lauantai 22. lokakuuta 2011

VUODEN 2011 KAUNEIMMAT KIRJAN KANNET JA ARVONTA

Hei!

Nyt on taas se aika vuodesta, jolloin valitsemme Vuoden 2011 Kauneimmat Kirjan Kannet ja vastanneiden kesken on arvonta, jossa palkintona kirjoja sekä Tommy Tabermann 2012 seinäkalenteri, täynnä hurmaavia runoja sekä kuvia.

Tällä kertaa kirjojen kannet eivät ole numeroituja, joten toivon teidän ilmoittavan sen kirjan nimen, jonka kansi on mielestänne kaunein näistä valitsemistani. Ellei nimi näy, laskekaa, monesko kansi on kyseessä. Jos olisin viitseliäämpi, tekisin teille luettelon, mutta tässä on vähän muutakin...Nyt mm. menossa eräänlaiset siivoussulkeiset ja haluan illalla nauttia lauantai-illan lumosta. Lauantai on ehdottomasti viikon paras päivä!

Ohjeet ovat entisenlaiset, mutta pienellä tarkennuslisällä. Ensimmäisen arpalipun saa osallistuja, joka on kirjautunut vakituiseksi lukijakseni ja toisen, jos linkittää arvontani blogiinsa. Anonyyminä ei voi osallistua ja pitää jättää yhteystieto, josta tarvittaessa tavoitan ellei ole blogia. Arvonta-aika on 6.11. klo 12 asti. Ja Lumimies toimii onnettarena johonkin aikaan iltapäivästä. Ellei voittajasta kuulu mitään tiistai-iltaan 8.11. mennessä, nousee toiseksi tullut voittajaksi. Kolme palkitaan.  Voittaja saa ensin valita alle tulevasta kirjaluettelosta kaksi kirjaa, sitten valitsee toiseksi tullut kaksi ja viimeisenä valitsee kolmannen sijan saanut kaksi kirjaa. Tabermann -kalenteri vastaa yhtä kirjaa.
Linkityksessä voitte käyttää jompaa kumpaa tämän postauksen kollaaseista.

Ja tällaista oli vuosi sitten tähän aikaa.

Alla kirjaluettelo, joka kasvaa koko ajan eli valinnat vain lisääntyvät. Sitä mukaa kuin ehdin, yritän linkittää ko. kirjoihin arvostelujani:

Selina Lake, Sara Norrman: Romanttiset kodit varattu!
Pia Juul: Hallandin murha
Claudie Gallay: Tyrskyt
Muriel Barbery: Kulinaristin kuolema
Jean Kwok: Käännöksiä
Stacy Schiff: Kleopatra
Ilona Pietiläinen: Villa Charme - Tuunaa ja kaunista kotiasi
W.G.Sebald: Saturnuksen renkaat
Mauri Kunnas: Koiramäki (sisältää kolme Koiramäki-kuvakirjaa) varattu!
Robyn Russell: Gluteenitonta ruokaa koko perheelle
Karin Slaughter: Kivun jäljet
Jussi Siirilä: Historia on minut vapauttava
Mari Jungstedt: Meren hiljaisuudessa
Ruta Sepetys: Harmaata valoa
Soili Soisalo - Eeva Voutilainen: Mustikka, ruis ja rypsi - Voimaruokaa Suomesta
Simon Beckett: Multiin kätketyt
Diane Setterfield: Kolmastoista kertomus
Ellen Dyrop - Hanna Kristinsdottir: Ajan patinaa - Vanhojen tavaroiden uudet mahdollisuudet (nid.) varattu!
Piia Posti: Talven jälkeen valo
Kari Finngaard, Gurdun Ullveit, Kari Renberg: Syksyn makuja
Carol Shields: Larryn juhlat (nid.)
Andrew Weaving: Kauneimmat klassikot - Sisusta kotisi ajattomasti
Jörn Donner: Isä ja poika
Michael Cunningham: Illan tullen
Marja-Leena Virtanen: Kirjeitä kiven alle
Essi Tammimaa: Paljain käsin varattu!
Tess Gerritsen: Hiljainen tyttö
Ilona Pietiläinen: Elämää valkoisessa puutalossa
J.D.Salinger: Sieppari ruispellossa
Claudie Gallay: Rakkaus on saari
Michael Cunningham: Säkenöivät päivät
Marja-Leena Virtanen: Kirjeitä kiven alle varattu!
Liisa Enwald ja Eila Kostamo: Kuva silmissä - Näkökulmia Mirkka Rekolan kirjailijantyöhön (nid.) 
Ilona Pietiläinen: Willa Sukka
Valerie Tong Cuong: Pariisissa sattumalta
Mary Webb: Pieni suuri neulekirja - 300 modernia ja perinteistä mallineuletta (nid.) varattu!
Pekka Hämälänen: Isä ja minä - Ainutlaatuinen ihmissuhde hyvässä ja pahassa
Mitchell G. Bard: Kristalliyö - Holokaustin alku silminnäkijöiden kertomana
Marianne Cederwall: Ajattelen sinua kuolemaasi saakka
Helen Rappaport: Jekaterinburg - Romanovien viimeiset päivät

Ihanaa lauantai-iltaa teille kaikille!

Love
Leena Lumi

The Winner Takes It All

180 kommenttia:

  1. Tuossa on monta kaunista kantta,mutta kun katselen niitä uudestaan ja uudestaan,pysähdyn kuitenkin Elizabeth Taylorin kohdalla,joka juuri tuossa kuvassa on niin mielettömän kaunis:)

    VastaaPoista
  2. Tänään, tässä mielentilassa valitsen ylärivin ensimmäisen Lumo-kannen kauneimmaksi.
    Laitoin arvonnasta linkin blogiini,
    joiten saanen kaksi arpaa.

    VastaaPoista
  3. Ehdottomasti kaunein kansi on Elisabeth Taylorin kuva. Uskomattoman kaunis ja sensuelli ihminen. Yhdella arvalla osallistun :).

    VastaaPoista
  4. Jael, viime vuonna mukana oli se kaunis kansi Grace Kellystä. Nyt Liz. Kansi on todellakin kaunis!

    Olet mukana yhdellä.

    VastaaPoista
  5. A-L, olet mukana kahdella.

    ***

    Tuula, ja kirjakin on kiinnostava.

    Olet mukana yhdellä.

    VastaaPoista
  6. Kaikki ovat kauniita. Suosikkini on uusin, eli Lumen valossa!
    Linkitän, siispä kahdella.

    VastaaPoista
  7. Ah, ihanaa! Kirjan kannet ovat upea aihe - pidän tästä arvonnastasi ihan erityisesti, kirjojen kansien silittelijä kun olen.

    Minä pidän eniten Hallandin murha -kannesta, jossa on samalla kertaa selkeyttä ja se jättää kuitenkin kaiken arvailun varaan. Sommittelultaan kansi kiinnitti kaikista kansista ensimmäisenä huomioni. Pidän myös väreistä ja lintusymboliikasta. Kirjaa en ole lukenut.

