Varmaan useimmat meistä vähintäin tietävät Marlene
Dietrichin ja toiset osaavat hänen kuuluisimmat laulunsakin useammilla
kielillä. Tiedämme, miten hän jätti kotimaansa Saksan vastalauseeksi Hitlerin hallinnolle ja
miten hän sodan alettua kierteli viihdyttämässä liittoutuneiden sotilaita ihan
eturintamassa. Hän ei vaaroja kaihtanut! Mutta kuinka moni tietää, että hänen
sisarensa pyöritti Bergen-Belsenissä miehensä Georgen kanssa parin tuhannen
hengen elokuvateatteria natsisotilaille vain puolentoista kilometrin päässä keskitysleiristä.
He olivat sisarukset Maria Magdalene ja Elisabeth, Leni (Lena) ja Liesel,
perheensä ainokaiset, jotka elämä vei niin eri suuntiin kuin mahdollista.
Kuitenkaan he eivät koskaa kadottaneet sisaruuttaan, vaikka se kätkettiin koko
maailmalta. Marlenelle olisi ollut kauhistus, että maailma olisi tietänyt hänen
siskostaan, joka työskenteli Bergenissä natsivallalle. Jos sisar vain vaikenisi
ja kieltäisi, asian ei pitänyt olla vaikeaa, sillä heitä ei sisariksi
olisi voinut ulkoisesti eikä suhteessa
Hitleriin uskoa. Molemmat saivat kuitenkin vain yhden lapsen ja he pitivät
loppuun asti toisistaan niin tiukasti kiinni, mitä Marlenen ylityöllistetty
elämä vain salli. Marlene oli myös liittoutuneiden kärjessä näiden
mennessä Bergen-Belseniin, sillä hän halusi kuumassa tilanteessa pelastaa
Lieselien ja tämän pojan Hans-Georgen.
Heinrich Thiesin teos Marlene Dietrich ja salattu sisar
Fasismin varjo tähtikultin yllä (Fesche Lola, brave Liesel. Marlene Dietrich
und ihre verleugnete Schwester, Minerva 2018, suomennos Maikki Soro) toi
mieleeni ajot läpi Bergenin, jonka lähellä, Cellessä toinen ’kotihotihotellimme' sijaitsee, niin likellä, että Hans-George lähti oppikouluunkin Celleen. Marlenelle Berliini oli villi kotikaupunki ennen Hitlerin valtaan tuloa. Berliinissä kaikki oli mahdollista ja kaikkea
tehtiin luvalla tai luvatta. Berliinissä Marlene aloitti itävaltalaisen
elokuvaohjaaja Josef von Stenbergin avulla nousun elokuvatähdeksi. Stenbergin isä oli Wienin ortodoksijuutalaisia, mutta Marlene ei tunnustanut rotuoppeja ja viihdemaailmahan Berliinissä oli vielä suurelta osin juutalaisten varassa. Marlene teki joitakin huonoja
filmejä, mutta Stenberg loi tähden:
”Minä upotin hänet valoon,” kunnes muodonmuutos oli valmis,”Marlene
heräsi kirjaimellisesti eloon, Stenberg toteaa. ”Hän toteutti ohjeeni niin
vaivattomasti, etten ole ennen kokenut vastaavaa.”
Muutoksessa toki meni muutamat poskihampaat kasvojen kaventamiseksi, korkeita poskipäitä korostettin ja valaistuksen valvoi
itse ohjaaja. Tähti oli syttynyt, sillä elokuva oli Sininen enkeli, jonka
ensi-iltaan Marlene saapui miehensä Rudin kanssa. Lola rooli oli Marlenen ensimmäinen
huomattava menestys ja se huomioitiin myös Atlantin toisella puolella, jonne Marlenea
kohta kutsuttiinkin. ”You’re The Cream in My Coffee”, ”Ich bin fesche Lola”
(Olen kaunis Lola) ja ”Ich bin von Kopf bis Fuss auf Liebe eingestellt” (Olen
rakastunut päästä varpaisiin) , nämä mm. jäivät soimaan Marlenen
kiertue-esityksiin loppuun asti.
Mitä teki tällä aikaa Liesel? Perheen harmaavarpunen,
ahkera lukija, mutta ei kunnianhimoisen äitinsä suosikki, opiskeli opettajaksi,
josta työstä sitten kovasti piti. Ikävä vain, että väliin tuli avioliitto
natsimielisen Georgen kanssa, joka houkutteli hänet Bergen-Belseniin kanssaan
töihin viihdyttämään SS-sotilaita ja leirin muita tuöntekijöitä.
Kuvassa Dietrichin (1906) perhe pyhäpuvussa. Elisabeth
vasemmalla, äiti Josephine, isä Louis Erich Otto sekä Marie Magdalene. Perheen
kuri oli preussilaista eli tiukkaa. Tottelemista, kaikkeen työhön tarttumista ja velvoitteita. Tämä
jätti vahvan jälkensä Marleneen niin, että hän ei ikinä halunnut peruuttaa
esitystä, ei edes vaikka oli jalka verellä kaaduttuaan näyttämöllä
rautanaulaan, tai oli muutoin hyvin sairas...Hän käytännössä roikkui
kulisseissa myöhemmin ja vaati esitysten jatkamista, vaikka kunto olisi edellyttänyt sairaalaa.
