsin Ian McEwanin Ikuinen rakkaus -kirjan postaukseen Naakulla. Tekstissä täytyi olla jotain erityisen suloista alkaen villasukkien kutomisesta ja päätyen pohtimaan Ian McEwanin maailmankuvaa, joka on ihan omaa luokkaansa. Jotenkin Naakku irroitti minusta kirjablogielämäni intohimoisimman kommentin. Naakun hurmaavan elämyksen löydätte täältä
Toivotan teille hyvää viikonloppua♥ Yritän pitää pienen paussin, sillä alan jo huomenna kirjata ylös arvontaan osallistuneita ja väkertää arpalippuja. Arvontaan voi kuitenkin osallistua vielä su klo 12 asti.
♥:lla Leena Lumi
The Doors Como te voy a olvidar
Muistathan blogini 2-vuotissynttäriarvonnan! Pääset arvontaan mukaan täällä
Lumikarpalokakkuakin on tarjolla...
Ja tässä arvonnan palkinnot:
Vuoden luontokuvat 2010 (WSOY)
Nauti kodistasi (WSOY)
Rakkauden aikakirja (Gummerus)
Nora & Alicia (Bazar)
Kuoleman kanssa ei kujeilla (Minerva Crime)
Minun Venetsiani - Ruokaa, tunnelmia, muistoja (WSOY)
Marlene Dietrich - Sininen enkeli (Ajatus Kirjat)
Lahjoja keittiöstä (Tammi)
Kiitos ystävänpäivän, joka on oikeasti blogini syntymäpäivä, laitoin tähän kaksi ansiokasta kirjaa lisää. Ja arvonta-aika päättyy siis 13.2. klo 12. Tulokset julkaistaan sunnuntai-iltapäivänä. Maanantaina Onnetar ei ole paikalla ja minä vietän päivää parhaan ystäväni kanssa. Seuraavan viikon odottelenkin sitten teidän postitusosoitteita;-) & teen lähetyksiä.
Vielä ehtii!
Kuvittele, kuinka upeaa olisi antaa rasiallinen värikkäitä macaronleivoksia tai tahmeita suolaisia kolakarkkeja lahjaksi ilman sen kummempaa syytä – ihan vain siitä ilosta, että on perjantai, aurinko paistaa ja rakastat jotakuta.
Annie Riggin Lahjoja keittiöstä (Gifts from the Kitchen, Tammi 2011, suomennos Riitta Bergroth) on juuri sellainen ihastuttava ideakirja, joka saa jokaisen näpertelijän hurmaantumaan omatekemiin herkkulahjoihin. Näitä suloisia ohjeita noudattamalla saat takuulla kehitettyä lahjan joka huomioi saajansa eikä ole mikä tahansa kaupanhyllyltä kiireessä napattu hätäratkaisu.
Kirjan kuvat ovat täydelliset eikä ihme, sillä Annie Rigg on ruokaan erikoistunut toimittaja ja stylisti. Stailaus näkyy siinä, että jokaiseen sivuun juuttuu kiinni kuin hunajaan. Annien värisilmä on pettämätön ja tuntee katsovansa taidetta. Taidetta, jolla pikkupurkit täytetään herkullisilla yllätyksillä ja sitten purkista tietysti tehdään hyvin uniikinnäköinen. Kirja on siis myös ruokakirja, sillä kaikkihan tulee keittiöstä ja on vaikka tätä: Kaneliset suklaamarengit ja vaaleanpunaiset vadelmamarengit, Sokerisydämet, Panforte, Vauvajuhlaleivokset, Suklaasydämet, Onnenkeksit, Mausteinen mangochutney, Kesäinen marjaviina, Ruusuinen mansikkamehu, Marinoitu vuohenjuusto…Ja näitä ohjeita on sata!
Kirja jakaantuu vuodenaikoihin ja lahjat ovat sesongin mukaan, jolloin voi hyödyntää vaikka oman puutarhan tuotteita. Lahjan ulkonäkö on tärkeä ja siksi kaikki pakataan kauniisiin vanhanaikaisiin pelti- tai kartonkirasioihin ja koreihin. Pakettikortit laitetaan mukaan ja koristenauhoissa ei säästellä. Ja saajahan on onnessaan, sillä kuten Annie toteaa
Itse tehtyihin lahjoihin liittyy aina ylimääräinen ripaus rakkautta, lusikallinen omaperäisyyttä ja tölkillinen luovuutta. Kotitekoiset ruokalahjat sisältävät näitä taika-aineksia kaksin verroin ja sitovat ne yhteen koristeellisella nauhalla.
Kirjan valokuvat on ottanut Catherine Gratwicke ja kuten sanoin, jokainen kuva on kuin taulu. Eipä uskoisi, että Hääkakku voi olla kuin lumoava puutarha sydänsuvella ja Kirsikkanougat värien ylin harmonia. Annie Rigg onkin työskennellyt huippukokkien kanssa ja laittanut ruokaa monille kuuluisuuksille. Häneltä on aikaisemmin ilmestynyt Birthday Cakes for Kids.
Kirjan lopussa on vielä osio, jossa on Ruokaohjeita eri tilaisuuksiin. Kaikki huomioidaan Äitienpäivästä Pääsiäiseen ja Yökylästä Tyttöjen polttareihin.
Tässä nyt teille kirjasuositus ystävänpäivää ajatellen. Osta itselle ja tee pienet ruokalahjat rakkaudella tai anna tämä kirja ystävällesi, joka viihtyy keittiössä ja pitää herkuista. Tämä on erinomainen lahja Kaikkien Aistien Juhlien Vaalijalle. Tämä kirja on myös ystävänpäiväyllätykseni arvontaani ja tietenkin toivon, että juuri Sinä saat tämän♥
Tämä kirja on nyt jäänyt jotenkin 'under my skin'...siksi kerron, että ainakin nämä bloggaajat ovat tämän kirjan nyt tehneet: Ilse, Susa, Almafiina, Anja ja minä. Suosittelen!
Kaikilta muilta paitsi Ilseltä löysin linkityken suoraan kirjaan. Ilse on niin persoonallinen, että pitää avata koko sivu auki ja lukea pitkät jutut ennen kuin tajuu, mikä on kyseessä. Koittakaa te nyt vuorostanne;-) Minä olen istunut tässä vasta kymmenen tuntia ja lukeminen alkaa klo 22 about.
Me kaikki tiedämme, että kala on terveellistä. Etenkin rasvainen kala, kuten vaikka lohi. Tieto ei kuitenkaan vielä tuo terveellistä kalaa pöytäämme. Tiedän monia, jotka syövät kalaa tuskin koskaan. Siis tiedän nyt, kun asun Keski-Suomessa. Meren rannalla asuessa totuin sekä syömään että laittamaan kalaa monella sortilla ja siitä asiasta olen ikuisesti kiitollinen. Pienessä kalastajakylässä ei sitä taloa löytynyt, etteikö kalaa olisi osattu laittaa. Sanottiinpa myös, että ’naimisiin ei pääse ellei osaa laittaa sadalla sortilla silakkaa’ ja ’kala kauniina pitää’. Kun tyttärellämme todettiin aikanaan vilja-allergia, lääkärit eivät meinanneet uskoa, että kala-allergiaa ei ollut. Olishan se ollut, jos tytöllä nimeltään Meri olisi...Tytär oppikin kalaan niin, että sitä juhlapöytää meillä ei ole etteikö siinä olisi graavia merisiikaa.