    Toinen kirja, johon katseeni on usein osunut kannen perusteella näistä valitsemistasi on Kirjeitä kiven alle. Tekstityyppi on hieno, samoin tekstipätkät, joiden alle kuva hieman salaperäisesti jää. Pidän kirjan monitulkintaisuudesta ja värimaailmasta.

    Ja arvonnassa mukana kahdella. Linkitän ja lukijanasi olen nautiskellut koko bloggaaja-aikani, joka ei kylläkään ole vielä kovin pitkä.

    VastaaPoista
  8. Näistä listatuista valitsen ehdottomasti Stacy Schiffin Kleopatran! Listassa ei tätä ollut, mutta se on yksi kauneimpia tänä vuonna näkemiäni kansia: Lehtiä syksyn arkistosta, Bo Carpelan, joten ihan pakko mainita :) Arvontaan kaksi lippua, kiitos: Blogissani on linkki arvontaan!

    VastaaPoista
  9. Kahdella sittenkin,linkitin tämän postauksen.

    VastaaPoista
  10. Leena, nettiyhteys pätkittelee...linkitän jos pystyn. Nyt ei onnistunut millään - yhteys katkesi enkä saanut mitenkään aikaiseksi sivupalkin linkkiä. Jos ei onnistunu myöhemminkään, linkitän muulla tavalla ja kiikutan modeemin hermoriekaleena vaihtoon ;)

    Leppoisaa lauantaita!

    VastaaPoista
  11. Minä pidän eniten Tarkoin vartioitu talo kirjan kannesta. Kuva saa minut haaveksimaan :)
    Kahdella arvalla mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  12. Minun on kyllä äänestettävä tuota Linnut lumen valossa kantta. Upea.

    Kahdella mukana. :)

    VastaaPoista
  13. Minttuli, lumi on kaunista!

    Olet mukana kahdella.

    ***

    Valkoinen kirahvi, kiitos perustelusta. Ei Hallindin murha turhaan mukana ole.

    Olet kahdella mukana. Se alkaa kohta taas toimia...joskus.

    VastaaPoista
  14. Teresita, olet mukana kahdella.

    Tuo Bo Carpelanin kirjan kansi on todellakin kaunis. Minulla on paljon hänen kirjojaan ja Axelin olen lukenut 10 kertaa;-), mutta ei tätä viimeistä. Kaikki hänen kirjansa kirjastossani ovat kauniilla omistuksilla...

    ***

    Jael, olet mukana kahdella.

    ***

    Sude, olet kahdella mukana.

    Tarkoin vartioitu talo on yksi kovimmista ennakkosuosikeista, mutta minä veikkaan yhtä toista...ai niin, en saanut puuttua tulokseen;-)

    ***

    Linnea, se on kuva, jonka ottaisi isona seinälleen!

    Olet kahdella mukana.

    VastaaPoista
  15. Mä yllätin itseni sillä, että mun ennakkokansi ei tullutkaan esille tässä joukossa, sillä jotenkin Gunninghamin illan tullen on erikoisuudessaan viehättävä. tulppaani väärinpäin, näyttää vähän vaikka mille.. musta toi on mun ehdokas. joo. lukitsen vastauksen :D

    ja kahdella arvalla. mä linkitän tän jutun kans! tälläkertaa teen sen heti! enkä viimeisellä viikolla....

    VastaaPoista
  16. Lintujen JA mysteerien ystävänä annan ääneni Hallandin murhalle :)

    Mukana yhdellä.

    VastaaPoista
  17. Akiss, ja minä lukitsen sinut ellet kerro mikä oli sun ennakkokansi;-) Olenko missannut jotain? Oliko se Pikkuseikkoja eli se yksi lyhtykoiso roikkumassa kepin päässä?

    Olet mukana kahdella, kunhan ensin kerrot, mikä oli sun ennakkokansi.

    Cunninghamin kansi on järkyttävän kaunis.

    VastaaPoista
  18. Lumikko, olet mukana yhdellä. Samat asiat täällä...siis tykätään.

    VastaaPoista
  19. Hei Leena, kahdella arvalla mukana, linkitän blogiini! Katselin noita kansia ja päädyin Näkymättömään siltaan kauneimmaksi kanneksi. Oletko kirjoittanut siitä, minulta on mennyt ohi?

    Mukavaa lauantaita!

    VastaaPoista
  20. Lumen valossa on minunkin ehdoton suosikkini, vaikka pari muutakin on kaunista.

    VastaaPoista
  21. Kahdella mukana :) Kaunein kansi (ja paras kirja) on mielestäni Orringerin Näkymätön silta:)

    VastaaPoista
  22. Pidöän Kirjaston Henget kirjan kannesta. Laitoin myös linkityksen blogini sivulaatikkoon.

    VastaaPoista
  23. Tarkoin vartioitu talo - perustella en oikein osaa. Linkitin eli kahdella mukana.

    VastaaPoista
  24. Sara, olen kirjoittanut Näkymättömästä sillasta. Se on huikea kirja. Linkitän sen kohta.

    Olet mukana kahdella.

    Kiitos samoin sinulle!

    ***

    Risa, kaunis se on...

    Olet mukana yhdellä.

    VastaaPoista
  25. Linnut lumen valossa on kaunein monen muun kauniin joukossa, Vaikea valinta.
    Yhdellä mukaan.

    VastaaPoista
  26. Kivaa nostalgiaa kannessa Tarkoin vartioitu talo... Linnut lumen valossa jätin sittenkin toiseksi, koska tykkään nostalgiasta. :) Laitan linkin.
    Kahdella siis mukana?

    VastaaPoista
  27. Mukana yhdellä!
    Vaikea valita parasta niin monesta kauniista kannesta, mutta ajattelin asiaa niin että jos minun pitäisi valita yksi kirja luettavaksi kansien mukaan niin etten tietäisi kirjan nimeä niin ehdottomasti valitsisin "Näkymätön Silta". Se on paikka josta tahtoisin lukea ja jossa tahtoisin kävellä ja luultavasti ensi keväänä kävelenkin.

    (Blogini on muuten toistaiseksi pidemmällä tauolla ja siksi kommentointi mahdollisuus on kokonaan poissa. Luen kuitenkin muiden blogeja kun ehdin. :-)

    VastaaPoista
  28. Sanna, sinä olet sitten ihan myyty. No kyllä minäkin...

    Olet kahdella mukana.

    ***

    Sukka-Mari, kirjan rakastajan hauska kirja kauniilla kannella. Olet kahdella mukana.

    ***

    Anu, ei tarvitse perustella, tunne riittää;-)

    Olet kahdella mukana.

    ***
    Mimon mami, lumenkaunis valinta.

    Olet mukana yhdellä.

    VastaaPoista
  29. Marleena, mulla on serkun kanssa veto tästä kisasta ja hän on sitä mieltä, että Tarkoin vatioidun talon nostalginen kansi tekee siitä voittajan. Ans kattoo ny!

    Olet kahdella mukana.

    ***

    S., siis oletko lukenut Näkymättömän sillan... Ellet, niin lue. Se on huippukirja. Kävelet siis joko Pariisissa tai Budapestissa...

    Olet mukana yhdellä.

