tiistai 11. toukokuuta 2010

INTOHIMOLLA PUUTARHASTA - VUOSIA SITTEN


Mistä alkaisin...

Ehkä kaikki alkoi FH Burnettin Salaisesta puutarhasta taikka kuumista koulukesistä, jolloin keräsin 200 kasvia saaden suorituksestani peräti 10+. Taikka ehkäpä kaikki alkoi siitä, kun ostin valkoiset syreenit valkoisella talolla Säynätsalon Muuratsalon saaresta.


Taikka ehkä kipinä syttyi kuitenkin siitä sveitsiläisestä lantakasasta, joka oli millimetrin siististi asemoitu upeaan alppimaisemaan, ei kuvaa tärvellen vaan sen täydentäen. Ehkä silloin tajusin, että meillä suomalaisilla on vielä luonnon kauneuden suhteen pitkä matka tarvottavana ennen kuin esim. lukuisat huolimattomat pihamaat romuautoineen muuttuvat kauniin luonnon luonnollisiksi jatkumoiksi taikka ihastuttaviksi, hoidetuiksi puistoiksi taikka jopa toinen toistaan upeimmiksi puutarhoiksi.



Ympäristön maisemointi on paitsi tekijälleen monin tavoin hyödyllinen harrastus, myös ilo jokaiselle lähiasukkaalle ja ohikulkijalle. Hoidettu ympäristö on myös paras esimerkki lapsillemme kuinka elää sovussa luonnon kanssa ei sitä tuhoten, vaan rakastaen ja vaalien. Itse päätin aloittaa maisemoinnin omilta nurkiltani ja ostin kotini vierestä lepikkoisen, tyhjän tontin, joka oli suomalaiskansalliseen tapaan saanut toimia ympäristön kaatopaikkana.

Lepikosta Leenan lehdoksi


Ensi töiksi hankin valtavia jätesäkkejä. Ensimmäinen suvi uudessa metsikössäni kuluikin lähinnä romuja keräten. Oli auton pakoputkia, oluttölkkejä, pattereita, pyöränromuja, rikkinäisiä nukenrattaita, kenkiä, viinapulloja, jogurttitölkkejä jne. Loputtomiin. Toiseksi kaadoin puut, joista oli revitty tuohet, katkottu latvukset taikka muutoin niitä vahingoitettu. Sitten itkin ja sitten suutuin ja kirjoitin lehteen nimimerkillä Lara suopursuja sylissään seuraavan purkauksen:


Tämän päivän ympäristövandaali on yhtä hyvin lapsi kuin aikuinen. Aikuinen on sitä tyhmyyttään ja välinpitämättömyyttään, lapsi aikuisen esimerkistä.


Mistä tuntee ympäristövandaalin käyneen? Tästä: Koivuista on kiskottu tuohet, nuorista puuntaimista on katkottu latvat, vähän isompia puita on käytetty majanrakennustarpeiksi romulaudalla höystettynä. Käenkukat, lupiinit, peurankellot on tallottu ja tilalle on tuotu rikkinäisiä muovilelujen osia. Ja tästä: Lähistöllä ei soi linnunlaulu vaan alituinen voimasanoilla höystetty kiljuminen.


Paljon on vettä virrannut siitä, kun kerättiin koulussa kasveja ja osattiin nimet ja heimot sekä vuomeksi että latinaksi. Oli hyödyllistä ja mukavaa tutustua luontoon. Se oli niin hyödyllistä, että todella ihmettelee, mikä ajaa nykyajan lapset ja aikuiset tuhoamaan ympäristöä. Kaikkien pitäisi kyetä liikkumaan luonnossa ilman silmitöntä repimis- ja metelöimisvimmaa. En enää ihmettele, että monet metsänomistajat haluavat rajoituksia ns. jokamiehen oikeuteen. Tästäkin huolimatta ehdotan, että kuntien päättäjät pitävät huolen siitä, että AINA löytyy vapaita metsäalueita mennä vain kuljeksimaan a` la Saima Harmaja: Metsä mun kirkkoni on. Rakentamattomat samoilualueet ovat ne keuhkot, joilla taajaankin rakennuttu kunta hengittää lisääntyvän vapaa-ajan sekä lisääntyvän luonnon arvostuksen myötä. Jokaisen kuntalaisen tulisi myös suojella luontoa viimeiseen sinitiaisen lauluun, viimeiseen villikulleroon, viimeiseen puhtaaseen veteen.