Kenenkään ei tarvitse tuntea osaamattomuutta kalan edessä, sillä ruokaohjeita on etenkin naistenlehdissä runsaasti, mutta minunkaan ruokakirjahyllyssäni ei ole kuin yksi kirja kalasta ja se koskee vain silakkaa, joka sinänsä on hieno ja monikäyttöinen kala. Nyt on kuitenkin ilmestynyt kuin toiveena ajatuksilleni vähän fiinimpi kalakeittokirja Klara Desserin Hienoja kalaruokia – Omega-3 ja veden herkut (Fina feta fiskar. Omega-3 och havets läckerheter, Tammi 2011, suomennos Heli Tanni). Kirjan todella herkulliset kuvat ovat Hans Desserin. Kuvien myötä omakin kalatajuni avartui ja tajusin, miten monella tavalla voin kalaa valmistaa ja tarjota.
Tämän teoksen alussa on hyvin selvät tietoiskusivut omega-3:sta. Tätä rasvahappoa on melkein mahdotonta saada luonnollisesti muuten riittävästi kuin syömällä kolmesti viikossa kalaa. Tähän minäkään en pysty ihan, mutta tiedostan kaiken, mihin omega-3 vaikuttaa. Jo kauan sitten puhuttiin kalan viisaaksi tekevästä vaikutuksesta. Lapsille sanottiin, että ’kun syöt kalaa, tulet viisaaksi’. No, tässä on vinha perä, sillä kalaöljyllä autetaan nykyään oppimisvaikeuksista kärsiviä lapsia ja on todettu kalaöljyn ehkäisevän ja lieventävän myös dementiaa sekä masennusta. Myös ADHD-oireyhtymää on voitu lievittää kalaöljyllä. Samoin omega-3 auttaa niveloireisiin, Crohnin tautiin ja vatsakatarriin, auttaa keskittymään sekä ehkäisee veritulppien muodostumista. Yleisesti ottaen kalaöljyn rasvahapot ehkäisevät tulehduksia.
Minun suosikkejani ovat kuha ja kampela, mutta ei auta, sillä niitä ei löydy ollenkaan parhaiden omega-3 kalojen luettelosta. Rasvaisin on makrilli, sitten tulevat silli, lohi, tonnikala, osterit, sinisimpukat…Ei silti mitään hätää sillä lohi on todella hyvää ja siitä on moneksi ja myös sillistä, minkä saa ilokseen todeta kirjan ohjeista. Alla kuva erilaisista sillimarinadeista. Ellei ole silliä saatavilla, kirjan ohjeita voi soveltaa vaikka silakkaan, kuten minä teen. Meillä ei ole joulupöytää ilman Leenan valkosipuliyrttisilakoita.
Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen. Laita kala uunivuokaan ja ripottele päälle valkopippuria ja suolaa. Pilko paprikat, sipulit ja kesäkurpitsa pieniksi paloiksi ja jaa kirsikkatomaatit neljänneksiksi. Paloittele myös sitruuna.
Laita kasvikset kalan sisään ja ympärille persiljanlehtien kanssa. Kaada oliiviöljy kasviksille ja suolaa ja pippuroi myös ne. Peitä vuoka foliolla ja paista uunissa noin 40 minuuttia. Jos haluat kalan pinnan saavan väriä, ota folio pois viimeisten 10 minuutin ajaksi.
Tarjoile peruna- tai juuressoseen ja salaatin kanssa.
♥♥♥♥♥
Suosittelen tätä kirjaa kaikille itsestään huolehtiville kulinaristeille! Oiva lahja myös ystävänpäivänä, sillä haluathan ystäväsi voivan hyvin! Nuoret eivät monetkaan osaa kalan valmistusta, joten siinä yksi kohderyhmä tälle kirjalle. Minulle tuli mieleeni, että olen avioliitossa miehen kanssa, joka on hulluna kalaan. Jos minä nyt lupaisin hänelle toteuttaa kaikki tämän kirjan ohjeet, hän polvistuisi eteeni suloisesti ja voisin pyytää ihan mitä vain…
Hei!
Ensimmäinen syntiinlankeemus on tapahtunut! Minähän olen vaateostolakossa laskettuani kaikki kaappini toimivat puserot, farkut ja kotelomekot. Nuo luvut ovat ikuinen salaisuus. Siis sorruin sittenkin. Kun näin tämän intianpuuvillaisen yläosan/puseron mieleeni tulivat teinivuodet ja olin mennyttä kalua. Värin viettelys oli myös kohtalokas. Vielä pahempaa tai parempaa on, että tämä näyttää sikahyvältä tiukkojen tummien farkkujen ja bootsien kanssa. Yritin oikein etsiä muuta kuin muovihenkaria tähän esittelyyn, mutta kun ei löytynyt, niin ei. Enempää aikaa minulla ei stailaukselle ole, joten tässä tämä kaunissa ripustimessani, jollaisia ostin muutamia antikkiliikkeestä, kun kävin Wanharaumassa. Ja juuri puseron väriset uudet käsipyyhkeet roikkuvat toaletissa samanlaisessa antiikkitelineessä. Elämä on lankeemuksien summa!
Ja sitten toinen asia. Olen täydellisessä vauhdissa oikean sivupalkkini uusimisessa. Sinne on nyt tullut blogeja, joissa paljon käyn, mutta tietenkään kaikki niistä eivät voi sinne mahtua, sillä kirjojen on oltava ykkösasia. Aloitus oli todella helppo, sillä kirjojen ohella elokuvat vievät minua, joten Soolis oli selvä valinta. Ja sain tekosyyn käyttää tätä suosikkikuvaani
Nyt minun ei tarvitse enää keksiä joka hetki tekosyytä, jolla saisin tämän Keiran kuvan elokuvasta Atonement esille. Heti alusta asti blogini mukana olleen Sooliksen jälkeen tuli Jael, jolla on kaksi hurmaavaa blogia. Toinen eli Appelsiinipuun alla siellä jo onkin ja sitten häneltä tulee vielä Appelsiineja ja hunajaa, jahka ehdimme. Viime mainittu on Jaelin uskomattoman upea keittiö, joka saa korvata sitä, että en ehdi kokata teille joka viikko jotain kuten oli alkuperäinen tarkoitukseni
Mukaan palkkiin on tulossa myös Sarin puutarhat, sillä puutarha on iso osa elämääni, mikä näkyy myös blogissani kesäaikaan. Ja näkyy myös kirjavalinnoissani, sillä puutarhakirjoja on luvassa. Sisustusblogina toimii Ilonan Sateenkaarentaa ja ehkä otan sinne mukaan vielä yhden muun samasta aiheesta...Ja sitten siellä on muutama kirjablogi ja A Kiss from The Past
En minä ole nainen. Olen neutri.