    (Ne yhdet 'ruusut' ovat nyt itäneet, ehkä ensi suvena kukinta.)

    VastaaPoista
  30. Leena: Mustarastas on linnuista yksi suosikkini, siispä Hallandin murhat!!! <3

    Mukana yhdellä.

    VastaaPoista
  31. Minusta Kleopatran kansi on upea.

    Arvontaan osallistun kahdella (linkitän tosin ilman kuvaa, joten jos edellytät kuvan käyttöä linkissä, anna minulle vain yksi arpa...)

    VastaaPoista
  32. Äänestän Anna Örnbergin teosta Maalaisunelmia - sisällä ja ulkona, minusta sen kansi on mahdottoman kaunis!

    Olen mukana kahdella arvalla, linkitän tämän postauksen Aili-mummon arkea blogiini<3

    VastaaPoista
  33. Tuossa oli monta kaunista, ja kun näin edellisen postauksen Lumen valossa -kannen, ajattelin, että SE ON SIINÄ!

    Niin se melkein olikin....mutta Elizabeth Taylorin kuvassa on sellaista herkkyyttä, sielukkuutta -ja haavoittuvuutta samalla kertaa, että sellaista saa harvoin vangittua valokuvaan!
    Joten vaaka kallistui loppupeleissä siihen ♥

    Kahdella mukana, tottakai!

    Ja rentoa lauantaita!

    VastaaPoista
  34. Yhdellä arpalipulla osallistun, ja minusta se Illan tullen -kansi on kaunein!

    VastaaPoista
  35. Itse pidin kauneimpana Illan tullen kirjan kantta. Osallistun yhdellä :)

    VastaaPoista
  36. Mirka, niin minunkin, mutta se on hieman surumielinen salaisuus. Kuuntelin tänään Bye, bye blackbirdiä taas kerran...

    Olet mukana yhdellä.

    ***

    Paula, sinussa taitaa olla historian janoa...Kirja on todella erinomainen! Siis ei pelkkä kansi;-)

    Mitä sinä oikein luulet minusta;-) Minä sanon suoraan, jos edellytän kuvaa. Se kuva on vain MAHDOLLISUUS!

    Olet mukana kahdella!

    ***

    Aili, eikö olekin! Minä olen tähän asti tykännyt eniten, jos sisustuskirjoista puhutaan, niin siitä Nauti kodistasi kannesta ja sitten tästä. Pidät minua kaupunkilaislikkana, kun täällä harjukaupungin saarella asustelen, mutta täällä pihalla yöllä menee lumikkoja, jäniksia ja kettujakin on nähty...ja ostin uuden Maalla -lehden;-) Olen kotoisin oikealta maalta, jossa tosin oli peltojen aromien joukossa meren tuoksua...En ikinä unohda oikeaa merta enkä viljamerta.

    Olet mukana kahdella!

    VastaaPoista
  37. Leena, voitko kuvitella, nyt pyörrän puheeni ja vaihdan suosikkia! Minähän siis jo lupasin äänestää Tarkoin vartioitua taloa, mutta nyt tällä hetkellä, Paluu Rivertoniin on niin minua. Siis ääni Mortonille. Vanhat autot ovat upeita, miksei sellaisia enää tehdä??

    Osallistun kahdella! Ihanaa viikonloppua!

    Pst! En ole vieraillut luonasi, koska olen ollut ihan puhki: on ollut hautajaisia (ei aivan läheisiä onneksi), miehen työmatkoja ja sitten tämä keittiöremontti. Mutta nyt on keittiö, ah niin ihana, vaikka liesi vielä puuttuukin!

    VastaaPoista
  38. Minun ehdoton suosikkini on Näkymätön silta, sekä kansi että itse kirja, joka on yksi parhaimpia lukukokemuksiani varmaan ikinä. Kannen herkkä kauneus puhuttelee aivan valtavasti, joten sitä äänestän.
    Olen mukana kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  39. Pepi, sinulla oli hyvät perustelut. Liz olikin oudon haavoittuva, aivan toisin kuin suuret idolini Grace Kelly ja Catherine Deneuve...tai Helen Mirren.

    Olet mukana kahdella.

    Juu, rentoa lauantaita kahdestaan koiruuden kanssa. Mies jossain kaukana työmatkalla. Minulla on herkkuja odottamassa, enkä katso ostamaani lefaa yksin, vaan aion lukea...ja herkutella.

    Lauantai-illan lumoa sinulle!

    VastaaPoista
  40. Kaarina, ihana valinta.

    Olet yhdellä mukana.

    ***

    Kirjahiiri, luen juuri Illan tullen...

    Olet mukana yhdellä.

    VastaaPoista
  41. Minusta kaunein on Bolšoin perhonen. Siinä vain on sitä jotakin, kauniit värit ja se kiinnittää huomion tehokkaasti.

    Osallistun kahdella arvalla. :)

    VastaaPoista
  42. Amma, älä välitä, minäkin ihan puhki. Jos tavattaisiin voisin kertoa enemmän. Et uskoisi! Tule kirjamessuille, tapaan siellä muitakin kuuluisia, miksen sinua. Vastaanottoni on kahvilassa ja ellei minua siellä näy, kysy meilin kautta puh.numeroani;-) Aion tavata kaikki kustantajani sekä yhden hurmaavan kirjailijan.

    Kiva, että vaihdoit, sillä serkkuni, joka on härkä, kuten minäkin, väittää, että Tarkoin vartioitu talo voittaa. Hän ei saa olla oikeassa ohitse minun;-) Rivertonissa on juuri sitä glamouria, johon me kuuluisimme...ja sitten juuri se aika. (Olen muuten tuntenut miehen, joka omisti tuollaisen auton ja on käyty ajelulla.)

    Olet mukana kahdella.

    Lumoavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  43. Kaunein kansi on Kabbalistissa. Näin on!

    VastaaPoista
  44. Villiviini, tee postaus Näkymättömästä sillasta! Linkitän sitten sinut.

    Olet mukana kahdella.

    ***

    Anki, Bolšoin perhonen on niin kaunis kaikellaan.

    Olet mukana kahdella.

    ***

    Hippokampustaja, Kabbalistin kansi on mystisuskonnolliseroottista (sic!) taidetta. Lue kirja!

    Olet mukana yhdellä ellet muuta ilmoita.

    VastaaPoista
  45. Heippa.

    Minusta tuo "Linnut lumen valossa" kirjankansi on niin kaunis.

    Linkitin postauksesi "Lumous" blogiini.

    Olen kahdella mukana.

    Kaunista syksyistä viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
  46. Hei!

    Kävinkin heti katsomassa Lumousta, kun on niin hieno nimikin...

    Lumi niin usein tekee taikaa kaikkeen ja lintuihinkin.

    Olet mukana kahdella.

    Kiitos samoin sinulle!

    VastaaPoista
  47. Onpas mahtava arvonnan aihe!

    Mietin Cunninghamin ja Lintuja lumen valossa välillä, sillä molemmat ovat omalla tavallaan tyylikkäitä, herkkiä ja aistikkaita. Päädyin nyt kuitenkin Cunninghamin teoksen kanteen, jonka rusehtava värimaailma miellyttää silmää. Kansi on monitulkintainen, rauhoittava, samalla yksinkertainen mutta tyylitelty. Tarttuisin kirjaan samantien, jos se kirjastossa tulisi vastaan.