Pahimman kiukkuni purettuani aloitin arboretumini synnyttämisen. Puistoni upein osa olivat suuret metsälehmukset, joille tietenkin jätin niiden etuoikeutetun aseman. Samoin suojelin lehtokuusamaa, talvikkia sekä näsiää, jonka viehätys on henkeäsalpaava: keväällä, usein vielä lumesta törröttää kuivannäköinen tikku, joka yht’äkkiä on täynnään upeita, roosanvärisiä kukkia. Näiden puistoni luontaisten elementtien ympäriltä karsin lepikkoa sekä myös haapaa, koska halusin tilaaa havupuille talven ankeutta karkoittamaan. Istutin tilalle serbian-kuusia, sembra-mäntyjä, hopeakuusia ja luonnon mäntyjä. Syysväriä antamaan valitsin vaahteroita, mongolian vaahteroita, korallikanukoita ja hanhikkeja. Puiston pitkän sivun mieheni rajasi istuttamalla kuusiaidan ja maantien puoleiselle sivulle istutimme vapaan aidanteen, joka koostui lähinnä syreeneistä. Yhdellä reunalla olikin sitten kotimme ja alaraja aukeni varsinaiseen oleskelupihaamme. Koska puistossani on muutama tosi märkä alue, innostuin kulleroista ja keltakurjenmiekoista. Nyt kosteikoissa kukkivatkin ensin herkät kullerot ja kohta niiden jälkeen salaperäiset kurjenmiekat.

Aluksi olin hyvin ehdoton siinä, että puistossani saavat ’armon’ vain lajikkeet, jotka kasvavat Suomen luonnossa villeinä. Eli suosin kulleroa, keltakurjenmiekkaa, lemmikkiä, harakan- ja peurankelloa, metsäkurjenpolvea, päivänkakkaraa, kieloa, metsäorvokkia, niittyleinikkiä, ketoneilikkaa, sini- ja valkovuokkoa, metsätähteä, lupiinia ja kultapiiskua. Vähitellen asenteeni on pehmennyt ja kaikki kaunis kelpaa. Se tarkoittaa esimerkiksi rakastamaani sinistä iiristä, myös saksankurjenmiekkaa, vuohenjuuria, päivänliljoja, töyhtöangervoa sekä valtikka- ja kallionauhuksia.



Tämän vuoden maatiaiskasvikohteeni on akileija, jonka alkuja saan helposti varsinaiselta pihaltani. Balsamin olen jo muutama vuosi sitten saanut leviämään runsaasti ja pikkutyttöni suuri ilo onkin ollut balsamin siementen paukuttelu loppukesästä. Lapset ovat myös ristineet mainitun kukan kuvaavasti paukkukukaksi, sillä kun kukkaa koskettaa, kasvi ampuu siemenensä ympäristöön paukahtamalla.


Mainitsematta ei voi olla, että joka vuosi istutan puistooni noin 100 narsissia, joiden toivon ajan myötä leviävän runsaaksi, luonnolliseksi kevätliljamereksi. Tämä malli on Englannista, mutta sopii Suomeenkin. Ainakin optimistisesti toivon ja uskon niin.


Alpeilta olen tuonut esikontaimia, jotka ovat kotiutuneet reippaasti ja harkinnassa on, meren rannalta kun olen kotoisin, aloittaa vielä pienimuotoinen tyrnin kasvatus.


Erilaisista pensasruusuista ansaitsee täydet pisteet ja suukon Alfauros, joka varustautuu jokasuviseen ruususavottaan vanhalla nahkatakilla ja paksuin suojakäsinein. Aina hän kuitenkin löytää iholtaan ruusunpiikkejä vielä viikkokin operaation jälkeen. Mutta ainahan hurmaavalla kauneudella on hintansa!


Aluksi ajattelin, että lehtoni on joskus valmis, mutta sitähän se ei ole koskaan, vaan se elää, hengittää ja muuttuu kanssani. Parasta siinä onkin vaihtelu ja jatkuvuus. Vain taivas on kattona minun ja lehtoni rakkaussuhteessa.