Olen lapsi, hovipoika ja rohkea päätös,
olen naurava häive helakanpunaista aurinkoa...
Olen kaikkien ahnaitten kalojen verkko,
olen malja kaikkien naisten kunniaksi,
olen askel kohti sattumaa ja perikatoa,
olen hyppy vapauteen ja omaan itseeni...
Olen veren kuiske miehen korvassa,
olen sielun vilu, lihan kaipuu ja kielto,
olen uusien paratiisien portinkilpi.
Olen liekki, etsivä ja röyhkeä.
Olen vesi, syvä mutta uskalias, polviin saakka,
olen tuli ja vesi rehellisessä yhteydessä, ilman ehtoja...
- Edith Södergran -
Kohtaamisia (WSOY 1982)
suomennos Pentti Saaritsa
kuva Johanna
Prologi
Oletko valmis matkalle kohtaamaan sisäisen varmuutesi, jonka avulla voit hurjimmissakin elämän myrskyissä ja haasteissa pitää tulesi liekissä?
Geert Kimpenin teos Kabbalisti (De kabbalist, Bazar 2011, suomennos Titia Schuurman) on kiihkeä tarina kabbalismin mystiikasta, Toorasta, Zoharasta, liitonarkista, ahneudesta, oikeudesta, murhasta, ihmisen alimmista vaistoista, mutta myös rakkaudesta, erotiikasta ja ihmisen ikuisesta kaipuusta kuitenkin lopulta löytää sisin rauha ja luomisen sisin olemus. Kuka tämän kirjan lukee, hän valmistukoon siirtymään Galilean vuorille Tsfatiin, kestämään koleran, kielletyn rakkauden tuskan, kylmän, kuuman, nälän. Hän olkoon valmis villanvärjääjä Hajjim Vitalin seuraan, jossa koetaan suurin yksinäisyys, mutta myös suurin täyttymys. Hän ken lähtee, ojentakoon sormensa saadakseen niihin kolme hopeista sormusta, joissa kussakin kolme heprean kirjainta.
Tämä on suojeluksen Jumalatar. Alef. Lamed. Dalet. Tämä on ehdottoman rakkauden Jumalatar. He.He.Ajin. Ja tämä on paranemisen jumalatar. Mem.He.Šin.
Jos olet valinnut lähteä mukaan, tiedä, että skorpionit vaanivat tielläsi, mutta haavasi parantaa lempeä mystiikka, jonka avulla jaksat vaeltaa, kunnes löydät Jumalan seitsemänkymmentäkaksi salattua nimeä, tajuat Tooran matemaattisen kauneuden lukuarvoissa ja lopulta Moriavuoren luolastossa kohtaat Šekhina jumalattaren verhoutuneena savuun…
Šekhinan nauru sai Hajjimin rauhoittumaan. Kukapa hän oli epäilemään Jumalan naispuolisen ilmentymän arvostelukykyä? Šekhina liukui alas arkulta ja astui hitaasti lähemmäs Hajjimia.
”Sinä hakeuduit luokseni Francesan takia. Koska rakastat häntä niin paljon. Unohdit omaa henkeäsi uhkaavan vaaran. Sait siivet. Kun kaksi ihmistä rakastaa toisiaan ehdottomasti ja epäitsekkäästi, minä ilmestyn. Mutta kun rakkautesi perustuu oman edun tavoitteluun, herätät suudelmallasi henkiin Lilitin.”
Kaf Vav Kof:
sukupuolimagian jumala
”Lilitillä on mieheen niin hypnoottinen ja orjuuttava valta”, Hajjim sanoi hitaasti ja tuijotti suu auki Francesan ylpeänä paljastamia kauniita, pyöreitä rintoja, ”että hän houkuttelee miehen syrjään hengelliseltä polulta, jota tämän pitäisi seurata.”
Francesa astui pienin askelin ulos leningistään ja asettui aivan Hajjimin eteen. Hän vei kätensä Hajjimin olkapäille ja työnsi sitten käskevästi kupeensa tämän kuivia huulia vasten. Hajjim juopui tuoksusta, joka täytti hänen sieraimensa, ja hänen huulensa imeytyivät Francesan jumalatartemppelin kulkuporttiin kuin pyytäen äänettömästi päästä sisään.
Hollantilainen Geert Kimpen on kirjoittanut mestariteoksen. Se on aivan selvää. Kimpen on koulutukseltaan elokuvaohjaaja, ja hän on myös tehnyt käsikirjoituksia teatteriin, kabareihin ja televisioon. Esikoisromaani Kabbalisti on hänen tunnetuin teoksensa ja sen käännösoikeudet on myyty jo viiteentoista maahan. Olen ennenkin lukenut näytelmäkäsikirjoittajien teoksia ja huomannut, että niissä on Se Jokin. Mukaansa tempaava tila, jossa itse olet mukana näytöksessä. Usein se tila voi olla pieni ja hyvin näyttämöllinen, mutta se voi myös kattaa monia aikakerrostumia ja siirtyä myös maantieteellisesti paljonkin. Välittömästi Kimpenin tekstiin soljuttuani muistin huomattavan venäläisen näytelmäkirjailijan Edvard Radzinskin, jonka syvä kiinnostus Nikolai II:en kohtaloon, on luonut kirjan Viimeinen tsaari – Nikolai II:n elämä ja kuolema. He kirjoittavat aivan eri aiheista, mutta Ääni: Se on sama.
Kimpenin kirja on niin upea, että yritän hillitä itseäni, sillä järjetön ihastus ei ole hyvä kumppani tuottaa ymmärrettävää tekstiä. Jos haluat lukea tämän kirjan, ole valmis siirtymään Tsfatin kaupunkiin ja vuoden 1563 talveen, josta kaikki alkaa. Kirja on jaoteltu hurmaavan mystisiin lukuihin, joiden nimet jo herättävät innoituksen muuttaa tähän kabbalistien kaupunkiin tutkimaan kabbalistisia sanoja, Jumalan kirjaimia ja lukumystiikkaa, kohtaamaan demoneita, erotiikkaa, jumaluutta ja historiaa. Kirja alkaa luvulla Vav He Vav: Jumala joka matkaa menneisyydessä, nykyisyydessä ja tulevaisuudessa ja siitä alkaa tarina Hajjim Vitalista, maineikkaan Tooran tutkijan Josef Vitalin pojasta. Hajjim ei kuitenkaan isänsä harmiksi tunne mitään kiinnostusta Tooraan vaan häntä vetää kabbalistinen mystiikka. Isä antaa lopulta periksi ja saa suhteillaan Hajjimin jo hyvin nuorena kabbalistioppilaaksi, jolloin Hajjim myös jättää työnsä villavärjääjänä. Lopulta hänestä tulee Egyptistä perheineen saapuneen rabbi Jitshak Lurijan oppilas ja siitä alkaa koko kiehtova tarina. Jitshakilla on kaunis, viisitoistavuotias tytär Francesa ja jo ensi tapaamisella, luvussa Jod Zajin Lamed: Eedenin puutarhan Jumala
Hajjim olisi halunnut polvistua tytön eteen ja laskea päänsä tämän syliin. Hän olisi halunnut uikuttaa: ”Mitä minulle tapahtuu? Mistä oikein on kyse?”