    Kahdella mukana!

    Ihanaa viikonloppua! :-)

    VastaaPoista
  48. Nostalgiseen hymytyttöön vetoaa näistä kauniista kansikuvista kaikista eniten Näkymätön silta.
    Yhdellä mukaan.

    Ihanaista iltaa sinulle Leena!

    VastaaPoista
  49. Kaisa, jos vielä jatkat, niin vedän kirjan pois tuolta arvontalistalta;-)...tai ostan uuden, oman kirjamessuilta. Nimenomaan siinä rusehtavuudessa on se jokin. Alan kohta lukea kirjan viimeistä osiota ja tuntuu siltä, että kansi korreloi monitulkintaisuudessaan kirjan sisältöön.

    Olet kahdella mukana.

    Kiitos samoin sinulle!

    ***

    Hymytytöt ovat sekä romanttisia että nostalgisia, joten Näkymätön silta se olkoon.

    Olet yhdellä mukana.

    Kiitos samoin sinulle!

    VastaaPoista
  50. Paluu Rivertoniin -kirjan kansi vetää minua puoleensa. Kansi on rauhallinen ja kaunis, mutta samaan aikaan pelottava. Tuntuu, että nainen ei halua olla siellä missä on. Osallistun kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  51. Hei,
    tällä hetkellä miellyttää kansikuva "Tarkoin vartioitu talo"

    Mukavaa talven odotusta sinulle ; )

    VastaaPoista
  52. Leena, olisin niin mielellä siellä kahvilla kanssasi, mutta joudun jättämään messut väliin. Minulla on kummitytöt 5-vuotiskekkerit ja ystävän kolmekymppiset lauantaina. Ennen kaikkea tämä yksi ihana, joka tekee hampaita, pitäisi ottaa mukaan ja matka täältä on pitkä ja raskas.

    Jätin kuitenkin itselleni takaportin ja osallistuin pariin arvontaan, jossa voi voittaa pääsyliput messuille. Jos voitan, katson sen merkiksi korkeuksista ja tulen paikalle tavalla tai toisella. Ihania messuja sinulle niiden muiden kuuluisien seurassa ;)

    Olisi niin mahtavaa kruisailla tuollaisen auton kyydissä!

    VastaaPoista
  53. Kuin myös teille ihanaa lauantaita... meillä vähän ikävää ... pistän viestiä myöh...

    VastaaPoista
  54. Illan tullen, viehättää minun silmääni. Siinä on niin kaunista herkyyttä ja tunnelmallista valoa.

    Olen linkittänyt blogiini tämän arvonnan.

    VastaaPoista
  55. Pitkän pohdinnan jälkeen annan ääneni Kleopatra, kansi on kaunis, muista poikkeava ja värit herkulliset.

    Mukana yhdellä äänellä.

    VastaaPoista
  56. Kahdella arvalla mukaan. Linkitän blogisi ensi viikolla.
    Julie Orringernin Näkymättömässä sillassa on sitä jotain!

    VastaaPoista
  57. Voi sentään, monta todella kaunista (mm. Bolsoin perhonen, Illan tullen, Kirjaston henget), mutta äänestän nyt tällä kertaa Näkymätöntä siltaa, siinä on aivan ihana tunnelma.

    Olen kahdella mukana arvonnassa :).

    Nautinnolista lauantai-iltaa, Leena!

    VastaaPoista
  58. Hei minä haluan mukaan ,"Tarkoin vartioitu talo" on minun ehdokas.Ihanan mielekkäät sivut ja tabermania toivon:)

    VastaaPoista
  59. Huomasinpa tässä, että vaikka sinua luen (bloglovinin kautta, kuten kaikkia blogeja) niin en ole bloggerissa lukijanasi. Liityn siis lukijaksesi tämän kommentin jälkeen ja linkittelen arvontaa blogiini.

    Minä pidän eniten Boynen Tarkoin vartioidun talon kannesta. Siinä on jotain käsittämättömän lumoavaa. Ja jostain syystä pidän vaaleista kirjan kansista.

    Mukana olen siis kahdella, kunhan tässä liityn lukijakseksi myös täällä ja linkitän blogiini!

    VastaaPoista
  60. Vaaka-ihmisen on niin kovin vaikea päättää, kun on niin monta upeaa kantta...apua!

    Pitkällisen pohdinnan jälkeen (kävin jo aiemmin, mutten jättänyt vielä silloin merkkiä kun jäin miettimään..)annan ääneni Boynen Tarkoin vartioidulle talolle :)

    Ja osallistun kahdella!

    VastaaPoista
  61. Tämä haaste on ihan mahdoton, mutta osallistun totta kai kolmella arvalla. Mahdoton se on siksi, että niin monesta kauniista on vaikeaa valita se yksi.

    Ensin olin ihan varma, että Lumen valossa tai Tarkoin vartioitu talo nimenomaan lumen vuoksi. Toinen on niin ilmava ja toinen nostalgisen kaunis. Mutta valitsen kuitenkin Cunninghamin Illan tullen (jonka aion pian lukea minäkin). Se on kaunis, salaperäinen, lämmin ja jopa leikkisä.

    VastaaPoista
  62. Hallandin murha jotenkin iski voimakkaimmin silmään, yksinkertainen mutta puoleensavetävä :). Mukavaa viikonlopun jatkoa.

    VastaaPoista
  63. Elizabet Taylor on kaunein ostin Äitelle juuri hänen kirjan joulu lahjaksi. Yksi arpa kiitos olen lukija, mutta linkittää omaan en ossa vielä.. Nukkekoti Jie

    VastaaPoista
  64. Kirjeitä kiven alle -se on kaunein.
    ♥ terveisin maria lukijasi

    VastaaPoista
  65. Kaikki nämä kannet ovat omalla tavallaan hienoja ja kauniita, mutta kauneimman tittelin minulta saa Michael Cunninghamin kirja Illan tullen. Kansi on selkeä ja väritykseltään onnistunut. Sitä paitsi pidän tulppaaneista ja piirtelen niitä itse mielelläni. Ja livenä kansi on vielä kauniimpi kuin valokuvassa.

    Olen mukana kahdella.

    VastaaPoista
  66. Heippa!

    Suosikkini noista "LUmo".
    B:n perhonen vahvana kakkosena.

    I arpa=)
    Halaus!

    VastaaPoista
  67. Käytän nyt valintaperusteena, että mikä kansista saisi minut tarttumaan katsomaan kirjaa lähemmin, siis kirjailijasta tai aiheesta riippumatta, niin se olisi kyllä tuo Boynen Tarkoin vartioitu talo. Sille menee siis minun ääneni.
    teijadotlentoatelisanetdotfi

    VastaaPoista
  68. Minun valintani kauneimmaksi kanneksi on Marja-Leena Virtasen Kirjeitä kiven alle -kirjassa. En tunne teosta, mutta kansi viehätti eniten. Ylipäänsä tykkään kirjojen kansilehtien mattaisista materiaaleista ja että teksti on esimerkiksi painettu paperiin, eikä pelkästää värimusteella kirjoitettu. En myös aina välitä mistään selkeistä kuvista (vaikka kuvista paljon tykkäänkin!), vaan abstraktit taustat, jotka antavat vaikutelmia kirjan tunnelmista ovat parhaimpia.