Vähän hyötypuutarhasta ja kompostistakin


Romanttisesta puistonrakentajasta muutun loppukesästä intohimoiseksi säilöjäksi ja siksipä pidän myös hyötypuutarhaa.


Omenat, luumut, vadelmat ja kirsikat tulevat omasta puutarhasta. Samoin kuin viinimarjat, sipulit, salaatit jne. Kranttu rannikkolainen aviosiippani ei kelpuuttanut pitkään drinkkiinsä muuta kuin tyrnimehua, kunnes keksin tehdä kirsikoista ja vadelmista mehua, jonka ristin Kirssiksi. Tänä syksynä valmistuu omista Muuratsalon kirsikoistamme ensimmäinen kotiviini. Viini tosin valmistuu Petäjävedellä erään paikallisen, erittäin innovatiivisen emännän ’vehkeillä’ ja opastuksella, mutta Muuratsalo -viini siitä tulee!


Komposti on ehdoton osa puutarhaa. Itselläni on kaksiosainen avokomposti, joka toimii tehokkaasti, kunhan muistaa kääntää ja kuivalla kastella eikä ole kovin hätäinen mullan saamisessa. Avokompostiin ei tietenkään saa heittää ruoanjätteitä, mutta kylläkin hedelmien ja kasvisten kuoria sekä erilaista puutarhajätettä. Kompostin kevätherättäjänä on käytetty kuivattua ureaa ja myös joskus salaa ja hämärissä Alfauroksen aamupissaa. Naapurin pikkulikka pääsi tästä touhusta perille, mutta vähän sotkeentuivat asiat ja nyt hän selittää kaikille halukkaille kuulijoille, että Leena laittaa kompostiin Reiman kuivattua pissaa!

Tehojätesyöppönä toimii bio-kompostori, joka tietenkään ei ole talvella jäässä, koska se kähjätään kerran viikossa ja sinne viedään koko ajan uutta tavaraa sekä myös purua. Kuivikkeen koostumus on oma eli sekoitus sahanpurua ja turvetta. Tähän asiaan sopii hyvin myös kaupassa myytävä hajusieppo.


Luonnollinen liikunta


Puutarhan ja puiston pidon hyödyllisenä sivutuotteena tulee luonnollinen liikunta eli hyötyliikunta. Ei tarvitse huhkia hikisillä punttisaleilla karistamassa kiloja ja vielä maksaa siitä, vaan voi iloisesti touhuta kodin ympäristössä, hengittää raikasta happea, kuunnella lintukonserttoa ja kuin varkain varatalo kiinteytyy, kilot karkaavat ja mikä parasta sielu virkistyy ja mielihyvä valtaa koko olemuksen. Ja kuin helmi simpukasta, syntyy kaunis ja kaikille iloa antava ympäristö. Jos vielä koko perhe innostuu touhusta, on jaettu ilo moninkertainen. Itseltäni karisee joka kevät pelkästä haravoinnista 5 kiloa, jotka tosin iloisesti palaavat heinäkuun helteillä, grillin ääressä jumaloidusta laiskuudesta nautittaessa. Mutta rytmi ja tasapaino säilyvät.

Puutarhan opetus ja lumous


En usko, että voisin pitää puutarhaa ilman intohimoa. Varma merkki aidosta rakkaudesta on maaliskuinen levottomuus, kun pitäisi jo päästä istuttamaan ja möyhimään. Puutarha antaa ja vaatii. Luonto opettaa nöyryyttä. Siinä, missä himoitsee ja rakastaa kauneutta, täytyy aina jaksaa sietää myös rumaa ja kuollutta. Silloin, kun syreenit ovat upeimmillaan, on esimerkiksi hanhikki vielä kuin rytökasa. Taikka jossain juuri narsissimeren vieressä törröttää julman kevätauringon polttama pilarikataja.


En myöskään pitäisi puutarhaa päivääkään ellei se olisi hauskaa ja ennen voisi sietää pitkää heinää taikka rikkaruohoa. Heinäkuun helteillä keksin paljon hauskempaa tekemistä kuin kasvimaan kitkeminen ja täysin hyvällä omallatunnolla.