Niin ei ole kuitenkaan tarkoitettu kuuluisan kabbalistiopettajan Jitshakin oppilaalle ja siksi pääsemme tutustumaan tuomari Karoon, Saraan ja ahneuden perikuvaan Zimaraan, joka haluaa ensimmäisenä löytää liitonarkun tullakseen uudeksi messiaaksi! Kohtaamme myös Šlomon lesken Esterin, kiinnostavan naisen, joka elää yllättävän vahvasti ja rohkeasti tuossa ajassa ja ympäristössä halliten elämäänsä täysin itsenäisesti. Esteristä haluaisin lukea oman kirjan!
Koska liikumme Israelissa, kohtaamme luvussa Reš He Ajin: uusien tilaisuuksien Jumala, väistämättä myös sen asian, joka on Jerusalemin iäisyyskysymys eli kenelle tuo pyhä kaupunki kuuluu. Siirryttyämme hetkeksi Tsfatista Jerusalemiin, havaitsemme islamilaisen Jerusalemin juutalaisyhteisön pieneksi, mutta tiiviiksi. Täällä juutalaisten ja muslimien välit ovat selvästi kireämmät kuin Tsfatissa. Muslimeja raivostuttaa, että heidän pyhässä kaupungissaan on synagoga ja he toivovat alati jotain veruketta, jonka nojalla heittää juutalaisen jumalan rukoilijat ulos kaupungistaan. Tämän loistavan kirjan loppupuolella, luvussa Ajin Šin Lamed: Jumala joka muuttaa kaiken, Hajjim toteaakin, että
Aika ei ole vielä kypsä Šekhinalle. Niin kauan kuin ihmiset murhaavat toisiaan uskonsa vuoksi, ei kukaan heistä ole ymmärtänyt luomisen syvintä olemusta. Että me kaikki olemme yhtä.
Epilogi
Kiitän Geert Kimpeniä kirjasta, jonka hän on itse ojentanut Madonnalle kabbalatunnilla, sekä meille kirjojen meren kautta. Kiitän myös miestäni siitä, että hän taas kerran kesti, kun lähdin ’pois’, sillä en voinut vastustaa tätä seikkailua, joka oli kuin hyökyaalto vieden minut mukanaan uneen ja mystiikkaan. Usvalla kirjoitettuun.
***
Tästä kirjasta ovat kirjoittaneet lisäkseni ainakin Kirjakirppu, Aila ja Kuutar
Sininen hämärä putoo, mutta ilmassa on kevättä, sillä tintit lauloivat jo titityy-titityy ja meillä ripustettiin eilen hyvin myöhään olkkariin uudet, täyspitkät (vrt. Karen Blixen tyyli) luonnonvalkoiset verhot. Olin siis Bessun kanssa vähän ostoksilla ja mukaan lähti viisi verhoa, vanhan roosanvärisiä käsipyyhkeitä, pinkkejä kynttilöitä, muscareita, eikä yhtään mukia;-)
Olen niin hulluna tähän Sateenkaarentaa Ilonan verhokuvaan, että luulen tätä julkaistun yhtä monta kertaa kuin Pekan kuvaamia karhuja.
Mitäkö täällä nyt lätisen, kun olen jo toivottanut viikonloput? No sitä varten, että minussa elää ikuimuistoinen Lauantain toivotut. Se tunne puskee esille, vaikka yritän hillitä sitä ja tällä kerralla tarve tarjota teille kevätverhojen kera musiikkia voitti ja niinpä
Mad About The Boy
Ja uskokaa tai älkää, nyt suljen koko koneen! Omistaudun illanvietolle, joka sisältää paljon kynttilöitä, homejuustoja, rypäleitä ja viiniä sekä elokuvan Häiden jälkeen, jonka sain yllätyslahjana Ihanalta Blogiystävältä. En aio tehdä filmistä postausta, mutta löydät sen täältä
kuva Sateenkaarentaa
Have a nice weekend♥
Kate Bush, Tori Amos "Duet"
kuva Pekka Mäkinen
Annella on arvonta täällä
Koittaa aika,
kun ilahtuen
tervehdit itseäsi
omalla kynnykselläsi peilissä,
ja te molemmat hymyilette,
käytte pöytään. Syötte.
Rakastat jälleen vierasta,
joka kerran olit.
Tarjoat viiniä. Leipää.
Palautat sydämesi
sille, joka on sinua rakastanut
koko elämäsi, jonka hylkäsit
toisen tähden, joka tuntee
sisimpäsi.
Ota rakkauskirjeet
kirjahyllystä,
valokuvat, lohduttomat sanat,
hävitä kuvasi peilistä.
Istu pöytään. Ahmi elämäsi.
- Derek Walcott -
Mitä yhteistä on Kuninkaan puhe -elokuvalla, Dame Helenillä ja Peter Cameronilla? Englannin kieli ja brittiläisyys. Nyt elokuvateattereissa pyörivästä Kuninkaan puheesta löydät enemmän Sooliksen blogista täältä
Brittiläisyyden kieli on englanti, joka avaa elokuvat, kirjat ja runot alkuperäkielellä. Ja englannin kielellä on käyttöä melkein missä ikinä liikutkaan. Jos haluat oppia ennemmän, parempaa englantia, opettele sitä Ritan kanssa nettikurssilla. Täältä löydät lisää kurssista.
Ja tämän loistavan Peter Cameronin The Weekendin voit lukea englanniksi, kun kieli on 'hallussa.' Kannattaa muuten muistaa, että joukossamme on vielä monia, jotka eivät ole ikinä lukeneet englantia. Oma englantini ei ehkä riitä lukemaan esim. Irvingiä alkuperäkielellä, mutta siitä huolimatta minulla on unelma Englannissa asumisesta, My English Dream. Jos joku nyt hirveästi hurraa omasta kielitaidostaan niin suosittelen lukemaan The Complite Poems of Emily Dickinson;-)
Siis tämä ei ole tupakkamainos ja minä en edes tupakoi. Yritän vain päästä henkilöksi, joka on eniten fanittanut Pasi Ilmari Jääskeläisen Harjukaupungin salakäytäviä;-) Ja siis jos joku ei tajua tuon mainoksen pointtia, niin voi laittaa silmät kiinni...Minuun uppoaa!
Olen aloittanut uuden kirjan, mutta nyt aion aikuisten oikeasti lukea hitaasti. Tavoilleni tyypillisesti otin sellaisen hmmmm... en niin tavanomaisen teoksen ja aion nauttia joka tavusta! Kirjasta ei nyt muuten enempää, mutta takuulla tulemme sen kannen näkemään loppuvuodesta blogini Vuoden 2011 Kaunein Kirjan -kansi valinnassa, joka on samalla myös arvonta, kuten aiemminkin.