    Osallistun kahdella arvalla!

    VastaaPoista
  69. "Tarkoin vartioitu talo":ssa on kaunein kansi..

    pia1972 at jippii.fi

    VastaaPoista
  70. Pidän kannesta "Tarkoin vartioitu talo" ja sen tunnelmasta. Aikakausi ja lumen valkoisuus viehättävät minua.

    VastaaPoista
  71. Lumo on kaunein. Bolsoi sekä Lumen valossa antavat kuitenkin tosi kovan vastuksen.

    Laitan linkitystä myöhemmin tänään tai huomenna. Nyt olen oikeastaan ulkoiluttamassa koiraa. Tulin vain hakemaan pipon ja hanskat ex-hemmasta. Kuulasta sunnuntaita!

    VastaaPoista
  72. Annika, osuit aika hyvin oikeaan, kun arvioit kantta. Siis ellet tiedä Rivertonin sisällöstä mitään.

    Olet mukana kahdella.

    ***

    Rosalinda, olet mukana yhdellä.

    Veikkaat erästä ennakkosuosikeista.

    ***

    Amma, no voi sentään. Joku toinen kerta sitten. Mutta jos pääset niin meilaa, annan puhelinnumeroni.

    Olemme nyt sitten kohtalon varassa.

    Nimenomaan olisi upeaa. Ja mitä jos samalla pääsisi aikamatkalle sotien välisiin vuosiin...

    VastaaPoista
  73. Leena, voi, voi, mitä nyt...

    Minä ole yksin, tai siis Olgan kanssa, R. on työmatkalla.

    Etkö osallistu kauneimman kannen valintaan?

    VastaaPoista
  74. Linnut lumen valossa on minusta kaunein. Ehdottomasti. Arvalla mukana.

    VastaaPoista
  75. Yhdellä arvalla mukana
    illan tullen kirjassa on aivan ihanat kannet. :)

    T: Annika
    annika@esajokinen.net

    VastaaPoista
  76. Yhdellä mukana! Ja ääneni menee John Boynen Tarkoin vartioidulle talolle :)

    VastaaPoista
  77. Unelma, se on kyllä kaunis kansi. Sain juuri kirjan 'ulos'.

    Olet mukana kahdella.

    ***

    Norkku, olet mukana yhdellä.

    ***

    Vihreätniityt, olet mukana kahdella.

    ***

    Maria, olet mukana kahdella.

    Kiitos, lauantai meni koiruuden kanssa kaksin.

    Mukavaa sunnuntaita sinulle!

    VastaaPoista
  78. Sirkkis, olet mukana yhdellä.

    ***

    Katri, tervetuloa lukijakseni!

    Olet mukana kahdella.

    Minäkin pidän yleensä vaaleista kansista, mutta llan tullen on vahva poikkeus.

    VastaaPoista
  79. Susa, olet mukana kahdella.

    Eikö olisi ihanaa, kun saisi valita kolme;-)

    ***

    Katja, olet mukana kahdella. Se kolme lippua oli kolme vuotta sitten...

    Minusta mainitsemasi kolme voivat olla tulevat voittajat.

    VastaaPoista
  80. :D
    no mä luulin alussa että se olis tuo tarkoin vartioitu talo, se mun suosikki kun se on niin usvaisen eteerinen. mutta ei se nyt vedä vertoja millään tuolle Gunninghamin loistavalle kannelle! se on täydellinen :D

    VastaaPoista
  81. Sarppu, olet mukana yhdellä.

    Kiitos samoin!

    ***

    Taina, Liz on kiinnostava minusta niin äidistä kuin tyttärestä.

    Mukana yhdellä. Oi, muistan, kun minun mielestäni linkittäminen oli aivan liian vaikeaa minulle;-) Kohta täytyy opetella uuden koneen käyttö ja pelkään jo mitä siitä seuraa...

    VastaaPoista
  82. Monesta kauniista valitsin - yllätys yllätys - Linnut lumen valossa!

    Olen yhdellä mukana!

    VastaaPoista
  83. Maria, olet mukana yhdellä!

    ***

    Anna Elina, hieno kansi, kiinnostava kirja.

    Olet mukana kahdella.

    ***

    Hanne, olet mukana yhdellä.

    Halit!

    ***

    Tiiti66, olet mukana yhdellä.

    VastaaPoista
  84. E-S, hienosti perusteltu.

    Olet mukana kahdella.

    ***

    Piijuli, olet mukana yhdellä.

    ***

    Iris, äänestit kantta, joka on takuulla kolmem kärjessä. Lumi on kaunista ja rauhoittavaa.

    Olet mukana yhdellä.

    ***

    Anne, olet mukana kahdella. Tuota Tylppaanitarhan Lumoa sinä kaipaat ensi vuonna.

    En tiennytkään, että sinäkin olet koiraihmisiä. Se on semmoinen ihmisrotu, jolle sydämenvaltaajat ovat aivan välttämättömiä.

    VastaaPoista
  85. Monta tosi upeaa kantta. Paluu Rivertoniin kiehtoo minua nyt tällä hetkellä eniten, joten valitsen sen. :)

    Osallistun kahdella, vaikka osallistujamäärä on jo niin hurja, että saa nähdä, että onko mitään mahkuja. hih.

    VastaaPoista
  86. Anja, olet yhdellä mukana.

    ***

    Annika (axu), olet yhdellä mukana.

    ***

    Anni, olet yhdellä mukana.

    VastaaPoista
  87. Akiss, luulin, että mun listalta puuttui joku sun suosikki.

    Illan tullen on upea valinta.

    ***

    Hanna, olet mukana kahdella.

    Olethan huomannut, mikä kuva minulla on mukana kuvassa Kruunun takaa;-)

    Joku aina voittaa.

    VastaaPoista
  88. Helena, tietenkin lunta;-)

    Olet yhdellä mukana.

    VastaaPoista
  89. Tarkoin vartioitu talo saa ääneni - se oli selvää heti kannen ensi kertaa nähtyäni. Kannessa on kaikki minulle..

    VastaaPoista
  90. Nette, olet mukana yhdellä.

    Mehän voitais perustaa vedonlyönti tästä...

    VastaaPoista
  91. Hei...
    Kävin kyllä täällä jo kertaalleen, en tiedä mokasinko jotenkin?
    Ei olisi eka kerta :)
    No ei tällaista herkkua voi jättää väliin. Linkin olen jo blogiini liittänyt...
    Tuo "Linnut Lumen Valossa" viehättää eniten, ääneni menee sille!
    Kikka

    VastaaPoista
  92. Kikka, sitä sattuu, tekniikka on niin ihmeellistä.

    Olet mukana kahdella.

    Takuulla Linnut lumen valossa on yksi kolmesta eniten ääniä saanesta, kun aika koittaa...