Jos jokainen ihminen saisi kipinän puutarhaan ja maisemointiin, olisi enemmän kauneutta, iloa, terveyttä, yleistä hyvinvointia. Kaunis maisema ei ole itsekäs ilo, vaan yhteinen mielihyvän lähde. Ahkeralla puutarhurilla on kuitenkin omat salaiset orgastiset hetkensä, jolloin luonto palkitsee. Vaikkapa: Sinitiainen rakensi jälleen pesänsä kotimme räystäslaudan alle, jossa aamukahvin äärellä on helppo seurata perheen touhuja ja myös nähdä poikasten lähtö. Talventörröttäjät toivat pihallemme urpiaisia. Orava kulkee päivittäin yli pienen sillan, jonka rakensimme pihaojamme ylitse. Siili tulee iltakermaviilille. Sata unikon kukkaa aukeaa uhkeaan punaan avaten silkkisen sylinsä sinimustan salaisuuden. Juhannusyö. Minä ja mieheni juhannusruusun vierellä kyhjöttämässä kahdestaan. Niin hiljaista. Odotusta. Ja sitten heikko ’rits’. Siinä vierellämme, hiljaisuuden sylissä, olemme synnyttämässä satakielen laulua. Ihmeelliset laulajat kuoriutuvat, Finlands vita ros tuoksuu ja juuri kun puistossa alkaa satakielen kiitossoitto, kaikki sulaa ihmeelliseen suudelmaan.



22 kommenttia:

  1. Voi miten ihana postaus... ja niin paljon noita kuvia. KAUNISTA : )
    Täytyy tulla illalla uudelleen lukemaan koko juttu.. mutta nyt oli jo heti annettava tämä kommentti ; ) Olen niin odottanut näitä kuviasi....

    VastaaPoista
  2. Sari, kiitos! Laitan lisää kuvia heti kun ehdin. Haluaisin kirjoittaa nyt toisen jutun eli Intohimolla puutarhasta - tänään. Moni on muuttunut: esim. hanhikkeja ei pihaltani enää löydy;-) Kasvilajeja on noin 300. Joudin kerran luetteloimaan, kun yhtenä päivänä lähikoulun luokat pitivät luontoäivän meidän puutarhassa ja lehdossa.

    Tämä juttu on eka ja siitä alkoi puutarhajulkisuus. Sitten tuunasin sitä ja se julkaistiin Arto Rantasen upeilla kuvilla Viherpihassa 29.4.2003 ja nyt jutusta tulisi taas toisenmoinen, mikä osoittaa vain, että puutarha elää ja muuttuu. Minustakin on tullut paljon itsevarmempi, mitä nyt vähän aina töpeksin, mikä kuuluu tämän harrastuksen luonteeseen. Vrt. ne ruusumalvat etupihalle, kun piti laittaa harmaamalvikia, joka on korkea, pysyy reippaasti pystyssä ilman tukia etc. Tämä malvaprojekti on osa nurmikon minimoimissuunnitelmaa. Samaa asiaa ajavat iirikset, akileijat ja digitlikset. Nyt täytyy ihan ekaksi hankkia varjoliljaa lehtoon houkuttelemaan yöperhosia.

    Istutin eilen NELJÄNNEN pilvikirsikan;-) Kuvassa näet ensimmäisen pilvikirsikkani, joka on istutettu 2008. Oikealla, kaunis ruskaväri.

    VastaaPoista
  3. Ihana postaus! Tämän luen vielä monta kertaa uudelleen, sillä jo pelkästään postauksesi lukemisesta tulee hyvä mieli. Ihania kuvia!
    Ja niin paljon tärkeää asiaa!

    VastaaPoista
  4. Susanne, kiitos! Viherpihan juttuni perustui tähän ja lukijat valitsivat juttuni lehden parhaaksi.

    Pääotsikko oli sama, mutta väliotsikointi meni näin: Hulluuttahan tämä on, Salaisuksien puutarha, Ympäri vuoden, Kiitos ei kasvimaata, Orvokkeja armaalleni. Masokistin huvia?, Villiviiniä ja kivipuroja sekä Syksy on parasta aikaa.