Koska lukijoita on tullut paljon lisää, niin kerron, että teen tätä kirjablogia harrastuspohjalta eli en saa mitään palkkaa ja jos mainostan jotain, minkä katson sen arvoiseksi, teen sen omaksi ilokseni. Minä nimenomaan haluan pitää bloggailuni harrastuksena! Saan valita varsin monelta kustantajalta arvostelukappaleita, joka on siis sama systeemi kuin lehtien toimituksissa kirja-arvostelujen kohdalla. Olen ollut ison maakuntalehden toimittajana vuoden tyyliin juttu per päivä, sen jälkeen olin kymmenen vuotta tehtävässä, jossa kuuluin firman lehden toimituskuntaan ja tein kaikkea taitosta alkaen. Pidin myös omaa pakinapalstaa etc. Ja sen jälkeen kun kaikki muuttui tavattuani erään Tärkeän Henkilön (♥), olen osallistunut useisiin kirjoituskilpailuihin sekä novelleilla että runoilla. Olen jopa saanut sijoituksia ja voittanut yhdenkin kisan, jossa taakseni jäi 248 kirjoittajaa. Novellejani on julkaistu naisten lehdissä. Tämän ohella pidin vuosia pakinapalstaa paikallislehdessä ja kuin vahingossa ostin viereisen tontin ja aloin rakentaa unelmieni puutarhaa. Siitä kirjoitin jutun Viherpiha-lehteen (ilmestyi 29.4.2003) nimellä Intohimolla puutarhasta ja minulla oli aivan loistava puutarhakuvaaja, joten lukijat valitsivatkin juttuni lehden parhaaksi. Salainen puutarhani muuttui tunnetuksi ja siitä teki sitten juttua lehti jos toinen ja vuonna 2010 puutarhamme oli television Ihana piha -ohjelmassa.
Blogistani löytyykin sitten kaikki muu, sillä olen ottanut lukijani mukaan kaikkiin elämäni tapahtumiin. Jopa miehelleni pitämäni syntymäpäiväpuheen, saivat lukijani lukea ennen kuin vieraat sen kuulla! Myös hoitotahtoni (My Last Will) löytyy blogistani...Alla olevassa kuvassa olen juuri lähettämässä syntymäpäiväpuhetta teille, kun eräs vieraista nappasi minusta kuvan
Minulle ovat muutamat sanoneet, että pidän blogia kuin julkaisisin lehteä...Niinpä minulla on huono omatunto, kun lehti ei ehkä nyt tuotakkaan mitään uutta seuraavina päivinä ellei sitten taivas putoa alas. Laitan runoja tännekin puolelle etc. En halua nyt olla Out of office, sillä haluan olla 'tatsilla' jo arvonnankin takia.
Olen tekemässä itselleni ihmiskoetta eli olen elänyt aivan ilman sokeria vuoden vaihteesta. Siis ne kaksi Geisha Harmony -rasiaa ovat edelleenkin avaamattomat! Teen koko ajan myös jotain kokeiluja oikean sivupalkkini kanssa. Sehän on ollut pyhitetty kirjoille ja arvostelut aukeavat kun kirjan kansikuvaa klikkaa. Tänään keksin yhtäkkiä lisätä sinne muutaman sanan, yhden muun kuvan kuin kirjan kannen ja valmistin myös yhden yllärin teille;-) Jatkan kokeita ja katson, miltä näyttää. Ellei muiden kuvien mukaanotto miellytä minua visuaalisesti palaan kiltisti pelkkiin kirjan kansiin, joissa välillä olisi todellakin toivomisen varaa. Onneksi jotkut ovat kuin aarteita, kuten sen kirjan kansi, jota juuri olen aloittanut...
Talvi jatkuu vielä, vaikka kaupoissa myydään esikoita, pelakuut nostetan kohta kellareista ja alkaa tuntua, että verhot pitäisi kaikki vaihtaa valkoisiin...Olen siis yöt nyt aivan oudossa maailmassa, josta kuulette myöhemmin, päivät voivat olla kuten alla
mutta toki lisänä tulevat lumityöt, leivarin lämmitykset ja...ai niin, ei kehtaa luetella, kun on olemassa sellainen sananlasku, että 'Laiska töitään luettelee'. No, eivät ne vanhan kansan viisaudet aina pidä paikkaansa. Sanotaanhan: 'Ei mies vaihtamalla parane.' Kyllä paranee! M.O.T.
Ihanaa viikkoa teille kaikille♥
Sensual World
Ilsellä on arvonta täällä
Prologi
Toukokuussa vuonna 2006 seisoin pilvettömän, sinisen taivaan alla ja aloin puhua isästäni, joka oli kuollut yli kaksi vuotta aiemmin. Kun avasin suuni, aloin vapista rajusti. Vapisin tuona päivänä, ja sen jälkeen olen vapissut muinakin päivinä. Minä olen vapiseva nainen.
Näin kirjoittaa Siri Hustvedt teoksessa Vapiseva nainen – Hermojeni tarina (The Shaking Woman or A History of My Nerves, Otava 2011, suomennos Kaisa Sivenius), jossa hän suorastaan maanisella, pohjoisella sisulla, tutkijan ja salapoliisin ottein, mutta verbaalisella taituruudella lähtee etsimään omaa itseä, vapisevaa naista, joksi hän on käsittämättömästi muuttunut. Etsijänä hän taituroi psykologisten termien ja tutkimusten historiassa ja nykypäivässä sekä vastaanottaen että hyläten eri ratkaisumalleja, joihin voisi lokeroida oman vapisevan minänsä. Tällä matkalla hän kohtaa monia lahjakkaita runoilijoita, prosaisteja ja muita kuuluisuuksia, jotka ovat varsin mystisistä oireistaan huolimatta kirjoittaneet itsensä kuolemattomien tähtitaivaan ikikuuluisuuteen.
Lukiessani Sirin kirjaa aloin itse vapista, sillä löytyi liikaa sattumuksia. Toistoja. Mennyttä. Nykyisyyttä. Siri kuuli ensimmäisen kerran ’ääniä’ jo yksitoistavuotiaana ja minulla oli aivan sama. Se ääni ei ole ajatus, vaan se on todellakin ääni. Siri on kärsinyt järkyttävästä migreenistä melkein koko ikänsä, niin myös minä. Ja sitten tämä Sirin lause:
Kuinka monta kertaa olen tavannut ihmisen ja tiennyt välittömästi, että jotakin on vialla?
Juuri ennen kuin aloitin Vapisevan naisen, puhuimme mieheni kanssa tapauksesta, jolloin olimme samassa huoneessa yhteiskunnallisesti varteenotettavan ja vastuullista työtä tekevän ihmisen kanssa. Ihoani alkoi polttaa ja happi loppui. Olimme vieraassa kaupungissa ja pyysin päästä kadulle, ulos, raikkaaseen ilmaan. Mieheni tuli mukaani ja kun olin ulkona, joku sanoi minun äänelläni: Hän kavaltaa. Meni kaksi kuukautta ja niin se oli!