    VastaaPoista
  93. Minunkin ääneni saa Illan tullen. Ja linkitän kyllä, eli kaksi arpaa.

    VastaaPoista
  94. Kirsi, olet mukana kahdella.

    ***

    Anni, olet mukana kahdella.

    VastaaPoista
  95. Paras kansi on "Linnut lumen valossa"

    Mukana yhdellä arvalla, koska en onnistu tuossa linkityksessä.

    VastaaPoista
  96. Ihania vaihtoehtoja! Kaikkein kaunein on minusta kuitenkin Cunninghamin Illan tullen. Mikä herkkyys! Kirja odottaa vielä lukemistaan. Osallistun yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  97. Hei Leena, olen kelannut kansia ja valinta on vaikea. Päädyin Tarkoin vartioituun taloon. Siinä on niin ihanan talvinen maisema ja nostalginen kuva muutenkin:)

    Linkitän arvontasi nyt heti, et siis kaksi arpaa.

    VastaaPoista
  98. Irene, olet mukana yhdellä.

    ***

    Suketus, olet mukana yhdellä.

    En millään opi muistamaan mikä blogisi nimi on...eihän se ole Suketus...Olen sata kertaa sen kirjoittanut pöydälläni olevaan vihkoon, joka on taas jossain.

    Odotan, mitä sanot kirjasta Illan tullen.

    VastaaPoista
  99. Minun ääneni menee Näkymättömälle sillalle, rakastuin sen sinisyyteen ja kauniiseen asetteluun, ja se on näistä myös se, mihin ensimmäisenä tarttuisin lukemismielessä. Hyvänä kakkosena tulee tarkoin vartioidun talon luminen valkoisuus.

    Ja kahdella arvalla onnea koittamaan. Ja sen kunniaksi kaksi peukkua pystyssä. :)

    VastaaPoista
  100. Hanne, arvasin, että valitset sen!

    Olet mukana kahdella.

    VastaaPoista
  101. Peikkoneito, lue Näkymätön silta: Olisi kiinnostavaa kuulla, mitä pidät.

    Olet mukana kahdella.

    VastaaPoista
  102. Uutena lukijana mukana kahdella arvalla.

    Mielestäni kaikki kannet ovat kauniita, mutta oma silmä kulkeutuu eniten tuohon Tarkoin vartioitu talo -kanteen.

    -Tuija-

    VastaaPoista
  103. Tuija, oi, miten kaunis pikkukuva sinulla onkaan!

    Tervetuloa lukijakseni, toivottavasti viihdyt.

    Olet mukana kahdella.

    VastaaPoista
  104. Kolmella mukana! Kaunein on Bo Carpelanin Lehtiä syksyn arkistosta (se on ihana, ihana...!), mutta näistä tässä olevista tietysti tuo Cunninghamin Illan tullen, joka tihkuu symboliikkaa!

    VastaaPoista
  105. Minna, siis kahdella. Kolmella oli silloin joskus...

    Tiedän sen kirjan ja se on huikean kaunis. Minulla onkin melkein kaikki muut Carpelanit ja signeerattuina, vaan ei juuri Lehtiä syksyn arksitosta ollenkaan. Saas nähdä, mitä kirjamessuilta tarttu mukaan.

    Olet kahdella mukana.

    VastaaPoista
  106. Kävin sisäisen taistelun kahden kannen välillä ja päädyin nyt valitsemaan kauneimmaksi kanneksi John Boynen "Tarkoin vartioitu talo".

    Olen siis mukana yhdellä arvalla!

    VastaaPoista
  107. Elegia, romanttinen valinta.

    Olet mukana yhdellä.

    VastaaPoista
  108. Jes, taas on aika ihanan kauneimmat kirjan kannet -äänestyksesi! Vuosi menee nopeasti :--)

    Haastavaa valita näistä ihanuuksista kauneinta kantta, mutta taidan päätyä nyt Tarkoin vartioituun taloon. Huomenna saatan olla eri mieltä.

    Olen mukana kahdella arvalla :--)

    VastaaPoista
  109. Laura, tässähän sen ajan kulun huomaa...ja kohta valitaan jo vuoden 2012 kansia.

    Naisen mieli on kuin vuorovesi, mutta sehän meidän eutoikeutemme: olla vaihtelevia. Sinä romantikko!

    Olet mukana kahdella.

    VastaaPoista
  110. Minua viehättää jostain syystä Kate Mortonin kirjan Paluu Rivertoniin kansi, joten annan ääneni sille. Olen mukana yhdellä arvalla!

    VastaaPoista
  111. TN, olet mukana yhdellä.

    Ko. kirjaa minä mainostan oikeassa yläkulmassakin...

    VastaaPoista
  112. Paljon tosi kauniita kansia, piti ihan pitkään tutkia ja miettiä, jotenkin vain voiton vie Elizabeth Taylor. Yhdellä mukana. :)

    VastaaPoista
  113. itKuPiLLi, Lizin kansi on todella kaunis.

    Olet mukana yhdellä.

    VastaaPoista
  114. Michael Cunningham: Illan tullen ehdottomasti ihanin ja yhdellä mukana

    VastaaPoista
  115. Henna73, olet mukana yhdellä.

    Lue Illan tullen.

    VastaaPoista
  116. Ehdottomasti tuo Bolsoin perhonen! Ei voi muuta sanoa kuin että VAU!
    Kahdella mukana :)

    VastaaPoista
  117. Haukku, se on koko kirja VAU;-) Try it!

    Olet mukana kahdella.

    VastaaPoista
  118. Kyllä John Boynen Tarkoin vartioitu talo vie kansikuvista voiton. Kantta olen ihaillut jo useamman kerran kirjakaupassa, se on niin lumoava ja satumainen!

    Osallistun kahdella arvalla, kun lisään kilpailusi vielä omaan blogiini :)

    VastaaPoista
  119. Olen kahdella mukana ja äänestän Michael Cunninghamin Illan tullen -kantta. Äänestäisin, vaikken olisi niin rakastunut kirjan sisältöönkin. <3

    VastaaPoista
  120. Ääneni meni melko tasan "Lumen valossa" ja "Kirjaston henget" teosten kanssa, mutta kyllä tuo pöllö on niin lumoava otus, että "Lumen valossa" saa minut puolelleen.

    Jaan linkin blogissani.

    VastaaPoista
  121. Jenni, sinä olet romantikko! Se on suloista.

    Olet mukana kahdella.

    ***

    Karoliina, hyvä valinta. Aion kyllä sitten kun kilpailu on ratkennut paljastaa myös oman suosikkini.

    Olet kahdella mukana.

    ***

    Nafisan, olet kahdella mukana.

    Pöllö on kaunis!

    VastaaPoista
  122. Monat kaunista, mutta kyllä minut lumoaa toi ensimmäinen eli LUMO
    Yhdellä mukana, kun en monista ohjeista huolimatta osaa tota linkitystä, pitäs jonkun varmaan opettaa kädestä pitäen ;D

    VastaaPoista
  123. Riitta, olet mukana yhdellä.