    Siis villiniini- ja japanilainen puutarha -innostus oli jo alkanut, mutta ei vielä valkokartiokuusi-, pilvikirsikka- ja köynnöshortensiahulluus. Ei myöskään nurmikon hävittämisoperaatio, joka alkoi vasta pari vuotta sitten.

    Kuvia löytyy vaikka kuinka ja paljon, mutta uusiakin pitäisi ehtiä ottaa.

    Tässä oli todellakin paljon tärkeää asiaa, Viherpihaan vähensin tuota ympäristöasiaa ja laitoin enempi hurmiota. Myöskin Suomen parhaan puutarhakuvaajan kuvat tekivät jutulleni suurta palvelusta. Se Keltainen polku, jonka Arto sai kuvattua ei ollut vielä kuakssa, kun MTV3 oli kuvaamassa. Kaikki oli ainakin minulla viime vuonna 2 viikkoa myöhemmässä kuin kertaakaan 25 vuoteen!

    VastaaPoista
  5. Oi onnekas kun sinulla on tuo satumaisen kaunis puutarha Leena.Varmaankin ihan kauheasti työtä mutta tuo kauneus varmaankin palkitsee vaivan.

    VastaaPoista
  6. Allu, kiitos♥, sitähän tämä on.

    Jael, tunnenkin olevani onnekas. Itsekin ihmettelen tätä työn määrää, vaikka koko ajan teen enempi siimeksiä, hävitän nurmikkoa, annan yhden osan villiintyä etc., mutta toisaalta hikeennyn mieluummin puutarhassa, raikkaassa ulkoilmassa kauneuden äärellä kuin kuntosaleilla.

    VastaaPoista
  7. Olen ihan tämän kirjoituksesi (ja kuviesi) lumoissa. Olen työpäivän mittaan ehtinyt lukea sen jo kahdesti ;) Tiedätkö, Satu Kukkameri-kirjat voisivat kertoa sinun puutarhastasi! Ihan samanlaisissa tunnelmissa niissä liikutaan. Lisäksi olet onnistunut loihtimaan jotain suomalaisen ja brittiläisen puutarhan onnistunutta sekoitusta.

    Olen ollut pihanhoidon lumoissa; Viime viikonloppuna istutimme mieheni kanssa mm. pioneja, lyhtykoisoa (japaninkirsikka on kyllä kauniimpi nimi!), peittokurjenpolvea sekä lisäksi kylvin unikonsiemeniä ja laitoin unikkoja esikasvatukseenkin.

    Muuratsalon viini kuulostaa ihanalta!

    VastaaPoista
  8. Lumiomena, tästä on kuitenkin paljon muuttunut, paitsi intohimo. Hanhikkeja ei, balsamia vain kompostin likellä ja kanukat on siirrettya ivan tontin metsäreunoille.

    Sain suuret idänunikot pihalleni niin, että istutin yhteen aurinkoiseen nurkkaan siemenistä unikkokasvimaan. Sieltä sitten siirsin niitä moniin kohteisiin ja lisäsin aina multaan hiukan hiekkaa, Nyt iso punainen unikko, joka oli lehtijutussa melkein kahden sivun kuvala kera juhannusruusun, leviää kaikkialla.

    Minä istutin viime syksynä lyhtykoisoa pari taimea ja ostin vielä siemeniäkin, jotka pitäisi nyt kiiruusti idättää. Ruusupapukin on vielä pusseissa, mutta tuoksuherne valloittaa jo kahdessa isossa ruukussa kiipeilytelineitään.

    Soitin äsken Viherlandiaan, kun innostuin niin siitä varjoliljasta ja yöperhosista vain saadakseni kuulla,e ttä varjoliljaa ei myydä missään! Minulla olisi Ristinummen aseman ruusua, jota ei myydä missään! Kuka ryhtyy viahtoon. Se ruusu on tuo yksinkertainen, ei siis kerrottu, mutta hurmaavan isot kukan terälehdet. Minä kutsun sitä Vaatimattomuuden lumoksi.

    Satu Kukkameri on ihan mun juttu!

    Muuratsalo viini oli erinomaista, mutta rouva, jonka viinivehkeillä ja osin taidoilla sitä teimme, menehtyi muutama viikko sitten rintasyöpään. Hän keksi laittaa joukkoon hiukan mustikkaa ja tehdä siitä ihan vahvempaa eli seurusteluviiniä,e i ruokaviiniä. Siitä tuli niin hyvää, että sitä tarjottiin hänen miehensä pyöreillä synttäreillä, vaikka eivät olekaan Muuratsalosta.