Migreeniaura saa Sirin joskus kokemaan auvoisaa maailmaan sulautumista, kun taas vapiseva nainen halkaisee hänet kahtia. Hän myös tuntee sanojensa irtautuvan ja leijailevan vieraalle maaperälle, kuin ne olisivat peräisin näkymättömiltä toisilta. Mutta hän ei ole yksin, sillä oppineissa ja etenkin taiteilijoissa ja kaikkein eniten runoilijoissa on paljon mystisyyttä, jossa kuullaan ääniä, koetaan automaattikirjoitusta ja joskus myös nähdään ’näkyjä’. Usein nämä tapahtumat sijoittuvat kiihkeän luomisen vaiheisiin. Luettelo näistä suurista nimistä on valtaisa, mutta Hustvedt mainitsee vain muutamia, joiden joukossa Rainer Maria Rilke ja sufirunoilija Rumin! Miksi juuri Rilke ja Rumin, jotka ovat järisyttäneet minua eniten viimeaikoina? Sattumaa sanoo järki, mystiikkaa sanoo tunne. Siri itse kokee monien mainitsemiensa mestarien tuotannon näin:
Oma käsitykseni maanisten potilaiden – ja itse asiassa kaikkien psykoottisten potilaiden teksteistä – on, että sekä heidän runoutensa että proosansa on paljon värikkäämpää, musikaalisempaa, nokkelampaa ja omaperäisempää kuin niin sanottujen normaalien ihmisten.
Vapiseva nainen kuljettaa meitä ihmisen hermoissa, aivolohkoissa ja neurotieteen tutkimuksen salakäytävillä kuin olisimme jännittävässä seikkailussa. Hetkeksikään ei kirjailija irrota otettaan lukijasta kun koemme Aspergerin oireyhtymää, migreeniä, epilepsiaa, maanisdepressiivisyyttä, skitsofreniaa, hyperventilaatiota, Touretten oireyhtymää ja hysteriaa. Hysterian kohdalla muistin taas intohimoisen paneutumiseni lukion psykologiaan ja matkani siitä lukemaan kaiken eräästä kuuluisasta tutkijasta, sillä Siri on kiinnostunut nimenomaan Freudin tutkimuksista hysterian saralla. Nykypäivinä Freud on osin väärinymmärretty, osin suotta syrjään työnnetty, sillä hän todellakin tiesi, mistä kirjoitti. Ehkä eräät hänen unien tulkintansa ovat vaikuttaneet monille liian vaikeilta käsittää…tai hyväksyä.
Miten vapiseva kirjailijamme selviää? Kaikkea en paljasta, mutta apua esiintymistilanteisiin tuo eräs lääke ja keino yrittää hyväksyä asia. Kuitenkaan kumpikaan, häntä hoitava psykoanalyytikko-psykiatri kuin ei myöskään neurologi, osaa kertoa Sirille, kuka vapiseva nainen on. Kuka on hänen itse? Minä, das Ich, eng. ego. Id eli ’se’ (das Es), superego eli ‚yliminä (das Über-ich)…täällä harhailee lahjakas kirjailija etsien itseään muassaan hiukan huvittavakin lausunto, että hänellä on kuusikymmenvuotiaan naisen hermot. Sirin äiti muuten sanoi tyttärelleen, kun tämä oli lapsi. että ’hän oli liian herkkä tähän maailmaan’. Voi, kuulostipa tutulta! Kuin myös se, että eräs toinenkin on viettänyt suurimman osan ’Lassien’ jaksoista WC:ssä, koska ei kestä mitään väkivaltaa, vaan tuntee uhrien piinan itsessään. Ja miten mielenkiintoista, että Hans Christian Andersenin Varjo mainitaan, sillä sitä animaatiota en unohda ikinä: "Varjo oli nyt herrana ja herra oli varjona."
Ja nyt toivoisin niin kovasti, että Siri lukisi tekstiäni, sillä lähetän viestin. Kirjailija, joka on kirjoittanut Kaikki mitä rakastin. Nainen jota saan kiittää siitä, että nukahdan mustakarhujen huhuiluun…sillä jos minulta kysyttäisiin, sanoisin että:
Siri Hustvedt on äärimmäisen intuitiivinen, empaattinen ja lahjakas henkilö, jonka kaikki oireet johtuvatkin vain ja ainoastaan tästä seikasta. Mutta enhän minä kirjoittanut tätä? Enhän sanonut että näin on? Joku toinen kirjoitti sen puolestani. Joku muu. Ei itse.
Silti: Aina on olemassa la belle indifférence. Järkyttävä menetys, joka jää tunnistamatta, koska sitä pitää vaistomaisesti matkan päässä. Sitä ei halua nähdä, sillä se oli liian hirvittävää.
Epilogi
Löi railo läpi mieleni –
Se aivot halkaisi –
Ompelin – sauma saumalta –
En saanut ehjäksi.
- Emily Dickinson –
(suomennos Johanna Venho)
*****
Osallistun tällä kirjalla Nooran Mieleni on rajaton -haasteeseen.
Hei!
Leena Lumi blogi täyttää kaksi vuotta 14.2.2011. Juhlimiseen on kolme syytä: blogin syntymäpäivä, ystävänpäivä ja kävijämäärä on nyt yli 200 000! Siitä kiitos lämmin teille kaikille♥ Juhlan kunniaksi leivoin teille tämän karpalokakun ja avaan arvonnan, jossa palkintona on luonnollisesti kirjoja. Arvontaan voi osallistua vastaamalla tähän postaukseen ja arvonta-aika on 13.2. klo 12 asti. Samana päivänä ilmoitetaan voittajat, sillä otamme pienen förskotin ystävänpäivään ihan onnettaren eli Lumimiehen läsnäolon takaamiseksi.
Arvontalippuja saa yhden osallistumalla tähän ja ilmoittamalla nimensä tai nimimerkkinsä. Pelkkänä anonyyminä ei voi esiintyä. Toisen arpalipun saa, jos on vakilukijani tai kirjautuu siksi. Kolmannen arpalipun saa linkittämällä arvontani. Olkaa siis ystävälliset ja ilmoittakaa selkeästi, monellako olette mukana.
Linkitykseen voitte käyttää mitä tahansa näistä kolmesta kuvasta.
Palkintoja on kolminkertaisen juhlan takia KUUSI! Kolme ensimmäistä ovat Elif Shafakin Rakkauden aikakirja (Gummerus), Vuoden luontokuvat 2010 (Suomen Luonnonvalokuvaajat ry/ WSOY) sekä Nauti kodistasi (WSOY). Seuraaviksi olen ajatellut jännityskirjaa Peter Jamesin Kuoleman kanssa ei kujeilla (Minerva Crime), Donald Spoton Marlene Dietrich - Sininen enkeli (Ajatus Kirjat) sekä Tessa Kirosin Minun Venetsiani (WSOY).