Ihminen voi näyttää
parastaan, vain jos hänelle annetaan siihen mahdollisuus. Äiti Josephine tuki
Marlenea häpeämättä jättäen Elizabethin huomaamattomuuden varjoon, mutta Marlenesta tuli hänen toiveensa täyttymys.
Kuvassa Elisabeth Will ja hänen puolisonsa Georg
Bergen-Belsenissä. Elisabeth vaikeni ja Marlene maksoi takaisin toimittamalla
siskolleen etenkin tämän miehen muutettua pois toisen naisen luokse, paljon
taloudellista avustusta, kalliita lahjoja, myös matkoja hänen ensi-iltoihinsa
Pariisiin ja Lontooseen. Marlene
stailasi siskoaan, mutta kun Liesel palasi Bergeniin hän oli taas jälleen vain
yksinäinen, vaatimaton nainen, jonka poikakin oli muuttanut jo muualle. Ihan
näin yksiselitteistä mikään ei tietenkään ollut, sillä lähipiiriä tietysti
kaivoi aihe, miten paljon Liesel oli tietänyt ja nähnyt Bergen-Belsenissä,
mitä hän oli tehnyt? Luultavasti sen mitä sen ajan saksalaisille opetettiin eli 'pois katsomista'. Kun et katso ja näe, et tiedä.
Marlenen suuri rakkaus oli Jean Gabin, mutta tämä ei estänyt
muita suhteita. Marlenea rakastivat sekä miehet että naiset ja hän vastasi
rakkauksiin. Häneen ihastuivat myös
monet kuuluisuudet ja jopa valtioiden päämiehet. Mainittakoon nyt vaikka John. F.
Kennedy, jonka kanssa hän vietti samppanjaisen tuokion makuuhuoneen puolella. Naisista
mainittakoon laulaja Edith Piaf ja miehistä vaikka Frank Sinatra. Kaikesta huolimatta Goebbels
jaksoi uskollisesti houkutella Dietrichiä takaisin Berliiniin siinä kuitenkaan
onnistumatta. Kirja juoksuttaa esiin nimiä, joita ei voisi kuvitellakaan.
Unohtumaton Marlene ottaa tässäkin teoksessa pääroolin,
sillä hänestä tiedämme niin paljon enemmän ennen ja jälkeen tämän teoksen.
Lieselietä ei ole kuitenkaan unohdettu, sillä jo pelkästään hänen ajoittainen
häälyvyytensä suhteessa Hitlerin valtavuosiin kiinnostaa. Myös hänen eristyneisyytensä...ja sen
dramaattisempaa loppunäytöstä ei voi olla kuin oli Marlenen siskolla.
Marlene Dietrich ja salattu sisar toi minulle mieleen
Ray Connollyn elämäkerran
Elvis Presleystä, sillä kummankin työtahti oli eläimellinen. He kestivät vain
piristeillä, rauhoittavilla sekä alkoholilla. Kumpikin halusi
myös elättää sukuaan. Marlene kustansi sekä siskonsa elämän, että oman
tyttärensä, Maria Rivan, neljän pojan elämän ja koulutuksen. Marlene oli suuri
taiteilija ja niinpä hän joskus vähän väritti tarinoita ja silloin kuvaan astui
tytär
Maria Riva, joka kertoi, miten asia oli ollut. Mutta värikkään elämän
Marlene eli ja Thies tuo sen esiin kuten koko maailman kuningattarelle
sopiikin
Lopulta, vanhana ja työkyvyttömänä, Marlene vetäytyy Pariisin
asuntoonsa, jossa hän ei suostu tapaamaan ketään muuta kuin Romy Schneideria,
häntä paljon nuorempaa naista, jonka kanssa heillä on ollut hämmästyttävän
samanlaiset elämät. Thiesin teoksen ansioksi on myös luettava superlähdeluettelo sekä
paljon antava 'Liitteet' päivämäärinen.
Marlene nukkui pois 6.5.1992. Pitkän uran tehneen
näyttelijän arkku vietiin hänen toiveestaan Berliiniin. Tällöin voidaan katsoa
hänen palanneen kotikaupunkiinsa, jonne ’Ich hab noch mein Koffer in Berlin’.
Kymmenet tuhannet ihmiset seisoivat katujen varsilla vastaanottamassa
kotiinpalaajaa.
Wenn sich
die späten Nebel drehn
Werd´ihc
bei der Laterne stehn
Wie einst Lili Marleen
Wie einst Lili Marleen
Kun illan usva laskeutuu,
taas lyhdyn alle seisahdun,
sun kanssas, Liisa pien’,
sun kanssas, Liisa pien’.
ja
Sag mir, wo
Blumen sind.
Wo sind sie
gelieben?
Sag mir, wo
die Blumen sind.
Was ist geschen?
Kerro, missä kukat on.
Minne ovat kadonneet?
Kerro, missä kukat on.
Mitä tapahtui?
Sag, wo die
Soldaten sind?
Über
Gräbern weht der Wind...
Missä ovat sotilaat?
Tuuli käy yli hautojen…
*****