    VastaaPoista
  9. Mahtavan kaunista, ihan todettu että puutarha ja hommat siellä auttaa kaikkia vaivoja vastaan. Ruattissa sairaaloitten yhteyteen rakennetaan retriitti-paikkoja ja mahdollisuus mullastaa sormensakin.

    VastaaPoista
  10. Hannele, kiitos, ittelläski on;-)

    Meidän on parasta pitää vaan puutarhahommista kiinni, niin pysytään kunnossa. Ilmankos mun elinikäodote on 99,9 vuotta, kun on puutarha, suvun geenit, enkä tupakoi. Koiratkin meinaavat jotain, sillä mun askelmittari (,jonka pitkästä aikaa otin kokeeksi käyttöön) rapsahti kiitos Dinan, 16 000 askeleeseen. Mun täytyy 6 tunnin puutarhatöiden jälken vetää hänen kanssa vielä lenkkiä, muuten neitiä ei kestä kukaan.

    VastaaPoista
  11. Ai että! Tämä ihana postauksesi antaa intoa kaltaiselleni puutarhaharrastuksen vasta-alkajalle. Haaveilen jo tulevasta, kuinka nautinnollista tuollaisella pihaympäristössä onkaan aikaansa viettää. Paljon on vielä tehtävää vaikka paljon on jo tehtykin.

    VastaaPoista
  12. Huolenpito kannattaa... ja sieällä istui tyytyväisennäköinen koerakin :)

    VastaaPoista
  13. Rita, sinähän olet innostuvaa tyyppiä! Muisteleppa Lumipuutarhaasi! Enkös minä hiukan innoittanut sinua siinä(kin)...Eihän tämä ole koskaan valmista. Varmaan sen viehätys on juuri ikuisessa rajattomuudessa...

    Isopeikko, eikös se aina kannata, huoelnpito.Ja koira on itseasiassa mun boss ja hyvin tyytyväinen sellainen;-)

    VastaaPoista
  14. Leena Lumi, ihana postaus ja ihana kirjoitus ja ihania kuvia. Tuli vähän ihanaa toistoa, mutta ei voi mitään! Kirjoitapa tuo artikkelisi espanjaksi ja lähetä tänne;) Täällä ihmisten pihat ja kaikki ympäristö, johon ihminen on koskenut, on niin rumaa rumaa! Suomalaisten käyttäytyminen luonnossa on kuin paratiisissa verrattuna chileläisten vastaavaan. Kaikki roska heitetään kädestä maahan ja kaikki ojat ovat kaatopaikkoja, sillä jätehuoltoa ei ole maaseudulla. Meidänkin naapurimme heittävät roskat yhteen monttuun ja toiset kauempana asuvat ojaan tien viereen...Polttopuita katkotaan mistä ja miten sattuu. Mikseivät kaikki maailman ihmiset voisi tajuta tehdää ympäristöstään kaunista ja siistiä?

    VastaaPoista
  15. Kiitos, Mia! Käännä sinä tämä espanjaksi ja laita jonkun lhden yleisö- tms.palastalle tai jos pidät espanjakielistä blogia laita se sinne. Sitten alle vain: Leena Lumi, Finland

    Mia, tiedän tuon 'latinovälinpitämättömyyden'. Mutta toisaalta, kyllä sitä löytyy meiltäkin, mutta ihan pohjoisen tyylillä. Tosin Suomessa on paljon yleisiä roskiksia, asenteet ovat osin jo muuttuneet ja sitten on tullut tämä kierrätys. Sitä päivää ei kuitenkaan tulla näkemään etteikö lähimetsästä löydy edes yksi sinne jätetty autonromu. Myin viime syksynä rannikolta tonttini suomalaissaksalaiseille pariskunnalle ja saksalaisethan ovat tunnetusti tarkoja, joten meinasi tulla ongelma autonromusta, joka oli about 40 vuotta roostunut minun metsäpalstani rajan vieressä, ei edes minun tontilla. Vuosikausia tein siitä valitusta ympäristöviranomaisille ja kun tekijäkin tiedettiin niin uhkasakon olisi luullut auttavan asiaa, vaan kun ei. Nuori pari meinasi teetättää tuon romun takia minulla maaperänäytteet, johon totesin, että 'kaikin mokomin, mutta TE teettätte sen ja maksatte kulut.' Onneksi suomalainen appi takoi järkeä saksalaiselle vävylleen ja tontin saivat he, jotka sinne haluavat rakentaa.