Olen melkein kasvanut kiinni tähän koneeseen, mutta en ihan, joten kommenttinne näkyvät vasta, kun olen niitä avaamassa. Ne eivät siis ole kadoksissa elleivät heti näy, vaan minä olen silloin poissa. Pyrin myös seuraamaan kommentteja ja 'kuittaamaan' ne, sillä se helpottaa minun pysymistäni ajan tasalla ja varmistaa kaiken menevän oikein.
Tänään on loistoilma, joten mennään kaikki nauttimaan suurenmoisesta talvesta niin kauan kuin lumi vielä on puhdasta, valkeaa ja tuoksuu oikealta talvelta. Mekin lähdemme kuvaamaan omaan puutarhaan kera Hänen Majesteettinsa. Otamme termosmukeihin kaakaot ja nautimme tästä päivästä ja lumen valosta.
Mukavaa sunnuntain jatkoa ja innokasta osallistumista arvontaan!
♥:lla Leena Lumi
Hei Ihanaiset!
Haluaisin vielä sanoa, että kuvassa keittiö, joka todella miellyttää. Siis vaikka olen aina sanonut, että minulle ei ikinä tule valkoista keittiötä, niin tämän kuvan nähdessäni muistin, miten Bessu aina muistuttaa minua: "Leena, never say never." Onneksi toteutimme avohyllyt. Siis tässä on kuitenkin niitä juttuja parikin, jotka minulla jäi toteuttamatta kun teimme valtaisan työlään remonttimme. Silmiinpistävin asia on katto. Meidän piti tehdä juuri tuollainen katto, mutta voimat loppuivat, sillä saunaosastoremontti odotti...Voit lukea meidän remonteistamme täällä ja täällä. Niissä oli sen verran komediaakin mukana, että juttuni löysin ainakin Suomelan nettisivuilta ja on näistä tehty yksi lehtijuttukin. Siis vanha roosa ja pinkki humalluttavat minut. Tilasin Ilonalta Sateenkaarentaa liikkeestä aivan hurmaavia pinkkejä astiapyyhkeitäkin ja yksi roikkuu esillä juuri kuten kuvassa.
Ja sitten muuta. Pysykää linjoilla, sillä sunnuntaina julistan arvonnan alkavaksi. Aika on kaksi viikkoa ja kyseessä on blogini 2-vuotisarvonta. Minä aloitin ystävänpäivänä 14.2.2009. Siis arvonnasta tarkemmin tulevana sunnuntaina.
Toivotan teille oikein lumoavaa viikonloppua ja kiitän kuluneesta viikosta♥
teidän
Leena Lumi
PS. Siis minulla on tapana laittaa joku perinteisempi viikonloppukuva, kuten nukkuva vauvakarhu tms. ja sitten soittaa jotain. Nyt on siitä outo juttu, että mielessäni pyörii vain yksi kuva ja se liittyy Pasi Ilmariin - taas! Eikun siis Harjukaupungin salakäytäviin. Jos kuva ja musiikki kohtaavat, voipi tulla vielä jotain, mutta tähän asti nyt näin.
kuva Sateenkaarentaa
Tämä kirja esittelee valikoiman tyylikkäitä koteja alkaen Ilkka Suppasen minimalistisesta unelmahuvilasta Ahvenanmaan saaristossa Anja Alfierin koristeelliseen naiselliseen asuntoon keskellä Kööpenhaminaa. Nämä kaksi ovat ulkoisesti valovuosien päässä toisistaan, mutta silti tunnistettavasti pohjoismaisia – jokin illusorinen ominaisuus liittää ne yhteen. Ominaisuus saattaa olla pohjoisten seutujen ainutlaatuinen valo, joka kietoo tilat unenomaiseen, aavistuksen surumieliseen verhoon. Tai kenties kyseessä on asukkaiden hellittämätön valonkaipuu: maissa, joissa ihmiset elävät kuukausitolkulla puolihämärässä, jokainen tekee kaikkensa vangitakseen kotiinsa pienimmänkin auringonpilkahduksen.
Sara Norrmanin kirjan 20 valoisaa ja viihtyisää kotia Skandinaviasta (Simply Scandinavian, WSOY 2010, suomennos Eija Kämäräinen) johdanto on yhtä ylimaallisen upea kuin on pohjoisen valo. Luin koko johdannon miehelleni ääneen, koska se oli niin kaunis! Kaunis on kirjakin ja jotenkin kotoisa vaikka liikutaan pienestä Norjan etelärannikon Brekkestøn kustavilaistyylisestä kodista Suomeen Aki Wahlmannin Villa Ninan huvilan Alvar Aalto tunnelmiin ja paljon muuta siltä väliltä. Kaikkia näitä asuntoja yhdistää tietty tyylikäs käytännöllisyys, vaaleuden harmonia, runsas puun käyttö, mutta myös katseenvangitsijavärit ja tietty kansainvälisyys. Väreistä pitävät huolen vaikkapa Marimekon isokuvioiset, vahvan väriset tekstiilit ja kansainvälisyyttä tuovat matkamuistot, joita on Buddhan patsaista afrikkalaisiin pääkoristeisiin.
Kirja on hyvin kaunis ja tyylikäs, mikä sisustuskirjalle sopiikin. Teksti ja upeat kuvat tarjoavat toinen toistaan houkuttavampia interiöörejä, joissa ei kaihdeta vanhaa ja kulunutta, vaan kaikki rapistunut on oikein arvossaan. Teos jakaantuu osiin Eleganttia yksinkertaisuutta, Vintage-henkisyyttä, Pidättyvää moderniutta ja Ajanmukaista rustiikkia. Luonnollista on, että tämä kirja ei sisällä tummaa raskasta sisustusta, josta Suomessa alettiin luopua jo 1950-luvun puolivälissä. Piti saada ’valoa’ niin ulkoa kuin sisustuksen vaaleista pinnoista. Luonnon valo on se ratkaiseva tekijä, ei keinovalo.
Valoa heijastavina esineinä suositaan usein hopeisia kynttilänjalkoja ja vaaleasävyistä keramiikkaa. Tilantuntu ja esteetön liikkuminen sekä näköyhteys huoneesta toiseen ovat myös osa valoisan, avaran tuntuisen skandinavisen tyylin luomista. Käytännöllisyys leimaa myös olemista. ’Vähemmän on enemmän’ toteutuu täydellisesti tässä pohjolan koteja sekä huviloita esittelevässä kirjassa. Viihtymystä on myös se, että koti on kuin osa luontoa. Toisissa isot ikkunat saavat todellakin aikaan tunteen, että asutaan luonnossa, ulkona. Ollaan osa metsää, kalliota ja merta. Siis vaaleaa paljon, mutta se ei tarkoita suinkaan väritöntä. Katseenvangitsija voi olla vaikka isokokoinen maalaus, joka heijastaa asukkaan omaa voimaväriä.
