Leila Tuuren Elämä kerrassaan (Sunkirja 2021, kansi Teijo Laaksonen) vie meidät niihin hetkiin, mihin Tuulentuojat jättivät. Jäin niin odottamaan kultatukan ja Penttilän tyttären suhteen kehittymistä ja hyvinhän se kaikki meni. Tosin Miriam ei osannut puhua mitään Allidan isän kanssa, mutta äiti, Thyra vaikutti tyylikkäämmältä edes ja osasi keskustella. Onneksi edes Allidan eno oli lapsettomana kouluttanut Allidan toimittajaksi. Mirjamin puheissa tietysti ulkomaan toimittajaksi, sillä Porissa piti olla tarkka etteivät pää kenossa juoruilevat ja moni itsekin alemmista perheistä ylempiin luokkaretken tehnyt vain alkanut mutristella suutaan ja vähätellä hänen Laurinsa valintaa. Hyvin pian nuori pari asettui asumaan Miriamin omistamaan asuntoon Helsinkiin.
Poliittinen tilanne oli maailmalla muuttumassa 1930 -luvulla ja Saksa alkoi näyttää pelikorttejaan. Allida ja Lauri näkivät Saksassa omin silmin mihin maata viedään. Tämä iski kapulaa Laurin ja hänen veljensä Gustavin väliin, jolle "Saksan tie on Suomenkin tie". Hän viis veisasi siitä, mihin kohden rodullista puhtautta tai sen puutetta saksalaiset asettivat pienen Suomen kansan. Lauri mietti, että
ihan samaa löpinää, jota ruotsalaiset olivat vielä vajaat sata vuotta sitten todistelleet kummallisin perustein. Maatiaiskansaa, jolla ei ollut omaa kulttuuria, ja kaikki se vähä mitä oli, oli varastettu kehittyneimmiltä kansoilta - siis ruotsalaisilta. Lauri ei herrakansaan halunnut kuulua! Herrakansalla ei ollut kädenjälkeä, vaan saappaanjälki, joka oli kädenjälkeä paljon pahempi.
Mitähän olisi Lauri sanonut siihen, että Saksan tuleva kuuluisuus Göring meni avioliittoon ruotsittaren kanssa ja yhdessä he toivat sitten Saksaan tuliaisina rotuopin! Ja Ruotsista käytiin mittailemassa suomalaisten kalloja niin aikuisilta kuin lapsilta...(Tapio Tamminen, Kansankodin pimeämpi puoli).
Sitten tapahtui Miriamin järkytyksistä suurin. Apteekkia vetävä tarmokas Synnöve tytär halusi erota Gystavistaan kaiken Horst Wesselin ja Sieg Heil-karjahdusten uuvuttamana. Gustav myös oli kaikki illat IKL -riennoissaan. Tuskin perhe häntä enää tunsi. Hyvä, että Miriam ei saanut sydänkohtausta. Millään muotoa hän ei sallinut avoeroa. Heidän suvussaan ei erottu!
Jotain kuitenkin muuttui. Miriam teetätti upeita vaatteita kraatarillaan Helsingissä. Hän halusi loistaa kuin kolibri. Lapsenlapsista hän ei niin perustanut ja onnekseen oli saanut Aron Ruusvirrasta miehen, joka enimmäkseen nautti hänen värikkyydestään ja elävyydestään, jossa ei ollut typerää nyreyttä ja ahdasmielisyyttä, kunhan vain kauniin perään oli. Siltikin....Miriam tunsi itsensä nuoreksi eikä voinut sietää sanaa 'nuorekas'. Hänhän oli nuori! Silti kun hän sairastui vuoteenomaksi, hän haalistui kuin kaunein ruusu ja muut pelästyivät. Kilvan suvun miehet kävivät häntä kauniiksi kehumassa ja lopulta ruusu puhkesi uuteen kukintoon.
Leila Tuure on mestarikoukuttaja, sillä odotan kirjalle jo kolmatta osaa. Jäätiin vuoteen 1939 ja jokainen historiaa tunteva tietää, että silloin alkoi tapahtua. Kaiken pelon ja ennakoinnin keskellä kuitenkin porilaiset elivät elämäänsä. Marraskuussa kaupunki oli harmaa ja loskainen, luistelusta ei voinut kuin unelmoida. Synnöven tytär on kaunis kuin kedon kukkanen ja jo lukiossa. Hän lähtee oikeisiin lottiin. Aron Ruusvirta ei tajua ajanjuoksua. Miten se näin nopeasti? Kun perheen rakas huushollerska ostaa oman asunnon Tähtikadulta, ovat maailman kirjat sekaisin. Kotihengetär kuitenkin huolehtii uuden apulaisen koulutuksesta ja paljastaa parhaat niksinsä. Ukot edelleen suuntavat Klubille, mutta meno ei ole enää entisenlaista. Mieluummin jäisi kotiin kuin lähtisi Otavaan, Tirraan tai edes Klubille!
Mää niin tykkään tästä kirjasta, jossa murre ja paikannimet ovat tutut. Lukiota käyvä Ainokin pitää kiinni sanoista 'mää' ja 'sää', vaikka Miriam parhaansa tekee. Ja Tuuren teksti soljuu kuin vesi Kokemäenjoessa suviaikaan. Oi, lukekaa, sillä kerroin vain masaliisan murusten verran. Teos on sekä lämminhenkinen että yllättävän tarkkanäköinen niin hyvässä kuin pahassa. Itse koin kauheaa nostalgiaa...Viimeksi katselin Porin harmaita katuja ja viiletin tuulitunneleissa ja mietin, mitä jos? Ystäväporukka olisi jo valmiina ja Lumimies saisi urheilla mun sanomatta sanaakaan vastaan. Kävisin Suomen parhaassa teatterissa ystävättärieni kanssa ja sen jälkeen valittuun ravintolaan syömään! Ja Ratsulassa brunssilla ja sieltä vaatteita, jotka käyttäisin loppuun kuten tapani on.
Kirja on yli neljäsataa sivua, joten vahva suositus! Tarina nostaa kyyneleet silmiin jopa porilaiselt. Seki mussa o porilaist, ei luvialaist, et helpost e muitte nähre poraa. Mut kummas enempi juure, Pori karuil vai Luvia savipelloil.
Miriam tuli, meni, liehui, liverteli, suunnitteli ja iloitsi. Aamuisin Aron kuvitteli ruokasalin olevan täpötäynnä lentäviä, sinisen ja punaisenkirjavia papukaijoja. Miriamin aamutakin liehuessa edestakaisin hänen silmiensä edessä ennen kuin rouva ehti asettua paikalleen kahvipöytään.
Perheen kirkkain liekki, Aronin aurinko, kuu ja tähdet.