    Ainoa todella siisti maa, jossa olen ollut on Sveitsi, mutta eivät Itävalta ja Saksa minun mielestäni siinä paljon jälkeen jää.

    Kaikki luonnonvaraisuus on minulle kaunista, mutta roskaamisesta ja romuista saan allergista kiukkua.

    Mia, teillhän on se, että teillä EI ole jätehuoltoa. Meillä on ja sen suhteen onneksi kaikki tiukentuu koko ajan.

    VastaaPoista
  16. Paratiisi saarella, oma salainen puutarha, siimes, ihana olopiha... Voiko ihminen muuta toivoa tai tarvita, unelmaa. Unelma on vaatinut kuitenkin satoja tunteja työtä, työtä ja työtä. Leena olet luonut tuon kaiken omin käsin. No, okei päämies apunasi silloin kun on töiltään ehtinyt/ jaksanut. Upea uurastuksen tulos joka ei valmistu koskaan. Joka kesä saamme nauttia jostain uudesta ihanasta.

    VastaaPoista
  17. Anne, addikteja on niin monesta...tämä ei ehkä pahimmasta päästä ja tältä ei sitten muuta ehdikään - ainakaan keväällä. Paratiisisaarelta lähden taas ajelemaan kohti Viherlandiaa;-) Ihana päivä ja huomiseksikin luvattiin. Päämies saapuu työmatkalta vasta yöllä, mutta meillhän oli teille ip-aika. Bis Morgen!

    VastaaPoista
  18. Todella ihana tuo pihasi ja lehtosi. Tuollaisen minäkin tekisin, jos omistaisin maata.
    Työtä siinä varmasti on, mutta puutarha palkitsee moninverroin tekijänsä.
    Näkyykö teidän piha tielle, jos joskus ajeltaisiin ohitse.

    Aurinkoista Helatorstaita sinulle!

    VastaaPoista
  19. Ulla-Kristiina, minä näen välillä unta pienemmästä...Tämä iso koko tekee monta juttua vaativammaksi. Tosin täsä on kai sitten niitä hurmiohetkiä riittvästi, kun tätä vaan jatkan/jatkamme.

    Huonosti näkyy tielle. Mun sähköpostiosoite on profiilissa. Meilaa mulle milloin haluut poiketa kahville tms. Kamraattikin sopii ottaa mukaan. Tämä kutsu on nyt voimassa heinäkuun puoleen väliin asti. Silloin alkaa yleensä mieheni loma ja me vain kuuntelemme kuinka heinä kasvaa;-) ja uimme ja grillaame ja...Elei nyt sovi, niin kutsu uudistuu sitten seuraavana vuonna;-) Prime time on yleensä pari viikkoa ennen juahhnnusta ja sitiä heinäkuun puoleen väliin. Toisn minä itse pidän eniten syyspiahsta, mutta muut eivät siitä löydä niitä juttuja, joita minä näen. Ja nyt, ihan kahden viikon sisällä, olette myös tervetulleet. Kaikki kevät kukat ovat tstä viikonlopusta seuraavat 2-3 viikkoa yhtä hurmosta. Anna ohjeet sitten meilissä.

    Kiitos samoin! Me taidamme istua humenna järven rannalla valmiiseen pöytään.

    Puutarha palkitsee aina - lopulta. Muurahaiset, etanat ja semmoiset ovat vain pieniä välisoittoja...

    VastaaPoista
  20. Kiitos kutsusta! Täytyy keskustella miehen kanssa. Olisi tietysti valtavan upeaa nähdä ihana pihanne. Eikä me mitään kahvitarjoilua tarvittaisi.
    Palaillaan asiaan.

    VastaaPoista
  21. Ulla-kristiina, tehdään niin.Täällä minä olen...

    VastaaPoista