Viehtymys vaaleisiin ja murrettuihin sävyihin näkyy miltei joka kodissa. Skandinaavisen interiöörin voi sisustaa millä värillä tahansa – kunhan väri on valkoinen. Valkoiselle paletille mahtuu laaja kirjo sävyjä, jotka ulottuvat häikäisevistä vitivalkoisista kustavilaisajan pehmeisiin helmenharmaisiin – sävyjä lienee yhtä paljon kuin inuiteilla on ilmaisuja lumelle.
Aki Wahlmannin kodissa löydämme suunnittelumme kultaa eli Alvar Aaltoa ja Olli Mannermaata. Myös sen Aallon klassikkotarjoiluvaunun. Yleensä ottaen Skandinavia seuraa nimekkäissä muotoilijoissa maailmalla heti Italian jälkeen eikä ihme, sillä meillä on paljon puuta, luontoa ja valon taikaa sekä kyky yhdistää tuo kaikki sekä toimivaksi että kauniiksi asuintilaksi. Pohjoisesta löytyy myös rohkeus yhdistää uutta ja vanhaa, kotoista ja eksoottista. Ja meillä puukin kaartuu nojatuolien käsinojiksi ja tietty taiteellinen bohemius taikoo kädenkäänteessä lamppupöydän vaikka ylimääräisistä kirjoista!
Tuntuuko sinusta koko ajan, että tavaraa on liikaa? Kun avaat vaatekomerosi ovet, pursuavatko sieltä vastaan vaatevyöryt, joista osan olemassaoloa et edes muista, puhumattakaan, että olisit niitä yllesi pukenut? Onko sinulla miltei maaninen tapa ostaa tyylikkäitä, isoja pajukoreja kansilla ja miinoittaa niillä koko talo vain kätkeäksesi sinne kesätuolien tyynyjä, tärkeitä sisustuslehtiä vuosikymmeniltä, VHS-kasetteja, koska vanhalla television romulla, joka käyttämättönä kököttää apukeittiön työtason tilaa viemässä, voi joku vielä joskus katsoa ne kaikki tuhat filmiä, jotka ovat rakkaita, vanhoja lemppareitasi?
Minä kärsin tavarasta ja olen jo kauan hokenut 'vähemmän on enemmän'. Sitten laskin kaikki puseroni ja menin ihan lukkoon. En aio ilmoittaa teille lukua, mutta sen kerron, että olen nyt vaateostolakossa. Vaateostolakko on kuitenkin mielettömän hidas keino tehdä tilaa. Joku voi heittää ehjiä vaatteita pois tai viedä kierrätykseen. Viime mainittuun olen pystynyt rajoitetusti, sillä minusta aina tuntuu, että viimeistään kun remontoimme tätä kirjasto/toimistoani, tarvitsen kymmenen erilaista rönttispaitaa ja kymmenet rönttisfarkut...
Ja sitten on olemassa sellainen sairaus kuin mukimania. Olen nyt oikeasti tehnyt siitä diagnoosin! Tämä on erittäin vakava tauti, sillä se tarttuu toiselta toiselle. Bessu tartutti tämän minuun. Hän on kerännyt jokaikisen muumimukin, mitä ikinä on julkaistu. Kun hän rakensi uuden talon, keittiöön tuli ihan oma valtaisa hylly vain muumimukeille. Eikä hän rajoitu muumeihin, ehei. Mukeja on joka lähtöön. Ennen kuin huomasinkaan, olin itse keräämässä muumeja, sitten tuli se yksi uskomaton sarja, joka on tehty riisiposliiniin, jonka koristelu on Englannista ja jota on maailmalla myynnissä vain tietyissä maissa. Kopioita kiertää, mutta Bessu ja minä erotamme heti aidon, 'oman löytömme'. Ja sitten on antiikkimukit ja yhdet Saksasta löydetyt jännittävät ja sitten tietty vielä Teeman punaiset mukit ja nyt valkoiset KoKot...ja silti näen unta Taika-sarjan sinisistä mukeista...Siis: Tämä on sairaus, jonka seurauksena kellarimme täyttyy mukeista, sillä eiväthän ne kaikki voi mahtua uuteen, minimalistiseen keittiööni, jonka tarkoitus on olla käytännöllinen ja country. Nykyään kierrämme Bessun kanssa kaukaa Kodin Ykkösen mukiosaston. Jos toinen erehtyy siihen suuntaan, toinen toimii tukihenkilönä, joka vieroittaa. Olemme kaupassa kuin siamilaiset kaksoset, sillä ei voi luottaa yhtään toiseen - eikä omaan itseesnä.
Kodissamme vain vierasmakuuhuone on remontin jälkeen täydellisen rauhoittava, sillä laskin mitä sinne saa tulla, eikä luku ole ylittynyt kertaakaan. Siellä käyn välillä lepäämässä turkoosin Laura Ashleyn tapetin huomassa ja ihmettelen, miksi huone on nimeltään Amsterdam. Miksei Locarno tai Galway? Tai Salzburg?
Eilen kävin Petriinalla ja siellä oli selkeät ohjeet, miten päästä eroon energiaa ryöstävästä roinasta, liiasta tavarasta ja siitä rasittumisesta, jota ylitsepursuavat komerot aiheuttavat. Mene katsomaan Petriinan hoitokuuri tänne
Uskokaa tai älkää: Vähemmän on enemmän!
kuva Petriina
Siis anteeksi nyt, että mennään näin nopeasti. Tänään piti tuon Birgitan upean kuvan ja Xiabon runon jäädä edes ylitse yön kuin rauhoittamaan tätä päivää ja kolkuttamaan mieliä monesta maailman vääryydestä, mutta tämä vilkas, maallinen blogielämä kulkee nopeammin kuin luotijuna. Nyt on Hannella arvonta ja tämä viehättävä kuva on hänen blogistaan. Kaikki tietenkin haluavat osallistua, joten menkää tänne
Huomenna vapautamme energiaa erään idearikkaan blogiystävämme avulla, sitten tulee sisustuskirja ja vähän puhetta siitä, mitä tapahtuu sunnuntaina...
(Kun Hanne aikanaan löysi blogini yksi hänen ensimmäisiä kommentejaan oli: "Leena, mua huimaa...tämä sun vauhti." No, ei se mitään, nyt minuakin jo huimaa;-)
Xialle
Yksi kirje riittää
viemään yli rajan
ja kohtaamaan sinun puheesi
kun tuuli pyyhkii ohi
yö kirjoittaa omalla verellään
salaisen säkeen
joka muistuttaa minulle
että jokainen sana on viimeinen
jää sinun sisälläsi
sulaa tulen myytiksi
teloittajan silmissä
raivo kivettyy kiveksi
odottamatta kahdet rautakiskot
limittyvät yhteen
yöperhosten lepatus
lampun valoa vasten, ikuinen ele
joka jäljentää sinun varjosi
- Liu Xiabo -
suomennnos Lauri Otonkoski
kuva Birgitta
Those who cannot remember the past are condemned to repeat it.
Wer sich an die Vergangenheit nicht erinnern kann, ist dazu verdamnt sie zuwiederholen.
Ne, jotka eivät muista menneisyyttä, ovat tuomittuja toistamaan sitä.
- George Santyana -