    Kirjahan on se lumoava Tulppanitarha Lumo, mutta sen alku ei näy. Lumo kuvaa kirjaa tosi hyvin!

    VastaaPoista
  124. Minä annan ääneni Bolsoin perhoselle, sillä kannessa on niin lumoavat värit ja jotain salaperäistä... Kahdella mukana:)

    VastaaPoista
  125. Susa, lue myös kirja, ellet ole vielä sitä tehnyt.

    Olet mukana kahdella.

    VastaaPoista
  126. Monta kaunista kantta, mutta annan ääneni ehdottomasti Kleopatralle. Minua viehättää tuollainen pelkistetty, graafinen ote kansikuvissa ja myös värimaailma on aivan minun makuni mukainen. Kansi on voimakas ja selkeä ja silti hurjan kaunis.

    Arvontaan osallistun yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  127. Illan tullen ehdottomasti. Kansi on suorastaan lumoava!
    Kahdella arvalla mukana!

    VastaaPoista
  128. Tämä on muuten älyttömän vaikeaa!

    Silti kannen perusteella minulle ykkönen on linnut LUMEN VALOSSA.

    Puuuuh, kansi sekä hengästyttää että rauhoittaa.. ja se vapauden tuntu!

    VastaaPoista
  129. Liisa, hienot perustelut.

    Olet mukana yhdellä.

    ***

    Liina, olet mukana yhdellä.

    ***

    Leena, onko;-)

    Lumi ja linnut ovat montaa.

    Olet mukana yhdellä.

    VastaaPoista
  130. Hei vaan,
    liityin minäkin lukijaksi.

    Valitsen pitkän pohdinnan jälkeen Maailman parhaat kasvisruoat kirjan. Siinä on kaunis väriyhdistelmä, joka tuo mieleeni auringon kuumottaman maan ja yksinkertaisen ruokapaikan, jossa olisi kiva istuskella ja katsella maailman menoa.

    VastaaPoista
  131. Viivi, tervtuloa lukijakseni!

    Upeasti perusteltu. Tuo kirja on koko ajan esittelyssä telineessä kirjastossani...On se sen verran kaunis. Kirjan sisältökin on innoittava.

    Olet mukana yhdellä.

    VastaaPoista
  132. Paluu Rivertoniin on mun suosikki! Valintaperusteena se, että jos ihan kannen mukaan kotiin kantaisin, niin tuon nappaisin :)

    2 arvalla mukaan, kiitos!

    VastaaPoista
  133. Pappi pukikoissa, olet mukana kahdella.

    Riverton kertoo sotien välisistä vuosista, jonne tunnen, että olisin henkisesti kuulunut. Ja ko. kirja on kanssani myös oikean palkin ylimmässä kuvassa.

    VastaaPoista
  134. Heips, no tietysti kahdella mukana =)

    Ja kaunein kansi: Kate Morton - Paluu Rivertoniin.

    Ihanaa kun tämä kansiarvonta tuli. Ja vielä ehdin mukaankin.

    VastaaPoista
  135. Heips sinulle!

    Olisin voinut arvata...No, minä ainon kyllä edes sitten sanoa, mistä pidin eniten.

    Aika valuu jonnekin: Juuri vasta oli kansivalinta. Se on kuin eilen.

    Olet kahdella mukana.

    VastaaPoista
  136. Ihan kamalan vaikea homma, mutta valitsen kauneimmaksi kanneksi Boynen Tarkoin vartioidun talon (voi olla että upea lukukokemuskin vaikuttaa asiaan... ;).

    Lähden tästä linkittämään, joten kahdella arvalla mukana arvonnassa! :)

    Ihanaa kirjamessuviikonloppua sinulle Leena! <3

    VastaaPoista
  137. Sara, sunoloinen valinta, suloinen.

    Olet mukana kahdella.

    Kiitos paljon! Kunpa olisit ollut mukana.

    VastaaPoista
  138. Lumo on kaunis kansi. Pidän tulppaaneista, mutta feikki käsinkirjoitettu nimi kyllä häiritsee. Samanlaista "käsialaa" näkee nykyään niin usealla taholla, ettei tämä ole enää erityinen.
    Mutta kyllä, annan silti ääneni Lumolle.

    VastaaPoista
  139. Vaikea päätös, ehdokkaissa on monta hienoa kantta! Valitsen kuitenkin Cunninghamin Illan tullen -romaanin kannen, koska se sopii kirjan tunnelmaan täydellisesti.

    Olen lukijasi ja linkitän, joten osallistun kahdella mukaan. :)

    VastaaPoista
  140. Tanja, myös itse kirja on lumoava. Try it!

    Olet mukana yhdellä.

    ***

    Zephyr, olet siis lukenut Illan tullen...Tulen käymään, jos löydän sinut, sillä blogisi nimihän ei ole Zephyr vai onko kuitenkin...

    Olet mukana kahdella.

    VastaaPoista
  141. Cunninghamin Illan tullen-kirjan kansi on mielestäni todella kaunis ja taiteellisuudessaan hieman salaperäinen. Vetoaa minuun :)

    Linkitin joten kahdella arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  142. Pihi nainen, vetoaa aika moneen...

    Olet mukana kahdella.

    VastaaPoista
  143. Tarkoin vartioitu talo, se vain tuntui siltä <3
    Vihdoin pääsen tänne.

    VastaaPoista
  144. Anne, olet mukana yhdellä.

    Googlessa on taas ollut jotain ongelmia päästä kommentoimaan, eikä vain minun blogissani.

    VastaaPoista
  145. Jos mukana olla voin...Paras kansi on: Julie Orringer Näkymätön silta.
    Tekee mieli lukea tuo kirja, vaikkakin mukana on paljon mielenkiintoista luettavaa.

    VastaaPoista
  146. Illan tullen....
    KAtsellessani kansia tunnen vahvasti, että oma olotilani poimii ja valitsee.
    No illan tullen...hyvä näin.♥
    Yksi arpa.

    VastaaPoista
  147. Sira, jos olet kirjautunut lukijakseni, olet mukana yhdellä. Ja jos vielä linkität, saat toisen arpalipun.

    ***

    Tinttarus, itseään pitää kuunnella;-)

    Olet mukana yhdellä.

    VastaaPoista
  148. Nyt vasta ennätin osallistumaan, täällä onkin juhlat parhaimmillaan.

    Minusta kaunein kansi on Illan tullen -kirjalla. Kirjaa en ole lukenut, mutta jo kansikuvan perusteella voisin teokseen tarttua.

    Monesti olen ihastellut Gummeruksen Jenni Noposen suunnittelemia kansia. Rakkauden aikakirja taisi olla hänen käsialaansa.

    Hienoa, että nostat tämänkin puolen kirjoista esille. Minä hahmotan maailmaa vahvan visuaalisesti, joten kirjojen kannet ovat kovasti tärkeitä. Monesti olen valinnut lukemiseni pelkän kansikuvan perusteella.

    Linkitän eli osallistun kahdella arvalla!

    VastaaPoista
  149. Joana, welcome to party!

    Kansi on kaunis ja sisällön arvoinen.

    Minähän olen ihan kauniiden kuvien viemä ja myös kuvataide kiehtoo.

    Rakkauden aikakirjan kansi on myös vaikuttava.

    Olet mukana kahdella.

    VastaaPoista
  150. John Boynen Tarkoin vartioitu talo saa ääneni.
    Säväytti kannen "vanha aika".
    Luin äskettäin Gwen Bristowin Uudet tuulet, ainakin kolmannen kerran, sekö tuli kannesta mieleeni. :)

    VastaaPoista
  151. Rosina, oi!, Gwen Bristowia: Minulla on häneltä Tammikuja, joka pitäisi saada lukea kohta uudelleen.

    Menneen maailman tuulet ovat joskus/usein enemmän. Minä olen koukussa ensimmäisen ja toisen maailmansodan välisiin vuosikymmeniin.

    Olet mukana yhdellä.

    VastaaPoista
  152. Minäkin olen joltisenkin koukussa juuri ensimmäisen ja toisen maailmansodan välisiin vuosiin, joten kirjoista kiinnostavin on "Paluu Rivertoniin", jossa sitäpaitsi kansi mielestäni vastaa sisältöä. Arvonnassa yhdellä mukana.

    VastaaPoista
  153. En nyt osallistu arvontaan koska luettavaa on vaikka kuinka paljon, mutta äänestää haluan! :) Upeita kansia olet taas koonnut, ja niistä upein on mielestäni Linnut lumen valossa.

    VastaaPoista
  154. Näkymätön silta saa minun ääneni. Kirja täytyy ottaa lukulistalle. Kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  155. Ahle, minustakin kansi on suhteessa sisältöön: Pidin tästä kirjasta kovasti paljon.

    About viiden kirjan jälkeen olen jälleen sotien välisissä vuosissa.

    Olet mukana yhdellä.

    ***

    Ymmärrän;-) Olet mukana yhdellä. Ja paljastus: Linnut lumen valossa on yksi kolmesta eniten pitämästäni.

    ***

    Mari, olet mukana kahdella.

    Lue ihmeessä Näkymätön silta ja jos minua ei kuulu sitä kommetoimaan: Tuuppaa vähän!

    VastaaPoista
  156. Oi! Ehdottomasti Bolsoin perhonen. Monta muutakin kaunista ja hyvää mutta siihen katseeni palaa...

    VastaaPoista
  157. Sari, kaunis on on Bolšoin perhonen...

    Olet mukana yhdellä.

    VastaaPoista
  158. Pitkän pohdinnan jälkeen valitsin kauneimmaksi kanneksi
    Tarkoin vartioitu talo.

    Mukaan arvontaan kahdella arvalla:)

    VastaaPoista
  159. Mielestäni kaunein kirjankansi on tuo alemmasta kirjankansikollaasista kuudes. Tuo joka on tossa pöllö kirjan ja tuon kirjeitä kivenalle välissä. Kahdella arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  160. Elina, siis Bolšoin perhonen.

    Olet mukana yhdellä.

    VastaaPoista
  161. Äänestän Orringerin Näkymätöntä siltaa, vaikka en kirjaa vielä lukematta kykenekään arvioimaan miten hyvin kansi kuvaa sisältöä. Yhdellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
  162. Kiiu, voin taata, että kansi on yksi yhteen sisällön kanssa.

    Olet mukana yhdellä.

    VastaaPoista
  163. Jos nyt ihan totta puhutaan, mikään näistä kansista ei vetoa minuun ihan hurjasti ja mielestäni oman esikoisromaanini kansi on hienompi, vaikka tietysti olen jäävi näin väittämään (mutta olen ihan oikeasti, käsi sydämellä tätä mieltä!). Mutta vähän aikaa mietittyäni äänestän ehdokkaista seuraavaa:

    Halland, kaunis väri ja pelkistetty tyylikkyys

    Ja tämä on ainut arpani.

    VastaaPoista
  164. Maija, saa sanoa. Toivottavasti löydän kannen blogistasi, jonne kirjaudun kohta.

    Olet mukana yhdellä.

    VastaaPoista
  165. Tykkään tietokirjoista ja elämänkerroista, joten annan ääneni Hollywoodin kuningattarelle; Elizabeth Taylorille.

    VastaaPoista
  166. Ensu, ääni hurmaavalle Lizille. Lue myös kirja, se on enemmän kuin hyvä.

    Olet mukana yhdellä.

    VastaaPoista
  167. Olen tainnut unohtaa osallistua, mutta onneksi vielä ehdin! Mielestäni tuo Tarkoin vartioitu talo John Boynelta on ehkä kaunein noista. Linkitän heti, etten unohda, joten kahdella olen mukana :)

    VastaaPoista
  168. Helmi-Maaria, vielä ehtii, vielä ehtii...

    Olet kahdella mukana.

    VastaaPoista
  169. Yhdellä arvalla mukana piiiiiitkässä jonossa. Suosikkini on Tarkoin Vartioitu talo.

    VastaaPoista
  170. Bullukat, kolme kuitenkin voittaa, vaikka jono olisi kuinka pitkä.

    Olet yhdellä mukana.

    VastaaPoista
  171. tarkoin vartioitu talo. herkkä vanhanaikainen tunnelma.yhdellä arvalla tahtoo mukaan

    VastaaPoista
  172. Kerkesin muuttaa mieltäni monta kertaa, mutta äänestän tarkoin vartioitua taloa. Kaunis salaperäinen tunnelma. Enkä myös yhtään odota lumen tuloa... ;) Tulen yhdellä mukaan!

    VastaaPoista
  173. Linnut lumen valossa on suosikkini. Arvalla mukana

    VastaaPoista
  174. Annan äänen Boynen Tarkoin vartioidulle talolle. Mietin pitkään miksi se tuntuu jotenkin tutulta tai ainakin kotoisalta ja keksin, että minä ainakin (jostain täysin kummallisesta syystä) liitän tuon kannen jouluun. Olisi muuten varmaan sopinut esimerkiksi Dickensin Saiturin Joulun uudeksi kanneksi.

    VastaaPoista
  175. Tarkoin vartioitu talo on kaunein. Valoisa, rauhallinen,vanhanaikainen tunnelma. Tämän kauniinkin kaamoksen keskellä haaveilen valkeista kinoksista ja keveästi tippuvista lumihiutaleista.

    VastaaPoista
  176. Liinu, Tarkoin vartioitu talo on lumen ja menneen maailman taikaa;-)

    Minä odotan lunta, mutta en liukkaita. Toisaalta nautin tästä pitkästä syksystä.

    Olet mukana yhdellä.

    ***

    Sirkkuli, olet yhdellä mukana.

    VastaaPoista
  177. Nikoladeus, tuo kansi on joulua ja myös Saiturin joulua, jonka olen nähnyt upeana animaationa. Eikö Dickensillä ole omaelämänkertainen tarinakin, jonka nimi liittyy sanaan 'varjo'?

    Olet mukana yhdellä.

    ***

    Päivi Helena, mikään ei ole niin hellää kuin lumisade, totesi jo Mirkka Rekolakin...

    Olet mukana yhdellä.

    VastaaPoista